Moi, kanssakulkijat.
" Omat silmäni alkoivat aueta juurikin raitistumisen myötä. Astuttuani siitä portista, edessäni aukeni toinen maailma ja parempi tietoisuuden tila."
Voiko noin oikeasti käydä?
Vastaan itse.
Kyllä voi.
Sen olen mielestäni täällä Plinkissä todistanut.
“Ehkä kyse on minäpystyvyyden tunteesta ja jonkinlaisesta voimaantumisesta? Vastuun ottamisesta oman elämän suhteen ja ohjaksiin tarttumisesta. Itsetuntemuksestakin.”
Juha Lanz sanoi jossain yhteydessä,että siirtyy omassa elämässä matkustajan paikalta kuskiksi. Ottaa oman elämän ohjakset kösiinsä
Näin on. Ainakin alkoholi on hyvä saada kammettua kuskin pukilta pois ja siirtyä itse kuskiksi.
Sen jälkeen voi pohtia viekö vielä joku muu seikka tai joku ihminen kuin pässiä narussa. Olen itse joskus parisuhteissa ja ystävyyssuhteissakin sopeutunut liikaa ja alkanut muuttua oman elämäni päähenkiöstä toisen elämän sivuhenkilöksi ja vähän alkanut kadottaa itseäni.
Mutta näitäkään ei oikein pysty juovana niin hyvin havaitsemaan tai miettimään, saati tekemään niille jotain.
Minulla on tänään ollut melkein vanha kunnon krapulapäivä. 
Olin siis eilen kummilapseni valmistujaisissa, jonka jälkeen lähdin vielä hilpeimmän (sen keski-ikäisen, heh) rytmiryhmän mukana baariin. Siellä vierähtikin lähes neljään. Lauloin, nauroin ja tanssin sieluni kyllyydestä. En ymmärrä mitä nyt on tapahtunut, kun yhtäkkiä taas nautinkin tuollaisista riennoista. Ja siis ihan selvinpäin, mitä ei koskaan ennen ole tapahtunut. Nauttinut kyllä olen baareissa olosta, ja ollut niissä selvinpäinkin useamman kerran, mutta en ihan tuossa määrin molempia yhtäaikaa. Veden ja parin alkoholittoman viinin voimalla. Suureksi osaksi en tosin juonut mitään. Olipa helppoa, kun ei ollut mitään tuoppia huolehdittavana. Eikä tuntunut yhtään siltä, että olisi tehnyt mieli alkoholia.
Unirytmi siis pyörähti siihen malliin ympäri, että tänään on tullut nukuttua todella pitkät päikkärit. Ääni on käheä ja jalat ovat korkkareista kipeät ja rakkuloilla. Mutta eipähän ole oikeaa krapulaa. En ollut liikenteessä autolla, ja sellainen aivopieru kävi, etten jotenkin tajunnut olevani ajokunnossa. Siis kun lähdimme taksilla koteihimme, tajusin vasta kotona, että olisinhan minä voinut meiltä jatkaa autolla viemään loput. Se on kummasti selvempää silloin, kun se on valmiiksi mukana. Toisaalta olin jo aika väsynyt.
On kyllä jotenkin ihan huippufiilis. Oli kiva ilta. Tänään en liiku mihinkään, enkä tietenkään myöskään juo. Viiden päivän kuluttua olen ollut puolitoista vuotta raittiina. Kiitollinen joka hetkestä.
Mukavaa kesäkuun lauantai-iltaa!
Tuli mieleen ottaa nämä vanhat kommenttini esiin tässä vaiheessa, kun kirjoitin metsänpeiton ketjuun näin:
Äitini oli kunnon marttyyri, samoin isoäitini. “Tässä kaikkeni annan kaikkien eteen, ja itse en saa mitään. Olen niin hyvä ihminen, ja lisää vaivaa saan vain palkaksi. On se kumma, miten ihmiset eivät huomaa kohtelevansa minua niin väärin. Kiittämättömät. Mutta kyllä se elämä vielä palkitsee, kun olen näin epäitsekäs.” Minussa on valitettavasti paljon samaa. Sekin saattoi hyvinkin olla osasyy juomisen aloittamiseen ja lisäksi piirre tuntui vain vahvistuvan juodessa. Sillä sain ikävän tunnelman hetkeksi pois ihan itsekseni, jatkaakseni taas samaa rataa.
