minäkin olen ihmetellyt samaa kuin nimimerkki Lopussa.
en ole voinut ymmärtää minkä takia jotkut kokevat tarpeelliseksi vatvoa vuosikausien takaisia juoma-aikojaan AA:ssa, joskus jopa vuosikymmenten takaisia.
mutten ihmettele enää.
en ole AA:ssa mukana, mutta eiköhän palavereissa käyminen ole jatkuvaa tutustumista itseensä. ihminenhän ei ole koskaan “valmis”. aina voi oppia uutta, tai pikemminkin aina pitäisi luoda mahdollisuuksia sille että oivaltaisi uusia asioita itsestään ja ajattelustaan.
uskoisin, että palaverit mahdollistavat tällaisen prosessin. mikä on muuttunut? millainen ihminen olen tänään?
tarkoitan, että tuskinpa vain siellä puhutaan pelkästään juoma-ajoista, vaan eiköhän siellä vaihdella myös tämänhetkisiä kuulumisia.
itse olen kirjoittanut tänne Plinkkiin yli puolitoista vuotta ja minusta tätä voi verrata tuohon mainitsemaani prosessiin.
juuri äsken kirjoitin omaan ketjuuni että aina länkytän näitä samoja vanhoja, mutta turhaa sitä häpeilen, koska jankuttaminen on prosessin työkalu. välillä jumittaa, välillä sitä pääsee askeleen eteenpäin omassa kasvutarinassaan.
hyvä kun muistutitte liikunnan tärkeydestä. miten aina unohdan sen? sairauteni luo rajoitteita mutta päivittäinen edes pieni kävelylenkki olisi tärkeä rutiini. välillä huomaan, että käytän syöpäkorttiani siihen etten muka jaksa lähteä.
siihen on tultava muutos. vasta viikko pari sitten päätin että teen kyykkyjumppaa, mutta sekin on taas “unohtunut”.
pah, yritän pitää mielessä haluni muutokseen tältäkin osalta. liikkumaan siis! minun kohdalla varttikin riittää!
AA on uskonto. Tämä on minun mielipiteeni. Olenhan aikuisiästä istunut vapaa- ja helluntaiseurakunnissa noin 12 vuotta “lusimassa”. Kävin yhdessä AA:ssa, ja täysin samat välineet siellä oli käytössä kuin noiden liikkeiden herätyskokouksissa. Ystävällisesti tervehditään, “otetaan syleilyyn”. Tilaisuus alkaa hyvin samaan tapaan. Aloitetaan Sanan lukemisella. Sitten tulee todistuspuheenvuorot, kuinka elämä on muuttunut. Samat vastakkainasettelut. “Ilman meitä tuhoudut”-ajattelu. Sama vastakkainasettelu - me vs ne. Sama “synnin tuntoon”-herättely.
Olen luvannut itselleni käydä vielä vähintään kerran AA:n kokouksessa. Mutta tuskin käyn montaa kertaa enempää. Eihän se ol vähentäjän paikka, vaan enemmänkin lopettajan. Miksi ei voi olla vähentäjien ryhmää?
Juomisen vähentäminen tai lopettaminen on melkein sama kuin rakkaan ystävän hautaaminen. Sen verran paljon siihen on tullut panostettua (sekä rahallisesti, ajallisesti, että emotionaalisesti…) Nyt pitää löytää jotain tilalle.
Ensin olin, että whaaat miten niin sama kuin ystävän hautaaminen?! kun vasta olen ystäväni haudannut niin piti muutama sekuntti sulatella asiaa. Vaan niinhän se on! tuttu ja turvallinen tursottaminen sohvalla vanhan ystävän kanssa nimeltä viinipullo. Se raha mitä siihen on mennyt, se aika mitä sen miettimiseen sekä siihen kulutettu aika ja siitä toipumiseen tuhlattu aika! enemmän kuin se viini on saanut noita kuin moni ystävä koskaan. Nyt sitten kun sitä karistelee kannoiltaan niin on just semmonen outo olo välillä kun se tuttu ja turvallinen puuttuu.
Toisaalta en jää asioita harmittelemaan enkä märehtimään niin aika nopeasti unohdan tuommoset. Kyllä mulla joskus fläshbäkkinä vilahtelee kännissä tehdyt mokat, mutta ne onneks on jo hamassa menneisyydessä. Ei niitä enää kymmeneen vuoteen ole tullut tehtä. Menoja olen kyllä siirrellyt sen takia kun en ole halunnut krapuloissani jonnekin mennä.
