Aloitan tälle haavelleeni ihan oman ketjun, josko se että siitä kirjoittaa tekisi siitä konkreettisemman. Toivon, että tällä kertaa minäkin onnistun olemaan kokonaisen vuoden juomatta. 100 päivää on toistaikseksi ollut se paras tulokseni. Tuon sadan päivän jälkeen sain illuusion, että ei tässä mitään hätää ole - voin ottaa lasin viiniä - ja se olikin sitten taas siinä. Pettymys ja turhautuminen retkahtamisesta oli niin suuri, etten osannut antaa sitä itselleni anteeksi ja sitten olikin taas syy juoda.
Suurin osa neuvoo pilkkomaan matkaa palasiksi ja elämään päivän kerrallaan ja uskoisin, että se onkin viisautta. Olen juonut jo niin pitkään, että pelkään etääntyneeni täysin omasta itsestäni. En arvosta itseäni kovinkaan korkealle, teen itsestäni mielelläni kaikkien olosuhteiden uhrin. Pidemmillä raittiuskausilla olen miettinyt, että onko tämä raitis minä edes todellinen? Jos minun onkin tarkoitus juoda koska se on se kuka minä olen? Ihan hullu ajatus, eikö? Uskoisin, että tuo on juuri sitä päihdepersoonan puhetta. Eilen FST:ltä tuli sarja “Kysy lääkäriltä”, jossa yllätys yllätys käsiteltiin alkoholismia. Studiossa oli kolme naista - yksi raitistunut alkoholisti sekä kaksi asiantuntiaa. Toinen asiantuntijoista totesi, että alkoholismi on aivokemian sairaus. Voin täysin allekirjoittaa tuon. Odotan kovasti, että pääsen päihdepolille keskustelemaan, se aika tuntuu nyt vain olevan niin tuhottoman kaukana yli viikon päässä. Työterveyslääkäri soittaa pari päivää aikaisemmin, mutta sitä en odota ollenkaan. Tuntuu, että olen hänelle vain kuittaus papereihin, että hän on soittanut ja kysynyt monotonisesti ne pari kysymystä: onko korkki pysynyt kiinni ja olenko itsetuhoinen.
En tiedä onko sillä enää niin merkitystä miksi olen alkanut juoda - aikaisemmin lääkitsin itseäni alkoholilla. Sain helposti paniikkikohtauksia ja ahdistusta tietyissä tilanteissa - huonossa parisuhteessa, suhteessa omaan vanhempaan - ja sitten lopulta olin vain yksinkertaisesti koukussa alkoholiin. Pakenin viinaan vaikeita tilanteita, ja kun on tarpeeksi kännissä ei tarvitse enää ottaa vastuuta mistään. Menee sieltä mistä aita on matalin. Aina löytyy joku muu jota syyttää ja aina löytyy syy juoda.
Olen jotekin niin väsynyt aina aloittamaan uudelleen. Pystyn olemaan ehkä viikon juomatta ja sitten annan itselleni taas luvan ratketa. Tiedän, että olo helpottaa viikkojen jälkeen, mutta en ole vain ollut tarpeeksi motivoitunut. Inhoan sitä karmeaa krapulaoloa - liskojen kanssa heräämistä ja seuraavan päivän itkuisuutta. Olisi hyvä ehkä miettiä miksi en halua olla itselleni hyvä?
Suosittelen alkoholitonta vuotta erittäin lämpimästi. Nyt kun saan oman ensimmäinen selväpäisen vuoteni ensi yönä päätökseen, niin voin omalta osaltani vahvistaa sen, että vuodessa kerkeää jo aikamoisen vahvalle perustalle, ja elämä on huomattavasti parempaa.
100 päivää oli yksi aika merkittävä merkkipaalu, jossa ajatus alkoi juoksemaan jo paljon kirkkaammin.
