Tuo on tosi hyvä muistutus ja tulee kieltämättä ihan tarpeeseen, kiitos! Jälleen pätevä syy hieman tökkiä itseään eteenpäin. En usko että kyseessä olisi nyt se, etten jaksaisi, vaan että olen liian tottunut olemaan jaksamatta mitään ns. ylimääräistä. Suon aivoilleni ärsykkeiden sijaan lepoa ja rauhaa liiankin kanssa. Tanssi olisi kyllä mukavaa!
Viisaita sanoja. Itse olen omalta kohdaltani ajatellut, että vaikka olen saanut tämän alkoholismin kantaakseni ja käynyt sen vuoksi aallonpohjassa, useasti, mikä olisi kuitenkaan armollisempaa kuin se, että alkoholismi sairautena pysyy poissa olemalla raitis ja hoitokin on ilmainen, kun vain alkuun pääsee. Olen myös turvautunut rehellisyyteen sekä itselle että läheisille, mutta liialliseen avoimuuteen en ole enää ryhtynyt. Joskus tein sen virheen, siitä jäi huono fiilis, kun kertoi liian kaukaisille kavereille, jotka eivät olleet aidosti läheisiä mulle. Kaikki ne kaveruudet nimittäin jäivät sen paljastuksen jälkeen. Nykyään ajattelen, että tämä on minun henkilökohtainen asiani. Raitista viikonloppua! 
?
Minäkin taisin tuolla alussa mainitakin jotakin siitä, että kun aloin vähennellä, ei tullut pieneen mieleenkään kertoa ongelmastani yhtään kenellekään. Se tuntui ihan kertakaikkiaan poissuljetulta ajatukselta. Nyt sen sijaan olen kertonut muutamalle. Jossain välissä on käynyt mielessä huudella asia koko maailmalle, mutta sen olen hylännyt nopeasti. Nimenomaan siksi, että olen täysin varma, että kaikki eivät suhtautuisi siihen toivotulla tavalla. Ja haluan silti pitää nekin ihmiset elämässäni. Mutta ehkä vuoden kuluttua olen valmis kertomaan ja ottamaan vastaan kaikki reaktiot mitä tulee. Tai ehkä jo aiemmin, tai sitten en koskaan. Se jää nähtäväksi.
Nyt tosiaan samoin, mukavaa ja raitista viikonloppua kaikille! 
Eilen oli taas hyvä esimerkki tuosta, että tulee toimittua samoin kuin joskus ennen, vaikkei syytä enää ole. Olin siis myöhään illalla suht pirteänä hereillä. Harmittelin, kun ei oikein tullut mieleen mitään katsottavaa sarjaa, kun en halunnut vielä nukkuakaan. Takaraivossa oli samalla koko päivän ollut yksi koulutukseen liittyvä homma, mikä piti tehdä. Vasta pitkän ihmettelyn jälkeen tajusin, että tämä vapaa lauantai-iltayö on ihan otollinen aika tehdä vaikka se. Jostain syystä olin siinä vaiheessa automaattisesti sulkenut itseltäni kaiken “järkevän” tekemisen, vaikkei kyse ollut jaksamisen puutteesta tai rentoutumisen tarpeesta. Ja samaa huomaan tekeväni muinakin iltoina ja juurikin vaikka vapaina aamupäivinä.
Nyt pitäisi alkaa oppia, että koko kellotaulu on käytössä ihan oman jaksamisen mukaan. Ylisuorittajaksikaan en tietenkään halua ryhtyä, varsinkaan uupumiseen taipuvaisena. Nyt voin kuitenkin rehellisesti myöntää, että siihen on tosi paljon matkaa.
Eilen oli ensimmäinen päivä useampaan viikkoon, kun oli hieman hankala hetki. Töissä sattui yksi juttu, mikä ei sinänsä ollut mitenkään merkittävä, mutta jostain syystä triggeröi minua kovasti. Tuli huono fiilis ja alkoi hieman ahdistaa. Se tunne kasvoi kotiin lähdön koittaessa, ja entinen minä olisi aivan takuuvarmasti käynyt lonkerohyllyn kautta. Päätin olla menemättä kauppaan ollenkaan, vaan tulin suoraan kotiin. Kotona ikävä tunne kesti vielä useamman tunnin.
Mutta nyt se on ohi ja pisti kyllä miettimään, miten sitä onkin oppinut itseään alkoholilla lääkitsemään. Miten automaattisesti on löytynyt keino, pikkuhiljaa sitä enää edes kyseenalaistamatta. Noh, jatkossa mennään muilla avuin ja opetellaan ottamaan vastaan mitä tulee.
