Hyvä tästä vielä tulee

Kevät on niin mun aikaa. Luonnon herätessä sitä herää itsekin, ihanaa. Tosin herää samalla siihen, miten on taas tullut uinuttua koko talvi saamatta aikaan juuri mitään.

Kipuja on suht paljon. Ne ovat joko pahentuneet tai aikanaan jotenkin hukkuneet osittain tissuttelun alle. Juominen on ehkä jossain pisteessä auttanut niihin rentouttavalla vaikutuksellaan, minkä lisäksi on auttanut juomisen vuoksi otetut särkylääkkeet. Silloin myös menivät sekaisin syyt ja seuraukset. Ehkä syvällä mielessäni pidin juomista syyllisenä kipuihin ja siksi työnsin ne johonkin taka-alalle, vaikka toisaalta silloin tuli seliteltyä oireita kaikella muulla kuin juomisella. Tietysti ihan kertyvä ikäkin tekee osansa, eihän tässä enää ihan tyttösiä olla. No, tiedä häntä. On kuitenkin pettymys, mitä tahtia kipupäiviä kertyy.

Alkoholin suhteen on jotenkin hassuakin, miten heräävä kevät ei saa aikaan mitään kuplintaa sillä saralla. On itsestään selvää olla juomatta. Istua nyt terassilla lonkero kourassa… yhh, ei sellaista tunkkaista pahan olon juomaa, kiitos vain. Jotakin raikasta ja keveää sen sijaan kyllä, vaikka sitruunavettä. Ja viereen mieluusti jotain hyvää syötävää. :yum: Viikonloppuna mökillä mietin, miten sielläkin olosta selvinpäin on tullut ihan normi, vaikka aluksi tuntui erikoiselta olla pakkaamatta juomia mukaan. Ekanhan sihautin aina jo autossa. Nyt tuntuisi tosi hölmöltä mennä sinne vetämään kännit. Niin se taitaa monesti olla, että alun kun jaksaa suorittaa, saa aikaan rutiinin. Hyvä niin.

Tulkaa kaikki muutkin tähän pisteeseen, jooko ihanat. :green_heart: Heitän täältä köyden pään, ota kiinni niin vedän kaikin voimin!

3 tykkäystä

Mulla on tehnyt koko päivän mieli kylmää aitoa jaffaa. Lähetin synnyttäjäni kauppaan. Jano ollut koko päivän. Aamulla vetelin herätessä litran colaa. Ei yhtään mulle normaalia mutta olenkin nyt sairastellut

1 tykkäys

Tuli vastaan tuore juttu elämäntyyliväsymyksestä: Saatat väsyttää itseäsi elämäntavoillasi – tästä on kyse niin sanotussa elämäntyyliväsymyksessä | Kotimaa | Yle

Olen jo paljon ennen koronaa huomannut, että minulla on taipumus “mökkihöperöityä” jo muutaman päivän vapailla. Olen ymmärtänyt, etten voisi mielenterveyteni vuoksi elää syrjäseudulla metsän keskellä, koska sinne jäisin, kuplautuisin ja sekoaisin omiin ajatuksiini. Viime kesänä oli vaihe, että jaksoin liikkua ja sosialisoida enemmän, mutta aina siihen pitää erityisesti keskittyä ja panostaa. Se vaatii ponnistelua ja vie voimia, mutta on elintärkeää henkiselle hyvinvoinnilleni. Tuo artikkeli avaa asiaa hyvin ja samalla antaa toivoa paremmasta. Onnekseni minulla on voimavaroja tehdä muutoksia, ne vain pitää muistaa ja ymmärtää tehdä aina ennen kuin ehtii liiaksi pysähtyä.

Tämä kuulostaa oudolta siinä mielessä, että minulla kuitenkin on sekä työ että opiskelu. Silti elämäntyyliväsymys voi olla yllättävänkin voimakas. Koronavuosien lisäksi syyttävä sormi osoittaa ehdottomasti myös vuosien tissuttelua kohti. Silloinhan elämässä oli sisältöä, niin kotona kuin muuallakin! :roll_eyes:

Ai niin, en ehkä ollut pelaamiseen niin koukussa kuin oletin, kun kaipuu meni ohi hyvin nopeasti. En ole halunnut enää ladata peliä takaisin, enkä siis ole pelannut muutakaan kuin ihan satunnaisia hetkiä. Kun ei ole sellaista peliä mitä suorittaa, ei se pyöri takaraivossakaan.
edit. Kurkkasinpa I am soberia, ja näköjään plakkarissa on kahta päivää vajaat 500 päivää raitista elämää. Ehkäpä siinä on syy keksiä jotain kivaa ekstraa perjantaille.

