Vuosien taistelu on hävitty?

Me Lopettajat
21

Lyhyt kommentti vielä. Mielialalääkkeitä en tunne, mutta paniikkihäiriöön on tarjolla hyviä (ja edullisia) lääkkeitä. Näistä ainakin beetasalpaajat ovat käsittääkseni melko “vaarattomia”, eli eivät aiheuta riippuvuutta (toisin kuin rauhoittavat lääkkeet). Ne rauhoittavat pulssin, jolloin hengityskin tasaantuu ja fyysinen olotila paranee melko nopeasti. Kannattaa siellä lääkärillä kysellä rohkeasti näistä.

Yritä jaksaa tämä yö ja hae apua heti huomenna. Tavallaan olet jo selvinnyt ensimmäisestä etapista, kun tämä päivä alkaa olla takana ja olet ollut raittiina. <3

22

Tuo oli hyvä ajatus: yksi etappi on jo ohi, kun en sittenkään paennut todellisuutta alkoholin avulla tänään.

Soitin eilen sekavassa mielentilassa äidilleni. Ja sitten isälle. Nyt molemmat laittavat koko ajan viestejä, kun ovat huolissaan. Tietysti. Sekä minusta että lapsenlapsestaan. Sekin ahdistaa. Olen aiheuttanut heille aivan valtavasti murhetta. Yhdelle kaverille soitin tänään ja kerroin, että olen ahdistunut ja masentaa ihan hirveästi. Juomisesta en kehdannut sanoa mitään. Hän oli niin ymmärtäväinen, että se itkettää minua yhä.

Koitan nyt. Koitan ainakin vielä tämän kerran! En jaksa enää piilotella tätä kaikkea. Sitä olen tehnyt parhaani mukaan jo yli kymmenen vuotta.

Kun pääsisin hoitoon johonkin! Edes viikoksi. Tai saisin lääkettä paniikkihäiriökohtauksiin. Eikö A-klinikoilla ole usein myös päivystysaikoja? Jos en pääse lääkäriin, ehkä sinne voisin päästä. Paitsi jos en saa mennä toisen kunnan alueella vastaanotolle lainkaan. Minulla on huomenna pieni tauko opintojen keskellä, mutta en ehdi siinä välissä oman kuntani A-klinikalle millään.

Tai ehkä Helsingissä on jokin muu paikka, johon voi päihdeongelman kanssa päästä puhumaan ilman ajanvarausta. No, minulla on koko yö aikaa tutkia asiaa netissä.

Hävettää, hävettää, hävettää. Kunpa voisin muuttaa pois tästä kylästä. Olisi muutenkin hyvä päästä pois täältä kun joka nurkan takana on ryyppykavereita. Onneksi on myös muutamia ystäviä, joiden kanssa voin olla selvin päin. Häpeän kuitenkin juomistani niin paljon, etten uskalla siitä puhua avoimesti. Aika moni ystävistäni tietää kyllä takuulla, että juon liikaa, mutta usein juon yksin ja piilossa. Niinpä en itsekään oikein tiedä, kuinka paljon juon.

Eilisillaksi “riitti” 1,5l viiniä. Olin aivan pihalla enkä muista poliisien tapaamisesta oikeastaan mitään. Enkä muista, puhuinko jonkun naapurin kanssa ja mitä oikein tein rappukäytävässä. Jotain meteliä olen siellä pitänyt, se on selvä.

Joka ikinen kerta, kun juon, menetän muistini. Ja näin on ollut jo monen vuoden ajan. Juomisesta koituu haittaa minulle ja muille yhä vain kiihtyvään tahtiin. Ja olen alkanut saamaan paniikkikohtauksia myös muulloin kuin juomisen yhteydessä tai sen jälkeen. Ja sitten on vielä tämä vatsakipu, joka aiheutuu juomisesta.

Olen sotkenut elämäni melko pahasti. Suren kaikkia menetettyjä päiviä ja vuosia. Suren menetettyjä tilaisuuksia ja mahdollisuuksia. Menneisyys hävettää ja ahdistaa ja tulevaisuus pelottaa. Ja tämä hetki on tuskallinen.

Elämä matelee eteenpäin sekunti kerrallaan ja minä vain olen olemassa.

