Vieraalle nyt ihan vakavana kehotuksena: Ota yhteyttä vaikka alueenne neuvolaan ja kysy, mistä saisit apua tilanteeseenne, eihän tuo todellakaan ole sitä laatua, missä lasten tai kenenkään terveen aikuisenkaan tulisi arkeaan elää. Yksin et ehkä jaksa alkaa eroprosessia virittelemään, mutta pyydä apua!
Seksi on varmasti kauimpana ajatuksistasi pienten lasten työssä käyvänä äitinä, jolla näyttää muutenkin arjen pyörittäminen olevan vastuullaan eikä mieskään kovin houkuttelevalta kuulosta. Mielestäni yksi ikävimpiä henkisen väkivallan (tavallaan jo fyysisenkin) keinoja on seksiin painostaminen etenkin, jos seurauksena on siihen alistuminen
Olen myös huolissani perheenne lapsista ja heidän tasapainoisesta kehityksestään. Pliis, tee jotakin itsesi ja lastesi hyvinvoinnin ja terveen tulevaisuuden eteen <3
Hyvä vieras, sinun mies on todennäköisesti alkoholisti!
Jos et itsesi takia kehtaa tehdä muutosta asioihin nyt, niin tee se miehesi takia.
Tuo ei mene kuin pahemmaksi, jos odotat että mies itsekseen tajuaa että teillä on ongelma.
ja tuo ei ole vain miehesi ongelma, vaan PERHEEN ongelma, sinä sairastut pian myös! Siihen samaan mihin kaikki läheiset opn taipuvaisia sairastumaan, eli läheisriippvuuuteen jossa kaikki on sen juopon syytä ja oma elämä valuu hukkaan kytätessä, montako bisse’ä se kusipää on tänään vetänyt naamaansa.
Se ei ole oikein sinun miestäkään kohtaan, saati sitten sinua tai lapsianne.
Joten nyt soita a-klinikalle, al-anoniin, ja kerrot tilanteesta ja ala aktiivisesti selvittää minkälainen sairaus on alkoholismi…
Voit pelastaa perheesi vain pelastamalla itsesi, vaikka se näyttää siltä että mieskin romahtaisi jos lähdet,
niin parisuhde ei parannu itsestään eikä mies vaan yks aamu herää ja totea “lopetanpa ryyppäämisen koska rakastan vaimoa ja lapsia!”
Sinä voit itsellesi apua hakemalla, auttaa välillisesti miestäsi, ja saada ehkä jopa perheesi kuntoon.
Sitä ennen on tehtävä tiettyjä oman mukavuuden uhrauksia, kuten alistuttava ajatukseen että ehkä joutuu muuttamaan, laittamaan parisuhteen vaakalaudalle ja suoranaiselle tauolle, koska nyt on ongelma joka ei rakastamalla ja haluamalla korjaannu. Mutta rakkaus on se joka pitää säilyttää sinä aikana.
Ja sen rakkauden voi tapaa yhdellä tapaa: Istumalla ja katsomalla kun mies tuhoaa itsensä, on kännissä, laiminlyö perhettään: Ei mene montaa vuotta kun sitä ihmistä ei enää pysty katsomaan samalla tavalla kun ennen. Toimi heti, askel kerrallaan , ei ole pakko ajatella että jätän miehen /en jätä, vaan voit hakea itsellesi apua ensin.