Nyt olen alkanut nähdä kuplani ulkopuolelle ja ymmärtää, että ei minun rajojani aseta tai säilytä kukaan muu kuin minä itse. Eikä se edes olisi kenenkään muun tehtävä. Ei se ole mitään hyvyyttä ja reiluutta ohjeistaa muita kävelemään ylitseen ja sitten passiivisaggressiivisena vihjailla heidän tehneen väärin. En osaa sitä vielä, en todellakaan. Voi olla, etten tule koskaan oppimaankaan. Mutta ainakin tiedostan, että vika ei ole muissa.
Parisuhteessani olen tosiaan harjoittelua jatkanut ja se on osoittautunut hyväksi. Alkunikottelun jälkeen puoliso on ollut oikein tyytyväinen, ettei asioita enää leiju samalla tavoin ilmoilla, vaan niitä sanotaan selkein lausein ääneen. Usein jään edelleen itselleni kiinni jonkinlaisesta kiertelystä, mikä on hyvä, koska saan heti korjattua asian.
Samaan asiaan liittyy se, että olen alkanut välttää lausetta “en tiedä, ei väliä, päätä sinä”. Oli kyse mistä tahansa tilanteesta tai ihmisistä. Vaikka minulla ihan oikeasti ei olisi väliä, on raskasta ulkoistaa vastuu päätöksistä jatkuvasti muille. Keksin siis edes jonkin vastauksen, vaikka lisäisinkin, että muukin vaihtoehto on ok. Kuulostelen myös itseäni niin, että jos valinnalla oikeasti on minulle väliä, en valehtele ettei ole. Alan tarttua niihin kuuluisiin ohjaksiin tavalla, joka vastuulliselle aikuiselle kuuluu.
Tsemppiä kaikille!
Jaahas, viesti ei sitten lähdekään. Poistan lainauksen ja vastaan kommenttiin johon alussa viittaan.
Saman havainnon olen itsekin tehnyt ja opettelemista tuon asian suhteen riittää edelleen. En aina saa sanottua mitä haluan tai mikä ei käy ja olen hiljaa ja hetken päästä suutun.
Heilakin on niin nopea esim muuttamaan suunnitelmia, eikä muista aina edes kysyä, niin en ehdi enkä kykene niin nopeasti esittää toivettani alkuperäisessä suunnitelmassa pysymisessä, kun siihen olen aikataulullisesti ja muutoin valmistautunut. Tuo kaltainen sählääjä ei itseni tyyppiselle ihmiselle ole siltä osin sopivin.
Ongelman tiedostaminen helpottaa kuitenkin paljon; ei ole muiden armoilla oleva uhri, vaan elämäänsä pystyy vaikuttamaan opettelemalla noita taitoja.
Luvalla sanoen se on aika vaikeaa ja takapakkeja tulee. Jotenkin se ajatus, ettei omia tarpeita, toiveita tai rajoja saa ilmaista, on juurtunut jo lapsuudessa niin syvälle. Minunkin äitini ja isoäitini omivat suorittavia marttyyrejä ja syyllistivät ja rankaisivat perheenjäseniä hakuin ja viikkokausien mykkäkouluilla.
Omat rajojen asettamisyritykset ovat joskus olleet joko liian heikkoja tai vääränlaisia, mutta ehkä joskus vino ja hyväksikäyttävä suhde onkin viisainta lopettaa, jos se ei yrityksistä huolimatta korjaannu…
Raittius on edellytys henkiselle kasvulle. Niin ainakin itse uskon. Useinhan sanotaan, että ihminen jää sille kehitystasolle, millä rankempi päihteidenkäyttö alkaa eli keski-ikäinen voi olla kuin teini. Ei tunnetaidotkaan kwhity, jos tunteiden käsittelyn sijaan hoitelee olonsa viinalla.