23

Hyvää tekstiä latelet, joten tulee väkisinkin mieleen että ehkä sinun kuuluisi olla kirjailija, syvien tunteiden tulkki, ellei peräti kaurismäkeläinen synkistelijäohjaaja! :wink:

Ehkä voisi olla terapeuttista kirjoittaa (ainakin sinne klassiseen piironginlaatikkoon) “Elämäni sen jälkeen” -elokuvakäsikirjoituksen tiivistelmän, jossa käsitellään itsemurhan tehneen, nyttemmin näkymättömän haamun mietteitä elämästä ja sen järkevyydestä. Haamu kuuntelisi hiljaa läheisten vierellä ajatuksia tapahtuneen jälkeen ja näkisi kuinka lapset kasvaa ja miten kaikki vaikuttaa kaikkeen.

24

Kirjoittaminen voisi kyllä auttaa. Tänään en vielä siihen pysty. Puolen tunnin päästä pitäisi astua rappukäytävään. Se tuntuu mahdottomalta. Samoin yliopistolla oleminen pelottaa valtavasti. Mitä, jos alan yhtäkkiä vain itkeä? Luentojen välissä menen takuulla vessaan piiloon muilta ihmisiltä. Junassakin olisi mukavinta olla vessassa piilossa, mutta siellä haisee aina niin pahalta, ettei siellä voi olla. Ja konnari saattaisi ajatella, että joku yrittää matkustaa pummilla.

A-klinikoista olen nyt ymmärtänyt sen, että ilmeisesti täytyy käydä vastaanotolla oman kunnan alueella. Tänään se ei siis onnistu.

Jos vain saisin nyt jostain rohkeutta astua ovesta ulos. Pitäisi kai yrittää syödäkin jotain. Yöllä heräilin vähän väliä ja heti, kun muistin tapahtuneen, koko kehon läpi iski paniikki ja tuli täysin lamaantunut olo. Kun aurinko alkoi nousta, itkin jo hätäisenä tätä päivää.

Taas hoen itselleni: en kestä tätä päivää, en pysty tähän. Haluaisin vain jäädä kotiin makaamaan. Koko viikonloppu on pakko myös olla opinnoissa kiinni, myös sunnuntaina aamusta iltaan asti. Ahdistaa ajatus siitä, että joudun olemaan suuren joukon keskellä joka päivä, vaikka en oikeasti pysty siihen ollenkaan. Koitan ajatella, että on aivan sama, mitä tapahtuu ja mitä muut ajattelevat - mutta eihän se niin ole. Toisten edessä on pakko taas koittaa rakentaa kulisseja ja esittää olevansa vahva ja eheä ihminen.

Sisällä huutaa pieni lapsi, joka tarvitsee apua.

25

^ Jospa unohtaisit ne kulissit hetkeksi jos niiden ylläpitäminen kuluttaa vain turhaan muutenkin vähäisiä voimia.

Ei tarvitse esittää yksin pärjäävää ehjää ihmistä jos oikeasti tarvitsee apua.

26

Hei

Täältä löytyy tietoa Päihdehuollon hoitopaikoista:
paihdelinkki.fi/tietoiskut/6 … eystietoja

Myös THL:n Neuvoa-antavat -sivustolla on kattava päihdehoitotietokanta:
thl.fi/tietokannat/hoitopaikat/index.html

Yst.terv.
Päihdelinkin mode

27

Kulissit ovat olleet nyt pystyssä jo kolme tuntia. Nyt saan istua yksin eräällä hilJaisella käytävällä. Oli tietysti hyvä, että uskaltauduin ulos asunnostani. Silti, odotan jo nyt iltaa ja sitä,että saan paeta todellisuuttakirjojen parissa. Ei siis alkoholin.

En ottanut Antabusta, sillä vatsa on edelleen kipeä. Ehkä kehoni ei enää kestä sellaisia lääkkeitä. Oloani ei tarvitse ainakaan pahentaa enää millään.

Katson nuo moderaattorin linkit nyt saman tien. Miten typerää olikaan joskus aiemmin hävetä avun hakemista! Eikö ole paljon nolompaa sekoilla kotona, rappukäytävässä, baareissa, kadulla - joka paikassa? A-klinikka ja AA ovat jo tuttuja juttuja, ainoastaan laitoshoitoa en ole kokeillut.

