Metsänpeiton myöhemmät vaiheet

Olin aamulla surullinen ja vihainenkin ja pyöräillessäni mietin asioita. Jotenkin vaikeimmat tunteet haihtuivat pikkuhiljaa. Mietin sitäkin, että minua satuttaa pahemmin vain läheisten ihmisten sanat tai teot. Tuntemattomien sanomisista pääsen nopeammin yli tai lähinnä ärryn tyyliin “kuka tuokin luulee olevansa”.

Se mikä menee ihon alle on eläinten huono kohtelu. Uutisjutut tai ohjelmat sellaisesta tai onnettomuuksista tai kärsimyksestä. Niistä tulee paha olo tai itkettää. Nostelen kastenatoja tai etanoita tieltä ruohikolle. Siinä mielessä olen herkkä. Itkenkin usein.

Erimielisyys ja riitelykin heilan kanssa on ollut raskasta. En kuvaa asioita tarkemmin, mutta olen hänelle sanonut, että ymmärrän hänen tilanteensa ja syyt ja taustan toimintaan, mutta se ei poista sitä etteikö se ahdistaisi minua ja toisi pahaa mieltä. Riidan syynä olevat asiat tökkäävät ikävästi juuri niihin kohtiin, joista olen valmiiksi rikki. Ja hän toimii tai on toiminut niin, koska ei juuri nyt muuhun pysty.

Olen ihmisenä keskeneräinen, hän sanoin. Ehkä kaikki ihmiset ovat sitä omilla tavoillaan ja eri kohdista. En siis pysty (enkä edes halua) vaatimaan häneltä täydellisyyttä kun en ole täydellinen itsekään. Armollista on saada anteeksi ja tulla hyväksytyksi puutteineen.

Ehkä tällä palstalla on sama juttu. Jokaisella on omat heikot kohtansa. Vasta opetellaan kommunikoimaan paremmin, säätelemään omia tunteita ja tekemään se muilla tavoin kuin juomalla, opetellaan omia rajoja ja vaikka mitä muuta.

Olen juuri nyt onnellinen ja on hyvä olla, vaikka aamulla olin murheellinen. Tunteita tulee ja menee.

3 tykkäystä

Toisin kuin Lintuannalla, minulla oli kiva päivä. Nautin kiireettömästä aamusta ja lenkistä koiran kanssa. Eilen kuuntelin Yle Areenasta ohjelmia ja neuloin. Työn alla on raglanhihainen villapaita, villatakki ja sukat.
Keskusteluja Jarkko Martikaisen kanssa sarjan eka jakso tuntui hyvin samaistuttavalta:

Koen itse samaa ulkopuolisuutta ja vierautta, olen useamman kerran liittynyt hetkeksi johonkin laumaan ja lähtenyt taas. Uponnut omaan sisäiseen maailmaani ja viihtynyt siellä.
En ole yksin tämän(kään) kokemukseni kanssa.

Heila-raasu on saikulla ja jotenkin osa seurusteluajan tapahtumista näyttäytyy uudessa valossa. Ymmärrän häntä paljon paremmin kuin aiemmin. Hän joutuu nyt ryömimään oman mustan tunnelinsa läpi. Toipumista ei voi hoputtaa, se vie sen aikaa kuin vie. Käymme koiran kanssa tervehtimässä häntä ja viemme samalla ruokaa. Muun ajan koitan tehdä itselleni mieleisiä asioita; liika kanssasairastaminen ei hyödytä ketään.
Minähän en välttämättä halunnut elämääni valuvan minkäänlaisia ongelmia kenenkään mukana, kun juopostani erosin, mutta niitä kuitenkin sain. Vai ihan valitsin tai hain? En tiedä. Onneksi heila ei lääkitse itseään juomalla

Oloni on ihan hyvä. Kävelyllä näin sisiliskon. Koivuissa on jo hiirenkorvia lämpimillä paikoilla. Kevät on jo pitkällä. Ehkä käyn kävelemässä paljain jaloin huomenna. Tänään katselin kuivuudesta halkeilleita savisia polkuja ja ajattelin, että ne on pakko päästä tuntemaan jalkapohjissa. Täytyy varustautua huomiseen lenkkiin sandaaleilla, joiden likastuminen ei haittaa, kun ne voi helposti pestä.

