Tämä on taivahan tosi, allekirjoitan. Itsetunto-ongelmia on edelleen ja jossain määrin tulee aina olemaan, mutta muutostakin on. Varsinkin tuo kuvittelin kaikkien olevan minua vastaan kolahtaa isosti. Sellainen voi kääntyä helposti vihaksikin, mutta omalla kohdalla painuin entistä syvemmälle johonkin kynnysmaton alle ja koin kovaa tarvetta todistella, että minullakin on oikeus olla ja osallistua. Se pahensi perfektionismia ja stressiä. Sen lisäksi, että olin mielestäni ruma ja tyhmä, olin ihan oikeasti vielä alkoholistikin. Ihanaa, kun ei enää tarvitse sen takia olla varpaillaan. Ei tarvitse miettiä huomaako joku, tai tuleeko sen voimalla tehtyä jotain tyhmää. Yritän myös ihan tietoisesti opetella ajattelemaan, että muut ihmiset ajattelevat minusta hyvää. Faktahan sen ei edes tarvitse olla, mutta ajattelun muutos voi vaikuttaa ratkaisevasti omaan hyvinvointiini.
Mokailusta muuten kävi hyvä esimerkki viime viikolla. Tein siis yhden nolon virheen vähän isomman “yleisön” edessä. Se, mikä minut yllätti totaalisesti, oli oma reaktioni. Minua siis alkoi ihan hillittömästi naurattaa, enkä meinannut saada pokkaa enää pitämään ollenkaan. Kerroin tilanteesta myös viestillä parissa ryhmässä heti perään. En ole osannut tuolla tavalla spontaanisti itselleni nauraa aikohin, vaan olen hävennyt silmät päästäni ja mieluiten paennut paikalta itseäni ruoskien. Perään olen heräillyt öisin ties kuinka pitkään sättimään itseäni lisää. Mutta nyt, kun ei ole tarvetta pitää kulisseja, voi olla rohkeammin oma välillä hölmökin itsensä.
Sama taitaa näkyä myös sinussa, kun leuka nousee ja ryhti paranee ihan varkain.
Samat sanat, Lempeä kettu. Olen puolestani todella ylpeä sinusta, tiesi ei totisesti ole ollut se kaikkein tasaisin. Olet usein mielessä ja on todellakin aivan mahtavaa, kun on joku samassa veneessä ja samoin ajatuksin. Muitakin toki matkassa on ja lisää mahtuu.
Kiitos Elohiiri kauniista sanoistasi! Lämmittävät minua. Tieni ei ole ollut helppo, mutta koko ajan parempaan päin menossa. Alkoholismin alta löytyy näpsäkkä ja nätti nainen, kun sen oikein oivaltaa. Tänä viikonloppuna vois olla se hetki, jolloin saa ylpeänä sanoa itselleen: hyvin tehty, jatka samaan malliin! ?
Vihdoin sata päivää täynnä, jippii! Kylläpä eteni laskuri hitaasti tuosta kasikympistä tähän, kun oikein odotti. Juomisen suhteen ei ollut vaikeuksia, hidas tempo ei tällä kertaa liittynyt siihen. Yhä useammin on kyllä käynyt mielessä kesäkauden reissut ja tapahtumat ja se, kuinka kivaa on olla aina juomatta. Mutta sittenhän sen näkee. Nyt en tiedä mitä lukemaa seuraavaksi odottaisi, ehkä puolta vuotta. Tai josko en asettaisi mitään uutta välitavoitetta ainakaan vielä, kun ei niillä ole kummempaa merkitystä.
Täällä joku, varmaan useampikin, suositteli kirjaa Samuli: Pimeydestä valoon. Sain sen juuri loppuun ja pakko suositella myös. Erityisen kiinnostava oli nimenomaan aika raitistumisen jälkeen. Kirjassa tuotiin hyvin ilmi, miten se ei todellakaan välttämättä ole suoraan freesiä olemista ja energian täyttämää ruusuilla tanssimista. Voi mennä vuosia, että aivoihin, tunteisiin ja elämään löytyy tasapaino. Itse juomisaika oli paljon hurjempaa kuin minulla koskaan, mikä taas toi eri tavalla hyvää mieltä siitä, etten koskaan uponnut niin pahasti. Samulin asemassa olisin tosin voinut ihan hyvin päätyä samaan. Ei minussa mitään sen ihmeellisempää ole, päinvastoin varmaan tylsä elämä on pelastanut isommalta itselääkinnän tarpeelta.
