Vuosien taistelu on hävitty?

Me Lopettajat
41

No eivätkä siirry. Aikoinani, kun olin A-klinikan asiakas, niin eivät ne sieltä sossuun mitään ilmoitelleet ja miksi helvetissä olisivatkaan ilmoittaneet. Myöskään mistään muista julkisen puolen asioinneistani sossu ei saanut tietää, siis jos olin esim. käynyt TK:ssa, ellei asia nyt sitten jotenkin nimenomaan liittynyt yhteistyöhön sosiaalitoimen kanssa. Niin, ja toki sossu sai tietää mun käyneen TK:ssa, jos hain toimeentulotukea lääkärilaskua varten, mutta eipä siinäkään tilanteessa sossulle sen tarkemmin eritelty vaivojani, joita olin ollut hoidattamassa. Mulla tosin ei ole lapsia, joten lastensuojeluilmoituksille ei mun kohdallani ole ollut tarvetta.

Näissä tilanteissa, kun (alaikäiset)lapset ovat kuvioissa mukana, A-klinikalta toki yleensä otetaan yhteyttä sossuun ja se onkin tyystin ymmärrettävää, varsinkin aloittajan tapauksessa, kun hänen päihdeongelmansa on noinkin vakavaa sorttia. Niiden lasten etua siinä yritetään ajaa ja turvata heidän olosuhteensa, eikä suinkaan kiusata sitä päihdeongelmaista. Ja lastensuojeluilmoitus ei todellakaan automaattisesti johda huostaanottoon, jollei tilanne ole niin paha, että huostaanotto jää ainoaksi vaihtoehdoksi. Parempi se on, että päihdeongelmainen, jolla on lapsia, hakee itse ja omatoimisesti apua, vaikka siihen lastensuojelu sotkettaisiinkin mukaan. Kun henkilö on motivoitunut tekemään ongelmalleen jotakin, lastensuojelun kanssa asioiminenkin käy mutkattomammin, kuin sellaisessa tilanteessa, että kaikki menee päihdepäissään “iloisesti” päin persettä ja lastensuojelu astuu kuvaan puhtaasti jonkin ulkopuolisen tahon hälyyttämänä ja kiireellisenä.

Tokikaan en kiistä sitä, etteikö sosiaalitoimen puolelta olisi tapahtunut ylilyöntejä ja muita virkavirheitä.

Myös yksityisellä lääkärillä on muuten velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus, kuten myös kirkon työntekijöillä, mikäli katsovat aihetta moiseen olevan :wink: . Eri asia on sitten se, tekevätkö yksityiset lääkärit aina näitä ilmoituksia, jos heille on tärkeämpää pitää kiinni hyvin maksavasta asiakkaasta, mutta koskee se velvollisuus heitä kuitenkin siinä, missä jotakuta TK-lekuriakin.

Apilalle vielä tuosta vatsakivusta: Sun pitäisi kyllä päästä sen vuoksi(ja toki myös muidenkin ongelmiesi tähden) lääkäriin paljon nopeammin, kuin kuukauden(?) päästä. Kuulostaa sen verran vakavalta, ettei sen kanssa olisi hyvä liikoja odotella :frowning: . Yritä saada jokin akuuttiaika itsellesi, ettei tilanne sisuskaluissasi pääsisi äitymään liian pitkälle.

Tsemppiä :slight_smile: .

Edit: Keto ehtikin edelleni, mutta juu, noin se menee.

42

Hyvät Keto ja Winston,

minä puhuin juuri LASTENSUOJELUASIOISTA. Ei kai sieltä muuten tietenkään tiedot mihinkään siirrykään, ilman lupaa siis. Ja Keto, kyllä on eroa siinä, puhutaanko yksityisestä ja julkisesta esim. lääkäristä tai terapeutista. Julkisella sektorilla sattuu olemaan kaikki mahdolliset tietokannat oman kunnan ihmisistä, siellä on myös tiedot siitä, onko henkilöllä lapsia vai ei. Kun sen sijaan jos menet yksityiselle lääkärille tai terapeutille, niin ei siellä kukaan kysy onko sinulla lapsia vai ei. Joten jos menet julkiselle puolelle hakemaan apua päihdeongelmaasi (tai mielenterveysongelmaasi) niin se on HETI LASTENSUOJELUASIA.

