Viikonloppujuoppo

Kotikanava
321

Kaikki eropuheet pitää puhua kun mies on selvä. Kännisen kanssa ei kannata asioida. Kaikista aikeista ei kannata varoittaa liikaa etukäteen, koska jos juoppo tietää ajoissa suunnitelman, hän voi yrittää sabotoida sen.
Esimerkiksi: jos mulla on yhteinen vuokra-asunto miehen kanssa, hän voisi esimerkiksi jättää muuttoaikeista kuullessaan vaikkapa oman osuutensa rästiin, ja laskut maksamatta, jotta mun on se maksettava ja näin ei jää takuuvuokraan rahaa. Näin muuttoni lykkääntyy kätevästi. Jos ollaan rikkaita, niin sittenhän asia on eri.

Taikka, jos on yhteinen rahatili niin mies saattaa tuhlata kaiken, jotta ei olisi varaa muuttaa. Siksi valmistelut on tehtävä ennakkoon, jotta mies ei ehdi toimia.
Reaktiot vaihtelee sabotoinnista kiusaamiseen, mutta mies voi myös hetkeksi heittäytyä erittäin kiltiksi jotta toinen peruisi eropäätöksen. KIlttinä aikana voi tulla tehtyä se virhe, että kertoo miehelle liikaa. Mutta kiltteys voikin eräänä päivänä loppua. Ja ei kannata velkaantua miehelle tai joutua liikaan kiitollisuudenvelkaan, esimerkiksi kovin keveästi päästää häntä uuteen asuntoon korjailemaan mitään.

322

Tapasin ihanan miehen baarissa. Hän oli kiltti, ystävällinen kaikin tavoin herrasmies, huomaavainen. Seuraavana päivänä kävimme syömässä ja juttu luisti. Meillä oli kivaa ja hän tilasi punaviiniä lasillisen. Ajattelin silloin, että hänpä on fiksu.
Alkoi meidän yhteinen aika. Hän kävi töissä viikot ja eka viikonloppuina kuljin hänen mukanaan. Ihmettelin kyllä hänen alkoholin käyttöään. Kaljaa meni todella paljon ja viinejä, jos laitettiin jotain ruokaa. Muuten hän oli minusta niin ihmeellinen ja huomaavainen. Hän esitteli minut lapsilleen ja sisaruksilleen ja olisi kohta esitellyt vanhemmilleenkin, jos olisin siihen oikopäätä suostunut. Olin ihastunut ja vietin hänen luonaan öitä, kun lomalla olin. Muutamia kertoja lähdin terassilta kotiin, kun huomasin, että hän vastaväitteistäni huolimatta istui paikalleen ja tilasi kaljaa. Minä sain mennä ja hän jäi kavereineen istumaan terassille. Seuraavana päivän löysin hänet soittamalla hänen puhelimeensa ja aina kaverinsa mökiltä. Samoin joskus soittamalla lauantaiyönä hänelle. Hän oli kaverinsa mökillä ja saattoi kinuta minua hakemaan. Minulla on periaatteet, että en juoppoja hyysää. Enkä hakenut. Tapasimme sitten sunnuntai-iltana, hän rapulaisena ja sairaana, mutta huomaavaisena. Hän ajaa autoa työkseen, siksi oli pakko selvitä sunnuntaiksi.
Tätä tapahtui siis joka viikonloppu, paitsi kerran kun alaikäinen tytär oli käymässä. En tiedä joiko hän silloinkin, ei ainakaan niin näkyvästi. Sanoin hänelle usein, että viina siinäkin pilaa hyvän miehen, joka hän varmaan olisi ollutkin jos alkoholin käyttö olisi ollut edes kohtuullista. Vaikka hän oli hyvä palkkainen, oli vaikeuksia maksaa elatusmaksuja.
Sitten tuli se pommi, johon kaikki loppui. Olimme sopineet, että emme tapaa viikonloppuna, koska en kestänyt juomista. Järjestely oli epätavallinen, mutta halusin saada jotain hyvää tuosta miehestä, Edes aikaa hänen raittiilta ajaltaan, arkipäiviltä. Taas kerran hän oli lähtenyt perjantai-iltana terassille istumaan ja olin kyynisesti toivotellut hänelle hauskaa viikonloppua. Maanantaiaamuna soitin hänelle kahdeksan jälkeen ja ajattelin sopia tapaamista viikolla. Hän vastasi unisena ja sanoi olevansa “mökillä” ja sanoi löytäneensä naisen perjantaina ja ilmoitti ykskantaan: “En halua pettää sinua, joten sanon, että nainen on löytynyt ja hän on mökillä mukana”. Vaikka tiesin, että tämä vaara löytää toinen oli, koska annoin hänen niin vapaasti liikkua humalassa, niin otin riskin. En halua paimentaa aikuista ihmistä, en halua istua kapakassa, en halua elää juojien elämää. Minulla kaikki on vierasta ja alentavaa. Siitä näkövinkkelistä olin väärä ihminen hänelle. Miksi hän halusikin alkaa kanssani seurustelemaan, koska aivan pian kävi selville minun kantani juomiseen. “Romanssi” kesti kaikkiaan kaksi kuukautta. Oli kuitenkin niin surullista päästää irti hänet ajelehtimaan, jatkamaan juomista jonkun toisen kanssa. Toisaalta uusi nainen ehkä ei sylkenyt pulloon samalla tavalla, kuin minä. Hänestä ilmeisesti oli enemmän seuraa miehelle ja hän kulki todennäköisesti mukana, kun oli mökillekin lähtenyt. En ollut kateellinen toiselle naiselle. Hän aivan varmasti tulee olemaan “toinen nainen”, kuten minäkin olin. Viina on ensimmäinen. Kaljaa tai kirkasta piti aina saada vapaa-aikana ja kaikki muu uhohtuikin sen jälkeen. Ystäväni sanovat, että minulla oli onnea, että näin kävi, kun en itse pystynyt irroittautumaan tuosta selvinpäin niin ihanasta miehestä. Kunpa minäkin kohta tuntisin niin…Sitä kun haluaa rakastaa ja hoivata ja saada vastarakkautta, mutta viinan kanssa jää aina ikuiseksi toiseksi naiseksi.

