Levoton huonekaveri. 
Se unettomuus ja levottomuus tarttuu muhunkin vaikka olis korvatulpat.
Veemäistä tänään: ei tänään, ei tänään. Ehkä huomenna??? Siis voi perkele tätä odottamista taas.
Mietin, “lähtisinkö” mää johonki lepäilemään. “Hoitavalle” liäkärille o piakkoin aika. Pääsisin ees vähäksi aikaa pois tästä sotkusta, jota kutsun elämäkseni… 
. Ehkä annan hänen päättää… Kai mul se oikeus viä o 
, vaikka ajatukset kyl melekosen pimmeitä ovatkii.
Nnaana: pystyks yhtää siel aatteleen, tunteen että joku muu huolehtii sust ny vähän aikaa…? Olen ollut laitoksis melkoisesti, joten ei mitään ruusuista lepokoti-ideaalia mul mieles, mut täl hetkel ku tuntuu, että k a i k k i kaatuu päälle, niin pieni hetki jossain poissa, missä ei tartteis niin pirusti ressata kaikesta, ei olis aivan mahoton idis munkaan kohdal, pitkästä aikaa.
Aika lama olo 
.
^ No voihan perhana ku voisin sun oloas edes jotenki saada piristettyä honey.!!
Oon ollu täs reilun viikon poissa täältä, ja nyt yritän päästä takas “kärryille” et mitä tääl on tapahtunu/ilmaantunu uutta, ja huomasin sun tän hetkisen kusisen tilanteen…
Yritä päästä johonki paikkaan sisään, et saisit vähä aikaa huokaista ja ns. olla miettimättä niitä ihan kaikkia ahistavia ja jokapäiväisiä ongelmia.!
Tietty se on varmasti helpommin sanottu ku tehty, ja ittelläni ei ole kokemusta tosta, niin oon aika surkea missään neuvomaan… 
Mut joka tapauksessa, tsemppiä sulle kultaseni ja jaksamista.!! Kyl se vielä siitä helpottaa, vai mitä.!? 
^Oli hyvä ajoitus, kiiiitos, virtuaalihallaus sinne 
!!
Minä tietenkin olen käytellyt taasen, vaikka muuta lienen valhetellut.
Aamupäivät o tooosi pahoja, mutta aina alkuillasta alkaa helpottamaan! Sitäpaitten aloin siivota asuntoa, ja tääl to-ti-ses-ti on tekemistä, ja tuosta puuhasta tuli taas vähän paree olo: lakkaan pohdiskelemasta syntyjä syviä, ja teen jotain konkreettista. Tääl o melkoinen urakka, mut tekee hyvää!!!
Epävakaalla rajatilapers.häriöisellä ne “tosi pahat syöverit” voi kestää vaiks muutaman tunnin, huoh. Ei siin pysy ittekään oikein ittesä perässä …
Tän kämpän tilanne…Niinku ois evakkoon lähös. Jatkuvaa pyykinpesua, vaatteet sunmuut jätesäkeis ja vttu joo. Mitä vtun hyötyä on myrkytyksistä, jos net pirunsikiöt eivät kuole. Kun aina varoitetaan, että ei kannata yksin alkaa tehdä, mut täällä on kyl ollut vähän leväperästä hommaa, minusta. Sitäpaitsi aina pitää kysyä se toinen mielipide :mrgreen: .
Maksut huolettavat. On melko lailla monimutkainen homma, josta en avaudu tässä. Uskon,että talo on -edelleen- täynnä N I I T Ä, kaikki eivät uskalla ilmoittaa,kun pelkäävät rahanmenoa ja vaivaa, häpeääkin kenties.Tai sitten eivät vain välitä. Jos musta meinataan tehdä syntipukki,sanonpa vuan,että see you in courtroom 
.Meinaan,ilmoitin heti, kun näin yhden, joten ei ollut paljon.Vaan lähtivät liikkeelle myrkytyksien jälkeen: eiksniitte nyt saattanshelvete pitänt kuolla. Perkele 
Eräältä sukulaiselta löytyi parantumaton glioblastooma; aivosyöpä tuossa jokunen aika sitten. Kyseessä on teini, joten tuntuu niin epäreilulta tää maailma taas.
^Olen pahoillani… . Tosi surullista…
Ikään kuin sul ei jo olis riittävästi murhetta…
Sukulaisen vaimolla aikoinaan oli jokin aivokasvain, ja se saatiin leikattua.
Onko tuossa tapauksessa, jos viä tiijät, mahista leikkaukseen…? Onko kysees sul hyvin rakas ihminen?
