Viikonloppujuoppo

[Hemmiina]

Kiitos kommenteista Mäkaks ja Delfi !

Mäkaks toki kommentoi omien kokemustensa kautta ja on selvästikin elänyt rankempaa elämää juopon kanssa, kuin minä tai tod.näk. Delfikään. Itse en miestäni juurikaan juopoksi kutsuisi, koska se mielestäni kuvastaa jo elämäntapaa, jossa alkoholi kuuluu niin arkeen kuin viikonloppuihin ja useampana päivänä peräjälkeen. Meillä, luojan kiitos, juomisen määrä on pysynyt jotakuinkin kohtuudessa, mutta ei se sitä tarkoita, ettei asia silti minua häiritsisi.

Joo, en minäkään keksimällä keksi omaa tekemistä tai vietä ns. omaa aikaa sen takia, että “minullakin on siihen oikeus”. Tässä kohtaa tekee mieli sanoa, että emme myöskään ole miehen kanssa viettäneet kahdenkeskisiä iltoja jonkun ihmeen tavan vuoksi, koska niin “kuuluu” tehdä. Minusta on tärkeää, että minulla on oikeus parisuhteesta ja perhe-elämästä riippumatta omiin harrastuksiini, ystäviini ym., mutta toki otan ajankäytössäni perheen tarpeet ja toiveet huomioon. Olen valmis joustamaan, mutta en suinkaan alistumaan ja tuo juuri on se pointti, mikä mielestäni erottaa elämäni monen muun alkoholiongelmaisen kanssa elävän elämästä. Aika moni nainen valitettavasti alistuu siihen hellan ja nyrkin (joskus jopa konkreettisesti) väliin, kun ei uskalla elää omien arvojensa mukaisesti, vaan joutuu “hiipimään seiniä pitkin” juovan miehen mielialojen mukana. On meilläkin tähän 20 vuoteen mahtunut tilanteita, joissa mies on tietyllä tapaa uhkailemalla pyrkinyt saamaan minut toimimaan jotenkin toisin, mutta on joutunut siinä itse “selkä seinää vasten”. En siis hyväksy minkäänlaista mielivaltaa, vaan teen miehelle selväksi, että sellainen käytös on muita vahingoittavaa eikä hän suinkaan sitä loppujen lopulta halua.

Kevättä kohti tosiaankin mennään ja elän toivossa, että mieli virkistyy samalla, kuin päivät pitenevät. Ajattelen myös asioitamme niin, että näitä “vaiheita” on vuosien varrella tullut aina muutaman vuoden välein, mutta niin ne ovat myös menneet ohitse, jonka jälkeen elämä on taas ollut mukavan seesteistä. Sitä odotellessa !

[Anonymous]

Mielenkiintoista se miten eri asteista voi alkoholiongelmakin olla. Ehkä olen päässyt jopa helpommalla, kun juominen on kunnollista rappiota niin sen selkeämmin voi itsekin toimia. Se oli pisteessa joko tai, ei mikään kohtuukäyttö tai vähentäminen enää olisi pelastanut mitään. Tosin se herkisti myös lieville ongelmille, nykyään jos tapaisin miehen jolla on pikkuisenkaan sinnepäin oireita, ottaisin varmaan paljon vakavammin.
Aloittelijat on jopa hankalia siinä, että ongelmaa ei voi konkretisoida mihinkään koska se pysyy vielä rajoissa.
Tosi hyvä naisen pitää se pintansa alusta lähtien. toisaalta mulla on alkoholismista kuva voiko se olla kuin pitkä jana, ja sitä vain on joko sen janan alku päässä tai sitten loppupäässä, mutta siinä janalla kuitenkin. Vai voiko olla niin että jos läheiset pelaa korttinsa oikein eivätkä taivu, niin se alkoholismi ei koskaan tule täyteen voimaansa. Ja mitä eroa on sillä, että on trapetsilla että mies ei kallistu sinne rappion puolelle, ja psyyys kohtuudessa. vai että hän käy kerran pohjalla, tekee kaikkien elämästä helvetin, ja sitten lopettaa koko läträämisen kerralla. Itselleni on varmasti liian raskasta se pienikin vastustava voima. Pienikin murjotus väärällä hetkellä saa raiteiltaan, se että puen takkia päälle ja mies on vakavana. Mies on tosissaan, vakava, murahtelee…Huh…mihin synkeyteen sitä on joskus joutunut. Olla kuin mörön luolassa missä iloton ihminen murahtelee ja köhii…itse haluan iloisia asioita enkä mustaa ja pimeää.

[Hemmiina]

Hei taas! Kiva saada keskustelua aikaiseksi

Mäkaks, sinun viimeisessä kirjoituksessasi oli paljon fiksuja ajatuksia. Ihan varmasti olisi helpompaa, jos mies joisi siinä mittakaavassa, että voisi laittaa lusikat jakoon. Kieltämättä tällainen 20 vuotta kestänyt tilanteiden vaihtelu käy voimille, siinäpä varmasti yksi syy, miksi itse käyn toista vuotta psykoterapiassa ja mies senkuin jatkaa omaa - minulle ajoittain haitallista - toimintaansa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että miehellä on siihen oikeus; ei ole hänen vikansa, että vaimo suhtautuu juomiseen näin, niinkuin suhtautuu. Ei sillä, ettenkö osaa ja joskus jopa halua juoda itsekin.

Oletteko koskaan miettineet, miten moni ihminen kaupan kassajonossa ostaa pullon tai pari tai koko laatikollisen? Noissa ihmisissä on niin miehiä kuin naisia, nuoria, vanhoja, keski-ikäisiä, yksinäisiä ja perheellisiä. En voi uskoa, että jokaisessa kodissa kuitenkaan voidaan sen kummemmin pahoin. Moni nainen kykenee elämään sen arjen kanssa, että mies ottaa työpäivän päätteeksi muutaman oluen, viikonloppuna menee sitten enemminkin ja siinä se perheen arki kuitenkin pyörii. Minä en jostakin syystä tuollaista kestä katsella. Mielestäni meillä pitää olla kaksi vastuullista, selväpäistä aikuista kantamassa arjen “taakkaa” - en halua kantaa sitä yksin. Juurikin tuosta on kyse siinä, että itse aina aika-ajoin väsyn miehen toimintaan. Meillä siis - kerrattakoon nyt tämäkin asia - mies saattaa olla koko pitkän talvikauden ottamatta juuri lainkaan, mutta kesää kohti “piristyy” ja alkaa olutkin maistumaan yleensä yhtenä iltana viikonlopussa. Joskus tuo sitten jää kesältä päälle ja niitä viikonloppuolusia kaivataan pitkin talveakin. Viimeeksi elimme tuollaista elämää reilut neljä vuotta sitten ja tämä talvi on hiukan osoittanut samanlaisia piirteitä, mutta ei sentään niin pahasti. Nyt mies on kuitenkin pitänyt huolta kunnostaan ja perheen arjesta, vaikka onkin perjantaina tai lauantaina ottanut muutaman oluen (ei läheskään aina juovuksiin saakka).

