Hyvä tästä vielä tulee

Moi, kanssakulkijat.

" Omat silmäni alkoivat aueta juurikin raitistumisen myötä. Astuttuani siitä portista, edessäni aukeni toinen maailma ja parempi tietoisuuden tila."

Voiko noin oikeasti käydä?
Vastaan itse.

Kyllä voi.
Sen olen mielestäni täällä Plinkissä todistanut.

3 tykkäystä

“Ehkä kyse on minäpystyvyyden tunteesta ja jonkinlaisesta voimaantumisesta? Vastuun ottamisesta oman elämän suhteen ja ohjaksiin tarttumisesta. Itsetuntemuksestakin.”
Juha Lanz sanoi jossain yhteydessä,että siirtyy omassa elämässä matkustajan paikalta kuskiksi. Ottaa oman elämän ohjakset kösiinsä

4 tykkäystä

Näin on. Ainakin alkoholi on hyvä saada kammettua kuskin pukilta pois ja siirtyä itse kuskiksi.
Sen jälkeen voi pohtia viekö vielä joku muu seikka tai joku ihminen kuin pässiä narussa. Olen itse joskus parisuhteissa ja ystävyyssuhteissakin sopeutunut liikaa ja alkanut muuttua oman elämäni päähenkiöstä toisen elämän sivuhenkilöksi ja vähän alkanut kadottaa itseäni.
Mutta näitäkään ei oikein pysty juovana niin hyvin havaitsemaan tai miettimään, saati tekemään niille jotain.

1 tykkäys

Minulla on tänään ollut melkein vanha kunnon krapulapäivä. :sweat_smile: Olin siis eilen kummilapseni valmistujaisissa, jonka jälkeen lähdin vielä hilpeimmän (sen keski-ikäisen, heh) rytmiryhmän mukana baariin. Siellä vierähtikin lähes neljään. Lauloin, nauroin ja tanssin sieluni kyllyydestä. En ymmärrä mitä nyt on tapahtunut, kun yhtäkkiä taas nautinkin tuollaisista riennoista. Ja siis ihan selvinpäin, mitä ei koskaan ennen ole tapahtunut. Nauttinut kyllä olen baareissa olosta, ja ollut niissä selvinpäinkin useamman kerran, mutta en ihan tuossa määrin molempia yhtäaikaa. Veden ja parin alkoholittoman viinin voimalla. Suureksi osaksi en tosin juonut mitään. Olipa helppoa, kun ei ollut mitään tuoppia huolehdittavana. Eikä tuntunut yhtään siltä, että olisi tehnyt mieli alkoholia.

Unirytmi siis pyörähti siihen malliin ympäri, että tänään on tullut nukuttua todella pitkät päikkärit. Ääni on käheä ja jalat ovat korkkareista kipeät ja rakkuloilla. Mutta eipähän ole oikeaa krapulaa. En ollut liikenteessä autolla, ja sellainen aivopieru kävi, etten jotenkin tajunnut olevani ajokunnossa. Siis kun lähdimme taksilla koteihimme, tajusin vasta kotona, että olisinhan minä voinut meiltä jatkaa autolla viemään loput. Se on kummasti selvempää silloin, kun se on valmiiksi mukana. Toisaalta olin jo aika väsynyt.

On kyllä jotenkin ihan huippufiilis. Oli kiva ilta. Tänään en liiku mihinkään, enkä tietenkään myöskään juo. Viiden päivän kuluttua olen ollut puolitoista vuotta raittiina. Kiitollinen joka hetkestä.

Mukavaa kesäkuun lauantai-iltaa!

5 tykkäystä

Tuli mieleen ottaa nämä vanhat kommenttini esiin tässä vaiheessa, kun kirjoitin metsänpeiton ketjuun näin:

Äitini oli kunnon marttyyri, samoin isoäitini. “Tässä kaikkeni annan kaikkien eteen, ja itse en saa mitään. Olen niin hyvä ihminen, ja lisää vaivaa saan vain palkaksi. On se kumma, miten ihmiset eivät huomaa kohtelevansa minua niin väärin. Kiittämättömät. Mutta kyllä se elämä vielä palkitsee, kun olen näin epäitsekäs.” Minussa on valitettavasti paljon samaa. Sekin saattoi hyvinkin olla osasyy juomisen aloittamiseen ja lisäksi piirre tuntui vain vahvistuvan juodessa. Sillä sain ikävän tunnelman hetkeksi pois ihan itsekseni, jatkaakseni taas samaa rataa.