Tipatonta elämää nyt 44 päivää takana. Ja olen ehkä ihan varovaisen toiveikas, että jumittelu alkaa pikkuisen lieventyä.
Tsemppiä, ystävät! ?
Nyt olen juonut ihan liikaa alkoholittomia oluita ja siidereitä. En sinänsä ole niistä huolissani, koska ei ole käynyt hetkeäkään mielessä valita mitään muuta kuin pyöreää nollaa. Mutta kertyvät kalorimäärät hieman harmittavat, kun niinkin kauan meni vissyllä. Noh, mennään millä mennään, kunhan mennään alkotta. Katsotaan sitten vähän myöhemmin niitä muita muutoksia tarkemmin.
Muuten samaa, tasaista. Vielä tulee jumiteltua, mutta ehkä viikko viikolta inasen vähemmän.
Tsemppiä uuteen viikkoon!
Nyt on menossa 50. tipaton vuorokausi! ??
Niin alussa vielä, mutta niin kiva huomio tämäkin.
Tuntuu, että jotain voisi kommentoida, vaikkei varsinaista asiaa olekaan. Elämä rullaa kevättä kohti. Alkoholittomia oluita yms. en ole nyt kotosalla ollessani juonut. Eilen join kyllä useammankin baarissa. Kävimme ystävän kanssa syömässä ja itse asiassa minä ehdotin siitä vielä baarissa poikkeamista pitkästä aikaa. Istuskelimme lopulta aika myöhäänkin. Ystävä otti muutaman lasillisen, mikä ei haitannut ollenkaan.
Sen olen ilokseni huomannut, että olen kuin varkain alkanut ajatella elämää pidemmälle eteenpäin. Pitkään on mennyt jonkinlaisessa viikosta toiseen -selviytymismoodissa. Siis ennen tipattoman alkua. Nyt näköala alkaa taas avartua, mikä on jotenkin aika huikeaa. Enkä tarkoita tätä nyt niin, että ajattelisin eteenpäin nimenomaan raittiutta. Ei, vaan kaikkia ihan tavallisia suunnitelmia, mahdollisia reissuja, hankintoja… kaikkea mitä elämältä vielä haluaisin ja mitä siihen mahdollisesti tarvitaan.
Paljon tsemppiä kaikille!
Ja taas juhlitaan pyöreitä, 60 tipatonta päivää takana. On se varmaan uskottava kun itse kokeilee, että tämä tuntuu paljon helpommalta kuin koko viime vuoden vähentely. Tai jos ei aina helpoltakaan, niin kuitenkin yksinkertaiselta. En uhraa ajatustakaan sille, milloin joisin ja minkä verran. Ja mitä sitten jos jää tissuttelu päälle, mistä sen huomaa ja miten sitten toimitaan. Olen kertonut kuunnelleeni Selvin päin -kirjan useamman kerran viime vuoden aikana ja koin sen tosi hyväksi. Joku päivä tällä viikolla se kävi mielessä, mutta totesin heti etten jaksa kuunnella kun en koe tarvetta. Nyt kiinnostaa muut aiheet niin paljon enemmän.
Nyt on ollut paljon juttuja tipattomasta tammikuusta ja juomisen lopettaneista, jostain kumman syystä niitä tuntuu kertyvän omiin somefiideihini. Mutta se mikä niissä eniten kiinnostaa, ovat kommenttiosiot. Niissä on kuulkaas tunnetta pelissä, suuntaan jos toiseenkin! Tunnistan hyvin niissä erilaisia vaiheita omastakin suhteestani alkoholiin. Itse en sentään ole lähtenyt mukaan kommentoimaan. Jos joskus alkaa sormet syyhytä, on parempi sulkea koko sivu.
Tsemppiä jälleen kaikille! Se on helmikuu jo. Ihan mainittava siivu tästäkin vuodesta mennyt, vaikka vastahan se vaihtui. Enää noin 11 samanlaista jäljellä ja kalenterivuosi raittiutta täynnä. 
Nyt on ollut hiukan vaikeuksia ahdistusoireiden kanssa. Ilokseni en kuitenkaan ole nähnyt alkoholia edes vaihtoehtona tilanteen parantamiselle. Olen jossain inhotusvaiheessa tällä hetkellä. Kun ajattelen alkoholia, mieleeni piirtyy joku Lasolin kaltainen myrkky. Vaikka en koskaan ole sellaista nauttinut, tiukkaa viinaakin vähänlaisesti. Tuo siis tulee ihan lonkeron ajattelusta. Kai se on joku oma mekanisminsa suojella itseään houkutuksilta, mutta hyvä niin. Pari kertaa olen juonut unessa ja havahtunut, että voi ei, enhän minä juo.