Päädyin lukemaan näitä teidän kirjoituksia kun surffailin aiheesta alkoholismi. Asun siis alkoholistin kanssa ja siitäpä syystä teidän elämänne on monelta osaltaan samankaltaista kuin minunkin. Ihana mies selvin päin, kännissä rasittava ääliö ja toisaalta kaikkia ymmärtävä höpöttäjä. Mies myöntää olevansa alkoholisti, katkollakin on ollut useita kertoja vuosien varrella ja juomishistoriaa takana jo lähes 30 vuotta. Itsekin olen hänet vienyt katkolle useamman kerran ja aina käynyt päivittäin katsomassa ja antanut kaiken tukeni hänelle. En siis mitenkään hyväksy, kannusta enkä tue juomista. Monasti olemme asiasta keskustelleet ja olen häntä kannustanut juomattomuuteen. Viikolla ottaa usein 2-6 iltakaljaa, jotta “rauhottuu” = huono tapa. Tästä olemme keskustelleet. Perjantaina suhahtaa heti kun on kotiin päässyt ja lauantai usein aloitetaan korjaamalla illalla lipsahtanutta juomista ja korjaus lipsahtaa usein kännin puolelle, jota sitten korjataan sunnuntai, että päästään maanantaina aamulla töihin.
Välillä juominen pysyy kurissa eikä lipsu kännin puolelle, mutta valitettavan usein sen 6 kaljan jälkeen peli on menetetty ja sitten sitä ei pysäytä mikään. Sunnuntaina sitten krapuloissa itketään kuinka taas meni koko viikonloppu pilalle kun piti mennä pelleilemään se kaljan kanssa. Olis pitäny sitä ja tätä mut kaikki jäi taas tekemättä.
Olemme puhuneet paljon juomisesta aiheutuvista ongelmista: häpeästä kun hän kaatuilee ja loukkaa itsensä, ei osaa kotrolloida juomistaan, puhuu ohi suunsa, rahaa menee paljon kun törttöilee kännipäissään, lapsensa ei tykkää isästä kännissä, potenssiongelmat, terveysongelmat ja monet muut ongelmat. Hän osaa kyllä antaa itselleen luvan juoda, syitä löytyy mistä vain. Hän puhuu usein halustaan lopettaa, mutta aina joku syy on miksei voi sitä tehdä, suurin niistä lienee raha kun kunnon toimiva katko olis vähintään 1 kk, joka maksaa paljon. Toinen on se hänen mukaansa puuttuva selkäranka, ettei pysty vaikka haluaisikin.
Kodinhengetär, ensimmäinen ajatus mikä tuli mieleen kirjoitustasi lukiessa:
Mies avautuu sulle ongelmasta ja löytää ymmärtäjän, mutta eikös hän saa sinut sillä tavallaan osaksi ongelmaa…Koetko että sinun velvollisuus on sietää sitä ottamista, vaikka onhan se varmasti parisuhteesta pois. Ja siedätkö sitä vastineeksi siitä, että miehesi on sinulle avoin? Kaupankäynti on yksi muoto, millä alkoholismia mahdollistetaan. Vrt kerran mies ei lyö, niin ei se haittaa vaikka hän juo. Tai että käydään kauppaa sillä että kerran meillä on niin hyvä suhde muuten, niin siedän sitten myrkytystilasta aiheutuneet vaivat.
Autat häntä katkolle ja hän turvaa sinuun, kertoo oloistaan ja kuitenkin samalla ryyppää…
Miten on oman jaksamisesi laita, tuntuuko sinusta että puhutte ja puhutte, mutta mikään ei muutu?
Vaikka onkin hyvä että tiedostatte ongelman yhdessä, niin autatko häntä selviämään ongelman seurauksista, helpotat hänen oloaan kun hänellä kaduttaa. sensijaan että hän joutuisi kohtaamaan ne todella.
En minäkään katuvalle ihmiselle sylje naamaan, että saakelin juoppo…
mutta se joka juo, se on sen ongelma, ei minun. Liika ymmärtäminen ja samaistuminen voi olla karhunpalvelus. Ehkä miehellesi tekisi hyvää avautua jollekin toiselle miehelle, heti tuli mieleen AA kerho…ymmärtäjä on hyvä olla, mutta sulkeudutteko keskenänne tähän ongelmaan.
Miehesi ei ole ainoa jolla on juomisongelma, ja jos hän saa sinusta loputtoman lohduttajan niin hän antaa sinulle myös valtaa samalla.