Juuri nyt minua kuitenkin vaivaa eniten se, että mies lähtee sunnuntai-iltana 200 km:n päähän töihin, tekee pitkää päivää aina perjantaihin saakka, ajelee iltasella kotiin ja sitten haluaakin lauantaina ottaa olutta ja/tai lähteä baariin. Miksei hän viihdy kotona, onko elämä muualla jotenkin tärkeämpää hänelle? Noita asioita väkisinkin mietin, vaikka tosiasiassa tiedän - tai ainakin luulen tietäväni - että minä ja lapset olemme hänelle tärkeintä elämässä. Ja näin on tapahtunut peräti kahtena viime viikonloppuna Eli pienestä se kamelinselkä katkeaa…

Tsemppiä taas teille jokaiselle - ja minulle myös !

[Hemmiina]

Noniin, se olis taas sunnuntai ja tuoreiden kuulumisten aika

Perjantaina mies ehti kotiin vasta, kun olin tytön kanssa harrastuksemme parissa. Kotiuduimme sieltä noin 20.45 ja mies olikin pihalla “vastassa”. Arvasin jo siinä autossa, että taitaa juuri tehdä lähtöä baariin, kuten tekikin. Satuin siinä sitten “avautumaan”, että on kyllä aika jännä juttu, että kun mies tulee kotiin, niin samantien pitää päästä baariin, johon mies tuumasi, että ehtihän hän olla jo monta tuntia kotona. Kysyin vielä, että aikooko vain pistäytyä vai ottaa ihan kännit, mutta eihän mies siihen osannut vastata. No, en ollut mitenkään yllättynyt miehen toiminnasta enkä siis tosiasiassa pettynyt tai sen ihmeemmin ärtynytkään, kunhan nyt halusin sanoa mielipiteeni, mutta mies aivan varmasti koki tuon huomautteluksi.

Jatkoimme tyttöjen kanssa koti-iltaa keskenämme. Katsoimme klo 21 alkavaa TV-ohjelmaa kaikki yhdessä alakerran sohvalla ja kun mies yllättäen tulikin ennen 22 kotiin, niin sanoimme hänelle, että näinhän me nykyisin tehdään joka ilta. Mies selvästikin tulkitsi asian niin, että meillä on keskenämme mukavaa, kun hän ei ole kotona (niinkuin onkin) ja sanoi, että taitaakin lähteä takaisin. Alkoi siis pukemaan uudelleen päälleen, jolloin menin eteiseen sanomaan, että älä nyt tee tyhmästi, vaan jää kotiin. Totesin, että meidän tilanne ei muutenkaan ole nyt helppo, joten pahentaa vaan sitä, jos lähtee. No, jäi kotiin. Oli ihmeen juovuksissa oltuaan vain tunnin baarissa, joten kun ääneen ihmettelin tilannetta, hän kertoi ottaneensa pari viskiä. Kotona oli juonut pari pulloa (huomasin tyhjät pullot ja päättelin siitä) olutta. Ehdin jo hetken kokemaan tyytyväisyyttä siitä, että mies oli päättänyt palata baarista kotiin, mutta sitten taas totuus iski silmille; mies alkoi ramppaamaan kellarinportaikossa hakemaan olutta pullo toisensa jälkeen. Istui siis iltaa kotona, chattaili netissä kaverinsa kanssa, kuunteli musiikkia ja joi olutta kahteen saakka yöllä. Minä en saanut nukutuksi, koska telkkarikin oli auki ja piti omaa ääntänsä. Onneksi ei kuitenkaan samaan tapaan ahdistanut, kuin monena yönä joskus ennen vastaavissa tilanteissa.

Lauantaina heräsimme samaan aikaan ja kun juotiin aamukahvia, otin taas puheeksi tuon miehen käytöksen. Totesin, että luulisi hänen jo aikaisempien kokemusten kautta tietävän, ettei tuosta juomisesta ole hänelle eikä koko perheelle iloa. Mies ei tuntunut ottavan minkäänlaista vastuuta asiasta, vaan puheeni lipesi kuin vesi hanhen selästä; mies siis ikäänkuin vältteli katsomasta totuutta silmiin. Sanoin siitäkin asiasta, että on ihan kuin joskus ennenkin, kun ei ota enää vastuuta tekemisistään. No, meni puheeni perille tai ei, niin tuon jälkeen tämä viikonloppu on sujunut jotakuinkin hyvissä tunnelmissa.

Nyt kyllä jollakin tapaa arvelen, että mies purkaa huonoa oloaan (rasittava työviikko, kipeät jäsenet ym) tuohon juomiseen. Ehkä haluaa myös minulle viestiä, että hänellä on oikeus rentoutua juomisen parissa, jos niin haluaa. Tällä kertaa itsestä tuntuu, ettei miehen perjantai-iltainen juominen “uponnut” minuun samalla tavoin, kuin monesti ennen. Kykenin siis pitämään itseni siitä loitolla ja se on suuri helpotus.

Näin meillä taas tänäkin viikonloppuna, mutta onneksi paremmassa henkisessä kunnossa, kuin viikko sitten Kuulumisiin jälleen…

[Anonymous]

No johan nyt jotakin, kun on kulunut pari viikkoa edellisestä kirjoituksesta. Ei näköjään kukaan muukaan ole jaksanut tai kokenut tarpeelliseksi kirjoittaa tänne.