Mutta tosiaan, kuten kirjassa todettiin, itsetutkiskelu on hyvästä, mutta silläkin on rajansa. Ainakin omalla kohdalla se vie helposti itsensä tuomitsemisen ja haukkumisen kautta itsesääliin. Jään myös helposti vellomaan menneisyyteen, vaikka hedelmällisempää olisi katsoa eteenpäin. Viime vuoden puolella harrastin itsetutkiskelua todella paljon, mutta se on luonnostaan hieman laimentunut ja huomaan, että nyt parasta lääkettä ovat muut ihmiset. Pitää jaksaa ja muistaa tavata ihmisiä, jotta ei pääse liikaa käpertymään itseensä. Töissä sitä onneksi tapahtuu luonnostaan paljon, mutta yritän taas panostaa ihmissuhteisiin myös vapaa-ajalla. Olen myös hieman silmäillyt vapaaehtoistoiminnan mahdollisuuksia alueella, josko sieltä löytyisi jotakin uutta sisältöä elämään. Se ei kuitenkaan saa olla liian sitovaa tai kuormittavaa, mutta josko jotakin. Sorrun helposti yrittämään liikaa ja sitten väsytän itseni. Siksi pitää lähteä pienestä.
Kaunis kiitos, ystäväiseni! Nyt pitikin taas ihan tarkistaa, että 113 päivää näyttää laskuri. Ehkä on ihan hyvä, ettei ole mitään kummempaa tavoitetta, kun näköjään loppupätkä tulee vain tuijoteltua laskuria, joka kulkee hitaasti. :mrgreen: Tuo kevät olisi hyvä ajanjakso kyllä. Mutta otin nyt tässä vaiheessa ajatukseksi tämän kalenterivuoden. Ensimmäisen sitten ties koska. Voi jopa olla, että menee alaikäiseksi asti, tai siis todennäköisesti meneekin. Oikeastaan aika hurja ajatus, vaikka luulen, että monellakin ihan hallitusti juovalla on noin muotoiltuna sama tilanne. Ainut vaan, että itse olen kipannut yhden vuoden aikana saman kuin moni muu hyvinkin useassa vuodessa. Parempi antaa säästeliäämpien ottaa siitä edes murto-osa kiinni vielä loppuelämän aikana.
Omat ajatukset tuntuvat vähän alkaneen kiertää kehää. Mietin usein, että ihan kuin olisin kirjoittanut tämän ihan saman aiemminkin. Spiraalimaisuus on varmaan ihan tavallista, mutta hieman hämmentävää. Ihan kuin olisi jotain muistiongelmaa, vaikka kaiken järjen mukaan sen tilanteen pitäisi pikkuhiljaa parantua. Luotan siihen, että ennen en vain tajunnut etten muista.
Eiköhän se kevät tästä pian koita vihdoin. Jos joku siellä ruudun takana vielä miettii olisikohan aika, niin hyppää ihmeessä mukaan. Olisi ihana kuulla enemmänkin ajatuksia aiheesta. Vaikka ihan lyhyestikin, jos ei satu olemaan kirjoittajatyyppiä, sillä ei ole mitään väliä. Aurinkoa päiviin ja tsemppiä raittiuteen!
Ai niin, huomasin tuossa vähän aikaa sitten pienen uutisen, jossa komeili eräs entinen tuttu. Hän oli muutama vuosikymmen sitten todella näkyvästi päihdeongelmainen, joi työpaikkansa ja lopulta perheensä. Ajeli jatkuvasti humalassa vuosia ja taas vuosia. Välillä auto autettiin ojasta ja elämä jatkui samana. Kukaan ei käsittääkseni puuttunut asiaan mitenkään, kunhan supisi, paheksui tai naureskeli. Niin nyt siinä julkaisun kuvassa hän komeili hyvinkin raikkaana ja pirteänä. Jutussa hän kertoi paitsi menneisyydestään, ennen kaikkea nykyisestä elämästään raittiina ja koulutettuna kokemusasiantuntijana. En muista mistä olisi viimeksi tullut niin lämmin läikähdys ja suuri ylpeys toisen saavutuksesta. Luo tsemppiä omaankin jatkoon.