Itse koitan suhtautua asiaan niin, että itse pilaat oman elämäsi ja päädyt vielä menettämään minutkin. Tee omia asioitani enkä anna miehen juomisen rajoittaa tekemisiäni. On hän jo huomannut, että mulla on ystäviä, tekemistä, kivaa selvin päin ja nautin elämästä. Sellainen juomisesta raivoaminen ja huutaminen ei auta, hiljainen järkevä suhtautuminen on kyllä tuottanut tulosta. Elämä on menossa parempaan suuntaan tasaisesti, mutta toki matkaa tavoitteeseen on vielä paljon. Juomisen määrä on vähentynyt todella paljon muutaman vuoden takaiseen verrattuna (aina laatikkotolkulla ja tolkku pois eli niin kauan juodaan kaksin käsin kun silmät liikkuu) ja suunta on oikea, joten se lienee onkin yksi suurin syy miksi olen vielä tässä suhteessa. Välillä on rankkaa kaikin puolin, mutta jos se ainoa olemassa oleva tuki lähtee, on paluu vanhaan varmaa. Olen nähnyt edistystä ja siksi jaksan vielä taistella hiljaa meidän suhteemme eteen. Seuraava askel on pidempi katko ja sitten tukiryhmä. Lääkitystäkin on mietitty, mutta maksa ja munuaiset olleet aika kovilla vuosien mittaan, joten en tiedä onko lääkehoito edes mahdollista. Mutta vielä en ole valmis heittämään kirvestä kaivoon eli eteenpäin mennään ja toivossa eletään. Tilasinpa juuri kirjan VIrtahepo olohuoneessa, kunhan se tulee niin ehkäpä sieltä löytyy itsellekin jotain kättä pidempää taas käsitellä näitä asioita ja jos niikseen niin koitanpa saada miehenkin lukemaan sen
Kuulostaa hyvältä, hoito on alkanut ja varsinkin ongelman tiedostaminen. Mutta jos sanot olevasi “ainoa olemassa oleva tuki” …se kuulostaa vähän omituiselta koska maailmassa on miljardeja ihmisiä. Miehesi ei käytännössä kovin pitkään aikaan tarvitse lähteä hakemaan muuta apua, jos sinä ajattelet että olet ainoa joka häntä kykenee tukemaan. Mutta kuten sanoit, miehesi on menossa ryhmään ja hakee jo apua, ja sinä luet virtahepo kirjaa, joka on muuten hyvä kirja! Joten hyvin tunnut pärjäävän.
En koskaan korjaa hänen kännimokiaan, en hae baarista kotiin enkä kanna korjauskaljaa kaupasta. Ne ovat ehdoton ei meidän perheessä. Hän saa kärsiä itse omat olonsa ja usein minulla onkin omia menoja viikonloppuisin. En jaksa kuunnella niitä samoja lauluja, jotka olen kuullut ennenkin enkä lähde siihen voivotteluun mukaan, omaan vahvat omat mielipiteet asioista ja kerron ne myös. Olemme keskustelleet näistä asioista ihan selvin päin eikä vain humalassa. Tiedän, että jotain asioita teen varmasti väärin, esimerkiksi se, että koitan saada hänet juomaputkessakin syömään eli väliin kokkaan jotain hänelle. Toisaalta ei voi ihan heitteillekään jättää, vaikka se olisi varmasti kaikkein toimivin tapa…ja syyllistämistä hänkin usein kokeilee, mutta se vain ei toimi, siihenkään en lähde mukaan. Ainoalla tuella tarkoitin siis olevani ainoa läheinen, hänen kaikki lähisukulaisensa ovat kuolleet ja muut asuvat toisella puolella Suomea. Hänellä on muutama hyvä ystävä, jotka eivät ryyppää ja luonnollisesti he eivät kaipaa hänen seuraansa silloin kun juominen on meneillään. Kukaan ei siis palkitse häntä juomisesta ja se on minusta hyvä asia. Hän on myös lopettanut lähes kokonaan baarissa käymisen, koska siellä on niitä ryyppykavereita ja on helpompaa olla juomatta niin paljon tai kokonaan, kun pysyy kotona.
jep…aikuinen mies kun ei osaa ruokkia itseään niin jonkunhan se on tehtävä hänen puolestaan…
No ite annan vaikka kuolla nälkään jos ei osaa syödä…parempi nyt vähän aikaa nälissään, kuin muutaman vuoden päästä katuojassa rämpimässä. joka vitsaa säästää se lastaan vihaa…vai miten se meni. Ainiin, eihän se mies lapsi ole. Väärä sananlasku siis.