En muistanut enää omaa salasanaanikaan, joten hämäsin järjestelmää kirjoittamalla käyttäjätunnukseni yhdellä iillä

Meillä elämä on jatkunut samoja latuja; mies on viikot pääkaupunkiseudulla töissä ja kun perjantaina kotiutuu, ottaa joko silloin olutta tai viimeistään lauantaina. Parina edellisenä viikonloppuna on juurikin lauantaina lähtenyt “käväisemään baarissa” 18 jälkeen ja tullut kotiin enemmin ja vähemmin juovuksissa vasta ennen kolmea. Onneksi olen saanut nukutuksi kohtalaisen hyvin.

Muuten meillä kyllä puheyhteys toimii ja mies on ollut sinänsä ihan huomaavainen. Tämän viikon maanantaina mies totesi sähköpostissaan, että “Niin, kyl kai mun pitäisi ryhdistäytyä”. Olin hänelle kirjoittanut mietteitäni siitä, miten nuo viikonloput on nyt menneet kerta toisensa jälkeen oluen “voimin” ja että olen huolissani hänen jaksamisestaan. Viikot tekee pitkää ja raskasta päivää ja kuvittelisi, että kotona haluaa rentoutua ihan muun asian parissa, kuin juomalla ja valvomalla pitkään saati että nukkuu sitten humalaisen unta. En syyllistänyt, en valittanut kohtaloani, vaan korostin, että hänen hyvinvoinnistaan tässä huolehdin. Siihen tosiaan tuli tuo lyhyt, mutta jotenkin niin miehelleni tyypillinen vastaus.

Tuohan kertoo suoraan sen, että mieskin kokee, ettei hän ole juuri nyt “ryhdissä”, kun kalja maistuu. Minusta tuo olikin ihan myönteinen reaktio ja vaikken suinkaan odota, että sitä ryhtiliikettä tapahtuu nyt heti, niin luottamus tulevaan on kuitenkin vahva. Mies on aina kyennyt muuttamaan tapojaan, kunhan on ensin henkisesti virkistynyt.

Valoisaa viikonloppua jokaiselle!

[Delfi]

Ajattelinpa minäkin nyt hieman päivitellä pitkästä aikaa. En ole oikein jaksanut ja ehtinyt hetkeen.

Ensiksi Hemmiinalle: Kiva kuulla, että voit suht koht hyvin vaikka mies viettääkkin “nollauksia” viikonloppuisin. Uskon myös, kuten sinäkin, että nollaukset helpottaa ajanollen.

Sitten omia kuulumisia: Menneisiin viikkoihini kuuluu risteilyä ja Tukholmassa seikkailua, lomailua, töitä, koko perheen sairastelua, lenkkeilyä, kaikenlaista touhua. Eipä niistä sen enempää.

Miehen alkoholitouhut on nyt viikonloppuisin ollut välillä enemmän ja välillä vähemmän. Olen saanut sellaisen kuvan, että mies haluaisi jonkinlaista elämänmuutosta. Minkälaista? Sitä hän ei taida vielä itsekään tietää. Olen kuitenkin valmis tukemaan sitä mitä tuleman pitää, kunhan se koskee hänen hyvinvointinsa lisäämistä. Itse olen hänelle koittanut painottaa, että huolehtisi nyt itsestään ja siitä, että hänellä olisi hyvä olo. Luulen, että jos/kun sellainen joskus on, niin se vaikuttaa koko perheen hyvinvointiin positiivisesti. Mutta päivä kerrallaan. Itse koitan pitää omasta hyvinvoinnistani huolta.

Nauttikaa aurinkoisista kevätpäivistä! Niin minä ainakin teen

[Anonymous]

Hämäily jatkuu, meinaan että edelleen yhdellä iillä kirjoitin tuon tunnuksen, kun en kertakaikkiaan muista enkä ehdi selvittelemään salasanaani

Kiva oli kuulla, Delfi, sinustakin pitkästä aikaa. Jotenkin tuo asenteesi miehen toimintaan on niin samankaltainen kuin minulla, että melkein hämmästyttää Hyvä siitä tulee, ainakin toivossa on hyvä elää

Meillä viikonvaihde sujui entiseen malliin; mies otti perjantai-iltana olutta ja lähti, tällä kertaa tosin ennalta suunnitellusti, kuuntelemaan yhtä bändiä kaupungille. Tuli 3.30 kotiin juovuksissa, mutta ei mitenkään änkyrässä. Lauantaita vietettiin sitten normaaliin tapaan “arkiaskareissa” ja selvin päin. Tiesin kyllä, että miehellä pyöri oluen otto mielessä, olihan hänellä yli puoli mäyrää jemmassa kellarin portaikolla, mutta onnistui pysyttelemään siitä erossa

Miehen halu juoda on minulle “mysteeri” ja vaikeasti sulateltava asia, mutta toistaiseksi siis kykenen pitämään enimmät pahanolontunteeni loitolla asiasta. Mies on myös alkanut suunnittelemaan lenkkeilyä eli jonkinlaista paluuta terveeseen ja ehkäpä myös päihteettömään elämään on ilmaantunut ajatuksen tasolle. Siitä voi olla vielä pitkä matka käytäntöön, mutta ajatuskin on jo edistystä

Näin meillä siis elellään, päivä ja viikko kerrallaan. Pirteyttä teidän(kin) päiviinne ja viikkoihinne !

[Anonymous]

Hei vaan kaikille pitkästä aikaa. Täällä hyviä uutisia, asuntoasia etenee ja muutaman viikon kuluttua on muutto. Mieskin kai tuli järkiinsä ja suostui hoitoon, oli 3 viikkoa kuntoutuksessa, mutta sitten jätti kesken. Ne 3 viikkoa olivat ehkä pitkästä aikaa elämäni kivointa aikaa kotona. Nyt olen entistäkin varmempi, että lähteminen on oikea ratkaisu. Mies on nyt kumminkin ollut juomatta 2 viikko kotonakin, vaan koko ajan jännittää että millon se ratkeaa. Paineita tulee joka suunnasta ja helpotusta ei suo se että olemme keskustelleet tästä mun halusta lähteä. Onneksi on ottanut asian kumminkin rauhallisesti. Että näihin tunnelmiin täältä, peukut kaikille!