Keto, en myöskään oikein ymmärtänyt viimeistä kappaletta tuosta kirjoituksestasi. Apilan tapauksessahan on kohtalaisen selvää että poliisi on jo tehnyt lastensuojeluilmoituksen.

Ja muistutan vielä, että itse tuossa aikaisemmin suosittelin Apilalle menemään nimenomaan sossuun. Olen vaan sitä mieltä, että Suomessa on aivan liikaa epärehellistä hymistelyä ja kaksinaamaista peliä tämän asian ympärillä, on kohtuullista että ihmiset (siis kaikki ihmiset, myös ne päihdeongelmaiset joilla on lapsia) saavat rehellistä tietoa siitä, miten asiat on.

43

Mikäli yksityinen sektori ei tee lastensuojeluilmoitusta silloin kun se pitäisi tehdä, he syyllisyvät virkavirheeseen, hoitovirheeseen tai ainakin valvollisuutensa laiminlyöntiin.

Yksityisistä lääkäriasemista nyt on liikkeellä kaikanlaista muutakin likaista huhua.

Marianne_o, sinustako olisi ihan jees päihdeongelmaisten vanhempien hoitaa lasta ilman että mikään lastensuojelu edes tietää asiasta?

Suomen kansalta muuten haluaisin kysyä, että montako “Eerikaa” te vielä haluatte ennenkuin lastensuojelu alkaa toimia tehokkaammin?

44

Viikonloppu on nyt, toivottavasti haet apua nopeasti.

Alla on linkki AA-ryhmiin:

http://www.aa.fi/groupsearch.php

45

Täällä onkin ollut vilkasta keskustelua.

Harmittaa tuo, että lääkäriin ei pääse kuin vasta kuukauden päästä. Ensimmäinen kiireellinen aika on maaliskuun 6. päivä. Mutta minähän en ole kiireellinen tapaus. Näin hoitaja arvioi, kun kerroin tilanteestani.

AA:ssa olen ennen käynyt parissa eri ryhmässä, mutta siellä homma menee pieleen, kun aletaan puhua korkeammasta voimasta. Silloin minusta tuntuu samalta kuin kristitystä, joka pakotetaan kumartamaan Allahia. Tiedän, että sen voi käsittää jonain aivan abstraktina asiana, mutta en kerta kaikkiaan tässä voimattomuudessani jaksa alkaa keksimään olemattomille merkityksiä. Ensin koitin ohittaa koko asian ja vain kuunnella muita, mutta kun tuli sen askeleen aika uudestaan, se tuntui syövän pois koko AA:n idean. Moni sanoi omalla vuorollaan, että juuri tämä askel on se ainoa, jonka kautta voi raitistua.

A-klinikalle olen menossa ensi viikolla. Tiedot menevät sitten sossulle, ja se on tilanteessani pelkästään hyvä. Ainakin nähdään, että yritän hakea apua.

Viikonloppu on sujunut raittiisti, vaikka ympärillä on ollut juovia ja krapulaisia ihmisiä. Kävelykilometrejä tulee kertymään 30 ja lapsen kanssa kaikki sujuu taas hyvin.

Nyt on aika lähteä aamulenkille.

46

Hyvä. Mene sinne A- klinikalle rehellisenä. Kerro kaikki koko karuudessaan. Eteenpäin et pääse, ennenkuin olet täysin rehellinen alkoholismisi suhteen.