Mutta kun vuosi alkoi tulemaan täyteen, niin ne viimeisetkin kaipuut juomiseen ovat vaimentuneet niin olemattomaksi, että pelkkä tietoisuus alkoholin kavaluudesta on riittänyt siihen, että juomista ei tarvitse alkaa enää edes harkitsemaan.
En usko että koskaan kannattaa unohtaa ongelmallista suhtautumistaan alkoholiin, mutta se on erittäin pieni hinta terveydestä ja mielenrauhasta.
Hyvää uutta vuotta ja ehkä vuosi 2025 voisi olla sinun täysin raitis vuotesi! 
Kiitos Setämies. Niin en tiedä mitä minä pelkään menettäväni? Kaikki asiat mitä listaan alkoholin “saavutuksiksi” elämässäni ovat negatiivisia: masennus, saamattomuus, rahaa on palanut, vatsa sekaisin, yöunet eivät palauta, lihominen jne jne… ja silti on takaraivoissa joku ihme ajatus siitä, että JÄÄN JOSTAKIN PAITSI kun laitan korkin kiinni. Päihdekoukku on kova juttu. Mutta - ajattelen, että jos olen aikoinaan vierottanut itseni rauhottavista pystyn tähänkin. Enää ei tulisi pieneen mieleenkään aloittaa mitään touhua bentsojen kanssa vaikka ne kuuluivat arkeeni kymmenen vuotta sitten. Hyi olkoon. Tiedän, että minussa on voimaa selättää tämäkin.
“Pidemmillä raittiuskausilla olen miettinyt, että onko tämä raitis minä edes todellinen? Jos minun onkin tarkoitus juoda koska se on se kuka minä olen? Ihan hullu ajatus, eikö?”
Tuossa on logiikkaa. Muistan itse joskus nuorempana ajatelleeni “olen syntynyt juoppojen sukuun. Mun kuuluu juoda. Minun kuuluu olla alkoholin suurkuluttaja, se on osa persoonaani.” Ei hittolainen, miten typerää ja älytöntä! Mutta myös loogista.
Mitä tulee itsensä arvostamiseen, raittiuden ja juomisen vähentämisen myötä omanarvontunto kasvaa kohisten. Se tulee mielestäni hallinnan tunteesta. Päätän ja määrään itse elämästäni.
Tuo itsensä arvostaminen - muistan, että arvostin itseäni nuorena ja nuorempana - sitten se katosi, koska aloin juoda. En osannut myös enää puolustaa itseäni. Uskon, että se johtui siitä koska join - joku täällä ketjuissa kirjoitti siitä, että juovana aikana ei esimiehenä uskaltanut puuttua alaisten käytökseen, koska taustalla oli ajatus omasta huonoudesta - “mikä minä olen ketään neuvomaan” kun en saa omaa elämääni järjestykseen. Haluan tosiaan takaisin tuon hallinnan tunteen. Olisi kiva saada myös raha-asiansa järjestykseen. Alkoholistin mieli on helposti hälläväliä vaihteella liian usein ja se näkyy vähän kaikessa.
Kaikki nuo menettämisen pelot ja kaipuun tunteet, joita itselläni myös oli raittiuden alkutaipaleella ovat kadonneet.
Nyt haluaisin sen kertoa kaikille, että kokeile olla vuosi ilman, niin pääset itseesi syvemmälle näkemään paljon selkeämmin, mitä elämältäsi haluat.
Näin jälkeen päin ajateltuna olen murehtinut montaa asiaa aivan turhaan ensimmäisinä kuukausina.
Ei tarvitse kuin antaa keholle ja mielelle aikaa toipua ja se onnistuu olla sitä myrkyttämättä etanolilla. Kaikki muu on järjestynyt sen myötä paremmaksi, sitä ei voi mikään estää.