[Anonymous]

Peukut sinullekin, Kodinhengetär ! Hieno juttu, kun olet saanut tehdyksi tuon päätöksen irtiotosta. Mies toki voi olla juomatta nyt ikäänkuin sinun mieliksesi, mutta olet aivan oikeassa siinä, että elämä jatkuisi tämän jälkeen “kyttäämisenä”, milloin hän taas ratkeaa. Näin on varmasti parempi ja jos teillä välit säilyvät lämpiminä, niin voittehan edelleen olla yhteyksissä toisiinne.

Meillä on edessä jälleen “yhteinen” viikonloppu eli mies tulee tänään kotiin, mutta ehkä vasta sen jälkeen, kun minä olen lähtenyt istumaan iltaa ystävieni kanssa. Jos mies ei lähde tänä iltana itse mihinkään, niin tässähän voi käydä niin mukavasti, että mies lähtee sitten huomenna ja silloin taas minä olen yksin. Että näin meillä. Pitäisikö vaan opetella ajattelemaan, että ollaanhan tässä 20 vuotta saatu olla yhdessä ja varmasti vielä monet illat tulevaisuudessakin, kunhan tuo kotiutuu matkatöistään. Mikä hätä tässä on, jos ei yhtenä viikonloppuna hirveästi toisiamme nähdä

Nojoo, enhän voi etukäteen tietää, miten tämä viikonvaihde sujuu. Itse tosiaan lähden ammattijärjestöni kevätkokoukseen ja lupasin jäädä istumaan iltaa yhden ystävän kanssa. Voi olla, että otan “kuppia” hillitysti, mutta voihan tuo vaikka “revetä riemuksikin”, mistä sitä etukäteen tietää. Tietyt paineet siis ihan itseänikin ajatellen

Palailen varmaankin asioihin ensi viikolla. Siihen saakka näkemiin

[Anonymous]

Tähän väliin oikeastaan ei-mihinkään liittyvä välihuomio.
20 vuotta naimisissa ja olet noin kiinnostunut miehestä ja hänen kanssaan olemisesta.
Ihailtavaa sinänsä, verraten siihen kun itselläni tekee jo 2 vuoden jälkeen tiukkaa kiinnostua toisen menemisistä ja hänen naaman näkemisestä. Jos tähän vertaa niin en taida olla ns. parisuhdemateriaalia, vaikka nainen olenkin. huh…kaikkee sitä huomaa kun elää ja lukee. Miten toisin on toisilla asiat.

[Delfi]

Aurinkoista maanantaita

Olipa mukava lukea Kodinhengettäreltä hyviä uutisia. Onnea uudelle polulle

Toivottavasti Hemmiinalla oli mukava viikonloppu ja löysitte myös yhteistä aikaa.

Sitten omia kuulumisia. Perjantaina käytiin keilaamassa koko perhen voimin. (Vaarallinen laji, vieläkin on kankku kipeänä ) Lauantain vietin sukuloimassa lasten kanssa. Eilen lenkkeilin ja kävin lasten kanssa kaffittelemassa. Mies vietti omaan tyyliinsä: perjantaina aloitti juopottelun ja eilenkin oli vielä jonkin verran ottanut. Eniten tässä ehkä otti se päähän, kun viikolla oli puhuttu ettei tästä viikonlopusta tule samanlaista kuin edellisestä ja kuitenkin tuli. Pahaa pelkään, että kuinka mopo lähtee käsistä, kun alkaa aurinkokin enemmän paistamaan. Sellaista rauhallisempaa kautta ei tullut enään tänä talvena mitä yleensä on tullut. Onneksi itse voin paremmin.

Ensi perjantaina olisi vapaailta, kun lapset lähtevät yökyläilemään pitkästä aikaa. Miehen kanssa suunnataan varmaan silloin teatteriin.

Lämpöä odotellessa, aurinko onneksi jo paistaa

[Anonymous]

Maanantaihuomenta!

Delfiltä olikin tässä välissä tullut posti, mutta ehdin jo kirjoittamaan alla olevan viestini, ennenkuin luin, Delfi, sinun kuulumisesi. En niitä tässä sen kummemmin kommentoi, kuin että ymmärrän oikein hyvin tuon “eniten tässä ehkä otti päähän…” -lauseesi.

Kiitos “eräs vaan”, aika hauskasta kommentistasi, mitä tulee minun 20-vuotiseen yhteiselooni miehen kanssa Tuo sattui sinänsä hassuun saumaan, koska itse juuri viime viikolla eräälle ystävälleni juttelin, että luulisi näin monen vuoden jälkeen jo olevan jotakuinkin se ja sama, miten mies vapaa-aikaansa viettää; ottaako olutta vai ei, mutta kun ei ole. Edelleenkin toivoisin meidän elävän yhteistä elämää eikä sellaista, jossa molemmilla on omat menonsa ja ystävänsä. Toki nuokin ovat sallittuja, en minä sitä tarkoita, mutta samanlaista sitoutumista perheeseen ja yhteisiin arvoihin toivoisin mieheltänikin, edelleen

Oma viikonloppuni oli vaihteeksi melko kurja. Itsehän kävin perjantai-iltana “viihteellä”, mutta tulinkin kotiin jo hyvissä ajoin, mikä minulla tarkoittaa ennen kolmea aamuyöstä Melko kurjalta tuntui, kun huomasin, että miehen puoli sängystä on tyhjä. En siis ollut häntä nähnyt enkä hänestä mitään kuullut koko illassa, vaikka olikin tullut jossakin vaiheessa työreissustaan kotiin.

No, kävin nukkumaan, mutta jostakin syystä havahduin hereille ehkä joskus 4.30 aikoihin ja edelleen oli toinen puoli sänkyä tyhjä. Siitä alkoikin sitten miehen odottelu kotiin, vaikka yritinkin “rauhoittua” uudelleen nukkumaan. Mies tuli vasta kuuden jälkeen! Ei kai siinä mitään muuta voinut itse miettiä, kuin että onkohan tuo viettänyt yötään jossakin muussa pedissä. Totuus jäi kokonaan epäselväksi, en siis alkanut mieheltäni tenttaamaan, missä hän on yönsä viettänyt, mutta kyllähän tuo vei fiiliksiä lauantaipäivältäni.

