.
Niinhän se on, että toiselle auttaa toinen terapiamuoto ja toiselle toinen. Voihan se olla, että psykoanalyysi ei ole lainkaan mun juttu alkuunkaan. Jotenkin mua ahdistaa siinä kans se terapeutin ns. “kylmä” rooli. Ihan kuin ei puhuisi ihmisen kanssa lainkaan, tykkään enemmän, että niillä hoitsuillakin olisi oma persoona edes jokseenkin mukana, se on inhimillisempää ja helpompaa. Mutta ihan totta, että kyllä niiden pitäisi sitten osata johdatella sitä keskustelua itsekin.
Niin siis, en mä ole lähes koskaan tasainen siellä, tarkoitin, että musta tuntuu nyt, et sen ongelma taitaa olla se, että olen kerrankin tasainen masentuneisuuden muodossa, liekö ajattelee mun vain oikuttelevan. 
Nyt mua vituttaa nää mun syöpäpelot taas. Siis mun on aivan pakko saada se lääkitys nyt pian, mutta psykiatrille oli aika ties koska. Haluan jonkun SSRI:n nyt tuohon rinnalle, koska mulla on ennenkin käytetty niitä pakkoajatuksiin.
Tuntuu, että sekoaa, kun mieliala on niin matalalla ja sit nuo pelot jylläävät päässä, eikä mulla taas ole niihin mitään kummempaa syytä. Syöpä nyt vaan on se mun top1-pelko ja aina, kun huomaan jonkun uuden oireen tai “oireen”, niin alan pelkäämään syöpää. Etenkin, kun kesällä oli se hieman vakavampi juttu, joka tosin osoittautui vaan joksikin hormonihäiriöksi lopulta. Säikäytti se silti ihan perkeleesti, kun ne oireet olisivat ihan oikeasti voineet viitata syöpään, jopa lääkäri sitä sanoi lopulta, kun tutkittiin ja hutkittiin ja mitään ns. tavallisempaa selitystä ei löytynyt.
Nyt pelkään taas sitä vitun munasarjasyöpää, kun menkkoja ei kuulu eikä näy, mutta luulenpa, että taas voi pistää painon jojoilun piikkiin ja yleisen voinnin. Kesälläkin, kun mulla oli toisenlaisia ongelmia menkkojen kanssa, niin olin masentunut. No, jos ne ei ala pian, niin kai on pakko mennä lääkäriin.
Joo, olenhan jo tässä vuoden aikana kuvitellut itselleni melanooman, leukemian, hodgkinin ja munasarjasyövän. Siis tää on ihan naurettavalla tasolla tämä pelko jo. Ja kun ne on sellaisia pakkoajatuksen omaisia, eikä mikään tehoa niihin. Ei mikään järkipuhe, eikä omakaan järkeily.
Siis mä olen jopa kelannut niinkin naurettavuuksiin asti näitä juttuja, että menis kokonaan poistattamaan kohdun ja munasarjat. Mulla kyllä on alttius sairastua syöpään, niin sen kannalta ei paskempi idea, plus ettei tarvitsisi enää kärsiä jäätävistä kivuista. Harmi vaan, kun haluaisin lapsia, vaikka toiveajattelua ehkä onkin. Tuskinpa ne muutenkaan näin nuorelta suostuu poistamaan.
.
Noita poistoja tehdään, jos on geneettinen alttius, mut silti siihen taisi olla ikäraja. Ja tietysti mun pitäis käydä testauttamassa se asia, että onko geneettistä alttiutta ylipäänsä vai onko se ollut vaan sattumaa, että suvussa useampi henkilö on tuohon samaiseen syöpään kuollut. Joskus ajattelin, et en testauta, sillä jos mulla olisi se, niin pelkäisin entistä enemmän, mutta nyt taas toisaalta mietin, että sitten sitä riskiä sairastua pystyy minimoimaan noiden poistoleikkausten kanssa. Mulla kun olisi oikeus testauttaa sen takia, että kaksi lähisukulaista on kuollut.
Joo, kyllähän mä järjellä ajatellen tiedän, että ei jokainen oire ole syöpää, etenkään tällainen. Kun on nuori muutenkin, niin saattaapi johtua ihan siitä. Todennäköisempää tietysti on se, että on niin alhaalla paino ja käyttänyt alkoholia + erinäisiä tabuja ja syönyt huonosti. Mulla vaan on kipuja ympäri kierron, ja sit menin aivan sekaisin, kun kuulin, että se on syövän oire. Vaikka mulla nyt aina on ollut näin ja oisin varmaan tässä yli kymmenen vuoden aikana sitten kuollut siihen vitun syöpään jos sellainen olisi. 
