Hyvä tästä vielä tulee

[Hiiri]

Todellakin, hyvä me!

Olen ajatellut viime aikoina taas lisää kaikkia läheisriippuvuuden merkkejä, mitä minussa on. Olen jatkanut uutta linjaani, etten vastaisi mihinkään kysymykseen tai pohdintaan ihan sama, ei väliä tai päätä sinä. Uskallan väittää, että tuolla sinänsä pienellä muutoksella on ollut huima vaikutus koko ajatteluuni ja osin ihmissuhteisiini yleensä. Koko ajan mielipiteiden ilmaisu, ja ihan niiden miettiminenkin käy helpommaksi. Alussa, kun olin päättänyt vastata aina jotakin, oli hirveä päänsisäinen taistelu, mitä mieltä muka olisin, kun oikeasti minulle on ihan sama. Olin niin tottunut olemaan olematta muiden edessä koskaan mitään mieltä, ihan lapsuudesta lähtien, että muutos tuntui tosi työläältä.

Aiemmin pidin myös itseäni aidosti helppona ja kivana seuralaisena vaikka matkalla, kun olen niin mukavan joustava ja sopeutuva. Vasta nyt olen ymmärtänyt, ettei se ole yhtä kuin olla ihan perävaununa toisen päätösten ja ideoiden varassa. Ja pahimmassa tapauksessa arvostella jälkeenpäin päätöksiä, mihin olen ihan itse ollut ottamatta kantaa.

Olen alkanut etsiä itseäni. Kuka olen, mitä haluan, mitä arvostan. Ja mikä hienointa, mitä odotan tulevaisuudelta. Etenkin sen ajatuksen alkoholinkäyttö vei varsin tehokkaasti.

Yritän myös kiinnittää huomiota siihen, miten helposti edelleen sorrun nopeisiin mielihyvän lähteisiin. Sehän meissä addikteissa on valitettava tosiasia. Kun mietin niitä kulisseja, joiden pitelyyn juomavuosina haaskasin energiaani, näyttäytyy se nyt aika turhanpäiväisenä. Ei siitä mitään konkreettista käteen jäänyt. Tilanne ei olisi nyt tippaakaan erilainen, jos olisin siivonnut tai sisustanut vähemmän tai hoitanut työtehtäväni aina työajan puitteissa. Olen siis alkanut miettiä asioita oikeasti pidemmälläkin tähtäimellä ja etsinyt itsestäni pitkäjänteisempää puolta. Ettei tulisi vain suoritettua vaan jotakin myös saavutettua. Sen suhteen on vielä pitkä matka edessä, mutta ainakaan ei ole alkoholi opettelua sotkemassa.

Sehän on taas sunnuntai. Oikein hyvää ja raitista loppupäivää ja seuraavaa viikkoa. Pidetään korkki tiukasti kiinni, se on ainakin ihan konkreettinen, upea saavutus.

[fredi]

@Hiiri

Olen siis alkanut miettiä asioita oikeasti pidemmälläkin tähtäimellä ja etsinyt itsestäni pitkäjänteisempää puolta. Ettei tulisi vain suoritettua vaan jotakin myös saavutettua

Tämä on tärkeä asia jota myös itseasiassa vanhempani sanoivat jo vuosia sitten minulle. Ihmisellä pitää olla haaveita jos niitä ei ole niin silloin elää juuri tuolla tavalla kuin sinä.

Silloin siirsin sen aiheen syrjään ja varmaan lähdin “syömään”…ja ralli päälle…

Jos vihdoin alkaisi myös miettimään tosiaan vähän pidemälle asioita niin ei siitä ainakaan haittaa olisi.

[Hiiri]

Jep. Tuo asioiden pidemmälle ajattelu alkoi ainakin minulla ihan itsestään raitistumisen jälkeen. Muistan täälläkin kirjoitelleeni, miten se oli aluksi aika hämmentävääkin. Että asioita tuli yhtäkkiä suunniteltua, tai ylipäätään katsottua, pidemmälläkin tähtäimellä. (Siis muita asioita kuin juomistapahtumia, niitä kalenteriin kyllä kertyi silloinkin.) Oli kuin olisin kävellyt ulos jostain sumupilvestä, mikä hiljalleen hälveni ympäriltä.