Mies oli lauantaina luonnollisestikin hyvin väsynyt ja etenkin heräämisensä jälkeen tosi kärttyisä. Naapurilla olisi ollut meille kiireellistä asiaa eli olisi halunnut tulla käymään, mutta sehän ei “väsyneelle” miehelle sopinut. Sanoi siinä sitten (vaihteeksi!), että “voikun pääsis vaan pois” ja minä tulkitsin tuon ikäänkuin erotoiveeksi. Sanoinkin miehelle, että jos hän TODELLA sitä haluaa, niin aivan varmasti pääsee pois - siis minä “päästän” hänet irti liitostamme, mutta siihen tuo keskustelun avaus sitten päättyi. Ota tuosta nyt sitten selvää! Todella ristiriitaista tuo miehen viestintä ja erittäin turhauttavaa on tietää se, että meillä ei tällaista surkeutta tarvitsisi kokea, jos mies ei joisi.

Meillä elettiin tasan neljä vuotta sitten tällaista samankaltaista “vaihetta”, joka meni lopulta ohi, mutta sitä ennen piti kyllä käydä tosi pohjalla. Tarkoitan tuolla sitä, että keskusteltiin jo erosta. Tuon jälkeen, kun tosiaan kriisistä selvisimme, elimme varmaan - ainakin jos minulta kysytään - elämämme parhaat kolme vuotta, kunnes tää ikävyys jälleen nousi pintaan. Näin on meillä eletty koko tämä reilut 20 vuotta; muutama auvoisa vuosi, sen jälkeen vaikea talvi ja kenties jopa kriisi, jonka jälkeen taas muutama seesteinen ja onnellinen vuosi. Tätäkö meillä tulee olemaan myös tästä eteenpäin? Aika näyttää. Rakkautta kyllä riittää ainakin minun puoleltani edelleen, mutta usko ja toivo ovat juuri nyt koetuksella

Joka tapauksessa, valoa päiviiMME <3 !

[Hemmiina]

Kiirastorstaita kaikille!

Ollaanpa me hiljennytty täällä keskustelussa syystä tai toisesta No, itselle ei kuulu mitään erityistä uutta, mutta yksi mainitsemisen arvoinen asia lienee se että viime kirjoitukseni jälkeen laitoinkin miehelle sähköpostia, jossa hieman purin mieltäni. Tarjosin hänelle vapautta, jota hän tuntuu niin kovasti toivovan vähintään kerran kuukaudessa! Yleensä siis tuskastuneena johonkin tai krapuloissaan tms. Miehelle tuo ehdotus tuntui tulevan aivan puskan takaa, meni jotakuinkin mykäksi. Siitä sitten alkoi jonkinlainen tunnetilojen vuoristorata, koska siitäkin huolimatta, että tarjosin miehelle vapautta, minulle tuli suuri hätä, jos hän ottaakin tarjouksen vastaan. Ei kuitenkaan ottanut - ainakaan vielä…

Viime viikonvaihde meni tasaisesti joskin sen takia, että mies oli tehnyt 28 tunnin työrupeaman ja lauantai-iltapäivänä kotiutuessaan oli aivan naatti. Torkkui pitkin iltaa ja ehkä sen takia ei hingunnut mihinkään olusille. Heti kotiin tultuaan tuo kyllä avasi yhden pullon ja ehdin siinä jo hetken ajatella, että “vai niin…”. Minä nimittäin tein postissani myös selväksi - jälleen kerran - mitä mieltä olen tuon juomisen vaikutuksesta parisuhteeseemme ja kodin ilmapiiriin.

Olen tässä moneen otteeseen miettinyt, että onko minulla lopulta oikeutta vaatia mieheltä toisenlaista käytöstä, JOS hän jotenkin kokee ansainneensa “muutaman” tai muuten vain kokee tuon juomisen tarpeelliseksi itselleen. Olen yrittänyt noissa posteissani ja toki suullisestikin korostaa, että haluan miehen tekevän päätöksensä sillä tavoin, että on ITSE onnellinen eikä vain minun mielikseni. Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu, että jos mies esim. nyt pääsiäisenä “viihtyy” kotosalla, niin ei välttämättä sen takia, että itse sitä haluaisi. Saa nyt nähdä, miten tämä meidän elämä tästä etenee. Ja jännä olisi tietää, olisiko meillä (minulla?) näin hankalaa, jos mies ei olisi matkatöissä.

Joka tapauksessa valoisaa pääsiäistä ja toivotaan, että meidän jokaisen päiviimme sisältyisi hyvää mieltä !

[Anonymous]

Kiva että kommentti piristi On tosiaan mitä enemmän lukee, kyllä on niin toisin. tosiaan meillä se olen minä, jolla voisi käydä niin että lähden ja palaan aamuyöstä kotiin. Kamala sitoutumiskammo, kun vieläpä aloin seurustella, ihastuneena kylläkin, niin tuntuu kamalalta että nyt on oltava hänen kanssaan, koska hän lopetti ryyppäämisen ja kaiken. Ja hän muuttuu ihanammaksi päivä päivältä, enkä haluaisi täysin luopua parisuhteestakaan mutta menohalut on kovin suuret, niin onko minun oikein vaatia häntä odottamaan kotona. Niin mitäs minä nyt sitten teen=P Haluaisin monesti vain yökaudet juosta silloin tällöin, ei puhettakaan että kiinnostaa mitään pariskunta iltoja viettää, mieluiten lähden yksin. en halua asettua aloilleni enkä mitään. tai haluan juoda silloin tällöin omaksi ilokseni. tai tulee juhlat ja tekisi mieli tempaista myös jatkojen kautta. Mitä vähemmän juon sen parempi, kokoajan vähentynyt juominen ja siitä on kiittäminen myös puolisoa joka lopetti kokonaan. Mutta on tässä vähän olo kuin nunnalla munkkiluostarissa, joka paikka täynnä houkutuksia ja ihanuutta, sitten pitää seurustella ja olla parisuhteen joku puolikas. plääh! Mutta minkäs mahtaa kun ihastuu, sitä alkaa heti jos on vapaana. Tulikohan luvattua liikoja.

[Hemmiina]

Kiva kuulla muistakin - siis kiitos edellisestä “eräs vaan” Sinänsä hauska lukea omia kokemuksiasi, kun selvästikin elät ihan erilaista elämänvaihetta, kuin me lähes viiskymppiset (mieheni ja minä) melkein aikuisine lapsinemme ja tosiaan yli 20 vuoden yhteiselon jälkeen.

