Heippa.
Kerronpa teille vähän mein tarinaa. Olen ollut alkoholistin kanssa naimisissa yli 30 vuotta, nyt ollut raittiina kohta 6 vuotta.
Meillä raitistuminen onnistui kun kehoitin valitsemaan pullon tai minut. Hakeutui itse a-klinikan kautta kuukauden hoitoon ja siitä saakka ollut raittiina.
Sitä ennen oli useita katkolla käynteijä ilman tulosta. A-klinikalla kävi yksin ja välillä kävimme yhdessä, siitä ei ollut ainakaan meille mitään apua.
Kehottaisinkin hakeutumaan hoitoon, sinne on mahdollisuus saada maksusitoutuminen kunnalta.
Tietysti siinä alkoholistilla pitää olla itsellä halu raitistua.
Hei minkeli, kiva kuulla, että teillä tuo hoito auttanut! 
Miehellä tuntuu juuri nyt olevan halu raitistua. En vain tiedä, mihin se omalla tahdonvoimalla riittää. Tuntuu, ettei nyt ulkopuolista apua halua. Voin nyt vain odottaa. Voisin hänelle tätäkin mahdollisuutta ehdottaa, mutta jos ei kelpaa tämäkään, niin sillehän en sitten mitään mahda…
Täytyy taas tänne purkaa, kun niin hirveästi ahdistaa. Ihmettelin aamulla, kun mies ei soittanut lainkaan. Tähän saakka puheluita tullut vähintäänkin puolikymmentä, ennenkuin olen töihin päässyt. Kotona mies tuli väsyneen näköisenä vastaan ja sohvallamme makasi hänen alkkis ystävänsä. Järkytyin, mieheni vaikutti krapulaiselta. Omien sanojensa mukaan oli vain väsynyt. Epäilen, että on valehdellut antabuksen käytöstä koko ajan. Pöydällä oli olut tölkki, roskiksessa viinapullo ja pöydällä kaksi lasia. Ilmassa leijui alkoholi.
Olen todella pettynyt. Luulin, että olisi viimein ymmärtänyt, kuinka vakava paikka tämä on. Lasten piti mennä hänen luokseen koulun jälkeen. Kertoivat aamulla jo aiemmin, etteivät halua isänsä luo, vaan olla mummon kanssa. Kerroin miehelle, että lapset eivät halua hänen luokseen. Hermostui ja syytti minua siitä, että olen lapsille puhunut pahaa hänestä. En ole lapsille mustamaalannut isäänsä, sanonut, että isä rakastaa, eikä halua pahaa, mutta on sairas. En tiedä olisiko lapset voineet isänsä luokse mennäkään. Ties mikä ryyppyremmi siellä olisi ollut lapsia vastassa.
Mies myös syytteli minua siitä, että aina jätän hänet kotiin yksin 
Siis mitä, mehän olemme erossa. Hänen alkoholinkäyttönsä vuoksi.
Nyt ei ole kuulunut mitään miehestä. Epäilen, että on todellakin ratkennut. Olen kauhuissani. Miten uskallan päästää lapsiani isälleen? Olen surullinen miehen puolesta, että noin pilaa elämänsä. Mutta ennen kaikkea suren lasteni vuoksi. Isä jatkuvasti hylkää viinan vuoksi.
Tuntuu juuri nyt siltä, kuin joku tärkeä ihminen olisi kuollut, niin paha olla. Miten tästä tunteesta ja miehen käytöksen mukaan ailahtelevista tunteista pääsee eroon?
Huomenta
Antabustakin oppii ottamaan niin, että samaan aikaan voi juoda. Mieheni otti näyttävästi poretablettinsa ja samaan aikaan joi - tai sitten sulatteli lasiinsa jotain vitamiinipillereitä mutta jokatapauksessa huijasi minua. Ja viinanhimo oli niin suuri, että pienen pahoinvoinninkin uhalla piti saada, sillä kai antabus kuitenkin jotain vaikuttaa. En tiedä voiko sen annostusta lisätä niin, että tosissaan vaikuttaisi. Olen lakannut vaivaamasta päätäni näillä asioilla. Kun ei kuitenkaan voi vaikuttaa aikuisen ihmisen tekoihin on turha niistä murehtia. Ja antabuksen aikaan pelkäsin, että lapset joutuisivat olemaan paikalla, kun isä kuolaa vaahtoa lattialla ja mitä lie kauhukuvia maalailin mieleeni oireista. Nyt yritys on vain “oman hyvän tahdon ja puheitten” varassa ja sehän ei näytä riittävän.