Olen ollut parin kuukauden kuluttua kaksi vuotta selvinpäin. Se tuntuu jotenkin tosi omituiselta. Ei siitä nyt niin kauan voi olla, kun vielä juhlin alkoholin voimin. Huomaan, että ajatuksia sekoittaa osin sekin, että olen jo monet kerrat juhlinut vapautuneesti selvinpäin. Joku osa aivoista ei hahmota, että reissuihin tai hauskanpitoon ei tosiaan ole pariin hetkeen kuulunut alkoholi. Ja se on kyllä parasta. En todella koe menettäväni mitään.

Uskaltauduin nyt ajattelemaan, että antaisin itselleni luvan juoda vaikka ensi lauantaina. Että miksei kokeilisi pitkästä aikaa, onko se niin kivaa. Tuota ajatusta seurasi jonkinlainen ihan fyysinen, epämiellyttävä muljahdus vatsan pohjassa. Kuin joku lapsi siellä parahtaisi, ettei halua. Enkä haluakaan. Tämä vaikka lohtuna kaikille, ettei raittius yhtä loppuelämän kärvistelyä juomahaluja vastaan ole. Toki poissulkematta sitä, että niitäkin voi tulla, varsinkin yllättäviä.

Pidetään korkki kiinni tänään, huomenna ja viikonloppuna.

[fredi]

Tuo antaa motivaatiota meille kaikille tuo kirjoitus kiitos siitä!

Ja korkki pidettiin kiinni eilen, samoin tänään ja tulevana viikoloppuna!

[Hiiri]

Oiii, tännehän on tullut paljon uusia jäseniä ja viestejä. Mahtavaa!

Minulla on kaikki varsin mukavasti. Alkottomuutta takana tarkalleen ottaen 682 päivää. Aihe kiinnostaa kyllä sikäli, että tulee luettua sitä liippaavat artikkelit yms. Yksittäisten tarinoiden lisäksi kiehtoo sellainen laajempi, yhteiskunnallinen ilmiö. Se, että itse joisin, tuntuu aika kaukaiselta ja epämiellyttävältä ajatukselta. Näin tällä erää ja saa nähdä kuinka pitkään.

Olen kipuillut paljon kiltteyteni kanssa ja se sai taas hyvin konkreettisen kolauksen, kun eräs hiukan etäisempi ystäväni tölväisi todella rumasti. Hän sentään itsekin hieman hätkähti, tosin perään syyttäen minua siitä, että annoin tölväisylle aiheen. Ensimmäinen reaktioni oli taas kiirehtiä selittämään, että ei se mitään ja huvittavaahan tuo vain oli ja älä hätäile. Sen jälkeen minulla oli todella paha mieli monta päivää. Voi miksi en osaa sanoa, että olipa muuten typerää ja tuntui pahalta. Pelkään liikaa vaikuttavani joltain kaikesta loukaantuvalta mielensäpahoittajalta, enkä sitten uskalla puuttua mihinkään.

Myötäilen vain kaikkia, että kyllä sinä itse tiedät niin hyvin ja toimit tosi hienosti, vaikkei se olisi totta. Aivan turhaa mukakannustamista, mikä ei hyödytä ketään. Päinvastoin kannustaa jatkamaan samaa jo huonoksi todettua linjaa.

Opiskelu on alkanut sujua taas paremmin kevään notkahduksen jälkeen, kun olen alkanut vaatia itseltäni hiukan erilaisia asioita. Koulua, työtä ja vapaaehtoistyötä. Netin viihdekäyttökin on samalla vähentynyt. Tuntuu tosi surulliselta, että olen vuosikaudet pitänyt nyt ajatellen kummallisia asioita oleellisina. Mutta kai sekin on ihan luonnollista, että omat arvot ja asenteet vääristyvät läträtessä. Ne kuuluisat kulissit, ne saavat nykyään vaikka vähän kulahtaakin, kun sisin alkaa löytää tasapainoa.

Toivon tosi kovasti, että kaikki löytävät itsensä ja omanlaisensa elämän. Tsemppiä!