323

Onnittelut Riekonmarjalle, vaikka vielä haikealta tuntuukin! Ihan oikeasti elämä miehen kanssa, joka valitsee selvän ja “terveen” päivän sijaan kännäilyn, on välillä yhtä helvettiä. Onneksi mies oli noin reilu, että kertoi toisesta naisesta ja homma loppui siihen.

Eräs lähimmäiseni oli vuosia aviossa alkoholistin kanssa ja hiljalleen alkoi tuntumaan jo siltä, että mies oli alkoholistin lisäksi narsisti. Selvinpäin aivan ihana mies, mutta kun niitä selviä yhteisiä hetkiä oli niin vähän, niin lopulta kriittiseksi huipentuneen illan jälkeen vaimo joutui lähtemään pakoon ja haki toistamiseen eroa. Pariskunta oli siis kerran aikaisemmin jo elänyt erossa, mutta päätyneet uudelleen yhteen voimakkaan kiintymyksen ajamana ja sillä oletuksella, että nyt osataan keskustella ja tehdä jotakin muutakin, kuin juoda (tai siis, mies joi, nainen ei). Sen verran peloissaan tuo nainen oli tilanteesta, että haki miehelle melko laajan lähestymiskiellon eli mies ei saanut liikkua naisen vanhempien ja sisarten kotien lähellä eikä hänen työpaikkansa lähellä asunnosta nyt puhumattakaan. Mies pysyi loitolla ja avioero hoitui lakimiesten välityksellä, koska yhdessä eivät voineet miehen “harhaisuuden” takia mistään sopia.

Se mitä tuolla haluan sanoa, on tuo lähestymiskielto. Sitä voi tosiaan hakea, jos pelkää, että mies seuraa perässä tekemässä ikäviä. Tuon kaltaisesta pelosta ei pidä jäädä yhteen asumaan, jos jokainen päivä sairastuttaa omaa mieltä. Tiedän kyllä, että tämä on helpommin sanottu, kuin tehty, mutta oikeasti toivon, ettei yhdenkään naisen tarvitsisi sellaista helvettiä elää, mitä elämä on, kun puoliso valitsee mieluummin alkon kuin perheensä :frowning:

Tsemppiä taas kaikille!

324

Hei, kysyisin tuosta lähestymiskiellosta. Vaikka olisi tuo laaja lähestymiskielto, mitä seuraa jos mies ei noudata sitä.
Kun poliisit kutsutaan paikalle ja ne poistavat hänet esim. putkaan selviämään tms, ja saa vaikka jonkun sakkotuomion, mitä se auttaa jatkossa? Tuskin jättää tulematta seuraavalla kerralla ja kyttäilee jossain kaupungilla…
Eli onko siitä todellista apua? Enkä puhelinhäirintä? Jos oman numeron laittaa salaiseksi, häirintä jatkuu työpaikalle tai sukulaisille… Huomaatte varmaan, että minut on peloteltu tosi hyvin ja sen takia eroaminen tuntuu vaikealta.
Entä jos sattuu asumaan jossain syrjemmässä, esim. maaseudulla? Mies on monesti sanonut että jos lähden, hänellä ei ole enää millään mitään väliä, ei tarvitse skarpata työn takiakaan kun ryyppää säästöjään. Tiedän kyllä että se on
ihan normaalia pelottelua, mutta meidän historiassamme on muutama sellainen tilanne että uskon nuo uhkailut.
Tuntuu että olen umpikujassa… :frowning:

325

Voi uskoa uhkailut, muttei kannata toimia niiden mukaan. Varmistaa turvallisuus, se on tärkeintä. Hyvä että etsit keinoja. Kysy. Mutta ei kukaan ole vastuussa siitä, mitä toinen tekee.

Mitä on pahinta mitä voi tapahtua…se että mies juo? Eikö hän juo jo? Se juomisen eteneminen on vaan ajankysymys joka tapauksessa. Vaikka hänen kanssaan on, se vaan ehkä hidastaa näennäisesti juomista, mutta ei ole kyse kuin vuosista että se rappiutuminen tapahtuu.
Kaikki tapahtuu, mutta missä järjestyksessa. Meneekö ensin rahat, ja sitten terveys. vai ensin terveys ja sitten rahat. Meneekö parisuhde ensin, vai työpaikka. Kaikki ovat menossa, mutta järjestys ja aikataulu vain muuttuu.
Hän saa muutaman vuoden lisäaikaa juoda, jos hänellä on hyvät olosuhteet siihen. mutta ei se häntä koskaan tule parantamaan, että joku kannattelee. Puoliso ei pysty vaikuttamaan tapahtumiin, vain niiden järjestykseen korkeintaan jos siihenkään. parisuhteessa oleva alkoholisti eroaa yksinäisestä alkoholistista vain siten, että parisuhteen alkoholismissa menee kahden ihmisen voimat “hukkaan” samalla kertaa yhden sijaan.

