minun väsyminen alkoholismiin teki sen, että olen nyt eronnut.
ei koskaan enää juoppoa minun elämään - sain niinpaljon paskaa päälleni jo tästä yhdestä alkoholistista, että minä en koskaan ikinä milloinkaan pysty seurustelemaan edes raitistuneen alkoholistin kanssa.
joskus vielä löydän elämänkumppanin - tasavertaisen. minulla on vielä paljon töitä itseni kanssa.
Olen iloinen puolestasi, kun pystyit päästämään irti.
Toivon onnea elämääsi tulevaisuudessa ja toivon, että löydät vielä tasavertaisen kumppanin. Kun elää juopon kanssa, elämä valuu jonnekin kuin varkain. Ensin sitä ei edes tajua. Kunpa osaisi tajuttuaan toimia, kunpa osaisi jättää kaiken taakseen, myös katkeruuden, ja suunnata eteenpäin! Mutisen tässä nyt vähän niinkuin itselleni, mutta tätä toivotan myös sinulle!
Mä voin pukea sanoiksi tämän myös, omalla tavallani.
Minä haluan naimisiin.
Mutta en ihmisen kanssa, jolla on alkoholiongelma. En myöskään ihan kenen tahansa raittiin kanssa, ei… Mutta Sen Oikean. Enkä mä odota, että se ihminen olisi täydellinen. Tai että se tulisi hakemaan mut täältä ja pelastaisi uuteen elämään… Ei.
Satavarmaa on vaan se, että tuollainen täysipäinen ja tasa-arvoinen yksilö ei tule mun elämääni, jos hänelle ei ole siinä tilaa. Ja nyt ei ole. Haluan, että olisi.
Niin naulan kantaan taas!
hyvin sanottu.
todella mahtavaa on ollut - ei minkäänlaista painostavaa ilmapiiriä ole ollut kotona 
minulla ei mitään tietoa, missä exä viilettää - hätä hällä tuntuu nyt olevan oikeasti, mutta minun “sääli”-keskukseni on immuuni. Puhelin täyttyy txt-viesteistä - täyttä säälinkerjäämistä. Lyhyesti vastasin, että en keskustele juopuneen kanssa ja minun tunteeni ovat kuolleet.
ositustappelu on starttikuopissa - toivon pikamatkaa, en maratoonia
hyvä päivä oli tämä päivä
Ositustappelu… Kävi siinä miten tahansa, juoppo taitaa ryssiä taloutensa ja vuoden päästä laskeskelee rahojaan ja alkaa epäillä, että häntä on kusetettu, kun exällä on varaa ja hänellä ei…
Itse joutuu kohtaamaan sen lakimuutoksen, yhteistalouden purkaminen. Toisaalta hyvä, toisaalta olisi helpompaa vaan lähteä. Tai ehkä yhteiskunta haluaa huolehtia, että itsestään huolehtimaan kykenevät maksavat toisilleen, ettei tarvi kelaa vaivata.
Kultakala, tämä on ihan kuin minun kirjoittama, siksi lainasin.
Minun elämässäni on ollut viime vuodet ruuhkaa, kun alkoholisti on täyttänyt kaiken tilan ja vienyt itsevarmuuden, sen vähäisenkin, mitä on ollut. Toivon kukkuloilla ja epätoivon laaksoissa on mennyt niin kauan, että tällä erää, kun suhde on taas katkolla, rukoilen jostain voimaa, ettei mun enää tarvitsisi vastata miehen soittoihin. Toivon, etten olisi itselleni niin tyly, että sallisin itseni palata taas vanhaan karuselliin.
Eli pitäisi tykätä itsestään niin paljon, että ei kelpuuta ketä tahansa, vaan parhaan. Mut on se niinkin, ettei minusta kukaan kiinnostu, jos ajatukseni ovat alkoholistissa. Siksi tässä täytyy vetää henkeä välillä ihan itsekseen.
Mut en ole menettänyt toivoa siitä, enkö voisi muuttua.
Olkaa tekin kaikki lukijat iloisia omista hyvistä ominaisuuksistanne!
Tämä tulee vaatimaan paljon työtä. Mun selviämistrategia on ollut tietynlainen näkymättömyys. Niin pääsee helpolla.