Sä kuulostat vahvalta ihmiseltä etkä tuskatiloihin antautuneelta.
Mut tähän voisin lisätä, jos keskustelu on tarkoitettu edelleen kommentoitavaksi, että kun baarissa on vaikea olla juomatta…se siirretään kotiin… Kotiin muodostuu sitten uudenlaiset juomarutiinit, ja jos yrittää olla juomatta niin niitä laukaisevia mielleyhtymiä on kotona…Esim tuossa onse tietokone, ja vasemmalla kädellä on lasinalustan paikka, kaapissa on kahva, jonka avaamalla saa nestettä…Jossain vaiheessa voi kokeilla että oisiko kotona helpompi olla juomatta kokonaan, mikäli koti olisi anniskeluvapaa ympäristö. Mutta sitä sulla tuskin on oikeus määrätä mikäli asutte yhdessä…koska se on miehenkin koti sitten. Ihan fiksua ettei sorru myöskään rajoittamiseen jos ei kerran voi…tai huutamiseen.
Kiitos, tällä hetkellä sitä todella tarvitaan. Mieli on myllerrystä täynnä
Koirulista: Vielä on, enkä hetkeäkään ole katunut sen ottamista. Hoitovastuu on minulla, mutta kyllä mieskin sen kanssa välillä leikkii Mutta, jos pentu päättää tehdä jotakin pahoja, niin silloin on kyllä vain minun
Vieraalle: Toivon, että saat todellakin jostakin voimia lähteä hakemaan apua. Hemmiinan mainitsema neuvola voisi olla hyvä ensiaskel. Sieltä varmastikin neuvovat eteenpäin jo lastenkin vuoksi. Löytyykö sinulta läheltä tukiverkkoa, joka voisi ottaa lapsia välillä kyläilemään? Saisit rauhassa levätä, jos sellaiseen on aikaa tai olla välillä töissä miettimättä missä kunnossa isä on. Ja yksi asia mistä voi välillä luistaa, on ne kotityöt. Ne ei minnekkään muutamassa päivässä karkaa. Lepääminen on tärkeämpää. Sitten jaksaa taas niitä kotitöitäkin.
Kodinhengetär: tervetuloa palstalle. Meillä kaikilla on omanlaiset tarinat, mutta kaikki mahtuu tänne. Kaikki käsittelee asioita eri tavalla
vvieras2: Miellelläni lukisin myös sinun tarinaasi.
Alkaa nämä asiat tästä jollain lailla ehkä rullaantumaan… nuoremman pojan kanssa ollut suuria ongelmia käyttäytymisen kanssa, ja päästäänkin nyt hänen kanssaan erikoislääkärille edes jotain hyvää… vaikka tiedän ettei mieheni sinne varmaankaan tule… ei ole osallistunu millään lailla lapsen kuntoutukseen ym.lääkäreissä ja terapioissa käynteihin… perheneuvolassa olen käynyt…olin rohkea kerroin ihan kaikki!! olen samaa mieltä tuosta seksiin alistamisesta… siitä todellakin “joudun” kärsimään…törkeitä puheita ellen suostu…ja sitten pyydellään vaan anteeksi…luulee että annan anteeksi… kaiken lisäksi hän on mustasukkainen kun annan huomiota lapsille
juomisesta…on alkanut jemmailemaan kaljaa esim.autotalliin… eteinen on täynnä tyhjiä kaljatölkkejä viikonlopun jälkeen… huoh…
niin joo, mieheni on jo jonkin aikaa puhunut että haluaa koiran!!! kuka sen hoitaisi?? minä tietysti!! mitähän vielä… lepoa tarvisin…omaa aikaa…
Tervetuloa mukaan keskusteluun Vieras2 (sorry, jos unohdin nimimerkin) ja Kodinhengetär !