Meillä tämä pääsiäisen aika on kulunut pääosin oikein mukavasti; vielä näköjään löytyy sitä “perhe-elämääkin” eli yhdessä puuhailua (ruuanlaittoa, ajanviettoa) hyvässä hengessä, mutta… Palataanpa alkuun

Torstai-iltana mies kotiutui työreissultaan vähän 18 jälkeen. Avasi heti pullon olutta ja minuahan se tietysti ärsytti, tosin pidin ärsytyksen piilossa mielessäni. Kävin hakemassa nuoremman tyttären tallilta kotiin ja kun palasin vähän ennen 20:ta, niin korkkasin minäkin sen viinipullon. Niinhän siinä kävi, että mies otti muutaman (max viisi) oluen ja minä onnistuin tyhjentämään koko viinin, mutta ihmeekseni en ollut mitenkään pahemmin päissäni.

Perjantaiaamu valkeni siis jotakuinkin normaaleissa tunnelmissa. Kävin ystävättären kanssa tunnin kävelylenkillä ja sen jälkeen tehtiin miehen kanssa ruokaa jne. Sillä hetkellä tuntui, että ei se paluu “normaaliin” sittenkään ole niin vaikeaa, että emme me tosiasiassa niin hirveän etäällä toisistamme olla, kuin aina miehen juomareissujen jälkeen tuntuu. Lähdin 18 aikoihin viemään tytärtä tallille ja sillä aikaa mies oli lähtenyt anoppilaan lämmittämään lomareissussa olleiden äitinsä ja tämän miehen taloa - noin ainakin olin aikaisemmista puheista ymmärtävinäni. Miehen ilta venyi ja aika moneen kertaan ehdin jo miettimään, että ehkäpä tuo on pysähtynyt matkan varrella olevaan lähibaariin. Hiljalleen alkoi ärtymys nostamaan päätään.

Mies kotiutui 22 aikoihin ja otti jälleen yhden oluen. Olin sinänsä ihan kiitollinen (siis hiljaa mielessäni) siitä, että hän tulikin kotiin, vaikka kotona sitten aloitti (tai jatkoi) oluen ottamista. Toisen pullollisen jälkeen, kellon ollessa noin 23, mies ponkaisi ylös sohvalta ja ilmoitti lähtevänsä käymään lähibaarissa. Sanoin hänelle, että et ole tosissasi! Totesin myös, että hetken ehdin jo ilahtumaan, että ilta olisi mennyt ilman baarireissua, mutta että näköjään olin väärässä (varsinainen marttyyri ). Mies lähti baariin suorastaan vihellellen! Ja minua v…tti. Sain onneksi nukuttua ihan hyvin, kunnes mies kotiutui 3.30 ja alkoi rapisuttamaan jotakin “välipalaa”. Ei onneksi ollut pahasti juovuksissa, mutta kyllähän minua potutti tuo baarissa viihtyminen noinkin myöhään. Ei siis varmaan lähibaari riittänyt, koska sehän menee 2:lta kiinni.

Lauantaiaamu valkenikin sitten vitutuksen parissa, vaikka mies oli, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut. No, hänen näkökulmastaan ei nähtävästi ollutkaan, kun ei tunnu millään tavoin ymmärtävän, miten kovin minua ärsyttää tuo kuukausia kestänyt viikonloppubaareilu!

Lähdin itse kaupoille ja päivä kului suht vaisuissa fiiliksissä. Mies lähti joskus 12 jälkeen lämmittämään anopin uunia uudelleen ja tuli vähän ennen, kuin minä lähdin taas nuoremman tyttären kanssa tallille, kotiin. Anoppi soitti joskus 19 aikoihin minulle, että ovat kotiutuneet ja innostui kutsumaan iltaa istumaan. Olin kyllä niin vittuuntunut miehen edellisen illan reissusta, että sanoin suoraan, ettei kiinnosta. Tuon jälkeen olin taas tosi pahalla tuulella, koska mielessäni kuvittelin, miten mies tietysti häviää kylille illan tullen.

Kun menimme 20 aikoihin kotiin, mies olikin lämmittämässä saunaa - pitkästä aikaa - eikä siis matkalla minnekään. Ei myöskään ollut juonut mitään ja kiva niin.

Tämä päivä on taas ollut tosi mukava. Kävin 1,5 tunnin kävelylenkillä ystävän kanssa. Sen jälkeen mies paistoi muusintähteistä lepuskoita ja valkosipulisia ruispalatikkuja. Tytär leipoi tiikerikakkua ja minä vielä pannupizzan. Ilmapiiri on jälleen ollut mukava, mitä nyt miehen lähdettyä hakemaan valkosipulia ja piimää kaupasta, oli pakko hänelle sanoa, että toivon, ettei tämä ilta mene jälleen olutta lipitellessä. Pelkäsin näet, että hän on keksinyt tuosta valkosipulista ja piimästä vaan tekosyyn hakeakseen mäyrän olutta. Mies sanoi minulle, että ei ollut aikomuskaan, tosin hiukan naama valahtaneena - varmasti ärsytti nuo minun sanani.

Mies jopa innostui ennen pizzaa nostelemaan puntteja! Jotakin positiivista Tai oikeastaan, aika paljonkin, jos miettii koko tätä pääsiäisen aikaa.

Nyt on lopeteltava, joten mukavaa jatkoa teillekin !

[Anonymous]

Hei vaan kaikille!

