Houkutuksia ja taistelua alkoholin juomista vastaan!!!
Olen miettinyt ehkä turhaakin, tuleeko jossakin vaiheessa ns. heikkoja hetkiä jolloin keho pakottautuu kauppaan ostamaan alkoholia??? Ja miten siinä kohtaa taistellaan vastaan.
Näitä ei ole tullut, ei ole kertaakaan tehnyt edes mieli, jos ajattelen alkoholin juomista ihan tietoisesti, en mitenkään halua lähteä edes ajatuksissa sinne vaan haluan pitää päätökseni kirkkaana ja koskemattomana, alkoholilla ei ole sijaa elämässäni.
Mielestäni tästä on oikeaa hyötyä kun alkoholin juomista miettii ihan tietoisesti. Ei pääse spontaani mieliteko ehkä koskaan ryöpsähtämään valloilleen.
Vai johtuuko tämä haluttomuus yksinkertaisesti siitä sisäisestä varmuudesta jota tunnen.
Aikaisemmilla lopetuskerroilla mielitekoja on jäänyt ja ollut oikeastaa koko ajan aina sinne asti kunnes taas on juotu alkoholia.
Tällä hetkellä olemisessa ja alkoholin juomisen lopettamisessa olotila on todella varma, seesteinen ja onnellinen.
Mikäli näitä alkoholin juomishaluja alkaisi tulla, työ olisi jokatapauksessa tehtävä korvien välissä, samalla pidättämällä ruumiin oikeus käydä kauppaan alkoholin ostoreissulle. Edelleen olisin lähtökuopissa ja oman mielen uudelleenohjelmointiin vain olisi panostettava kahta kovemmin.
Tämä loppuelämän aika on uudelleenohjelmointia muutenkin. On aivan sama mihin asiaan muutosta haluaa, uudelleen ohjelmointi on pakollista.
Tämä on kuin vanhan tietokoneen kuntoon laittoa. Ensin päivitetään koko käyttöjärjestelmä, huonot ominaisuudet jätetään siinä pois. Sitten lisätään tarpeellisa lisäohjelmia, huolehditaan virustorjunnasta ja jatkuvasti päuvitetään systeemiä sekä tarkkailaan sen tilaa.
Jos nyt kuitenkin kova alkoholin juomisen himo iskisi, toimisin seuraavasti.
- Keinoja kaihtamatta olisin vain juomatta alkoholia fyysisesti.
- Kaikki mahdolliset ajatustyökalut käyttöön, pyrkimyksenä rauhoittaa himot.
- Tietoisesti hakeurumista tilanteisiin ja paikkoihin missä alkoholin juominen ei tule kuuloonkaan.
- Ulkopuolista apua jos muu ei auta.
Olen vähän skeptinen ulkopuoliseen apuun. Kuka ottaa tosisaan jos tilanne olisi esim. seuraava.
Avuntarve olisi omasta mielestä ilmeinen. Sitten kun kerrot että olet ollut viisi ja puoli vuotta juomatta, mutta että nyt ei pysty, tuntuu pakottavalta tarpeelta juoda.
Ei tullaisessa tilanteessa ehkä saa apua oikeasti. Omakohtaisesti olen kokenut ulkopuolisen kunnallisen avun täysin ala-arvoiseksi, siitä jäänyt itselleni skeptinen asenne ylipäänsn ulkoiseen apuun ja etenkin sen tehoon.
Sitäpaitsi olen täysin varma siitä, että niitä ihmisiä, jotka ovat lopettaneet alkoholin juonnin ja pysyvät päätöksessään loppuelämän ajan, yhdistää yksi tekijä. Päätös on tullut ihmisestä itsestään todella syvältä vielä.
Kaikesta muusta voi olla tukea ja hyötyä pysytellessä juomatta alkoholia.
Tunteeko historia ainoatakaan tapausta jossa esim. vaimon pakottamana mies olisi ollut juomatta alkoholia loppuelämänsä? Ei tunne ei, mutta tuntee tapauksia joissa mies on juonut alkoholia loppuelämänsä ilman pakottelevaa vaimoa.
Suurin lohtu on kuitenkin se että historia tuntee myös harvoja tapauksia joissa alkoholia ongelmaksi asti juonut ihminen on omalla päätöksellään ollut juomatta alkoholia koko loppuelämänsä ajan.
Summa summaarum.
Jos ei tee mieli juoda alkoholia, kannattaa miettiä miksi ei tee mieli, mikä tai mitä pitäisi olla toisin että tekisi mieli juoda alkoholia. Mitä arkista sellaista pitäisi tapahtua että alkaisin taas juomaan suuria määriä alkoholia.
Ei alkoholin juonnin lopettamisesta saa tulla mielessä mörköä jota ei voi käsitellä ja ajatella. Edelleen voin sanoa tupakastakin itselleni; Sitä paskaa en tarvitse keuhkoihini vetää. Voin miettiä samoja asioita tupakan kuin alkoholinkin suhteen, mitä pitäisi tapahtua että alkaisin polttamaan tupakkaa ja haluamaan sitä?
Voisin sanoa että tupaka polton lopettamisen jälkeen olen halunnut tupakkaa yhtä vähän kuin tänä päivänä. Sama on käynyt alkoholin juomisen lopettamisen kanssa.
Tämä voi olla huutavan ääni erämaassa, mutta miettikää sitä.
veit sanat suustani.
Mielessäni on joskus omia päivityksiä tehdessäni käynyt, että onko sävyni liian imelä, kun hehkutan kiitollisuutta ja onnea, mutta olen aina tullut siihen lopputulemaan, että se on aito tunne. Tunteeni raitista elämääni kohtaan on kiitollinen ja onnellinen. Muussa elämässä on toki ‘vähän kaikenlaista haastetta’, mutta kantava voima on raittius, josta olen onnellinen ja joka kantaa tässä elämän pyörremyrskyssä eteenpäin.