Näin unta, että join niin paljon, etten muistanut edellisestä illasta mitään. Ensin en unessa herätessäni ollut ihan varma olinko juonut ja järkeilin, että en varmaan juonut. Sitten muistikuva alkoi palailla siihen, kun päätin baarissa kuitenkin tilata yhden. Ja sen jälkeen taas filmi poikki. Tutut sitten kertoivat miten olin juonut valtavat määrät ja sekoillut menemään. Ihan kamala tunne vieläkin, hrrr. Onneksi se oli unta!
Kävin jokin aika sitten vähentäjissä lukaisemassa vanhoja kirjoituksiani, ja ne määrät mitä ajattelin silloin vähentäjänä voivani juoda, tuntuvat aika isoilta ja turhilta. Jos nyt lähes viikoittain niin ja silloin tällöin noin… Ajatukset tosin tuntuivat seilaavan, jossain vaiheessa ajattelin juovani ihan vain alkumaljat tilaisuuksissa. No turhaa sekin nyt ajatellen. Olen iloinen, että ajatus on taas sen suhteen tasoittunut ja jossittelu jäänyt. Toki varmasti palatakseen vielä joskus.
Minulla on jonkin verran särkyjä ollut aina sairauteni vuoksi. Tipattoman alkupuolella ilahduin, kun särkylääkkeitä ei mennyt enää niin paljon. Nyt kun on taas kausi, jolloin niitä tarvitaan enemmän, olen vähän pettynyt. Toisaalta huomaan, miten oikea tarvekin on joskus jäänyt krapulaan otettujen särkylääkkeiden alle. Olen myös vähän järkyttynyt miten paljon niitä tuli pahimpina kausina otettua alkoholin lisäksi. Parempi kropalle kuitenkin näin, että ne ovat se suurin rasite!
En ole juonut tipan tippaa alkoholia nyt melkein neljään kuukauteen, ja olen itsestäni aika ylpeä. Samalla tämä on vasta iiiihan alku. Kiva alku kuitenkin, päivääkään en kadu. Harvanpa olen kuullut niin tekevänkään. Tsemppiä kaikille!
Minulla myös sama, alkoholia ja seuraavana päivänä Buranaa ja illalla taas alkoholia ja yöksi Buranaa. Sitä on mennyt paljon… Vatsaongelmat ovat menneet jonkun muun syyn piikkiin.
Olen ylpeä, että olet lopettanut, koska moni ei sen merkitystä välttämättä tiedosta. On hyvä, että tarinoita jaetaan ja olet yksi esimerkki, kuinka elämä voi muuttua! Ihana, että olet täällä meille vertaistukena! ?
Nimenomaan noin! Opin ottamaan Buranaa jo nukkumaan mennessä valmiiksi, vaikkei vielä jomotellut. Ihan sinänsä looginen, mutta jotenkin tosi kurja ja kaukainen ajatus tällä hetkellä.
Kiitos samoin! On kiva kun jotkut jaksavat kommentoida tänne jopa vielä vuosienkin raittiuden jälkeen. Ihan alkuun tuntui, ettei heidän tilanteensa koske minua ollenkaan, mutta nyt olen enemmän suunnannut katsetta sinne ja otan esimerkkiä. Esim. jos ajattelen että “pitääkö” tosiaan olla ilman, ajattelen heitä jotka ovat olleet jo vuosia kokematta elämäänsä tylsäksi tai harmaaksi. Ja huomaan haluavani olla yksi heistä.