Mutta nyt pitäisi löytää ensin sellainen pieni asia kuin elämänhalu. Ja sen jälkeen halu raitistua. On se kumma, että juominen ja kuolema houkuttelevat enemmän. Ehkä siksi, että ne ovat se helpompi vaihtoehto. Paljon vaikeampaa on nöyrtyä ja myöntää olevansa heikko, köyhä, masentunut ja ahdistunut alkoholisti.

Töissä minua kuvailtiin virkistyspäivänä sanoilla “aurinkoinen” ja “energinen”. Minulla täytyy siis olla myös kyky esittää erilaisia rooleja. Juuri ssinä päivänä olin krapulassa ja erittäin synkällä mielellä. Harjoitus tekee mestarin. Vaikka olo on aivan kamala ja ajatus ei kulje, pystyn vetämään läpi pitkänkin päivän. Illalla onkin sitten hyvä syy juoda palkitakseen itsensä hyvästä suorituksesta…

Tänään käy välillä mielessä punkkupullo. Mielessäni juon sen sivistyneesti juustoja napostellen. Todellisuudessahan ostaisin viiniä pussissa tai laatikossa, söisin ehkä pari viipaletta juustoa ja päätyisin sekavaan tilaan, jossa olen vaaraksi itselleni ja muille. Tätä minun on vaikea hyväksyä: juominen ei enää olekaan hauskaa. Ei edes nousuhumala, sillä jo parin lasin päästä persoonallisuuteni on muuttunut täysin ja minusta tulee se itsekäs uhoaja, jonka elämässä ei ole mitään vikaa, sillä hän ei sellaisesta edes välitä.

28

Tervetuloa mukaan, Apila. Onhan sinulla elämänhalua kun tilanteesi tajuttuasi aloit etsimään konkreettisia apukeinoja. Kääntäisin vain asiat toiseen järjestykseen. Ensin korkki kiinni keinolla millä hyvänsä - paitsi tietysti ilman itsetuhoajatuksia! Raittiuden mukana elämänlaatusi paranee ihan kylkiäisenä. Ilman, että sinun tarvitsee edes miettiä liian pitkälle tulevaisuuteen. Tsempataan yhdessä eteenpäin niin varmasti apilastasi tulee ennen pitkää nelilehtinen! :smiley:

29

Juuri nyt olo ei ole aivan kauhea. Tulin kotiin, söin ja nyt makaan peiton alla ja katson netissä tv-sarjoja. Koitan siis unohtaa itseni ja elämäni täysin. Lapsen kanssa olimme jo tänään hyvää pataa, vitsailimme ja puhuimme siitä, että elämä on joskus kllä todella rankkaa.

Alkoholia ei nyt juuri tee mieli. Vatsaan sattuu vieläkin. Ostin kuitenkin karkkia ja sipsejä siltä varalta, että viinanhimo iskee. Mässäily on (typerä) keino välttää alkoholiin sortuminen - ainakin minun kohdallani.

En ole käynyt suihkussa kolmeen (!) päivään. Silti olin tänään julkisilla paikoilla. Kävelin maahan tuijottaen ja junassa melkein purskahdin itkuun. Tuntui siltä, että koko maailma on täynnä ihmisiä, jotka vihaavat minua. Melko itsekäs ajatus. En minä ihan niin kiinnostava taida olla.

Syöminen, suihku, siivoaminen. Siinä kolme s:ää, joista voisin nyt opetella nauttimaan oikein kunnolla. Kämppä on melko sotkuinen, mutta ei täysin toivottomassa kunnossa kuitenkaan. Joskus tulee hyvä mieli jo siitä, että saa tiskit tiskattua tai keittiön pöydän puhtaaksi.

Perusvire on kuitenkin yhä alakantissa. Jollain tavalla väkisin koitan itseäni riuhtoa ja pakottaa elämään tätä elämää. Salaa tekisi kuitenkin mieli paeta, kadota tai vain haihtua ilmaan. Tämä kamppailu pitääkin ehkä käydä itsen eikä sen viinan kanssa. Ei niillä pulloilla ole omaa tahtoa. Minulla sen sijaan voisi olla…

30

Eilisen illan positiiviseen kääntymässä ollut fiilis on mennyttä. Ahdistaa niin paljon, että itku on taas lähellä. Tässä olotilassa pitäisi jaksaa 12-tuntinen päivä. Suihkussa onnistuin käymään, mutta kotoa lähteminen onkin toinen juttu.