Kaiketi e-pillereillä tätä tilannetta voisikin helpottaa, mutta muistaakseni niissä oli joku ongelma Lamictalin kanssa, että sitä Lamictal-annosta pitäisi sitten laskea tms. oiskohan ollut, että e-pillerit häiritsee sen poistumista kehosta. Voishan sitä aina kokeilla, mut ajatus ei houkuta oikein, sitä on niin kyllästynyt kaikenmaailman lääkekokeiluihin ja venkslailuihin.
Joo, onhan se syöpä pakkomielle hyvinkin. Itseasiassa oli jo ennen kuin kukaan suvusta edes sairastui. Mulle on jäänyt se päähänpinttymäksi, kun joskus alle kouluikäisenä kyselin porukoilta, et kuoleeko kaikkiin tauteihin aina ja ne vastasivat, että syöpään ja AIDS:iin kuolee usein. Enpä tiedä miksi tämä pientä mieltäni järkytti silloin, mutta siitä lähtien olen pelännyt syöpää. 
Mut tottahan se vaan pahensi asiaa sitten, kun konkreettisesti itse näki ja koki ne asiat.
Mulla siis oli ennen juurikin sitä Sertralinia ja Paroxetinia, jotka oli pakko lopettaa, Paroxetin allergian takia ja Sertralin samanlaisten oireiden takia kuin sullakin. En tiedä, et lähteekö ne puhelimitse kirjoittamaan jotain tyystin uutta lääkettä? No, voishan sitä aina koittaa, kun olen tuttu sille psykiatrille ja se tietää nuo ongelmat. Tk-lääkäri kun ei kirjoita mulle, koska mulla on kielto, että vaan psykiatri saa määrätä, etten yliannosta. Tosin ei kai niiden pätevyys ja valtuudetkaan riitä enää yhdistelemään kolmea lääkettä. Mutta koitan pärjäillä nyt näiden pyhien yli. Auttaa onneksi Diapam jotenkin pahimpiin ahdistuksiin, jotka tulee noista ajatuksista.
Niin tuosta terapiajutusta. En mä tiedä kuuluuko niiden olla kylmiä psykoanalyysissakaan, mutta siis monet vaan sanoo, että on kokeneet sen jotenkin vähemmän “inhimilliseksi” kuin muut terapiamuodot. Mun mielestä jossain psykan kurssilla oli, että Freud kehotti pysymään mahdollisimman etäisenä potilaastaan, ettei pääse syntymään liian tiivistä kiintymyssuhdetta. No joo, siinä toi muidu on ainakin onnistunut vitun hyvin.
Joo, valvomisesta tosiaan tulee ihan darra-olo (kirjoitetaankohan noin), mutta sanotaanhan sitä toisaalta, että pitkä valvominen vastaisikin promillen humalaa. Toivottavasti saisit nukuttua! Mä olen nukkunut kumman hyvin ja paljon, ja nyt koputan puuta, että asia pysyisikin sellaisena.
.
No, nyt sitä lääkitystä ainakin aletaan katsomaan. Toi eilinen oli mulle vika niitti, josta tuolla vittumaisissa kirjoittelin, tähän tilaan. Niin päädyin sitten päivystykseen ja siellä itkuraivarien takia lähettivät lataamoon.
Juuri nyt en jaksa kirjoittaa enempää keissistä, mutta elävien kirjoissa vielä ollaan. Vituttaa vaan lataamo siinä mielessä, että taas maksaa hunajaa ja kaava menee taas niin, että ellet mene osastolle X, niin sitten menet osastolle Y, ja jos lähdet osastolta X, joudut osastolle Y. Vapaaehtoista hoitoa mun kohdalla ei ole näköjään olemassakaan. Vain näennäisen vapaaehtoista. No, on tässä se hyvä puoli tuo lääkityksen tarkastaminen.
Huomenta.
Täällä sitä kärvistellään edelleen paniikkikohtausten kanssa. Kiitos viesteistänne, ne helpottavat. Toivottavasti Nnaana saat nyt avun, tuttuja nuo pelkotilat, jotka ovat aivan hirveitä. Mulla niin päin, että pelkään jollekin rakkaalle sattuvan jotain kamalaa. Toivottavasti saat apua ja helpotusta nyt siellä.