Perhana, ku joskus tuntuu, että kaikki kurja ja ikävä ja surullinen tulee kerralla, ja se totisesti tuntuu epäreilulta. K-o-e-t-a silti jaksaa . Kun pentele k a i k k e a ei voi…
Kun aikoinaan lähisukulaisel tehtiin diagnoosi vakavasta, ei-harvinaisesta neurologisesta sairaudesta, tuntuhan se… 
. Sairaus eteni alus hitaasti, mut ei hän ole minua ole vuosikausiin enää tunnistanut, ja niin kauan kun olin apuna hoitamassa, oli per-ke-leen raskasta kuunnella ennen mielestäni poikkeuksellisen älykkään (ei periytyvä ominaisuus :mrgreen: ) ihmisen konfabulaatiota ja tuskaisia harhoja, joihin leptit eivät auta. En jaksanut sitten enää… Tietty myös suuuuri pelko itsellä, että mul jonain päivänä tehdään sama sairausdiagnoosi, riskitekijöitä on paljon. NO, jos tulee, niin tulee. Minkäs sil sit mahtaa… Nykylääkkeet hidastavat etenemistä, mutta hoitokeinoa ei ole.
Kaaduin sitten tänään portaissa, kun kävin roskia viemässä ja kierinkin oikein tyylillä ja ryminällä yhden kerrosvälin alas. Nyt on sitten koko vasen puoli kropasta komeasti mustana ja kolottaa. Noista vammoista nyt sentään selviää helposti. Onneksi en lyönyt päätäni pahasti (Liekö siitä tosin mun kohdallani enää mitään pahempaakaan vahinkoa voisi seurata :mrgreen: ), enkä murtanut luitani, että onni onnettomuudessa. Murtumia pelkään, koska mulla on osteoporoosi jo varsin hyvällä alulla ja siten niiden parantuminen voisi olla tavallistakin vaivalloisempaa ja pitkällisempää. Ei sillä, että mä muutenkaan murtumista/katkenneista luista järin diggailisin :mrgreen: . Tuohon äksidenttiin lieni osuutta darran hoitoon vedetyillä benzoövereillä :mrgreen: . Sen verran epävakaa oli askeleeni, mutta eipähän tarvinnut krapulasta kärsiä 
.
Tänään on satanutkin melkein koko päivän. Ei mulla sinänsä sadetta vastaan mitään ole, päinvastoin, se on oikein tervetullutta sen kesän kaamean kuivuuden jälkeen, mutta on vain niin pilvinen ja pimeä päivä ollut ja sellainen syksyn tuntu ilmassa, että se ei liioin jaksa piristää. Nyt se taitaa olla intiaanikesäkin ohitse ja syksy alkamassa todenteolla .
Pööpää, sen voi kai osin leikata, mutta ei kokonaan. Se tekee ennusteesta huonon. Voihan hän elää vuosia, jos se ei leviä, mutta jos se leviää, niin sitten se oli siinä. Syövän perkeleestä kun ei koskaan tiedä.
Me ei olla mitenkään läheisiä, pikkutyttönä oon häntä nähnyt. Nyt hän on 17. Mutta kun lapsesta on kyse, niin aina tuntuu pahalta.
Juu, voin vain kuvitella miten raskasta tuollaisenkin tapauksen hoitaminen on ollut.
Sairaudet o vähän niinku ett aina vain toivoo, ettei ittel tai läheisil…vaan ei ne mitään harvinaisia ole…
Alussa se järkytys o kova, mut mun kohdal…en tiä onko hyvä vai huono asia, mutta jollain tapaa jo aattelen, ett k.o.persoona on poissa. Lipesin hoitoprojektista sitten lopulta, megalomaanisen syyllisyyteni kera.
Toisaalta, lähes koskaan ei tiijä, kui käy…
Se, mikä vituttaa tänäpä on hienoiset katkeruuden tunteet. On vaiks mil mital kamuja, joita olen auttanut hätäisissä ja vähemmän hätäisissä tilanteis. Nyt täs asunnos on sen kiljoona asiaa tehtävänä: päästävä eroon lähes kaikista huonekaluista ja roppakaupal muuta. Auttaaks mua joku niistä, ketä mä olen uudestaan ja uudestaan auttanut. Ei .
Mä tiijän, mihin mä vähemmän ystävällisesti kehotan näitä so called ystäviäni painumaan, kun soittavat ja vaiks pyytävät rahaa lainaa, tai v*ttu vaiks käymään kaupas, ku niiiin masentaa, eikä millään jaksa. NO tää tilanne täs n.k.kodis on liki katastrofi, joten jonniiverran sekin masentaa. TOSIN tekee hyvää huomata, että pystynhän mää kun on pakko . Hmmm…
Ett ei kokonaan veemäistä.