Raitista päivää ja tsemppiä, ystävät. Halaus heille, jotka sellaisen haluavat. :yellow_heart:

2 tykkäystä

500 päivää ilman alkoholia. Huhhuh. Meinaa ihan herkistää, kun ajattelee mitä haluaisi nyt sanoa parin vuoden takaiselle itselleen. No, ainakin että parempaa on tulossa.

Radiossa puhutaan juuri siitä, kun ravintolakoulussa on maistettu alkoholia. En jaksa mitenkään järkyttyä toimintatavasta, mutta joistakin kommenteista kyllä nousi taas karvat pystyyn. Ei sitä nyt sentään ihannoidakaan tarvitse tai julistaa, että “ryyppää ne nuoret kuitenkin” ja “kieltämällä ryyppäävät vielä enemmän”. Kun kaikeksi onneksi eivät ryyppää ollenkaan siinä määrin kuin meidän sukupolvemme. Ravintolakoulussakin olisi mielestäni hyvä päteä ihan sama kuin muussakin elämässä alkoholin suhteen. Maistaminen ok, mutta kieltäytyminen ihan yhtä ok ja opettaja pitäisi osaltaan huolen, että tämä todella ainakin luokan seinien sisällä pätee.

Ilta-Sanomat kertoo rehtorin todenneen hieman ristiriitaisesti, että “Alkoholia täytyy vähän maistella, jotta tietää esimerkiksi tarjoilijana, miltä se maistuu.” mutta toisaalta “Alkoholin maistelu ei ole tietenkään pakollista. Siksi lupa pyydetään.” No, ehkä tuo sana “täytyy” on tullut vähän ajattelemattomasti, varmaan joku “olisi hyvä” ajaisi saman asian hieman joustavammin. Kokin on hyvä maistaa tekeleitään, mutta tuskin silloin, jos sattuu olemaan allerginen. Sama varmaan koskee tarjoilijaakin, myös tarjoilemiensa ruokien suhteen.

3 tykkäystä

Onneksi olkoon 500 päivästä! Huikea määrä selviä päiviä. :slight_smile:

1 tykkäys

Minulla on ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni tilanne, että näen ihan hirveästi unia. Siis liikaa. En jaksaisi, ihan joka ikinen yö ja päikkäreilläkin, jos sellaiset otan. Aiemmin olen pitänyt unia ihan tärkeinäkin, mutta nyt haluaisin nukkua välillä ihan vain syvää unta. Aiheiltaan ne eivät isommin ahdista tms, mutta niitä on yksinkertaisesti liikaa, niin etten oikein tunne lepääväni. Ja huomaan vähän stressaavani jo valmiiksi nukkumaan mennessä, että toivottavasti ei taas seikkailla ties missä. En tiedä mikä juttu, mutta voisi välillä hellittää. :disappointed:

Pitipäs käydä tsekkaamassa milloin verikokeissa viimeksi kävin. Lähes vuosi sitten. Nyt kävin jälleen, ja fiilis on sama kuin viimeksi. Tavallaan kiva ettei mitään löytynyt, tavallaan olisi voinut mieluusti löytyä. Olen nimittäin ollut taas epätavallisen väsynyt. Vähän kuin kehossa olisi joku tulehdustila, mikä ei kuitenkaan näy missään. Noh, ehkä se tästä. Tietääpähän ettei niissä arvoissa ainakaan mikään asiaa selitä.

Lääkärissä huomasin olevani vähän pettynyt, kun alkoholinkäytöstä ei kysytty mitään. Tupakointikysymykseen olen niin kauan saanut vastata ei, ettei se tunnu enää lainkaan yhtä riemukkaalta. Samalla tuli mieleen, mitenkähän vastasin aiemmin. Taisin esittää, että ihan tavallista kohtuukättöä on. Jossain kohtaa se siis tarkoitti aika rankkaakin vähättelyä, mihin ei tietenkään kukaan koskaan kiinnittänyt huomiota.

Keskustassa näytti jo olevan paljon haalarikansaa. Ei sentään tullut ikävä sekaan. Eiköhän vappu mene ihan kotosalla, ellei keli innosta suuntaamaan mökille. Alkoholi ei nyt siihen kuulu edes seuralaisilla. Älkää tekään ottako, vaan keksikää jotain mukavampaa. :balloon: :tada: :doughnut: :cup_with_straw:

Nyt sitten kuulkaas kävikin niin, että ollaan ihan uusien tulkintojen äärellä. Join nimittäin alkoholia. Ihan ehtaa ties kuinka monta prosenttista (12,5, tarkistin). Olenko siis edelleen raitis?