Mä olen jo muutenkin päässyt siihen ikään, missä nainen muuttuu näkymättömäksi. Se on vapauttavaa. Mä en ole koskaan halunnut julkisuutta, miten ikinä voisin oppia siihen, että joku näkisi minut kauniina. Joku kuuntelisi, joku olisi oikeasti huolissaan jumittuneista hartioistani.
Mun on ollut helppoa piiloutua sen taakse, että käännän huomion toiseen ihmiseen. Sillä saa mukavan ihmisen maineen, ja samalla paljon tietoa… Uusin työnantajanikin on antanut niin monta vinkkiä heikkouksistaan, että me varmaan tullaan hyvin toimeen …
No. Työtä vaatii. Ei riitä vain tilan antaminen. Mutta onhan se jostain aloitettava…
Pyykkis, en tiedä voiko näin sanoa, mutta onnittelut erosta 
. Ja tsempit. Jaksamista vaatii, mutta joskus se palkitsee.
Mä ymmärrän erittäin hyvin tuon, ettei voisi seurustella edes raitistuneen juopon kanssa, olen mäkin sitä joskus miettinyt. Mutta. Mä en ole vielä koskaan tavannut täydellistä ihmistä, ja kenestä sen tietää, kenelle se alkoholismi tai joku muu, vaikka vainoharhaisuus, osuu? Mä luulen, että yritän pikemminkin muistaa kiinnittää tulevissa helluissani (niin ja punnitsen tarkkaan tässä vanhassakin, jos tämä nyt siihen päätyy) huomiota sellaiseen henkeen, jolla hän kohtaa eteensä osuvia vaikeuksia. Että uskaltaa kohdata ne, ja uskaltaa kasvaa. Miten tuon sitten osaa toisesta nähdä, en tiedä. Ehkä sen vaan osaa .
Nyt oiskin hyvää aikaa miettiä, mitä siltä tulevalta suhteeltaan sitten haluaisi, jotta aikanaan voisi miettiä, millaisia esteitä niiden edessä olisi tai miten niitten asioiden syntymistä ja pysymistä voisi edesauttaa. No, alkoholismia siihen en tosiaan ainakaan halua, pidetään se mielessä. Ja tuo tasa-arvoinen suhde, lainataan se tähän Kultakalalta. Luin viikonloppuna tämän oman ketjuni läpi, ja lisäisinkin tuolta alusta ainakin tämän: " Kaipaan iloa elämääni! Haluan olla onnellisten ihmisten parissa! " Mä siis haluan, että ihmissuhteeni olisi sellainen, jossa molemmat tsemppaisimme toisiamme kukoistukseen lakaistuksen sijaan. No, siinä nyt ainakin alkuun
Höpö höpö Kultakala. Olet niin kaunis nainen, että et muutu ikinä näkymättömäksi, et edes 80:senä.
Sitruunapippurin peesiin. 
Ja siksi toisekseen naiset vaan kaunistuu ikää myöten. 
Se sisäinen kauneus vaan tulee ikää myöten entistä paremmin esille.
Minä olen jälleen alkanut käyttää koruja enemmän. Tärkein niissä on kyllä oma ilo, mutta voihan ne toimia miehellekin herätteenä, että tätä naista ole poljettu vielä(kään) maanrakoon. Nautin siitä, kun ihmisten ilmoilla voin kävellä pystypäin, suoraryhtisenä, nauttien ja hehkuen sisäisesti. 
Tunnen itseni kauniimmaksi kuin vuosiin. Vaikken mikään ruusu koskaan ole ollutkaan, niin itsetuntoni piikikkäät ruusut kukoistavat. 
Hehee, mutta kiitos. Tänään mut nähtiin. Tai mä näin yhden tutun (miehen) tosi kaukaa menneisyydestä - ajalta jolloin vielä dinosaurukset tallusteli maan päällä. Ja kyllä se tunnisti, halattiinkin. (Ja joo, osasin olla seurallinen kun tiesin, että oma mies ei tätä kohtaamista nähnyt).
Kesäheinä; helistään yhdessä. Olen hiukkasen rajoittanut korujen käyttöä, isot korvakorut alkaa olla vähän hassuja mutta nilkkakoru on taas kesäksi laitettava. Semmoinen, missä on pieniä tiukuja joista lähtee ääntä kun liikkuu. Ja farkkuihin ahtaudun seuraavan kerran syksyllä…
Niin ja jos tässä nyt jossitellaan… en mä semmoista miestä etsi, joka ei muuta katso kuin ulkomuotoa. Tai siis tällä hetkellä en etsi minkäänlaista miestä.
