Huomenta. Aurinko nousi tänäänkin, ihana aurinko ja valo. Joku täällä kirjoitti Paavalia mukaillen, että kun asiat tuo valoon, ne muuttuvat valoksi. Se on totta, niin kauan kuin asiat pitää pimeydessä ne kahlitsevat, mutta kun tuon ne valoon ja tekee ne läpinäkyviksi, vie niiltä vallan.
Lämmin kiitos kannustavista sanoista. Mä tässä kanssa tutustuin ketjuissa kertomuksiinne ja aika rankkaa tarinaahan nuo olivat. Nämä mun viekkarit ym. ovat oikeasti aika naurettavia, kohdallani puhutaan puolikkaasta stilkkarista/vrk, max ehkä 20 mg. Mutta se ehkä kertoo vain siitä, kuinka vahvaa kamaa nuo paskat ovat. Olen melko urheilullinen alle 70 kg täysin terve nainen, mutta tuo määrä saa minut polvilleni. Olen joskus yöllä maannut lattialla tarkastamssa yöpöydän takaosia, josko niistä löytyisi edes puolikas pilleri, että saisi unta. Minun pelastukseni on se, että verenpaineet ovat niin matalat, että tulen vain äärimmäisen pahoinvoivaksi monista lääkkeistä. Tunnistan itsessäni kuitenkin addiktin, joka koukuttaa itsensä mihin vain. Se voi olla juoksu, kahvi, ihmissuhde jne. Lääkkeet tai viina ovat kohdallani aivan varmasti riski. Lasiin en nuorempana sylkenyt, mutta käyttö oli sellaista la-iltana paikalliseen ja kikatellen hitaille, kebab kotimatkalla ja perusmorkkis aamulla. Olin usein myös kuskina, koska en halunnut sitä ahdistusta jälkeenpäin, onneksi olen perinyt äitini krapulan ja migreenin. Luulen, että minulla olisi kuitenkin loistava edellytys tulla tissuttelijaksi. Olen nähnyt sen helvetin lähipiirissäni ja siihen en lähde, terve pelko on tässä kohtaa varmasti aika hyvä vaihtoehto.
Anteeksi jos kirjoitan vähän sellasia yksinkertaisuuksia tänne, mutta oon aika noviisi vielä. Piti kuitenkin teille kannustaville aktiiveille heittää ajatuksia. Eli Winston, tuo ihmispelko oli mulla myös alkuviikolla aivan kamala. Siis sellainen, että meinasin oksentaa vastaanoton eteiseen, pohkeet meni aivan kramppiin ja pulssi oli istuen sellasen 110. Mä en voi sattunesta syistä ottaa pameja tai muuta (noh, tai voin mut niitä menis seuraava kuukausi varmaan) joten oli sitten vaan otettava vastaan noi olotilat. Ajattelin vaan, että mitä käy, jos annat noitten olojen kanssa tulla? Siis että otat kontrollin niin, että valitset ne jonain päivänä ilman lääkkeitä. Jos sulla on kuitenkin kotona tarvittavia, niin tietäisit, että saat avun, mutta voisko kokemus siitä, että se pahinkaan paniikki ei tapa sua olla hyväksi? Siis oot varmasti kokeillut, mutta lähinnä mietin, et oletko saanut itsetunnolle sellaista voittoa, että se alkukantainen reakio on vaan reaktio, joka ei kaada sua. Koska eihän se kaada, tai ainakin nouset taas. Sanoit, että sulla on paska kunto, pystytkö juoksemaan tällä hetkellä? Mulla on liikuntaan vivahtava koulutus ja siksi sitä aina tyrkytän 
Itselläni paskimpina päivinä ei onnistu muu urheilu, mutta sellainen paniikki-juokseminen tulee aika luonnostaan… Entä akupunktio, toimiiko sulla? Mä rentoudun ainakin hetkeksi täysin, on ihanaa olla vaan hoivattavana:)
