Mietin, että tylsyys saattaa olla parisuhteessa vähän vaarallista. Ainakin meidän naisten on perinteisesti odotettu aina tekevän jotain. Ellei muuta niin sitten niitä käsitöitä. Silittäessä voi miettiä kansamurhaa, mutta jos makaat sohvalla joku tulee heti viereen kysymään onko sulla kaikki hyvin? 
3 tykkäystä
“Tunnistan 100% lapsiperhe-ajan helppouden…jne” sanoitat ajatuksiani hyvin. En olisi itse osannut. Kiitos. Tätä jään pohtimaan, osui ja upposi.
Lapseni ovat kaikki aikuisia ja pärjäävät hyvin maailman tuulissa. Meillä on hyvät välit. Ja minulla on heitä päivittäin ikävä! 
Teille kehtaan sen sanoa.
Edelleen jos minun pitää määritellä itseni, sanon ensimmäisenä “olen kolmen lapsen äiti”. Tämähän kertoo aika paljon. Elän jo sellaista elämän vaihetta, että voisin ensisijaisesti olla jotain muutakin 
No, tässähän sitä ollaan matkalla, tutustutaan itseen uudelleen.
2 tykkäystä
Nostan käden ylös, opettelen tätä tylsyys juttua. Mutta tällä hetkellä, tässä vaiheessa raittiutta tuntuu, että opettelen useita muitakin asioita.
Kiitos ajattelemisen arvoisista huomioista
2 tykkäystä
@Metsanpoika mitäs kehtaamista siinä on, jos rakkaita ihmisiä on ikävä? Minäkin herään ikäänkuin jostakin horroksesta, kun lapseni tulee kylään. Saan hoivata ja helliä 
Sitten muun ajan vietän horroksessa. No ei vaisinkaan, mutta kärjistetysti noin. Kerran äiti aina äiti. Mutta tiedostan toki, että pitää olla muutakin elämää ja onhan minulla sitäkin.
3 tykkäystä
Moikka,
Löysin tähän ketjuun ja tuo tylsyys kolahti itselläkin. Olen aika introvertti ja viihdyn tosi paljon itsekseni ja olin aika yllättynyt tästä tylsyys tunteesta. Se on ollut mulle aika vieras aiemmin, koska just oon viihtynyt yksin. Nyt oon alkanut kaipaamaan ihmisiä ympärille ja sekin on outoa koska olen herkästi kuormittuva ja kuormitun nimenomaan sosiaalisista tilanteista.
Mutta kyllähän se kun on viikon yksin ja näkee vaan kauppa tätejä ja puhuu ainoastaan niille alkaa vähän riittämään. Onneksi näitä viikkoja harvemmin on. Tää on kyllä semmonen matka ollut, että tarviikin sitä yksinoloa yllättävän paljon, kun on sitä läpikäytävääkin… Tylsyys on siinä aika positiviinen tunne
5 tykkäystä
@Kiu8 Olen itse alkanut miettiä tuota introverttiutta - olen pitänyt itseäni myös introverttinä ja ihmisten kanssa kuormittuvana, mutta nyt kun olen ollut hieman pidempään raittiina olen alkanut kyseenalaistaa tätäkin. Ehkä se on nimenomaan alkoholi, joka on eristänyt minut muista ja tuonut sen tunteen, että haluan olla yksin koska kuormitun. Minulla siis ei ole mitään ongelmaa olla yksin, mutta olen alkanut pohtia, että ehkä kuitenkin olen enemmän sosiaalinen kuin olen antanut itseni ymmärtää.
3 tykkäystä
Se on kuulkaas nuoriso huomenna 70 päivää täynnä raittiutta - toki olin joulukuussa pari viikkoa ikäänkuin harjoittelemassa miltä se taas tuntuisi, mutta on tämä yhtäjaksoinen kausi pisin taas pariin vuoteen. 100 päivää olin tosiaan pari vuotta sitten yhtäjaksoisesti putkeen ja sitten “palkitsin” itseni syntympäiväviinillä ja siitä se sitten seuraavana päivänä lähti, koska pidin itseäni epäonnistuneena. No. Se on nyt elettyä ja koettua. Mietin, että jos nyt joisin taas samanlaisessa tilanteessa, jatkaisin eteenpäin. Siis en juomista vaan raittiutta - vaan kukapa tietää - ehkä viina veisikin taas mukanaan?! Sitäpä en nyt ajatellut koittaa. Ja sitäpaitsi - jos päiviä lasketaan on tuohon sataankin vielä kuukauden verran matkaa. JA kuten monta kertaa on todettu näitä päiviä ja viikkoja ei ole ehkä kauhean järkevä edes laskea - mennä vain hetki ja päivä kerrallaan.
