On ollut aikoja että huomaan vaan että jokin on hullusti, lopulta elämä menee niin hankalaksi, että minä suorastaan toivon miehen lähtevän ryyppäämään ettei tarvi enää elää jännityksessä!
Minä en ole sellaisen manipulaation kannalla enää. Ennen olin, ja yritin olla siten ettei miehen tarvis juoda. Mihin se johti: Ei mihinkään muuhun kuin tuskaan ja helvettiin. Koska alkoholismi on sairaus, ja se on sen verran monisyinen ja psykologinen juttu kaikesta päätelllen, kun selvinpäinkin sotketaan asiat, että sillä ei ole mitään väliä jättääkö mies sen yhden viikonlopun ryyppäämättä vai ei. Koska se ei kuitenkaan ole mikään muu kuin ajan kysymys, juoppo juo ja sillä selvä. Vaikka hän olisi juomatta hetken, niin sekin on vaan siksi että saa kohta juoda lisää. Ja mitä kauemmin mies “pinnistelee” juomatta, sitä varmemmin hän vetää maksimiperseet sitten kun tilaisuus koittaa. Tai yrittää vähentää: Eli tissuttelee sivistyneesti muutaman viikonlopun, kunnes seuraa yhtäkkiä viikon ränni ja siinä on enemmänkin alkoholimyrkytyksen vaara niissä vähentämis läträyksien yrittämisissä, kun se pato kertyy ja alkkis ottaa sitten olantakaa. Sairaus ryöpsähtää eteenpäin joka kerta.
Siinä minä sitten vaan odotan, että “milloin?”…Tähän väliin kkun rupean vihjailemaan ja manipuloimaan miestä, ja takaoven kautta yritän ujuttaa jotain mielipiteitä, tai puhumattakaan että yritän olla “niin ettei mies keksi lähteä juomaan”…niin pahennan asiaa tuhat kertaa.
Parempi kun jossain vaiheessa vaan toteaa, että alkkis mikä alkkis, ja alkaa senjälkeen tekemään suursiivousta lähinnä omaan elämäänsä, eikä miehen. Päättää, mitä aion tehdä kun mies juo. Aionko vastata puhelimeen. Aionko laittaa puhelimen yöksi kiinni. Otanko avaimet pois ettei mies pääse yöllä kännissä kotiini. Muutanko pois, muutanko eri paikkakunnalle. Lähdenkö al-anon kokoukseen. Mitä sanon kun mies on selvinnyt ja tulee krapulassa, onko nyt se piste että käsken alkaa parantaa sairauttaan jotta parisuhde voi jatkua. Vai vieläkö katselen.
Sillä välin ku irrottaudun , hankin ystäviä ja käyn omissa menoissani. se suorastaan pääsee rehottamaan koko alkoholismi, koska mies kuvittelee ensin minun olevan takapiruna vieläkin ja äitinä, sekä mustasukkaisena vaalijana, joka on tunne elämältään alkkiksen pauloissa. Kun näkeekin että elän muuta elämää, hän suorastaan kostaa minulle ja juo itsensä sairaalakuntoon, tai järjestää jokin kohtauksen että se minun elämäni katkeaisi: No se voi katketa hetkeksi mutta entistä lähempänä on se viimeinen niitti. Ja tämän myöskin sanon rehellisesti ja suoraan, ilman manipulointeja.
Mutta kun olen kerran sanonut, toiste en sano, ja en välitäkään, niin hän saa yksin nähdä että onko se kiva herätä sillan alta, menettää rahansa ja työpaikkansa. Akkansa ja ajokorttinsa. Minä en saa olla esteenä hänen alamäelle tai voin jopa pahentaa asioita.
Kodinhengettären tiedusteluihin.
Meillä alkaa näkyä aika selkeästi tiistain, keskiviikon paikkeilla, mitä on viikonlopusta odotettavissa. Pieniä merkkejä, joita mies ei välttämättä huomaa itse edes antavansa. Yksi niistä on, ettö, jos yritän kysellä viikonlopusta jotakin, niin kunnon vastausta ei tule. Suunnitelmissa on silloin jo ryyppäämistä.
Toisaalta merkkien tuleminen auttaa minua, tiedänpähän suunnitella itselleni jotakin muuta puuhaa ettei tarvitse olla katselemassa miehen ottamista.
Tuosta manipulaatiosta: ei se ainakaan meillä mitään auta, mies on päätöksensä tehnyt eikä siinä ole meillä muilla mitään nokankoputtamista. Silloin, kun hän haluaa ottaa, niin hän ottaa. Näin on itse sanonut. Omalle mielelleni parhaaksi, on keksiä itselleni ja lapsille muuta ohjelmaa.
Toisaalta, olen alkanut keksiä sitä muutenkin ja ajatellut, että tulkoon mies mukaan, jos tulee, mutta selvinpäin.
