Lopun elämämme vietämme päivän kerrallaan. Sen elämänmittaisen raittiuden ainoa olennainen päivä on juuri tänään. Juuri se pelko huomisesta kohtaan on se juttu, miksi loppuelämän raittius käy lmonelle hankalaksi. Huomisen huolet ratkeavat huomenna. Jos niitä niitä pääsee ratkomaan selvän pään kanssa, ei oikeastaan ole mitään hätää elämässä.
Aivan näin, Juomisen voi lopettaa tai juomisessa voi pitää taukoa. Molemmat ovat hyviä asioita, mutta kovasti eri asioita 
.
Pikkuisen raolleen jätin minäkin ja näin se minunkin kohdalla oli, ettei se onnistunut, kun portti on pystyttävä lukitsemaan kokonaan. Avain siihen on hyvin yksinkertainen. Totuus.
Heips,
Varmaan on aika yksilöllistä miten kauan tuo kamppailuvaihe kestää, joten keskimääräisen arvion kamppailun kestosta ne on ko. vihkoseen kirjannut. Itselläni kun oli melkein se vuosi raittiutta takana (ennen viime jouluista retkahdusta) tunsin, että alkoholi ei ollenkaan ollut mielessä jatkuvasti (olisi varmaan vielä pitänyt olla 
). Muistelen, että jo puolen vuoden raittiuden jälkeen alkoi tulla tilanteita, jossa ihan havahduin että EN ollut ajatellut alkoholia ainakaan tuntiin ts. tuli tunne että ‘ai niin, minähän olen alkoholisti’. Se oli vapauttava ja viaton tunne kuin koiranpennulla… 
Raittiuden ihan alussa vältin kyllä ihan systemaattisesti paikkoja ja tilanteita (ystäviä!), jossa oli alkoholia tarjolla ja ihan ekan kuukauden näin pulloja ja alkoholia kaikkialla: mainoksissa, katukuvassa, kauppojen ja huoltoasemien hyllyillä, TV:ssä elokuvissa (!) ja tietenkin myös unissa. Mutta sitten muutaman kuukauden jälkeen aloin hakeutumaan paikkoihin, missä alkoholia periaatteessa on saatavilla eli menin kahviloihin ja ravintoloihin juomaan kahvia ja limpparia. Tosin en mennyt ko. paikkoihin iltaisin (enkä mene vieläkään), jolloin niissä on meno päällä ja alkoholin sosiaalinen aspekti korostunut, vaan käväisin päiväsaikaan ja alkuillasta kahvilla mestoissa ja kokeilin josko se viinapiru alkaisi sieltä kurkistelemaan kun katselee baaritiskin hyllyjä. Itselläni ei ainakaan tuo pelkkä näköärsytys laukaissut mitään viinan himoa ja koen nykyisinkin ko. paikat ainakin päiväsaikaan melko konfliktivapaaksi ja riskittömäksi vyöhykkeeksi itselleni. Mutta mutta…tämäkin on varmaan hyvin yksilöllistä ja enpä kehoita toipuvaa alkoholistia koettamaan kepillä jäätä liian varhain. Valitettavaa tietenkin on, että ympäristömme on täynnä alkoholia eli sen tarjonta tavallaan invalidisoi toipuvaa alkoholista.
Mukavaa raitista sunnuntaita toivotellen !
En tiedä voiko sellaista päivää tulla, sillä niin paljon on alkoholia tarjolla joka puolella, että tuskin sen näkemiseltä ainakaan voi välttyä. Mutta alkoholin ajatteleminen muuttaa muotoaan kun on tarpeeksi raittiutta takana eli jos vaikka kaupan hyllyllä näkee massiivisen bisse-rivistön, niin sitä sitten vaan ajattelee että ‘so what’ tai että ‘tuo sitä aikuisten juomaa, missähän limpparit on?’. Eli tervetuloa lapseksi jälleen !
Kyllä, usein on noin, mutta viimestään ketoosin myötä häviää moiset mielestä. Ainaki minulta hävis. Oikeestaan hävis samantien koko näläntunne.
Hävis samalla myös kaljanhimo jopa perjantai-illoistakin. Arkipäivistä katosi jo aikoja sitten, onneksi.
Todellinen carboholismi voi olla melkein yhtä kauhea asia kuin alkoholismi. Tuolla on jollain foorumilla BMI 35 - 45 sarjan ihmisiä, jotka on todella hädässä. 
Raitista päivää niin meille kuin heillekin, sillä hekin taistelevat addikiota vastaan.
Niin no ahmimishäiriöisillä tai syömishäiriöisillä ei sitten välttämättä ole alkoholiongelmaa tai tupakointia ollenkaan riesanaan.
Ongelma on ihan samanlainen, mutta ns. pääasiallinen “päihde” eli addiktion kohde on eri.
Mä käyn vaa’assa myös ainakin kerran viikossa, mutta käytän enempi mittanauhaa kuin vaakaa. Eli ne sentit ratkaisee mm. vyötäröllä, ei niinkään kilot. 
PS. Addiktiosta kokonaan toipunut ei enää tarvitse itsekuria. 
Juu, tämä jotenkin liittyy erityisesti alkoholiin ja toki huumeisiin myös. Juomiseen liittyyvä käytös ja em. asiat itsenikin loppujen lopuksi ajoi seinää vasten. Fyysinen kunto olisi vielä kyllä kestänyt, korvien väli ei.