Olen pohtinutkin asiaa ihan vastikään:

Nyt tilanne oli kuitenkin se, että tarjolla oli niin fiiniä tavaraa, etten ollut eläissäni nähnyt. Mietin (liian) pienen hetken ja tein päätöksen maistaa. Hörppy tuntui samalla lähes rikolliselta ja samalla toisaalta ei. Hyvää se oli, olisin varmasti joskus juonut oikein onnellisena ja napannut kuvankin someen. Nyt se jäi hörppyyn, eikä kaduta. En laske raittiuteni vaarantuneen, enkä nollaa I am soberia. En haikaile uutta hörppyä, enkä usko sellaista olevan tulossa.

Mutta voihan se olla, että ollaan vaarallisilla vesillä.

Tämä oli kiinnostava käänne.
Saattaa olla, että seilaat vaarallisilla vesillä. Joskushan morkkis iskee viiveellä ja saattaa rueta pohtimaan, että raittius kuitenkin katkesi. Mielessään painii, lasketaanko hörppy vai ei…
Olisikim mielenkiintoista kuulla käynnistyykö sinulla mitään prosesseja mielessa tuon johdosta, kun aikaa kuluu.
Toivotaan parasta, ettei ote ala lipsua tai juomahimo ilmesty kiusaamaan!

Se on nimenomaan noin. Ihan joka ikinen myönnytyshän on askel kohti seuraavaa. Olen toki ajatellut, että jos vahingossa hörppään alkoholia, ei sitä tarvitse sylkeä takaisin, vaan voin nielaista ja todeta että hups. Joskus kun voi saada alkoholia, vaikka tilaisi alkoholittoman. Samalla muistan jonkun plinkissä nollanneen laskurinsa ostettuaan täysin vahingossa alkoholillisen tölkkijuoman ja juotuaan siitä osan. Eli kriteerit ovat toisilla todella tiukat.

Mutta vahingossa on joka tapauksessa eri kuin tarkoituksella, minkä nyt tein. Jos sallin hörpyn, sallinko seuraavaksi lasillisen? Pienen lasillisen? Tilkan? Tai jos pysynkin hörpyssä, kuinka usein sen voi tehdä? Voinko pian maistaa kahdeksaa juomaa peräkkäin?

En siis ainakaan vielä tuota raittiuden katkeamiseksi laske. Mutta on se miettimisen paikka, että minkä sitten lasken. Mielemme kun osaa hankalissa tilanteissa olla mestariselittelijä ja -perustelija, kuten hyvin tiedämme. Enkä sitä poissulje, etteikö morkkis jossain kohtaa iskisi. Saa nähdä ja kerron kyllä mitä mielessä myöhemmin pyörii.

Laitan erillisen viestin vapusta muuten. Tarkoitukseni oli olla kotosalla, mutta eräs yllättävä yhteydenotto sai lähtemään liikkeelle. Ihmisiä katsellessani tuli yhtäkkiä mieleen aika, kun olin alaikäinen ja olin todella kateellinen kaikille täysikäisille, jotka näyttivät elävän parasta elämäänsä. Minulla oli mielikuva, että kaikki ovat porukoissa, juovat ja joko heräävät yhdessä krapulassa tai näkevät jossain. Krapulakin vaikutti siis jotenkin positiiviselta kokemukselta, yhteisölliseltä. Biletyksen ihannointi oli siihen aikaan todella vahva.

Ja kyllä sen taas huomasi, että alkoholi kuuluu vahvana vappuun. Some täyttyi alkoholikuvista, töissä olevat kehottivat muita käyttäytymään. Alkoholia näkyi joka puolella. Tällä kertaa omakin fiilis oli katossa. Vaikka nyt teen tarkoituksella tuosta hörpystäni täällä numeron, se oli kuitenkin hyvin minimaalinen osa kokonaisuutta. Muuten join useamman alkoholittoman ja minulla oli todella hauskaa. En muista ennen rentoutuneeni noin selvinpäin. Jos olisin ollut yhtään vähemmän vakaalla pohjalla, olisi ollut helppo juoda enemmänkin. Se ajatus oli nyt kuitenkin kirkas, että maistiainen riittää, vaikka useampaan otteeseen lisäystä tarjottiinkin.

