Ihana sunnuntai. Aamulenkillä ei näkynyt ketään missään. Pari mummoa kylmäuinnilla. Avannoksihan tuota ei voi sanoa koska ei ole jäätä. Mietin omaa oloani ja päässä pyöriviä ajatuksia. Päihdehoitajalle kerroin miten viime aikoina joku erikoinen tunne hiipii pintaan. Se teki sen taas tänään aamuvarhain lenkillä. Taitaa olla hiipivä onnentunne. Se on ollutkin viime vuosina ihan tuntematon vieras. Tuntuu todella mukavalta. Parasta tässä raittiudessa on tosiaan oman mielenterveyden paraneminen. Poissa on pohjaton synkkyys ja epätoivo sekä katkeruus, kateus ja viha. Mieli on tasainen ja positiivisen toiveikas. Illalla nukkumaan mennessä odottaa aamua, että pääsee lenkille. Pienet asiat ilahduttavat. Edelleen ajatuksia juomisesta puskee päälle. Yleensä tosiaan ajaessa. Uskon, että nekin ajan myötä häviävät. Opin uusia tapoja. Nyt ajatus yksin kotona juomisesta humaltuakseen tuntuu todella kummalliselta ja oudolta ajatukselta. Näin olen kuitenkin tehnyt. Aika hurjaa, että muutamassa viikossa voi mieli muuttua näin radikaalisti. En muista, että viime jaksolla ajattelin näin. Jotain uutta on siis saavutettu. Pidän siitä kiinni.
Minä huomasin että raittius toi tyytyväisyyden elämään ja silloin tällöin kuin puskista tulee onnellisuuden tunne. Se kestää hetken ja tyytyväisyys jää. Iskee kuin puskista semmonen dopamiini ryöppy.
Voi @kaaosteoria66 mä niin samaistun sun kirjoitukseen. Tuohon, että yllättäen pitää pysähtyä tunnustelemaan, että mikä tämä fiilis on…onnen tunne…
Erilaisissa hetkissä, usein melko tavallisissa, arkisissa…aamulla herätessä raittiina, lenkillä kauniissa maisemassa, halatessa omaa aikuista lasta, istuessa avantosaunassa kylki kyljessä muiden uimareiden kanssa…
Alkoholi vei sen minulta pois. Tavoittelin juomalla jotain vapauttavaa fiilistä, mutta menetin sen…kyvyn olla onnellinen ja vapaa.
Nyt pienet asiat ilahduttavat 
Kuten jossain aiemmin kirjoitin, näkyvästi mikään elämässäni ei ole eri tavoin nyt kuin 58 päivää sitten, silti kaikki on muuttunut, elämässä on tulevaisuutta, toivoa, valoa, suunnitelmia, positiivisuutta…ei tietenkään koko ajan, mutta paljon, paljon enemmän.
Vaikka pitäisi mennä vain päivä ja hetki kerralaan - ajatukset karkaavat silti tämän tulevan viikon torstaihin, jolloin tulee 50 päivää raittiutta täyteen. No - kuten tässä on huomannut, niitä testikohtia tulee vielä melkein päivittäin, joten otan ihan iisisiti. Tähän asti juomattomuutta on tukenut päihdehoitajan luonna käynnit joka viikon perjantai. Jos on alkanut tehdä mieli juomaa olen ajatellut kehtaisinko hänelle sanoa että olen juonut? Tästä me keskustelimmekin hänen kanssaan. Olisi kyllä itselle suuri pettymys, jos en voisi pitää lupausta itselleni. Siitä syntyisi häpeää, joka aiheuttaisi sen, etten voisi tekoani muillekaan tunnustaa. Valehtelun kierre olisi taas valmis. Sen suojissa olisi taas hyvä aloittaa juominen. Joten kiitos ei. Päivä kerrallaan siis eteenpäin. Aamut ovat aina vahvaa aikaa, kun on levännyt ja syönyt aamupalaan. Minulla nämä juomishalut liittyvät vahvasti nälkään ja väsymykseen. Täytyy siis entistä enemmän kiinnittää huomiota tasaiseen syömiseen. Oikein hyvää viikon alkua kaikille.