(se missä olen epäonnistunut, on tilailun lopettaminen. olen nyt ostellut vaatteita… ehkä lohduksi, ehkä kesäinen sää innosti siihen. osa oli tarpeenkin, osa liittyi ehkä enemmän identiteetin korostamiseen… tietty tyyli tuo minulle mielikuvan vapaudesta ja nyt sellaisia vaatteita on. olisin pärjännyt ilmankin, mutta en tuhlannut yli varojeni ja ehkä kivat vaatteet tuo iloa)

4 tykkäystä

Kiitos kirjoituksestasi, olet itsekin hyvä kirjoittamaan. Eikä paineita jatkoon, mutta itse ainakin nautin kirjoituksistasi. Plinkissä on ollut Metsänpeiton mentävä aukko, kun olet puuttunut täältä.

Toivottavasti heilan tilanne paranee nopeasti.

Kiitos kauniista sanoistasi!

Olen saanut levättyä ja mietittyä asioita. Olin kyllä todella väsynyt kaikesta kaaoksesta ja liioista tapahtumista. Heilastelun ohessahan oli muutto ja äidin kuolema… Lyhyen ajan sisällä tapahtui aivan liikaa ja heilakin vauhdikkuudellaan toi elämään aikamoista turbulenssia ennenkuin vauhti hiukan hyytyi.
Huomaan että olen taas saavuttanut sellaisen perustyytyväisyyden, joka minulta väsyneenä aina katoaa. Aamulla on kivä herätä ja päivät kuluvat arkiaskareiden, ulkoilun, koiran kanssa oleilun ja toipilaan heilan luona vierailujen merkeissä.
Olen vähän tutustunut naapureihinkin ja kaikki vaikuttavat mukavilta. Jotain kitkaa ja valittamista täälläkin kuitenkin lienee, kun taloyhtiö on muutamin lapuin ohjeistanut mm.tupakoinnista ja koirien paskattamisesta. Käsittääkseni itse en ole (vielä) herättänyt pahennusta, kun en tupakoi ja pussitan koirani jätökset ja vien ne roskiin.

Tykkään tästä asunnosta ja tienoosta. Elämä on tavallista, rauhallista ja mukavaa. Tietysti toivon heilan toipuvan ja piristyvän pikkuhiljaa, muutoin kaikki on nyt hyvin.

5 tykkäystä

Nyt ei ole koiran vatsa kipeä, mutta oma on. Lipsuin liikaa ruokavaliostani, hupaisaa kyllä terveellisempään suuntaan, mutta IBS ei oikein tykkää pyolestä kilosta viinirypäleitä ja muutamasta päärynästä. Pullassa pitäytymällä olisin tämän välttänyt. :laughing:

Juoppo-exänikin oli soitellut ja laittanut viestin, jossa pyysi soittamaan. No soitin, eikä hän muistanut mitä asiaa hänellä oli. Kännissäpä hän tietenkin oli ja tahtoi kiireesti lopettaa puhelun, koska oli lähdössä “kävelylle” klo 20.45. :wink: Naurattaa tuokin episodi… kuvittelin oikeasti, että hänellä olisi ollut jotain asiaa, jotain merkittävää asiaa… joku olisi kuollut tai kyseessä jonkun sairastuminen.

Ero oli hyvä päätös.
Oman dokaamisen lopettaminen oli hyvä päätös.
Muutto riittävän kauas toiseen lempikaupunkiini samaten.

Ei enää viinaa minulle, eikä hetkeen viinirypäleitäkään.

6 tykkäystä

Minua on ruennut hiukan häiritsemään muutaman merkillinen tarve hyökätä ärhentelemään milloin mihinkn ketjuun, jossa ei olla kirjoiteltu riittävän sensitiivisesti tai empaattisesti. Sivumennen sanoen sekään taida niin empaattista olla.
Ihminen todennäköisesti hyötyy eniten keksittymällä omaan raitistumisprosessiinsa ja raittiina pysymiseen sen sijaan että etsimällä etsii jotakin, josta voisi loukkaantua … Miettii mitä itse voisi tehdä toisin, ettei retkahtaisia juomaan. Toisten muuttuminen ei raittiutta tuo, itsensä ja toimintatapojensa muuttaminen sen sijaan saattaa raitistumisessa auttaa paljonkin.