Tulevasta viikonlopusta on hieman sekalaiset tuntemukset. Voipi olla, ettei ainakaan koko viikonloppua ota. Ainakin kaljasalkku jäi eilen vielä kauppaan. Ja sunnuntaina olisi kyllä perhejuhlat tiedossa.
Itselläni mieli myllertää ja hirveä väsymys on ollut koko viikon. Sunnuntaina alkoi taas tuntumaan, että tämä taitaa olla tässä. Nyt viikolla mies on koittanut hieman hellitelläkin, mutta en pysty lähtemään siihen mukaan. Jollei ihmettä ala tapahtumaan ainakin vähentämisen suhteen, niin tämä suhde kuolee. Joko pikkuhiljaa tai sitten se loppuu kertarytinällä. Toisaalta en usko, että ihmettä tapahtuu, paljon tuntuu olevan vielä miehellä alkoholia juomatta.
Meillä alkaa tuo valittelu kun viikko on rankka ja kukaan ei osaa tehdä töitään oikeen. Sitten valitellaan kun on nukkunut huonosti ja väsyttää ja menee varmaan nukkumaan heti saunan jälkeen illalla. Sitten kertoillaan kuinka saunassa käynti piristääkin kun veri alkaa kiertää ja sillä pedataan mahdollisuutta lähteä baariin jos siltä tuntuu. Jos mäyräkoira menee, on vielä mahdollisuus ettei lähde lapasesta vaan päätyy nukkumaan. Siitä ei tule niin känniin jos syö kunnolla ja juo hiljakseen. Jos taas mukana on 18-24 laatikko niin se menee ihan lekkeriksi koko viikonloppu. Näin meillä on usein mennyt ja siksi sen tiedän. Ja luulepa että on kymmenillä tuhansilla muillakin ympäri maata 
Katkon jälkeen on ollut pidemmän aikaa asiat hyvin, mutta se vaatisi tuon AA-tukiryhmän mukaan, jotta siitä oikeasti olisi hyötyä ja ne tapaamiset on aina viikolla, jolloin on mahdotonta työn puolesta päästä mukaan. Siispä muutos vaatisi elämänmuutoksen ihan joka osalta: työ, ystävät ja harrastukset. Täyden tukeni annan raittiudelle, mutta tapahtuuko sitä? Sen tietää vain alkkis itse, sitä odottelen, mutta en koko loppuelämääni.
Toisaalta inhorealisti minussa pukkaa päälle (ei onnistu ikinä eikä se ikinä muutu) ja toisaalta taas ikuinen optimisti (kun nähnyt kuitenkin huomattavaa parannusta), ehkä kuitenkin…täytyy antaa kuitenkin kaikille mahdollisuus elämässään. Jos jättää sen käyttämättä kun kohdalle tulee niin sitten se vain on tyhmyyttä ja siitä joutuu kärsimään.
Viikonloput ja juhlapyhät ovat vissiin niin rankkoja, ettei niitä kestä selvinpäin. Vuosien myötä on pienikin juopottelu ruvennut harmittamaan, enkä tietysti saa pidettyä suutani kiinni. Ja kun on sattunut sellaisia pahempia töppäyksiä, niin pelkään aina että nyt se lähtee humalassa rattiin tai rikkoo jotain. Uhkailuja on tullut niin paljon, että hyvällä mielikuvituksella varustettuna uskon jotain tapahtuvan. Oma asunto, jonne voisi mennä kun huomaa ryyppäämisen taas alkavan, olisi ehkä hyvä ratkaisu. En ole paljon miehen juomisesta puhunut, kun hävettää että olen itseni tällaiseen tilanteeseen ajanut. Nuorena luulin, että juominen loppuu kun tarpeeksi rakastan. Minun on vaikea hyväksyä sitä sairaudeksi, kun ihminen juovuksissa muuttuu ilkeäksi ja uhkailee. Eli ihan toiseksi ihmiseksi.
Taloudellisesti asiat ovat hyvin ja molemmilla on töitä. Miehellä oli aikaisemmin useamman vuoden työttömyyskausi ja silloin asiat pahenivat tosi paljon. Nyt kauhulla odotan hänen eläkkeellejäämistään.
Juu, olin tulossa kertomaan tänne tunnelmiani viikonlopun alla ja Kodinhengettären nostattama keskustelu osui nappiin 
Itselle on tosi tuttua se, että käytännössä alkuviikko menee toipuessa viikonlopun pettymyksestä ja mahdollisesta valvomisesta miehen takia ja sitten keskiviikosta alkaen alkaa tietynlainen ahdistuneisuus, kun miettii jo tulevaa… Tuo tunnelma oli pahimmillaan muutama vuosi sitten, mutta olen siitä päässyt aika hyvin irti. Nykyisin ensinnäkin luotan mieheeni enemmin, mutta olen myös voimaantunut itse osittain terapiani avulla.