Mulla on niin monta asiaa muutoksessa elämässä. Kun niitä suruja on elämään mahtunut niin pakko ollut muuttaa omaa asennettaan elämään. Pari viimeistä vuotta on varmaan ollut jotenkin hektisintä. Pakko ollut priorisoidakin asioita. Ja ihmisiä. Ei riitä aika eikä energia kaikkeen ja kaikille. Ja on pitänyt oppia olemaan armollinenkin itselleen.
Minä en ole koskaan tykännyt liikkumisesta ja olenkin vedonnut siihen kun teen fyysistä työtä niin se riittää. Mutta jostain se kipinä on lähtenyt. Pari kolme vuotta olen liikunnassakin sitä omaa tietäni etsinyt. Pakkohan oli senkin takia jo vähentää juopottelua kun ei treenaamaan voi krapuloissa mennä. Välillä olen sopinut treenejä sen takia vapaalle ettei vain houkuttelis se viinipullo. Mullakin oli PTn kanssa diili ja se oli kyllä viisaasti käytetty raha se! tänä talvena oli vähän notkahdusta treenien kanssa kun istuin niin paljon kaverin luona sairaalassa. Tällä hetkellä pyöräily on nyt sitä parasta treeniä, sali jäänyt vähemmälle vaan senkin aika taas tulee. Kun antaa vaan mennä ja maisemat vaihtuu ja kohta jo ihan naurattaa kun tuuli humisee korvissa ja jalat käy vauhdilla. Liikkumisessakin pitää vain löytää ne mieluisat lajit ja kuitenkin pitää vähän osata patistaan itseään rikkomaan rajojaan. Mulla on onni omistaa iso työnantaja joka tarjoaa mahdollisuuksia monenlaiseen liikkumiseen ja rahallisestikin tukee näissä jonkin verran.
Mutta tärkeintä kyllä olisi oppia olemaan tässä hetkessä läsnä noin vain. Että osais istua välillä ja tuijottaa tyhjyyteen mitään ajattelematta. Ettei ajattelis, mitä mä sitten teen vapaailtana jos en juo. Ja se, että ne sovitut treenit on sovittu noin vain eikä sen takia ettei jois.
Mä taas välillä huomasin vähän vältteleväni joitain menoja kun kalenteria sillä silmällä katselin. Nyt oon vaan sopinut taas juttuja antamatta mahdollisuutta viinapirulle. Tää on vaan nyt vielä tämmöistä kuin lenkille lähteminen joskus…ei jaksais sitä persettään sohvalta nostaa ylös. Pitää nähdä vähän vaivaakin asian eteen.
Puoltoista vuotta olen täällä jauhanut samaa juttua. Joo ja edistystäkin on tullut. Mutta jankuttaminen jatkuu mutta olen siihen kyllä hemmetin tyytyväinenkin. Koskaan en ole mitään projektia näin sinnikkäästi vienyt eteenpäin enkä koskaan ole yhtään päiväkirjaa näin kauan kirjoittanut
Vaikka mä en tykkää jauhaa menneitä niin kyllä on vaan niin hyvä näpäytys aina omalle ajattelulle lukea muitten tarinoita. Ettei vaan se oma lähtökohta ja kivut unohtuis.
Jokainen tavallaan ja tyylillään.
Ja tuommostako se AA on? mullon vain joku mielikuva jostain jenkkileffoista. Että joku nousee siellä ja sanoo nimensä ja olen alkoholisti. Sitten istutaan ringissä ja puhutaan ja kohta joku itkee.
Silmäilin tämän ketjun läpi ja ei voi muuta sanoa kuin että paljon sain ajateltavaa. Olin vuosia käymättä täällä päihdelinkissä, kun tuntui että en saanut täältä mitään uutta irti, että samoja juttuja jauhan kuin muutkin mutta minnekään en pääse. Nyt on hirmu lohduttavaa lukea Vilmaston tarinaa onnistuneesta vähentämisestä, kun muuten ketjussa kuvatut tuntemukset kuulostaa niin kovin kovin tutuilta. Ja täällähän on muitakin, jotka hienosti ovat onnistuneet vähentämään!