En ehtinyt lukemaan viestejänne kokonaan, kun yksi ajatus heräsi lainaamastani Kodinhengettären tekstistä ja se on tämä: Pyydän nyt ihan heti anteeksi, jos jollakin tapaa loukkaan tai ärsytän teitä, jotka elätte hiukan toisenlaista arkea, kuin minä, mutta… Saan kyllä lohtua teksteistänne, kun tajuan, että meillä tilanne on hirveän paljon parempi; mies elää useita kuukausia vuodessa juomatta oikeastaan lainkaan ja sitten, useimmiten kesäaikaan, tulee tarve käydä ihmisten ilmoilla ja tuntuu janottavan muutenkin, mutta vain viikonloppuisin ja silloinkin useimmiten jompana kumpana iltana. Ei siis juo kesälläkään arkena saati koko viikonlopun ajan. Te, jotka katselette päivittäin miehenne juomista saatatte hymähtää meikäläiselle, että mikä tuossa nyt on ongelmana , mutta kun se vaan on ongelma, se vähäinenkin määrä.
En kuitenkaan pahastu muutamasta oluesta, jos ne juodaan ilman humalahakuisuutta ja kuten olen kertonutkin, juon muutaman kerran vuodessa itsekin välillä jopa niin, että “lähtee lapasesta”. Minulle tuo juominen ei kuitenkaan ole mikään pakkomielle ja enkä koe tarvitsevani alkoa yhtään mihinkään. Omat juomiset liittyvät pääosin siihen, että on joku kutsuu minut jonnekin tilaisuuteen, jonka kulkuun liittyy myös juominen. Vaikkapa nyt anopin terassi-illat tai pikkujoulut kerran vuoteen.
Nyt kuitenkin jatkan lukemalla edelliset kommentit loppuun Valoisaa viikon jatkoa!
Vielä yksi lainaus ja sitten paluu töiden pariin Taas pyydän anteeksi kenties tylyltä kuulostavaa kommenttiani, mutta… Haette lapselle apua ongelmaan, joka voi vallan hyvin johtua isän käytöksestä ja alkoholismista. Hyvähän se on, että perhe (lapsi ja äiti) saa tukea eri tahoilta, mutta… Siis taas tuo mutta Pyydän edelleen vakavasti harkitsemaan muuttoa pois miehen vaikutusalueelta. Melkein rohkenen väittää, että lapsenkin käytösongelmat alkavat hiljalleen hellittämään, jos ja kun ympärillä on tasapainoinen ja turvallinen koti ja erityisesti, kun saa samalla apua ammattilaisilta.
Tuo edellä oleva ja aikaisemmatkin kommenttini sinulle, vieras, kaikella lämmöllä. Usko itseesi ja siihen, että pystyt parantavaan irtiottoon!
Hienoa!!! Itsestäni ainakin tuntuu, että lasti kevenee aina puhumalla (tai kirjoittamalla).
Ja vielä:
Hyvä, että poikasi saa apua. Lääkärikin voi auttaa sinun taakkasi jakamisessa, ainakin pojan suhteen. Voin kuvitella, että murheesi määrä hieman pienenee. Mutta, kuten Hemmiinakin totesi, olosuhteet voi vaikuttaa. Onkos tässä kyse samasta lapsesta, joka pelkää isää ja itkien jää isänsä luokse?