47

Apila hyvä,

Sinulla on nyt ainutlaatuisen hyvät lähtökohdat päästä toipumisen tielle, kun olet varannut ajan ja valmis ottamaan vastaan yhteiskunnan tarjoaman avun. Sinun ei tarvitse jäädä yksin ongelminesi. Sinulle järjestetään apua kahdella perusteella: Olet myöntänyt voimattomuutesi alkoholiin nähden ja että elämäsi on muodostunut sellaiseksi, että et ole kyennyt selviytymään omin voimin. Niissä on vankka pohja lähteä kohti parempaa.

Hyvää ulkoilua Junnu Vainion sanoin “loppuelämäsi ensimmäiselle päivälle”!

48

Parina päivänä tunteet ovat heitelleet ihan miten sattuu. Saatan hetkessä ahdistua aivan pienestä asiasta niin, että purskahdan itkuun. Toisaalta tunsin valtavaa ilos siitä, että löysin Runotyttö-kirjan, joka oli minulle ala-asteikäisenä tärkeä. Aloin lukemaan sitä ja muistin samalla, miten positiivinen ja elämänhaluinen olin noin 16-vuotiaaksi asti. Sitten alkoi juominen ja muukin teini-iän sekoilu. Rauhoituin useammaksi vuodeksi, kun sain lapsen.

Tuntuu, että kuin itsestään juominen palasi kuvioihin heti, kun lapsi oli niin iso, ettei hänen vahtimisensa ollut täysipäiväistä puuhaa. Juominen oli hallinnassa monta vuotta (“hallinnassa” tarkoittaa sitä, että pystyin silloin juomaan vain 1-2 annosta kerralla), mutta juomisen himo ei ollut. Kun join, halusin aina vain lisää juotavaa. Osasin kuitenkin laittaa korkin kiinni ja juomishimo unohtui, kun uppouduin johonkin kirjaan tai elokuvaan.

Sittemmin asiat ovat tietysti muuttuneet. Juomishimo on niin valtava, että kaikki muu unohtuu. Todellakin: yksi kulaus alkoholia saa aikaan ketjureaktion, joka päättyy vasta siihen, kun sammun.

En halua enää juoda! Miksi silti mielessäni on yhä olemassa ajatus siitä, että juominen muka helpottaa oloa ja auttaa rentoutumaan? Pääsenkö ikinä tuosta ajatuksesta eroon? Voiko juomisen himo loppua joskus? Tätä olen pohtinut jo vaikka kuinka pitkään. Minulla juomishalut vain jatkuvat…

Toivotaan, että A-klinikalla osaan kertoa asiani rehellisesti. Sen takia tässä tätä historiikkiani hiukan taas avasin, jotta ymmärtäisin itse tätä “juopotteluhistoriaani”. Olen siis kyllä käynyt A-klinikalla aiemminkin, mutta silloin en ollut rehellinen. Pelkäsin lastensuojelua niin paljon. Nyt ymmärrän, että jos en hae avoimesti apua, silloinhan vasta lastensuojelu puuttuukin asiaan - niin kuin pitääkin tehdä! Jos tästä asiat menevät huonompaan päin, en todellakaan ole lapselleni sopiva huoltaja.

Tuntuu yhä niin pirun vaikealta nöyrtyä ja myöntää olevansa alkoholin vanki! Kirjoitin asiasta jonkinlaisia ajatelmia ja runoja viikonlopun aikana. Se auttoi katsomaan tilannetta ulkopuolisen silmin. Silloin pystyin taas ajattelemaan, että elämäni on tarina, johon lukija varmasti toivoo onnellista loppua.

Itse en vieläkään osaa onnea itselleni toivoa, sillä tuntuu, etten sitä ansaitse. Koitan edelleen vain räpeltää yhden päivän läpi kerrallaan. Välillä itken, välillä ryömin peiton alle täysin turtuneena - mutta välillä minut valtaa omituinen tunne, joka saattaa olla onnellisuutta.