Ja sitten Nnaana. Ajatus siitä, että onko vain riesaksi tai välittääkö kukaan on niin tuttu. Jotenkin vain haluaisin todistaa, että välittää ja käskeä äkkiä sinne terapiaan. Ihmisten, jotka tekee mielenterveystyötä kuuluu tehdä työnsä hyvin, mutta tokihan ne työntekijät saattaa väsyä ja sanoa töykeästi jne. Kaikki ihmiset ei vaan myöskään ole sosiaalisesti niin taitavia ja sitten tällaiset meidän kaltaiset herkät ihmispeilit ottaa kaiken itseensä ja jää jumiin vivahteisiin, joilla kukaan ei edes tarkoittanut satuttaa. Musta on tullut vähän sosiaalisesti arka, juuri siksi, että pelkään välillä luottaa muutaman ikävän tapahtuman vuoksi, jossa on tullut ilkeää pahanpuhumista ilmi jne. Mutta usein ihmiset eivät tarkoita pahaa, puhutaan puhumisen ilosta tai yritetään vähän nostaa itseä. Jokaiselle tulee elämässä kuitenkin ne hajoamiset tai seinä vastaan ja silloin katuu sitä ilkeilyään ja on herkillä, kaipaa ystävää. Ja lääkkeet nyt kunnolla kehiin, joohan. Ennen kuin putoat sinne ahdistuskuiluun. Sulla on ollut kuitenkin hyvä olo tässä välissä, onneksi. Jos edellisesllä kerralla nousit, niin aivan varmasti nytkin. Se on oikeasti aivokemiaa, jotain tapahtuu ja puff, ahdistus iskee. Jos sulla särkis nilkkaa tai olisi umppari, olisit jo mennyt lääkäriin. Ihan samalla tavalla korvien väliä täytyy hoitaa, eikö;)
Lucrezia, oliko sulla siis myös terapiaa nyt käynnissä? Toi lääkkeiden sopimattomuus kuulostaa aivan helvetiltä, mutta jos se uus kierros SSRI-maailmassa jeesais? Kokoajanhan noi lääkkeet paranee ja ymmärrys näistä taudeista, onneksi:) Onko sulla kuitenkin noi z-lääkkeet jeesanneet, kun et halua eroon? Tai siis tietysti varmasti on, mutta etteivät sulla pyöritä tällaista kehää kun mulla. Että olen aina jonkun reseptin varassa ja kyky nauttia oikeasta elämästä täysillä on osin hävinnyt. Tavallaan on hölmöä, et pitää olla kevyt ssri, jotta en tuntisi liikaa, mutta silti haluaisin tuntea enemmän. Sellainen kehähän tää on ja sit oon pari kertaa hölmönä ollut lopettamassa lääkkeitä itekseni kuin seinään, lopputulos ei ole ollut hyvä. Ihanaa, et sulla pyörii arki, haluaisin itsekin kissan joka kehräisi mun masun päällä kun katselisin telkkua. Pienet hyvät asiat on parhaita.
Draco vau, kirjoitat hienosti. Sun teksteistä kuultaa mun mielestä älykkyys ja huumori, oot selvästi lahjakas. Jostain myös aistin, ettet arvosta itseäsi täysin? Meidänhän kuuluu olla sellaisia, että alkoholiin ja lääkkeisiin jää jollain tavalla koulluun, se on normaalia ja niin kehon kuuluu toimia. Se ei vaan tee psyykeelle hyvää. Onko sulla sellaisia täydellisiä hyväksymisen kokemuksia? Kun kaikki meistä mokailee, mutta monet eivät ole niin ankaria itselleen. Sullahan on selvästi todella paljon annettavaa, ootko miettinyt, että alkaisit kirjoittaa enemmän?? Ja moottoripyörät! Eikö siinä ole iso haave ja tavoite? Kun olet valmis irroittamaan tästä tämänhetkisestä ja maistamaan vapautta, niin pyörä alle. Selvästi sulla on myös edellytykset aivan kaikkeen, tuntuu leikkaavan oikein hyvin. Enkä mä ainakaan naisena oo ajateluut, että haluan täydellisen epätunteellisen miehen, joka ei ole koskaan “heikko” tai itke. Päinvastoin! Jos et pura tunteitasi henkisellä tai fyysisellä väkivallalla, niin sullahan on hirmusti annettavaa myös parisuhteessa. Se mitä aiemmin on ollut, on ollut, kukaan ei sitä tiedä tai muista, jokaiselle oma napa on tärkein. Eli aiemmat asiat eivät määritä sinua, ne eivät