Aikuisina ihmisinä miellä jokaisella on itsellä vastuu minkä sisällön pariin hakeutuu, enkä näe järkevänä vaatia joka palstan joka ketjuun itseä miellyttäviä kirjoituksia. Oikeastaan pidän sitä melkoisen itsekeskeisenä vaatimuksena.

Ehkä olin itsekin jossain vaiheessa riippuvuttani samaan tapaan varsin herkkähipiäinen ja ottamassa kaiken itseeni. Uhriutumassa ja etsimässä jos jonkinlaisia tekosyitä juoda, koska en oikeasti halunnut lopettaa. Tai hetkittäin halusin ja hetkitttäin en.
Oman ongelmani lisäksi näin ex-puolisoni alkoholiongelman pahenemisen. En kertakaikkiaan usko siihen, että hipihiljaa munankuorilla käveleminen auttaa edes sitä juovaa ihmistä. jatkuva varominen, ettei hän taas loukkaannu, suutu tai pahoita mieltään. Perhepiirissä siitä ei ole apua, tuskin nettipalstoillakaan.

Itse löysin vahvan halun raitistua elämäni raskaimmassa vaiheessa; ero, homeasunto, terveyteni romahtaminen ja isäni muistisairauden raju vaihe ajoittuivat päällekkäin. En halunnut enää juoda, halusin raitistua.
Aiempi uhrutuminen, tekosyiden keksiminen, loukkaantuminen milloin mistäkin ja muu ei -eteenpäin-vievä väistyi ja aloin aktiivisesti tehdä töitä raitistumiseni eteen. Minulla olisi ollut kaikki mahdolliset syyt juoda, mutten juonut. Yritin keksiä keinoja, millä vältän kiusaukset ja pääsen eteenpäin toipumisessani.

Olen monella mittapuulla epäonnistunut elämässäni; kaikki koulut ovat jääneet kesken, olen suuren osan aikuisikääni ollut työkyvyttömyyseläkkeellä ja elänyt köyhyysrajan alapuolella. Silti en juurikaan kadehdi ketään ja olen tyytyväinen omaan pieneen elämääni. Siitäkin huolimatta, että masennusjaksot ja vatsavaivat aika ajoin uusivat. Olen kiitollinen, että saan elää raittiina ja että ylipäätään olen elossa, enkä nuoruuden synkimmissä vaiheissa päätynyt itsemurhaan. Heilan löytyminen oli ylimääräinen bonus, jota en osannut odottaa.

Ehkä ihmisiltä liian usein kaiken kiukuttelun keskellä unohtuu kaikki se hyvä , mitä on.
Tämä kirkastui, kun seurasin isäni hiipumista. Itsestään selvää ei ole liikuntakyky, ei se että pääsee itse vessaan tai saa keittää kahvit milloin haluaa. Tai että voi lukea, pestä itse itsensä ja mennä ulos, edes pihaan haistelemaan kesää.

6 tykkäystä

Eka vuosi vähentäjissä oli minulle aika opettavainen siinä mielessä, että moni loukkaantui herkästi ja ärähteli jos vaikka mistä. Silloin en lukenut lopettajia muistaakseni juuri ollenkaan. (Koska lopettajathan olivat pääosin aika typeriä mustavalkoisen joko/tai-asenteensa kanssa. :see_no_evil: ) Mutta se aika taisi lähes kaikilla oli sellaista nuorallatanssia ja omien valintojen puolustelua, ettei mikään ihme. Täällä puolella on sikäli selkeämpää, että joka ikinen kirjoittaja haluaa lopettaa juomisen kokonaan.

Vähentäjissähän eräs kirjoitteli vuosikausia kännissä ja repi pelihousunsa välittömästi, kun joku kehtasi edes vihjaista, ettei taida olla ihan asiallista. Usein myös poisteli avautumisiaan itse, jolloin osa alkoi lainailla niitä, jotta jäivät talteen. Ketju lopulta lukittiin moderaattoreiden toimesta, mutta luettavana se näyttää olevan edelleen. Itse asiassa hän oli mielessäni vastikään, kun oli puhe retkahteluista palstalla, siihen reagoinnista jne. Vaikkei hän tainnut retkahdella, vaan ihan vaan kännätä menemään aina välillä vähentämisen tarpeestaan mainiten. On kuitenkin minulle esimerkki siitä, mikä ei minusta tällaiselle palstalle sovi. Ei silti, vaikka kokisi tämän ainoaksi paikaksi avautua ja tekisi sen omassa ketjussaan.