Sun turvallisuus kuulostaa olevan se huolenaihe nro 1. Se että sun pitää olla huolissaan juoko mies itsensä rappiolle, on varmaan vaan lisää taakkaa.

326

Kiitos kommenteistasi. Aina saa uudenlaista perspektiiviä tilanteeseensa, kun joku toinen kommentoi. Tuo että kaikki menee juomisen takia kuitenkin, kyse on vain järjestyksestä - aika hyvin sanottu! Taidan olla aika pahasti urautunut ajatuksissani. Luonne on vielä sellainen, että murehdin kaikkea etukäteen ja kuvittelen tietysti pahinta. Tajuan mahdollistaneeni alkoholistin juomisen jo vuosia huolehtimalla miehen “juomakunnosta”. Mielestäni hänellä on jo juomisen seurauksena tulleita sairauksia, vaikkei tietysti itse sitä myönnä. Niitä sairauksia vaan hoidetaan pillereillä ja sitten taas voi jatkaa juomista. Ja kun työ on raskasta (no kelläpä ei olisi ainakin silloin tällöin), saa taas “rentoutua” juomalla.
Tuo häpeäni toisen juomisesta on aiheuttanut sen että selittelen ja peittelen juomista. Esim. ennen kun tulee kaukaisempia sukulaisia vierailulle, kannan tyhjiä pulloja kauppaan ja kiristän olemaan kunnolla vieraiden aikana. Aika tyhmää vai mitä? Nykyään tuntuu, että omat sukulaiseni eivät enää halua meille tulla. He ovat varmasti nähneet asiantilan peittelyistäni/selittelyistäni huolimatta.
Onpa helpottavaa purkaa tänne tuntemuksiani ja huomata että joku viitsii ne lukea ja vielä vastatakin - KIITOS!

327

Mukavaa kun on tällainen paikka mihin purkaa tuntojaan, sekaviakin. Ja kiitos vastauksista :slight_smile:
Luettuani hemmiinan viestin aloin oikein pohtimalla pohtimaan, että miten voisin auttaa itseäni.
Meillä asuu kotona sellainen Ankeuttaja, jollaisia Harry Potter-kirjoissakin oli. Mies imee kaiken voiman meistä muista, yäk! Eipä noi lapsetkaan kovasti viitti sitä sössötystä kuunnella, enkä minä enää. En tiedä mistä sain voimaa perjantaina, valvoin edellisenä yönä paljon ja koitin laittaa elämääni järjestykseen sekä hokea itselleni et minunkin tarpeeni ovat tärkeitä ja oikeutettuja. Eikö vaan?

Miehellä oli to ja pe töistä vapaata, no mutta sehän oli hänestä vallan riemukasta. Keskiviikkona hän tietty lämmitti saunan ja sinnehän tarvittiin saunaoluset, sitten “parit punsit” ja jatkoa ei varmaan tartte teille kovinkaan seikkaperäisesti kertoa ko taitaa olla ihan tuttua (omaa meuhaamistansa piti koko yön) … Torstai-aamuna kömpi nukkumaan puoli 7 aikaan aamulla, torstai menikin krapulassa nukkuessa.
Perjantaina taas sama kuvio, lauantaina taas samaa ja tänään krapula. Niin oli pahaa viinaa tuttava tarjonnut että oksentaakin sitten täytyi jokusen kerran ennenkuin nukahti eilen, kyllä mua kyrsi.
Aina kaikki on jonkun muun syy!!!
En ole välittänyt, en ole tehnyt mitään hänen hyväkseen, en ole nukkunut mein makkarissa enkä tulevaisuudessa meinaa sen paskan kanssa muuta tehdäkkään ko nukkua siellä.
Eilen hän sitten alkoi syyttämään mua siitä, kun nykyään “morkkaan” häntä → en kunnioita häntä-> ja plaa,plaa…
Sanoin etten voi enää häntä auttaa, enkä anna hänen vetää mua mukaan tuohon leikkiin ja et me asutaan yhdessä, mutta ei muuta ellei hän muuta tapojaan. Ja et lapsille ja mulle ei enää raivota, siitä pidän huolen. Nyt muuttu komento tässä huushollissa. No, kattotaan nyt miten kauan jaksan tätä. Tai jaksan mää, mut miten kauan mies jaksaa uutta minua. No aika näyttää.

Ai juu, kun hänelle tuli paha olo ni alkoi se valitus. Ennen hain hänelle ämpärin, nyt sanoin et oksenna mihin tykkäät mut mä en siivoa. Haki ämpärin, mä lähdin ulos sauhuille. Takaisin tullessani hän sanoi: " paha olo, taitais ol sul parempi ko kuolisin pois". Sanoin et älä sekoita mua tähän, mulla ei ole alkoholiongelmaa eikä mua kiinnosta sun pahaolo. Menin taas kerran sohvalle nukkumaan :imp:
Yks viikonloppu taas ohi, ei kun seuraavaa odottelemaan…

328

Hei taas kaikille näin keskellä viikkoa :slight_smile: !