Mutta kuten sanottu, raittiina ymmärtä paremmin olevansa itse kuskin pukilla. Elämäänsä ja ihmissuhteidensa laatuun ja toimivuuteen voi vaikuttaa.
Kiirettä piisaa. En tiedä onko taas liikaakin kaikkea, mutta enpä ainakaan ehdi kummemmin märehtiä ja pyöritellä. Töissä tuntee hukkuvansa töihin, kun osa on jo lomia aloitellut ja itsellä tulossa vähän myöhemmin. Ihan kivoja juttuja kyllä, ja onhan meillä taas aloittanut mahtavia kesätyöntekijöitä. Vapaalla on myös kaikenlaista, osin hieman ikävämpääkin velvollisuutta, mutta myös monenlaista kivaa pientä menoa ja tekemistä.
Nautin elämästäni tällä hetkellä. Se tuntuu erityisen hyvältä, kun muistaa minkälaista oli viime vuonna vielä näihin aikoihin. Puolitoista vuotta raittiutta nyt taputeltu. Nyt uskon, että sekin on jonkin sortin rajapyykki voinnin suhteen, kuten olen joskus joltakin muultakin kuullut. Pitkäaikaisen itselääkinnän varjo yltää kauemmas kuin uskoisikaan.
Tsemppiä kaikille. Jaksetaan rämpiä ja raahautua, kyllä se vielä palkitsee! 
Nyt oli kyllä niin umpihuono viikko töissä, että jos joisin, olisin takuulla juonut eilen. Kamala kiire ja säätö. Ja samalla kun tuntee koko ajan ylittävänsä itseään, on jatkuvasti jollain jotain sanomista. Eipä käy kateeksi sellaiset (matalapalkka)työt, joissa tuollainen tunnelma on päällä kestona.
No, oikeasti juominen ei onneksi käynyt mielessäkään, hyi. Ulkona sen sijaan olin taas illalla, tanssimassa. Nollasin viikon ystävien seurassa oikein olan takaa. Se oli ihanaa!
Tämä jaksaa siis ihmetyttää edelleen. Olin todella jo jotenkin luopunut koko ajatuksesta ajatellen, että baari ei ole enää minun paikkani lainkaan. Eikä se toki sillä tavalla olekaan, että sinne hinkuisin, vaan vähintään yhtä mieluusti menen muualle. Päinvastoin, valinta on minun. Voin mennä tai jättää väliin, eikä alkoholi ohjaa päätöstä mihinkään suuntaan.
Kaikkea hyvää kaikille! Toivottavasti jokainen sitä haluava onnistuu olemaan selvinpäin. 
Se on pian toinen juhannus putkeen raittiina. Aika mahtavaa. Minulla on vielä huominen vapaa ja sitten olenkin loppuviikon melko tiiviisti töissä. Asiakkaita todennäköisesti riittää, vaikka toivoisikin ettei kukaan palveluksiamme kaipaisi. No, eipähän tule vahingossakaan juomisajatuksia, vaikka näkisi kuinka idyllisiä somepäivityksiä.
Hyvää juhannusta kaikille. Tehdään niin, että ollaan ainakin me Lopettajat selvinpäin, eikös?! 
Täällä ollaan myös selvänä aivan varmasti. Hyvää juhannusta Hiiri!
Kiitos @hiiri tästä ketjustasi ja aktiivisesta kirjoittamisesta omista vaiheistasi. Ajattelin että lukaisen kokonaan mutta jouduin hyppäämään viime joulusta tähän päivään , mutta lupaan kelaamaan loputkin vielä jossakin vaiheessa! Hyvää ja työntäyteistä Juhannusta sinulle!