Koska alkoholi on minullekin ongelma, varmasti viisainta olisi lopettaa kokonaan. Niin monta vuotta olen asiaa vatvonut, tuntenut syyllisyyttä, kärsinyt morkkiksista ja juonut taas. Haluan kuitenkin vielä yrittää vähentämistä. Se meininki, joka täällä palstalla nyt on meneillään, antaa toivoa siitä että täältä tosiaan saa apua. Ja toisaalta huomasin nyt vasta, että omien fiilisten kirjoittaminen taas kerran tosiaan saattaa auttaa ihan sen toistonkin kautta. Taas tuntuu tyhjältä, taas puuttuu jotain, taas v*ttaa ja tekisi mieli kaljaa. Ja taas oli ihanaa herätä selvin päin. Nyt noiden toistojen kautta muistuu mieleen että tää on koettu ennenkin ja kuuluu asiaan, ja tilanteista pääsee helpommin yli.
Sehän se on tän plinkin hienous kun oivaltaa jotain ja vaikka se kertaaminen ärsyttääkin ja välillä tuntuu ettei todellakaan saa mitään uutta irti! joskus kun on paskamainen fiilis ja joku kertoo tarinaansa niin ihan jo tuntuu, että kuultu jo ja taas sama tarina. Mutta sehän se kertookin sitten sen, että tää paikka ON tarpeen kun näitä tarinoita riittää.
Mä aina höpötän, että älä mieti eilisen murheita äläkä murehdi huomista, elä tätä päivää. Tai älä ajattele mikä voisi mennä väärin vaan keskity siihen mikä voi mennä hyvin. Kunpa se oliskin niin helppoa
Kyllä se vähentäminen onnistuu, mutta minulta ainakin se on vaatinut työtä ja vaatii edelleen. Ei se tule automaattisesti. Mutta nyt oon viime ajat pohtinut, että haluanko sitten tätäkään tilannetta. Että olisko sama lopettaa kokonaan, mutta multa puuttuu rohkeus siihen. Mä haluisin olla semmonen joka vain sen yhden lasillisen ottaa ja se on hyvä niin. Tottakai voin vain sen lasillisen ottaa eikä siitä mitään ryyppäjäisiä ala. Mutta kun mä olen alkanut ajattelmaan, että haluanko enää ees sitä yhtä ottaa. Että haluanko enää edes jättää semmoista pelivaraa tälle touhulle, että joskus ottaa kuitenkin. Minä kun en ole luonteeltani mikään on/off-tyyppi enkä ehdoton missään jutussa niin ekaa kertaa tämmöistä pohdin
Onneks helteet häipy välillä niin ei tarvi sitä hellejuomaakaan
Jatketaan me vaan sitä vähentämistä ja roikutaan täällä hiekkalaatikolla rakentamassa hiekkalinnoja
kyllä se vähentäminen on totta useammallekin täällä. itsellänikin saattaa mennä kolmisen viikkoa kun en koe mielitekoja, saatikka toteuttaisin niitä. tällaista elämää en olisi osannut kuvitellakaan silloin puolitoista vuotta sitten kun aloitin Plinkissä. toki mulla on se sairaus-esto juomiselle, mutta nyt tutkailenkin mielitekojani. niitä vaan on roimasti harvemmin. se vasta olisikin ikävä sairastaa jos lisäriesana olisi jatkuva alkoholin himo.
mikähän siinä on, että se rohkeus puuttuu lopettaa kokonaan?
kuten jo todettukin, jotain menettämisen pelkoa se on, että menettää sitten kaiken “kivan”, tai ainakin yhden “kivan” jutun elämässään. se vanha letkautus että ilo ilman alkoholia on teeskentelyä, ei tietenkään pidä paikkaansa koska elämässä on monia kivoja asioita - jos ei mm. sairasta depressiota - mutta sen kirkkaimman kivan saa nousuissa, niinkö?
olen valtavan kiintynyt siihen juhlan tuntuun kun korkki aukeaa. suurin osa ihmisistä suhtautuu siihen varsin välinpitämättömästi, minä en. se on pakko saada kokea tasaisin väliajoin. nousun lisäksi kaipaan siis sitä tilannetta kokonaisuudessaan. en keksi mitään mikä korvaisi sen. myönnettävä se on.