Oli juttua siitä lähestymiskiellosta, josta itsellä ei siis ole henkilökohtaista kokemusta, mutta kertomassani tapauksessa se todellakin toimi. Taustallahan oli siis tilanne, jossa ko. pariskunta oli kertaalleen aikaisemmin eronnut, jonka jälkeen tämä mies oli useamman kerran käynyt tekemässä tihutöitä, mm. naarmuttanut ex-vaimonsa arvokkaan auton kylkiä yms, eli kykeni katkeruudessaan aika ikäviin tekoihin. Toisen eron jälkeen, etenkin kun eroa edelsi miehen sekava (aggressiivinen) käytös, nainen koki turvallisimmaksi hakea lähestymiskieltoa, joka ulottui hänen oman asuntonsa lisäksi vanhempiensa kodin ympäristön (maaseudulla, jossa ei juurikaan muuta syytä liikkua) sekä veljensä perheen asunnon (jossa miehellä ei myöskään ollut muuten asiaa liikkua) ympäristöön. Kertaakaan ei tullut esille, että mies olisi tätä lähestymiskieltoa rikkonut.

Alkuun nainen asui vuokra-asunnossa ja käytti postiosoitteenaan “postilokeroa” eli haki postit lähikaupasta. Näin ei ollut riskiä, että mies olisi saanut tietää osoitteen esim. osoitepalvelun kautta. Puhelinnumeroa nainen ei vaihtanut, mutta mies ei häiriköinyt siihenkään. Nähtävästi virkavallan pelote riitti hänelle, olihan tuo lähestymiskielto haettu oikeuden kautta (näin ainakin olen asian ymmärtänyt).

Edelleenkin siis toivotan kaikille teille rohkeutta irtiottoon, mikäli se tuntuu todelliselta ainoalta vaihtoehdolta turvata oma (ja mahdollisten lasten) elämä! Älkää miettikö liian paljon sitä, miten sen miehen, vaikka olisi kuinka rakas edelleen, elämä jatkuu. Varmasti on miehiä, jotka uhkaavat tappaa itsensä tms, mutta sen uhan alla ei kannata jäädä itse kärsimään. Jos tuntuu siltä, että ei voi lähteä, koska mies ei päästä (näitäkin on nähty), niin sitten kannattaa selvittää, mistä löytyy lähin turvakoti ja lähteä sinne silloin, kun mies ei ole kotona. Siitä ne asiat sitten lähtevät etenemään.

Mitähän vielä… Ainiin, omat kuulumiset taas kerran :slight_smile: Yllätysyllätys, mies oli vaihteeksi perjantaina parturireissunsa päätteeksi päättänyt käväistä olusilla ja kuinka ollakkaan, yhden juominen muuttui kahdeksi jne. Oli siis autolla liikenteessä, mutta autohan jäi sitten baarin ulkopuolelle kaupunkiin, kun ilta jatkui (oli tosin käynyt kotona vaihtamassa buutsit jalkaan, itse olin harrastuksen parissa). Kotiin mies tuli 3 - 4 aikoihin, mutta yllättävän selvänä. Aamulla annoin - taas yhden kerran - palautteen siitä, miten ikävää tuo mielestäni on ja että jos edes ymmärtäisin, mikä tarve miehellä on kerta toisensa jälkeen alkaa juomaan, niin voisi olla minulle helpompaa, mutta en ymmärrä. Sen jälkeen totesin, että elämä jatkuu ja luotan vuosien kokemukseen perustuen siihen, että jonakin päivänä tuo taas loppuu ja mies viihtyy perheen kanssa kotona. Tuon palautteeni jälkeen jatkoimme ihan normaalia lauantain viettoa. Mies ei siis ollut millään tavoin krapulainen tms.

En odota ensi viikonlopulta mitään eli yhtään en ylläty, jos tuo taas “häviää” johonkin, mutta ainahan se on itselle eräänlainen pettymys ja v-tuksen aihe. Jos taas malttaa pysytellä kotona, niin kiva juttu, vaikkei sinänsä muuta mitään. Luojan kiitos kykenen tätä nykyä suhtautumaan näinkin rauhallisesti tähän elämäämme. Miehen toiminta ei siis ahdista samalla tapaa, kuin vielä jokunen vuosi sitten, tosin tunnelma voi muuttua milloin tahansa.

Nyt lähden lounaalle :slight_smile: Jakselkaa naiset!

329

Minäkin haluaisin oppia suhtautumaan asioihin rauhallisesti, just sitä koitan harjoitella :slight_smile:
En ymmärrä miksi mulla on huono omatunto omasta käytöksestäni, kun mies ei ainakaan näytä omaa katumustaan. Sairastelen ja teen kaikki kotityöt kuten ennenkin, kahden kuukauden saikulla. Mies tekee kaikkea omasta mielestään kivaa esim. tuunaa mopoa tai autoa tai jotain.
No nyt se tuli aikasemmin töistä eli heippa!

330

Vähän toisenlainen viikonloppu takana… Mies sai lauantaina illansuussa sairauskohtauksen (ei ollut juonut koko viikonlopussa) ja vietiin ambulanssilla päivystykseen. Ensin epäiltiin aivoverenvuotoa tai -tulppaa, mutta TT-kuvauksen jälkeen alkoivat epäilemään esim. puutiaisaivokuumetta (ottivat selkäydinnäytteen, jossa muutoksia). Nyt mies on sitten neurologisella osastolla hoidossa eikä ole tietoa, milloin pääsee kotiin. On toipunut kohtauksesta kyllä tosi hyvin, nähtävästi saamansa lääkkeet ovat sopivia ko. vaivaan.