Joo kyllä. Tarkotin vaan sitä, että addiktioina sekä syöppöys että (kaappi)juoppous voivat muistuttaa paljon toisiaan. Kumpaankin voi liittyä häpeää, salailua, itsetunto-ongelmia, itsekontrollin ja elämänhallinnan menetystä, masennusta… jne. jne. Ei ihme että Anonyymit ylensyöjät, OA on askelineenkin yksi yhteen kopio AA:sta.
Jännä yhteinen piirre myös juopottelussa, syöpöttelyssä että tupakoinnissa on se oraalisen, suun kautta saatavan tyydytyksen hakeminen.
No tosin; kaikki lihavat ei ole syömishäiriöisiä, eikä kaikki syömishäiriöiset ole lihavia. Esim. bulimia voi pysyä piilossa ulkopuolisilta vuosikausia.
Lihavuus voi puolestaan johtua vain teolliseen einesmoskaan ja liiallisen hiilihydraattien saantiin perustuvasta ruokavaliosta, vaikkei sinänsä edes ahmisi.
Rupesi oikein vaivaamaan, että olikohan tämä vähän turhan harkitsematon leiskaus. Nimittäin; kyllähän heikkoja hetkiä, hetken kiusauksia ja huonoja päiviä tulla kenelle tahansa, oli sitten miten vapaa ja toipunut tahansa.
Eli kyllä sitä itsekuriakin voi edes hieman joskus tarvita.
Tarkotin siis vain, ettei koko ajan tarvitse sinnitellä ja kärvistellä ja kitkutella hammasta purren.
^Itselläni syömiset oli nuorempana aika sekaisin. Vegaanivuodet paastoineen ja sitten enemmän ja vähemmän överejä syömättömyyden ja syömisen aikakausia. Ne olivat sidoksissa juomiseen siten, että kosteimpina kausina en paljoa syönyt. Ei ollut nälkä ja olin aika maanisen energinen muutenkin. Vähemmän kosteina kausina tuli sitten tankattua. Varsinaista syömishäiriötä minulla ei ole diagnosoitu, kuten ei muitakaan mt-sairauksia, mutta kuten tiedämme se ei ole koko totuus. Siinä rajoilla on tullut keikuttua monessa asiassa koko elämä. Syömiset ovat rauhoittuneet jo vuosia sitten, n. 35 vuotiaasta asti olen syönyt säännöllisesti ja hyvin. Rakastan hyvää ruokaa. Kontrolloimisen tarve on säilynyt kyllä, eikä varmaan koskaan häviä eli painon nousu ei ole tervetullutta. Nykyään ruoka on kuitenkin ihana asia eikä aiheuta pakkomielteisä kuvioita. Samat kuviot olen käynyt läpi urheilun kanssa.
Nim.merk. Mikä nyt ei mensi överiksi?
Syömisten tiukka kontrollointi yhdistettynä fyysiseen suorittamiseen (liikunta) antaa fiiliksen siitä että elämä on tiukasti ns. lapasessa ja hommat hallussa. Liha tottelee kuria. Päihdeongelmainen voi käyttää kausittain tätä vaistomaisena vastalääkkeenä päihteenhimolle, toisinaan taas luisua toiseen ääripäähän ja lääkitä itseään vaikkapa ongelmasyömisellä.
Kaikki menee enemmän tai vähemmän överixi. 
Kokemusta on.
Addiktin aivokemiassa tasoittavan serotoniinin määrä on vähäisempi kuin palkitsevia kicksejä antavan dopamiinin määrä… verrattuna niihin paljonpuhuttuihin taviksiin. Siksi mikä vaan koukuttaa.
Mutta ei, en tosiaan sano että liikunta tai ruokavalio olisi pahoja juttuja. Ne voi olla loistavia juttuja, joista voi olla oikeasti paljon iloa ja apua myös päihteistä eroon pääsyssä.
Sitten on paha jos nekin menee niin överiksi että alkaa hankaloittaa elämää; tyyliin allekirjoittaneen rasitusmurtumat ja ylirasitustilat pari vuotta sitten. Pahvipää satuttaa itseään ilman päihteitä melkein yhtä paljon kuin päihteiden kanssa. 
Nykysinkin voi vielä olla varuillaan, mutta mielenrauhaa tullut kivasti lisää. Nykysessä ruokavaliossa ei ole pinnistelyn tuntua niinkuin entisissä, vaikka se jonkun mielestä voiskin vaikuttaa luonnottoman tiukalta. Rasva on nyt ystävä, ja nyt kutsuu kuntokeskus.
PS. Lizzykin juoksee? Cooper ois aika kiva…
Huomenta Lizzy 
Lizzy on vaaleahko nelikymppinen, nuorekas nainen. Olet hoikka ja elämän pituinen urheilu ja -liikuntaharrastus näkyy vartalossasi. Hiukset sinulla on keskipitkät. Ripsari ja huulikillto kuuluu aamurutiineihin. Asut rintamamiestalossa. Olet helposti innostuva tuli ja leimaus -tyyppinen ihminen. Ryhdyt ennakkoluulottomasti moniin juttuhin, mutta kyllästyt myös helposti, jos homma ei enää tutuksi tultuaan sinua älyllisesti kiehdokaan. Naurat paljon, olet seurallinen ja pidetty ystävä. Osaat pysähtyä myös kuuntelemaan ja ymmärrät myös elämän tummia sävyjä niitä itsekin kokeneena. Miesmakusi on ehdottoman maskuliininen: itseäsi pitempi, skrode, herrasmiehen ja hyvällä tavalla huijarin sekoitus, pilkettä silmäkulmassa ja vahva itsetunto. Työpaikkasi on ihmisten parissa kasvatuksen tai opetuksen merkeissä. Et pane pahaksesi, jos rahat riittävät ulkomaan matkaan kerran pari vuodessa.