[Lintuanna]

Siinä Juhani Mattilan kirjassa Herkkyys ja sosiaaliset pelot (meniköhän nyt oikein) mainittiin, että nykyään on sellainen kulttuuri, että ei saisi loukkaantua mistään ja, että kaikista loukkaantumisista syytetään huonoa itsetuntoa, vaikka todellisuudessa itsetunto ei liittyisi loukkaantumiseen mitenkään. Loukkaantumista pidetään turhaan huonona asiana, vaikka se on lopulta meille merkittävä suunnannäyttäjä. Kaikkea ei tarvitse kestää ja sietää. Minulle kirja antoi yhä rohkeutta puhua loukkaantumisista miesystävälle ja lapselleni, mutta jostain syystä en vielä itsekään uskalla olla avoin ystävilleni niistä. Kai pelkään, että ystävät pelästyy ja syntyy vielä suurempi konflikti ja välttelen näitä konflikteja. Sekin on vain kaikki mielessäni enkä voi tietää varmasti syntyisikö edes konfliktia, mutta silti mieluummin alistun ystävien, kavereiden ja tuttujen kanssa kuin sanoisin heti, että tuo oli aika loukkaavaa, saati että sanoisin, että tuo oli tosi loukkaavaa… Oppia ikä kaikki, yritän opetella vielä ja oppimista onkin paljon.

Sinulla plussaa on se, että tunnistat asioita niin hirveän hyvin. Tiedostamisesta muutos jo alkaa. Tsemppiä!

[Hiiri]

Minulla on muuten sellainen tunne, että luin tuota kirjaa jossain vaiheessa vinkistäsi, mutta jätin sen kesken. Siihenhän voi olla monia syitä, enkä muista mitään erityistä. Voi olla, etten vain osannut keskittyä sillä hetkellä aiheeseen. Tuo kyllä kuulostaa sellaiselta, mille ehdottomasti haluan antaa uuden mahdollisuuden.

On ihan totta, että on paljon tilanteita, missä loukkaantuminen on ihan paikallaan. Ja kun minäkin tosiaan loukkaannuin pahastikin, olisi se pitänyt tuoda ilmi. Todellakin, oppia ikä kaikki!

[Lintuanna]

Minä olen yrittänyt hyväksyä sen, että loukkaannun aika herkästi ja pahoitan mieleni. Toisaalta olen myös hyväksynyt sen, että en saa sanottua asioista ystävilleni, koska on edelleen niin vahva tarve olla helppo ja toisen mieliksi. Olen yrittänyt miettiä olisiko se muka niin paha sanoa esimerkiksi, että “Auts, toi teki kipeää”, millä pitäisin huolta myös rajoistani. Eihän loukkaantumisesta puhuminen aina vaadi pitkää monologia, vaan sen voi sanoa noinkin. Tätä varmasti tulevaisuudessa opettelen. Se vaatisi vain sen, että loukkaantumisen ehtii heti siinä paikan päällä tunnistaa ja minä tunnistan usein vasta jälkikäteen. Tilanteen ollessa päällä huomaan kivun häivähdyksen, mutta en aina ehdi silti tajuta heti, että loukkaannuin. Tai en ehdi ajatella sitä. Ehkä siinäkin voi kehittyä.

[Hiiri]

@Lintuanna

Se vaatisi vain sen, että loukkaantumisen ehtii heti siinä paikan päällä tunnistaa ja minä tunnistan usein vasta jälkikäteen. Tilanteen ollessa päällä huomaan kivun häivähdyksen, mutta en aina ehdi silti tajuta heti, että loukkaannuin. Tai en ehdi ajatella sitä. Ehkä siinäkin voi kehittyä.

No tämäpä. En ehdi tai osaa ajatella omia tunteitani itse tilanteessa, ja niin ne ehtivät mennä ohi. Toivon, että voimme vielä kehittyä.