Toivon, että helpottaa itselläkin pian. Yritän kuumeisesti etsiä jotain paikkaa, josta saisin apua. Kulissit ei enää pysy pystyssä ja pelkään, että kohta romahdan täysin.
Hetki kerrallaan mennään ja parempaa kohti, uskon.
.
Heissan. Huomenna aamulla alan soitella terkkariin, jos ei natsaa, niin upotan vikat pennoset yksityiselle. Nyt loppuu tää tämmönen, aion vaan käydä kumoamassa tän lastin jollekin lääkärille ja pyytää rehellisesti jeesiä pahaan oloon. Enkä kerrankin aio kaunistella tai esittää rohkeaa. Mites sulla Lucrezia, alkaako itkuisuus ja paha olo helpottaa?
Rohkeutta aamuaurora ja niitä voimia.
Tiedän että “luovuttaminen” tuntuu vaikealta ja/tai mahdottomalta. Mutta ainakin omalta kohdalta olen huomannut että loppujen lopuksi oman heikkouden tunnustaminen kääntyy vahvuudeksi. Tai ainakin toivon niin. Eikun uskon. Ehdottomasti. Ehkä. Juu.
Olet hyvä ihminen ja tulet tästä selviämään. Ja sitten olet vahva ja hyvä ihminen - eiks vaan?
Ja kaikille muillekin toki tasapuolisesti - niin häkeltynyt että meinaa unohtua käytöstavat.
.
^ Mä täällä JÄLLEEN KERRAN tyrkytän sitä terapiaa, kun mua itseäni se on hyödyttänyt enemmän, kuin mikään lääkitys ja kun sulla, Lucrezia, tuntuvat olevan suunnilleen kaikki mahdolliset lääkkeet läpikäytynä, eikä niistä tunnu järin suurta apua olevan. Toki niistä siis jotakin jeesiä on, en suinkaan ole sua kehottamassa luopumaan lääkityksistä, koska siitä ei taatusti hyvää seuraisi, mutta terapia siinä kyljessä voisi olla kokeilemisen arvoinen juttu. Etkö sä siitä ole puhunutkin, että kävit joskus pitkän terapian ja se auttoi? Joo joo, mä tiedän, ettei sinne terapiaan niin vain mennä, vaan pitää vääntää Kelan kanssa aikansa, mikä voi olla pirun voimia vievää puuhaa, eikä se terapia tietenkään juuri pahimman masennuksen syövereissä velloessa ole välttämättä yhtään hyväksi, vaan päinvastoin, mutta kunhan mietin, kun eivät nuo lääkkeet sulleKAAN tunnu riittävää apua tuovan 
.
.
Huomenta!
Äh, meni ihan persiilleen koko homma. Olen soittanut kymmeneen eri paikkaan, mutten ole saanut kuin ei oota-vastaukseksi. Äh, tuntuupa tylsältä. Ajat menevät kolmen viikon päähän joka paikassa, tuntuu niin pitkältä odottelulta. Yksityispuolikin on aivan tukossa, kuulemma tämä kevät on niin pahaa aikaa… Just just:D eli emme ole ainoat kajahtaneet tässä maassa 
siis kyllähän näitä ahdistuksia tulee elämässä eteen, se on aivan varmaa. Nyt oon vaan päättänyt hoitaa itselleni voimavaroja näiden asioiden hoitoon, enkä vain jää vanhojen tapojeni vangiksi siirtämään asioita.
