@Fincoco lohdutit juuri 
kiitos. Ei sitä aina tarvita mitään sen suurempia ihmeitä tai ylisanoja. Halaus nallelta, jolla on ystävälliset silmät riittää. Oletpa tehnyt minusta hillityn tyylikkään :D. Itseasiassa tuo kaunis hahmo näyttää edesmenneeltä sisareltani.
Mitä mittää - aurinko paistaa ja on pikkupakkasta. Eilinen harmaa loska on tipotiessään ja tästä tulee parempi päivä.
Katsoin eilen illalla lapseni soittoa odotellessa Pia Penttalaa - sitä supernannyä - ohjelmassa puhuttiin lasten tukahdetuista tunteista. Muistin äkkiä miten itselle suru ja itku olivat sellaisia, joita en koskaan julkisesti näyttänyt. Aina piti päästä piiloon itkemään. Syytä tähän ei tiedä. En muista, että minulle olisi kukaan sanonut ainakaan rumasti, että mitä siinä vollotat - päinvastoin. Ehkä tuo tunne on vain sitten itselle näyttäytynyt jonakin joko niin intiiminä, etten ole halunnut sitä jakaa - tai sitten olen tosiaan kokenut etten ole saanut mitään lohtua. Jälkimmästä en kyllä oikein usko. Isäni oli ainakin varsin empaattinen vanhempi eikä äitikään mikään jääpala ollut. Luonteeltaan vain ehkä hieman tunkeileva. No näitä voi pyöritellä aikansa ja päästää sitten irti.
Lapseni ei sitten eilen soittanut vaikka oli luvannut. Kaverit ja bileet veivät mennessään. No - lupasi soittaa tänään ja varmasti hän soittaakin.
Kohta olisi päihdepoli, mutta ei ole. Jotenkin olen nyt huolissani tästä hoitajasta ja myös siitä miten oma hoitoni jatkuu. Hänen kanssaan, kun juttu on sujunut hyvin ja ollaan oltu samalla aaltopituudella. Hän on myös haastanut ajattelemaan asioita eri kantilta mikä on aina hienoa.
Raitista perjantaita kaikille!!! Ja kiitos vielä minua tsempanneille. Olette ihania
Kirjoituksesi oli varsin samaistuttava. Itseltäni puuttuu myös tuo työyhteisö, lapsia ei ole, vanhemmat kuolivat nyt viime vuosina, olen eronnut ja ystäväpiiri on melko pieni. Välillä tulee osaton ja yksinäinen olo hetkeksi, vaikka noin lähtökohtaisesti viihdynkin omissa oloissani ja tässä elämässäni. Monihan kyllä kokee syvää yksinäisyyttä myös parisuhteessa ja se on ehkä vielä surullisempaa.
Kääntöpuolihan tässä on kuitenkin vapaus. On mahdollista panostaa itseensä ja tehdä mitä haluaa. Ehkä sinäkin voit tässä toipumisaikanasi keskittyä omaan hyvinvointiisi ja mietiskellä elämän suuntaa ja mitä haluat tehdä? Uskoisin, että kun tekee itselleen mieluisia ja tärkeitä asioita ja ehkä hakeutuu niiden puitteissa ihmisten pariin, on paremmat mahdollisuudet löytää samanhenkisiä ystäviä tai kumppanikin.
Oma epäonninen parisuhteeni kompastui isolta osin myös siihen, että olimme aivan erilaisia ihmisiä niin rytmiltämme, mielenkiinnonkohteiltamme ja arvoiltamme. Ei siinä oikein rakkauskaan riitä, jos ei kertakaikkiaan synkronoidu mitenkään yhteen.
Oli hieno, että kirjoitit tuntemuksistasi. Samanmoisia on varmaan aika ajoin muillakin. Kaikille tunteille on aikansa ja paikkansa ja varsinkin alkuraittiudesta mieli myllertää muutenkin, kun poissa on se oma turvariepu eli humalanhuntu.
Kovasti tsemppiä raittiuteen ja mukavaa viikonloppua. 
Olen viikonlopun itsekseni tai siis koiran kanssa. Aion lukea, katsoa ohjelmia, ulkoilla, tehdä hyvää ruokaa ja levätä.
Ehkä teen tarkmepia suunnitelmia aikomastani reissusta toiseen kaupunkiin. Yksi yö hotellissa, koira mukana ja hoidan siellä pari asiaa ja käyn museioissa.
Kovasti tsemppiä raittiuteen ja mukavaa viikonloppua kaaosteoria66 ja muillekin palstalaisille!