mutta varjele missä kierteessä olin puolitoista vuotta sitten. vilmaston kanssa päiviteltiin täällä touhujamme. toinen oli nalkissa viinipönikkään, toinen kaljakuormaan. olutihmisenä raahasin niitä pieniä punaisia Koffin pirulaisia jokikisenä perjantaina ja toisinaan keskellä viikkoakin. muistan kirjoittaneeni tänne kerran, että tästä ei nousta kuin laitoshoidon kautta. pienen kodin pieni kaappi pullotti alvariinsa niitä hiton tölkkejä. ja taas uusi satsi kehiin kun vähän siltä tuntui tai viimeistään kun perjantai koitti. vuosi sitten kesällä alkoi luistaa paremmin. hankin jäsenyyden salille, ja sitäkin muistan suitsuttaneeni tänne - ja aiheesta. tein totaalisen olutlakon. lopetin niiden puteleiden ostamisen. päätin, että saan mennä Alkoon ostamaan viiniä mutta arkiset ruokakauppakäynnit on selvitettävä siten ettei tölkit pomppaa ostoskoriin. vieläkin ihmettelen miten onnistuin siinä. kiitos ainakin Plinkin. se on ihan saletti.
loppukesä ja syksy sujuikin erinomaisesti. perjantaitkin ohitin ilman alituista arpomista ostanko viiniä vai en. en vaan ostanut. tein taas niitä iänikuisia listojani. panin plussat ja miinukset järjestykseen. luin todella paljon alkoholismia koskevaa kirjallisuutta ja käytin Jeppe-juomakirjaa. nollapäiviä alkoi kerääntyä ja sitä mukaan motiivi kasvoi. se oli hieno kokemus.
tämäkin teksti on juuri sitä toistoa. olen kirjoittanut, ja muistellut, näitä aikoja ties montako kertaa. ja niin teen jatkossakin.
tuo oli siis ilo kuulla, että sinäkin T-leidioot huomannut toistojen tärkeyden. itse pidän sitä ihan ensiarvoisen tärkeänä tässä loppuelämän pituisessa prosessissa. ajattelen asiaa jotenkin näin, että tämä on ristini ja sen kanssa on opittava elämään. syöpäkin on valitettavasti ristini, mutta se on toinen juttu se. liialliseen alkoholinkäyttööni voin vaikuttaa. en siis koe omakseni AA:n väittämää, että olisi syytä tunnustaa “olevansa voimaton alkoholin suhteen” jotta kehitys mahdollistuisi.
lisäksi tämä on mielenkiintoinen seikkailu, jos nyt tökerösti tämän näin ilmaisisin.
on mielenkiintoista seurata toisten ja omaa kehitystä.
tsemppiä kaikille!
Just tuo luopumisen suru on ollut kova! Jotenkin se pitää edelleen otteessaan, kun kerran ei ole vielä valmiutta heittää lopullisia jäähyväisiä. Se on just niin kuin SylviaPlaa kuvasi, että sitä hetkeä kun korkki aukeaa ei korvaa mikään. Toisaalta jokainen lyhyt erokausi alkoystävästä on aina helpompi. Itselläni oli edistystä tämä että olin näin kesäaikaan edes yhden viikonlopun kokonaan juomatta. Kesään alko kun kuuluu ihan erityisen tiiviisti. Jos onnistun vähentämään tuohon 6 annokseen viikossa niin tosi tyytyväinen olen, mutta jostain syystä tuntuu kovin etäiseltä tavoitteelta. Tosi vähän, kun on kesä ja kaikki.
Mullakin on ennakkoluuloja aa:ta kohtaan ja monta syytä, miksen sinne halua mennä. Uskon, että moni on saanut sieltä avun mutta ei taida olla mun paikkani. Sitä uskonnonkaltaisuutta kammoan, samoin yleensäkin vieraassa seurassa avautumista kasvokkain. Voi olla, että mulla on vaan vaikeuksia ottaa apua vastaan, koska en kyllä saanut mitään irti a-klinikalla käynnistäkään. Jotenkin tuntui niin epäsuhtaiselta puhua omasta juomisesta tosi nuoren oloiselle päihdetyöntekijälle. En tiedä miksen saanut itseäni yhtään vastaanottavaiseen moodiin vaikka ihan omin jaloin sinne kävelin. Eipä ne neuvotkaan kyllä olleet ihan mitään nobel-luokkaa: sain tehtäväksi pitää juomispäiväkirjaa, ja kun kysyin että kuinkas nyt selviäisin tulevast viikonlopusta niin vastaus oli “Sun pitää vaan keksiä jotain mielekästä tekemistä”. No shit Sherlock
Mut täällä on kyllä vertaistuki kohdillaan! Oliskohan pannussa vielä teetä…
Mun piti ihan nyt illalla miettiä sitä mitä se homma oli kun tänne kirjauduin.