Tähän minäkin uskon. Se saavuttamani 100 päivää jo osoitti miten paljon paremmaksi moni asia muuttui. Mutta eniten haluaisin sellaisen olotilan, että en ajattele alkoholia ollenkaan. Nythän kun en juo ajattelen sitä että en juo. Sekin on koko ajan ajatuksen tasolla riippuvuutta. Siitä haluan todellakin eroon. Mutta en tiedä onko se alkoholistille edes mahdollista, koska jos ei tiedosta alkoholismiaan on vaara taas ratketa juomaan eikö?!!
Juodessani alkoholi hallitsi minua silloin kun join, ja vielä pahemmin silloin kun en juonut,
Nyt vuoden raittiuden jälkeen ajattelen juomista huomattavasti vähemmän kuin juodessani, eli olen jo isosti voittavalla puolella.
Eikä ne ajatukset ole ahdistavia niin kuin juodessani, vaan enemmänkin havannoivia.
Ja olen tehnyt tietoisen valinnan olla koskaan unohtamatta, koska en halua enää koskaan astua tuohon samaan miinaan.
Jollakin toisella voi käydä toisin ja varmasti lisävuodet tulevat myös muuttamaan tilannetta.
Mutta en siis olisi sinun kengissäsi nyt tästä kovinkaan huolissani, vaan luottaisin siihen, että aika kyllä hoitaa.
Niin - enemmän kannattaa varmaan olla huolissaan siitä mitä tapahtuu, jos jatkaa juomista…
Itsellänikin olen asettanut tavoitteeksi olla vuoden 2025 ilman alkoholia. Hieman huolestuttaa, miten käy kaverisuhteille tipattoman aikana. Kaveriporukan kokoontumiset kun ovat aika pitkälle perustuneet alkoholin ottamiselle. Ja ehkäpä miehille tyypilliseen tapaan juttu luistaa kunnolla vasta kun promilleja on tarpeeksi.
Tämän lisäksi täytyy löytää keinoja “nollaamiseen” ja itsensä palkitsemiseen jonkin onnistumisen jälkeen. Puhumattakaan stressin hallinnasta. Mutta nämä ja muut haasteet ja mieliteot tulevat varmasti kuulumaan tulevaan vuoteen.
On mahdollista @StoicStrength, että kaveripiirissäsi muutkin ovat miettineet vähentämistä tai lopettamista. Voit olla vaikka tulenkantaja heille! Tunnistan tuon miehisen viiteryhmän vaikka olenkin lottapuolinen.
Itse kuulu vähentäjiin. Juon sosiaalisissa tilanteissa harvakseltaan mietoja tai tyystin alkoholittomia. Viimeksi eilen railakkaan ja vieraanvaraisen tuttavaperheen luona. Mukavasti meni.
Itsellä ei ole kaveriporukkaa. Onneksi sentään muutama ystävä, joille luonnollisesti ei ole tultu avauduttua alkoholin vallasta meikäläisen elämässä. Ehkä pitäisi? Rehellisyyshän pitäisi olla avain onneen? Kyllä tässä silti niin suuri häpeäntunne on, ettei ihan ensimmmäisenä mene kailottamaan uusille tuttavuuksille, että olen sitten muuten alkoholisti. Mutta tuo itsensä palkitseminen muin keinoin ha stressin selättämisestä. Liikunnasta tulee hyvä olo ja ulkoilusta, auringonpaisteesta, naurusta ystävien kesken, huumorista, onhan näitä hyviä asioita maailmassa. Ja sen hyväksymisestä, että tunteet ovat vain tunteita - ne tulevat ja menevät. Jokaisen ajatuksen perään ei kannata lähteä kiitämään. Ottaa sen vastaan ja antaa sen tulla. On tässä aikalailla myös itketty viime viikkoina. Kaikenlaisia tunteita tulee pintaan ja onhan sekin hyvä asia. Ei ainakaan ole ihan kivetytty vielä. Voimia Sinullekin vuoden tavoitteessa - ollaan ensin tammikuu josko se sitten siitä lähtisi uuteen nousuun. Tipaton tammikuu, holiton helmikuu, maltaaton maaliskuu, huikaton huhtikuu… 
Minäkin osaan juoda porukassa - ongelma onkin se, että korkki on turhan löysä yksin…siihen pitää saada nyt stoppi.