Kiitos Setämies (hihitytti, kun kirjoitin ensin Kesämies) ja Raisumojito! Juhannus oli tosiaan työntäyteinen. Kotona tuli lähinnä vain nukuttua, että jaksoi.
Älä turhaan pidä kiirettä sen lukemisen kanssa. No ei vaan, nyt voin välillä palata itsekin ihan uteliaana vanhoihin kirjoituksiini. Joskus oli vaihe, etten kestänyt lukea kaikkea. Aika paljon niissä on sellaista kehää ja toistoa. Välillä oli suurta epävarmuuttakin ja selkeää pelkoa siitä, miten minut ymmärretään. Nyt mieliala on siltäkin osin pysynyt ihan seesteisenä. Pikkuasiat eivät ole niin isoja.
Töissä oli siis kiireistä ja sinänsä aika meni nopeasti, mutta draamalta ei taas vältytty. Siellä oli yksi tietty sijainen, jonka käytös on hieman raskasta. Kun koko ajan pitää juoruilla ja sorkkia ja härkkiä ja etsiä ihmisistä jotain liittolaisia ja vastustajia. Nuoleskella edessä ja mustamaalata takana. Koko ajan arvioida muita ja kuvitella itse olevansa arvioinnin kohteena. Olen taas kerran äärettömän onnellinen meidän “omasta” työyhteisöstä, missä pelataan samaan maaliin eikä toisiamme vastaan. Se ei ole ollenkaan itsestään selvää.
Ihan kiva palata taas arkeen. Eikä lomaankaan ole enää kovin montaa viikkoa. Toivottavasti kaikkien juhannus meni mukavasti ja ainakin selvinpäin. 
Hei nyt tapahtui jotain ihan hullua. Minä siis huomasin hymyileväni peilikuvalleni. Ihan spontaanisti, ohimennen, ilman mitään tarkoituksellista peilailua. En ollut mitenkään eri näköinen, laittautunut tai muuta, päinvastoin. Samalla minulle tuli mieleen, että tein niin joskus aiemminkin, mutta siitä on varmasti ainakin 20 vuotta. Ehkä lähemmäs 30. Jossain kohtaa aloin ilmeisesti pitää peilejä vain pakollisena pahana, jopa välttelin katsomasta ellei ollut syytä.
Jotenkin tämä kuulostaa nyt typerältä, mutta havainto oli niin pysäyttävä, että halusin laittaa sen tänne muistiin. Jotain tässä vaan tapahtuu koko ajan edelleen, kun aikaa kuluu.
Loma alkaa ihan justiinsa, kaikki on muutenkin ihan hyvin.
Voikaa te muutkin hyvin ja ollaan yhdessä raittiina. 
Kuulostaa hauskalta tuo! Vähän samaa oli se kertomani kuperkeikan kokeileminen.
Jotenkin tuntuu, että raitistuttuaan moni alkaa löytää sitä kadonnutta spontaania ja elämäniloista itseään ja myös nuorena kiinnostaneita harrastuksia tai muita tekemisiä.
En tiedä, mitä siinä on alunperin tapahtunut, että ne katosivat kiireen ja juomisen ja kaiken muun alle. Ehkä olo on ollut huono, tyytymätön ja raskas ja on lievittänyt sitä juomalla, siitä on kehittynyt riippuvuus ja on yhä pahemmin kadottanut itsensä. Tottunut turtaan ja huonoon oloon, ehkä jäänyt viinalla puudutettuna huonoihin ihmissuhteisiin ja tilanteisiin. Juoma-aikana on tunne-elämän ja muukin henkinen kehittyminenkin ehkä pysähtynyt.
Oma käsitykseni on nykyisin, että korkki on saatava kiinni keinolla, millä tahansa, jotta ongelmavyyhti alkaa selvitä ja pääsee eteenpäin. Ilman raitistumista tai edes juomattomuutta on vaikeaa päästä eteenpäin, kohti aitoa itseään ja mielekästä elämää.
