Tänään pitäisi olla päihdekinikka ja hoitajan vastaanotto. Havahduin eilen, että sieltä ei ole tullut mitään tekstiviestimuistutusta vaikka tavallisesti on tullut. Laitoin hoitajalle viestin, mutta se ei näytä menevän perille. No on tässä vielä aikaa kolme varttia tapaamiseen ja eipä tuo matka meiltä klinikalle ole kuin pieni pyrähdys, joten ei tule haittaa vaikka siellä ns turhaankin kävisin.
Yö sujui hyvin. Kuten nykyään miltei kaikki yöt. Kerran herääminen ja sitten onkin jo aamu. Kelpaa mulle. Loppuaikoina kun heräsin neljäkin kertaa. Siitä oli lepo kaukana. Yksi neurologi minulle määräsi myös nukahtamislääkettä, mutta en koskaan sitä hakenut ja nyt varsinkaan sille ei ole mitään tarvetta. Lisäksi tuon aikaisemman bentsoriippuvuuden vuoksi olen hyvin tarkka lääkkeistä. Mitään sellaista missä voisi olla hiemankin koukuttavuuden ominaisuus en huoli. Olen kyllä tästä riippuvuudesta ihan avoimesti puhunut myös terveydenhuollossa. Kas kun siitä oli päässyt jo eroon niin siitä oli paljon helpompaa myös avoimesti puhua kuin alkoholinkäytöstä. Pelkäsin näet, että joku tulee minun ja tämän rakkauteni väliin.
Päihdehoitajan vastaanotto sujui ihan hyvin. Sieltä sai taas repullisen mietittävää matkaansa. Hän toivoi minun pohtivan tätä raittiutta. Haluanko tulevaisuudessa olla täysin raitis vai haluanko vielä joskus juoda? Varmaan haluaisin kyllä, koska kuten olen tännekin kirjoittanut ei kaikki muistot alkoholin liittyen ole olleet ikäviä. Päinvastoin. Mutta kyse ei enää olekkaan siitä mitä haluan vaan mitä voin. Minä en voi enää juoda. Jos korkki aukeaa alan elää tuurijuopon elämää. Saatan ehkä pystyä olemaan raitiina pidempiä jaksoja, mutta sitten taas jos alkaisin juoda, ne kaudet todennäköisesti olisivat aina pidempiä ja pidempiä. Eniten pelkäisin sitä, että en pääse enää kiinni raittiudesta. Rehellisesti on sanottava, että eivät ne ensimmäiset raittiit päivät ja viikot ole mitään kovin ruusuisia kokemuksia. Vastaus on siis aika yksinkertainen. Haluan loppuelämän raittiutta päivä kerrallaan. Silloin kun loin tämän ketjuni tänne - “vuosi 2025 ilman alkoholia” - niin joku täällä taisi sanoa, että kannattaa asettaa se tavoite päivätasolle. Edelleen olen sitä mieltä, että siinä on viisaus.
Puhuimme lisäksi niin sanotusta normaalista juomisesta. Mitä se edes on? Klinikan päihdelääkäri on kuulemma sitä mieltä, että sitä ei ole. Ihminen ei tarvitse alkoholia yhtään mihinkään. Normaalia on olla juomatta - ei juoda - edes vähän. Yhteiskunta on vain vääristänyt tämän asian ja alkoholi tuntuu liittyvän aivan kaikkeen. Olen aivan samaa mieltä. Tupakkaan suhtaudutaan nykyään todella vahvasti sellaisena elementtinä, jota kukaan tervejärkinen ei edes harkitse. Ja samaan aikaan me juodaan hirveitä määriä alkoholia ja se on ihan jees. Vasta kun sinusta tulee niin sanottu rappioalkoholisti saa sinua avoimesti halveksia. Sama koskee huumeiden käyttäjiä. Aikamoista sanoisin.
Minusta on täysin mahdollista olla juomatta hetki ja päivä kerrallaan ja samalla tavoitella loppuelämän raittiutta. Toki kokemusta on vielä kovin vähän, mutta minusta on kaiken muun ohella tärkeää käsitellä myös sitä, ettei alkoholi enää kuulu elämääni. Ilman takaportteja, koska minäkään en enää voi juoda.