Näin eilen yhtä ystävää ja sain kerrottua hänelle, etten aio tulevissa riennoissa juoda alkoholia. Hitsit, että se tuntuikin hankalalta. Siis yllättävän pitkään nieleskelin kuin pikkutyttö ajatellen, että nyt sen möläytän. Hänen reaktionsa oli vakuutella kiireesti, ettei hänkään oikein tykkää juoda. Toivottavasti tilanne kuitenkin tasoittuu ja hän juo hyvillä mielin minkä haluaa, antamatta minun päätökseni vaikuttaa omaan käyttäytymiseensä.
Ihanaa, aurinko paistaa. Kävimme mökillä ja ostin sinne taas hieman spesiaalimman alkoholittoman juoman. Siinä hetkessä, kun laitoin sen muiden ostosten kanssa takapenkille, tajusin, että siinä vaiheessa olen ennen avannut ensimmäisen alkoholijuoman. Yksi, jopa kaksi, on otettu etupenkille mukaan jo siinä vaiheessa loppumatkan ajaksi. (Puoliso siis tietenkin on ajanut.) Ja juomia on tietenkin ollut mukana paljon. Molemmilla, mutta minulla enemmän.
En muista olenko maininnut, mutta puoliso ei koskaan ole juonut yhtä paljon ja nyt hänkin on vähentänyt vielä entisestään ihan tosi vähiin. Ottaa siis silloin tällöin yhden oluen, kerran viikossa-parissa. Jotenkin hassua, että hän kykenee sellaiseen ihan noin vain asiaa ajattelematta. Jotenkin huomaan nyt vielä selvemmin, että ei se olisi minulla sama, vaikka käytännössä ehkä onnistuisikin. Ajatustyö olisi taustalla erilaista, kuluttavaa. Näin on hyvä.
Minua jännittää ihan kamalasti. Ensi perjantaina on ensimmäinen varsinainen “ryyppyilta” sitten tipattoman aloittamisen. Menen kolmen kaverin kanssa tapahtumaan, johon on ostettu liput jo kuukausia sitten, ennen tipattoman alkua. Tähän mennessä olen onnistunut ajattelemaan, että olen aikuinen ihminen ja minun juomattomuuteni ei kuulu kenellekään, sen ei pidä häiritä ketään ja minun ei tarvitse sitä asiaa miettiä. Mutta nyt on alkanut vatsaa vääntää. Mietin missä kohtaa ilmoitan etten aio juoda, näistä kaikki odottavat ihan varmasti minun juovan. Päässä pyörii helppoja tekosyitä lääkekuurista yllättävään työvuoroon, mutta kun se siirtää vain ongelmaa eteenpäin. (Tuttu lause alkoholinkäytön ajoilta, heh.) Inhottavaa, ja myös yllättävää. En oikeasti ajatellut tämän olevan sosiaalisessa mielessä näin haastavaa jo ajatuksen tasolla. Muissa porukoissa on myös ihmisiä, jotka eivät juo ja jotenkin olen ajatellut enemmän niitä. Mutta tämä on nyt sellainen, jossa kaikki olemme aina juoneet ja tämä tulee olemaan yllätys. Toivottavasti tässä nyt vain teen itse kärpäsestä härkästä, eikä se oikeasti ole mikään juttu. Kyllä minä oikeasti niin uskonkin, aikuisia ovat muutkin.
Olen kyllä siitä hyvin onnekas, että minulla on ystäviä ja kavereita. Se ei todellakaan ole omaa ansiotani, vaan olen ollut monesti tosi huono ystävä. Elämässäni on silti ihmisiä, jotka ovat jaksaneet sinnikkäästi pitää usein hyvin yksipuoliseksi jäänyttä yhteyttä yllä. Olen yrittänyt siitä matkan varrella myös muistaa kiittää. Heidän lisäkseen kiitän täten kaikkia, joilla on ollut voimia tehdä samoin jollekin muulle. ?