Ensin halusin osata juhlia selvinpäin. Sitten hyväksyin, ettei oikein lähde enkä enää halunnutkaan. Nyt totesin, että sehän sujuukin. En nyt silti ole ihan perus ryyppyiltoihin hinkumassa jatkossakaan.

Puuuh, olen aivan poikki. Mutta tällä kertaa hyvällä tavalla. Olen ollut tällä viikolla ihan umpisosiaalinen normaalitilaani verrattuna. Se on hirveän väsyttävää, mutta samalla tekee mielettömän hyvää oman pään sisällä majailun vastapainoksi. Pahoin pelkään, että palautumiseen menee taas pitkään. Pitää vain yrittää olla tarkkana, ettei lataile määräänsä enempää, vaan jatkaa liikettä sopivasti, kun tilanne sallii. Todella vaikea yhtälö minulle. Taas huomaa, mikä merkitys alkoholilla on vireystilojenkin säätelyssä ollut. Sen voimalla on tuntenut jaksavansa mitä vaan, vaikkei se tietysti ihan totta ollutkaan.

Alkoholiton elämä on maistunut nyt oikein hyvältä, seurassa kuin seurassa. Siitä olen hyvin onnellinen. Nyt tuntuu jotenkin viimein kadonneen ajatukset siitä, että eikö muka silloin, tällöin tai tuolloinkaan voi ottaa. Kaikessa tulee automaattisesti lähdettyä siitä, että raittiina mennään, jos mennään. Mukavia menoja onkin tiedossa. Kouluhommia on keväälle kasaantunut liikaa, saa nähdä jääkö joku kurssi peräti suorittamatta. Se saa kyllä aikaan voimakasta epäonnistumisen tunnetta. Eikä se puolestaan harmi kyllä lisää tarmoa vaan lamaannusta.

Niin ja se vappuinen viinihörppy ei ole ainakaan vielä painanut mieltä millään tavoin. Maistaisin uudestaan jos palaisin takaisin ja jotain yhtä spesiaalia voin maistaa jatkossakin. Tuskin vastaavaa on näköpiirissä ihan äkkiä, jos koskaan. Jos siitä joskus alkaakin tulla normi, pitää tietysti miettiä uudestaan. Mutta sitten on kyllä tapahtunut jotain hyvin erikoista elämässä muutenkin. :grin:

Tsemppiä kaikille! :purple_heart:

5 tykkäystä

Olen ollut kipeä, ja kylläpä sieppaa kun tulee “hukattua” päiviä lepäillen. Nyt näyttää onneksi paremmalta ja pääsen taas liikkeelle. Eipä tässä muuten kummempia. Raittiina ollaan, eikä ole aikomusta tai kiinnostusta sitä tilannetta muuttaa.

Ai niin, eilen ei taas oikein tiennyt itkeäkö vai nauraa, kun törmäsin somekommenttiin, jossa täysraittiutta kutsuttiin fanaattisuudeksi. Ja siis kyllä, jonakin sellaisena tätä olen pitänyt itsekin, kun en vielä halunnut ajatella asiaa ihan loppuun saakka. Kun juominen oli normaalia ja hallittu juominen ideaalitilanne. Kumpikin ääripää oli jollakin tavalla väärin ja omituinen. Ja jos joku ilmoitti muillekin, että lopettaminen kannattaa, hänhän vasta fanaattinen julistaja olikin.

Nyt aloin kuitenkin miettiä, onko fanaattisuutta kieltäytyä muistakin haitallisista asioista. Onko sekin, kun ei enää tupakoi edes pikkuisen välillä? Pitääkö pikkuisen pettää, ettei olisi sen suhteen niin fanaattinen? :grin:

Kai tässä on vähän sama ilmiö kuin kasvissyönnissä, jonka osa kokee henkilökohtaisena hyökkäyksenä. Ja ehdottomasti fanaattisuutena, jos kehtaat jättää lihan syömättä ja vielä kerrot sen avoimesti.

Raitista päivää, tsemppiä! :orange_heart:

2 tykkäystä

Fanaattis… Fantastista päivää sinulle.
On minullekin kerrottu etten voi enää pitää hauskaa, enkä kokea mitään kivaa, koska en juo. Kännissä heiluva kaveri oli vielä pahoillaan siitä että minusta tuli alkoholisti.
On tietysti ikävän kuuloista jos nyt vaikka kertoisin totuuden tämänhetkisestä elämästä.
Siis.
Olen alkoholisti. Asun autossa ja kiertelen ympäriinsä. Päivät kulutan kulkemalla puistoissa, ilman tarkkaa määränpäätä. Peseydyn metsissä. Telttakatoksessa pesen pyykkini. Aamuisin keitän kahvin ja keittiöni on auton peräkontissa. Elän yksin, eikä minulla ole lähelläni yhtään ystävää.