No, sellaista meininkiä ei sittemmin ole ollut, tuli vain mieleen. Ehkä täällä on nyt palstauudistuksen myötä ollut sen verran vähän aktiiveja, että on itsellekin tullut vähän liiankin vahva yhteisöllisyyden tunne. Jonkinlainen uuden ajan kuherruskuukausi. Ikään kuin melkein tuntisi ihmiset, joista ei tosiasiassa tiedä juuri mitään. Varsinkin kun meistä varmaan enemmistöllä on muitakin ongelmia kuin juominen, niin vielä vähemmän. Sitten on pettymys, kun kommunikointi ei sujukaan kuin hyvillä ystävyksillä. Yhtäkkiä huomaa olevansa kieli keskellä suuta, kun ei voikaan olla varma reaktioista.

Minun ainakin pitääkin aktiivisesti muistutella itseäni, että kaikkeen ei voi vaikuttaa, vaikka kuinka yrittäisi. Pitää opetella olemaan kantamatta jatkuvaa vastuuta muiden tunteista ja välittää pikkuisen vähemmän. Noh, ehkä paljonkin vähemmän.

2 tykkäystä

Ei voi vaikuttaa ei. Eikä ole tarpeenkaan.
Alkoholiriippuvuus on ikävä vaiva ja näkyy täällä aikalailla samoin oirein kuin reaalimaailmassa. Vaikka ongelma on nimenomaan se oma alkoholiriippuvuus, ongelmaksi nostetaan muut asiat ja muut ihmiset.
Olosuhteet ovat hankalat, läheiset eivät tue kun eivät laita selkää seinää vasten, tai vaihtoehtoisesti pakottavat juomaan nalkuttamalla tai vaatimalla liikaa.
Muut palstalla kirjoittavat ikävästi, eivät tue tai tukevat väärin. Aina on joko liian pehmeää tai liian kovaa. Halutaan rauhaa keskittyä omaan toipumisprosessiin ja kuitenkin käydään äksyilemässä milloin missäkin ketjussa. Vaatimukset ja odotukset ovat varsin ristiriitaisia ja kaiken tulisi pyöriä yhden ihmisen ongelmien ympärillä ja niin helposti alkaa käydäkin.
Exänikin juo edelleen huolimatta järkipuheesta, tuesta tai uhkauksistani lähteä, jos juominen ei lopu. Juomiseen löytyy aina joku hyvä syy. Viinaa vaativaa stressiäkin on aiheuttanut niin työ, lomautus kuin työttömyys. Kesäloma, saunapäivä, siivous. Aurinkoinen sää ja huono keli.
Oli noita syitä itsellänikin kelpo nippu, josta pystyi aina jonkin valitsemaan.
Ratkaisu alkoholiongelmaan ei löydy ulkopuolelta vaan ihmisen omasta halusta raitistua. Kun se halu löytyy, mieli alkaa löytää konkreettisia keinoja raitistumiseen.

Pystyn samaistumaan ristiriitaiseen ja ärhäkkään olotilaan, olen ollut sen vallassa itsekin. Jatkuva juominen tuo jatkuvan pahan olon ja epätoivon ja se on täälläkin nähtävissä. Jos ja kun raittiuttaa saa vähän alle, mieliala ja kirjoitukset taitavat useimmilla muuttua toisen sävyisiksi.

3 tykkäystä

Täyttä totta, olen ollut siellä myös. Olen suorastaan uppoutunut siihen, miten väärin kaikki ovat minua kohtaan toimineet ihan lapsesta saakka ja toimivat edelleen. Ei mikään ihme, että sitä on tämmöinen, kun kaikki ovat tuollaisia. Se ei ole saanut minua niinkään ärähtelemään ulospäin, mutta mielessäni kyllä. Uhriutunut olen sitäkin enemmän ja toisinaan ollut ulospäinkin ihan kunnon marttyyri. Kai sitä nyt ryyppää kun kaikki kiusaa eikä kukaan tajua. Parempi varmaan olla hiljaa ja tekemättä mitään, kun väärin menee kuitenkin.