Oon jutellut siskon kanssa pitkin viikonloppua näistä mun mieskuvioistani.
Eksämiehen lisäksi puntarissa on pari muutakin, mutta jotenkin tuntuu, että jokaiseen niihin osaan yhdistää piirteitä, joiden kanssa en tahdo elää.
Sisko sanoi lopulta, että entä jospa sä oot kiinnostunut vaan siksi, että haluat vaan jonkun. No, hemmetin naulankantaan. On ikävä miehen kosketusta ja muuta, sitä että on joku jota rakastaa. Ja oon kyllä vähän kyllästynyt tähän penninvenyttämiseenkin. Ja jotenkin se vanha haave toisesta lapsestakin kummittelee ja hoputtelee toimimaan.
Mutta jospa sitä taas jaksaisi keskittyä itseensä ja omaan elämäänsä. Pientä välimatkaa näihin juttuihin voisi taas kokeilla ja miettiä arkipäivää vähän uusiksi, jos pojan ja isänsä tapaamiset alkaisivat siirtymään kokonaan sinne isän kämpille. Jotain mukavaa harrastusta voisin vaikka yrittää miettiä taas itselleni, jospa se veisi ajatukset mukanansa.
Kuukausi näköjään kulunut edellisestä päivityksestä. Mitäs se on tuonut mukanaan…
Päätin siis keskittyä omaan elämääni ilman miehiä. Se ei ole ihan onnistunut… Mutta olen saanut sanottua eksälle, etten palaa enää hänen kanssaan yhteen.
Siitä seurasi alkuun muutaman päivän ajaksi tekstiviestirumba, kun mies vakuutti rakkauttaan ja kykyään muuttua. Yritin vastata, ettei kyse ole siitä hänen muuttumisestaan, uskon siihen kyllä että hän kyllä voisi muuttua, mutta en enää itse halua palata siihen ja siksi naiseksi, joka olin. Muutos on joka tapauksessa niin suuri, yhteen palaaminen vaatisi niin paljon työtä ja uuden opettelua, että olen päättänyt, etten jaksa suunnata energiaani siihen… Viikon päästä, viikonloppuna, seurasi hiljaisuus. Ajattelin että mitähän nyt taas (antabuskuurihan on menossa, mutta jos joku yli-inhimillinen masennuskohtaus tai jotain?) - mutta sitten mieheltä tuli iloisia ja kesäisiä tekstiviestejä pyörän päällä ja kavereiden kanssa vietetystä viikonlopusta . Nyt kolmannella viikolla tuon jälkeen tekstiviestejä ei ole enää saapunut ja tunnelma on tasaantunut. Ei olla nähtykään tällä viikolla, kuten nyt kevään mittaan ollaan muina viikkoina.
Miesrintamallani on pari säätöä, mutta mistään ei tunnu tulevan mitään. Se jumalainen, joka vie jalat alta ja vie mukanaan, tuntuu vielä odottelevan sopivampaa hetkeä. Mä vaan en millään malttaisi odotella…
Työminäni on saanut kokea pienen kolauksen. Se ja kodin kunnostus olisivat seuraavat kyntämättömät pellot, joihin pyrin keskittymään.
Mulla oli kiva juhannus. Ex-alkkismiehenikin oli mukana, oltiin mökillä kivalla porukalla. Ex-mies teki ihanaa ruokaa, oli hauskaa ja fiksua seuraa kaikille, selvinpäin, niinkuin on ollut koko vuoden 2012. Ja illan päätteeksi hän kertoi tehneensä juhannustaian, joka alkaa vaikuttamaan minuun kuulemma pikkuhiljaa. Siis että tulen hänen omakseen. Ja saan miehen, joka tuo rahan perheeseen, on hyvä laittamaan ruokaa, hyvä isä ja hyvä aviomies ja on selvä. Muuttunut mies. Parahdin etten halua sitä, en halua suhteeseen! Että näiden erovuosien aikana minäkin olen muuttunut. Mies vastasi, että hän tietää sen ja näkee sen musta, ja pitää näkemästään.