Vihaan itseäni niin paljon, ja juuri itseltäni en pääse pakoon, vaikka mitä tekisin. Hah, vasta kuolema meidät erottaa… Eilinen sipsien ja karkkien syöminenkin kaduttavat jo nyt. Lisäksi takana on jälleen huonosti nukuttu yö. Uni ja todellisuus menevät päässäni sekaisin ja välillä kesken päivää muistan yhtäkkiä katkelmia unistani ja mietin, ovatko ne totta.

Kuuntelen jokaista hissin ääntä rappukäytävästä ja pelkään mennä ulos ovesta. En halua nähdä naapureita. Mitä voin tehdä? Pitäisikö pyytää jokaiselta anteeksi vai koittaa esittää taas vahvaa ja tervettä ihmistä? Laitanko alakertaan lapun, jossa selvitän asiaa? Ei niin voi tehdä. Ainoat, jotka eivät minua tästä tuomitse, ovat parissa asunnossa asuvat juopot. He kyllä ymmärtävät. Ainakin kolmessa asunnossa sen sijaan asuu ns. tosiuskovaisia, joiden mielestä olen Saatanasta jo sen takia, minkälaista musiikkia kuuntelen. He taitavat tosissaan pelätä minua.

Alkoholistia ei taida ymmärtää kukaan muu kuin toinen alkoholisti. Muiden on liiankin helppo sanoa “laita korkki kiinni” ja sitten paheksua, jos alkoholisti ei siinä onnistu. Olen tavannut ihmisiä, jotka ovat seurakunnalla töissä ja jotka ovat ääneen asiakkaiden selän takana haukkuneet näitä siitä, etteivät pysty raitistumaan. No, seurakunnissa ei tietysti kaikilla olekaan koulutusta esim. alkoholistin kohtaamiseen, joten se haukkuminen johtunee tiedon puutteesta.

Kunpa tämä päivä olisi jo ohi ja olisin takaisin täällä kokona piilossa maailmalta! Kunpa minulla olisi vapaa viikonloppu… Huomenna on taas 12h hommaa, mutta sunnuntaina taidan sentään päästä kotiin jo kuuden maissa illalla. Höh, ja sitten onkin taas jo melkein maanantai.

Haluaisin hoitoon johonkin laitokseen, jossa saisin vain miettiä sitä, haluanko elää vai en ja jos haluan, niin miten. Arkielämää on kuitenkin vain pakko jatkaa. Muuten on koko ensi lukuvuosi pilalla. Ja töitä on pakko tehdä. Vuokravelkaa on yli 1000 euroa, sähkölasku on maksamatta ja tilillä on rahaa noin 25 euroa. Kohta laitetaan kai sähköt poikki. En vain saa juoda. Mieli tekisi. Niin valtava on tämä ahdistus!

31

Hei!

Komppaan kaikki muita siinä, että sinun pitäisi saada ulkopuolista apua mahdollisimman nopeasti. Jo pelkästään senkin takia, että saat omilta harteiltasi tuon valtavan huolien massan, joka siinä nyt roikkuu. Itse olen joitakin vuosia sitten kokenut aika ahdistavan kauden, kun jouduin ravaamaan sossussa pojastani jatkuvasti tehtävien lastensuojeluilmoitusten takia. Ne eivät johtuneet mun alkoholinkäytöstäni, mutta tottakai sossut yritti kaikkensa saadakseen mut “paljastumaan” ja minä sinnikkäästi esitin, ettei mulla ole mitään sellaista ongelmaa (omasta mielestäni ei silloin ollutkaan). Mulla on tuosta jäänyt aika huonotkin käsityksen sossuista. Mutta sun tilanteessa tulee kyllä mieleen, että olisiko sittenkin parasta kertoa koko totuus sosiaalivirastossa? Sieltä nimittäin todennäköisesti saisit nopeimman avun, pääsisit takuuvarmasti juuri sellaiseen laitos tm. hoitoon kuin haluat ja saisit kaiken muunkin tarvitsemasi avun. Siellähän katsotaan tärkeimmäksi lapsen hyvinvointi. Ja ainakin kirjoituksistasi tulee sellainen vaikutelma, että todella haluat uudistaa elämäsi, jolloin en usko, että lapsen huostaanotto olisi realistista. Sehän kaikkien alkoholistiäitien ykköshuoli on, myös este avun hakemiselle, mikä on tosi ristiriitaista Suomessa. Itse koin ko pelon todella musertavaksi, vaikka se ei kohdallani ollut mitenkään edes lähellä, mutta se pelko oli täysin irrationaalinen.