Tänään meidän esikoinen lähtee kaverilleen viikonlopuksi ja nuorempikin nähtävästi lähtee huomenna johonkin yökylään. Saa nähdä, vietänkö miehen kanssa yhteistä iltaa selvinpäin vai yhteistä iltaa jonkinmoisessa juovukkeessa (siis että itsekin ottaisin jotakin). Kurjin, mutta aivan mahdollinen, vaihtoehto on sitten se, että mies lähtee baariin ja minä jään yksin kotiin.
Meillä ei nykyisin juurikaan näy niitä ennusmerkkejä, mutta kyllä se tietynlainen levottomuus tai tietyn mielialan lietsominen on historiasta tuttua. Itseäni inhottaa äärettömästi se eräänlainen hyssyttely, että varoo sanomasta tai tekemästä jotakin sellaista, mikä laukaisisi miehen halun lähteä juomaan (tai alkaa juomaan kotona, meillä tosin harvoin niin). Inhoan myös sitä, että jään kotiin ikäänkuin kyttäämään miestä ja yritän keksiä kaikkea kivaa yhteistä puuhaa, ettei miehelle tule tarve lähteä juomaan. Noin kuitenkin usein toimin ja se on ymmärtääkseni sitä läheisriippuvuutta, josta Virtahepo olohuoneessa -kirjassakin kerrotaan. Pyrin joka tapauksessa tietoisesti toimimaan toisin eli kuten Delfikin, elämään ja järjestämään myös ns. omaa elämää riippumatta miehen kuvioista.
Harmi, etten muista yhden kirjan nimeä, koska suosittelisin sitä muuten teille luettavaksi. Kirja on jonkun pohjoismaalaisen (ruotsalaisen?) naisen kirjoittama tosielämään perustuva tarina siitä, minkälaista on elää alkoholia ja huumeita käyttävän, julkisuudessa kovin menestyvän miehen puolisona. Kirjassa tuo mies lopulta raitistuu, mutta senkin jälkeen naisen elämä on raskasta, koska jännittää jatkuvasti, milloin mies uudelleen ratkeaa. Lopulta suhde päätyy eroon eli on erittäin realistinen kertomus alkoholismin puolison kokemuksista.
Jatkan vielä sen verran, että meillä ainakin elämä on vuosien ajan ollut sellaista “päivä kerrallaan” eli kovin pitkiä tulevaisuudensuunnitelmia ei ole tehty, koska ikinä ei tiedä, mikä silloin on tilanne. Useimmiten myöskään viikonloppua ei kannata liikoja suunnitella, koska ei tiedä, missä kunnossa mies on. Tuo on aikalailla surullista tuokin.
Vuosia sitten oli enemmin käytäntö kuin sattumus, että mies lähti juuri sinä iltana ryyppäämään, kun minulla oli seuraavana päivänä vaikkapa työ- tai viihdematkalle lähtö. Saattoi myös ryypätä, jos minulla oli aamulla tärkeä kokous töissä ja sitten minä valvoin ja murehdin… Pari kertaa (joka sinänsä on vähän 20 vuoden yhteiselon aikana) mies oli aamutunneilla teillä tiettymättömillä, kun minun piti olla jo 8 aikoihin lähdössä johonkin enkä voinut jättää silloin vielä pieniä lapsia yksinään kotiin. Kaitpa tuo oli jotakin tiedostettua tai tiedostamatonta vallankäyttöä mieheltä, mutta vuosien saatossa tuostakin on päästy yli. Tarkoitan siis sitä, että mies ei enää toimi noin itsekkäästi, mutta minulle kyseiset tapahtumat ovat jättäneet ikuisen epäluottamuksen eli edelleenkin tietyissä tilanteissa epäilen miehen häipyvän.
Elämämme on nykyisin hyvinkin turvallista ja vakaata, mutta kun noita vanhoja aikoja (yli 8 v sitten tapahtuneita) muistelee, niin hirveältähän se tuntuu. Alkoholi tekee ihmisestä äärettömän itsekkään, lähes narsistisen ja on ihme, että siitä niinkin moni alkoholistin lähimmäinen selviytyy mieleltään terveenä.
Vielä pitää yksi asia todeta. Itse huomaan, että mitä vanhemmaksi ja itsenäisesti pärjäävämmiksi lapset tulevat, sen helpompaa minun on ottaa vastaan miehen satunnaiset juomiset. Myönnän myös, että jollakin tasolla pelkään alkavani itsekin vaikkapa “nautiskelemaan” viinistä siinä vaiheessa, kun lapset lentävät pesästä eikä minun tarvitse kantaa huolta ja vastuuta enää kenestäkään (paitsi itsestäni). Toisaalta uskon, että terveet elämäntavat ja riippumattomuus päihteistä ovat minussa vahvemmalla, olenhan noin 19 vuoden ajan käyttänyt alkoholia kohtuudella (mitä nyt kerran, pari vuodessa vetänyt sellaiset kännit, että muisti pätkii ja kroppa on mustelmilla 
). Mites teillä muilla, maistuuko juomat itselle vai oletteko täysin raittiita, ja jos olette, niin omasta halustako vai siksi, että haluaa näyttää miehelle pystyvänsä elämään ilman?