oikeasti millään tavalla kahlitse sinua. Niillä on vaikutuksensa tähän päivään, mutta niiden merkityksen valitset. Sinulla, minulla ja muilla edellä mainitsemillani tyypeillä on aivan yhtäläinen ihmisarvo ja merkitys, kun kaikilla muillakin. Oikeus tehdä virheitä, oikeus korjata tehtyjä virheitä. Ja jumaliste, oikeus onneen ja tasapainoon. Jos ollaan herkkiä, niin ollaan, mutta häpeämään ei saa suostua!! Päinvastoin, mulla on noussut hirveä kapina. Nyt vielä puhun täällä kasvottomana jne. mutta jonain päivänä kerron tarinaani häpeämättä. Sitä, että minulle on 10 vuotta kirjoitettu lääkkeitä tarjoamatta apua, sitä, että en ole tajunnut kuinka arvokas olen. Kerron, kuinka kuka vain, siis aivan kuka vain, voi jäädä koukkuun aineisiin tai muuttua juopoksi. Että meillä ei ole syytä tai tarvetta hävetä eikä piilotella, meitä masennuslääkkeiden syöjiä on suomessa satoja tuhansia ja about kaikilla on joskus ollut morkkis teoistaan. Eli lopetetaan se muiden arvostelu. Ja Draco, taide. Siis olen tosissani, ala kirjoittaa, valokuvata jne. Älä enää ole kriittinen itsellesi, pistä kunnon blogi pystyyn!
Hirvee blaastaus, mutta mulla alkaa tää viikko helpottaa ja oon päättänyt, että nyt loppuu tää itseni inhoaminen ja halveksuminen! En enää ylikuormita itseäni tai vaadi itseltäni älyttömyyksiä, suhtaudun itseeni ja muihin rakkaudella, that’s all that matters. Arvokasta ja ihanaa aurinkoista päivää teille jokaiselle toivottaa pieni tyttö Etelä-Suomesta
.
). Tiedän tämän oloni kuitenkin johtuvan juopottelusta, joten jaksan uskoa ja luottaa siihen, että pian helpottaa.
Nyt en jaksaisi olla uneton toista viikkoa, kun näyttää siltä et ois jotkut kivekset riippumassa silmien alla. 
. Sori, en ehtinyt(Kiirettä pitää taas :mrgreen: ) vielä tutustua tarkemmin tekstiisi, joten en sitä sen enempää kommentoi, mutta jos sä olet lopettamassa päihteiden/lääkkeiden käyttöä, niin nuo oireesi ovat ainakin osaksi vieroitusoireita, mitä todennäköisimmin. Laiha lohtuhan se on, että ne helpottavat ajan myötä, jos olo on oikein hirveä. Vähän huono olen tsemppaamaan tässä asiassa, kun itse en ole koskaan pystynyt lopettamaan benzoja(muiden roippeiden lopettaminen onkin mulle paljon helpompaa, vaikka toki tuskaa sekin jossakin määrin tuottaa ja vaikka mä onnistuisin 
. Sehän se vaikein juttu näissä riippuvuushommeleissa lieneekin) vajaata viikkoa pidemmäksi aikaa, kun oloni on mennyt kaikin tavoin niin paskaksi, etten ole uskaltanut sitä enää paskemmaksi päästää, kun olen pelännyt oikeasti henkeni puolesta 
: Antibioottiripulini loppui siihen, vaikka toisin voisi kuvitella 
), eikä vieroittautuminen edes taitaisi enää olla sen tuskan ja vaivan arvoista, kun mulla on jo niin vahva riippuvuus niihin, että vieroitus olisi todella pitkä ja kivinen tie, enkä tiedä, toipuisinko siitä lopulta lainkaan paremmaksi vai kävisikö mulle vain huonommin. Mä olen käyttänyt benzoja säännöllisesti koko aikuisikäni(n. 17 vuotta) ja ihan lääkärin määräämät annoksenikin ovat sen verran korkeat, että lopettamisessa eivät olisi ongelmana pelkät paniikit ja tunteiden kohtaamiset, vaan touhu saattaisi olla ihan fysiologisten vieroitusoireiden tähden jopa hengenvaarallista. No, tietenkään tuollaisia lääkityksiä