Mies on kuitenkin aikalailla ärtyisä, koska haluaisi kotiin ja vielä enemmin harmittaa, kun tänään olisi alkanut muutaman viikon työrupeama tehdasasennuksissa ja nyt työpaikka meni sivu suun. Mieshän on siis ollut yli kolme vuotta työttömänä lukuunottamatta tänä kesänä ollutta “kesätyötä”, joka päättyi viikko sitten. Asuntolainan lyhennys vuoden tauon jälkeen painaa päälle jne, joten palkkatulo olisi todellakin ollut tarpeen.

Tällaisissa tilanteissa sitä miettii, että lauantaikaljoittelu olisi sittenkin ollut pienempi paha :neutral_face: Saa myös nähdä, miten mies jatkaa elämäänsä tämän jälkeen; joko alkaa taas kuntoilemaan pitääkseen itsensä terveenä tai sitten toteaa, että “mitä väliä; elämä on muutenkin niin lyhyt”…

Itsellä on vielä tosi kovat työpaineet, joten yhtään ylimääräistä mietittävää en olisi kaivannut tähän saumaan. Sentään jotain positiivista tässäkin; molemminpuolinen kiintymys näkyy selvästi eli rakkautta onneksi riittää :slight_smile:

331

Ihan ensiksi: Tsemppiä Hemmiinalle! Tällaiset yllätykset on aina todella ikäviä. Tovotaan, että asiat lähtee suttaantumaan ja mies paranee pian ja raha-asiatkin saatte kuntoon.

Toiseksi: Tervetuloa uudet tulokkaat palstalle!

Omasta tilanteesta: kuten aikaisemmin olen kirjoittanut, niin mies on bongannut tämän mun ketjuni ja pidän taas hiljaiseloa välillä, kun tästä nousi aikamoinen bolemiikki pari viikkoa sitten. Välillä tuntuu olkevan ok, että kirjoittelen ja välillä taas reaktiot on aikamoisia.

Taitaa taas joku syysmasennus alkaa iskemään, kun taas on noussut itselleni pintaan se, että miksi minäkään teen kotona hommia, jos kerran muitakaan ei kiinnosta. Aina saa olla sanomassa ja ottamassa sitä vääpelin roolia, ettei ihan kaatopaikalla asuttaisi. Tai ettei yksinään tarvitsisi kaikkea tehdä.

No eipä tästä tämän enempää. Kaipa tästäkin sanomista tulee…

332

Kiitos Delfi tsemppauksesta, eiköhän se tästä :slight_smile: Mies sai lääkäriltä luvan poistua asioilleen, joten pääsee onneksi välillä päätään tuulettamaan. On siis lääkkeiden avulla toipunut kohtauksesta, mutta ei pääse kokonaan kotiin, kun tilannetta vielä seurataan ja lääkettä tippuu kolmesti vuorokaudessa suoraan suoneen.

Noista kotihommista sitten… Jotenkin on itselläkin ollut puhti hukassa koko loppukesän/alkusyksyn, tosin tulihan nuo pihapuuhat aloitettuakin aikaisin keväällä. Omenoita tippuu puista ihan hullunaan eikä niitä jaksa käydä jatkuvasti siivoamassa. Onneksi sentään kotona sain lauantaina imuroitua, ennenkuin miehelle tuli tuo sairauskohtaus. Meilläkin tosiaan tuntuu, että arjen pyörittäminen kaatuu minun harteilleni vähintäänkin niin, että minä “ohjelmoin” muut perheenjäsenet toimimaan. Aina ei oikein jaksais.

Nyt, kun töissäkin on suorituspaineita, jää kotivoimat aiempaa vähemmälle (saati tuo miehen tilanne). JOS tähän päälle olis vielä murheita toisen juomisesta, niin…

Vielä pitää sen verran syysmasennuksesta todeta, että minullahan on useamman vuoden aikana esiintynyt syys-marraskuussa voimakasta uupumusta, johon olen saanut tukea kirkasvalolampusta ja/tai ravintolisistä. Lamppu on vielä virittämättä aamupalapöytään enkä noita ravintolisiäkään ole tarvinnut, mutta jotakin kala- tai kasvisöljykapseleita olen ajatellut aloittaa kohtapuolin. Eiköhän se lamppukin löydä tiensä keittiön pöydälle tuotapikaa :slight_smile: Kaikki keinot lienevät tässä sallittuja (paitsi se alko :wink: )

Ja sanokoot nuo miehet mitä sanovat siitä, että täällä levittelemme kodin sisäisiä asioita! Minä tosin en ole miehelle tästä mitään kertonutkaan, mutta koen saavani sen verran paljon vertaistukea, että jaksan sietää miestäkin paremmin :slight_smile: Eikös se silloin ole vain miehenkin etu, että täällä “notkutaan”? Joo, tiedän, ettei asia ole noin kevyt ja yksinkertainen, mutta jotenkinhan tätä arkea on kevennettävä :slight_smile:

333

Lueskelin pitkästä aikaa ensimmäistä viestiäni, jonka olen kirjoittanut 11.11.2011 eli pian vuosi sitten. Samoja tunnelmiahan tässä edelleen eletään :slight_smile: Nyt tietysti kotitilanne on vähän toisenlainen, kun mies on toipilaana aivokuumeesta, mutta silti. Mietin esimerkiksi sitä, että mies luultavasti vielä viikonloppuna joutuu käymään sairaalassa tiputuksessa (pääsi siis eilen kotiin, mutta käy kahdesti osastolla saamassa lääkettä suoneen), joten ei pysty juomaan, mutta entäs sitten, kun taas pystyy. Toivottavasti tuo sairauskohtaus/sairaus saisivat hänet taas tarttumaan terveisiin tapoihin, joihin ei kuulu alkoholi. Onhan tuossa se toinenkin mahdollisuus, että mies ajattelee vihdoin pääsevänsä kaljoille, kun ei sairauden takia pariin viikonloppuun pystynyt…

Näin se menee, miehen toiminta (juominen, juomattomuus) pyörii lähes päivittäin mielessä, vaikka kuinka yrittäisi keskittyä muuhun ajatteluun. Lienee meillä kaikilla tämän foorumin kirjoittajilla sama tilanne.