Sepä se. Ei mitään takaportteja. Vähän kuin pähkinäallergia. Jos syön yhdenkin pähkinän tai jotakin ruokaa, joka sisältää pähkinää - kuolen. NO joku irvileuka voi todeta, että me kuollaan joka tapauksessa, mutta tie sinne voi olla huomattavasti helpompi, jos valitsen olla juomatta.
Hyvää pohdintaa “kohtuukäytöstä”. Koen samoin. Vaihtoehtoa ei ole. En ole aikoihin ollut “yksien juoja”, juon humalahakuisesti. Pelkään samoin, että jos ratkean tai retkahtelen, joku kerta en enää saa raittiudesta kiinni. Ja sama, uusi alku ei houkuttele, ensimmäinen kuukausi on kuitenkin sen verran haastava.
Pidetään tästä kiinni, päivä kerrallaan
Aamulla tuntui olo hassulta ja korvissa suhisi. Mittasin verenpaineen joka oli 89/78. Iltapäivällä 117/82. Minulla on ollut juovanakin aikana verenpaine alhainen, mutta alkaako tämä nyt olla uusi normaali?! Vähän jännittää kyllä. Onko muilla ollut vastaavaa?
Päivän aikana se verenpaine nousi. Muttei 117 korkeammaksi. Ei siinä mitään, nyt epäilin tuota eilistä notkahdusta runsaan histamiinikuorman aiheuttamaksi. Söin aamulla juustoa, avocadon ja paprikaa. Nyt ajattelin olla viisaampi ja keittää ruispuuroa.
Mulla on kanssa ollut aina alhainen verenpaine ja huomasin saman. Se laski entisestään ja normithan on noin. 120/80 ja mulla on aina varsinkin yläpaine alle satasta. Se ei mitään haittaa ja huimaa joo herkemmin mut mielummin näin päin. Lääkäri mittaili multa verenpainetta ja käski kotimittaukseen koska yhtäkkiä oli alapaine aika korkeissa lukemissa, mutta koti mittausten seurauksena selvis, et mä vaan jännitin lääkärissä käyntiä niin siksi se oli siellä aina niin korkealla Jotenkin huvittavaa, mut oon mä aina ollut kova jännittämään asioita.
Ei ne verenpaineetkaan oo aina täydellisiä kehoon kuuluu kaikenlaisia vaihteluita ja mielellä on todella voimakas vaikutus kehoon.
Äh - nyt on vähän tylsä olo - päihdeklinikalta tuli viesti, että hoitajani on poissa ja tuleva vastaanotto on peruttu. Mitään jatkoaikaa ei tullut ja tuli hassu olo tästä. En ole täällä varmaan avautunut asiasta, mutta erässä tapaamisessa hoitaja oli todella poissaolevan oloinen, väsynyt ja jotenkin “pihalla” keskustelusta - hän sen avoimesti siinä minulle myönsikin ja pahoitteli. Ei siinä mitään - hän tekee todellakin uuvuttavaa työtä. Mutta joku jännä fiilis jäi siitä. Nyt tuli tämä peruutus ja tuli kumma olo. No katsotaan ja toivottaan parasta. Olen todellakin odottanut aina näitä viikottaisia tapaamisia, koska niistä on saanut ajateltavaa.
No älä @Olga. Aloin miettiä ihan samaa. Toisesta hoitajasta ei ole ollut puhetta. Tai no oma hoitaja on sanonut, että on organisaatiomuutos. Mistä minä tiedän mitä kuraa siinä on nyt tullut hänen niskaansa mitä on ehkä jo odottanut ja nyt on saanut sen kuulla ja pudonnut tyhjän päälle. Tai sitten hänellä on noro ja minä vaan maalaan piruja seinille. Katsotaan siis.