Todellakin, kaikenlaisista pienistä jutuista huomaa yhtäkkiä tuntevansa iloa, jopa pientä riemua. Olen varmaan kuluttanut täällä jo loppuun sanan läsnäolo, mutta kun sitä se juuri on, minkä myös huomaa kehittyvän koko ajan. Vaikka on ollut rauhallinen persoona ilman hötkyilyä, niin ajatukset ovat tupanneet juosta jo seuraavaan vaiheeseen. Ehkä senkin on itse kokenut jonkinlaisena suunnitelmallisuutena, mutta kyllä se on ollut kyvyttömyyttä elää hetkessä. Mikä parasta, tähänkään ei ole tarvittu mitään harjoituksia ja meditointeja (ollenkaan niitä vähättelemättä!), vaan kaikki tulee ilmaiseksi kun vain lopettaa alkoholin käytön.
Vaikka muiden käyttö on edelleenkin todella ok ja suurimmalle osalle ei onneksi muodostu riippuvuutta, alkaa myös yhä paremmin hahmottua kaiken käytön haitallisuus. Alkoholi vaikuttaa elimistössä tavalla tai toisella ilmeisesti yli viikon. Eli kerran viikossa juovakaan ei ole koskaan sen suhteen ihan luomuna.
Täsmälleen samoilla linjoilla. Ei näitä asioita ole mitenkään mahdollista ratkaista valmiiksi silloin kun vielä juo. Se on ihan puhdasta kemiaa. Toki ihmisillä on ongelmia juomisesta riippumatta. Minullakin parit diagnoosit löytyy ja lääkkeitä menee. Eivät ne pulmat tietenkään katoa, mutta nekin hoituvat huimasti kirkkaammin, kun ei sotke tilannetta vielä alkoholillakin. Tietenkin se tarkoittaa myös, että hoidattaa niitä muita asioita ammattilaisten avulla, eikä sorru itselääkintään.
Jippii. Loma alkoi ja elämä maistuu. Varmaan kaikesta huomaakin, että minulla on hyvä fiilis. Noin siis henkisesti, vaikka nytkin on fyysisiä kipuja, jotka hieman latistavat tunnelmaa. Olen monesti kirjoitellut täällä siitä, miten olin kuukausikaupalla aika synkissä vesissä ja sen helpotuttuakin on ollut pettymystä siitä, kun maailma ei muuttunutkaan raittiuden myötä ihanaksi ihmemaaksi. Nyt, puolentoista vuoden jälkeen, tunnen vihdoin saaneeni palkinnon. Sen verran siinä meni, että aivot oikeasti asettuvat takaisin normaaliin asentoonsa. En mielestäni ryypännyt ihan olan takaa, mutta selvästi liikaa ja liian jatkuvana virtana. En koskaan palautunut, edes muutamassa viikossa. Mutta puolessatoista vuodessa sentään. Tätä ennen minulla ei missään vaiheessa ollut mitään kummoista kuherruskuukautta, mistä moni onneksi puhuu. Mutta mikä tärkeintä, hyvää kannatti minunkin odottaa. Silkan kemian lisäksi mukana on tietysti uusien (ajattelu)tapojen rutinoitumista ja sen sellaista, henkistä kypsymistä uuteen tilanteeseen. Olen aina ollut kaikessa enemmän hidas kuin nopeiden äkkiliikkeiden ihminen. Ei siis ihme, että tämäkin prosessi otti aikansa. Mutta voi pojat, että se kannatti!
Nyt huomaan, miten sairas oikeasti olin juomavuosinani. Se ahdistus olisi ollut jo varmaan kaikilla mittareilla ilmeistä, vaikken itse sitä ymmärtänyt. Nyt ajatellen minulla oli jopa epäluuloisen persoonallisuushäiriön piirteitä. Luulin koko ajan olevani nöyrä ja väärinymmärretty kynnysmatto, joka ajattelee aina vain muiden parasta, vaikka oikeasti olin aika itsekeskeinen marttyyri. Nyt huomaan, että terve itsevarmuus on vielä hyvin kaukana ylimielisyydestä. Silloin ne menivät minulla helposti sekaisin, ja sorruin jonkinlaiseen ylimielisyyteen itse. Kuvitellen, että itse olen yksin kykenevä mihin vain, kunhan vain ympärillä olisi enemmän sitä, tätä tai tuota.