Vielä yksi asia. Muistelen, että kerroit juovasi pääasiassa viikonloppuisin. Oma juomiseni oli viosien ajan samanlaista, paitsi aivan parina viimeisenä vuotena jolloin se oli jokapäiväistä. Muistan vaan ne ajat, kun alkuviikosta sitä aina vannoi, ettei koskaan enää, mutta loppuviikosta oli oli kummasti taas niin hyvä, että kaikki huonot kokemukset oli jo unohtuneet ja niin sitä taas mentiin. Sullakin on se vaara, että tämä noidankehä vaan jatkuu ja jatkuu ellet nyt todella hae sitä ulkopuolista apua.

Tsemppiä kovasti ja muista, että kyllä se aurinko edelleen joskus sinne risukasaankin paistaa!

32

Päätin jäädä kotiin vielä pariksi tunniksi. En kerta kaikkiaan pysty mennä ruuhka-aikana junaan. Eilenkin piti piilotella ilmaislehden takana, kun kyyneleet nousivat junassa silmiin. Yksi luento jää väliin, mutta siihen ei maailma kaadu. Juominen välkkyy nyt mielessä koko ajan. Huomaan ajattelevani, että jos vedän kännit, ei minun tarvitse tehdä mitään. Eihän kännissä voi mitään tehdäkään.

“Hyvä pakotie, paha pakotie…” Mikä biisi tuo olikaan? Ei siinä varmaan juomisesta puhuttu, mutta jotenkin tuo kohta soi nyt päässä.

Huomaan ajattelevani vähän väliä sitä, mitkä kaikki asiat pitäisi saada hoidettua ennen kuin kuolen. Ja pitäisikö kirjoittaa lista asioista, jotka sukulaiseni joutuvat hoitamaan kuolemani jälkeen? Heidän pitäisi ilmoittaa asiasta töihini, yliopistolle ja pankkiin. Vai miten nämä asiat hoituvat? Näitä pohdin aivan arkisina asioina.

Sitten mieleen nousee se, että nyt on ystävänpäivä. Yksi vuoden kauheimmista päivistä joulun ja syntymäpäivien ohella. Minullakin on mielessä eräs tietty henkilö, jonka kanssa joskus kuvittelin olevani rakastunut. Typerä ystävänpäivä saa minut nyt ajattelemaan häntä. Mutta niin kauan kuin juon, en voi olla ihmissuhteessa. Eihän siitä mitään tulisi! Tähän asti olen valinnut juomisen ylitse muiden asioiden. Mitenkä valitsen nyt? Ja onko se edes oma valintani, vai onko minulla alkoholistina vain yksi vaihtoehto: juoda itseni kuoliaaksi?

Ehkä tämä taistelu on jo hävitty. Kymmenisen vuotta olen ollut vain puolustuskannalla. Hallussani oleva alue kaventuu vuosi vuodelta ja nyt alkaa tuntua siltä, että olisi paras antautua. Ihan sama, vaikka heitettäisiin sitten vankilaan tai teloitettaisiin.

Eilen sain ajatuksen siitä, että lukisin täältä Päihdelinkistä vanhoja tekstejäni. Ihan vielä en siihen pysty, mutta jonain päivänä se pitäisi varmaankin tehdä. Olenhan ollut täällä kirjautuneena jo useamman vuoden. Ajattelin jopa, että kokoaisin niistä jonkinlaisen kokonaisuuden ja kirjoittaisin tekstin tästä noin 15 vuoden juomiskierteestä, jonka aikana olen kuitenkin kai saanut paljon - mutta menettänyt vielä enemmän. Elämän saldo on tällä hetkellä pahasti miinuksella. Ehkä lapseni haluaisi sellaisen tekstin joskus lukea ymmärtääkseen paremmin, mitä oikein on tapahtunut.

En tiedä, uskallanko tai osaanko katsoa mennyttä rehellisesti. Olen niin tottunut kaunistelemaan asioita ja teeskentelemään, että kaikki on hyvin.