Mulla oli aina viinipönttö kotona. Tai jos ei ollut niin se tarkoitti, että oli töitä sillai ettei kerennyt juopottelemaan. Senkin tuossa laskeskelin, että vielä 10 vuotta sitten saattoin aamuvuoroon mennä, että illalla olin ottanut muutaman lasillisen viiniä, joskus enemmänkin, mutta sekin riippui työpisteestä. Nykyään se on ehdoton no-no illalla juomiselle jos seuraavana päivänä on töitä. Se jos on ollut yövuoroon meno seuraavana päivänä on välillä ollut kompuroimisen paikka.
Mutta siis ei niitä hemmeten pöniköitä ole ollut viime vuonna kuin kaksi! ennen meni vähintään kaksi kuukaudessa! viime vuonna toisen sain tuliaisiksi ja toisen ostin kun meillä oli juhlat. Aikaisemmin meillä oli palautuspulloille semmonen kaupan iso kestokassi, sinne piilottelin juotuja tölkkejäni. Typerää ajattelua kun kyllähän mies ne tölkit täytenä näki jääkaapissa. Mutta sen kassin nakkasin josssain välissä roskiin ja nyt ne tyhjät tölkit kerätään muovipussiin jota ei tarvi joka viikko kauppaan viedä edes ja viimeksi kun vein niin puolet oli kivennäisvesipulloja. Aikaisemmin kaapista löyty monenlaista väkevääkin. Raahasin niitä aina laivalta ja ulkomailta mukanani. Plinkin ajan reissuilta en muista yhtään väkevää pulloa reissuilta itelleni tuoneen
No nyt meni vanhan muisteluksi, mutta niin se vain on … välillä pitää kerrata ja muistuttaa itselleen miksi tähän on lähtenyt ja mistä on lähdetty. Että vaikka oli tuossa välillä kompurointiakin niin ettei se kompurointi anna lupaa lopettaa ja palata vanhaan. Kun en mä enää halua takasi sitä vanhaa kaavaa. Kun mä uskon siihen, että voin vähentää alkoholin käyttöä edelleen.
Se on muuten se täpinäkin vähentynyt. Ei enää ole niitä “jippii jippii juuaan viinaa” fiiliksiä. Siis kyllähän mielessä on välillä, että oijoi kun nyt sais viiniä tai jotain kylmää kuplajuomaa. Mutta se ajatus ei tule enää niin terävänä, siihen on tullut harkintaakin. Ja jos sitä kuplivaa ostaa niin enää en hamstraa ylimäärästä varmuuden vuoksi. Muistin muuten tuossa yks päivä, että mullapa on kaapin perukoilla piiloviinipulloja kolme kappaletta sain viime vuonna synttärilahjaksi paljon viinipulloja (ai miten niin tutut tietää vilmaston maun ) ja siinähän ne suurin osa juhlahumussa meni, mutta nuo kolme oon kaapin perukoille tunkenut pahan päivän varalle ja olen unohtanut ne!!
No ihan muuta tulin kirjotteleen vaan aloinkin jaaritteleen muuta.
Sekin on sitä plinkkiä. Kyllä mieli monesti kirkastuu kun tulee tänne jutteleen.
Niin ja mua nauratti ihan älyttömästi tuo T-leidin päihdetyöntekijä ja teen kysely…join nimittäin just iltateetä samalla
Ja sitähän tämä Sylvia just on. Mielenkiintonen seikkailu! ei tästä pelkällä itkulla mitään tule.
Nyt pitää rientää asioille. Yövuorot kutsuu taas niin kerkeää aamupäivän suhailla autolla kaupungilla paikasta toiseen. Fillari olis muuten kuvioissa vaan kun pitää hakea pari pakettia postista (seliseli…).
Minä en ole mikään suurien linjojen ihminen. Siis näperrän yksityiskohtien kimpussa ja en näe suuria kokonaisuuksia. Ja olen kova suunnittelemaan vaikka yritän vältellä aikatauluja.
Tuossa viikonloppuna viimein iskin kiinni meikkijemmoihin. Mua on ärsyttänyt jo pitkään turhat huulipuna ja -kiillot sekä moni muu vanha juttu meikkipöydällä. Keräsin rohkeuteni ja nakkasin melkeen puolet roskiin koska en ollut niitä käyttänyt enää vuosiin nin joutivat mennä. Kyllä mä sitten vielä roskikseen kurkkasin kun vähän kadutti vaan kiikutin pussin ulos äkkiä pois silmistä. Samoin varastoista ja kaapeista on samalla periaatteella lähtenyt tavaraa kiertoon.