Nyt on ehkä parasta se, että noin pariin viikkoon ei ole ollut mitään suurempaa taistelua pään sisällä siitä pitäisikö juoda vai ei. Ei edes näissä minulle vaikeissa siirtymävaiheissa töistä kotiin. Kaupassa voi käydä ihan rauhassa eikä tarvitse vilkuilla, että tuossa se alko nyt on, mutta kävelempäs ohi, koska kävelen ohi. Enää ei tee mieli juoda inkiväärishotteja. Pari holitonta olutta on kaapissa, jos tekee mieli jotakin muuta kuin vettä tai piimää. Alkoholittomat viinit ovat niin karmeaa kuraa, että juon mielummin vettä tai vaikka makuvissyä. Yöt nukun en kuku. Herään nykyään kerran, juon tai käyn vessassa ja jatkan uniani. Makean himo on vielä jäänyt päälle. Sille pitää pikkuhiljaa tehdä joku peliliike. En ole tähän asti kauheasti pyristellyt, mutta pikkuhiljaa voisi lisäillä vaikka tummaa suklaata. Tiedän, että se kestää noin viikon jos en yksinkertaisesti vaan enää osta sitäkään kotiin. Töissä pitää vaan koittaa pyristellä ja osata olla ottamatta. Meillä kun on aina jotakin herkkuja tyrkyllä. Porukka reissaa paljon ja tuo tuliaisia ja talonkin puolesta on miltei joka viikko herkkuja tarjolla.
Suurinta iloa tuottaa kyllä nyt kuitenkin se, että olen pärjännyt tänne asti ja motivaatiota on jatkaa edelleen tätä raitista elämää. Olkoonkin, että välillä tuntuu tylsältä niin se juova elämä vasta loppuvaiheessa tylsää olikin. Tai oikeammin ankeaa. Pitäisi taas osallistua AA-kokouksiin ihan vain siksi ettei unohda mitä on tekemässä. Raitista iltaa kaikille. Ja jos painit sen ensimmäisen päivän tuskissa - uso sie - se helpottaa kyllä.
4 tykkäystä
Näin minäkin olen tylsyydestä oppinut ajattelemaan, että asiat ovat silloin oikeasti tosi hyvin, kun tylsyys on päällimmäisenä mielessä suurimpana harmin aiheena.
Annie Grace muistaakseni tästä puhui niin, että tylsyyden tunteminen on itseasiassa aivoille aivan luonnollinen olotila, ja luovuuden kannalta jopa välttämätön sellainen.
En tiedä miksi ihmeessä me ihmiset ollaan alettu pitämään sitä joskus jotenkin ei toivottuna tunteena, josta täytyisi yrittää päästä eroon niin nopeasti kuin mahdollista.
Nykyään lähden tylsinä hetkinä kävelylle, taikka sitten tuijotan vaikka kattoa ja mielenkiinnolla odotan, että pysähtyykö maailma tällä kertaa tympeän tunteen vuoksi.
Ohi se on ainakin tähän mennessä kuitenkin aina mennyt.
8 tykkäystä
@Metsanpoika, sama ihmetys täällä, että miten hitokseen päästin elämäni sillä tavoin luiskahtamaan raiteiltaan… Mutta sehän onkin sitten hienoa, että täällä me ollaan ohjailemassa sitä ripeästi valoisampaa tulevaisuutta kohti!
3 tykkäystä
@Soberista se tapahtuu pikkuhiljaa. Kenestäkään ei yhdessä yössä tule juoppoa vaan luisu voi ajoittua vuosikymmenille kuten itsellänikin. Näyttää ihan kauhealta, kun sen näin kirjoittaa. Toki alkoholiin liittyy paljon hyviäkin muistoja. Silloin, kun homma oli ns vielä hallinassa ja juominen pysyi hanskassa eikä ollut miltei jokapäiväistä kuten viimeiset vuodet.