Tuli mieleen tämä lyhykäiseksi jäänyt viestiketju: Miksi olette niin hirveitä läheisillenne Siitä olikin yllättävän paljon aikaa, mutta muistan edelleen tunteen minkä sen näkeminen silloin herätti. Että tulee sitten tänne tuollaista kysymään?! Niin no jotkut tietysti ovatkin kamalia, mutta ei todellakaan koske minua! Minähän olen päinvastoin liiankin kiltti ja ymmärtäväinen! Onneksi Putkis ehti vastata tuohon täydellisellä tyyneydellään ja aivan totta puhuen. Olenhan minäkin itsekäs. Käperryn varsin syvälle itseeni ja ongelmiini, enkä jaksa olla läsnä. Vastapainoksi yritän vimmatusti auttaa muita ja sitten loukkaannun, kun apuani ei arvosteta. En osaa itse huolehtia itsestäni ja rajoistani, ja syytän siitä muita.

Mitä pidemmälle raittius etenee, sitä selvemmin sen alkaa nähdä. Voin prosessin alkupuolella tosi huonosti, osin huonommin kuin ihan vain juodessani. Ja suhtaudun silloiseen itseeni ymmärtäen, resurssit olivat mitä olivat. Mutta ongelma ei kyllä ollut kenenkään muun kuin minun.

2 tykkäystä

Minä joskus haastoin riitaakin, että saisin hyvän syyn juoda lohdukseni kun kukaan ei ymmärrä ja minua on loukattu.

Loppujen lopuksi ongelmalliseen juomiseen ajaurunut juo, koska on sairastunut alkoholiriippuvuuteen. Siinä se syy yksinkertaisuudessaan on. Juomisen on voinut aloittaa itselääkintänä masennukseen, ahdistukseen tms tai juonut huvitellakseen niin kauan että riippuvuus on kehittynyt.

Ehkä muita selityksiä ei aina ole tarpeen loputtomiin etsiäkään.

Käsillä on ensimmäinen äitienpäivä ilman äitiä. Voisi kai sanoa, että on orpo olo. :wink:
Enpä viime vuonna tiennyt, että lähetin silloin viimeisen äitienpäiväkortin ja -lahjan. Heilan äitiä on tarkoitus käydä tervehtimässä. Kaipa se siinä menee, ehkä yritän olla ajattelematta että on äitienpäivä.

Näköjään elän kaupungin laidalla kuin keskellä erämaata. Lähistöllä on vahvistetusti nähty susi. Kettuja ja supikoiria olen itsekin nähnyt. Ehkäpä koiran ajoittainen pelko ulkoillessa johtuu osin petoeläinten hajusta. Se tietää usein enemmän kuin minä.
Joka tapauksessa olisi kiinnostavaa nähdä tuo susi itsekin, mutta ehkä se on siirtynyt jo muualle.

Voikukatkin kukkivat lämpimimmillä paikoilla.

2 tykkäystä

En tunne tätä firmaa ollenkaan, mutta kyseinen blogiteksti on aika hyvä: Selvä elämä: Alkoholistin käytös on sairasta Minustä tätäkin puolta on tärkeä ymmärtää ja avata myös itselleen, kun ollaan tekemisissä eri vaiheissa elävien alkoholiongelmaisten kanssa. Vaikka kokemuksissamme on paljon samaa, muutoksen vaiheet eroavat toisistaan paljonkin ja voivat aiheuttaa yhteentörmäyksiä.

Voimia äitienpäivään! Itsekin juhlistan sitä käymällä parilla hautausmaalla. :sunny:

1 tykkäys

Olen itsekin hyvin herkkänahkainen kaikessa mitä joku sanoo. Vieläkin jonkun läheisen kommentti saa minut itkemään. Se on minun pahin puoli että vaivun itsesääliin ja itkuun jos minua loukataan. Jonkun ihmisen harmiton muka “vitsi” saa minut pois tolaltaan. Nykyään onneksi jo sanon ääneen että tuo ei ollut kivasti sanottu.
Eräs ihminen laukoo suustaan sammakoita jatkuvasti. Arvoasteikossa olen aikalailla häntä alemmassa asemassa. En ole rikas, en hyvin koulutettu,en ole ollut hyvässä virassa enkä edes ole saanut pidettyä avioliittoa kasassa, vaan minut hylättiin. Aikamoisia sammakoita sieltä tulee. No, nyt vasta ihan viime viikolla tajusin kuinka hänen kommentit koskee minuun. Olen allapäin senjälkeen aina kun nähdään. Itkettää ja on paha mieli. Kaiken lisäksi hän ikäänkuin pilkkaa myös juomattomuuttani. Ja uskoani Jumalaan. Sairas se minäkin olen kun annan hänen tulla ja loukata minua, miksi? mikä minussa on vikana kun siedän moista? No, joskus hänen sanat menee toisesta korvasta ulos ja annan hänen mielitpiteensä ja naljailut jäädä omaan arvoonsa. Olkoot. Mutta joskus ne tekee kipeää.
Äitienpäivä meni hyvin.

2 tykkäystä

Tuo on kokonaisuudessaan tosi vaikea aihe. Monesti sanotaan, että se mikä koetaan loukkauksena, on loukkaus. Mutta sehän ei tietenkään ole totta. Kun mieli ei ole ihan tasapainossa, voidaan vaikka säätilan sadattelu kokea henkilökohtaisena loukkauksena. “Mitä sekin vihjaa. Ihan kuin se minun vikani olisi, että sataa!” Tai kun kuulee naurua, kokee sen kohdistuvan itseensä, vaikka iloinen porukka ei olisi häntä edes huomannut. Joku kokee lähtökohtaisesti kaikki katseet ja ilmeet loukkaavina. Jos hymyilet, naurat häntä, jos et, loukkaat tylyydelläsi.

Myös narsistisesti oireilevillahan on aivan tavallista vedota siihen, että uhri loukkaa häntä milloin milläkin sanoilla ja käytöksellä ja näin manipuloida toinen toimimaan mielensä mukaan. Siksi suhtaudun hieman kriittisesti joihinkin aika yleisiinkin ohjeistuksiin siitä, että anteeksi on pyydettävä poikkeuksetta aina, kun on jotakuta loukannut, vaikka sitten täysin tajuamattaan.

Mutta. Sitten on se hyvin tärkeä mutta. Että kyllähän moni loukkaa aivan tahallisesti. Ja vielä useampi sinänsä tajuamattaan, mutta sen verran ilmeiseen tyyliin, että hänen voisi ajatella sen ymmärtävän. Esimerkiksi hyväntahtoinen naljailu on todella taitolaji. Parhaimmillaan se yhdistää ja osoittaa suurta luottamusta, enkä missään nimessä haluaisi sen ainakaan omista ihmissuhteistani katoavan. Mutta toisaalta silläkin päätyy helposti kiusaamisen puolelle.

Selkeä raja tietysti on, kun toinen sanoo missä se menee, sitä kunnioitetaan. Mutta sitten on minunlaiseni onnettomat, jotka eivät osaa sitä kertoa. Liian usein tajuaa vasta jälkeenpäin, että oho, kylläpäs olikin asiatonta. En silti sanoisi itsekään, että koko maailman pitäisi minun takiani muuttua, vaan kyllä minun pitäisi oppia itsestäni tuon verran huolehtimaan. Ja soisin saman taidon jokaiselle ihmiselle jo lapsesta lähtien. Ennemmin korostaisin kohteliaisuuden kulttuuria kuin kiltteyden. Ja tosiaan, itsensä suojeluun sisältyy toki se, että suojelee itseään satuttavilta ihmissuhteilta, tapahtumilta tai vaikka nettikeskusteluilta.

Olen itse katkaissut välini lapsuuden parhaaseen ystävääni, kun huomasin yhtäkkiä vuosien saatossa hänen tapaamisensa jälkeen jääväni aina pahalle mielelle. En tiedä oliko hän ollut aina sellainen tölväisijä, muuttunut yhä enemmän sellaiseksi, vai olinko minä muuttunut sietämään sitä huonommin. En ole kaivannut häntä. Hän taitaa olla vähän kuin alkoholi, muistot nuoruudesta ovat pääosin hyviä, mutta nyt on parempi ilman. :grin:

1 tykkäys

Minulla oli tuon kaltainen tilanne äitini kanssa. Aika usein olin monta päivää allapäin, kun olin jutellut hänen kanssaan. Allapäin tai vihainen.
En pidä itseäni enää kovin herkkänahkaisena, jotenkin se on raittiina eläessä muuttunut. Läheisten ihmisten kritiikki tai ilkeys sattuu, jos sitä joskus tulee, mutta tuntemattomien ihmisten mielipiteillä ei ole samanlaista painoarvoa. Raittiina liki kaikki epäterveet suhteet ovat katkenneet tai etääntyneet, kun tajusin, ettei sellaisten ihmissuhteiden ylläpitäminen ole sen kummemmin hyväksi kuin tarpeenkaan. Kuten sinäkin kirjoitit, ne vaikuttavat aika paljon itsetuntoon ja hyvinvointiin.
Jotenkin asia on niin, että teki miten tahansa, aina on joku jolle se ei ole mieleen. Samasta asiasta tai piirteestä yksi kehuu, toinen haukkuu, joten selkeintä on yrittää seurata omaa sisintään, koska kaikkia ei voi, eikä ehkä tarvitsekaan yrittää miellyttää.

Kun kirjoitin tuosta epäonnistumisesta liki kaikessa, niin ulkoapäin katsottuna asia näyttää siltä ja ehkä onkin niin, mutta en itse ole siitä harmissani tai surullinen. Kun katselen tai olen katsellut muiden valintoja ja niiden seurauksia, en oliis itse edes halunnut moista. Vaikkapa valtavaa talolainaa, ruuhkavuosia, harrastusrumbaa tai loputonta pyrkimystä hampaat irvessä olla koko ajan parempi versio itsestäni. Aika paljon on viime aikoina kuollut sydänkohtaukseen aika nuoria ihmisiä. Stressi ja kiire ei tee hyvää terveydellekään.
Omassa elämässäni on kuitenkin aika paljon hyviäkin puolia ja se sopii minulle. Yliopisto-opinnot ja parempi tulotaso olisi tietysti ollut toteutuessaan ihan kiva, mutta näinkin on hyvä.

Uskon, että sinäkin olet onnistunut monessa asiassa, mutta joskus niitä ei itse niin helposti näe. Raitistuminenkin on iso onnistuminen. Taito tulla toimeen pienillä tuloilla on sekin hieno taito. Usein meillä pienituloisilla on myös pieni hiilijalanjälki, joten suojelemme ympäristöä jotenkin automaattisestikin.
Ehkä uskokin voi tuoda rauhaa tai jonkinlainen tyytymisen taito? Tavarat, talot, terveyden ja puolisonkin voi menettää epäonnisten sattumusten kautta, mutta saisi silti pitää sen henkisen pääoman ja mielenrauhan.

Tämä on ihan totta.
Tutkin sivustoa ja tuolla on paljon muutakin kertaamisen arvoista tietoa. Lueskellessani tuli varsin elävästi mieleen se vaihe, kun itse olin jo raitis ja exäni ei, olimme virallisesti eronneet, mutta juuttuneet silti roikkumaan yhdessä. Tyhjiä lupauksia, valehtelua ja muuta henkisesti varsin raskasta.

Heilan alkoholinkäyttö on ollut onneksi varsin maltillista, pari-kolme annosta kerrallaan, eikä edes joka viikko. Nyt saikulla hän ei ole juonut mitään, mikä on hyvä merkki. Huonon olon itselääkintä viinalla taas tietäisi suurella todennäköisyydellä käytön jatkuvaa kasvua. Tiedän, etten pystyisi enää elämään ongelmajuojan kanssa.

Tänään on ohjelmassa ainakin pyöräilyä ja normaalit ulkoilut koiran kanssa.

"Vähentäjissähän eräs kirjoitteli vuosikausia kännissä ja repi pelihousunsa välittömästi, kun joku kehtasi edes vihjaista, ettei taida olla ihan asiallista. Usein myös poisteli avautumisiaan itse, jolloin osa alkoi lainailla niitä, jotta jäivät talteen. Ketju lopulta lukittiin moderaattoreiden toimesta, mutta luettavana se näyttää olevan edelleen. "

Harmi, kun ei ole aikaa ihan kaikkeen syventyä :smiley: Onhan tossa aika paljon komiikkaa, että muut yrittää tsempata ja joku vaan painaa jurrissa viestiä menemään samalle foorumille :smiley:

ihmiset sanoo kaikenlaista - sille ei mitään voi. Helpoimmalla pääsee, jos kunnioittaa muita.