Menneiden kaivelu lienee paras jättää sellaiseen hetkeen, kun on juomatonta aikaa takana jonkin verran. Ehkä sitten, jos pääsisin hoitoon jonnekin - siellä voisi keskittyä tällaiseen ilman, että pitäisi samalla rämpiä arkipäivistä läpi itku kurkussa. Nyt kannattaa kai vain kirjoittaa nykyhetkestä. Edellisen raittiin kauden aikana kirjoitin joka aamu päiväkirjaa ja se teki hyvää. Nyt en voi lukea sitäkään, sillä kadun niin paljon sitä, että aloin tuon onnellisen elämänvaiheen jälkeen taas juoda.

Alkoholismi on outo asia: kun ajattelee raitistuneensa, saattaa “palkita” itsensä juomalla. Kun masentaa, “parantaa” itsensä juomalla.

Kuka on sanonut näin: “Koskaan asiat eivät ole niin huonosti, etteikö niitä saisi vielä pahemmiksi juomalla.” Kuka olikaan, osui hän täysin oikeaan!

33

Marianne, kiitos kokemuksiesi jakamisesta. Sossusta on minullakin huonoja kokemuksia. SIellä saatetaan katsoa alaspäin ja säälien, vaikka itsellä on aikoinaan ollut kovakin halu uudistua ja parantaa elämää. Olen joskus kävellyt sinne ovesta sisään itsevarmuutta uhkuen ja tapaamisen jälkeen laahustanut masentuneena Alkoon.

Menen itse A-klinikalle omatoimisesti. Sitten, kun tulee sossun aika, kerron, että minulla on ongelma (en kerro sitä koko laajuudessaan), ja olen hakenut siihen apua. Samalla voin tilittää huoleni vuokrista, laskuista jne. sekä kysyä, pitäisikö lapsellsni järjestää keskusteluapua. Ellei sitten onnistuisi niin, että poikakin käy A-klinikalla kanssani.

Sossu pelottaa, sillä siellä saatetaan tehdä nopeasti päätöksiä, vaikka tilannetta ei ole aina tutkittu perin pohjin. Muistan lukeneeni tapauksesta, jossa perheelle “annettiin” kotiapulainen kaksi kertaa viikossa. Perheen äiti kun oli kärsinyt masennuksesta. Koti oli kuitenkin aina pysynyt siistinä ja laskut oli maksettu. Silti sossusta haluttiin lähettää sinne apua - jota ei kaivattu. Masentunut äiti oli jopa sanonut, että arkielämän askareet itse asiassa auttavat häntä piristymään. Nyt hänen piti sitten kestää se, että hänen kotonaan istui täysin vieras ihminen kaksi kertaa viikossa eikä kummallakaan ollut mitään tekemistä. Äiti kun oli jo edellisenä iltana hoitanut kaikki rutiininsa. Siinä sitten piti koittaa vääntää small talkia väkisin pari tuntia ja leikkiä lasten kanssa niin kuin vierasta naista ei olisikaan olemassa. Ei varmasti ollut kummallekaan helppoa.

Itselläni on sellainen olo, että sossussa täytyy tasan tarkkaan miettiä, mitä sanoo ja mitä seuraamuksia mistäkin lauseesta saattaa tulla. A-klinikalla sen sijaan voi mielestäni puhua aivan suoraan ja sitä kautta toivonkin saavani apua nimenomaan tähän ongelmaani eli alkoholismiin. Mutta siirtyvätkö kaikki A-klinikan tiedot suoraan myös sossulle?

Jos olisi rahaa, lähtisin saman tien itse johonkin laitokseen. Betty Ford Clinic USA:ssa on kuulemma aika mukava paikka… Heh, kyllä kelpaisi ihan mikä tahansa paikka, jossa saisi olla rehellisesti alkoholisti.

34

Luin tekstisi ja odottelin, että kerrot mitä olet nyt tehnyt apua saadaksesi ? Se , että olet pää puskassa ei tilannetta valitettavasti eteenpäin vie. Sinun on haettava jostain apua. En ala luettelemaan paikkoja, tiedät ne varmaan itsekin.
Tilanteesi on surkea, mutta myös sinulla on mahdollisuus toipua. Ensiksi pidät korkin kiinni ja haet apua.

