Eilen pääsin vaihtamaan ajatuksia työn puitteissa ihmisen kanssa, joka sairastui vakavasti noin vuosi sitten. Hänen tautinsa on sellainen, että se voi uusia koska vaan tai olla uusimatta. Kasvain saatiin onneksi leikattua ja hän on takaisin työelämässä. Se mitä hän kuitenkin sanoi on minusta niin tärkeää, että halusin sen tänne kirjoittaa.
Hän sanoi oppineensa, että joka hetkestä pitäisi osata nauttia, mutta ennen kaikkea itsestään on pidettävä mahdollisimman hyvää huolta. Tuo hänen tautinsa on sellainen, että sitä ei oikein elintavoilla voi estää, mutta hän totesi, että entistä tarkemmin hän huolehtii omasta jaksamisestaan ja hyvinvoinnistaan.
Tämä iski itseen todella vahvasti. En halua lisätä oman kehoni ja mieleni kuormaa enää yhtään alkoholilla. Tiedän aivan varmasti, että jos juon yhden juon myös toisen ja putki on edessä. Vaikka saisinkin estettyä juomisen jatkumisen, olisi mieleni taas pitkään sekaisin, koska aivot odottaisivat uutta annosta, johon ne ovat tottuneet.
Olen nyt päässyt jo tilaan, jossa en käy keskustelua itseni kanssa juonko vai enkö. Voin kertoo, että se on oikein hyvä olotila. Levollisempi.
Kun tulin töihin pitkästä aikaa yksi työkaveri totesi, että näytätpä hyvältä. Kiitin ja heitin siihen hieman totuutta: sanoin että johtuu varmaan siitä etten ole ryypännyt. Hän nauroi ja niin moni muukin ympärillä. Siihen sitten hän tokaisi, että kohta se sitten taas alkaa, kun et kestä meitä. Ja kaikki me naurettiin. Ai että sentään. Tietäisivätpä vaan millaista elämää se on ollut. Äärettömän raskasta. Enää ei tarvitse ihmisten ilmoilla miettiä haiseeko henki mahdollisesti vanhalle viinalle.
Toivon raitista perjantaita ja viikonloppua meille kaikille.
Tämä! Ajattelen aivan samoin.
Ja hoen itselleni mantran lailla, että haluan olla itseni ja hyvän elämän puolella. En enää halua takoa päätäni seinään juomisen kanssa, säästetään päänuppia niille muille, elämän taatusti eteentuomille murheille.
Ja kuulostaa aika hauskalta nuo sanailut töissä, vaikkei työkamut ehkä tajunneetkaan miten paljon totuutta asiassa piili?!
Yhtään eivät tajunneet - tai ainakin luulisin niin. Mistä sitä tietää vaikka joku tarkkasilmäinen joskus jotakin olisi ajatellutkin. Näistähän ei avoimesti puhuta. Joskus vuosia sitten joku työterveyslääkäri jopa suoraan sanoi minulle, että älä ihmeessä puhu esimiehellesi mitään - tosin hän tiesi, että se ihminen olisi kyllä käyttänyt sitä tietoa minua vastaan.
Ja minä olen todellakin juonut juuri koska olen antanut työasioiden ja lähinnä työpaikan paskojen kuvioiden ja huonon johtamisen mennä syvälle. En ole jaksanut sen vuoksi myöskään pitää aina puoliani joten niin minä sitten olen paennut pulloon.
Vaihdoin onneksi työpaikkaa, mutta juominen jatkui. Tosin ei niin pahana ja raittiit jaksot alkoivat ottaa valtaa enemmän ja enemmän. Nyt sitten viime vuoden joulukuussa tuli mittari niin täyteen, että otin yhteyttä työterveyteen täällä uudessa duunissa ja siitä otettiin ihan toisella lailla koppia. Tällä tiellä nyt ollaan.
Uskaltakaa ottaa apua vastaan.
Tämä kuulostaa hyvältä muutokselta ajattelussa ja sille pohjalle kestävä raittius rakentuukin.
Tosiasiassahan alkoholista ei ole avuksi mihinkään, eikä ole mitään fyysistä tai henkistä ongelmaa, jota se helpottaisi, päinvastoin alkoholi hermomyrkkynä pahentaa kaikkia.
Sairauksista toipumisessakin ehdottomasti auttaa se, ettei kuormita kehoaan ja mieltään viinalla.