Pikaista paranemista Sinulle. :bouquet:

3 tykkäystä

Arvostan kyllä tuollaista Putkiksen kuvailemaa erakko minimalismia (jos voi sellaiseksi kutsua). En kyllä usko, että sellaiseen itse pystyisin, kaikenlainen sosialisoiminen tehnyt päälle hyvää, liikaa kun olin itsekseni aloin olla omissa aatoksissani liikaa.

2 tykkäystä

Moi, Joulu.
Kyllä yksi iso haaste pitkillä reissuilla on tulla toimeen omien ajatustensa kanssa.

3 tykkäystä

Kiitos paranemistoivotuksista, ne auttoivat! Kuulostaa kyllä ihan hirveältä tuo raitis elämä. Voi raukkaa, mitä ankeutta joudut kestämään! Oikeasti kadehdittavan ihanaa. Mennä sinne minne nokka näyttää, ihan omalla päätöksellä. Sitäpaitsi sinulla on kyllä elämässäsi ihmisiä ja muita tärkeitä kontakteja. Tiedän, koska olen lukenut juttujasi täällä. :blush:

Minäkin tarvitsen sosialisoimista. Siis nimenomaan tarvitsen, vaikken välttämättä haluaisi. Viihdyn omien ajatusteni parissa, olen aina viihtynyt. Mutta hyvää se ei pidemmän päälle tee, vaan todellisuus alkaa helposti karata kauemmas. Muut ihmiset maadoittavat. Ja kyllä heistä lähtökohtaisesti pidänkin, ei ole siitäkään kyse. Vuorovaikutus on vain mukavimmillaankin aika kuluttavaa. Sopivasti kaikkea, niin hyvä tästä vielä tulee.

4 tykkäystä

Nyt alkaa tuntua jotenkin tosi hyvältä tuolla sisällä. Kaikenlaista vastoinkäymistä on tosin ollut viime aikoina. Toisaalta myös hyviä juttuja. Tuntuukin, että aina hyvän uutisen jälkeen tulee huono. Mutta minusta tuntuu, etten vähään aikaan ole romahtanut niistä ihan samoin kuin ennen. Jonkinlainen rationaalisuus on lisääntynyt.

Pientä terveys- ja jaksamisongelmaa kyllä on. Jälkimmäinen ainakin luultavasti helpottaa, kun opiskelu loppuu. Välillä tuntuu, että se tuli aloitettua turhan nopeasti raittiuden alussa, mutta toisaalta se on varmasti ollut avuksi uusien ihmisten ja ajankäytön myötä. Ehkä sillä on kuitenkin tarkoituksensa.

Kahden viikon kuluttua olen elellyt raitista elämää puolitoista vuotta. Taaksepäin katsominen tuntuu hurjalta. Siellä minulla olisi tässäkin nyt pari juomaa vieressä. Todennäköisesti tölkkejä. Ainakin toinen olisi lonkero. Ehkä joku uusi maku. Olisin rento, olo olisi kupliva. Jääkaapissa olisi pari lisää. Miettisin riittääkö se tänään, vai lähdenkö käymään huoltsikalla. Elämä hymyilisi vielä leveämmin kuin nyt. Olisihan se hieno hetki, en sitä edes yritä kieltää. Ero tuleekin seuraavissa hetkissä. Siinä, kun jatkan tässä iltaa miten haluan ja miten pitkään haluan, tyytyväisenä ja onnellisena, ilman kemiallista kuplintaa. Mennäkseni iltatoimien kautta nukkumaan ja heräten vasta aamulla, edelleen tyytyväisenä itseeni ja elämääni. En vaihtaisi tätä kaikkea kuplivaan hetkeen, en todellakaan.

Olen niin kiitollinen, että olen juuri nyt juuri tässä. Kaikkea muuta kuraa tulee ja menee, välillä isoakin, mutta ainakin yksi valtava ja pitkäkestoinen mörkö on poissa. Ei päivääkään liian aikaisin, mutta toivottavasti pysyvästi.