Sitten tässä ollaan kesälomareissua miehen kanssa suunniteltu. Pari viikkoa autolla sinne tänne. Yleensä varmistelen reissuja sillai, että olis sitä laatuaikaa eikä tarttis heti aamusta olla auton ratissa. Mutta nyt tajusinkin etten toisaalta teekkään semmoista aikataulutettua suunnitelmaa sille laatuajalle ja jätän enemmän aikaa jollekin muulle. Enhän minä vielä tiedä miten meidän roadtrip menee käytännössä, mutta jokin on nyt eri tavalla. Yleensä olen vältellyt tämmösiä autoreissuja just tietystä syystä.
jälleen uusi merkki kehityksestä, mahtavaa! ihan oikeasti mahtavaa. tarkoitan tuota ettei sitä laatuaikaa tartte enää säädellä ja vahtailla sillä silmällä.
näitä pieniä kehityksen merkkejä kannattaa huomioida ja onnitella niistä itseään.
nyt kun olen elellyt täällä pikkukodissa yksin koko viikon ja välillä veetuttanut ukkelin sairaalassa olo, niin entinen minä olisi kipaissut kaljakauppaan kerran jos toisenkin hakemaan muutama. nyt se ei ole tullut mieleenikään. eikä se ole ollut mielitekona. en vaan ole ajatellut koko asiaa. toisekseen, kaapissa olisi ollut lonkeroa, mutta siellä ovat olleet ja pysyneet.
toi meikkipussin inventaario ois paikallaan täälläkin päässä. tai ainakin kylppärin peilikaapin hyllykkö.
Vapaa viikonloppu ja eilen join muutaman lasi viiniä ja neljä pientä siideritölkkiä. Ei tavallaan edes älytön määrä kun vertaa entiseen kulutukseen, mutta mulle nyt vaan henkisesti liikaa. Joskus olisin ollut tyytyväinen tuohon määrän kun tuo viinikin lipitys jäi muutamaan lasiin ja pullossa vielä puolet jäljellä, mutta enää en ole tähän tyytyväinen. Tuo määrä söi mun yöunet viime yöltä ja nyt väsyttää.
Tässä taas parin viimesen viikon aikana ollut masentavia juttuja. Ei mitään henkilökohtaisia, mutta matkan varrella tulee juttuja vastaan ja työssäkin aina on niitä ajateltavia kohtaloita. Niistäpä nyt ei sen kummempaa plinkkisuodattimen takia.
Mutta olen väsynyt ja se mun kaverin menetyksestä toipuminen vaan nyt näköjään vaatiikin aikaa.
Ja kun nyt kesällä näyttää nuo tölkit liian helposti hyppelevän ostoskärryyn ja tuo juhannuskin tuolla oottelee nurkan takana eli pari viikkoa siihenkin juhlaan. Osan juhannuksesta olen töissä, mutta juhannuspäivänä meille tulee ruokavieraita ja silloin haluan ruokailla viinin kera. Ja ennen juhannustakin on sitä vapaata niin pistänpä mittarin raksuttaan niitä tipattomia päiviä juhannukseen asti. Nyt en salli edes kuoharilasillista ens vkonlopun perhejuhlissa itselleni.
Eli mittariin nyt tulee 12 juomatonta päivää. Ei edes ole kummonen tavoite kun onhan näitä ollut pitempiäkin tipattomia jaksoja tässä plinkin aikana ja usein se juominen on ollut se muutama lasillinen. Mutta nyt on kyse siitä ettei vaan ala ote lipeämään kun tuota kesääkin on vielä edessä ja lomatkin pitämättä.
No mitenkäs muut nalle puhilaiset joilla kangertelee?! mittarit raksuttamaan juhannukseen asti tää on kuulkaa nyt haaste muillekin. Hiekkalaatikolle vähän kurinpalautusta välillä
minä otan haasteen vastaan ilman muuta, ei lasillistakaan ennen juhannusta.
tosin hyvähän minun on puhua ja luvata kun on tämä syto-niminen antabus.
tavoitteeni onkin tarkkailla syntyykö mielitekoja. eli pyöriikö asia päässä. syntyykö kimmoke (ja miten sen kanssa toimin) jos tunteissa tapahtuu äkkilaskuja tai -nousuja.
eilen, kun oli riitaa miehen kanssa, sain kimmokkeen juoda, mihin en sitten oikein pystynytkään syton takia mutta se vanha tapa taikka keino selvitä hankalasta tilanteesta oli tarttua spontaanisti olutputeliin.
entä sitten kun riita sovitaan; syntyykö sittenkin kimmoke lirauttaa viiniä lasiin ikään kuin juhlan kunniaksi?
näitä tämmöisiä tarkkailen. juhannukseen asti ja vaikka loppuelämäni.