Nyt tuli ensimmäinen viesti siitä, missä ja milloin nähdään perjantaina. Ja tietenkin skumppaemojit mukana. Jotenkin tuntuu nyt aika nololtakin olla näin hermona tällaisesta. Haluan kuitenkin käydä tätäkin läpi täällä, koska voi hyvin olla, etten kuitenkaan ole ainut samoihin tuntemuksiin törmäävä. En edes tarkkaan ymmärrä mikä hermostuttaa. Sekö, etten osaa olla rennosti ja pitää hauskaa vai se, miten muut suhtautuvat. Varmaan molemmat. Silti järjellä ajatellen uskon, että kaikki menee ihan hyvin. Minä juon alkoholitonta siinä missä muut juovat alkoholia ja sillä selvä. Vai olisiko pitänyt ilmoittaa asiasta kaikille jo aiemmin? No ei oikeastaan, kun itsekin olen vasta alussa, enkä mitenkään selvillä vesillä kaiken suhteen. Äh, kummallisia hankaluuksia. Sitä en siis kuitenkaan pelkää, että itse sortuisin juomaan. Siinä tapauksessa jättäisin menemättä.
Heips.
Varmaan riippuu tapahtumasta, mutta voihan se olla, ettei toiset edes kiinnitä huomioita siihen mitä toinen juo. Harva kyselee toisen tuopin sisällöstä tai sen prosenteista. Voi tilata alkoholitonta, näyttää samalla, maistuukin samalta, päihtymys jää vain pois. Kun on joku juoma kädessä niin kukaan ei huomaa. Varsinkaan sen jälkeen, kun ne muut alkavat humaltumaan. Tiedät varmaan, että humalassa ei välttämättä huomaa asioita niin kovin hyvin
Mitä täällä olen ketjuja lukenut, niin monen ongelmaisen ei ongelmainen kaveri on ottanut tosi hyvin vastaan, jos on kertonut lopettaneensa juomisen. Sehän voi jopa poikia innostunuttakin juttuja ja saada muutkin miettimään omaa kulutusta. Toisaalta jos ei halua kertoa, että on lopettanut käytön kokonaan, niin kysyttäessä voisi sanoa, ettei juo nyt. Tai ettei maistu nyt. Tai että on pyrkimässä kesäkuntoonkin. Tuo kin tuossa kertoo tarkalle kuulijalle, että on muutakin. Muille se kertoo vaan että on dieetillä
Minähän olin aika pirullinen alkoholisti mitä tuli erinäisiin tapahtumiin. Eli en juonut juhlissa tai vastaavissa (tosin en käynytkään vapaaehtoisesti missään, ainoastaan työhön liittyvissä + suvun juhlissa joitain kertoja vuoteen). En tietenkään halunnut humaltua sellaisissa paikoissa, jossa suunnilleen kaikki muut joivat. Ehei. Olin ostanut kotiin omat juomani ja lähdin juhlista selvänä, viinankiilto silmissä, ja pidin sitten omat bileet yksinäni. Olen käsityksessä, että tuokin on yksi tyypillisiä alkoholistien käyttäytymismalleja. Siinä pääsi myös vähän moralisoimaan ja tuhahtelemaan muiden juomista ja todistamaan itselleen, että pystyy olemaan selvänä. Ja pystyi näyttämään muille, ettei edes käytä alkoholia.
Moni käy varmaan samoja ajatuksia läpi. Hyvä niistä on kirjoittaa!
Hyvin ne juhlat menevät!
Tässä tapauksessa ne kolme muuta kyllä huomaavat etten juo alkoholia. Sovimme tapaavamme etukäteen keskustassa. Käydään syömässä. Siinä vaiheessa tilataan aina yhteiset kuohuvat pöytään, joten huomio on taattu. Mietin, että taidan kuitenkin ilmoittaa asian jo etukäteen. Olen aika varma, että ajan kuluessa ottavat asian kyllä hyvin. Mutta voi olla, että alku vaatii pientä pureskelua. Olenhan jo vuosia ollut monesti se, joka juo kaikkein eniten. Mikä mahtava saavutus!
Jossain virallisemmissa tapahtumissa olen itsekin muuten toiminut noin, että olen käynyt suorittamassa osuuteni alta pois ja sitten siirtynyt kotiin “rentoutumaan”. Varsinkin jos muutkin ovat olleet juomassa vain kohtuudella. Ihan turhaahan sellainen olisi ollut, jano vain jäänyt.