Puolisentoista kuukautta jäljellä kahden vuoden raittiuteen. Olen päättänyt juhlistaa sitä järjestämällä ystäville pikkujoulukemut. Se ajatus alkoi kypsyä, kun mietin mitä en ole yli kahteen vuoteen tehnyt, mutta haluaisin tehdä. Haluan järjestää juhlat, joissa on tarjolla reilusti sekä alkoholittomia että alkoholillisia vaihtoehtoja. Erilaista syötävää ja jotakin hyvin epävirallista ja epäpakollista ohjelmaa. Ei mitään, että jokainen tuo lahjan/tarinan/kuvan/esineen tai että paikan päällä olisi osallistuttava peleihin tai leikkeihin. Ei siis mitään sellaista, mitä itse inhosin mennessäni johonkin seurustelemaan lähinnä alkoholin kanssa. Pyrin siihen, että olisi helppo osallistua joko juoden tai juomatta. Tähän liittyy myös aistiympäristön miellyttävyys mahdollisuuksien mukaan.

En suunnittele ottavani kemujen järjestämistä tavaksi, mutta haluan sen nyt tehdä ja odotan innolla. Koskaan en ole suunnitellut mitään näin huolella. Miksi olisin, kun alkoholin riittävyys on ollut suurin huoli.

Hyvää viikonloppua kaikille! Ei juoda alkoholia.

[Fincoco]

Tuohan kuullostaa kivalta suunnitelmalta.

[Hiiri]

Katsoin parisuhdeväkivallasta kertovan ohjelman, ja huomasin jatkuvasti ajattelevani suhdetta alkoholiin. Ei ihme, että näitä on verrattu toisiinsa. Onhan niissä hirveän paljon samaa.

Ensin on ihanaa yhdessä. Tuntuu, että tämä on niin minua varten. Kaikesta tuntuu tulevan astetta parempaa. Huonot hetket ohitetaan jotenkin asiaan kuuluvina, eikä niiden anneta heilauttaa vaakakuppia. Hiljalleen toinen kietoo enemmän ja enemmän pauloihinsa. Toisen elämä alkaa kaventua. Kun huonoja hetkiä tulee lisää, alkavat hyvät niiden joukossa tuntua aivan erityisen hyviltä. Tunteet ovat yhtä vuoristorataa, mutta se alkaa tuntua normaalilta. Ajatellaan, että näin se erityisen hyvä ja intohimoinen suhde toimii. Muu ei oikein tunnu enää miltään, ja sitä alkaa sen vuoksi pitää tylsänä ja harmaana. Jos joku muu alkaa vihjailla, ettei suhde vaikuta olevan ihan terve, se aiheuttaa närää ja jopa kääntyy sanojaa vastaan. Kun lopulta, aivan liian myöhään alkaa ymmärtää olevansa pahassa ansassa, ei enää ole keinoja toimia. Hävettää, miten on ajautunut ihan toisen vietäväksi. Pelkää paljastua heikoksi ja manipuloiduksi. Pelkää jäädä ja pelkää lähteä.

Kun lopulta uskaltaa pyytää apua, tippuu osa taakasta. Samalla pelottaa enemmän kuin koskaan. Vanha tuttuus vetää puoleensa, kun vastassa on uusi ja vieras. Ei oikein usko uuden kantavan, ei voimien riittävän. Paluu välkkyy mielessä. Tässä kohtaa tarvitaan ihmisiä, jotka taluttavat tilanteesta ulos. Tarvittaessa vaikka kantavat pahimman yli, kunnes elämä ja usko tulevaan alkaa rakentua uudelleen.

[Hiiri]

Huomenissa tulee täyteen 700 päivää selväpäistä elämää. Ajattelin sen kunniaksi listata joitakin mieleen tulleita asioita, mitkä ovat olleet jossain vaiheessa avuksi. Voin vaikka lisätä tähän, jos tulee vielä jotakin mieleen myöhemmin.