Nyt kuitenkin ajatukset takaisin työn pariin, joten heipat tältä erää!

334

Täällä myöntää yksi samoja aatoksia käsittelevän. :blush:

Hienoa Hemmiina, että olet miehesi saanut kotiin. Toivottavasti saa herätyksen ja tarttuu taas terveellisempiin elämäntapoihin.

Kyllä minä ainakin olen natkuttamista mielestäni vähentänyt, kun olen tänne saanut aioita purettua. Että on se miehenkin etu.

Olen tässä miehen purkauksen jälkeen miettinyt taas näitä asioita, Olen tullut siihen tulokseen, että ei nämä meidän ongelmat pelkästään juomisesta johdu, toki se vaikuttaa aika paljon. Kun se nyt vaikuttaa kaikkeen.
Meiltä on tosiaan tuo kommunikaatio aikalailla katkennut. Eipä kumpikaan oikeastaan toisen tuntemuksista enään tiedä. Itseä ei enään pahemmin kiinnosta mitä miehen ryyppyreissuilla tapahtuu, eikä miestäkään tunnu kiinnostavan minun asiani.

Katsotaan nyt saadaanko tätä elvytettyä. En tiedä, en tosiaan tiedä. Poika on alkanut ilmaisemaan, että haluaisi isän osallistuvan enemmän tekemisiin. Nyt päätettiin, että kerran viikossa tehdään perheenä jotakin. Tällä viikolla ollaan menossa keilaamaan. Siitäkin poika kysyi, että tuleeko isä mukaan ja jollei tule, niin mennäänkö me? Tottakai me mennään vaikka isä ei tuliskaan. Mies on kyllä luvannut tulla, mutta ei taida poikakaan enään luottaa miehen puheisiin. Mies on luvannut jo alkukesästä pojalle, että he menevät kalaan, sitäkään ei ole vielä tapahtunut. Poika muistaa kyllä minua siitä muistutella. Harmittaa niin paljon pojan puolesta. Poika tuntuu nyt todella tarvitsevan isäänsä. Toivottavasti myös isä sen ymmärtää ja koittaa muuttaa käytöstään. Vielä on pieni toivo, että tästä saataisiin perhe kursittua kokoon.

Pientä remonttia on taas välillä tehty. Viime viikonloppuna oli naapuri auttamassa ja miehet sitten talkoilivat. Ja talkoihin tietysti kuuluu kunnon kännit. No menköön se nyt talkoiden piikkiin.

Ja jottei vaan jää merkitsemättä, niin miehellä oli edellinen viikonloppu selvä! Luultavasti johtui vahvasta antibioottikuurista ja siitä, että mies oli aika väsynyt siitä. Makoili vaan kotona koko viikonlopun.

Itse olen aloittanut taas popsimaan vitamiinejä. Ja muutosta viime syksyyn on se, että koitan saada itseni, vaikka väkisin, ainakin kerran päivässä ulkoilemaan pienen koirulin kanssa. Satoi tai paistoi.
Tänään ainakin näyttää paistavan :smiley:

Tällaisilla tuntemuksilla tänään…

335

Olipa kiva kuulla, Delfi, taas sinustakin :slight_smile: !

Meillä mies on ollut toipilaana kotosalla eikä ainakaan tähän asti ole alko maistunut. Sitä en tietysti vielä voi sanoa, onko tuo sairastuminen “ravistellut” siihen tapaan, että älyäisi taas palata terveempien elämäntapojen pariin.

Delfin kuulumisista tuli mieleen, että minähän jossakin vaiheessa lopetin toimimasta lasten ja isänsä välikätenä. Edellytin lapsilta ja toisaalta mieheltäkin, että kommunikoivat keskenään. Vaikeaahan tuo aluksi oli, mutta hyvin ovat oppineet, jos tätä nykyä tilannetta katselee :slight_smile:

Olen itse lähdössä huomenna teatterimatkalle toiseen kaupunkiin ja kotiinpaluu venähtää yön puolelle. Alunperin ajattelin, että voisin vielä mennä jonnekin jatkoille, mutta nyt tuntuu, että enpä taida jaksaa. Itsellä on ollut tosi kuormittavat viikot töissä ja kun vielä kotona on yksi puolikuntoinen toipilas, josta ei juurikaan ole ollut arkea jakamaan, olen melkoisen väsynyt. Siitä kuitenkin olen tyytyväinen, ettei ole tarvinut murehtia kenenkään juomisen takia :slight_smile:

Onnekasta viikonvaihdetta jokaiselle; pitäkää ns. lippu korkealla!

336

Hei vaan kaikille tauon jälkeen. Reissut ja muut on takanapäin ja yksi viikonloppu edessä.