Vähän surullista, mutta samalla ihanaa olla nyt tässä. Tuleepahan ymmärrettyä itsensä lisäksi taas vähän paremmin myös muita.
Tsemppiä kaikille!
Päihdeongelma taitaa aika usein ajaa persoonallisuushäiriöitä muistuttavaan käytökseen. Juoppo toimii aika samalla tavalla kuin narsisti; juomiseen on syy aina jossakin muualla, häpeä nakataan mieluusti jonkun toisen niskaan, käytös voi olla itsekästä tyyliin pilataan lasten joulu ja juodaan joululahjarahat, valehdellaan, juodaan salaa ja väitetään ettei olla juotu, tai korkeintaan muutama, vaikka on kantokunnossa, ja kaikki onnistutaan perustelemaan itselle jotenkin, että siihen on oikeus.
Kyllä minäkin koin olevani väärinymmärretty ja ennen kaikkea olosuhteiden yms uhri, jota vastaan kaikki ovat, ne olosuhteetkin. 
Juodessa vaipuu kummalliseen häiriintyneeseen käytökseen ja mielenmaisemaan. Tarpeeksi juomalla tuo tapahtuu liki kaikille, niillekin jotka eivät raittiina täytä minkään häiriön kriteerejä. Täysin terve kai harva on; sijoitumme eri ominaisuuksissa jonnekin eri kohtiin janalla terve-sairas ja hyvä niin. Täydellisyys vasta kammottava taakka olisi.
Vastuun ottaminen omista tekemisistä helpotuu raittiina ja harjoittelemalla muutenkin. Toimin nyt eräässä tilanteessa todella typerällä ja lapsellisella tavalla. Häpesin sitä sitten luukussani tovin ja keräsin voimia. Menin myöhemmin ns. hattu kourassa selvittämään asian ja pyytämään anteeksi ja hiukan selitin näkemystäni, miksi toimin niinkuin toimin. Sain ihan hyvän vastaanoton ja nyt mieleni on nyt kevyt.
Jos vielä joisin, olisin todennäköisesti vetänyt kunnon kännin ja selitellyt asian itselleni, että se oli ok, olen ennemminkin itse uhri ja toinen osapuoli yksin syyllinen. Juovan ja raittiin minun välillä on suuri ero, miten vastuun pystyn kantamaan ja olemaan “aikuinen”.
Tsemppiä tosiaan kaikille! Muutos on mahdollinen.
Hyvin kuvattu, nimenomaan noin. Huomaan myös alkaneeni kiinnittää enemmän huomiota tunteisiini ja karkuun juoksemisen sijaan kuulostelen ja mietin, mistä ne kumpuavat.
Aiemmin tunteet olivat suunnilleen vain muiden aiheuttama vitutus ja loukkaantuminen, ja ratkaisu juominen. Nyt mietin usein, että miksi reagoin näin, mikähän tällä kertaa vatsassa kouraisi. Siihen on nyt löytynyt monia syitä. Eivät ne selkäytimeen kiinnittyneet reaktiot mihinkään katoa, mutta niihin voi opetella suhtautumaan hedelmällisemmin.