49

"En halua enää juoda! Miksi silti mielessäni on yhä olemassa ajatus siitä, että juominen muka helpottaa oloa ja auttaa rentoutumaan?

Moi Apila,

tuo kuvaamasi on juuri sitä ALKOHOLIRIIPPUVUUTTA (ELI ALKOHOLISMIA). Alkoholinpirulainen on tehnyt sinulle tepposet ja saa sinut haluamaan sitä koko ajan lisää, vaikka oikeasti et enää haluaisi. Tämä on meille jokaiselle tuttua, jotka täällä Plinkissä olemme. Jos menet takaisin AA:han tai pääset johonkin hoitoon (tai vaikka vaan luet kirjallisuutta) niin opit kyllä ymmärtämään tämän ja lakkaat syyttämästä itseäsi siitä että sinun tekee mieli juoda! Minusta näyttää, että asiasi ovat hyvällä mallilla kun olet tajunnut, että haluat lopettaa ja että et enää itse kykene siihen. Ainakin minulle juuri se oli käännekohta, jonka jälkeen olen taas saanut elämästä otteen.

Tuokin oli tosi tuttua minulle mitä kirjoitit siitä kun olit 16-vuotias. Minullakin on hyvin usein ajatuksissa kuva itsestäni 16-vuotiaana. Ajattelen kaihoten, miten vilpitöntä ja puhdasta elämä oli, ja omalla kohdallani etenkin, miten hyvällä mallilla sosiaaliset suhteeni olivat. Muistan lukeneeni jostain, että on alkoholisteille tyypillistä yrittää palata ajassa taaksepäin, saada takaisin se elämä joka itsellä joskus oli. Joo, ajoittain tuntuu että se tosiaan on palautumassa, varmaan sinäkin onnistut siinä!!

Ei kun kovasti vaan tsemppiä ja muista raportoida vaiheistasi :slight_smile:

50

Se oli itsellänikin puistattavan karmea tunne kun viimeinkin tajusin, että olen alkoholisti joka ei hallitse juomistaan pätkääkään :frowning: Sitten taas toisaalta… pöytä oli tavallaan putsattu, se oli helpottavaa ja mahdollisti uuden alkamisen. Iselläni se tapahtui A-klinikan, antabuksen, terapian ja tämän plinkin avulla. Luin myös paljon alkoholismista ja ymmärsin, että olen sairas. Se helpotti paljon niitä mahtavia syyllisyyden tunteita, joita juominen oli herättänyt.

Voimia sinulle

51

Apila,
muistan kirjoituksiasi ihan sieltä asti, kun olen palstalle tullut eli kolmen ja puolen vuoden takaa. Olen huomannut, että kirjoittelusi noudattaa tiettyä kaavaa. Ilmaannut tänne rankemman juomisjakson jälkeen ja aluksi olet järkyttynyt, morkkiksissa ja vakuuttunut avun tarpeestasi. Hiljalleen kirjoitukset kuitenkin kääntyvät siihen samaan pisteeseen, että voisinko kuitenkin juoda vähän ja avun tarvekin hälvenee. Älä ota tätä syyttelynä mistään. Tämä on aivan tuttua alkoholistista käytöstä. Varmasti me monet olemme kulkeneet tuota aivan samaa kehää, kunnes ratkaiseva askel on tapahtunut. Itsesääli on hankala seuralainen lopettamaan pyrkivälle, se vain estää katsomasta rehellisesti asioiden tilaa.

Tilanteesi vaikuttaa siltä, että olet vaarassa menettää hyvin paljon. Lastasi olet jo vahingoittanut, se on selvä. Itseäsi olet vahingoittanut varmasti vielä enemmän. Näkymät ilman muutosta ovat lapsesi kannalta seuraavat; hän joutuu kärsimään juomisestasi edelleen ja hänen etenkin emotionaalinen kehitys häiriintyy tai joku vihdoin tekee huostaanottoon johtavan lastensuojeluilmoituksen. Kummatkin vaihtoehdot ovat lapsen kannalta vaikeita. Jälkimmäinen kuitenkin suojaa hänet juomiseltasi ja sen seurauksilta.