Hauskaa ja samalla kurjaa lukea, että niin kovin samanlaista kaikkien elämä tuntuu olevan. Miten alkoholisteilla voi olla niin samanlaiset käyttymismallit ja kaikki? Vaikka jokainen ihminen on yksilö, nämä kaikki toiminnot on just prikuulleen samat, mikä on toisaalta aika jännää. Mä lueskelin noita Juha Kemppisen alkoholistin vaiheita pitkästä aikaa ja tunnistin mieheni sieltä ihan justiinsa :mrgreen: Ihan nauratti ja samalla säälitti, kuinka voi olla noin. Ukko taitaa olla jo hyvää vauhtia menossa sinne viimeiseen osastoon. Ja se että nuo pöljät vielä ite uskoo siihen mitä ne sanoo ja ihan vakavalla naamalla. Toisaalta on surullista, että ihminen voi muuttua sellaiseksi, että se pelkää kohdata ihan minkä tahansa asian selvin päin ja odottaa sitä ryyppyä kuin lapsi joulua. Kuinka ihmisen aivot voi olla rakentuneet niin? Toivon todella, että hän huomaisi lopulta itsekin, ettei yksin pysty taistelemaan sitä pullo-peikkoa vastaan ja sitoutuisi ihan tosissaan tuohon uuden elämän opetteluun. Kuinka ihanaa onkaan herätä aamulla pirteänä, krapulattomana, mennä aamukahvilla ulos kuuntelemaan linnun viserrystä ja lähteä vaikka kävelylle nauttimaan luonnosta ja hiljaisuudesta. Miten paljosta juopot jäävätkään paitsi…
No se viikonloppu nyt on edessä, tahtoi tai ei. Onneksi on tulossa reissu kaverin luokse ensi viikolla, saapa ainakin levätä eikä tarvii murehtia mitä kotona on. Ajattelin ihan sen vuoksi pitkästä aikaa ottaa muutaman lasillisen viiniä ja hyvää juustoa, nautiskella olostani ja hyvästä omasta seurastani. EI tarttis keskustella mistään kurjasta vaan vois keskittyä omiin harrastuksiin ja tuleviin mukaviin asioihin. Näyttää toiselle, että elämä voi olla niin ihanaa kun sen vain sellaiseksi tekee. Sanon aina, että elämä on täynnä vaihtoehtoja, jotka jokainen tekee itse. Viettäkää ihana viikonloppu, älkää välittäkö siitä joka siellä kotona on, ajatelkaa positiivisia ajatuksia. Kokeilkaa vain hymyillä kun se sanoo jotain kurjaa, sulkekaa korvanne kurjuudelta edes yhden illan ajan. Hyvä kirja ja sohvan kulmaan tai saunan pukuhuoneeseen ihan omaan rauhaan. Se, mitä teillä on sisällänne, on vain ja ainoastaan teidän eikä sitä voi teiltä pois viedä!
Sattuipa hauskasti, että Kodinhengetär julkaisu kirjoituksensa minuutin kuluessa minun kirjoituksestani 
Tunnen muuten Juhan ihan henk.koht. aikaisemman työni kautta. On oikein fiksu ja mukava tyyppi
Viime kevättalvellahan tuli TV:stä ohjelma, jossa Juha oli mukana. Ohjelmassa kerrottiin useamman alkoholin suurkuluttajan elämänmuutospyrkimyksestä ja yllättäen mieheni seurasi ohjelmaa ihan omaehtoisesti, minä en edes aina ollut TV:n ääressä, kun se tuli. Meillähän mieskin haluaa elää terveellisesti, lenkkeillä, syödä järkevästi jne, mutta välillä sitten tulee niitä aikoja, kun kokee tarvetta käydä ihmisten ilmoilla tai ottaa olutta kotona. Olen alkanut vihdoin luottamaan siihen, että nämä ajat (esim. kesä) menevät oikeasti ohi ja sitten tulee taas kuukausien tauko
En siis jännitä alkavaa viikonloppua, ainakaan vielä, vaan luotan, että homma ei lähde ainakaan lapasesta
Rentouttavaa viikonloppua teille kaikille ja kuten Kodinhengetärkin ehdotti, tehkää jotakin, joka teistä itsestänne on mukavaa!
Minulle on sanottu suoraan, että jos eroamme, hän “ihan v*ttuuksillaan hommaa niin hyvännäköisen ämmän itelleen kun vaan saa”. Ihan minun kiusaksi. Mistähän tämä kertoo?