Lucrezia, mulla on aivan saatanan sama tilanne! Mä en saa mistään niitä rahoja, että pääsisinkunnolla yksityiselle hoitoon, ei vaan oikeasti ole sellaista rahaa mistään ottaa. Teen jo nyt kolmessa eri paikassa duunia. Mä oon kans aina maksanut veroni, aina, enkä muutenkaan ole tälle yhteiskunnalle hirmusti ole ollut vaivoiksi. Nyt mä tarvitsen apua, mutta sitä ei saa, ei sitten mistään. En tiedä kuinka pahaksi mun pitää mennä, tarvitaanko se, että seison tuolla junaradan vieressä arpomassa vai mitä helvettiä? Mä en ikinä satuta itseäni, en rakkaitteni vuoksi enkä itsenikään, mutta saatana, ei musta ole auttamaan muita tonne duuniin tässä tilassa. Tänäänkin ois ollut joku plaaplaa tehtävä mutta kun ei ollut menijäksi. Ei vain ole. Mulla on syke 130 levossa, paineet aivan tapissa, ollaan kaukana mun peruselämän kympin lenkeistä ja muusta. Tulen hulluksi (jos en jo ole… ) kun en keksi, mikä vaivaa. Enkä edes yritä keksiä, etten muutu vainoharhaiseksi. Luulin, että mulla oli vaan kyse siitä, että haluan elää täysin luomuna ilman mitään päihdettä/lääkettä, mutta eihän tää siitä johdu enää. Mun lääkkeet on aivan naurettavan pieniä määriä, muiden seassa en oo enää toviin käynyt juomassa, ettei lähde käsistä touhu.
ÄH, permanto. Ottaa niin päähän, myös muiden puolesta. Meen tänäänkin riman ali ja jään himaan tärisemään, prkl. Olisin halunnut kuristaa hoitsuparan, joka sanoi, että ei asiani vaikuta kovin kiireiseltä. Jään hetkeksi tänne taustalle kiroilemaan, **********.
Ikävä kuulla Lucrezia & aamuaurora. Todella harmillista. Joku taisi joskus sanoakin ettei tässä maassa oikein tunnu apuja löytyvän “normaalille” ihmiselle - täytyy ensin juoda itsensä mahdollisimman huonoon kuntoon ennen kuin alkaa homma etenemään. En kyllä sitäkään voi kenellekään suositella.
Winstonin kommentissa on kyllä vinha perä - jos vaan suinkin mahdollista ja lähettyviltä löytyy niin kannattaa käydä edes tutustumassa johonkin vertaisryhmään. Mieli maasta ry:n yhdestä ryhmästä on mukava kokemus - ei tietenkään ole mitään “oikeaa” terapiaa, ohjaajatkin ovat vertaisia eivät ammattilaisia. Ainakin minule teki hyvää huomata että vielä löytyy oikeita, aitoja ja välittömiä ihmisiä, joille oli helppo avautua heikolla hetkellä.
Olisipa tämä maa oikeasti pienten ja heikkojen puolella.
Jaksakaa taistella.
.
Haa! Sain kun sainkin ajan jo ensi viikolle. Tosin yksityiselle, mutta aivan sama. Psykiatri-täti kuulosti empaattiselta ja mukavalta, otti tilanteeni aivan vakavasti ja antoi heti muutaman neuvon. Toivottavasti löytyy oikeanlainen ihminen nyt avuksi. Ensi tili menee tähän, sen hyväksyn. Myydään volvo, jos ei muuta. Oottakaas kun mä tästä tokenen, rupeen pitää sellaista haloota tästä mt-ongelmien hoidosta, oon kova tyttö valittamaan Ja juuri siitä, että pitää olla aivan laitoskamaa, että saa apua ja luulen, että sellaiseen kuiluun voi pudota kuka vaan, jos tarpeeksi tulee vastoinkäymisiä. Ja koulua alan pommittaa jo tänään sillä, että kuraattori/ ja muiden mt-palveluiden varmistaminen on niiden homma LAIN MUKAAN. Jos netissä yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, niin pitäisi sitten löytyä edes se yksi ihminen, joka näitä asioita hoitaa. Mä oon vielä jollain tavoin voimissani vaikka väsynyt ja kiukkuinen, huoleni koskee niitä, joille se yksi “ei oo-puhelu” voi olla viimeinen. Jos ihminen kurottaa kohti pelastusrengasta, on pirun tylyä olla jeesaamatta. Puolet suomen taiteesta olis luomatta, jos ei olis meitä ailahtelijoita ja masistelijoita, siinä jo syytä pitää meitä kunnossa.
Hyvä et Lucrezia saat meikattua, mäkin meen tänään jossain käymään ja lupaan maalata vähän itsestäni ihmistä esiin. Tai laitan ainakin aurinkopuuteria ja ripsaria, jos ei muuta.
Hienoa aanuaurora. Vaikkakin ikävää että juodut omasta pussistasi kärsimään. Mutta onneksi se on vain rahaa ja materiaa. Muistan kyllä kuinka itseä aikoinaan kirpaisi menettää auto ja moottoripyörä. Tai, no, ei välttämättä niinkään itseä vaan toista osapuolta. Njuu, ei mennä siihen sen enempää. Aikansa kutakin.