Kaikkea hyvää toivon sinulle.

Olitkin kirjoittanut uuden viestin, milloin menet A-klinikalle ?

35

Hei Apila,

Minunkin mielestäni sinun on vain NYT haettava sitä apua. Toivottavasti löydätkin pohjasi, koska vaikuttaisi siltä että olet hyvin lähellä sitä, jos se nyt koskaan sinulle vastaan onkaan tulossa.

Tuo ahdistuksesi kuvaaminen toi kovasti omia olotilojani mieleen, kaikkien ihmisten kohtaamisen pelon kanssa. Mutta ainut lääke tosiaan on se, että sulla on itselläsi tultava se piste vastaan, että tuo ongelman vatvominen kääntyy teoiksi.

Itselleni sanottiin silloin hyvin suorasanaisesti, että tuota touhua ei enää katella. Kun itkin haluavani kuolla, mulle sanottiin että “kuolisit vaan pois”, tjsp. En muista ihan tarkkaan. Kuitenkin joku tapauksessa se rysäys ja yksinjätetty olo oli kertakaikkiaan kammottava. Mutta nyt jälkeenpäin katsottuna tarpeellinen, enkä mitenkään muuten olisi tajunnut. Päänsilittäminen ja hoivaaminen saa juopon vain jatkamaan juomista.

Sieltä hirvittävästä tyhjyydestä mulle sitten annettiin sellainen näyttämisenhalu, että täältä perkele vielä noustaan.

Lykkyä pyttyyn, että löydät itsellesi jonkun omanlaisesi motivaationlähteen ja kiintotähden, joka tuolta helvetistä sinut korjaa.

36

Ihan hyvin olet ajatellut, A-klinikka on minustakin nyt oikea paikka.

Muihin ongelmiin sitten taas sosiaalitoimisto, ja kannattaa muistaa rahajuttujen suhteen myös velkaneuvonta -nykyään on suomessa mahdollista selvitä todella pahoistakin velka-ym ongelmista melkein kuin koira veräjästä ( no, on siinä hiukan sinnittelyäkin harjoitettava, ei ne ihan noin vaan tietysti putsaannu)

Ei tilanteesi nyt mahdottomalta näytä, jäljellä on kuitenkin enemmän kuin menetetty.

Jos vielä on ollut järkeä ja voimia opiskella, tehdä töitäkin, ja terveyttä sen verran että pystyy omin voimin liikkumaan, niin ei tosiaan ole vielä aiheellista miettiä jatkaako elämää vai ei. Siinä on tulevaisuutta varten eväitä ihan riittämiin. Heikommillakin on eteenpäin menty -ja elämä ollut ihan siedettävää -jopa mukavaakin.

Etäisyyttä, sitä nyt varmasti tarvitsisit juomiseen.

Ota sitä etäisyyttä, äläkä upota itseäsi sinne menneisyyteen. Jos tarpeellista on, niin pengo sitä vaikka sitten siellä A-klinikalla just sen verran kuin se tulevaisuuden kannalta tarpeellista on.

37

Hei!

Oma käsitykseni on se, että A-klinikan, ja kaikkien muidenkin julkisten palvelujen ns luottamukselliset tiedot siirtyvät sossulle! Tämä on todella törkeää, ja sitä paitsi asettaa ihmiset täysin eriarvoiseen asemaan taloudellisen tilanteen perusteella: rikkailla on mahdollisuus käydä yksityisellä lääkärilla tai terapeutilla köyhällä ei! Tämä tosiasia myös (muiden mukana) estää nimenomaan päihdeäitejä hakemasta apua ongelmaansa! Kertokaa muut jos olen väärässä, mutta näin muistan jostain lukeneeni. Lastensuojelu on saanut tässä maassa aivan ylimitoitetut valtuudet, vaikka toki on tärkeä asia. Niin muuten, ilmeisesti ainoa taho Suomessa jossa voi oikeasti puhua luottamuksellisesti on kirkko!

38

Eiköhän Marianne-O:n kirjoitus ollut turhan negatiivinen hoitojen suhteen. Apila on nyt kuitenkin tilanteessa johon hän tarvitsee kaiken avun, ei sosku ole elämän tuhooja eivätkä ne voi auttaa jos eivät saa asiallista tietoa.