Entäpä omalta kannaltasi? Kierre jatkuu, syyllisyys ja pahoinvointi velloo, kierrät kehää. Miten reagoisit lapsen tilanteeseen? Et ole pystynyt lopettamaan hänen vuokseen. Entäpä jos hän ei olisi läsnä? Lähtisikö viimeinenkin jarru?

Sinulla on mahdollisuus pysäyttää tämä kierre nyt tähän. Juomisajatukset ja sen pohtiminen, että voisiko vähän ottaa, voit jättää täysin omaan arvoonsa. Kaiken sen perusteella mitä olet vuosien varrella kertonut vastaus on, että et voi ottaa.

Itsesäälin voit heittää sinne minne juomisajatuksetkin. Sinulla on terveyttä, koti, lapsi, välittäviä läheisiä, järkeä ja toimintakyky tallella sekä elämä edessäsi. Ala toimimaan sen eteen, että voit sanoa tämän ainoan elämän eläneesi, kun kevyet mullat kolahtaa kanteen.

Hopi, hopi!

52

Ylläolevaan minulla ei ole paljoa lisättävää. Itselleni alkoholismini myöntäminen ja hyväksyminen oli myös käännekohta elämässäni. Vasta herättyäni karuun todellisuuteen sain sen mustavalko-asetelman tapetille joka mahdollisti oikeat toimenpiteet. Ensin päihdeneuvontaan viikottain ja muutaman kuun odotusajan jälkeen klinikkaterapiaan. Koko ajan olin raaán rehellinen sekä itselleni että muille. Mitä järkeä ja apua toimenpiteistä muuten olisikaan? Vapaaehtoisestihan raitistumista halusin. Päätin yhden kerran yrittää kaikkeni päästäkseni juomahelvetistä ulos. Ikuinen soutaminen ja huopaaminen riitti. Onnistui hyvin. Kuudetta vuotta mennään. Myös sinulla, Apila on mahdollisuus muuttaa suuntaasi. Jatka reittiäsi rohkeasti, hyvän alun olet jo saanut aikaan. :smiley:

PS. Kommentoin jaana.murun tekstiä, mutta basi ehti väliin. Häntäkin komppaan.

53

Tämänkin ketjun kirjoituksia lukiessani minut valtaa jälleen kerran helpotus siitä, että löysin tieni AA:han, kun kammosin ajatusta mennä johonkin viranomaishoitoon, missä papereihini tulisi merkintä alkoholismistani. Diagnoosini olin tehnyt samalla tavalla kuin marianne.
Toisaalta tiedän kyllä, että alkoholisteille raitistuminen on mahdollista monin tavoin. Tärkeänä lisänä vertaistuessa pidän, että samoja kokeneiden aa-laisten ihmisten tapaaminen on antanut myös mahdollisuuden läheiseen toveripiiriin.

54

Anteeksi mariane_o, piti kirjoittamani, että diagnoosini tein samoin kuin jaana.muru.

55

Minulla tämä soutaminen ja huopaaminen on todella kestänyt kohta neljä vuotta ja koko ajan joudun syvemmälle viinan pyörteisiin. Airot ovat vielä omissa käsissä, mutta voimat eivät riitä rantaan, kuiville, pääsyyn. Nytkö pitäisi sitten uskaltaa heittää airotkin pois ja luottaa siihen, että joku auttaa minua? Niin se vain on. Mutta ensin pitää itse sitä apua huutaa.