Nyt on muutto suurimmalta osaltaan valmis eli omassa kodissa Muutto oli rankkaa, mies oli tosin hoidossa mutta nyt sitten eilen tuli vanhaan kotiin ja tietysti oli ottanut illalla, vaikka takana on hänellä 6 viikkoa juomatonta aikaa. Mutta sen jotenkin arvasin ja olen niin iloinen siitä, ettei tarvitse nyt siellä olla. Osittain syyllisyys painaa kun lähdin juuri nyt kun hän meni hoitoon ja aloitti prosessin lopettaakseen, mutta en voi ottaa syytä niskoilleni, jos hän nyt jatkaa samaan vanhaan malliin. Hänen on itse päätettävä se lopettaminen. Tosin hän kyllä sanoi suurimman syyn olleen se, että voisi tarjota minulle parempaa kun olisi itse juomatta ja minä olisin siinä tukena. Mulla on vain itselläni nyt paukut niin käytetty loppuun, että en vain jaksa olla kenellekään tukena. Kauhean sekavaa, koittakaa saada selvää mutta omakin olo on nyt aika sekava…väsynyt ja helpottunut, samalla hirvittävän surullinen…olen koittanut vain laittaa tätä asuntoa nyt kodiksi itselleni ja lapselleni. Koitan olla tukena miehelle ystävänä ja katsoa asioita vähän kauempaa ja keskittyä omaan jaksamiseen ja voimien keräämiseen. Jaksamista myös teille kaikille, koska nyt varmaan harvenevassa määrin täällä tulee käytyä! Ihanaa kevättä jokaiselle ja voimia kestää elämässä eteenpäin

[Delfi]

Olipa kiva lukea muiden kuulumisia. En niitä nyt jaksa sen enempää kommentoida.
Olen minäkin edelleen täällä, mutta jotenkin tuntuu turhalta käydä samanlaiset tekstit kirjoittamassa joka viikko.

Meillä tilanne ei ole muuttunut suuntaan eikä oikeastaan toiseenkaan. Mies ottaa melkeinpä viikonloput läpeensä ja itse touhuilen mitä toihuilen, yksin ja lasten kanssa. Miehellä on kaikenlaisia reissuja suunnitteilla joka kuukaudelle tästä neljä kuukautta eteenpäin. Tuntuu, että hänellä on ihan oma elämänsä ja meillä oma. Olisihan se kiva jos ne kaksi erillistä elämää vielä joskus kietoutuisi yhteen, mutta se jää nähtäväksi.

Nautitaanhan auringosta. Sitä paistetta nyt tuntuu riittävän

[Hemmiina]

Kiva kuulla Kodinhengettärestä ja Delfistä taas välillä Kodinhengetär, uskon että olet tehnyt ihan oikean ratkaisun ottaessasi välimatkaa mieheen. Juurikin noin voit ajatella, että ystävänä jatkatte, jos se vain on mahdollista. Mies todellakin ottakoon ITSE vastuun juomattomuudestaan tai juomisestaan. Älä siis sieltä “kauempaakaan” ala häntä jatkuvasti tukemaan, koska muuten huomaat pian olevasi entisenlaisessa tukijan roolissa ja juuri siitähän sinä nyt halusit eroon (muiden muassa, jos oikein olen ymmärtänyt).

Delfi; sinun kuulumisiasi ymmärrän paremmin kuin hyvin. Ihan samoja mietteitä tässä on ollut, että meillä miehen kanssa sujuu niin kauan hyvin, kun kumpikin keskittyy omiin juttuihinsa… Ei ole kyllä mitään perheellisen elämää, mutta “sitä odotellessa”

Itse olen vielä tälläkin viikolla lomalla ja olen päässyt jonkinlaisen kuntoilun makuun Tuntuu, että jo muutamasta lenkki- ja treenikerrasta olisi tuo keskivartalon “korsetti” napakoitunut Nyt kun vaan saisi intoa jatkaa tätä, mutta pahaa pelkään, että miehen kotiuduttua reissuhommistaan kohtapuolin, minä(kin) passivoidun entiselleni. No, ainakin yritän olla passivoitumatta ja keskittyä omaan hyvinvointiini

Pirteyttä päiviinne, “siskot” armaat! Me selviämme kyllä

[Hemmiina]

Pitää nyt näin perjantain kunniaksi kirjoitella hiukan mietteistään, mitä tulee alkavaan viikonloppuun…

Minua pelottaa ne tunteet, joita minussa herää, jos ja kun mies taas tänä viikonloppuna katoaa johonkin baariin. Ja nyt juuri oivalsin tärkeän asian; en siis pelkää miehen baariin lähtöä, vaan nimenomaan omia tunteitani! Joudun aina jotenkin niin syviin vesiin, vaikka onneksi vain lyhyeksi aikaa. Olen oppinut repimään itseni irti noista ikävistä tunteista ja ajatuksista, mutta siitä huolimatta. Mielessä alkaa aina pyörimään esim. ajatus erosta Tuntuu ihan hullulta, että meidän elämää ei varjosta mikään muu asia, kuin tuo miehen tahto lähteä viikonloppuna baariin. Miksen voisi vain hyväksyä sitä? No, en vaan voi, koska mielestäni perheellisen, viittäkymmentä lähestyvän miehen ei pitäisi olla mitään syytä juosta joka viikonloppu baarissa. Mitä sellaista sieltä saa, mikä voittaa meidän perhe-elämän? Noin minä koen asian, enkä ymmärrä.

Mies siis tulee taas tänään viikkotöistään kotiin ja minä “voimistan” itseäni ottamaan vastaan mahdollisen pettymyksen. Miksi kenenkään ihmisen tarvii joutua miettimään tällaisia asioita? Jos mieheni ei joisi, voisin iloiten odottaa yhteistä perheviikonloppua. Jos ja jos - pitää opetella elämään niin, että jossittelusta huolimatta elämä on nauttimisen arvoista

Kävin muutes lukemassa Rinaldan “päiväkirjanomaista” kirjoittelua, olikohan nyt otsikkona “Selviytymistarina”. Suosittelen sitä teille muillekin, jos ette ole vielä tutustuneet tarinaan. Minulle se antoi kuitenkin jonkinlaista perspektiiviä siitä, miten vähäisessä määrin mieheni lopultakaan juo. Mutta niinhän se on, että meillä läheisillä on jokaisella oma sietokykymme Tsemppiä alkavaan viikonloppuun!

[Hemmiina]

Yksinpuhelu jatkukoon Joku tätä jossakin vaiheessa kumminkin lukee ja kenties kommentoikin .