Olen siis nyt ollut pisimpään raittiina todella pitkään aikaan, moneen vuoteen. Vuosi sitten melkein itkin ilosta, kun olin ollut viisi päivää tipattomalla. Silti nyt yhtäkkiä joku kumma häpeä nostaa päätään. En oikein kehtaisi tännekään kirjoittaa, kun mistä minä nyt muka mitään parin kuukauden perusteella tiedän. Tosi moni on ollut sen aikaa tipattomalla tai enemmän, ei se vielä mitään kerro mistään. Toisaalta milloin se oma kokemus sitten merkitsee, jos ei joka päivä.
Nyt eletään sitä aikaa, kun tutut alkavat pikkuhiljaa suunnitella keväälle ja kesälle juhlia, reissuja, keikkoja ja festareita. Olen jo ilmoittautunut mukaan parille ja odotan kyllä innolla. Ehkä jo kesällä uskallan sanoa, että olen lopettanut juomisen kokonaan. Samalla tuntuu siltä, että ennen sitä pitäisi jotenkin todistaa kelpaavansa seuraksi myös selvinpäin. Aika hullua, aikuinen ihminen! Eniten varmaan haluan todistaa sen itselleni, että voin viihtyä, nauttia ja olla mukana menossa ihan siinä missä ennenkin. Luopua ajatuksesta olla välillä mukana “vain” selvinpäin. Mutta toisaalta sitten hyväksyä sekin, jos ei tunnu ihan samalta ainakaan heti.
Tsemppiä kaikille!
Minä olen kertonut ystäville raitistumisestani, siis läheisimmille ystäville kun ei asia oikeastaan edes muille kuulu. En ole saanut mitään muuta kuin kehuja ja tsemppejä. Ollaan istuttu joitain iltoja, minä nollaoluineni eikä asiasta sitten ole tehty mitään numeroa, kaikki on muuten kuten ennenkin eikä kenestäkään ole tarvinnut etääntyä. Oli myös kiva kun yksi ystävä sai päähänsä ryhtyä vähentelemään tai lopettelemaan, sanoi että on pitkään ollut mielessä ja nyt voisi seurata esimerkkiä. Jos vaikka tähän ikään mennessä olisi se leili kaadettu täyteen kun ei juomisesta saa enää sellaista iloa kuin nuorempana ajatteli saavansa.
Niin että jos miettii kehtaako kertoa niin omien kokemusteni mukaan hyvistä ystävistä saa voimaa ja on turha ajatella että joku pitäisi outona jos ei juo. Baarissakin on täysin luontevaa tilata vissyä tai muuta alkotonta.
Minulle on käynyt niin, etten viihdy raittiina juovassa seurassa, joten välttelen hakeutumasta juovaan seuraan. Tapaan kavereitani selvinpäin, mutta jos joku juo maltillisesti, en pahastu, en vain jaksa kauaa olla juopuneessa seurassa.
Ennen minä olin se, joka ryyppäsi hurjasti päiväkausia ja yritin etsiä bileitä vaikka hiljaisena maanantai-iltana. Selvinpäin olevat tyypit olivat tylsiä. Olen ollut todella rasittava muille juomiseni vuoksi. Käyttäytynyt älyttömästi omia bileitä pitäen. Muut ovat valmistautuneet arkeen, koska heillä ei ollut ongelmia lopettaa juhlimista. Mutta tuurijuoppoina alkoholittomina kausina, olin paljon kuskinakin. Silloin juova seura ei häirinnyt samalla tavalla kuin nykyään. En tuolloin mitenkään tajunnut olevani alkoholisti niin kuin nykyään.
Iso kiitos kommenteistanne! Uskon, että ystävät ottavat asian samoin kuin sinun kohdallasi, TaneliS. Ehkä ihan ensireaktio voi olla vähän että voi ei, mutta heti seuraava, että hieno juttu. En myöskään epäile, etteikö joku voisi seurata esimerkkiä. Itse asiassa parikin on nyt ihan muissa yhteyksissä maininnut, ettei oikein enää pidä siitä olosta, mikä juomisesta tulee. Siis ihan siitä humalastakaan, eikä vain krapulasta. He ovat siis tietääkseni ihan kohtuudella juovia, että jo vähäinenkin määrä tuntuu heillä toisin kuin minulla aiemmin.