Näitä kohtauksia on myös järjestetty, esim. eromme aikana en koskaan ollut ihan satavarma voinko lähteä töihin, tuleeko ukko katsomaan lapsia vai ei, joskun hain punasilmäistä haisevaa ukkoa alkkiskaveriltaan, joskus en voinut lähteä töihin, joskus sain hommattua pikavauhtia lapsenvahdin. Järjetöntä ja kuluttavaa. Nyt ymmärrän, koskaan ei voi alkoholistin sanaan luottaa. Alkoholi sanelee hänen elämänsä.
Tuo on hyvä “olen kerran sanonut, toiste en sano”. Miksi pitäisi jankuttaa asioita. Sehän on kuin lapselle puhuisi. Yrittäisi lasta kasvattaa. Ja lapsillakin jankutus menettää tehonsa.
[quote=“Hemmiina”]
Vuosia sitten oli enemmin käytäntö kuin sattumus, että mies lähti juuri sinä iltana ryyppäämään, kun minulla oli seuraavana päivänä vaikkapa työ- tai viihdematkalle lähtö. Saattoi myös ryypätä, jos minulla oli aamulla tärkeä kokous töissä ja sitten minä valvoin ja murehdin…/quote]
Meillä miehellä on tapana, juuri kun olen lähdössä työkokoukseen ja olisi jo kiire, silloin hänen pitää mennä vessaan ajamaan partaa tai pesemään paitaansa, vaikka ehtisi koska tahansa muulloin. Minun pitäisi vielä pikaisesti vähän kammata tukkaa tms, mutta ajoitus on juuri tällainen. Tai sitten hän alkoi ilkeillä juuri ennen kokoukseen lähtöä, ja minulla töysi työ olla itkemättä, mutta enhän haluaisi lähteä punaisin silmin.
Kerran yli 10 vuotta sitten pidin jonkin kokouksen meillä kotona. Mies varasi talon pesutuvasta ajan, ja vei pyykit pyörimään. Joi sitten itsensä humalaan ja sanoi, että minä saan mennä linkoamaan ja hakemaan pyykit pois. Kokousväki oli tulossa niillä minuuteilla eikä minulla ollut mahdollisuutta enää lähteä pyykkitupaan. Seuraava ajan varannut sai siellä sitten kiroilla ohimenevää vuoroaan. Tämä on kai jonkinlaista kateutta, kun vaimollakin on arvostettu työ. Vaikka mieskin oli töissä vuosikymmeniä ja työssään arvostettu, ei kai olisi halunnut jakaa arvostusta kenenkään toisen kanssa. Tämmöinen tulkinta minulle on tullut mieleen. Vaikka hän on toisaalta ollut minusta ylpeä, mutta jokin mustasukkaisuus huomiosta kai välillä tulee ja maanpinnallepalautusyritys: naisen kuuluisi olla pyykkituvassa eikä kokouksessa. Minähän siellä pyykkituvassa lähes 100-prosenttisesti käyn, mutta en kai olisi varannut aikaa päällekkäin kokouksen kanssa. Loppujen lopuksi kävi vielä niin, mies oli kapakassa kokouksen ajan, mutta kun kokous oli lopuillaan ja osanottajat poistumassa, tuli hän rappukäytävässä vastaan, heitti jonkun tyhmän vitsin, ja vieläpä kaatui rappukäytävään, ja jouduin sitten pyytämään erästä miespuolista kokoustajaa auttamaan miehen sisään taluttamisessa.
Näitä noloja tilanteita tulee, ennen minullakin oli työhuone asunnon yhteydessä, ja jos joku asiakas tuli, mies halusi varastaa shown jutuillaan. Eipä antanut kovin ammattitaitoista kuvaa yrityksestäni. Niinpä on nyt hyvä, että minulla on työtilat eri huoneistossa, tosin samassa talossa joten asiakkaan ja yrittäjän juoppomiehen nokakkain osumisilta ei voi täysin välttyä. Onneksi ihmiset ovat jo nähneet asioiden eri puolet, asiakkaat eivät juuri vaihdu joten tuntevat jo, eikä minun tarvitse ottaa häpeää toisen touhuista itselleni. Tai ei tarvitsisi, hävettää se usein silti.
Ja mitään ei voi tosiaan suunnitella. Sopimukset eivät pidä…
Olipa joo sattumaa kerrakseen Hemmiina :mrgreen:
Mä olen päättänyt olla odottamatta mitään tältä viikonlopulta, tulee mitä tulee ja jos tulee ryypyttelyä, olkoon omissa oloissaan. Mä aion vain olla onnellinen siitä, mitä mulla on: Työ, koti, ystäviä, lemmikkejä, ihana tyttäreni ja olen terve. Välillä on tosi rankkaa, mutta nyt tuntuu elämä hyvälle. Moni asia mietityttää, jos oikein huonoksi menee niin aina voi muuttaa pois, aloittaa uuden elämän. Mulla on vaihtoehtoja ja niin on miehelläkin. Mutta vielä en olisi valmis luovuttamaan, pääsääntöisesti elämä kuitenkin yhdessä on mukavaa, toimivaa ja tasapainoista. Hyvien viikonloppujen määrä on suurempi kuin “huonojen”.