Juuri ennen lomalle jäämistäni työkaveri sanoi jotakin, mikä osui johonkin. Ennen olisin ajatellut, että olipa hänkin typerä, pakkoko hänen noin oli sanoa ja aloittanut lomani juomalla. Nyt jäin miettimään, mistä reaktioni johtui ja miksi hän mahtoi niin sanoa. Ymmärsin, että hän ei tarkoittanut sanoillaan mitään pahaa, oikeastaan päinvastoin, halusi vain fiksuna ihmisenä antaa aiheeseen toisenkin näkökulman. Mutta minä koin sen hyökkäyksenä ja jäin miettimään miksi. Hetken pohdinnan jälkeen tajusin loukaantuneeni, koska en ollut ajatellut tuota toista puolta itse. Olin pitänyt itseänikin ihan fiksuna ja monipuolisena ajattelijana, mutta nyt olin sortunut yksisilmäisyyteen. Se se oli, mikä kolahti, ei se, että toinen olisi tehnyt mitään väärin. Tajusin, että tilannehan oli tiimityötä parhaimmillaan.
Jossain vaiheessa pelkäsin myös, että olin joidenkin mielestä raitistunut väärin, jos onnistuin heti ensimmäisellä “kunnon” yritykselläni. Minua loukkasi, että joku saattoi ajatella, että olen päässyt tosi helpolla enkä joutunut kamppailemaan kuten muut. Jokin aika sitten hämmästyin itsekin todetessani, että mitä väliä. Välillä siis päinvastoin en saakaan itsestäni irti mitään odottamaani reaktiota. Oikein yritin miettiä, että miten voi noin ajatella ja samalla kroppani kohauttaa olkiaan ja toteaa, että liikuttako tuo sinua nyt todella. Joihinkin asioihin muuttuu suhtautuminen, kun etäisyyttä tulee. Samalla joku vuosien takainen kokemus saa saman tunteen uudestaan pintaan. Erikoista, mutta aika kiehtovaa, nyt kun nämä huomaa aina vain paremmin.
Voi ei, minulla oli jotain muutakin mielessä, mutta nyt se unohtui. Noh, mennään juomiseen.
Olin siis eilen ulkona muutaman harvemmin nähdyn tutun kanssa. Kun selvisi etten enää juo, meni koko loppuilta siihen, kun yksi toisensa perään selitteli minulle, miten ei itsekään juo paljoa. Joku kertoi miten harmittaa, kun mies juo ja hän aina sanoo, ettei kannattaisi. Jotenkin iski kova turhautuminen, kun en olisi halunnut siitä mitään illan teemaa. Tavallaan ihan kiva, jos joku alkaa esimerkin voimasta pohtia omaa alkoholinkäyttöään tai saa kimmokkeen vähentää. Sinänsä on myös ihan kiva, jos aiheesta puhutaan. Mutta itse en kokenut tuota nyt oikeaksi ajaksi ja paikaksi ja tunsin sen vievän osan iloani. Lähdin sinne kuitenkin pitämään hauskaa ja vaihtamaan rennosti kuulumisia, enkä miksikään alkoholineuvojaksi. Plääh. No, tilanne oli tietysti heille uusi.
Jestas, että kesä menee taas vauhdilla. Lomaa on sentään vielä jäljellä ja onneksi sitä kesääkin. Mukavia päiviä kaikille ja ollaan juomatta!
Ai niin, nyt tuli mieleen se asia, minkä halusin myös tänne kirjata. Eli oivallus siitä, miten olen aina ajatellut olevani niin kiltti ja empaattinen, että olen siksi miellyttänyt ja suojellut muita negatiivisilta tunteilta. Nyt olen siis ymmärtänyt ja hyväksynyt, että kyllä sekin on ollut pitkälti ihan minun itseni suojelua muiden tunteilta. Eli nykyään näen liian kiltteydenkin oikeastaan itsekkyytenä. Välttelen pieniäkin konflikteja, koska en kestä niitä itse. En siksi, että vain empaattisena pelkäisin, etteivät muut kestäisi.
Osin siis samaa asiaa kuin tämä parin kuukauden takainen pohdiskelu, mutta hieman vielä syvemmältä:
Tuossa samassa postauksessa oli tämä:
Tämän olen alkanut jopa jo aika hyvin omaksua. Hyvin harvoin enää lipsautan, että ei väliä, päättäkää te, tai jätän vain kommentoimatta. Olen huomannut, että jotenkin arvostukseni on sen myötä kasvanut, ennen kaikkea omissa silmissäni. Minä osallistun, enkä surffaile passiivisena muiden siivellä, kuten olen ikäni tehnyt.