Nyt olen alkanut nähdä kuplani ulkopuolelle ja ymmärtää, että ei minun rajojani aseta tai säilytä kukaan muu kuin minä itse. Eikä se edes olisi kenenkään muun tehtävä. Ei se ole mitään hyvyyttä ja reiluutta ohjeistaa muita kävelemään ylitseen ja sitten passiivisaggressiivisena vihjailla heidän tehneen väärin. En osaa sitä vielä, en todellakaan. Voi olla, etten tule koskaan oppimaankaan. Mutta ainakin tiedostan, että vika ei ole muissa.

Parisuhteessani olen tosiaan harjoittelua jatkanut ja se on osoittautunut hyväksi. Alkunikottelun jälkeen puoliso on ollut oikein tyytyväinen, ettei asioita enää leiju samalla tavoin ilmoilla, vaan niitä sanotaan selkein lausein ääneen. Usein jään edelleen itselleni kiinni jonkinlaisesta kiertelystä, mikä on hyvä, koska saan heti korjattua asian.

Samaan asiaan liittyy se, että olen alkanut välttää lausetta “en tiedä, ei väliä, päätä sinä”. Oli kyse mistä tahansa tilanteesta tai ihmisistä. Vaikka minulla ihan oikeasti ei olisi väliä, on raskasta ulkoistaa vastuu päätöksistä jatkuvasti muille. Keksin siis edes jonkin vastauksen, vaikka lisäisinkin, että muukin vaihtoehto on ok. Kuulostelen myös itseäni niin, että jos valinnalla oikeasti on minulle väliä, en valehtele ettei ole. Alan tarttua niihin kuuluisiin ohjaksiin tavalla, joka vastuulliselle aikuiselle kuuluu.

Tsemppiä kaikille!

Jaahas, viesti ei sitten lähdekään. Poistan lainauksen ja vastaan kommenttiin johon alussa viittaan.

3 tykkäystä

Saman havainnon olen itsekin tehnyt ja opettelemista tuon asian suhteen riittää edelleen. En aina saa sanottua mitä haluan tai mikä ei käy ja olen hiljaa ja hetken päästä suutun.
Heilakin on niin nopea esim muuttamaan suunnitelmia, eikä muista aina edes kysyä, niin en ehdi enkä kykene niin nopeasti esittää toivettani alkuperäisessä suunnitelmassa pysymisessä, kun siihen olen aikataulullisesti ja muutoin valmistautunut. Tuo kaltainen sählääjä ei itseni tyyppiselle ihmiselle ole siltä osin sopivin.

Ongelman tiedostaminen helpottaa kuitenkin paljon; ei ole muiden armoilla oleva uhri, vaan elämäänsä pystyy vaikuttamaan opettelemalla noita taitoja.
Luvalla sanoen se on aika vaikeaa ja takapakkeja tulee. Jotenkin se ajatus, ettei omia tarpeita, toiveita tai rajoja saa ilmaista, on juurtunut jo lapsuudessa niin syvälle. Minunkin äitini ja isoäitini omivat suorittavia marttyyrejä ja syyllistivät ja rankaisivat perheenjäseniä hakuin ja viikkokausien mykkäkouluilla.
Omat rajojen asettamisyritykset ovat joskus olleet joko liian heikkoja tai vääränlaisia, mutta ehkä joskus vino ja hyväksikäyttävä suhde onkin viisainta lopettaa, jos se ei yrityksistä huolimatta korjaannu…

Raittius on edellytys henkiselle kasvulle. Niin ainakin itse uskon. Useinhan sanotaan, että ihminen jää sille kehitystasolle, millä rankempi päihteidenkäyttö alkaa eli keski-ikäinen voi olla kuin teini. Ei tunnetaidotkaan kwhity, jos tunteiden käsittelyn sijaan hoitelee olonsa viinalla.

Mutta kuten sanottu, raittiina ymmärtä paremmin olevansa itse kuskin pukilla. Elämäänsä ja ihmissuhteidensa laatuun ja toimivuuteen voi vaikuttaa.

1 tykkäys

Kiirettä piisaa. En tiedä onko taas liikaakin kaikkea, mutta enpä ainakaan ehdi kummemmin märehtiä ja pyöritellä. Töissä tuntee hukkuvansa töihin, kun osa on jo lomia aloitellut ja itsellä tulossa vähän myöhemmin. Ihan kivoja juttuja kyllä, ja onhan meillä taas aloittanut mahtavia kesätyöntekijöitä. Vapaalla on myös kaikenlaista, osin hieman ikävämpääkin velvollisuutta, mutta myös monenlaista kivaa pientä menoa ja tekemistä.