Tuokin mahdollisuus on olemassa, ettei juova seura sitten niin kiinnostakaan. Kuitenkin omassa kaveripiirissäni juomiseen liittyy nykyään oikeastaan aina jotain muutakin kuin juomista, mm. reissuja, syöminkejä, kylpylöitä, hotelleja, keikkoja tai konsertteja. Ja niistä en kuitenkaan haluaisi luopua sen muun rennon tunnelman ja kokemuksen vuoksi. Tykkään myös tanssia ja kuunnella musiikkia, mistä haluaisin osata nauttia myös selvinpäin vaikka pikkutunneille saakka. Mutta senhän näkee tässä kun kokeilee, mikä lopulta muodostuu omaksi toimintatavaksi. Jos jotkut tapahtumat tai ihmiset jäävät jopa elämästä pois, niin sitten jäävät. Juomista en niiden vuoksi tule aloittamaan.
Tänään heräsin kovaan pääkipuun. Olin ilmeisesti nukkunut huonossa asennossa ja pidempään kuin yleensä. Tuli mieleen lukemattomat krapula-aamut, samalla kiitellen, ettei kyse ollut siitä. Aloin myös miettiä, miltä krapula tarkalleen tuntuikaan, enkä ilokseni ihan saa tunteesta kiinni. Se oli päänsäryn lisäksi sellaista yleistä sumua ja tahmaa. Pahimmillaan myös pahoinvointia, minkä suurkulutus sai muutettua harvinaisemmaksi oireeksi. Nyt on mukavaa sekin, että särkylääkkeiden käyttö on vähentynyt merkittävästi.
Leppoisaa sunnuntaita ja tulevaa viikkoa. Valoa kohti! ?
Näin viime yönä unta, että join alkoholia. Tuttuun tapaan tajusin siinä juoman jälkeen, että ai niin ei pitänyt juoda. Sen jälkeen ajatus jatkuikin ensimmäistä kertaa niin, että ennen olenkin juonut vain unissa, mutta nyt ensimmäistä kertaa oikeasti. Harmittelin asiaa ja avasin cokistölkin. Huvitti kun heräsin.
Hyvää ystävänpäivän iltaa kaikille! Toivottavasti ilman vanhaa ystäväämme, josta olemme onneksemme eronneet. ?
edit. Ai niin, tänään tuli 10 viikkoa raittiutta täyteen. Hyvä päivä.
Moi,
Näin unta että heräsin… Eppujen biisi tuli mieleen.
Itse olen myös nähnyt samanlaisia unia, tosin en enää hetkeen. Kyllä niihin uniin on aina liittynyt suuri pettymys tai ahdistus.
Kauniita unia ja kohden 100 päivää.
Putkis
Kiitti, Putkis. Sitä kohden mennään. Sataan on näemmä vielä 23 päivää.
En ole nyt hetkeen käyttänyt sovellusta, kun meni niin mekaaniseksi klikkailuksi. Päivät siellä juoksevat kaikessa rauhassa ja tarvittaessa laitan ilmoitukset takaisin päälle. Viime perjantaina jätin väliin yhden gettogetherin, kun tuntui yllättäen hankalalta mennä. Olin jopa odottanut sitä, mutta päivällä tuli levoton fiilis ja alkoi tuntua orastavaa alkohampaan kolotusta. Mietin tarkkaan haluanko sittenkään mennä sinne skumppalasien ja -pullojen, sekä hiprakasta nauttivien ystävien seuraan ja päätin että nyt on turvallisempaa jättää väliin. Olisin hyvin voinut mennä autolla, enkä olisi ollut ainoana selvinpäin, mutta suoraan sanoen pelkäsin houkutusta. Samalla harmittaa ja samalla olen päätökseeni tyytyväinen. Joku toinen kerta sitten.
Tsemppiä kaikille!
Tuli mieleeni, aika monta kertaa olen ollut juomingeissa autolla, ja minun osaltani auto on jäänyt parkkiin. Sitten on näitä “lähdetään baariin yhdelle” huijauksia. Seuraavana päivänä esim. työpäivä, ja olen tullut aamu 5 kaatokännissä kotiin. Olenpa herännyt putkastakin yhdesti, kun on lähdetty “yksille”. Ilman mitään pohjia tai aiempia ryyppyjä.
Onneksi kaikki tuo on nyt mennyttä, Lempeä kettu, ja uskaltaa jo hymähdellä muistoille.