4 tykkäystä
Paljon Onnea @kaaosteoria66 pyöreistä kymmenistä tänään 
Näin me vain porskutellaan menemään!
Välillä jopa unohdan päivälaskurin, mutta tämä matka on niin alussa, että onhan se hienoa, kun näitä tasakymmeniä pamahtaa täyteen. Minua sekin tsemppaa. ( 
älä kerro kenellekään, minä salaa iltaisin vähän jo uskallan odottaa sataa… mutta en nuolaise ennen kuin tipahtaa…silloin ihan vähän kyllä juhlin 
)
Eikös olekin ihme, miten nopeasti (taaksepäin muisteltuna) tunnelmat ja käytös muuttuu. Siksi ihmettelen vieläkin, miksi se lopettaminen oli niin vaikeaa. (Se on hyvä syy olla aloittamatta.) Vielä jokin aika sitten auto ajoi kuin automaatti ohjauksella Alkoon työpäivän jälkeen, vaikka mieli huusi, että ei sinne pidä mennä. Joskus jopa ajoin jo kotiinpäin, mutta silti käännyin takaisin Alkoon, vaikka lisää matkaa ja aikaa kertyi. Nyt ei ole pariin (en osaa tarkkaa hetkeä taitekohdalle määrittää) viikkoon käynyt enää mielessäkään. Mä harkitsin useaan kertaan, että menen Minnesota hoitoon, ja menenkin jos tämä ei nyt auta, mutta sielläkin se neljän viikon intensiivijakso alkuun on varmasti mietitty, kun tuntuu että neljä viikkoa/kuukausi muuttaa jo paljon suhdetta alkoholiin. Kumpa olisin sen jo etukäteen tiennyt, että ikävin kärsimys kestää n.kk, olisiko tullut kerättyä voimia ja lopetettua aiemmin…
Teillä oli hyvää pohdintaa tylsyydestä!
@Teme70 @Fincoco @Setämies
Viisaita kirjoititte.
6 tykkäystä
Mä taas uskon, ettei se ole ollut halllinnassa sieltä 13 vuotiaasta lähtien kun sen homman on aloittanut. En ole ollut vuosiin usein juoja, mutta joka kerta kun join se meni aina päätyyn asti enkä sitä osannut koskaan kesken lopettaa. Alkoholi on kuitenkin todella koukuttava aine aivoille. Suosittelen korkki kiinni kirjaa Allen carilta. Itsellä muuttui ajatustapa aika paljon, kun ymmärsin mitä tuo alkoholi oikeasti on.
3 tykkäystä
@Metsanpoika kiitos onnitteluista. Joo ei meillä lasketa, mutta lasketaan kuitenkin. Mietin itseäni vuonna 2011 jolloin olin koukussa sekä bentsoihin (Temesta) että alkoholiin. SIlmät kirkkaina (niin kirkkaina, kun ne tuolloin saattoivat olla) vannoin lääkärille, että tämä oli nyt tässä. Lääkäri yritti lempeästi todeta, että aika harva pystyy ihan kerrasta lopettamaan koska koukku on niin vahva ja että retkahtamisesta ei pidä huolestua, mutta kuuroille korville se kaikui. Temestasta onneksi pääsin eroon itse vieroittamalla, mutta lievempien bentsojen käyttö jatkui vielä vuosia.
Olen sitä mieltä, että jokaisella on se määräänsä alkoholia mikä pitää juoda, että tajuaa olevansa nyt siinä pisteessä, että raitistuminen on se ainut tie. Tosin olen miettinyt sitäkin, että pakkohoito voisi olla hyväksi, jos tilanne on sellainen, että sitä ei yksinkertaisesti itse tajua miten kauheassa jamassa on. Esim nuorten kohdalla. Etäisyys käyttävään aikaan tekee ihmeitä - vaikka sitten jatkaisikin käyttöä. Kyse on kuitenkin sellaisista aineista, jotka todellakin sotkevat aivan kaiken.