Nautin elämästäni tällä hetkellä. Se tuntuu erityisen hyvältä, kun muistaa minkälaista oli viime vuonna vielä näihin aikoihin. Puolitoista vuotta raittiutta nyt taputeltu. Nyt uskon, että sekin on jonkin sortin rajapyykki voinnin suhteen, kuten olen joskus joltakin muultakin kuullut. Pitkäaikaisen itselääkinnän varjo yltää kauemmas kuin uskoisikaan.

Tsemppiä kaikille. Jaksetaan rämpiä ja raahautua, kyllä se vielä palkitsee! :heart:

6 tykkäystä

Nyt oli kyllä niin umpihuono viikko töissä, että jos joisin, olisin takuulla juonut eilen. Kamala kiire ja säätö. Ja samalla kun tuntee koko ajan ylittävänsä itseään, on jatkuvasti jollain jotain sanomista. Eipä käy kateeksi sellaiset (matalapalkka)työt, joissa tuollainen tunnelma on päällä kestona.

No, oikeasti juominen ei onneksi käynyt mielessäkään, hyi. Ulkona sen sijaan olin taas illalla, tanssimassa. Nollasin viikon ystävien seurassa oikein olan takaa. Se oli ihanaa!

Tämä jaksaa siis ihmetyttää edelleen. Olin todella jo jotenkin luopunut koko ajatuksesta ajatellen, että baari ei ole enää minun paikkani lainkaan. Eikä se toki sillä tavalla olekaan, että sinne hinkuisin, vaan vähintään yhtä mieluusti menen muualle. Päinvastoin, valinta on minun. Voin mennä tai jättää väliin, eikä alkoholi ohjaa päätöstä mihinkään suuntaan.

Kaikkea hyvää kaikille! Toivottavasti jokainen sitä haluava onnistuu olemaan selvinpäin. :sunflower:

5 tykkäystä

Se on pian toinen juhannus putkeen raittiina. Aika mahtavaa. Minulla on vielä huominen vapaa ja sitten olenkin loppuviikon melko tiiviisti töissä. Asiakkaita todennäköisesti riittää, vaikka toivoisikin ettei kukaan palveluksiamme kaipaisi. No, eipähän tule vahingossakaan juomisajatuksia, vaikka näkisi kuinka idyllisiä somepäivityksiä.

Hyvää juhannusta kaikille. Tehdään niin, että ollaan ainakin me Lopettajat selvinpäin, eikös?! :hugs:

7 tykkäystä

Täällä ollaan myös selvänä aivan varmasti. Hyvää juhannusta Hiiri! :heart:

1 tykkäys

Kiitos @hiiri tästä ketjustasi ja aktiivisesta kirjoittamisesta omista vaiheistasi. Ajattelin että lukaisen kokonaan mutta jouduin hyppäämään viime joulusta tähän päivään :sweat_smile:, mutta lupaan kelaamaan loputkin vielä jossakin vaiheessa! Hyvää ja työntäyteistä Juhannusta sinulle!

1 tykkäys

Kiitos Setämies (hihitytti, kun kirjoitin ensin Kesämies) ja Raisumojito! Juhannus oli tosiaan työntäyteinen. Kotona tuli lähinnä vain nukuttua, että jaksoi.

Älä turhaan pidä kiirettä sen lukemisen kanssa. :sweat_smile: No ei vaan, nyt voin välillä palata itsekin ihan uteliaana vanhoihin kirjoituksiini. Joskus oli vaihe, etten kestänyt lukea kaikkea. Aika paljon niissä on sellaista kehää ja toistoa. Välillä oli suurta epävarmuuttakin ja selkeää pelkoa siitä, miten minut ymmärretään. Nyt mieliala on siltäkin osin pysynyt ihan seesteisenä. Pikkuasiat eivät ole niin isoja.

Töissä oli siis kiireistä ja sinänsä aika meni nopeasti, mutta draamalta ei taas vältytty. Siellä oli yksi tietty sijainen, jonka käytös on hieman raskasta. Kun koko ajan pitää juoruilla ja sorkkia ja härkkiä ja etsiä ihmisistä jotain liittolaisia ja vastustajia. Nuoleskella edessä ja mustamaalata takana. Koko ajan arvioida muita ja kuvitella itse olevansa arvioinnin kohteena. Olen taas kerran äärettömän onnellinen meidän “omasta” työyhteisöstä, missä pelataan samaan maaliin eikä toisiamme vastaan. Se ei ole ollenkaan itsestään selvää.