Winston… onks sul pahakin luukato/luiden haurastuminen… ? Syömishäiriö on saatanallinen sairaus… 
. Oleksä “vain” hyväksynyt, että näin on, vai käyksä viä esim. jossain terapiassa…? Varmasti älykkäänä ihmisenä tiijät itse seuraukset, joten en besserwisseröi tai päsmäröi…
^ En tiedä, kuinka pahassa mallissa luukatoni tällä hetkellä on, koska eipä ole tullut käytyä aikoihin luuntiheysmittauksessa. Siitä on jo vuosia, kun mulla todettiin orastava osteoporoosi ja tuskinpa tilanne ainakaan paremmaksi tässä on muuttunut, vaikka kuinka kiltisti söisin kalkkitablettini joka päivä :mrgreen: . Eräällä sukulaisellani on todella paha osteoporoosi(Ei syömishäiriöstä johtuva) ja joutuu käyttämään siihen lääkitystä, jossa on kuulemma kohtuullisen ikävät sivarit ja siltikin varomaan koko ajan ihan tosissaan, ettei yhtään kolhisi itseään. Mulla tilanne ei nyt vielä ole lähimainkaan noin paha ja jotakin kertonee sekin, etten saanut murtumia siitä eilisestä portaiden kierimisestä, joka olisi voinut olla kohtalokasta ihan terveluiselle ja hyväkuntoisellekin ihmiselle. Kai se oli mulla taas vain sitä kuuluisaa hullun tuuria :mrgreen: .
Pitkät terapiat olen käynyt ja nykyäänkin tapaan psykiatriani säännöllisesti ihan keskusteluavun merkeissä. Olen hyötynyt noista todella paljon, paitsi syömishäiriön osalta. Tämä toki johtuu pitkälti siitä, että en ole halunnutkaan apua syömishäiriööni, enkä halua edelleenkään. Kyllähän nuo shrinkit sen tiesivät, että mulla syömishäiriö on, mutta aina kun ottivat asian puheeksi, vähättelin sitä ja käänsin jutun nopeasti ihan muihin asioihin. Muuten olin kyllä hyvinkin avoin kaikesta.
Syömishäiriö on mulle ikään kuin keino hallita edes jotenkin tätä pääni sisäistä kaaosta tjtn. ja siksipä en haluakaan eroon siitä, niin paljon, kuin se kaikenlaista tuskaa tuottaakin . Olen kasvanut siihen kiinni niin tiukasti, etten osaisi elää ilman ja siitä luopuminen aiheuttaisi niin valtavaa ahdistusta, että mieluummin kärsin siitä kaikkine paskoine lieveilmiöineen. Uskallan väittää, että benzoista vieroittautuminenkin olisi mulle tuhat kertaa helpompi rasti, kuin yrityskään toipua syömishäiriöstä.
Näillä mennään ja tänään ei pahemmin vituta mikään, paitsi hiukan se, että Skype-treffit kaukomailla asuvan kaverini kanssa menivät perseelleen teknisten ongelmien vuoksi.
^Mulle k a i k k i addiktiot ovat olleet ja ovat ainakin osittain (huonosti toimivia) keinoja kontrolloida. Mielensisäistä kaaosta/sitä kaaosta, joka on mun ulkopuolella ja jolle joko en voi mitään, tai mistä lie syystä johtuen en t e e mitään. “Kontrollikeino” voi kuulostaa älyttömältä addiktiossa, kerta menee kummiskin yli jossain vaiheessa -niin kuin syömishäiriönikin meni. Luulenpa, että syömisongelmas minua auttoi liikuntaharrastus, joka oli niin tärkeä, että halusin kyetä parhaimpaani, ja jos ei syö tms, ei varmasti onnistu. Liikkumallakin voi kontrolloida kehoaan ( 
), etenkin jos on jokin laji, jossa haluaa kehittyä…
Addiktioissa taas kontrollini kohdistuu omaan mielentilaan, sen muuttamiseen bentsoilla, koska se on mahdollista, se on helppoa (jos lääkkeitä on) -ainakin helpompaa kuin mielenulkoisten asioiden muuttaminen… Sitäpaitsi, jos en ota liikaa, pysyn rauhallisena, järjissäni, pystyn toimimaan järkevästikin. Siis JOS :mrgreen: .
Suomen Posti, jota Itellaksi kutsutaan, voi vtunvtunv*ttu.
Vai mikä hänen nimensä nykyjään mahtaa olla en tiijä eikä kiinnosta.
pliis pliis mister postman
Jep jep .
^ No, menikö “yllättäen” posti ryssimään jonkun sun tilauksen, vai kestääkö lähetyksen saapuminen vaan yhtä kauan ku vanhainkodin porukan cooperin testi…? 
Elämme epävarmuudessa. Kroonisesti, joten mitäpä tuosta… .