Päätin lähestyä tämän hetken kuulumisiani palaamalla perjantai-illan tunnelmiin siinä muodossa, kuin kirjoitin niistä miehelleni, joka ei tullutkaan reissutöistä suoraan kotiin… Tästä se alkaa:

Jaahas, jos mä tässä perjantai-iltana ennen nukkumaan käyntiä kirjoittelen sulle ”pari riviä” tämänhetkisistä tunnelmistani… Mä en nyt – taas kerran – ymmärrä, mikset sä ole tullut kotiin etkä ole ilmoittanut itsestäs mitään. Et vastaa puhelimeen, et viestiin.
Toivon totisesti, että tuohon on hyvä selitys eli se, että olet joko töissä tai sitten kotimatkalla on sattunut jotakin. Toisaalta, kummassakin tapauksessa, olettaen, että olet kuitenkin toimintakykyinen, olisit voinut vaikka laittaa tekstarin, että viivyt.

Valitettavasti , ihan kokemukseen perustuen, mä epäilen sun jääneen matkan varrella johonkin baariin. Tai no, ethän sä ole vielä tuota temppua tehnyt tän reissuhommasi aikana, mutta muuten sulta kyllä onnistuu nuo ”oharit”. Mä oon myös moneen otteeseen miettinyt, onko sulla jossakin toinen nainen, kun joka viikonloppu juoksuttaa baariin ja oot aina silloin tällöin ollut tavoittamattomissa. No, mitään tällaista älytöntä ei tarttisi miettiä, jos meillä kommunikaatio toimisi, niin kuin normaalissa parisuhteessa ja perheessä toimii.

Mä alan olla niin helvetin väsynyt tähän (näihin kurjiin tunnelmiini)! Siis korostan, että JOS sun viipymiseen on joku luonteva rehellinen selitys, niin susta tää voi tuntua epäreilulta, mutta yritä nyt ymmärtää asiaa munkin näkökulmasta. Mä oon täysin tietämätön sun kuvioista, joten ei ole ihme, jos alkaa mielikuvitus laukkaamaan.

Onko meillä oikeasti enää paluuta ns. normaaliin elämään, jossa mä voin luottaa suhun ja siihen, ettei se kaljapullo aukea ensimmäisenä, kun astut ovesta kotiin ja/tai ettet häviä johonkin baariin? Miten pitkään susta on kohtuullista odottaa tuollaista; vuosi, kaksi, koko loppuelämä?? Olenko mä ihan oikeasti ansainnu tällaisen välinpitämättömyyden? Mieti sitä. Ja edelleen, JOS tää kaikki purkautuminen onkin turhaa, niin eipä tätä tarvitsisi tehdä, jollei takana olisi kuukausien ajan toistunut tilanne, jossa baarielämä ”vie voiton” kodista.

Mä vaan toivon, että pystyn nukkumaan ensi yön… Ja ihan helkkaristi toivon, että tälle on hyväksyttävä selitys!

^ Tuon jälkeen tavoittelin vielä miestä puhelimitse ja lopulta laitoin tekstarin, johon tuli yöllä 0.38 vastaus, että oon parilla, älä hermoile. No, juttu jatkuu seuraavan postin muodossa eli jatkoin mielen purkausta miehelle lauantaiaamupäivänä:

Jatkanpa tunnelmista lauantaina 11 jälkeen… Tykkäsit tai et.
Enpä olis eilen voinut uskoa osuvani noin oikeaan, mitä sulle kirjoitin! Ja teit sitten aikaisempaa pahemman oharin, kun lähdit 4 aikaan pois kotoa ja ainakin sanomasi mukaan keksitkin lähteä Tallinnaan. Mä en totta puhuen ymmärrä, mistä sä voit tempaista Tallinnan matkan ja kyydin Helsinkiin ihan noin vaan, mut jos sä sanot niin, niin pitänee uskoa. Surullista, että mä en voi turvautua suhun luotettavana puolisona, vaan joudun kestämään tätä kaikkea yksin.

Et tiedäkään, miten paljon surua ja suuttumusta mä pidän sisälläni. Tämä, mitä mä kirjoitan, on ihan pintaraapaisua. Sä tunnut todellakin polkusi valinneen. Vieläkään et tunnu sitä tajuavan, että se yhtälö, jossa sulla olisi tyytyväinen ja hyvinvoiva perhe ympärilläsi, mutta jossa voisit myös tehdä noita itsekkäitä valintoja joka viikko, ei vaan toimi!

Tosi kiva palata tällaisen viikonlopun jälkeen töihin… Mä en tosiaankaan ole ansainnut tällaista mielipahaa. Ja silti vielä jossakin syvällä mussa kytee toivo, että elämämme vois palautua entiselleen…

^ Tuon jälkeen, joskus 11.30 mieheltä tuli tekstari “Lähden tulemaan kotiin päin. Oon väsynyt. Lepään matkalla”. Mieheni tuntien pystyin rivien välistä lukemaan, että on tullut järki päähän, kun on vähän selvinnyt yön kännäilystä, ja ikävä kotiin. Oikeassa olin.

Mies siis oli siitä suuttuneena, etten antanut hänen alkaa la-aamyöstä 4 aikaan umpikännissä kuuntelemaan musiikkia, häipynyt pois kotoa ja keksinyt lähteäkin Helsinkiin, josta suunnitteli menevänsä muutamaksi päiväksi Tallinnaan katsomaan, josko sieltä saisi halvan äkkilähdön Turkkiin! Oli tuohon mennessä saanut minulta pari suorasanaista tekstiviestiä ja oli myös soittanut minulle ja minä puhelimessa annoin tulla aika suorat sanat siitä, miltä tuo miehen käytös minusta tuntuu. Totesin myös, että mahtaa meidän tytötkin olla aika pihalla, kun kuulevat isänsä tempauksesta. No, oli sitten mies tosiaan selvittyään tajunnut, että nyt taisi mennä jo liian pitkälle.

Tuli lauantai-iltapäivänä “häntä koipien välissä” kotiin. Aika järkyttynyt oli omasta tempauksestaan. Sinänsä jännää, että vaikka itsellä oli kaikenlaiset katkerat ajatukset ja tunteet pyörineet pe-la -aikana, niin fiilis oli kuin poispyyhitty, kun näin “maan pinnalle” palanneen mieheni. En kyllä usko, että radikaalia muutosta käytökseen tapahtuisi vieläkään, mutta sen verran fiksu ja vastuullinen tuo mies normaalisti on, että ehkäpä tämä häneltä poikkeuksellinen tempaus edes jonkin verran pysäytti miettimään, kannattaako tuo ryyppääminen pitkän päälle.

Taas yhtä kokemusta rikkaampana uuteen viikkoon !