Katsoin eilen Matti Nykäsestä tehdyn uuden dokumentin. Vielä oli Matistakin sanottavaa. Jos skippaan sen, että ns dokkarin toteutus oli aivan ruokottoman kauhea niin surulliseksihan tuosta tuli. Tytär oli dokumentissa eniten äänessä ja hänestä huokui suuri viha siitä mitä isän alkoholismi oli hänelle aiheuttanut, mutta myös suuri suru siitä, että isä ei ollut enää elossa - koska isä. Kertoi karua kieltään myös siitä, että alkoholisti on paljon muutakin kuin vain tuo sairautensa. Äidin suru oli myös vahvasti läsnä. Joten kyllä - voisin kuvitella, että moni alkoholistin läheinen saattaisi kannattaa jotakin pakkohoitoa edes hetkeksi, jotta silmät avautuisivat.
Nykäsdokkarissa mainittiin myös taannoinen tosiTV ohjelma 100 päivää ilman viinaa, johon myös Matti osallistui. Ja toden totta sellainen ohjelma oli vuonna 2015. Muistan sen itsekin katsoneeni. Kaksi ohjelmaan osallistuneista on nyt jo kuollut. Maria Jungner ja Matti. Kaiketi tuolloin ajattelin, että huh 100 päivää - aikamoista, koska join - jos en nyt joka päivä niin usein kuitenkin edelleen.
Nyt tuo 100 päivää on kohta taas totta - toivottavasti ainakin.
2 tykkäystä
Onnea pyöreistä, @kaaosteoria66 
!
1 tykkäys
@kaaosteoria66 siis mulla meinasi mennä ihan kokonaan ohi tämä merkkipaalu. Nukuin yöllä 3 tuntia niin ei leikannut. Onneksi olkoon! ( mulla meni aivot ihan solmuun ja luulin että olet yhtäkkiä saavuttanut 70 vuotta raittiutta 
)
2 tykkäystä
@Fincoco no täytyy kyllä sanoa, että tätä vähän odotinkin jo 
Kiitos! Olisihan se 70-vuottakin ollut aika muikea saavutus. Sellaisiakin ihmisiä on, jotka eivät ole elämässään alkoholia maistaneet. Oma äitini ei ollut ikinä käynyt alkossa - joku sukulainen hänet vei sinne kun oli jotakin yli 70 ja siitä hän sitten ihmetellen kertoi. Ei hän kyllä pahemmin alkoholia juonut - lasillisen viiniä tai liköriä joskus jouluna. Kun hän dementoitui huomasin ensiksi, että asiat olivat hullusti koska hän alkoi yhtäkkiä juoda viiniä. Onneksi se tapa hävisi pian kun sai lääkkeet kohdalleen ja pääsi hoitokotiin. Tämä mielessä kehitin itselleni huolenaiheen: entäs, jos sairastun dementiaan ja unohdan, että olen alkoholisti ja alan taas juoda!!! Karmea ajatus.
@Soberista Kiitos!!!
1 tykkäys
Moi, onnitteluja kovasti! 
1 tykkäys
@Olga thänks 
Tänään on ollut mukava päivä työn puolesta ja ulkona näyttää niin kovin keväiseltä. Aurinko paistaa ja lämpöasteita miltei kahdeksan. Mereltä tuleva tuuli kyllä pitää huolen viilennyksestä. Olen ollut koko päivän ihmisten kanssa - puhunut ja nauranut (koska meillä on aina todella hauskaa töissä). Aloin miettiä, että tällaisen päivän jälkeen - vaikka töissä olisi kaikki sujunutkin - se juova minäni olisi ollut todella kuormittunut. Niin kuormittunut, että olisi ollut aivan pakko mennä hakemaan alkoholia tämän kuormituksen helpottamiseksi. Kerrassaan mielenkiintoista. Teoria siitä, että alkoholi teki minusta introvertin, jonka piti aina pullon kanssa ladata akkuja alkaa vaikuttaa todelta. Alkoholihan eristää ja vierottaa meidät muista - tekee näkymättömän häpeän muurin meidän ja sen muurin ulkopuolisen maailman välille. Muuri tuntuu myös salaperäisesti kutistuvan ja tulevan aina vain lähemmäs ja lähemmäs niin että lopulta sen sisällä pääsee ottamaan suuntaansa vain muutaman askeleen. Surullista, niin kerrassaan surullista.
Mutta - onneksi on nyt näin. Nyt ei tee alkoholia mieli ja huomenna pääsen taas juttelemaan päihdehoitajan kanssa.
2 tykkäystä