Auts. No, olen yrittänyt olla kuin taikaa ei olisikaan 
. Mutta tänään olen taas miettinyt, että mitä jos…
Ehkä en enää pelkää sitä, että hajoaisin jos se juominen alkaisi. Mä myös luotan, että miehelleni on tullut nippu keinoja huolehtia itsestään, luotan että selviäisimme, jos niin tahtoisimme. Mutta mulla on ehtinyt tulla jo ihastuksia muuhunkin suuntaan, ja vaikka juuri näistä ei nyt mitään tunnu tulevan (sekin tuntui pahalle myöntää), niin ajatus uudesta jännittävästä ihmisestä elämässäni tuntuu kutkuttavalle. Mun pitää elää ja käsitellä nämäkin tunteet, jollakin tasolla ja johonkin jamaan, ennenkuin voi mennä eteenopäin.
No. Eipäs mennä asioiden edelle.
Olen aina silloin tällöin palannut lukemaan tätä ketjuani ja omat määräykseni ovat tuntuneet rauhoittavalta: että keskityn elämääni ilman miehiä, että keskityn omaan harrastukseen, että keskityn työelämääni ja kodin kunnostukseen. Lisätään siihen nyt keskittyminen pojan seuraan, kesäasioita hänen kanssaan. Nyt sitten siivoamaan tätä kotia, ja illalla katson ihan yksin Johnny Depp -leffan (liittyen tuohon ilman miehiä: kaukoihastuksista ei pidetä 
).
Lueskelin Eepoksen pohdintoja tulevasta suhteesta. Minustakin on ensiarvoisen tärkeää pohtia, mitä suhteelta ehdottomasti haluaa ja mitä ehdottomasti ei-halua. Siis ennen suhteeseen ryhrymistä. Kun rakastuu niin se on sitten menoa eikä siinä vaiheessa enää pohdita, mitä ei missään tapauksessa halua. On varmaan kyse jostain tärkeästä itsetuntemuksesta. Mulle se ainakin on ihan älyttömän tärkeää! Nyt - kun onnekseni olen saanut tavata uuden rakkaani - joudun kuitenkin edelleen kohtaamaan menneisyyden varjoja. Ottamaan riskejä joka päivä. Tyyliin " jos nyt lähden uuden rakkaani kanssa iltaa istumaan, uskallanko rentoutua ja pitää hauskaa?" Vai pitääkö varmuuden vuoksi tarkkailla kaljojen määrää… Nää pelot on niin syvässä. Kyllähän te tiedätte! Ja riskihän se uusi suhde aina on. Mullistaa elämän täysin! Mut oisko sitä jo niin voimaantunut, että uskaltais riskinottoon. Ja ymmärtäis hypätä kelkasta ajoissa, jos riskonotto ei kannattanu. Mistä sen tietää milloin on valmis? Tai jos sitä ei ookaan valmis koskaan. Jossain vaiheessa pitää vaan uskaltaa ottaa riski? Siis jos haluaa uuden suhteen. Kaikki ei halua.
Täydellistä Prinssi Uljasta ei oo, mutta - uskokaa tää naiset - kaikki miehet ei oo alkoholiongelmaisia 
Ja miehet: hyviä naisia liikkuu vapaalla jalalla 
Aika pitkään on pysynyt raittiina… Voisi kyllä onnistuakin. Repsahdus on kai sitä epätodennäköisempi, mitä kauemmin on ollut juomatta. Ensin on kriittiset 10 vrk, sitten kriittiset 100 päivää, niistä kun selviää, seuraavaksi 1000 vrk, eli noin 3 vuotta. Exäsi selvinnyt jo kahdesta ensimmäisestä etapista.
Hienoa kun pidät monia vaihtoehtoja avoinna, ja rakennat omaa itsenäistä elämää siinä samalla. Et tarvitse miestä, vaan se on sitten tulevaisuudessa mukava lisä täyden elämän jatkeeksi. Tuolla reseptillä onnistut varmasti! Onnea matkaan Eepos.