-Podcastit, videot, dokumentit. Esim. Selvin päin, Soberisti, Christer Schoultzin ja Juha Lantzin materiaalit, Theroux ja alkoholin kirous…
-Kirjat, niitä olen myös lukenut ja kuunnellut useita. Erityisesti kolahti Annie Gracen Selvin päin.
-Sovellus I am sober, sinne itse listatut syyt olla juomatta, päivälaskuri ja samaa tahtia eteenpäin etenevän yhteisön kommentit.
-Haave olla kalenterivuosi juomatta. Samalla kuitenkin ajatus olla lupaamatta mitään lopullista.
-Päihdelinkki, omien ajatusten avaaminen ja jäsentely, muiden kommentit. Myös paine joutua selittämään epäonnistumisia.
-Avun hakemisen pelko. Ja kolikon toisena puolena tieto siitä, että paljon on työkaluja vielä käytettävissä. Mahdollisuus päästä vaikka lainarahalla hoitolaitokseen, jos muu ei ota onnistuakseen.
-Ikätovereiden kuolemat ja terveyshuolet herättivät huomaamaan, ettei tässä enää ihan nuoria olla, eikä nuoremmiksi tulla. Halu olla pilaamatta terveyttään lopullisesti tai juomatta itseään ennenaikaiseen hautaan.
-Netin omahoito-ohjelmat ja niihin liittyvät pohdintatehtävät, esim. Mielenterveystalo.
-Puolison tuki
-Parin tuttavan tuki, jota en ole paljon käyttänyt, mutta jo tieto ihan oikeista ihmisistä viestin tai puhelun päässä on auttanut monessa hetkessä. Ja se, että edes aiheesta puhuin heille avoimesti.
-Ystävät, jotka eivät ole houkutelleet juomaan.
-Juomahimon siirtäminen eteenpäin. Mietitään sitä huomenna, jos vielä tekee mieli.
-HALT - hungry, angry, lonely, tired. Kun tekee mieli alkoholia, syy voi hyvinkin löytyä näistä. Kun sen tunnistaa, voi alkoholin sijaan löytää jonkin muun ratkaisun.
-Itsensä suojeleminen muiden juomiselta. Juomistilanteiden vältteleminen aina kun on vähänkin tarpeen, vaikka tekosyihin vedoten. Ryyppyohjelmien, -videoiden ym. välttely, jos ne triggeröivät. Jossain vaiheessa minulle oli vaarallista lukea muiden lopettajien retkahduksista, jolloin suojelin itseäni niiltä.
-Samaistuminen muihin jo raitistuneisiin. Julkkiksiin tai vaikka plinkkituttuihin. Jonkinasteinen identiteetin muutos.
-Alkoholittomat korvikkeet, niitä on ajoittain mennyt paljon ja aivan surutta.
-Herkuttelu, sillä olen korvannut alkoholin himoa, taas aivan surutta.
-Tölkkivissy. Sitä meni alussa valtavasti, kun tutun ja turvallisen “tuttipullon” oli vielä oltava käden ulottuvilla. Tuli kannettua bokseja kotiin ja säkeittäin tölkkejä kauppaan. Jotain tuttua siinäkin.
-Oma koulutus ja työ on varmasti osaltaan ollut avuksi. Se kun liippaa myös teemaa, vaikkei olekaan sitä ihan suoraan. Olen myös oman prosessini aikana lukenut lisää sinänsä tutuista aiheista mm. muutoksen vaiheista sekä erilaisista työkaluista ja ohjauskeinoista, mitä päihdehuollossakin mahdollisesti käytetään.
-Olen pitänyt mielessä aamut. Ne ihanat, selvät aamut.

Mukavaa sunnuntaita ja seuraavan viikon alkua jokaiselle!

[punakuono]

valtavat onnittelut tuosta pitäisi jo saada jonkinlainen mitali. tuhatta odotellessa tsemppiä jatkoon

[Raisumojito]

Siinä on kyllä kattava lista, suurin osa käytössä itsellänikin. Olen myös käynyt harvakseltaan AA-tapaamisessa. Edellisestä on kyllä ainakin kuukausi mutta tieto että se on siellä, ne samat tyypit on siellä, sinne on helppo mennä ja että siellä on lämmin tunnelma, helpottaa. Täytyykin taas joskus piipahtaa…

[Fincoco]

Paljon onnea hiiri. Perästä tullaan.

[Hiiri]

Kiitokset kaikille! Eipä se niin huonosti näytä teilläkään sujuvan. Vaikka on kiva, kun päiviä kertyy, ei tässä enää niin mitalin arvoiselta tunnu. Kunhan elän elämää, ylä- ja alamäkineen. Ennemminkin mitalin ansaitsisi se Hiiri, joka tälle tielle lähti. Ensimmäinen päivä oli kaikkein tärkein, todellinen juhlapäivä. Ja sehän meillä kaikilla jo plakkarissa onkin!