Pari päivää on nyt ollut aika helppoa aikaisempaan verrattuna. Ei silti, mitään suurta taistelua ei ole tarvinnut käydä päivittäin, mutta onhan ne ajatukset pyörineet mielessä josko voisi juoda. Tai paremminkin - jos voisi jotakin hakea. Se on jo selvä juttu, että en voi juoda. En sitten tiedä onko tässä joku henkinen rajapyykki, kun tuo 50 päivää tulee huomenna täyteen. Viimeisetkin yöheräilyt on olleet myös tauolla. Parina yönä olen herännyt ainoastaan kerran. Sitten taas unta. AIka mahtavaa, jos tämä alkaisi olla se uusi normaali. MUTTA silti tiedostan aikaisemman kokemuksen pohjalta, että tässä voi olla retkahduksen vaara: siinä luulossa, että voi olla kuten ns normaalit ihmiset. Olen tehnyt myös tietoisen valinnan kirjoittaa ja kommentoida ainoastaan tänne lopettajien puolelle. Sekin on tietoinen valinta koska koen, että vähentäjien ajatukset ja toiminta eivät palvele omia tavoitteita. Pikku hiljaa koitan vähentää myös makean syömistä. Kaikkea ei voi muuttaa kerralla. Holiton olut on nyt jäänyt. Samoin mennyttä ovat inkiväärishotit. Inkivääriteetä juon, jos tarvitsen lämmikettä tai uhkaa flunssa. Vettä, piimää ja kuplavettä eri maulla. Siinä ne on meikäläisen juomat. Chinottoa voisi ostaa, jos sitä jostakin täältä suunnalta löytäisi. Oikein hienoa raitista päivää ja loppuviikkoa kaikille.
Dädää!!! 50 päivää sitten päätin raitistua. Tässä matkalla on ollut pieniä ajatuskupruja, mutta suurimmaksi osaksi huomaan suurempaa kehitystä tapahtuneen. Turha kai sanoa, että matka jatkuu.
Onnenhali @kaaosteoria66 
Kiva kulkea kanssasi samaa matkaa 
välillä horjuen ja välillä ryhdikkäämmin 
@Metsanpoika KIITOS!!! En enää halua kääntyä entiseen! Onneksi ei ole pakko 
Onnea @kaaosteoria66 yhdestä uudesta etapista. Niin ne päivät ja viikot vierivät !
@Fincoco uulalaa. Ihan näiden kimppujenkin vuoksi kannattaa pysytellä raittiina!!
Erityisen hyvää ystävänpäivää kaikille plinkkiläisille. Ja juuri Sinulle, joka luet tätä ketjua ja tunnet olosi erityisen yksinäiseksi ja surulliseksi. Muista, on toivoa, mutta yksin ei kukaan jaksa. Uskalla hakea apua! 
Ajattelin suorittaa pitkästä aikaa vähän pohdintaa tämän raittiuden tueksi. Minun on aina ollut vaikea sietää epämukavuutta. Sekä fyysistä että henkistä. Jo lapsena muistan sellaisen ikävän olon - en tiedä oliko se jotakin fyysistä pahaa oloa koska sitäkin oli paljon. Rampattiin lääkärillä, mutta mitään varsinaista syytä ei ikinä löytynyt. Söin huonosti - pääsääntöisesti kai liian vähän, mutta syömiseen liittyvät tilanteet ahdistivat. Äiti tuputti ja isä sanoi otetaas iisisti. Syö kun syö. Muistan istuneeni pöydän alla piilossa ettei tarvinnut syödä pöydän ääressä. Jälkeenpäin olen miettinyt, että syöminen on varmaan lapsen tapa kapinoida kontrolloivaa ympäristöä kohtaan.