Raitista viikonloppua, ystävät! :four_leaf_clover:

6 tykkäystä

Täällä on puhuttu motivaatiosta, yrittämisestä ja selittelystä. Keskustelu on ollut äärimmäisen mielenkiintoista ja herättänyt. Tajusin yhtäkkiä, että osa useasti mainitsemiani jaksamisongelmia on silkkaa motivaation puutetta. Olen itsekin selitellyt. Kun minulla nämä resurssit ovat vähän huonommat kuin joillakin muilla, niin ei pysty eikä kykene. Kuormitun niin helposti. Ja se on siis ihan totta, asia mikä ehdottomasti tulee elämänrytmissä huomioida. Mutta olen joissakin asioissa käyttänyt sitä myös tekosyynä, ennen kaikkea itselleni.

Olen ajatellut, että yritän kyllä, vaikka totuus on, että en ole yrittänyt. Jos olisin, olisin perfektionismissani todennäköisesti myös onnistunut. Kaikkea haluamaani tai jotenkin tärkeäksi kokemaani en jaksa enkä voi suorittaa, mutta se, että valehtelen itselleni edes yrittäväni, vain jäytää mielessä aivan turhaan. Kai se tulee jostain “tärkeintä on edes yrittää” -mantrasta. Millä on myös oikein hyvä tarkoitus, mutta viitannee nimenomaan edes jollakin tavoin konkreettiseen tekemiseen. Eikä siihen tietysti auta yrittämättömyydestä saadut päänsilittelyt ja toteamukset, miten hienoa on, että edes yrität. Älä suotta vaadi itseltäsi yhtään enempää.

Muiden kohdalla kyllä närästää, jos joku väittää kirkkain silmin yrittävänsä koskaan onnistumatta. “Yritän jatkossa käyttäytyä. Yritän muistaa hoitaa asian. Yritän olla myöhästelemättä. Yritän sitä tai tätä.” Ja kaikesta huomaa, ettei oikeasti yritä. Vaikka asia olisi syystä tai toisesta ns. tavallista hankalampi, ei tee mitään konkreettista, mikä yritystä mahdollisesti tukisi. Esim. unohtelija ei laita itselleen aiheesta minkäänlaista muistutusta.

Onhan se pysäyttävää huomata sortuvansa samaan.

1 tykkäys

Tämä on oikeasti kiinnostava teema. Olen sortunut samaan yrittelyyn ja selittelyyn miksi juuri minä en pysty tai voi. Siinä on ollut ripaus itsesääliä ja uhriutumista. Omat silmäni alkoivat aueta juurikin raitistumisen myötä. Astuttuani siitä portista, edessäni aukeni toinen maailma ja parempi tietoisuuden tila.
Itse raitistumisessakin olin sortunut siihen, raha-asioissa myös. Selitellyt, että minkä minä voin, ei näin pienistä tuloista saa säästettyä. No kyllä niistä on saanut, pikkuhiljaa vaikka kymppi kerrallaan.
Ihmissuhteissakin olen ihan itse vapaaehtoisesti seurani valinnut, ei minua ole pyssy ohimolla niihin pakotettu. Jos olen tyytymätön ja voin huonosti, minulla itselläni on vastuu hakea apua tai lopettaa se ihmissuhde.

Jaksaminen tietysti on rajallista, kun kerran työkyvyttömyyseläkkeelläkin olen. Silti jaksan jotain, ajoittain aika paljonkin, ja voin tavoitella kohti sopivia päämääriä. Eihän tätä elämää nyt kannata elämättäkään jättää.

Ehkä kyse on minäpystyvyyden tunteesta ja jonkinlaisesta voimaantumisesta? Vastuun ottamisesta oman elämän suhteen ja ohjaksiin tarttumisesta. Itsetuntemuksestakin. Kun tunte itsensä ja omat arvonsa, on selkeämpää pyrkiä elämään niiden mukaan.

On helppoa ulkoistaa vastuu… kun joku ottaisi tämän alkoholiongelman pois, tekisi sen työn puolestani ja minä voin sen aikaa ryypätä, tulen sitten ns. valmiiseeen pöytään. Ehkä todella ajattelin tuon suuntaisesti jossain vaiheessa.
Nyt ajattelen niin raittiuden kuin mudenkin asioiden suhteen, että on kivaa pystyä vaikuttamaan omaan elämäänsä, olla aktiivinen toimija, oman eämänsä subjekti. Tehdä valintoja ja kantaa niistä vastuu itse.
Onhan sekin valinta, etten joitain asioita edes yritä tai tavoittele. Nekin valinnat olen tehnyt ihan itse.

1 tykkäys