Itse en ole käynyt AA-tapaamisessa, mutta olen katsonut, että tässä ihan lähelläkin niitä on. Ei sekään tuntuisi enää mahdottomalta ajatukselta. Ei juuri nyt, kun ennemminkin haluan vähentää lopettamisen harrastamista. Mutta pidän mielessä, kun tilanne sellaiseksi käy.

[Hiiri]

@Hiiri

Itse luulin jo olevani aika sinut lopullisuuden kanssa, mutta eilen iski yhtäkkiä FOMO. Soitin ystävälle, joka sattui olemaan juhlimassa ja iloisessa hiprakassa. Kela alkoi pyöriä, ei voinut mitään. Tuli jopa ajatus, että olisiko minutkin pyydetty jos joisin. Oli pettymys, että tuollaista tulee edelleen. Mutta kai se on aika luonnollista.

No niin. Kirjoitin näin Sivistyneen ketjuun toissapäivänä, lauantaina. En tiedä oliko minulla joku isompikin aavistus, kun tuo tunne yhtäkkiä iski. Sunnuntaina nimittäin selvisi, että lauantainakin oli halloween-pirskeet, mistä minulle ei oltu puhuttu mitään. Järjestäjänä oli ihminen, joka oli hyvin kauniisti puhunut ystävyydestämme monesti aiemmin. Siksi keräsin tällä kertaa rohkeuteni ja kysyin, miksei kysynyt minulta. “Ai, ajattelin, ettet varmaan halua enää tulla, kun et juo.” Seuraavassa hetkessä huomasin, että ihan eri tuttu on jossain vaiheessa poistanut minut Facebookissa kavereista. Sellainen, jota olen aiemmin nähnyt lähinnä juomisen merkeissä.

Vaikka haluaisin ajatella, että vika ei ole minussa, pakko se on myöntää, että tuntuu pahalta. Ainahan se on tiedossa ollut, että kaikki eivät välttämättä entisen kärkiryyppääjän uutta linjaa hyväksy. Ymmärtäisin edes hieman paremmin, jos olisin mitenkään julistanut juomattomuuttani, saati paheksunut juomista. Vaan kun olen nimenomaan yrittänyt olla tekemättä minkäänlaista numeroa.

No, itse olen edelleen varma ja sinut valintani kanssa, se ei sentään horju. En myöskään ole pyhimys itsekään, enkä varsinkaan ollut silloin kun viini virtasi. Mutta työstettävää tässä totisesti riittää.

[Teme70]

Tämä on juuri se, mitä tajusin viikonloppuna kaveriporukan Tallinnan-ryyppyreissulla. Holiton entinen kärkijuoja muodostaa pahan uhkan niille, jotka juovat. Olen uhka tunnelmalle, sen rentoudelle ja vapaudelle. Jos entiseen tyyliin nauramme jonkun kännitörttöilylle, niin minulle se ei enää olekaan sallittua. Todella silmiä avaavaa tämä juomattomuus. Ja tunnistan senkin, että olisin ollut ihan samanlainen, jos aiemmin joku muu olisi porukasta lopettanut juomisen ja ollut siis uhka minun hauskanpidolleni.

[Reepu]

Meillä oli kuukausi sitten työpaikan uudistetun/laajennetun tehtaan avajaisjuhlat. Läheisimmät työkaverini tietävät mitä minulle on elämässä tapahtunut ja miksi en juo nyt enää. Heidän kanssaan oli ihan normaalia olla selvinpäin heidän ollessa juovuksissa, minua ei ole koskaan häirinnyt muiden dokaaminen enkä tunne ryhmäpainetta juoda. Mutta sitten oli eräs, joka alkoi kyselemään että mikä sinulla on, että hän haluaa entisen, iloisen työkaverinsa takaisin, tylsää kun et juo. Se oli hieman kiusallista, mutta enemmänkin satuttavaa. Tiedän ettei hän tarkoittanut mitään pahaa, mutta halusin nopeasti eroon tuosta kysymystulvasta ja tilanteesta.

Tiettyyn pisteeseen asti (jotkut) humalaiset ovat minusta hauskaa seuraa, joita on ihan mukava kuunnella ja seurata kun itse on selvinpäin, mutta kyllä se piste aina tulee kun humalaisten puheet alkavat muuttua raskaiksi kuunnella ja käytöksensä ei niin miellyttäväksi. Silloin juhlat ovat itseltä ohi ja kotiinlähdön aika.

