Jaahas, oliskohan se aika päivittää kuulumisia 
Ennen sitä kuitenkin uusimmalle tulokkaalle eli nimimerkille “vieras” vakava kehotus selvittää eroamisen mahdollisuuksia esim. Delfin mainitseman turvakodin tuella. Jos et kykene luopumaan jokseenkin ahdistavan kuuloisesta elämästänne itsesi, niin luovu siitä ainakin ainakin lastenne takia! Tulet olemaan vielä kiitollinen ratkaisusta, koska miehesi käytös vaikuttaa aikalailla hallitsemattomalta ja “toivottomaltakin”. Tsemppia sinulle!
Mutta niitä omia kuulumisiani sitten… Itse en ole tuon muistinmenetys ja leukavammaviikonlopun jälkeen juonut eikä ole ollut minkäänlaisia mielitekojakaan. Mies sen sijaan jatkaa jokaviikonloppuista kaljan ottoaan jos ei omasta halustaan niin jonkun kaverin pyynnöstä. Välillä olin jo kovasti luottavainen, että nyt se on loppu häneltäkin, mutta… Toissa viikonloppuna tilanne näytti oikein lupaavalta, kunnes 22 jälkeen illalla soitti yksi miehen hyvä kaveri, joka oli juuri silloin “kesäleskenä”, että hän on kaupungilla, nähdäänkö. No mieshän lähti ilman pienintäkään epäröintiä, sanoi vaan minulle, että se hyvä puoli tuossa on, että kello on jo niin paljon, ettei ehdi kovasti ryyppäämään. Aika hyvinhän tuo kuitenkin ehti, kun kotiutui vasta viiden aikoihin aamulla. Kykeni silti 10 jälkeen nousemaan aamukahville ja loppupäivä sujuikin ihan asiallisissa, jopa mukavissa merkeissä. En siis kokenut mitenkään ahdistuvani tuosta, vaan tietynlainen luottamus oli vieläkin olemassa.
Viime viikolla käväisin nuorisomme kanssa isäni luona eli olimme yhden yön pois kotoa. Mies oli päivät töissä ja tuon tiistai-illan kävi joissakin ammuntaharjoituksissa. On siis virittelemässä itselleen ampumisharrastusta, mikä onkin ihan mukava asia, koska ei ole ikinä harrastanut yhtään mitään järjestettyä toimintaa. Perjantai-iltana omasta harrastuksesta kotiuduttuani olin taas henkisesti varautunut siihen, että mies on lähtenyt baariin. Ei kuitenkaan ollut, vaan oli aivan selvin päin kotona. Lauantaina teimme yhdessä pihahommia ja tunnelma oli oikein leppoisa. Ei tullut mieleenkään, että mies edes haluaisi ottaa olutta tai lähteä johonkin. Jokainen teistä varmasti tunnistaa ne tietyt merkit, milloin miestä alkaa juominen polttelemaan. No, meillä ei tosiaan mitään merkkejä näkynyt, kunnes…
Mies käväisi nurmikonleikkuu-urakan jälkeen suihkussa ja totesi, että onkohan meillä olutta. Löysi sitten yhden tölkin kellarin portailta ja ajattelin, että juo sen vain janoonsa. Ei mennyt aikaakaan, kun palasi toisen kerran kellarin portaikkoon ja tuli sieltä tölkin kanssa. Siinä vaiheessa sanoin oman mielipiteeni asiasta (aivan rakentavassa hengessä, en mitenkään nalkuttaen). Ehdin jo tuon jälkeen hetken olettamaan, että mies ymmärsi puheeni eikä enää jatka, mutta ilmoittikin lähtevänsä käymään baarissa. Meillä on siis lähibaari ihan kivenheiton päässä. Tuossa vaiheessa tuli jo sanottua vähän ärhäkämmin oma mielipide juomisesta, mutta hetken kuluttua kyllä rauhoituin ja ajattelin, että jos se kerran miehelle on tärkeää rentoutua oluen äärellä, niin miksi annan asian vaikuttaa omaan mieleeni noin vahvasti. Meillä on hyvä yhteinen arkielämä; miehellä remonttisuunnitelmia, joiden tiedän kyllä ajastaan toteutuvan, kantaa vastuun arkisista asioista jne. Miksi siis hermoilen yhdestä illasta viikossa. No, helpommin järkeilty, kuin toteutettu 
Kuvittelin edelleen, että mies on vain käväisemässä baarissa ja palaa kotiin katsomaan minun ja vanhemman tyttäremme kanssa olympialaisia eli keihäänheiton finaalia. Olimmehan katselleet noita kisoja useana iltana porukalla tosi mukavassa hengessä. Eipä sitten palannutkaan, vaan matka oli jatkunut kaupungille. En totta puhuen tiedä, oliko tuolla jo kotoa lähtiessä ajatuksena viettää iltaa vähän pidempäänkin. Näin jälkikäteen ajatellen saattoi ollakin, koska laittoi bootsit jalkaansa eikä lähtenyt lenkkareissa (heh).