Ehkä tämän häpeänkin kanssa oppii elämään. Alkoholisti on kuitenkin lähes kaikkien silmissä säälittävä, jopa pelottava. Muistan kerraan, kun eräs nainen sätti alkoholisteja oikein olan takaa. Eihän niihin voi koskaan luottaa, vaikka olisivat olleet raittiina yli puolet elämästään. Se on vain luonteen heikkoutta ja laiskuutta, jos alkoholistiksi päätyy. Kokonaan oma vika jne. Näitä kuuntelin hiljaa ja tajusin, minkälaisena minua pidetään, kun oma alkoholismini tulee julki. Se oli masentava kokemus.

Niin se vain on ainakin omalla kohdallani, että apua pyydetään vasta, kun tilanne on jo erittäin vakava. Suurin este avun pyytämiselle on juuri häpeä. Onneksi julkisuudessakin on aina välillä asiallista tietoa siitä, minkälaista alkoholismi on. Ettei enää ajatella välttämättä, että sen hoito on helppoa kuin heinänteko: sen kun vain lopettaa juomisen! Ja jos ei heti lopeta, on heikko, laiska ja typerä.

56

Joskus armolla on tapana toteutua oikeuden sijasta.

57

Älä nyt sentään luovuta.

Pikemmin nyt on aika alkaa uskomaan siihen että selviytyminen on mahdollista. Niin kauan kuin sitä epäilee, homma voi olla soutamista ja huopaamista…ihmisen mieli kun takertuu niin helposti siihen että “en minä tähän pysty”.

Aivan varmasti pystyt.

Apua ja tukea kannattaa ottaa vastaan, ja kaikkea sellaista joka auttaa omia voimia kasvamaan.
Joskus on lähdettävä pienestä liikkeelle, mutta se kasvaa mitä ruokit, se kannattaa muistaa.

Ruoki siis elämässäsi muita puolia kuin alkoholismia.

Hae apua, ja usko itseesi. Sinulla ei ole mitään syytä vähätellä itseäsi ja vaipua syvemmälle toivottomuuteen. Kun kerran voimia on, niitä vain on tuettava ja virkistettävä, rohkaistava ja kunnioitettava.

Voimia ja tsemppiä, etsi ne avun muodot jotka sinulle sopivilta tuntuvat.

58

[quote=“Apila”]
Ehkä tämän häpeänkin kanssa oppii elämään. Alkoholisti on kuitenkin lähes kaikkien silmissä säälittävä, jopa pelottava. Muistan kerraan, kun eräs nainen sätti alkoholisteja oikein olan takaa. Eihän niihin voi koskaan luottaa, vaikka olisivat olleet raittiina yli puolet elämästään. Se on vain luonteen heikkoutta ja laiskuutta, jos alkoholistiksi päätyy. Kokonaan oma vika jne. Näitä kuuntelin hiljaa ja tajusin, minkälaisena minua pidetään, kun oma alkoholismini tulee julki. Se oli masentava kokemus.
quote]

Mutta jos sinä Apila tätä puolta myös mietit mitä asiasta ajatellaan, niin sitä suurempi pointtihan se asiassa on juuri nyt hommat pistää ruotuun kun tekstiesi perusteella ns. kulissit ovat vallan kunnossa. Ihmisten mielikuva alkoholistista jota katsotaan alas päin, on ihan suorana puheena kuitenkin se joka jo kaikkien silmissä on alkoholisti ja kylän örisijä. Itse vaikutat vahvasti sellaiselta persoonalta, jonka rajumpi juomistausta tulee aika yllätyksensä monelle ja kuulee niitä “no ethän sä nyt ole ehtinyt niin paljon vielä juoda… susta vaan tuntuu siltä…”. Ihmisen ongelma on juuri niin iso muiden silmissä miltä se näyttää ulospäin. Nyt taitaa olla ennemminkin niin päin, että kun asian tuot ilmi niille jotka eivät asiasta mitään tiedä (ilmeisesti aika harva tietää edes), niin joutuu selittämään että ihan oikeasti ongelma on aika iso, eikä vähättelemään toisin päin kuten moni, että ei mulla ole ongelmaa oikeastaan ihmeellistä. Joten onhan sekin yksi mittari millaisena ympäristö asian näkee, jos kohdallasi on niin, että mainitusti kuori kunnossa, se on vielä yksi iso mittari. Kuitenkin sitten kun kukin omalla tasollaan menee tietyn rajan yli, niin se menee hallitsemattomaksi joka suhteessa ulkonäöstä käytökseen ja minkäänlaiseen itsekontrolliin.