Laitoin kanssa mittarin raksuttamaan jos se motivoisi olla juomatta ennen juhannusta. Itellä kivasti töitä juhannuksena, perjantaina aamu, lauantai vapaa ja sunnuntaina sitten taas aamuvuoro. Juhannusaattona voi sitten vähän viiniä tissutella.
No niin hyvä juttu! kaksi ainakin mun mukana!
Mulle on nyt taas tärkeää itselleni muistuttaa etten tarvi edes sitä muutamaa sidukkaa. Mä oon tosiaan aina aatellut, että olis mahtava olla semmonen muutaman lasillisen tyyppi vaan kun eilenkin sitten meni enemmän kuin se muutama.
Mä en halua suhtautua tähän liian kevyesti kun ei tää luontojaan vielä tule koko aikaa vaikka välillä sujuukin itsestään. Ja mä aattelin ettei tuo laskuri ole enää mua varten, mutta miten niin ei ole?! mä huomaan suhtautuvani tähän vähentelyyn välillä ylimalkasesti. Mä huomasin, että treenienkin suhteen ote lipsuu kun aattelee ottavansa rennosti kun on kesä ja sillee niin ku tiiätte
Ja siellä perhejuhlassa en ala mitään selitteleen, että olen autolla. Sanon etten nyt juo alkoholillista kiitos.
Tuumasta toimeen tytöt <3 raksutellaan mittareita pitkin kesää!
Minä lähden tähän myös mukaan, vaikka vähän arveluttaa noinkohan onnistun. Lauantaina tiedossa juhlat joissa yleensä ryypätään oikein kunnolla. Voi olla, että siellä alkaa ahdistamaan selvänä, mutta yrittänyttä ei laiteta. Menen nyt ainakin eteenpäin sillä asenteella, että juhannuksena sitten vasta seuraavat drinksut.
Luinkin Vilma tuosta sun ketjusta minkälainen kyläpaikka kyseessä. Ymmärrän kyllä! mun sukutapaaminen vkonloppuna ei ole varsinainen ryyppyjuhla, mutta se kuohari ja muutama lasillinen viiniä on aina kuulunut niihin. Ja vaikken nyt selittele mitään autoilusta niin toki minä olen se kuski nyt kun niin olen päättänyt.
Olikin hyvin vapauttava tunne kun suunnittelin tekemisiä ja menemisiä kun ei tarvi ajatelle jos mä kuitenkin sen muutaman ottasin. Hassua sinäänsä kun ei ne muutamista edes sitä krapulaa ole tullut, mutta tää onkin näköjään ihan henkinen juttu nyt. Mä vaan pelkään ettei se jääkään siihen muutamaan. Ja mä en tykkää, että se vapaapäivä on aina se lupa sille muutamalle lasille. Tiukassa on vanhat tavat ja asennemuutos varsinkin nyt kesällä! lomaa varten treenaan selkärankaa vahvemmaksi
Eilen kävin parinkymmen kilsan pyörälenkillä illalla ja taas tapani mukaan istuskelin jollain kivellä järven rannassa.
Mä huomaan enemmän ja enemmän tykkääväni tämmösistä itekseni tehtävistä jutuista. Valokuvareissut olen nyt aina tehnyt yksinäni, mutta nyt en edes kaipaa sitä kameraa kaveriksi. Enkä edes musiikkia korville. Voisko ajatella, että pikku hiljaa kestän omia ajatuksia enemmän ilman turhaa hälyä?!
Mutta tosiaan kiva Vilma kun lähdet mukaan haasteeseen ei tämä kuitenkaan ole kuin parin viikon tipattomuus eli kevyt spurtti jos siellä kylässä sitten se korkki aukeaakin niin voihan sitä siinä yrittää muutosta, että vähemmän/laimeampaa ja vettä joka toinen lasillinen?
Jo on ollut kuulkaa vilkasta unimaailmaa viime yöt! hirveitä ryyppybileitä unissa ja muutenkin kun oon noita fillarilenkkejäni tehnyt niin välillä kännäilymuistoja ihan vuosikymmenien takaa tullut ajateltua vaikka haen lenkeiltäni sitä hiljaisuutta niin pää toimii omia aikojaan kun voi keksittyä vain siihen hetkeen.