Kävin kuitenkin levollisin mielin joskus 23 jälkeen nukkumaan, mutta taas kerran heräilin 3 aikoihin ja aloin odottelemaan miestä kotiin. Torkahtelin välillä, mutta en kunnolla nukahtanut ja tuota odottelua kestikin sitten lähes aamukuuteen! Miehen mukaan oli jäänyt kaupungilla syömään rullakebabia, sitten lähtenyt kävelemään kotiin ja joutunut käymään matkalla pusikossa paskalla (no, tuo on varmaan totta, koska kerran on jopa paskonut housuunsa kesken kotiin kävelyn!).
Vähän ennen kuutta “sorruin” soittamaan miehelle, että missä hitossa hän viipyy. Olen ehkä kerran aikaisemmin tämän 20-vuotisen yhteiselon aikana soittanut vastaavassa tilanteessa. Nyt kuulin puhelimessa hänen todellakin kävelevän ja olevan melkoisessa kunnossa. Pyysi hakemaan kotiin, mutta en suostunut. Sanoin, että kantakoot nyt vastuun juomisestaan ja kävelkööt! Katkaisin puhelun ja kävin nukkumaan. Olo oli huomattavasti jo levollisempi, kun tiesin miehen olevan edes hengissä. Ei kuitenkaan mennyt varmaan kymmentä minuuttia, kun hän tulikin kotiin. Ei siis ollut enää kovin kaukana.
Sunnuntaina heräsin vasta 10:ltä, keittelin kahvit ja mies heräsikin samalla kahville. Ilmapiiri oli aika kolea (minun puoleltani). Päivän aikana annoin palautetta tunteistani, mm. siitä että ehdin jo luottamaan, että juominen on tältä kesältä loppu ja että minun näkökulmastani mies valitsee mieluumminen baarireissun kuin perheen kanssa kotiin jäämisen. Minua myös itketti hetken, mikä on hyvin harvinaista. Mies ei osoittanut katumusta, mutta ei mitään uhmaakaan. Oli vaan vaisuna palautteeni ääressä. Sanoin lopulta hänelle, että kyllähän minä tiedän, että meidän hyvä elämämme taas jatkuu, mutta tämä vaan ottaa minulle tosi lujille.
Onneksi tänään on taas oma terapiani En usko, että siellä mitään oivallusta syntyy, miksi reagoin tällä tavoin, siis normaaliin elämäämme nähden kuitenkin tosi voimakkaasti, mutta saanpahan “peilata” ajatuksiani ammattilaisen kanssa.
Näin siis meillä. Jännityksellä vaan odottelen seuraavaa, aurinkoista ja lämmintä, viikonvaihdetta 
Itsellä muuten ihan hyvä viikonloppu.
Pois, kun en sieltä pääse jollei mies vie rantaan. Viime viikonloppu meni järvellä ja mies otti siinä tissutellen koko ajan. Ajokunnossa pysyi, promillehan on vesillä raja. Mutta… itseäni on joka kerta vaivannut tuo ottaminen. Onko minulla oikeutta vaatia alkoholitonta viikonloppua? En jaksaisi enään näitä, mihin alko kuuluu mukaan. Hienoa kelliä olisi viikonlopuksi vielä luvattu, kohta nekin loppuu. 
olen hänen mielestään epänormaali kun en halua… miksi haluaisin…? syvä huokaus jotenkin tästä on pakko päästä pois…