On ihan hirveän yksinäinen ja surullinen olo. Ajattelin kirjoittaa tänne taas tuntemuksia, kun se tuntuu helpottavan. Minullahan ei ole muuta perhettä kuin aikuinen lapseni ja häntä näen harvakseltaan kun välimatkaa on. Viestitellään kyllä. Minä olen yleensä siinä aloitteellinen. Hän soittaa todella harvoin. Pitäisi olla iloinen, että hänellä on muuta elämää, mutta silti. En halua olla tarkertuva vanhempi, sellainen oma äitini oli, mutta nyt jotenkin ymmärrän häntäkin. Muuta perhettä minulla ei ole eronneena. Vanhemmat kuolleet ajat sitten, samoin yksi ainut sisarus. Ystäviä on kaksi, joista toinen aika uusi tuttavuus ja se toinen on aikalailla minun aktiivisuuteni varassa. Olen miettinyt että ottaisikohan hän koskaan yhteyttä, jos minä en tekisi sitä ensin. Tuskin. Ilman työyhteisöä olisin todella irti kaikesta. Ei siinä mitään. Osaan olla yksin, mutta joskus sitä miettii, että miksi näin. Olisi ihanaa, jos joku huolehtisi tai olisi kiinnostunut mitä minulle kuuluu. Alkoholi on myös eristänyt minut maailmasta, mutta toisaalta olen myös juonut ettei tuntuisi niin pahalta. Osaako joku samaistua tähän?
Kävin äsken ilmoittautumassa kevään selvä suunta ryhmään. Toivottavasti mahdun mukaan. Aloin nyt jännittämään tuon päihdeklinikan hoitokontaktin puolesta, jos se hoitajani onkin pidempään poissa miten minun sitten käy? On pakko olla ensi viikon jälkeen yhteydessä sinne, jos mitään ei kuulu. Pelkään, että putoan taas tyhjän päälle.
Toivottavasti tunteesi on laantunut ja helpottunut, jos vaikka tänne kirjoittaminen kävi ensiavusta. Halaus, rutistus ja toivottavasti huomenna parempi mieli
Osaan samaistua erinäisistä syistä, vaikka elänkin ihan eri elämänvaihetta. Uskon että tässäkin asiassa suunta on suuremmalla todennäköisyydellä parempaan ilman alkoholia kuin sen kanssa. Mistä sitä tietää mihin harrasteisiin tai porukoihin ihminen intoutuu raittiutensa siivittämänä. Mitä asioita sitä lähtee toteuttamaan ja miten. Sitä voi kuule vielä hämmästyä😄 Anna itsellesi aikaa kaiken kanssa. Ja sinulla menee tosi hienosti siellä!
Mutta tiedän, että vaikeat tunteet ihan syystä ovat vaikeita ja helppo sanoa. Välillä mietin, kun kunnon alakulo valtaa, että ehkä sen toisinaan pitää vallatakin. Eihän sitä nyt koko aikaa jaksa olla normaali hyvä fiilis (mulla tosin tuo että olisi normaalisti hyvä fiilis on aika kiven alla). Ja joku pvä onkin sitten yllättäen kevyempi. Ehkä sen vaan pitää mennä niin. Kunhan ei päälle jää.
Ole klinikalle yhteydessä ennen ensi vkon loppua. Lähettelen voima-ajatuksia täältä, kaikki järjestyy❣️
@Elea kiitos lohdutuksesta. Näin se on. Joskus itkettää ja sekin on ok. Ja mistä sitä tosiaan tietää mihin hyviin tyyppeihin sitä vielä törmää, kun aikaa kuluu. Soitan tosiaan kilinkalle myös.
En ossaa ikinä lohduttaa ketään koska olen harvasanainen ja lakoninen. Mutta ehkä kuva juuri sinulle tehty, auttaisi💙 tänään on uusi päivä uusine mahdollisuuksineen. Meidän raitistuneiden täytyy vsin elää ja kokea tunteet läpi.
Kiitos!!!
Jotenkin huvittavaa, mut oon mä aina ollut kova jännittämään asioita.
. Olo on hieman parempi. Tein rauhoittavaa teetä. Huomenna on ehkä parempi päivä.