@metsänpeitto1 Kiitos viestistäsi. Siinä kolahti erityisesti tuo yksi sana “osaton”. Se tunnen aika usein olevani ja varsinkin silloin, kun masennus ja alakulo ovat päällä. Olen kyllä aina osannut kieriskellä synkkyydessä aikani. Myös nuorempana silloin kun alkhoholista ei vielä ollut syntynyt sen suurempaa riippuvuutta. En nyt suoraan sanoisi olevani mikään Drama queen 
mutta tunnistan sellaista ääripäästä toiseen persoonallisuutta välillä.
Suurimmaksi osaksi olen kyllä aika tasainen persoona. Aloin jopa miettiä, että olikohan se taas täydenkuun aika ja olihan se. Täytyykin seurailla näitä, jos tuolla olisi jotakin vaikutusta mielialaan. Mutta silloin kun tuo surun aalto vyöryy on tuo osattomuuden tunne suurimpana päällä. Eniten varmaan kaipaan perhettä - yhteinäistä porukkaa, jonka keskellä olisi tunne, että on rakastettu, ymmärretty ja saa olla sellainen kun on. Joku joka nostaisi ylös alhosta, kuuntelisi ja ikäänkuin laittaisi asiat mittasuhteisiinsa. Hellästi tönäisisi näkemään ne hyvät asiat ympärillä koska helposti jään pyörimään niihin ikäviin enkä näe ulospääsyä. Sitten jään jumiin kaikenlaisiin katastrofiajatuksiin ja näen itseni istumassa pyörätuolissa, ypöyksin ja hylättynä. Tuo varmaan juontaa juurensa lapsuudenkotiini, jossa isä oli ihana, mutta lähti luotani kovin varhain. Se on jättänyt aika vahvaakin turvattomuutta joka välillä näkyy arjessa. Helposti mietin, että mikään ei onnistu ja ajattelen heti pahan kautta asioita.
Avioliitossani olen kyllä ollut yksin kaksinkin, joten sekin tunne on hyvin tuttu. Parempi siis yksin, kun kumppanin kanssa jossa kaikki mitä sanot halutaan pahimmillaan ymmärtää väärin.
Nuo omat suunnitelmasi viikonlopulle kuulostivat hyviltä - aurinko paistaa ja ulos täytyy suunnata. Liikunnasta saa kyllä aina energiaa - oli se sitten vaikka vain hidasta kävelyä kauniissa maisemassa.
Hyvää viikonloppua kaikille!
Uusi viikko edessä. Toivottavasti raitis sellainen. Eilen kävin taas exällä, joka on alkanut taas nappailla. Tai ehkä hän ei ole lopettanutkaan pitänyt vaan taukoa välillä. Ihan samalla lailla kun itsekin olen näinä vuosina tehnyt.
Hänellä on tapana kirjata pieneen vihkoon aina ne hänen juomansa määrät ja miten se on vaikuttanut painoon. Tätä tapaa ihmettelin kovasti joskus vuosia sitten, mutta sitten ajattelin, että kirjatkoon. Hänellä olisi kuitenkin ollut monta painavampaa syytä kirjailla asioita kuin paino.
Jälkikasvun kanssa tästä juteltiin ja hän syytti itseään koska muisti, että he olivat isän kanssa jutelleet drinkeistä. Uskoi, että tästä se juominen on lähtenyt. Toivoin, että hän ei syyttäisi itseään. Maailma ympärillämme on täynnä triggereitä - ei tarvitse kun avata TV ja joka sarjassa henkilöhahmoilla on lasi kädessä. On jotenkin sosiaalisesti hyväksyttävää myös naureskella kaikille Tosi TV hahmoille, jotka toikkaroivat kaikkien edessä täysin naamat. Vähän kauhistellaan Unelmahäitä, joissa vieraat taju kankaalla heti aamusta ja hääparikin kännissä jo ennen papin amenta, mutta silti tirkistellään.
No joo - tulipas pohdintaa heti viikon alkuun, Mitä yksinäisyyteen tulee. Vuosien takainen työkaveri - ehkä hyväkin sellainen lähestyi eilen viestillä, josko olisin kotona hän soittaisi. Laitoin viestin takaisin, että toki soita vaan. Mitään ei kuulunut eikä hän myöskään ollut nähnyt viestiäni. Aamulla tuli vastaus. “En ollut enää puhelimella, sori”. Tuli jotenkin todella erikoinen olo tästäkin. Sillä mitä vastaisin ei siis olisi mitään väliä. Kunhan kysyi tavan vuoksi. Tässä tapauksessa voisi ajatella, että kyseinen ihminen sammui eikä muistanut enää mitä oli tehnyt, mutta en ainakaan usko, että hänelle alkoholi on ollut ongelma.
Mutta - tällaisia kokemuksia, kun tulee ihmisistä tarpeeksi alkaa miettiä, että olenko itse niin tylsä, ettei seurani kiinnosta? Pitää varmaan opetella olemaan ajattelematta näin.
Jokatapauksessa hommiin ja hyvää raitista päivää kaikille!