Kerran kesti kaverin kirje jonkun sadan kilsan päästä 10d saapua mulle; postinkantaja taas kertoi, että hänel kesti Nokialta tänne jonnekin päin Suomea lähetetyn kirjeen kulku kolme viikkoa…
Kyllä ennen jokin asia oli paremmin, kummiski .
Meno aevan vitun psykoosi. Ei sillä, varmaan mullakin on. Olisi pitänyt jäädä sinne jumalan selän taa mielialahäiriöosastolle. Nyt herään joka yö, kun joku mamma kolistelee kaappeja ja piereskelee messeviä trööttäyksiä.
Alkais riittää hullujenhuone tältä erää, mut ei kotiutuminen ole vielä näköpiirissä, sillä mulla ei ole lupaa edes poistua koko rakennuksesta.
Anteeksi, että nauran, mutta olen itsekin pariin otteeseen raivonnut täällä(kin. IRL vasta olenkin raivonnut) Postin nykyistä toimintaa, tai siis toimimattomuutta 
. Taannoin hukkasivat erään tärkeän psykiatrin lausuntoni, joka oli matkalla Kelaan lopullisesti(Ainakaan tähän päivään mennessä sitä ei ole löytynyt, vaikka tuosta on liki vuosi ja sitä kyllä haettiin kissojen ja koirien kanssa). Ei siitä mitään peruuttamatonta vahinkoa seurannut, koska olihan kyseinen lausunto edelleen psykiatrini koneella, tulosti sen vain uudestaan ja sitten kiikutin sen Kelaan ihan itse, kun ei kiinnostanut ottaa uusintaa tuosta Posti-episodista 
. Periaatteesta kuitenkin vitutti ja raskaasti, koska kyseessä oli tärkeä lausunto, joka sisälsi vieläpä varsin arkaluontoista tietoa terveydentilastani. Ei mua henkilökohtaisesti niin haittaa, vaikka koko Suomi lukisi hoitotukilausunnostani, kuinka hullu ja vammainen olen, mutta aika montaa muuta moinen voisi häiritä ja lähtökohtaisesti nuo ovat sellaisia tietoja, jotka eivät kuulu mihinkään yleiseen levitykseen.
Sitten kohdalleni on sattunut muutamia muita, vähemmän harmillisia Postin kämmäilyjä. Onneksi nykyään suurimman osan laskuista saa sähköisenä. Muutenhan tässä olisivat kaikki sähköt ja liittymät poikki, hirveät maksuhäiriömerkinnät niskassa ja häätökin uhkaisi, kun Postia ei hotsita toimittaa laskuja perille ja maksumuistutuksetkin onnistuisivat hukkaamaan :mrgreen: .
Tällä suunnalla sekä pääkaupunkiseudulla meinaavat nyt kokeilla sellaista, että postia ei jaettaisi perjantaisinKAAN. Kun kuulin tuosta, tuumasin vain, että mitäpä siitä, kun ei sitä jaeta muutenkaan :mrgreen: . Niin ja kyseisen puljun nykyinen nimi on Keijo.
Joo siis voi vittu, mullakin meni tärkeä Keijon toimitus hukkaan Keijossa. Kaverin lääkkeitä lähettelin, mut mietin sitäkin, että oiskohan ne takavarikoitu matkanvarrella tai joku ahne postimiespate vetaissut itse huiviin.
Winston: ei haittaa yhtää, jos naurattaa, määki monesti kihertelen, ku luen sun hauskoi juttui . Siis olihan toi Keijo vitsi… ?? Vai onks jonku yrityksen nimi oikiast Keijo
Nnaana: keijoilla on vissii tapana katoilla postissa, ett sillee joo ei riemastuta muakaan se, mutta oppiipa . Joskus o menny naapureille, mut mut… .
Täytynee sit varmaan oikiasti pistää se plinkkitauko.
Niin monta nimimerkkiä oon jo “Vihamies”- luokitukseen laittanut, vaikkeivat ny varsinaisesti mitään vihamiehiä olekaan.
Emmä jaksa mieltäni pahoittaa enää yhtää enempiä jonkun provoista ja ilkeilyistä. Ne voi toki jättää kattomati, mut en tykköä, ku arvaan, ett jotain ei ainakaan hyväntahtoista kommenttia kummiskin on.
Muutenkin mun nimimerkki o melkeen joka aihees viimenen, ja seki v*tuttaa.
Suursiivous on ollu veemäistä, imurin hajoaminen kesken kaiken ja se, että tää kämpän paskatilanne vaan jatkuu. Tili eijo miinuksel, kun varasin pankin perimiin palvelumaksuihin rahat. Rahatilanne on muuten sangen surkia, ja tulee viä pahenemaan, mut onneksi saa sentäs ruokaa
Jepulis kepulis. Palaillaan ja hyvää syssyä!