Itseäni olen miettinyt kun täällä olen lueskellut. Odotan kirjaa Virtahepo olohuoneessa valmistautuen syvään itsetutkiskeluun. Minussakin on oltava vikaa, koska tälläisen ihmisen olen itselleni valinnut monen varmasti paremman vaihtoehdon joukosta. Jos minä pystyn itseäni auttamaan niin miksei alkoholistikin voisi auttaa itseään? Tämä syksy tulee varmasti antamaan paljon meille molemmille, jos vain olemme valmiit ottamaan tilanteesta vaarin ja käymään tätä läpi yhdessä ja erikseen. Tästä ei enää nuorene, mutta en silti tunne olevani vielä laisinkaan valmis jämähtämään kaavoihin ja tapoihin. Mies on niin tapojensa orja, että hän jos kukaan vaatisi sitä ravistelua vielä paljon enemmän. Olen onnistunut häntä ravistamaan jo monessa asiassa, mutta paljon on vielä ravisteltavaa jäljellä. Uudet asiat on suuria ja pelottavia ja niiden käsittely varmasti haastavaa (varsinkin ilman alkoa), silti niitä heitän tasaisesti ja se tuottaa tulosta. On pakko katsoa oman turvallisuusvyöhykkeen ulkopuolelle.
Tämä menee monologiksi, pahoittelen kaikille jos tämä häiritsee.
Samat on aatokset tälläkin suunnalla. Mies on itsekin ymmärtänyt, etten hänen seuraansa kännisenä kaipaa.
Meillä käytiin eilen pientä keskustelua. Tästä suhteen tilasta. Tai siis minä taas puhuin ja mies kuunteli pääsääntöisesti hiljaa. Hän ei ymmärrä, miksi minua vaivaa esim vain sixpackin ottaminen. Mitä väliä sellaisesta on? Miksi sellainen tarvitsee sitten ottaa? Ei varmasti haittaisi, jollei takana olisi taas monta ottoviikonloppua. Miksi minua haittaa, jos (vesillä ollessa) ensimmäinen tölkki aukeaa aamuyhdeksältä? Miksi sellainen pitää ottaa, eikö meitä voi ilman kaljaa katsella? Totesin, että voin kyllä olla välittämästä ottamisesta, mutta sitten loppuu välittäminen kyllä muutenkin. Olen miehen puheiden mukaan eroa kohti menossa koko ajan ja jo ollut pidemmän aikaa. Hmm. Se pisti vähän mietityttämään. Olen siitä jo puhunut kyllä pidemmän aikaa ja koittanut varoitella omista tunteista, joten, kun asiat eivät ole pahemmin muuttuneet, niin voihan asia olla noin. Olenko tekemässä jo henkistä eroa? Tuntuu, ettei meillä ole enään yhteistä muuten kuin lapset ja talous. Onko meillä vielä muka joku parisuhde? Joo, jos se on seksiä kerran viikossa. Mielestäni parisuhteeseen vaan kuuluu muutakin. Voin toki olla väärässä.
Hyvää viikonloppua ja huolehtikaa itsestänne. 
Mukavaa lukea et muillakin on samanlaista, tai ei mukava mut lohduttavaa. Ihan kuin minä olisin kirjoittanut ylläolevat jutut, seksiä meillä on myös kerran viikossa. Nyt ei ollut ko olen koittanut kovettaa itseäni, en jaksa mennä miehen mielitekojen mukaan.
Ja usein lasten ollessa pienempiä hän ryyppäsi vaiks mulla oli työvuoroja viikonloppuisin, nyt ei enää ole onneksi viikonlopputöitä ja lapsetkin on jo teinejä.
Mikähän vaihe mulla on menossa, kun tuntuu etten välitä enää mitä hän tekee? Viikonloppuisin menen/olen, kuin olisin yksinhuoltaja ja viikolla kans. Ei voi enää luottaa toiseen eikä saa tukea missään asiassa, vittuilua vaan ja ärjymistä kaikille. Tai sitten jotain kitinää ja känniääliöjuttuja…
Ja mitä jos hän olisikin raitis tän viikonlopun ko seuraava vuosi menee taas kännissä? Ei yks viikonloppu mitään muuta. Voi kökkö, miten ahdistaa taas tää perjantai-iltapäivä. En edes haluaisi puhua miehelleni, inhottaa. Omasta mielestään hän on mahtijätkä, argh!