Olen myös ollut aistiherkkä jo lapsena. Vaatteet tuntuivat, varsinkin pestyinä aina liian kireiltä ja villaa en ole sietänyt koskaan ihoa vasten. Äiti kävi aina pienen taistelun, että sai sukkahousut pesuun. Minä taas en ymmärtänyt, että taasko ne piti pestä, kun tuntuivat juuri hyviltä. Polvipussitkin olivat ihan kohdallaan. Kasvaessa nämä tuntemukset ovat hieman hellittäneet, mutta vieläkään en oikein tahdo sietää vaatteita, jotka tuntuvat päällä jotenkin erityisiltä, tai joita pitää päivän mittaan miettiä. Kiristävä vyötärö on aivan painajainen. Olen myös ääniherkkä ja minun on vaikea keskittyä hälinässä. Juovana aikana kuormituin entisestään ihmisjoukossa. Nyt huomaan sen selkeästi helpottuneen ja päivän päätteeksi en enää tunne olevani aivan lopenuupunut. Luonteeltani olen mielyttäjä, mukautuja ja inhoan konflikteja. Kierrän ne ennemin kun menen päin. Tästä on ollut lähinnä haittaa itselleni, koska säännöllisesti olen mukautunut tilanteisiin, jotka eivät ole olleet itselleni hyväksi. Rajojani on rikottu toistuvasti ja olen hiljaisesti hyväksynyt sen. Tai en hyväksynyt - alistunut tilanteeseen. Huomaan, että siihen alkaa tulla muutosta. Minulla on nyt muotoutumassa oma ääni. Lapsuusperheessä minulla oli hyvin dominoiva sisar, joka jälkeenpäin ajateltuna olisi varmaan tarvinnut jotakin terapia-apua. Hän oli minua huomattavasti vanhempi ja kyllä käytti tätä oikeutta tölvimällä minua ihan kunnolla. Tämä jatkui aikuisikään saakka. Jossakin vaiheessa homma meni niin pahaksi, että päätin katkaista välit. Sisar on nyt kuollut jo ja rehellisesti täytyy sanoa, että en kaipaa häntä. Suren joskus sitä, ettei minulla ollut sisarta jonka kanssa olisi aidosti voinut olla läheinen ja turvallinen olo.
Vuosia sitten ymmärsin, että kaikki asiat eivät ole minun vastuullani ratkaista. Se on helpottanut elämää huomattavasti. En ole vastuussa muiden teoista ja tunteista. En kotona enkä töissä. Aikuisiällä aloin saada paniikkikohtauksia ja niiden aiheuttamaa tunnetta aloin lääkitä alkoholilla. Minulla oli haasteita parisuhteessa tai parisuhteissa - koska persoonani vetosi dominoiviin miestyyppeihin. Olin nuorena avioliitossa sairaaloisesti mustasukkaisen miehen kanssa, joka epäili minua aivan kaikesta. Samalla hän kuitenkin itse petti minua säännöllisesti. Lopulta tajusin repiä itseni irti. Hän olisi jatkanut liittoa. Sairasta. Tuossa liitossa aloin lääkitä itseäni alkoholilla. Minulla oli paniikkikonjakkia - lopulta se konjakki oli se syy, miksi paniikkikohtaukset jatkuivat, mutta sitähän en vielä tuossa vaiheessa tiennyt.
Toinen avioliittoni sujui ilman mustasukkaisuutta, mutta siinä oli haasteena miehen tunnekylmyys ja empatiakyvyttömyys. Hän myös käytti säännöllisesti alkoholia. Piilopulloja löytyi milloin mistäkin. En tuolloin vielä juonut säännöllisesti, mutta pikkuhiljaa tissuttelu tarttui. Varsinkin, kun mies oli selvästi loukkaantunut jos hän joutui juomaan yksin. Vihdoin viimein tuokin avioliitto loppui. Ymmärsin jo ensimmäisen lapsiarkivuoden aikana, että tämä mies ei ole minua varten. Ennen avioliittoa hän oli osannut olla herkkä ja hellä, mutta papin aamen ja lapsen syntymä muutti kaiken. Äidiksi tulo oli minulle suuri tapahtuma ja hän ei ymmärtänyt mitä päässäni liikkui. Sinittelimme kuitenkin yhdessä miltei 10 vuotta. Avioero oli hirveä. Sain kuulla miten karmea ihminen olin. Myös äitinä kelvoton koska rikoin liiton. Se jätti syvät jäljet. Joskus vuosia eron jälkeen, kun poikani kävi perheterapiassa ja terapeutti kirjoitti lausuntoon, että iloinen ja positiivinen lapsi, joka on kehittynyt hienosti purskahdin itkuun. Aloin kuitenkin juoda yhä enemmän ja enemmän. Varsinkin niinä viikkoina kun lapsi ei ollut luonani. Avioeron aikaan olin alkanut käyttää ahdistukseen myös bentsoja, jotka sitten veivätkin ahdistuksen aivan uudelle tasolle. Uusi miesystäväkin joi reippaasti, mutta sillälailla sivistyneesti. Viinejä ja hienoja viskejä - ja mielellään minun rahoillani. Työt hoituvat ja arki rullasi, mutta sisältä olin onneton. Karmein bentsohelvetti oli edessäpäin, kun tajusin, etten kestä oloa ilman lääkkeitä. Sain itseni vierotettua yksin. Jälkeenpäin tajuan, että olisin ollut todellakin hoidon ja ammattituen tarpeessa.