Oma äitini on alkoholisti. Hän on ollut sitä niin kauan kuin muista (reilut 30-vuotta). Keskeisenä piirteenä tähän kuuluu jouppohulluuskohtaukset, jolloin hän haastaa riitta, räyhää ja käy käsiksi. Häneltä on jo kuollut kaksi miestä. Ensimmäinen oli isäni (en valitettavasti osaa arvioida hänen tilaansa historiassa tarkemmin, koska kuolemasta on jo pitkästi aikaa). Toinen mies kuoli n. 8 vuoden yhdessä olon jälkeen. Heidän yhteinen ystäväpiirinsä tiesi äitini juoppohulluskohtauksista. Käytännössä hän on niistä tunnettu. Nyt äidilläni on kolmas mies, jonka kanssa hän haastaa riitaa ja mm. teini-ikäisten lasteni siellä lomaillessa, saa näitä kohtauksiaan (lapset eivät enää menen sinne - sekä minun ja omasta tahdostaan). Itse olen ottanut etäisyyttä äitiini, koska hän ei tunnista omaa tilaansa ja taitavana manipuoloijana saa aikaan riitaa milloin mistäkin. Hänen juoppohulluuskohtauksilta olen itse välttynyt sitten oman teini-ikäni, koska olen katkaissut (lähes) kaikki tunnesiteeni häneen ja kehittänyt keinoni välttää hänen manipulointiaan ja käytännössä pyrkinyt olemaan hänen kanssaan mahdollisimman vähän ja silloinkin niin, ettei alkoholia käytettäisi. Nyt kolmannen miehen kanssa ovat nämä ongelmat kärjistyneet ja uskon, että toinen tai toinen tappaa toisen. Pohdimme siskoni kanssa kuinka ohjata tämä ihminen hoitoon? Tiedän, ettei siihen käytännössä ole keinoja ja kaikki puhuminen on osoittautunut turhaksi, koska hän elää selvinpäin ihan eri todellisuudessa kuin humalassa ollessaan. Äitini on/on ollut yrittäjä ja pystyy pitämään itseään “kuivilla” selvitäkseen arjen vaatimista tilanteista sekä näyttelemään ulkopuolisille onnellisen ihmisen kulissia.
Laitoin viestin tänne, koska näin viittauksia jouppohulluuteen tällä alustalla. En osannut aloittaa uutta viestiketjua, koska ohjeita asialle ei alustalla ollut.
Hei Salvador Dali!
Olisi kyllä hyvä, jos saisit tuon viestisi omaan ketjuun oman otsikon alle (valitsemalla tuosta Kotikanavan päänäkymästä ylhäältä: “Kirjoita uusi viesti”, me muut käyttäjät kyllä neuvotaan mielellään tarkemminkin). Tämä mun aloittamani ketju on niin pitkä, että pelkään harvan enää jaksavan lukea tätä ja viestin hukkuvan tänne tavoittamatta oikeita lukijoita.
Hyvä, että olet pystynyt pysymään erossa noista tilanteista teini-ikäsi jälkeen. Valitettavasti se on minusta tuntunut ainoalle ratkaisulle: poistua paikalta kun huomaa merkkejä siitä, ettei tilanne ole ehkä hallinnassa, tai että ylipäätään kokee tilanteen ikävänä. Kyllä läheisiltäänkin saa vaatia sopivaa käytöstä, ja jos sitä ei saa, on oikeus rajoittaa tapaamisia omien voimiensa mukaan. Mutta miten puuttua, kun pelkää toisten tuhoavan toisensa? Löytyisiköhän mitään neuvoja tai keinoja toimia soittamalla ja kysymällä esim. poliisin neuvontapuhelimesta, a-klinikalta, terveysneuvonnasta… Tuo nyt tuli mieleen. Äitisi ehkä suuttuu, mutta tuo kysymyksesihän kertoo välittämisestä, ja jos jollakin viestillä voi olla merkitystä niin sillä.
Mulle tärkeä lause on ollut myös, että jokaisen tehtävä on pitää itsensä hengissä, kukaan muu ei voi sitä toisen
puolesta tehdä. Sunkin voimillasi on rajansa. Kaikkea hyvää sulle!
Sitruunapippuri ja Harmonia (eli Rebekka, kivaa kuulla susta:)), kiitos kauniista sanoista .
Mukava kuulla
Päivityksiä…
Ositus edelleen “vaiheessa”… Tulevalla exällä ei mitään kiirettä ole laittaa asioita järjestykseen… Aivan supermahtavaa on ollut ilman juoppoa. Lapsilla alkoi lapsuus uudelleen.
En mahda mitään, mutta minua suututtaa kun näen ja kuulen sellaisten lasten elämästä, missä vanhemmat ovat ns. “kohtuukäyttäjiä” ja elävät jossain he***tin “harhassa”, että meidän lapsella ei ole ongelmia, kun me osataan juoda oikein… äääh…
Mutta - hyvin menee Oikein hyvää ja lämmintä kesää kaikille!