Eiköhän tämä ihan hyvin mene. Ja jos ei mene, pitää miettiä mitä voisi jatkossa tehdä toisin. Ylihuomenna se sitten selviää.
Tsempit taas kaikille! Pysytään raittiina kaikista mietteistä ja tuntemuksista huolimatta.
Eihän se eilinen juhliminen sitten ihan nappiiin mennyt.
Sanoin vasta ravintolassa, että en osallistu kuohariin vaan otan oman alkoholittoman version. Kukaan ei tässä vaiheessa kommentoinut mitään, ja ajattelin jo, että tämähän meni mukavasti. Tunnelma oli minusta rento ja mukava, myös minulla yllättävänkin hyvä ja läppä lensi. Jossain vaiheessa huomasin, että muut alkoivat hieman varoa juomistaan, mitä ei ennen ole tapahtunut. Tunnelma laski hieman ja taksimatkalla sinne varsinaiselle tapahtumapaikalle tuli odotettu kysymys, miksi muuten en juo. En ollut miettinyt asiaa valmiiksi ja mieleeni tuli täältä tullut vinkki kesäkuntoon pääsemisestä. Löysin itseni siis tosiaan sanomassa sen. :mrgreen: Se tuli kyllä soperrettua jotenkin niin omituisella äänellä, etten uskonut itsekään. Muut eivät kuitenkaan kyselleet enempää. Yllätys oli, että itse tapahtumassa muutkaan eivät juoneet enää juuri mitään. Siis ei kukaan niistä kolmesta, ja se oli täysin ennenkuulumatonta. Oma fiilikseni pysyi kyllä korkealla koko ajan ja nautin tapahtumasta tosi paljon, mutta muiden tunnelma latistui selvästi. Tapahtuman loputtua menimme vielä baariin, jossa muut ostivat yhdet juomat ja minä tietysti alkoholittoman, jonka jälkeen kaikki halusivatkin kotiin. Olimme siis kotona hyvissä ajoin.
Kaiken kaikkiaan jäi jotenkin ristiriitainen fiilis. Kun en nimenomaan halunnut, että kukaan muuttaisi omaa toimintaansa minun takiani. Samalla ei tietenkään haittaa, jos sitä päätyy muuttamaan esimerkistä, mutta vasta kun on valmis. Vähän epäselvää, mutta luulisin, että täällä saadaan ajatuksesta kiinni. Plääh.
En tiedä mitä seuraavaksi, missä ja milloin. Päätös on kuitenkin tehty omaksi parhaaksi ja siitä pidän kiinni.
Oi voi. Tuo taisi olla minun vinkki. Anteeksi! Minun vinkkini ovat harvoin kovin hyviä, olen huomannut . Käviköhän tuossa vähän sama juttu kuin käy jos kahvilassa toinen on tarjoamassa pullaa. Jos sanoo etten ota, niin ei ota se toinenkaan vaikka naamasta näkee että mieli tekisi.
Hyvää vappua Elohiiri sinulle. Ja kaikille muille myös. Pysytään raittiina.
Ei kun siis tuo vinkkihän oli mainio! Sen takia se varmaan siinä kohtaa mieleen tulikin. Kun en halunnut sanoa mitään vain siihen hetkeen sopivaa helppoa hätävalhetta työvuoroista tai lääkekuureista, mutta en sitäkään, että olen lopettanut kokonaan. Tuohon ei nyt vain ollut olemassakaan täydellistä ratkaisua. Hauskaa oli toki myös se, että se ravintolassa tilaamani annos ei ihan tukenut kesäkuntotavoitetta. Muille jäi melko varmasti olo, että juomattomuuteeni oli joku syy, mitä en halunnut myöntää. Ja tottahan se onkin.