Parisuhde päättyi. Onneksi sanoisin. Mies paljastui aikamoiseksi onnenonkijaksi. Siitä lähtien olenkin ollut yksin. Paniikkikohtaukset loppuivat samoin tein, mutta alkoholi jäi. Välillä join reippaammin välillä oli pitkiäkin taukoja juomisessa ja välillä se oli sellaista satunnaista tissuttelua. Kunnes nyt olen pari vuotta tehnyt lopullista irtiottoa alkoholista. Olen sitä mieltä, että harva meistä raitistuu kerralla. Ainakaan, jos on tarpeeksi syvällä päihdekiemuroissa ja jos on tottunut juomaan tunne-elämän solmuihin.
Nyt olen tällä tiellä. 51 päivää rattiutta takana ja aika monta kokemusta rikkaampana. Mietin nyt sitä, miten pääsin lääkekoukusta irti. Saan siitä voimaa ja lohtua. Sekin vei pitkään, mutta ikinä enää en kääntyisi sille tielle takaisin. Ajattelen nyt samoin alkoholista. Ikinä enää en halua kääntyä takaisin siihen, että juon kotona yksin omaan ahdistukseeni, tylsyyteeni tai erilaisiin muihin epämukavuusoloihin. Tällä hetkellä se tuntuisi todella erikoiselta. En halua juoda kyllä seurassakaan, mutta sen en usko olevan itselle niin suuren ongelman. En ole kokenut juomisestani koskaan sosiaalista painetta.
Kiitos, kun jaksoit lukea tarinani tänne asti. Jos kamppailet päihderiippuvuuden kanssa tiedä, että et ole yksin Meitä on paljon ja riippuvuus ei välttämättä näy ulospäin. Siksi minunkin kesti kauan saada apua.
Heti, kun alussa kirjoitit ruokailuongelmista, tuli mieleen aistiyliherkkyys ja vallankäyttö perheessä. Se on hyvinkin saattanut olla reagointitapa perhedynamiikkaan, jollei aistiherkkyydestä johtunut. Myös minä olin aistiyliherkkä ja huono syömään lapsena ja siitähän seurasi äidin kanssa ties mitä pulmia. Minunkin isäni otti rennommin.
Voisi luulla, että olet käynyt terapiassa, tai ainakin tietoa on paljon, kun osaat noin hyvin analysoida kokemuksiasi. Minunkin on täytynyt käydä läpi miesvalintani ynnä muuta, oppiakseni ymmärtämään itseäni kunnolla. Olen tehnyt sitä terapiassa ja “vapaalla”.
Uskon, että analysointi auttaa myös osaltaan olemaan juomatta. Sinulla menee hienosti!
Luettuani kirjoituksesi parikin kertaa, mietin että olet onnistunut hienosti pohtimaan ja läpikäymään elämääsi ja sen pohjalta hyväksymään hankaliakin asioita.
Itse olen myös muutaman menneen vuoden aikana pohtinut elämääni, kipukohtia matkan varrella. En ole aivan varma johtaako se mihinkään, mutta tekee hyvää löytää selityksiä mistä johtuen jossain myöhemmässä elämän vaiheessa toimii jollain tavalla.
@Lintuanna ja @Metsanpoika niin sitä on kai yrittänyt löytää jonkun selviytymiskeinon ja aika usea löytää sen päihteistä, jos mitään muuta ei ole saatavilla eikä ole saanut mallia miten tunteita kohdataan. Tuo aistiyliherkkyys on kyllä sellainen asia, että olen ymmärtänyt sen määrävyyden elämässäni vasta ihan viime vuosina. Aikaisemmin sitä on jotenkin ajatellut olleensa hankala ja viallinen. Varsinkaan 70 luvulla ei mistään nepsyhaasteista tai kirjolla olosta puhuttu yhtään mitään. Ihminen oli joko normaali tai sitten ei ollut näin karkeasti sanottuna.
Tosi moni lääkitsee itseään juomalla alkoholia. Moni aikuinen on lapsena jäänyt vaille tunteiden säätelyn apua ja sitten sitä opetellaan aikuisena.