Hienoa kun avasit ketjun!
Vuosi ilman alkoa on toki parempi kuin vuosi sitä juoden. Mutta kannattaa pohtia sitä, miksi haluaa jonkun tarkan ajan tipattomuudelle, kun alkoholisti satavarmasti palaa entistä pahempaan viinakoukkuun kun “saa” taas juoda.
Luopumisen tuska? Itselläni se oli pitkään esteenä sellaisen lopettamiseen, mikä ilmiselvästi oli iso ja paheneva ongelma.
Vuosi on hyvä aika miettiä, toisaalta se on myös hyvä aika unohtaa viinan kirot. Päihteitä käyttävän mieli on siinä tosi hyvä.
Siinä on se viisauksista suurin. Päivä kerrallaan raittiina.
Onneksi olet hakenut apua. Minä olen saannut päihdehuollosta paljon apua nimenomaan tunteiden käsittelyyn. Ja sitä haluan edelleen kehittää. Tunteiden kautta lienee mahdollista muuttaa tietoisuuttaan. Alkoholistillahan viina vie ja jeppe vikisee. Homma pitäisi kääntää niin, että itse pääsee kuskin paikalle ja viihtyy siinä, vaikka välillä olisi miten tylsää.
Hyviä pointteja. Itse olen myös aiempien tipattomienkuukausien kohdalla ikään kuin pedannut tipattoman jälkeistä aikaa. Mielestäni esimerkiksi tipattomalla tammikuulla on helppo huijata itseään luulemaan, että homma on hallinnassa. Ja samalla jo suunnitella helmikuun juomatapahtumia.
Mutta jos tähtäimessä on pysyvä raittius, joutuu luopumista pohtimaan aivan eri tavalla. Ja kysymään itseltään, onko siihen aidosti valmis. Vai kannattaako kokonaan luopumista edes ajatella aktiivisesti. Vai mennä vanhan viisauden mukaan päivä kerrallaan. Ehkäpä elefantti on tosiaan helpompi syödä pala kerrallaan miettimättä tuleeko koko elefanttia koskaan syötyä kokonaan. En tiedä.
uskon että viisaus piilisi juurikin armollisuudessa. Pala kerrallaan ja jos tippuu satulasta niin uudelleen vaan yritystä. Tässä koitan neuvoa nyt itseänikin. Minulle se, että ns epäonnistuu on ihan hurja kynnys tehdä mitään.
Minusta taas se ei ole missään mielessä epäonnistumista, jos yrittää ja menee aivan perseelleen.
Jotain siitäkin varmasti oppii ja jää käteen.
Jos ei edes yritä, niin mitään ei opi, eikä pääse ikinä eteenpäin.
Niiih. Vaikkakin näin niin kyllä se jotenkin syö ihmistä: se jatkuva uudelleen aloittaminen ja pään puuhun lyöminen -aivain kun ei uskoisi, että siitä tulee kuhmu ja kipeä sellainen. Pitää vaan koittaa uskoa, että nyt onnistuu ja ainakin niin, että raittiusjaksoista tulee yhä pidempiä. Sen olen huomannut ainakin itsellä vahvistavan taistelutahtoa.
Näitä asioita en tunnista itselläni. Liityin palstaan lokakuun puolessa välissä. Halusin muutoksen elämääni. En ole koskaan viettänyt tipatonta tammikuuta. Tavoitteeni on vuosi -25 ilman alkoholia ja siitä eteenpäin. Selvä suunta antoi hyvän pohjan pohtia ja tutkia alko-asioita tarkemmin.
KIITOS 
Tällä on hyvä aloittaa tämä vuosi, bri
Ps. aloitin lopettelun myös sivuston tarjoammalla kolmen viikon tilaamallani kurssilla! Se oli vahva tuki ja antoi potkua alkuun 