Miten jaksan taas viikonlopun valvomiset? No, kyllä kait se siitä taas.
Kaikesta huolimatta mukavaa viikonloppua kaikille 
Ollaanpas täällä nyt aktivoiduttu vaihtamaan tuntemuksia ja kuulumisia. Kiva niin, jossakin vaiheessa taisimme Delfin kanssa käydä kahdestaan vuoropuhelua
Kovin on tosiaan tuttuja juttuja täälläkin nuo teidän kokemukset. Kummasti se jonkinlainen ahdistuneisuus alkaa nostamaan päätään, mitä lähemmäs kotialähtö täältä työpaikalta tulee. Perjantai-iltaan liittyy stressaavia tekijöitä muutenkin, kun on yksi harrastusmeno, joka vie illasta muutaman tunnin. En oikein vapaa-aikana jaksaisi näitä aikataulutettuja juttuja, mutta toisaalta saan sitten fyysistä ja psyykkistä “tuuletusta” tuolla, joten sinnikkäästi siellä käyn. No, mies saattaa sillä välin livistää kaljoille tai käydä hakemassa muutaman kotiin - tai sitten ei. Koskaan ei voi etukäteen tietää.
Oikeasti toivon, että meillä olisi jo kesän menot takanapäin ja alkamassa ns. normaalielämä, jossa mies viihtyy jälleen kotona ilman alkoa eikä edes tunnu kaipaavan sitä. Täyttää “tyhjiönsä” lenkkeilemällä, touhuamalla remonttihommia tai vaikka pilkkomalla puita, mutta ei halua juoda. Sitä odotellessa 
Heipat, nyt tämä täti lähtee töistä kotiin!
Minulle tapasi käydä juopon kanssa niin, että joka toinen viikonloppu meni tosi mukavasti selvinpäin, ja joka toinen sitten juomisen merkeissä riidellessä. Tämä siis sen jälkeen, kun olin omaa alkoholinkäyttöäni jo vähentänyt, sitä ennen kaikki viikonloput meni yhdessä juopotellessa. Jokainen “huono” viikonloppu alkoi loppujen lopuksi tuntua entistä huonommalta, ikään kuin olisi edellisenä “hyvänä” viikonloppuna otettu yksi askel eteenpäin ja seuraavana sitten kaksi taaksepäin. Ei kai kenenkään tarvitsisi elää viikonloppua ja pyhiä peläten?!
Toistan vielä itseäni ja kaikkia muita, että sinun EI PITÄISI hävetä miehen juomista. Helppohan se on sanoa, tiedän. Häpesin itse jatkuvasti, edelleen häpeän sitä, etten onnistunut miestä raitistamaan (sen jos osaisin tehdä, olisin jo rikas nainen!). Tähän tilanteeseen voi joutua kuka tahansa, ja sinä tuskin olet yhtään tippaa viinaa kaatanut miehen kurkusta alas. Rohkeutta on sitäpaitsi jo se, että kirjoitat tänne.
Viikonlopun kuulumisia ihan tuoreeltaan Eilen illalla mies viihtyi “uuden” autonsa kimpussa eli alkoi korjailemaan alkuillasta ostamaansa vanhaa autonrotiskoa. Ei siis juonut mitään eikä näyttänyt myöhemminkään kaipaavan juomista. Meillä oli siis oikein kiva “normaali” perjantai
Tänään mies jatkoi auton laittoa ja minä siivosin oikein kunnolla alakerran. Sainpa jopa kerättyä vähän viinimarjoja pakkaseen eli oikein mukava päivä tänäänkin. Sitten tuli takapakkia, siis auton laitossa. Kahdeksan tunnin “väännön” jälkeen, kun auto oli jo jotakuinkin kunnossa, mies onnistui tekemään jonkun viime hetken viilauksen, joka rikkoikin laturin = kaikki työ oli turhaa. Tuossa jos missä olisi ollut syytä juomiseen, mutta ihme ja kumma, mies otti yhden janojuomaoluen eikä sen enempää. Soitti anoppini miehelle, joka on autonasentaja, ja jutteli hetken autohommia, mutta ei luvannut lähteä iltaa istumaan, vaikka meitä kovasti ruinattiinkin kylään. Jotkut täällä varmaan muistavat, että anoppilassa juodaan aina Mies siinä puhelun aikana katsoi minua vähän siihen malliin, että “vai mentäiskö”, mut sitten kuitenkin sanoi, että ei nyt oikein jakseta.
Puhelun jälkeen juteltiin siitä, että oli viisas päätös, koska huominen olisi ollut enemmin tai vähemmin pilalla, jos oltais innostuttu juomaan. Ja näillä kymmenillä olisi se maanantaikin ollut vielä raskasta
Nyt taidan lähteä katsomaan Uutta Sherlockia telkkarista. Heipat kaikille!