Minullakin on aistiyliherkkyyttä ja lapsena vaatteet, sukkahousut ja mekot ja letit varsinkin oli ihan tuskaa. Ei silloin tosiaan haettu apua, jos jotenkuten pärjättiin. Minä olin lapsena paljon pelkissä alushousuissa ja vanhempani ovat vitsailleet, että kun tulin kotiin, minut löysi vaatevanan päästä pikkuhoususillani. Niin kiire oli aina päästä vaatteista eroon. 
Nykyäänkin olen aika tarkka minkälaisia vaatteita pidän ja aistiherkkyys näkyy myös melun siedon vaikeutena ja kuormitusherkkyytenä. Kaikkea sitä!
Mielenkiintoinen aihe, nosti muistoja minullakin. Mielestäni entisajan vanhemmat murehtivat vähemmän lastensa asioista, kun perusasiat, ruokaa, vettä ja maitoa oli nälkään ja aikoinaan saapui nukkumaan, niin oli vanhemmuuden velvollisuudet suoritettu. Ei mietitty pahaa oloa ja itkeminen piti reippaan tytön lopettaa heti.
Minulla oli lapsena kuiva iho ja ihottumaa, siksi en voinut pitää sukkahousuja…enkä siitä syystä mekkoja. Sehän oli vanhempieni mielestä juhlapäivinä kovin harmillista. Muutenkin olin tarkka mitkä vaatteet tuntuivat iholla mukavilta.
Kun aikanaan yhdellä lapsistani todettiin allergioita, jotka huomattiin tutkia iho-ongelmien vuoksi, todettiin että kun ruokavaliosta karsittiin useampia allergisoivia juttuja pois, niin lapsi ja lapsen iho paranivat kuntoon. Keksin että minulla taisi myös olla lapsena useampia ruoka-aineallergioita, jonka vuoksi iho oli niin huono. Hoito olisi ollut niinkin yksinkertaista, että olisi jättänyt syömättä muutamia ruoka-aineita.
Muutenkin meinikin ennen on ollut karumpaa. Paljon piti itse pärjätä, olla reipas, auttaa vanhempia, huolehtia pikku sisaruksista, ei halattu, eikä kyselty tunteista tai miten muuten pärjää…
Ei se ihme, että monta juttua tarvii aikuisena läpi käydä ja opetella tunteiden hallintaa yms. Olemme aikakautemme tuotteita
@Lintuanna apua, mulla oli lapsena tuo sama. Kotona kutsuttiin Tarzaniksi kun heiluin mieluiten polvesta katkaistut pyjamahousut päällä. Ja ne kireät letit oli ihan… Sanonko mistä 
.
Ihana
Päivä 54 tai jotakin 
. Eilen oli töissä sekä hyvä päivä, että hieman haastava. Piti puhutella yhtä työntekijää, jonka ote hommista on ollut enemmänkin vain sitä, että työpaikka on yksi paikka hengailuun. Juovana aikana olisin varmaan mennyt Alkon kautta kotiin. Nytkin täytyy myöntää, että kävi mielessä, mutta vain mielessä - eikä edes mielitekona, koska aloin heti miettiä miten pahaa juominen tekisi minulle ja sisuskaluilleni. Puhumattakaan mielenterveydestä. Yöllä heräsin silti joskus kahden aikaan ja tunsin ahdistusta. Sitä aiheuttaa tällä hetkellä eniten rahan puute. Pyörin siinä hetken ja sitten ajattelin, että yöllä ei mikään muutu. Pisin äänikirjan pyörimään ja sain onneksi unenpäästä kiinni. Pakko alkaa taklata näitä taloudellisia haasteita jotenkin. Tai olenhan minä jo apua kysynytkin, mutta ei näitä hetkessä hoideta koska maksan yksin aivan kaiken. Palkka olisi hyvä ilman velkoja. Minkäs teet. Nyt sitä niin sanotusti niittää sitä mitä tuo mukamas huoleton juova kausi on tuonut. Vastuun kantoa sitähän tämä on. Toisaalta mietin, että onko tuo kuuluisa paskan määrä on vakio lausahdus totta? Raha-huolet ovat rahahuolia - kauheampaa olisi pyöriä yöllä ja huolenaiheena oma tai vaikka lapsen terveys. Tämä maailmatilanne on kyllä myös sellainen, että suojelen itseäni uutisilta. Kaikkea ei pysty pääparka miettimään.