Apila, sinun on nyt nopeasti saatava apua itsellesi ja pojallesi myös, on hyvä että osasit ajatella myös hänen tunteeitaan. Tottakai lastensuojelu puuttunee asiaan mutta ei se tarkoita automaattisesti huostaanottoa, muitakin mahdollisuuksia on. Uskoisin että isovanhempien apu on hyvinkin mahdollinen. Poikasi on jo teini-iässä joten hänenkin mielipidettään kuunnellaan. Tietävätkö vanhempasi koko totuuden? Voitko kertoa heille ja pyytää auttamaan hoitopaikan suhteen?

Eikö yliopistolta saa th- ja päihdeapua, käsittääkseni olet oikeutettu siihen. Se että häpeät tapahtunutta on terve reaktio, mutta piiloutuminen ei auta yhtään. Kuinka se naapuri joka soitti poliisin, voisitko reilusti mennä kysymään mitä tapahtui, miten käyttäydyit? Pyytää anteeksi häiriötä ja kertoa että haet apua. Sinulla tuntuu olevan taustalla aika vaikeaa masennusta, yrität hoitaa sitä juomalla ja juomalla vain pahennat masennusta, olet kierteessä.

Tapahtunut on jo “kaikkien” tiedossa (tosin ne “kaikki” voivat huomattavasto pienempi piiri kuin itse kuvittelet), joten eristäytyminen ei auta mitään. Sen sijaan esille tulemalla voit saada yllättävääkin apua ja tukea.

A-klinikka on hyvä paikka aloittaa jo yo tule kysymykseen. Maaliskuun lääkäriaika on liian kaukana sinun yksinäsi jaksaa. Tärkeintä on että kerrot ongelmastasi rehellisesti kaikki, silloin tietävät minkälaista apua tarvitset. Ehkä olisi kuitenkin parempi ottaa opiskelusta kunnon tauko hoitoa varten koska eihän opiskelukaan suju hyvin tuossa mielentilassa?

Rohkeutta ja voimaa. Muutkin ovat selvinneet, sinäkin selviydyt.

39

Vuosien taistelu on hävitty?

Apila hyvä!
Voisitko ottaa otsikkosi kysymysmerkin pois ja lakata taistelemasta? Ulkopuolisen avun hakemisen ei tarvitse olla taistelua. Vain antautuminen voi auttaa alkoholistia pois juomisen kurjuudesta.

Tilanteesi tuskin pahenee A-klinikalla, jos kerrot rehellisesti, miten asiasi oikeasti ovat.
Sinun itsesi on vain aukaistava suusi (ja sydämesi) siellä työhuoneessa.

40

Kerron: olet väärässä.

A-klinikasta puhuttaessa kannattaa aina muistaa, että on eroa siinä puhutaanko A-klinikkasäätiön omistamsta klinikasta vaiko kaupungin omasta A-klinikasta. Hämäävää, mutta näissä on eroja. (Yksi syy kenties siihen, että esim. Helsingin kaupungin A-klinikat muuttivat nimensä Päihdepoliklinikoiksi)

Säätiöllä puolestaan on ihan oma asiakasrekisterinsä, josta ei tiedot siirry mihinkään ilman asianomaisen lupaa.

Kunnallisella päihdeklinikallakaan tiedot eivät siirry päihdehuollosta sossuun tai terveydenhoitoon, vaan siinäkin tietojen siirtelyyn tarvitaan asiakkaan lupa. (esim. ns. Navitas-lupa jotta päihdehuolto ja terveydenhoito voivat tarvittaessa vaihtaa tietoja keskenään)

Lastensuojelu-asiat kylläkin kumoaa vaitiolovelvollisuuden, koska lastensuojelulain mukaan sosiaalialan työntekijä kuten päihdetyöntekijä on ilmoistusvelvollinen lastensuojelulle jos lapsen terveys, hyvinvointi tai kasvu on millään tavalla uhattuna. Ja tämä laki määrää niin julkista kuin yksityistäkin sektoria.

PS. Ja eiköhön ole parempi että sen lastensuojelu-ilmoituksen tekee päihdetyöntekijä asiakkaan kanssa kun samalla ilmenee että asiakas on hakemassa apua ongelmaansa, kuin että sen ilmoituksen tekee huolestunut naapuri seuratessaan päihtyneen äidin tai isän pippalointia alaikäisen lapsen huoltajana.