Reissussa olinkin viikon, jonka tietysti mies käytti hyvällä omallatunnolla totaaliseen kännäämiseen. Keskustelu hänen kassaan keskellä viikkoa sitten onneksi sai järjen päähän ja kun kerroin, että me keskustellaan vakavasti kun tulen kotiin, sai ilmeisesti jotain aikaan. Reissun jälkeen mies olikin sitten 2 viikkoa putkeen ryyppäämättä. Otti joskus pari kaljaa illalla(siis ihan todella vain 2), mutta ei joka ilta, eikä edes viikonloppuna mennyt kännäilyksi. Koki siinä sitten paljon onnistumisen tunteita selvin päin kun saatiin tosi paljon asioita tehtyä yhdessä. Oli siis kokonaisvaltaisesti oikein mukavaa puuhata ja tehdä kaikkea kun toinen oli selvä.

Tosin alkoi sitten parin viikon jälkeen puhumaan, että nyt on stressiä ja taidan vetää kännit ja tuollahan se nyt sitten sohvalla nukkuu (sammuneena) kun eilen veti ne kännit. Tuosta selviäminen vaatiikin pari päivää tasoittelua :unamused: huokaus. Ei kai noi koskaan tavoistaan pääse, vaikka kovasti toivoisikin sitä vahvuutta toiselle. Onhan niitä ihan oikeasti alkoholismista parantuneita, onhan? Vai onko se vain myytti? No jospa se nyt olis taas kunnolla pidempään, oma tyttönsäkin oli täällä viikon putkeen kun isä ei juo, viihtyy kovin meillä eikä haluaisi mennä kotiin ollenkaan. Taitaa ne kotiolot siellä äidin kanssa olla aika kurjia, täällä eletään kuitenkin ihan normaalia arkea ja miehen lapsi istuu siihen ihan mutkattomasti mukaan. Oma lapseni pitää häntä sisaruksena ja kohtelee myös reilusti, molemmat saavat minultakin yhtäläisesti huomiota osakseen.

Virtahepo olohuoneessa tuli ja olen aloittanut sitä lukemaan. Toisaalta koen sen tekstisisällön hiukan raskaslukuiseksi ja jossain määrin hiukan vaikeaselkoiseksi, taidan joutua lukemaan sen pariin kertaan saadakseni siitä oikeaa tolkkua ja järkeä ja sisäistääkseni sen oikein. Mutta paljon asioita siellä on kyllä ihan ymmärrettäviä ja lapsuudestahan nuo suurin osa alkoholistilla johtuu. Lasten ei anneta olla lapsia, kielletään ne tunteiden näyttämiset ja muutenkin tunteet. Laitetaan ihmiset muottiin ja vaaditaan kasvamaan aikuiseksi liian aikaisin ja sälytetään aikuisten vastuita lapsille. Nyt olenkin itse tietoisesti kiinnittänyt huomiota siihen, miten omalle lapselleni puhun ja mitä vastaan tunteidenpurkauksiin, joita tuolla esiteinillä tulee välillä. Koitan unohtaa negatiivisen tavan lähestyä kielteisiä tunteita vaan saada toisen miettimään miksi siltä tuntuu ja on ihan oikein joskus raivostua. Toivottavasti kasvan tässä ohessa myös paremmaksi vanhemmaksi ja osaisin tukea lastani paremmin minäkuvan kasvussa. Tämä on kyllä aikasten opettavaista kaikin puolin vaikka alkoholismi onkin todella huono asia. Onnistuinpa löytämään tästä jotain hyvääkin :slight_smile:

337

Viikonloppu takana ja meillä ihan hyvä sellainen :smiley:

Perjantaina käytiin koko perheen voimin keilaamassa ja oli niin hienoa huomata kuinka lapset nauttivat yhdessäolosta. :smiley: Nuorimmainenkin sai pallon liikkeelle, vaikkakin vähän omalla tyylillä. :laughing:

Lauantaina jakaannuimmekin kahteen porukkaan: mies ja poika lähtivät ajoharrastukseen ja me tyttöpuoliset siivoomisen jälkeen mökkeilemään. Lauantai-iltana mies otti muutaman kaljan kotosalla, mutta meni ajoissa nukkumaan ja oli sunnuntainakin jo kuudelta ylhäällä.

Sunnuntaina käytiinkin koko perheen voimin taas autokilpailussa. Illalla mies osallistui pojan harrastukseen kuskaamiseen ja itse sain huilata.

Ensi viikonlopusta tuleekin sitten taas toisenlainen: mies on lähdössä äijäporukalla Viroon.
Itsekin suunnittelin lähteväni jonnekin perjantaina, kun sain lapset mummulle hoitoon. Minne, sitä en vielä tiedä.

Tätä paremmaksi vanhemmaksi tulemista harjoitellaan myöskin täällä. Meillä esiteini kanssa antaa ajattelemisen aihetta aina välillä ja yritän niistä onkeeni ottaa. Kyllä on itselläni paljon opeteltavaa. Yksi asia mikä on nyt kunnolla työn alla on se, että yritän malttini säilyttää vaikka itse olisinkin väsynyt. Ja tuota väsymystähän riittää näin syksyn alettua. :blush:

Tämäkin asia on työn alla. Kuinka monta kertaa olen pojallekin sanonut että mene kysymään suoraan isältä jotakin asiaa.