Kolmen kuukautta tipattomuutta täyttyy huomenissa. Muistelen lukeneeni täältä muiden kokemuksia, että kolmen-neljän kuukauden aikoihin on yksi vaaran paikka. Ja totta tosiaan, jostain ihan puskista on alkanut tulla ajatuksia. Että haluankohan sittenkään lopettaa ihan kokonaan, tai että mitä se pari nyt haittaisi rentoutumiseen. Näitä ihan perinteisiä, kyllä te tiedätte. Varsinaista repsahdusvaaraa ei ole ollut kuitenkaan, mutta minusta tuntuu että hankaliakin aikoja on edessä. Olen nyt kuitenkin jatkanut sitä linjaa, että annan ajatusten tulla ja ajattelen ne ns. loppuun. En yritä vaimentaa niiden ääntä tai työntää pois. Otan ne ennemminkin niin, että aa, mielenkiintoista! Mitä jos tosiaan nyt menisin kauppaan ja hakisin muutaman. Miltä se tuntuisi. Kiirehtisinkö kotiin, olisiko sihahdus ihanaa kuultavaa. Miltä se maistuisi. Ja ennen kaikkea, miltä tuntuisi sen jälkeen. Entäpä seuraavana päivänä. Millaista olisi nollata laskuri. Mietin jopa sitä, miten kertoisin asiasta täällä. Kelan jälkeen on taas varmempi olo siitä, että eipä muuten todellakaan ole sen väärti, ei kiitos.
Sanotaan siis hyvillä mielin ei kiitos. Tsemppiä!
Kolme kuukautta tipattomana, 91 päivää. Enpä muista, milloin viimeksi olisi näin päässyt käymään.
Vähän on nyt tullut pettymystä siihen, ettei elämä mullistunutkaan täysin. No sanoohan sen järkikin, ettei se ole ainut ongelma, vaan syiden ja seurausten vyyhti on mutkikkaampi. Tästäkin on moni puhunut aiemmin, mutta tuntuu, että tässä asiassa pitää käydä samat kokemukset läpi ja keksiä oma pyöränsä uudestaan. Passivoidun tosi helposti ja energia tuntuu loppuvan, vaikka sitä oikeasti riittää ihan normaalisti silloin kun sitä pitää yllä, esim. työvuorojen aikana. Jännittäjätyyppinä vireystila heittelee jotenkin liikaa. Alkoholilla en kuitenkaan lähde tilannetta “korjaamaan”.
Välillä on mielessä, että ihanko tosissaan en juo enää ikinä. Mutta toistaiseksi olen päätynyt siihen, että hyvä niin. Olen juuri se vielä viime vuonna minusta aika ärsyttävä tyyppi, joka on sitä mieltä, ettei tarvitse alkoholia mihinkään. Silloin en ihan ymmärtänyt mitä tuo lause tarkoitti. Kun eihän kukaan sitä tietenkään tarvitse ja onpa tyhmää jeesustelua tmv. Nyt ymmärrän tuon sanoman hieman syvemmin ja nimenomaan henkilökohtaisella tasolla. Haluan tulla siksi, joka ei paitsi halua sitä, myöskään aidosti tunne sitä tarvitsevansa.
Hei!
Elämä raittiin ja juovan minän välillä on raastava. Olen ajatellut, että se on paras peruste tavoitella täysraittiutta, koska elämä muuttuu, kun tekee valinnat ja pysyy niissä. Se tuo hyvinvointia, mutta vaatii rohkeutta ja ympäröivän yhteisön/yhteiskunnan ja itsensä haastamista, jotta pysyy päätöksissään. Se kasvattaa ihmistä. Ainakin minua on kasvattanut.
Hurjaa nuoruutta muistoni aiemmassa viestissä? Nuori ja hurja olen vieläkin, erillä tavalla. Ilman murheita ja toilailuja.
Itse näen omasta historiastani, että epäonniset miessuhteet ovat edesauttaneet juomistani. On ollut todella ilahduttavaa huomata, että nyt raitistuttuani, herätän miehissä huomiota aivan eri tavalla, olemuskellani, kuljen pää pystyssä, selkä suorassa, tervettä ylpeyttä tuntien. En kulje enää katse lattiassa. Olen havahtunut huomaamaan, että se todellisuus, missä juodessani elin, oli valheellinen. Kuvittelin kaikkien olevan minua vastaan. Se oli heikkoa itsetuntemusta, kasaantuneita epäonnostumisia ja itsetuhoista käytöstä. Ei ollut sitä kuuluisaa resilienssiä eli psykologista kestävyyttä elämän haasteissa. Alkoholismi peitti sen alleen.
Elohiiri, olen sinusta todella ylpeä, että olet lopettanut. On kivaa, kun on muitakin, jotka ovat yhtä sitoutuneita tähän juttuun kuin itse on.
On itselle tervehdyttävää, ettei täällä kukaan suunnittele tai ihannoi juomista. Täällä on kaltaisia, jotka tietävät, ettei juominen ole iso juttu, josta kannattaisi hampaat irvessä pitää kiinni.
Tsemppiä viikonloppuun!