Nyt just muistinkin, että eräässä unessa skoolailin punaviinin kanssa ja nyt muistin, että milloinkahan viimeks olen punkkua kotiin ostanut?! kun sitä oli ennen aina se pönttö keittiön tasolla. Tai sitten se valkkari jääkaapissa kesällä. Mutta mä olen tainnut unohtaa mun rakkaan punkun nyt melkeen kokonaan! en nyt ihan hetkeen muista fiilistä, että kylläpä tekis mieli punkkua. On meillä ollut jokunen punkkupullo talven/kevään aikana ja joillakin reissuilla olen sitä punkkua tissutellut, mutta olipa ilo tajuta tosissaan ettei niitä punkkupönttöjä ole enää tarvinut Alkosta kotiin kantaa.
Aina kun mainitset pyöräretkesi tulee ihan sellainen kaihon tunne. Minäkin niin kaipaan päästä pyöräilemään. Nyt olen päättänyt, että lauantaina nilkka sen kestää. Polvesta ei tiedä ennen kuin kokeilee, mutta ajattelin aloittaa sellaisella reilu 10 km lenkillä. Sen menee sitten vaikka otsa nahkaa rypistämällä.
Meillä päin maasto on todella mäkistä, se tekee fillarilenkeistä myös urheilua. Joskus kun olen päässyt polkemaan muualle päin Suomea olen fiilistellyt sitä, että mäet on sellaisia mukavia nyppylöitä, mitkä eivät kauheasti vähennä vauhtia. Meillä ne on sellaisia, että alku kaudesta joudun yleensä jotkut taluttamaan niistä. Tänä vuonna varmaan suurimman osan, kun en ole pystynyt treenaamaan mitään muutakaan. Mutta silti haluan päästä ajelemaan ne tietyt reitit mahd pian. Niiden varrella kun tulee aina seurattua myös kevään ja kesän edistymistä.
Millaisessa paikassa sinä pääset pyöräilemään? Ymmärsin, että järvi on, mutta onko asfalttiteitä vai ihan peräti pyöräteitä? Meillä pitää aina osa matkaa mennä hiekkatietä tai jopa metsätietä, riippuu mihin suuntaan lähden. Muuten on sellaisia suht hiljaisia päällystettyjä maanteitä.
Minulle pyöräily on enemmän juuri meditatiivista nautiskelua kuin urheilua. Pidän vauhdin sellaisena, että hengästyn vain mäissä.
Minä voin skoolata sinulle sitten ensi yönä. Näin myös unta siitä viime yönä, että join viiniä
Vilma - mullakin on muuten nilkka pettänyt pyöräilyn suhteen. Kaipaan pitkiä lenkkejä. En tiedä kestäisikö nilkka - en ole kokeillut. Ja fillari on palasina. Tonen parvekkeella, toinen eteisessä. Toisesta pitäisi vaihtaa poulet osista, toisesta taas takavanne kondikseen. Mutta sitten taas on pelko, että jos korjaan fillarin, eikä nilkka kestä polkemista… mitä sitten? Taas masentuminen? Toisaalta toi on nyt kestäny tunnin hölkkälenkinkin, niin miksi ei sitten pyöräilyä? Kunhan muistan, että mäkiä ei enää revitä samalla tahdilla kuin 10 vuotta sitten. Tarvisi vain laittaa noista toinen kuntoon. Enkä edes tiedä kumpi - retki vai maantie… Kesällä maantie olisi kiva.
En tiedä oletko lukenut marmatuksiani muualta, mutta minulta leikattiin polvi aiemmin keväällä ja nyt vihdoin sain sen puolesta luvan pyöräillä niin eiköhän sitten nyrjähtänyt nilkka. Mutta lauantaina lähden kokeilemaan. Jos sinä pystyt juoksemaan 10 km olen aivan varma, että pystyt pyöräilemään. Ei muuta kuin fillaria kuntoon ja menoksi!
mutta olen siihen kyllä hemmetin tyytyväinenkin. Koskaan en ole mitään projektia näin sinnikkäästi vienyt eteenpäin 
enkä koskaan ole yhtään päiväkirjaa näin kauan kirjoittanut 
jos siellä kylässä sitten se korkki aukeaakin niin voihan sitä siinä yrittää muutosta, että vähemmän/laimeampaa ja vettä joka toinen lasillinen?