Koiran otosta, älä suostu, jos tuntuu, että se sinun hoidettavaksi jää, etkä sitä jaksa hoitaa. Itse otin keväällä, mietin kyllä kanssa aika paljon, että teenkö pahan virheen. Mutta minua se on auttanut jaksamaan, on tullut lähdettyä lenkille ja samalla tuuletettua päätä ja, kun masentaa, niin karvakäärön halaus helpottaa kummasti.
Tervehdys kaikille minunkin puolestani. Tämä tuntuu oikein hyvältä paikalta purkaa näitä tuntoja. Historiaksi täytyy sen verran kertoa, että mies on reissuhommissa tien päällä viikot ja kotona vain viikonloput. Siihen paljonko siellä iltaisin sitä kaljaa litkitään, en voi vaikuttaa ja se hänen on itse pidettävä hanskassa. Ennen minun tulemistani tähän kuvioon kaikki viikonloput olivat pelkkää silkkaa ryyppäämistä läpeensä ja täysin humalahakuista, määrät oli jotain ihan käsittämättömiä tyyliin laatikkotolkulla Illalla meno baariin jo valmiiksi hurjassa kunnossa ja sieltä sitten kotiin, kaatuilua pitkin poikin ja itsensä telomista kännipäissä, sammumista milloin mihinkin. Onnistumiseksi nykyisin voidaan lukea sen, että pahimpana viikonloppuna saattaa mennä 2-3 laatikkoa kaljaa (joita ei onneksi usein ole nykyään), parhaimpina kokeintaan 6 pulloa ja nekin ykköstä. Joten selkeää edistystä on tapahtunut. Matkaa on tavoitteeseen vielä, mutta toisaalta kumpi on realistisempi tavoite: reilu vähentäminen vai totaalikieltäytyminen? Tässä meillä on menossa sellainen, että oppisi ottamaan kohtuudella, oppisi ottamaan hitaammin, oppisi ottamaan vielä miedompia ja väliin sitä vettä/vissyä/tuoremehua ym. sen kaljan tilalle. Oppia tekemään kivoja asioita ilman että se aina tehdään kaljan kanssa. Tavoista on vaikea päästä eroon, mutta pitkäjänteisellä sitoutumisella ja ulkopuolisella ammattiavulla siihenkin varmasti päästään. Olen tässä tasaisesti seurannut edistysaskelia, väliin tulee repsahdus, mutta siitä taas kiivetään ylös ja jatketaan eteenpäin.
Hankalinta tässä lienee se, että monet muutkin asiat vaikuttavat, kuten menneisyys ja sen tuomat paineet ja vaikutteet, joista osasta tuntuu olevan todella vaikea päästä yli tai käsitellä ne ja jättää taakseen terveellä tavalla. Osan olemme jo onnistuneet käymään läpi ja pääsemään sellaiseen tilaan, että ne eivät enää kaiva mieltä aina hiljaisella hetkellä. Mies myös eristäytyy herkästi oman päänsä sisään ja onkin kokenut sen hyväksi asiaksi kun tulen hänet sieltä vetämään takaisin nykyhetkeen. Väliin hän kokee ahdistusta siitä, että haluan keskustella näistä vaikeista asioista, mutta ei niitä aina voi jättää puhumattakaan. Kännissä taas jauhetaan samoja asioita uudelleen ja uudelleen. Tosin silloin lähden pois ja sanon, että en jaksa kuunnella kun olen kuullut ne jo monta kertaa.
Hei taas siis kyllä, olen tässä jo jonkin aikaa miettinyt lastani ja hänen käytös ongelmiaan ja tullut siihen tulokseen että varmasti suuremmat käytösongelmat johtuu tästä meidän ahdistavasta ilmapiiristä…ja jos pojalla todetaan esim. asperger tai adhd, (joita epäillään) tälläinen ei ainakaan ole hyväksi “ertyishuomiota” tarvitsevalle lapselle poikahan roikkuu koko ajan minussa kiinni, on hyvin riippuvainen äidistä… kun olemme koko perhe kotona, poika ei laske silmiään minusta…ja juuri tämä sama poikani sanoi pelkäävänsä isää.