Tuo pullavertaus on myös tosi hyvä ja saatoit hyvinkin osua naulan kantaan. Koska minulle jäi olo, että “syyllinen” muiden erikoiseen toimintaan olin nimenomaan minä. Mistä minä oikeasti tiedän, vaikka olisivat myös tahoillaan miettineet vähentämistä. Mutta olisihan se erikoista että juuri nyt samaan aikaan, kaikkien yhdessä juhlittujen vuosien jälkeen. Noh, katsotaan miten jatko sujuu. Eiköhän jossain vaiheessa tule kerrottua asia ihan miten se on, ilman kummallista kiertelyä. Tämä on vain itsellekin vielä niin herkkää aikaa, ettei tee mieli kuuluttaa asiaa kaikille. Yleensähän raitistuneet kertovat raitistumisestaan vasta pitkän ajan jälkeen, ihan hyvästä syystä.
Kiitos, samoin hyvää vappua sinulle ja kaikille muillekin! Taidan käydä illalla vähän katselemassa hulinoita autolla, jos jaksan. Jos en, olen kotosalla ja juon kaupan simaa. Itse ei tullut nyt tehtyä.
Tänään on mukavan pyöreä 150. päivä ilman alkoholia. Tai ei täysin ilman, se lienee hyvä tunnustaa. Mietin nimittäin alkoholittomuuden määritelmää hieman uudestaan jossain vaiheessa. Alussahan pidin pyöreän nollan myös korvaavissa tuotteissa. Sittemmin olen päätynyt asettamaan omaksi tiukaksi rajakseni 0,5 prosenttisen juoman, joita alkoholittomien hyllystä löytyy erilaisia. Niitä olen nauttinut pariin otteeseen, mutta eivät ole tuntuneet porteilta vahvempiin. Edellisen join viime perjantaina, tai siis useammankin lasillisen. Kotona ei muutenkaan enää juomakäsi käy. Ei siis tarvita vissyä tai muutakaan ihan normaalina iltana. Ja aika hölmöltä tuntuisi ajatus vaikka nyt lähteä ostamaan lonkeroa ja juoda tässä istuskellen. Ei napsaa suu ajatuksesta tällä erää.
Paitsi että ostamaan pitää lähteä, nimittäin kahvia. Ainut vaan, että en millään jaksaisi. Mietin, pärjäänkö aamun ilman. Mutta kun siihen olen edelleen sen verran koukussa, että päänsärky tulee todennäköisesti, jos en aamulla yhtään juo. Pakko kipaista jossain kohtaa kauppaan tai lähihuoltsikalle. Mutta siis hyvin huomaa eron motivaatiossa siihen, kun piti lonkeroa lähteä hakemaan. En paljon muista miettineeni, että jaksaako sitä, kun tuli ampaistua matkaan. Ja jos vielä sattui niin hyvä tuuri, että kahvikin puuttui, oli se oivallinen “ihan oikea syy” olla jo menossa.
Tsemppiä taasen, kanssakulkijat. Pidetään hyvä henki päällä!
5 kk täyttyi muutama päivä sitten. Kohti puolen vuoden rajapyykkiä seuraavaksi. Hauska, miten samoin fiilikset tuntuvat menevän monilla. Nyt on nimittäin tullut pientä alakuloa, kun elämä ei muuttunutkaan täysin. Päinvastoin, aika paljon on negatiivisia tuntemuksia ja huonoja päiviä. Raittius ei jotenkin enää tunnu samalla tavalla hyvältä kehossa, vaan olo on ihan “normaali”. Tämä on tietenkin järjellä ajatellen vain hyvä juttu. Eteenpäin mennään kohti uutta normaalia.
En tiedä, onko tämä joku suvantovaihe, kun muiden asioiden tuottama mielihyvä ei vielä ole ihan täysillä, mutta enää ei ole alkoholikaan vuoristorataa luomassa. Vaikea sanoa, mutta en ole nyt oikein jaksanut aiheen parissa viipyillä. Juominen ei kuitenkaan ole mielessä, en missään nimessä halua palata alkupisteeseen. Se on tärkeintä. Pitää yrittää keksiä pieniä kivoja tekemisiä viikkojen varrelle, itselleen piristykseksi.
Keksikää muutkin, ja pysykää erossa vanhasta kaveristamme. Se on sille tuholaiselle ihan oikein. Tsemppiä!
Muille jäi melko varmasti olo, että juomattomuuteeni oli joku syy, mitä en halunnut myöntää. Ja tottahan se onkin.