59

Kulisseista on pakko pitää kiinni edes sen verran, että voin saada kesäksi työpaikan, jota minulle on lupailtu. Siellä työehtona on “nuhteettomuus” eli kaikenlainen juominen tms. estää työpaikan saannin. Siinä on taas yksi syy pysyä kaukana alkoholista.

Tänään kaikkein suurin murhe on raha. Vuokra olisi maksettava ylihuomenna, eikä rahaa vain ole. Koitan tänä iltana listata tavaroita, joita voin myydä. En kyllä omista montaakaan arvokasta esinettä, mutta ehkä jotain sentään. Sossussa sanottiin, etten voi saada toimeentulotukea, sillä en saa opintotukea enää. Pitäisi olla jokin ensisijainen tulo ennen kuin voi saada toimeentulotukea. Se kun on vain hätäapu, jota annetaan muun avun lisäksi. Itse täytyy jostain saada ensin tuloja ja sehän ei parissa päivässä onnistu.

Kyllä tämä on taistelua nyt monella rintamalla samanaikaisesti. Kuten joku tuossa aiemmin kirjoitti, ilman lasta olisi viimeinenkin jarru nyt pettänyt ja joisin itseni kuoliaaksi vaikka heti - mielelläni.

Kiitos kaikista kirjoituksista, niistä olen saanut paljon ajateltavaa. Huomaan entistä paremmin sen “kaavan”, jonka mukaan alkoholismini on edennyt ja miten olen aina päätynyt takaisin juopottelemaan. En voi vannoa, etten koskaan enää juo, mutta ainakaan tänään en niin tee. On se aika surkeaa, kun ei voi itseensä luottaa! On vaikea sitten luottaa muihinkaan, vaikka nimenomaan olisi pakko luovuttaa ja antautua toisten autettavaksi.

60

Nyt tuntuu hivenen oudolta tuo sossun asenne.
Että ensin pitää olla tuloja jotta niihin voi saada lisäksi toimeentulotukea.

Toimeentulotuki on se viimesijainen apu, mutta sitäö on kyllä muualla tulkittu juuri niinpäin, että jos ei kertakaikkiaan mitään muuta tuloa ole, niin silloin on sen paikka.

Joskus sain itsekin, kun ensinnäkin palkkatulot olivat loppuneet, ja karensseista, asioiden käsittelyajoista ym jutuista johtuen en muutamaan kuukauteen saanut edes sitä pienintä työttömyysavustusta -mikä sen nimi sitten mahtoi sillä vuosiluvulla ollakaan.

Tosin kertoivat sitten jotain nappaavansa takaisin, kun ensimmäinen työttömyysavustus tulee -ja sen tekivätkin.

Mutta, juuri noin se silloin meni että koska muuta tuloa tai entistä varallisuutta ei olut, niin sen verran antoivat että hengissä pysyin.

Outo juttu, minusta.

No, jäljelle jää ainakin seurakunnan diakonia-apu -sieltä voi hätätapauksessa saada jotain.

Ja sitten, jos työnhaku on kesken ja työttömyyskorvaus edes joskus tulossa, niin …hmmm… ei siinä oikein lainanoton mahkua ole…

Sosiaalivirkailijan päätöksestä muuten voi valittaa, asiaa ei ihan noin kannata niellä jos kerran asia on niin että rahaa, työtä, tuloja tai omaisuutta ei ole. Suomen lainsäädännön mukaan ihmisellä on yhteiskunnan turvaa sen verran, että se välttämätön -ainakin ruokaan tarvittava- apu löytyy.