Joka ikinen ilta kuulen ne samat sanat " teette mut hulluksi"…eli siis minä ja lapset… ja tätä huudetaan lasten kuullen… huomasin että on ollut helpottavaa kirjoitella näistä asioista ja huomata ettei olekaan ainut, jonka elämä on tällästä… kenellekään ei tälläistä toivo… mietin vaan kovasti, että mikä saa ihmisen jäämään tälläiseen… oma isäni oli alkoholisti, äitini absolutisti… molemmat ovat jo kuolleet… seuraankohan äitini jalanjälkiä…äitini kyllä tajusi erota ajoissa. isäni oli tosi kiltti…mutta kyllä ne ryyppäämiset on jäänyt mieleen…pienestä tytöstä asti…joskus haimme isää jostain kuppilasta keskellä yötä kotiin…kyllä ne jättää arvet pitkäksi aikaa. Mieheni mielestä noin pienet lapset ei voi muistaa kyllä ne arvet on tainneet tulla jo…
Kyllä ne arvet ja muistot tulevat lapselle hyvin varhain. Jos ei muuta niin epävarmuus ja pelko. Poikanne sanoo pelkäävänsä isäänsä, mitä muuta merkkiä odotat? Jos isä sanoo tulevansa hulluksi, lapsi pelkää juuri sitä. Minkähänlaiseksi hän “hullun” mielessään kuvittelee? Hulluksi murhaajaksi ehkä? Kun on rajaton mielikuvitus ja rajallinen tieto, ovat ongelmat suuret.
Sitten vielä itsesyytökset kun isä sanoo “te teette minut hulluksi”. Lapsi luulee aina olevansa syyllinen vanhempien käytökseen ja ongelmiin. Hänellä on todella suuret paineet pienessä elämässään. Järjestäkää lapselle turvallinen elämä. Jos se tarkoittaa elämää ilman juovaa isää, sinun äitinä kuuluu se hänelle järjestää.
Voih… kuinka tyhmä sitä onkaan kun sietää kaikkee tällaista… nyt oikein asian kunnolla tajuaa, kun näkee itse mitä on tänne kirjoitellut… sekin tunne on että ei enää oikeasti tiedä mikä on normaalia elämää…? ja juoko mieheni liikaa…? liioittelenko…? pää sekasin tästä miettimisestä… vaikka tiedän että tämä ei ole normaalia ja tasapainoista elämää, silti mietin noita asioita…miksi ihmeessä…?
Vieras, en usko että ole tyhmä taikka mietit liikaa. Se että läheinen löytää päihdelinkin sivut, on jo sen merkki. Koska vaisto sen sanoo, että nyt on googletettava alkoholi ja mies samassa lauseessa. Ei alkoholismi koskaan riipu määristä.
Jokuhan voi olla jo yhdestä kaljasta humalassa. Jos alkaa määräämään mikä on liikaa, niin alkoholisti juo senkin ajan. Eikä sekään riitä että juo. Vaan koko selvillä olo aika on sen valmistelemista, että kohta juon.
Siitä johtuu, että alkoholisti on poissaoleva, ja sen kanssa ei tunnu mikään pelaavan edes silloin kun hän on selvä.
Tai sitten on poikkeuksellisen hyvä selvinpäin, jopa liian hyvä ollakseen totta. Koska petaa juomista. Joku voi juoda kerran viikossa perjantaina, ja alkaa jo keskiviikkona haaveilla perjantaista…Haaveilee koko torstain ja tekee valmisteluja. Se aika on jostain pois, kun alkoholin kanssa läträä. Ja se lähtee käyntiin ensin siitä perjantaista. Sitten siirrytään lauantaihin. Katsotaan oluen litrahintoja, ja salkkuja. Ei riitä enää sikspäkki tai mäyris…siinä nyt on määriäkin jo, mutta se laatu on alkanut jo aiemmin. Mitä aikaisemmin siihen havahtuu, sen parempi.