Nyttemmin onneksi osaa arvostaa ihan muita asioita elämässä vähän enemmän. Omistusasunnot, autot ja kaikki “turha ylellisyys” on vain sitä ulkokuorta jonka alle peitetään paljon asioita. On se vaan kiva päästä näyttämään sukulaisille miten hienosti menee elämä kun on uusi auto alla muutaman vuoden välein. Mutta unohtaa mainita se että kaikki muu elämä ja perhe on laiminlyöty että siihen oli varaa. Kiva kehuskella miten painaa 12 tuntisia päiviä viikosta toiseen. Mutta unohtaa mainita se ettei niiden päivien jälkeen jaksa pysyä pystyssä - edes se. Viikonloppuisin vetää pää täyteen että pääsee pakoon ainaista nalkutusta. On se vaan niin hohdokasta elämää. Mutta eihän sitä normaalina käsitä miten turhaa ja tyhjää se tosiaan on. Kun tuntuu että koko maailma on rakennettu ulkoisen hyvinvoinnin varaan.
Vaikka meikkaamisenkin lasken kuuluvan tuohon samaan kategoriaan 
niin annettakoon se teille anteeksi. Meikatkaa jos olo siitä paranee. En minä tuomitse. Hetkeksi naamio kasvoille, jotta tuntisi olonsa normaalimmaksi. Täysin ymmärrettävää.
Ikäviä elämäntilanteita ja kohtaloita. Luultavasti minullekin iskee vielä elämä märän rätin naamaan ja huomaan ettei tämä toimettomana olo niin rentouttavaa olekaan. Kunhan nyt pääsee oikein kunnolla työkkärin ja kelan kyykytettäväksi niin katsotaan sitten mikä on ääni kellossa.
Teidän sitkeyttänne en vaan lakkaa hämmästelemästä. Teissä on uskomattomat voimavarat. Kolmea duunia? Vuosia työkyvyttömänä? Ja minä itken yhden duunin ja/tai ensimmäisen kuukauden jälkeen - eikä vielä ole varsinaiset ongelmat edes alkaneet . Nyt on minun vuoroni mennä nurkkaan häpeämään. 
Tämä kevät muuten on ihan oikeasti usealle vaikeaa aikaa ja hoito ruuhkautunutta. Täälläkin on osastolla 15 paikkaa ja tällä hetkellä 20 potilasta, eli ne taitavat ottaa vaan nyt oikeasti todella pahat tapaukset hoitoon. Siis mitenkään sun ongelmiasi, aamuaurora, vähättelemättä. Mutta siis tarkoitan, että melkeen pitäis olla psykoosissa/vakavasti itsetuhoinen, että pääsee nyt hoitoon. Joka on siis tietysti aivan väärin, koska mielenterveysongelmat ovat sairauksia siinä, missä somaattisetkin.
Onneksi kuitenkin sait ajan sinne yksityiselle, vaikkakin on toki harmillista joutua maksamaan se omasta pussista. No, loppupeleissä se toivottavasti maksaa itsensä takaisin.
Tää on taas moneen kertaan todettu, mutta vittu, että Suomen mt-hoito on aivan retuperällä. Ja sitten vielä supistetaan esim. laitospaikkoja.
Itse nyt olen tällä hetkellä ihan onnellinen hoitooni, siis että saan nyt nostaa Lamictalia rauhassa osastolla ja seurataan tuota ahdistuneisuutta. Mulla on nuo pelotkin kadonneet, enkä kuvittele enää jokaista kolotusta syöväksi. Kotona yksin ne vainoharhat ja pakkoajatukset vaan pääsivät kärjistymään ja aiheuttivat tietenkin lisäahdistuneisuutta.
Hieno kuulla että homma toimii osaltasi Nnaana. Lepää nyt hyvin niin jaksat sitten taas.
Tuttu on lanssikuski ja kertoi myös että kovasti yrittävät ihmeiset ottaa itseään hengiltä tähän vuodenaikaan. Hassua kun luulisi että se on se vuoden pimein aika kun on pahimmat olot päällä. Mutta kyllä ne on itselläkin vuosi vuodelta olleet nämä kevään kynnykset se heikoin hetki.
Lepuuttele rauhassa ja anna olojen tasaantua.