Ihan kiva palata taas arkeen. Eikä lomaankaan ole enää kovin montaa viikkoa. Toivottavasti kaikkien juhannus meni mukavasti ja ainakin selvinpäin. :green_heart:

5 tykkäystä

Hei nyt tapahtui jotain ihan hullua. Minä siis huomasin hymyileväni peilikuvalleni. Ihan spontaanisti, ohimennen, ilman mitään tarkoituksellista peilailua. En ollut mitenkään eri näköinen, laittautunut tai muuta, päinvastoin. Samalla minulle tuli mieleen, että tein niin joskus aiemminkin, mutta siitä on varmasti ainakin 20 vuotta. Ehkä lähemmäs 30. Jossain kohtaa aloin ilmeisesti pitää peilejä vain pakollisena pahana, jopa välttelin katsomasta ellei ollut syytä.

Jotenkin tämä kuulostaa nyt typerältä, mutta havainto oli niin pysäyttävä, että halusin laittaa sen tänne muistiin. Jotain tässä vaan tapahtuu koko ajan edelleen, kun aikaa kuluu.

Loma alkaa ihan justiinsa, kaikki on muutenkin ihan hyvin.

Voikaa te muutkin hyvin ja ollaan yhdessä raittiina. :coffee: :cake:

6 tykkäystä

Kuulostaa hauskalta tuo! Vähän samaa oli se kertomani kuperkeikan kokeileminen.
Jotenkin tuntuu, että raitistuttuaan moni alkaa löytää sitä kadonnutta spontaania ja elämäniloista itseään ja myös nuorena kiinnostaneita harrastuksia tai muita tekemisiä.

En tiedä, mitä siinä on alunperin tapahtunut, että ne katosivat kiireen ja juomisen ja kaiken muun alle. Ehkä olo on ollut huono, tyytymätön ja raskas ja on lievittänyt sitä juomalla, siitä on kehittynyt riippuvuus ja on yhä pahemmin kadottanut itsensä. Tottunut turtaan ja huonoon oloon, ehkä jäänyt viinalla puudutettuna huonoihin ihmissuhteisiin ja tilanteisiin. Juoma-aikana on tunne-elämän ja muukin henkinen kehittyminenkin ehkä pysähtynyt.

Oma käsitykseni on nykyisin, että korkki on saatava kiinni keinolla, millä tahansa, jotta ongelmavyyhti alkaa selvitä ja pääsee eteenpäin. Ilman raitistumista tai edes juomattomuutta on vaikeaa päästä eteenpäin, kohti aitoa itseään ja mielekästä elämää.

:four_leaf_clover:

3 tykkäystä

Todellakin, kaikenlaisista pienistä jutuista huomaa yhtäkkiä tuntevansa iloa, jopa pientä riemua. Olen varmaan kuluttanut täällä jo loppuun sanan läsnäolo, mutta kun sitä se juuri on, minkä myös huomaa kehittyvän koko ajan. Vaikka on ollut rauhallinen persoona ilman hötkyilyä, niin ajatukset ovat tupanneet juosta jo seuraavaan vaiheeseen. Ehkä senkin on itse kokenut jonkinlaisena suunnitelmallisuutena, mutta kyllä se on ollut kyvyttömyyttä elää hetkessä. Mikä parasta, tähänkään ei ole tarvittu mitään harjoituksia ja meditointeja (ollenkaan niitä vähättelemättä!), vaan kaikki tulee ilmaiseksi kun vain lopettaa alkoholin käytön.

Vaikka muiden käyttö on edelleenkin todella ok ja suurimmalle osalle ei onneksi muodostu riippuvuutta, alkaa myös yhä paremmin hahmottua kaiken käytön haitallisuus. Alkoholi vaikuttaa elimistössä tavalla tai toisella ilmeisesti yli viikon. Eli kerran viikossa juovakaan ei ole koskaan sen suhteen ihan luomuna.

Täsmälleen samoilla linjoilla. Ei näitä asioita ole mitenkään mahdollista ratkaista valmiiksi silloin kun vielä juo. Se on ihan puhdasta kemiaa. Toki ihmisillä on ongelmia juomisesta riippumatta. Minullakin parit diagnoosit löytyy ja lääkkeitä menee. Eivät ne pulmat tietenkään katoa, mutta nekin hoituvat huimasti kirkkaammin, kun ei sotke tilannetta vielä alkoholillakin. Tietenkin se tarkoittaa myös, että hoidattaa niitä muita asioita ammattilaisten avulla, eikä sorru itselääkintään.