Monella foorumilla on sellainen moderointilinja, että kaikki, mikä on vähänkin off-topiccia tai muuten vain valtavirrasta poikkeavaa viestintää poistetaan ja käyttäjätili poistetaan. Mielestäni se on mielipidevapauden rikkomista ja sensuuria sekä yleistä mielipidevaikuttamista jättämällä vain tietynlaiset viestit ja käyttäjät sinne viestittelemään keskenään. Olen sitä mieltä, että jos joku haluaa kirjoitella kännissä omia juttujaan jonnekin, niin siihen pitäisi olla vapaus myös tällä foorumilla, koska olen vapaamielinen ihminen joka ei kannata sensuuria, mutta kuten sanoin onhan siinä hieman tahatonta komiikkaa vähintäänkin :smiley:

1 tykkäys

Olen aivan samaa mieltä, hyvin kiteytit koko asian. :slight_smile:

Jep, varsinkin nyt se tuntuu osin koomiseltakin, mutta silloin ei yhtään, kun kävin omaakin kamppailuani. Ei todellakaan tuntunut siltä, että onneksi tuokin ryyppää ja vielä minua enemmän tmv. :sweat_smile: Sitä aika lailla muuttumatonta kirjoittelua kesti muistaakseni ainakin joku seitsemän vuotta. Toki välillä joku kävi tahallaankin härkkimässä, kun herkkyys provosoitumiseen oli nähtävillä. Sen ketjun jätinkin usein avaamatta, kun sisältö oli jo tiedossa. Ei se meno ihan yleisten käyttäytymissääntöjen ja palveluntarjoajan A-klinikkasäätiön periaatteiden mukaista tainnut olla, kuten palstan säännöissä sanotaan.

1 tykkäys

Muistin, että itse asiassa myös Lopettajissa oli ennen eräs varsin provokatiivinen henkilö. Oliko välillä mm.nimimerkillä pastori tai muuta vastaavaa. Hänetkin muistaakseni lopulta “bannattiin”.

Joo eipä tuo minuakaan haittaa. Vain omaan ketjuunsa jos malttaa kännisiä mietteitään postata sotkematta toisten ketjuja jorinoillaan, ei asia ole mikään ongelma.
Olettaisin, että tännekin on osa kännissä ja krapulassa viestejään takonut. Retkahtelin monta monituista kertaa ennen raitistumistani v.2015, mutten itse tuntenut tarvetta silloin täällä (tai itseasiassa sillä vanhalla foorumilla) kännissä tai kankkusessa mitään kirjoitella. Keskityin itse asiaan; juomaan.

Tiheätahtisessa retkahtelussa ei oman kokemukseni mukaan oikein ole koskaan normaalissa mielentilassa; on joko kännissä, krapulassa, kärvistelee juomahimon kourissa, petaa juomista jne. Minkäänlaisesta mielen tasapainosta on turha haaveilla, eikä oikein itsekään taida tietää, onko tosissan aikeissa lopettaa vai jatkaa juomista, tai pikemminkin on molempia vuorotellen hyvin vakaasti. Jonkun kännäysketjun lukeminen varmaan ilmentäisi hyvin sitä kärsimystä ja mielenmaisemaa jonkinlaisena varoittavana esimerkkinä.

Minulle oikeastaan moinen lisäisi halua raitistua tai pysyä raittiina. Siinä ne juomisen seuraukset hyvin näkyvät, eikä tee lainkaan mieli samaan olotilaan ja kurimukseen.

Itselleni nousuhumalaisten seura on vielä ok, eikä muutaman ottaminen haittaa, pahemmin kännissä olevien käytös ja olemus tuo mieleen ajatuksen, etten ikinä halua itse samaa… En halua olla samanlaisessa tilassa enää koskaan, jos sen suinkin voin välttää. Ei minulle tosiaan ole vuosikausiin tullut toisten juomisesta halua itse juoda, pikemminkin päätös olla juomatta on vain vahvistunut. En tiedä miten muilla sitten on.

Elämä raittiina on paljon mukavampaa ja helpompaa. Tuntuu, että aikaakin on enemmän, kun kännissä ja krapulassa juoma-aikaan viettämäni tunnit voin nyt käyttää muihin, paljon mukavampiin asioihin.

1 tykkäys