Yölliset kuulumiset täältä maalta.
Perjantai-ilta sujui mukavasti, mies muisti et lauantaina on mummuni hautajaiset ja sen et ilmoitin meneväni yksin jos hän on krapulassa tai kännissä. Sanoin myös silloin etten selittele muille mitään vaan kerron totuuden. Pojat eivät tulleet mukaamme, heillä (meillä) on ollut liikaa hautajaisia lyhyen ajan sisällä
Lauantaikin sujui ihan ok, mutta sitten iski elämän tylsyys ja korkki sanoi “naks”. Mua alkoi kyrsimään jo ekan paukun jälkeen sen omakehuiset jutut ja sitten alkoi se muiden ihmisten haukkuminen…
Kun on lauantai ja tylsä kahvia juova eukko niin tietty sit tarttee baariin päästä, sinne se lähti. Olen helpottunut ettei se ole mun ja muksujen riesana, on se kurjaa ko mein elämä on mukavampaa ilman sitä mut oma on valintansa. Huominen sil menee krapulassa, ei kiinnosta mut harmittaa silti.
Nyt kattomaan Faktalta vielä joku murhatutkimus ja sit maate, Öitä.
Olen niin väsynyt viikonloppujen jälkeen, nyt taas.
Eilen olin väsynyt ja sitä ennen kiukkuinen, niin ja välillä päättäväinen. Nyt taidan olla kaikkea yht`aikaa 
Tänään on eka päivä mun “uudesta elämästä” ja illalla menenkin käymään kahvilla kaverini luona.
Miks silti vaan on ahdistunut olo? Tietty olen väsynyt mieheni rentouttavan vkl:n jäljiltä mut on tässä jotain muutakin. Varmaan se, että olen sairaslomalla ja on liikaa aikaa ajatella…
Voih, mama62, tuo ahdistava olo on NIIN tuttu tunne! Minä reagoin vielä vuosi, pari sitten ympäristön (kotielämä, työpaikan muutokset) kuormittavuuteen niin, että unohdin kunnolla hengittää ja jännitin hartiaseutuani, jonka seurauksena päätäni särki jatkuvasti ja oli tosiaankin ahdistunut olo. Pikkuhiljaa, varmasti paljolti terapiani ansiosta, olen päässyt tuosta eroon. Viimeeksi tänä aamuna töihin ajellessani tajusin, että hengitän En siis pidättänyt hengitystä, kuten monesti aikaisemmin huomasin juurikin auton ratissa tekeväni.
Pieni varoituksen sana tässä samalla; jos ette kuuntele ajoissa omaa vointianne (uupumusta, ahdistusta, v…tusta ym), niin se saattaa johtaa sydän- ja/tai aivoverenkiertohäiriöille. Itselläni oli pian kaksi vuotta sitten ohimenevä aivoverenkiertohäiriö, jonka jälkeen vasta alkoi moni asia korjautumaan mm. työpaikalla. Samalla kai parisuhteen roolitkin keikahtivat toisinpäin eli miehestä tuli se vahvempi puolisko, joka kantoi vastuun arjesta ja huomasin tuon muutoksen tekevän hyvää hänellekin. Jäi muuten se juominenkin tosiaan vähemmälle
Mutta näin tällä erää, nyt täytyy taas rientää, joten heipat seuraavaan kertaan!
Kyllä toi on totta että alkoholisti tuntuu heti ottavan enemmän aikaa juomiselle kun kukaan ei motkota ja vahdi.
Olin itse viikonlopun poissa ja heti oli oluen kittaaminen muuttunut väkevämpiin. Onko se sitten läheisriippuvuutta, että soittelee pitkin viikkoa minulle, yrittääkö pitää “vahtia”. Nykyisenä kännykkäaikaan kun ei tiedä missä olen.
Meillä oli vuosia sitten yksi tosi paha kriisi, johon liittyi myös miehen vainoharhainen mustasukkaisuus. Nytkin välistä vielä tuntuu että nuo “tarkistussoitot” ovat sitä samaa. Mietin entistä enemmän eroa ja oman asunnon hankkimista…
Se on jo pari vuotta pyörinyt mielessä. Ja sitten tulee taas mieleen, että mitä sitten tapahtuu jos lähden. Kaikenlaisia uhkauksia olen saanut kuulla. Työpaikkaani en kuitenkaan haluaisi vaihtaa ja sieltähän minut sitten löytäisi kuitenkin. Kuvittelen mielessäni että mies tulee kyttäämään humalassa asunnon lähelle. Humalaisen aivoitukset ovat yleensä ihan päättömiä. Oletteko helposti päässeet irti holistimiehestänne? Minkälaisia kokemuksia eron puheeksi ottamisesta teillä on?
Taas yksi viikonloppu takana ja uuden pelko edessä!