Ja totta kai vaikka joku kiltteys on edelleen silmissäni hyve. Kyse on nimenomaan skaaloista, jotka metsänpeittokin tuossa mainitsi.
Yksi asia minkä olen myös huomannut tekeväni on, että kun joku mainitsee inhoavansa tai vihaavansa jotakin, tai jos ajattelen niillä sanoilla itse, vaihdan mielessäni niiden tilalle sanan pelko. (No ei tietenkään kaikesta, vaikka jostain ruoasta tms.) Nekin tunteet kun usein sekoitetaan helposti toisiinsa ja sanoitetaan väärin, vaikka oikein nimettynä tilannetta olisi helpompi ymmärtää ja käsitellä.
Elämä on aika kiehtova matka. Välillä enemmin, välillä vähemmin pohdiskeluin. 
Olen miettinyt samankaltaisia teemoja. Juodessa jotenkin keskittyi hoitamaan alkoholilla pois sen primäärin tunteen, raittiina tulee tietoisemmaksi, mistä omat reaktiot kumpuavat ja pystyy suhtautumaan niihin tyynemmin. Pääpiirteittäin. 
Tulistuinhan itse hiljattain varsin lapsellisesti, joten raittius ei ole minusta pyhimystä tehnyt.
Negatiiviset tulkinnat taitavat kummuta usein huonommuuden tunteesta, heikosta itsetunnosta tai muista haavoista. Tuo kertomasi esimerkki kuvaa hyvin sitä miten mielessään kääntää asiat negatiivisiksi. Kokee toisen esittämän näkökulman oman huonommuutensa alleviivaamiseksi. Tai syytökseksi, että ajattelisi jotenkin väärin tai olisi tyhmä. Raittiina nämä näkee paremmin.
Ihminen kasvaa ja oppii sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja totta tosiaan itselle uuden näkökulman esittäminen on enemmänkin lahja kuin loukkaus; siinähän saa sen uuden näkökulman ja notkeutta omaa ajatteluun ja parhaimmillaan voi antaa toiselle kiitosta ja mukavan mielen. Tieto ja uudet ajattelutavat ovat siinä mielessä kiva resurssi, etteivät ne jakamalla vähene vaan lisääntyvät.
Onhan täällä palstallakin sama juttu; samat ongelmatkin. Joku voi kokea että uusi näkökulma tai ehdotus on hyökkäys häntä vastaan. Olen itsekin loukkaantunut sekä elävässä elämässä, että netissä monet kerrat, avoimemmin ja hiljaisesti. Jos ja kun sen yli pääsee ja kykenee näkemään, ettei elämässä ole kysymys kilpailusta tai oikeassa olemisesta, eikä muut ihmset lähtökohtaisesti ole “vastaan” tai vihollisia, on helpompi olla kiinnostunut ja utelias heidän ajatuksiaan kohtaan. Tai ainakin minä olen huomannut, että aina vaan useammin onnistun olemaan neutraalin kiinnostunut, enkä piikit pystyssä lokkaantumassa ja näkemässä hyökkäyksiä ja loukkauksia itseäni kohtaan.
Minulla perhetaustan lisäksi varmaan rankka koulukiusaaminenkin sai aikaan se, että lähdin elämään tehdasasetuksilla, että toisiin ei voi luottaa, vastaan tulee enemmän nyrkkiä ja haukkuja kuin ystävällisyyttä tai apua. Siilipuolustusasenne näkyi varmaan naamasta ja olemuksesta ja tavallaan se surullisesti vaikutti vuorovaikutustilanteisiin.
Asiat tuntuvat sujuvan jouhevammin, kun on itse avoin ja ystävällinen.
Olet ottanut esiin todella kiinnostavia teemoja.
Mukavaa iltaa!