Tsemppiä raittiuteen ja mukavia päiviä! Onni on juuri niissä arjen pienissä asioissa. Minullakin on välillä henkisesti tai fyysisesti huonoja päiviä, mutta niihin huonoimpiinkin sisältyy pieniä hyviä hetkiä; kahvi ja suklaa, ulkoillessa tuoksut tai kauniit värit, jonkun eläimen, linnun tai hyönteisen kohtaaminen, taitavasti rakennettuja lauseita kirjoissa, sumu pellolla, koiran lämpö kyljessä.
Eilen soitti ex puoliso. Hän toivoi apua ja mielipidettäni. Hänellä on pelko eräästä kroonisesta sairaudesta ja halusi minun löytävän hänelle asiantuntijan. Tietysti autoin. Hän on juonut elämänsä aikana myös aikalailla. Välillä enemmän välillä vähemmän. Hänestä voi kai sanoa, että hän on tuurijuoppo. Voi mennä kuukausia ettei hän juonut, mutta sitten taas päivittäin. Missään rähinäkunnossa hän ei ollut koskaan eikä sammunut, mutta monet riidat saatiin kyllä aikaan ihan humalan vuoksi. Hänellä oli myös piilopulloja siellä täällä. Kun menimme yhteen asia alkoi paljastua. Minäkin aloin sitten juoda siinä rinnalla ja kun erottiin minusta tuli myös sekakäyttäjä. Avioeroon ja sen tuottamaan ahdistukseen aloin nappailla bentsoja. Niistä vierottautuminen oli saatanasta. Mutta tein sen. Se on asia, josta olen erityisen ylpeä ja käytän sitä tunnetta myös raitistumisen tukena.
Toivottavasti hänen epäilynsä vakavasta sairaudesta ovat turhia, mutta jos näin ei ole toivoisin, että hänkin vihdoin saisi voimia jättää juominen kokonaan. Tulevan lääkityksen kanssa alkoholi ei todellakaan sovi. Hän sai jo 2 vuotta sitten lievän aivoinfarktin ja se ei ole häntä muuta kuin hieman hidastanut. Todella surullista.
En tiedä pitäisikö sitä alkaa säännölisesti vetää jotain antibioottia?! Ei ole siis hetkeen ollut näin alhaalla mitkään alkoholinhimot. Ei siis kiinnosta yhtään. Eikä pyöri juominen päässä muutakuin ajatustasolla, kun tänne kirjoitan.
No joo. Olen silti iloinen, kun kuuri huomenna on ohi. Samoin kiittää ylävatsa, joka silloin tällöin nipistelee kakista varotoimista ja suojalääkkeistä huolimatta.
Mutta hyvä näin. Todellakin toivon, että homma jatkuu näillä tunnelmilla. Ja mikäli ei niin aivot ja motivaatio on kyllä huipussaan loppuelämän raittiuteen. Silti päivä kerrallaan. Se on paras keino taapertaa.
Lääkäri soitti tänään. Sain jättää antibiotit, kun vatsa veti eilen illalla aivan sekaisin. Tuloksia ei vieläkään kuulu. Epätietoisuus on syvältä. Silti on ollut tänään jotenkin hyväntuulinen olo.
Ihmiset alkavat palailla lomalta. Tänään töihin tuli yksi todellinen energiasyöppö. Hän täyttää koko tilan itsellään ja tarinoillaan elämästään. Työpäivän jälkeen olin todella väsynyt. Mutta himo hakea rentoutta pullosta puuttui täysin.
Illalla virittäydyin tvn ääreen kun olin ensin lenkkeillyt. Hain kivaa syötävää ja pohdin hetken, jos hakisin jonkun holittoman juoman. Aloin kuitenkin miettiä sitä lääkärin porttiteoriaa omalle kohdalleni ja tyydyin veteen. Eikä se ollut edes tyytymistä. Hyvältä maistui.
Otin tänään itsestäni selfien pitkästä aikaa ja täytyy kyllä sanoa, että jotain muutosta on tapahtunut. Silmissä on levollinen ilme ja posket ovat kaventuneet. Ilman meikkiäkin näytti ihan ihmiseltä. Tai sitten se oli upea illan kajo, joka teki temppujaan.
Joka tapauksessa on kyllä levollisempi olo. Eikä ihan niin surullinenkaan, vaikka kyllä se itku välillä tulee pintaan rakkaan lemmikin menetyksestä.
Oikein hämmästelen tätä olotilaa. Toivottavasti se pysyy. En yhtään enää jaksaisi sinkoilla juomisen mielitekojen kanssa. Brrr.