Viikonloppu lähestyy, kuinka moni teistä odottaa viikonloppua negatiivisessa mielessä? Itselle on tullut sellainen, että toivoo sen menevän ilman juomista ja kuitenkin toisaalta osaa odottaa, että se menee siihen ehkä kuitenkin. Koskaan ei voi oikeen etukäteen tietää miten loppujen lopuksi käy. Onko sitä silloin luopunut toivosta kun se eka tölkki sihahtaa, että se oli nyt tässä se kohtuu-viikonlopun toive? Vai toivotteko vielä sen neljännen jälkeen sen pysyvän hanskassa? Osaatteko te katsoa puolisoistanne onko se ottotuulella? Petaako se jo etukäteen sitä ottamista? Alkaako se mankua jo puolessa välissä viikkoa että on ollut “Niin rankka viikko” jne? Alkaako se petaamaan itselleen sitä lupaa tai syytä ottaa, kertomalla sen alitajuntaisesti jo etukäteen?
Olen itse koittanut sitä opetella kuuntelemaan, että osais ehkä sitten reagoida oikealla tavalla kannustaen olemaan ryyppäämättä ilman, että se kuulostaa kiellolta. Parashan olis jos toinen osais itse ajatella sen juomattomuus-ajatuksen kuitenkin tulevan sieltä omasta päästä. Olipa tosi epäselvästi ilmaistu, toivon mukaan ymmärsitte mitä tarkoitan. Eli siis käytättekö jonkunlaista “manipulaatiota” jos se toimii kannustimena olemaan ryyppäämättä? Vai onkohan manipulaatio väärä sana…
Mutta, jos pentu päättää tehdä jotakin pahoja, niin silloin on kyllä vain minun 
Pyydän edelleen vakavasti harkitsemaan muuttoa pois miehen vaikutusalueelta. Melkein rohkenen väittää, että lapsenkin käytösongelmat alkavat hiljalleen hellittämään, jos ja kun ympärillä on tasapainoinen ja turvallinen koti ja erityisesti, kun saa samalla apua ammattilaisilta.
Illalla meno baariin jo valmiiksi hurjassa kunnossa ja sieltä sitten kotiin, kaatuilua pitkin poikin ja itsensä telomista kännipäissä, sammumista milloin mihinkin. Onnistumiseksi nykyisin voidaan lukea sen, että pahimpana viikonloppuna saattaa mennä 2-3 laatikkoa kaljaa (joita ei onneksi usein ole nykyään), parhaimpina kokeintaan 6 pulloa ja nekin ykköstä. Joten selkeää edistystä on tapahtunut. Matkaa on tavoitteeseen vielä, mutta toisaalta kumpi on realistisempi tavoite: reilu vähentäminen vai totaalikieltäytyminen? Tässä meillä on menossa sellainen, että oppisi ottamaan kohtuudella, oppisi ottamaan hitaammin, oppisi ottamaan vielä miedompia ja väliin sitä vettä/vissyä/tuoremehua ym. sen kaljan tilalle. Oppia tekemään kivoja asioita ilman että se aina tehdään kaljan kanssa. Tavoista on vaikea päästä eroon, mutta pitkäjänteisellä sitoutumisella ja ulkopuolisella ammattiavulla siihenkin varmasti päästään. Olen tässä tasaisesti seurannut edistysaskelia, väliin tulee repsahdus, mutta siitä taas kiivetään ylös ja jatketaan eteenpäin.
kyllä ne arvet on tainneet tulla jo…
kuinka tyhmä sitä onkaan kun sietää kaikkee tällaista… nyt oikein asian kunnolla tajuaa, kun näkee itse mitä on tänne kirjoitellut… sekin tunne on että ei enää oikeasti tiedä mikä on normaalia elämää…? ja juoko mieheni liikaa…? liioittelenko…? pää sekasin tästä miettimisestä… vaikka tiedän että tämä ei ole normaalia ja tasapainoista elämää, silti mietin noita asioita…miksi ihmeessä…?