Tässä kun mietiskelin, niin minun ei tee mieli juoda seurassa, en ole enää selvinpäin enkä humalassa se ihminen joka joskus olin. Mutta minun tekisi mieli kyllä juoda yksin täällä kotona, linnoittautua tuonne musiikki- ja elokuvahuoneeseeni, sulkea ovi perässäni, muumioitua sinne kaljojen kanssa ja antaa musiikin, elokuvien ja alkoholin eskapistisesti viedä minut hetkeksi pois täältä.

En kuitenkaan aio tehdä sitä, vaan hipsin ensin kävelylle ja sen jälkeen alan katselemaan ne ainoat oikeat Star Wars -elokuvat, ilman juomia. A New Hope.

[Hiiri]

Olen viime päivinä miettinyt vertaistukiryhmiä. Itse asiassa tästä teki mieli kirjoittaa jo paljon aiemmin, mutten uskaltanut tunnistamisen pelossa, jos ryhmässä oli/on joku muukin täältä. Olin siis noin vuosi sitten myös yhdessä Facebookin vertaistukiryhmässä alkoholinkäyttöön liittyen. Siellä selvästi aktiivisin porukka kirjoitteli samalla kun joi. Vuorollaan kerrottiin, miten taas repsahdettiin ja muut kommentoivat, että ei se mitään, uutta yritystä vaan. Ainakin näytti siltä, että käytännössä kukaan ei onnistunut olemaan juomatta. Meininki näytti olevan tosi hyväksyvä ja iloinen. Moni kehui, miten kyseessä on ihan paras vertaistukirymä, mitä voi olla. Tosi kannustava, hyvän mielen porukka ilman minkäänlaista paheksuntaa. Jatkuvasti todettiin, että meillä on hirveän hyvä meininki ja loistava yritys koko ajan päällä, ja se on tärkeintä.

Totesin itse aika nopeasti, että sitä ryhmää seuraamalla en tule missään tapauksessa raitistumaan ja piilotin julkaisut. Totesin, että tuo ei ole toimivaa vertaistukea ja samalla mietin mikä sitten on. Kun kerran repsahduksetkin kuuluvat monella asiaan ja se on tietysti hyväksyttävää. Onko se sitten se, että mukana pitää olla onnistuneitakin tarinoita, mielellään valtaosa. Mikä taas olisi tuonkin ryhmän aktiiveille tehnyt heti ryhmästä vähemmän miellyttävän.

Olen monessa ryhmässä ja lisäksi käynyt liveryhmissä muihin asioihin liittyen, ja aina niissä tulee aika ajoin vastaan se, miten eri asioita ihmiset vertaistuelta kaipaavat. Toinen haluaa vain “valittaa” ja avautua muille, jotka ymmärtävät tilanteen, ovat siinä myös, eivätkä vähättele. Haluavat vain purkaa mieltään ja kuulla muiden toivottavan tsemppiä. Välttämättä ei edes haluta mitään neuvoja tai niin mielellään kuulla, miten erinomaisesti joku muu tilanteet hoitaa. Siinä missä toinen haluaa nimenomaan ratkaisuja ja parannusehdotuksia, sekä nähdä, että paremminkin voi saman ongelman parissa sujua. Eikä puolestaan jaksa, jos tapaaminen tuntuu olevan yhtä rypemistä ja valitusta, mistä tulee itsellekin huono fiilis. Kumpikaan ei ole väärässä tai toista parempi, mutta eivät myöskään hyödy toistensa tarjoamasta vertaistuesta, ainakaan sillä hetkellä.

Ehkä siksi on ihan hyvä, jos ryhmässä on edes mukana ammattilaisia ohjaamassa keskustelua ja pitämässä sen jotenkin tasapuolisena. Muussa tapauksessa kyseessä on helposti vain tietyn porukan jutusteluryhmä. Vaikkakin välillä paikallaan nekin.

edit. Olipas jotenkin töksähtävä loppukommentti. Toivotetaan nyt edes ihanaa loppusyksyä kaikille, hyvänen aika.