Se on jännää miten näitä ajatuksia putkahtaa päähän silloin kun ei ajattele: tai oikeastaan oivalluksia. Ymmärsin äsken miksi minulla on yhtäkkiä niin levollinen olo tämän raittiuden kanssa. Olen vihdoin aidosti sisäistänyt sen, että jos juon yhdenkin juoman en osaa lopettaa siihen ennen kuin vasta ehkä viikkojen tai kuukausien päästä. Tämä kuulostaa ehkä jostakin täysin hullulta, mutta vasta nyt todella YMMÄRRÄN mitä se tarkoittaa. Ymmärrys on tuonut aivan uudenlaisen rauhan - ei tarvitse enää arpoa. Se on nyt näin. Silti suhtaudun tähän kaikkeen nöyryydellä, mutta joku on nyt perustavasti muuttunut. Vähän kun olisi tullut uskoon - ehkä sitä onkin tavallaan - uskoo enemmän itseensä; Sinä selviät tästä kyllä!
Mä huomaan kanssa kasvoillani muutoksen, ihan ilman ilta-aurinkoakin . Vessan peilistä itseäni aamulla katsoin, ja punoitus on todella vähäistä nykyään ja muutamat juonteet silottuneet. Turvotusta ei ole, ja katse on kirkas. Ihanaa huomata näitä muutoksia
Tuonkaltainen kokemus minullekin tuli ja sille pohjalle tämä pitkä raittius on rakentunut.
Ymmärrys ja hyväksyminen, etten voi tai kykene käyttämään alkoholia asiallisesti.
Siihen ei enää ole haluakaan, enkä tunne kateutta tai vaille jäämistä siitä, että jotkut kykenevät.
Asia on kristallinkirkas ja selkeä ja ymmärrys tuonut rauhan.
Uskoontulovertaus on hyvä; aika mullistava kokemus se on.
Rauhallinen lauantai-aamu ja ennen kaikkea krapulaton. Eilen iltapäivällä kotiin ajaessa tuli ajatuksia mieleen. Yhdestä erityisestä drinksusta, joka olisi maistunut. Tuossa lauseessa piileekin sitten se varsinainen viisaus, jonka vuoksi sitä yhtäkään ei tullut.
Oletetaan, että olisin kaartanut Alkon kautta ja hakenut pullon ja lantringit. Olisin ottanut sen yhden - siinähän ei olisi ollut mitään: korkki kiinni ja pullo unholaan viikoiksi. Tämä siis, jos minulla ei olisi tätä alkoholiongelmaa. Toisenlainen vahvempi mielikuva puski esille: otan sen yhden, jonka jälkeen se pullo kummittelee vahvasti kaapissa. Ei olisi jäänyt yhteen eikä kahteen eikä todennäköisesti kolmeenkaan. Äkkiä olisi pullon pohjalla ollut pari senttiä ja olo seuraavana aamuna kurja ja itsesyytöksiä täynnä. Päätös oli siis todella helppo tehdä eikä se pyörinyt enää tuon ajatusketjun jälkeen päässäni vaan ilta oli levollinen.
Se miksi halusin tämän tänne kirjata on ehkä siksi, että siitä saattaisi olla jollekin apua. Minulla on ollut todella rauhallinen olo näiden juomisajatusten osalta jo kohta kuukauden. Miksi siis eilen tuntui siltä, että voisinkin taas ehkä ottaa yhden? Minulla ei ole ollut tapana erityisesti juoda perjantaisin (tissuttelu on ollut tasaista jokaiselle viikonpäivälle tässä loppuvaiheessa) - siitä ei ollut kyse. Päivä ei ollut edes erityisen kuormittava. Suurin syy itsellä oli huono syöminen ja nesteytys. Olin mennyt palaverista ja hommasta toiseen ja lounas oli jäänyt välistä. Lounaaksi ei voi sanoa lämmin kuppi “ateriaa”, joka lähinnä täytti natriumglutamaattivarastoa. Veden juominen oli jäänyt ehkä yhteen lasiin, kun yleensä pyrin juomaan parikin litraa vettä ihan tavallisena konttoripäivänä. Huolehdi siis ravinnosta ja nesteytyksestä - jos juomahimo iskee - syö ensin ja mieti sitten uudelleen. Yleensä tilanne helpottaa.