Hyvää syksyistä viikkoa. Onneksi väriä pimeisiin iltoihin tuovat värikkäät lehdet :smiley:

338

Viikonlopun kuulumisia sitten täältäkin :slight_smile:

Olin itse lauantaina ostos- ja teatterimatkalla parin tunnin ajomatkan päässä kotoa. Mies jäi tyttöjen kanssa kotiin. Minulla oli ihan mukava reissu, mutta sellaista fiilistä, että olisin kotiin palattua lähtenyt vielä “jatkoille”, ei ollut. Teatteriesitys päättyi noin 21.30, jonka jälkeen lähetin miehelle tekstarin, että pian lähdetään ajelemaan kotia päin, terkkuja tytöille :slight_smile: ! Mies vastasi tuohon, että “juu”. No, myönnän, että tuon tekstarin tarkoitus oli tarjota miehelle mahdollisuus kertoa, että ei ole kotona, hänhän ei yleensä ilmoittele, jos on lähtenyt olusille. Melkein teki mieli ottaa tyttöihinkin yhteyttä ja varmistaa, onko iskä edes kotona, mutta siihen en halunnut “alentua”.

Kotona olin ennen 24:ää ja ensivilkaisu eteisessä oleviin kenkiin kertoi minulle, että mies ei ole kotona! Tytöt olivat vielä hereillä ja nuorempi luuli iskän olevan nukkumassa. Mies ei siis ollut tytöillekään kertonut poistuvansa jonnekin. Pikkuisen kyllä ärsytti, mutta sitten otin unilääkkeeni ja päätin, että käy nukkumaan, tulkoot mies kotiin milloin tulee. Hiukan olin kieltämättä huolissani, kun ajattelin, että mies on vastikään ollut aivotulehduksessa ja nyt sitten juomassa jossakin.

Mies tulikin jo ennen 1:tä kotiin ja oli melkoisen päissään. Alkoi siinä sitten - vaihteeksi - vinkumaan, että voiko kuunnella musiikkia. Minä ikävä ihminen kielsin ja - kait tämä jonkinlaiseksi edistykseksi pitää mainita - mies uskoi, tosin ruinasi asiaa ainakin seuraavan puolen tunnin ajan. Toinen asia, mitä tuo höpötti, oli että “panettaa”. Voitte vaan kuvitella, panettiko minua :imp: . Tuskin olisi mieskään kyennyt mihinkään, kunhan höpötti. Joka tapauksessa itsellä meni aika pitkään, ennenkuin pystyin nukahtamaan. Odottelin siis sen aikaa, että vierestä kuului raskas hengitys, kunnes pystyin kunnolla rentoutumaan.

Miehestä ei ollut eilen kaveriksi, vaan makasi lähes koko päivän sängyssä käyden vaan välillä oksentamassa. Pientä riitaakin meinattiin saada aikaiseksi, kun miestä ärsytti minun pahantuulisuuteni. Tajusi lopulta “antaa periksi” ja sinänsä loppupäivä meni rauhallisissa merkeissä.

Näin siis meillä tällä kertaa. Jotenkin nuo miehen touhut eivät jaksa enää hirveästi hetkauttaa, lähinnä aiheuttavat ärtymystä entisen pahan mielen sijaan. Olen siis jokseenkin tympääntynyt.

Ainiin, pitää vielä kertoa, että mieshän väitti aikoneensa olla kotona, mutta kun pikkuveljensä oli tullut käymään vaimonsa kanssa sukulaisissa, niin pitikin lähteä heidän kanssaan iltaa istumaan. No, myöhemmin selvisi, että oli pyrkinyt alkuillasta äitinsä ja tämän miehen luokse rupattelemaan muutama kaljapullo mukanaan, mutta he eivät olleet kotona. Sitten mies oli tullut kotiin ja istunut tietsikalla ja yhyttänyt gmailista tuon veljensä. Olen melko varma siitä, että mies on ehdottanut kaljoille lähtöä, vaikka väittikin veljensä tulleen yllättäen meille. Mies myös jutteli istuneensa lähibaarin tiskillä itsekseen, kun yksi lähistöllä asuva kanta-asiakas oli tullut paiskaamaan kättä. Tuskin olisi itsekseen istunut, jos olisi iltaa viettänyt veljensä ja tämän vaimon kanssa! Todennäköisesti kertoi minulle vain osatotuuden eli veljensä vaimoineen lienee käynyt mieheni kanssa yksillä ja palanneen sitten yöpaikkaansa, mutta mieheni on jäänyt vielä iltaansa jatkamaan. Ärsyttää tuollaiset hätävalheet, joiden syy on tietysti siinä, ettei “uskalla” kertoa minulle totuutta. En voinut eilen olla sanomatta, että hän puhui itseään hiukan pussiin.

Nojoo, kaiken tuon lisäksi täällä päin Suomea sataa ja on ikävän harmaata, mikä ei auta mielen virkistykseen yhtään; päinvastoin. Eiköhän tämä kuitenkin tästä, niinkuin aina ennenkin :laughing:

339

Ainiin, vielä piti sanoa Delfille, että kiva oli kuulla teidän onnistuneesta viikonlopusta! :smiley:

340

“Mukava” kuulla et muitakaan ei kiinnosta seksi kännisen/krapulaisen/itsekkään puolison kanssa :smiley:
Olen ajatellut olevani ainoa karmee akka ko ei anna vaikka mies on niiiiin herttinen (omasta mielestään).
Mua ällöttää ajatuskin minkäänlaisesta läheisyydestä haisevan ja itsekehuisen miehen kanssa.
Sitä “panettaa” mut se ei oikein käytännössä pelitä, ei edes oikeen selvinpäitenkään…
Argh!!!

Torstaina alkoi miehen kesäloma ja tietty silloin korkattiin pottu ja sama homma jatkui sunnuntaihin saakka, nyt on vuorossa parin päivän kankkunen ja sitten taas juominen…
Mitä välii enää, käyn al-anonissa ja saan sieltä onneksi apua ITSELLENI :smiley:
Kyllä me pärjätään, eikö?