Noin ne minunkin “olisipa kiva ottaa pieni lasi viiniä ” -ajatukset ovat sitten toteutuneet. Jo Alkossa pullo vaihtuikin litran pönikäksi ja kylkeen saattoi helposti lähteä pieni napanteripullo. Kotona ensin lasillinen (täys) ja pian jo toinen…ja näin taas meni kaikki. Viime vuosina lasilliset ja kohtuus oli kaukana. Tämän totuuden kun muistelen, niin ei tee mieli. Siihen vielä nolo sammuminen päälle… selityksenä, että alkoi nukuttamaan…
En muista tarkalleen minkä raittiin kuukauden jälkeen mieliteot loppuivat, mutta kyllä ne ovat loppuneet jo hyvän aikaa sitten. Eiköhän ne lopu sinullakin
Kirjoitat asiaa perusasioista huolehtimisesta, syöminen, juominen, lisäisin hyvät yöunet… Raittiina ollessa olen kokoajan paremmin huolehtinut näistä ja onnistunutkin ihan ok. Nyt kesällä, lomalla, kun on ollut erityisesti aikaa, olen esim. syönyt lähes joka aamu runsaan, monipuolisen puuroaamiaisen. Kaikilla höysteillä mitä puuron päälle voi vain laittaa ja muutenkin olemme syöneet hyvin ja terveellisesti. Herkutelleetkin. Näin useamman viikon jälkeen huomaa kyllä, että se on lisännyt hyvinvointia. En tiedä olenko koskaan aikuisiällä syönyt näin hyvin. Ja nyt ei ole kyse mistään “fitness-syömisestä” vaan on ruokailtu ihan tavallisesti, monipuolisesti hyvin, laskematta ja puntaroimatta mitään tai ketään.
Raitista, leppoisaa lauantaita Sinulle syödään taas tänään hyvin ja jotain hyvää
Mieliteko on ajatus, jota ei tarvitse toteuttaa. Saattaa olla, että näitä tulee vielä hyvinkin pitkän ajan jälkeen. Ei siinä mitään. Voin elää niiden kanssa kyllä koska ne eivät ala nakertamaan minua - ainakaan nyt. Voin suhtautua niihin ajatuksina jotka tulevat ja menevät.
Kun on raittiina on kyllä aivan toisenlaista huolehtia itsestään ja tehdä niitä hyviä ja parempia valintoja ihan kaikessa.
Tuo on kyllä tärkeä taito. Antaa tunteiden tulla ja mennä. Harjoittelen sitä edelleen muissa asia yhteyksissä. Kun alkaa stressaa maan, hermostuttamaan, vihastuttamaan, ahdistamaan… Lisäksi vielä siinä hetkessä, että ei tarvitse hätäillä reagoimaan, kannattaa rauhoittua ja tunnustella tunnetta…ja antaa sen mennä… (välillä helpommin sanottu kuin tehty)
Luin jostakin, että kouluihin on tullut näitä ns vetäytymishuoneita, jonne sosiaalisista tilanteista ahdistuvat nuoret ja lapset voivat vetäytyä koulupäivän aikana vähän hengittelemään. Ehkä näitä pitäisi tehdä myös työpaikoille ?
Todellakin!!! Meillä oli välillä työpaikalla puhe että työhuoneen oven voi vetää kiinni tarvittaessa (rauhaa), mutta kyllä se kynnys tehdä niin on korkea.
juuri samojen ajatusten äärellä olin omassa ketjussani on tää kyllä mielenkiintoista miten tähän toipumiseen liittyy hyvin samoja ajatuksia ja mietteitä.
Tänään meni lounas taas pitkäksi. Lähdin liikkeelle naapurikaupunkin ja tulipa sitten taas mieleen alkomaholi. Tuon erään liikkeen ulkopuolella tänttäröivät puolisekavat ihmiset toimivat kyllä hyvänä esteenä ja kurvi oli määrätietoinen kohti kotia ilman mitään turhia juomia.
Nälkä on se pahin triggeri kyllä. Siitäkin on nyt selvitty. Vatsa täynnä ja mieli ylpeänä.
- ehkä sitä onkin tavallaan - uskoo enemmän itseensä; Sinä selviät tästä kyllä!
” -ajatukset ovat sitten toteutuneet. Jo Alkossa pullo vaihtuikin litran pönikäksi ja kylkeen saattoi helposti lähteä pieni napanteripullo. Kotona ensin lasillinen (täys) ja pian jo toinen…ja näin taas meni kaikki. Viime vuosina lasilliset ja kohtuus oli kaukana. Tämän totuuden kun muistelen, niin ei tee mieli. Siihen vielä nolo sammuminen päälle… selityksenä, että alkoi nukuttamaan…
ja muutenkin olemme syöneet hyvin ja terveellisesti. Herkutelleetkin. Näin useamman viikon jälkeen huomaa kyllä, että se on lisännyt hyvinvointia. En tiedä olenko koskaan aikuisiällä syönyt näin hyvin. Ja nyt ei ole kyse mistään “fitness-syömisestä” vaan on ruokailtu ihan tavallisesti, monipuolisesti hyvin, laskematta ja puntaroimatta mitään tai ketään. 
syödään taas tänään hyvin ja jotain hyvää 