Näin minäkin olen tehnyt - monen monta kertaa ja viime syksynä ensimmäisen kerran oikein tosissani. Epämääräisiä lupauksia olen saanut, että valinta olisin minä mutta käytäntö on toista. Täytyy kai uskoa, että viina on niin vahva vaikutin, ettei tahtokaan aina riitä. Mutta tuotahan me Minkeli kaikki kuitenkin toivomme, viimeiseen asti!
Toivomustähti, olen tosi pahoillani ja murheellinen puolestasi. Joudut kantamaan nyt myös lasten murhetta ja tuskaa. Sen vielä kestää ehkä, että aikuisten välinen rakkaus loppuu, mutta pahalta tuntuu miten alkkis kohtelee omia lapsiaan!!! Ja tuntuu tosi kurjalta olla “poliisina” omaa puolisoaan vastaan: jouduin itsekin juuri kieltämään miestäni hakemasta lapsia harrastuksista, kun “oli käynyt parilla”. Suuttuihan tuo tietysti. Mutta näin me joudutaan tekemään, vahtimaan koska puoliso on kykeneväinen olemaan lasten kanssa tai peräti vahtina. Eikä sellainen ole tasavertaista parisuhdetta.
Huomaan, että itselläni taitavat mielialalääkkeet vaikuttaa nyt niin, että kykenen olemaan kovin rauhallinen vaikka kello tikittää ja päätöksiä pitää alkaa tehdä. Ei enää ahdista niin paljon, vaikka todennäköistä on, että parin kuukauden kuluessa siivoilen, raivailen ja pakkailen tavaroitani.
Tuo on tosi surullista, mutta asia, jolle et voi mitään! Sinä voit vain omalta osaltasi olla lasten tukena ja turvallinen ja luotettava aikuinen heille. Ja kun olet tehnyt nyt pesäeroa olet myös osoittanut lapsille, että SINÄ pidät huolen heidän turvallisuudestaan ja hyvinvoinnistaan. Psykologini sanoi minulle, että tosi monet nuoret kertovat hänelle vastaanotolla, että olisivat toivoneet vanhempien eronneen hyvissä ajoin!
Tuohon en osaa vastata ja arvelen, että itsekin joudun elämään tuollaisen asian kanssa loppuelämäni. Tosin olet vasta uuden elämäsi alkutaipaleella. Voisitko kuitenkin uskoa, että asiat muuttuvat paremmiksi? Jostain luin ohjeen: kuvittele joka päivä itsesi johonkin kivaan ja ihanaan tilanteeseen, jonka ero tuo tullessaan. Vaikka ne olisivat utopioita ja haaveitakin niin ne varmasti auttavat läpi mustien ja raskaiden päivien.
Voimia!
---->Minusta ero on kuin kuolema pienoiskoossa. Samalla tavalla joutuu jättämään hyvästit rakastamalleen ihmiselle ja kaikille niille unelmille ja toiveille joita joskus elätteli. Alkoholismi on tavallaan tappanut sen ihmisen johon joskus rakastui ja sitä on luonnollista surra.Välimatka ja aika varmaan auttavat myös henkisen etäisyyden saavuttamisessa. Tsemppiä!
Ps. Anteeksi surkeat lainaukseni. Olen varsinainen nero tietokoneiden kanssa (ja tietysti muutenkin) 
Kiitos syyslintu ja Vyana. Vielä tuosta antabuksen ottamisesta. Olen kahdesti nähnyt, kun lääkkeen otti. En halua nyt, enkä halunnut aiemminkaan miestä sen ottamisessa kytätä. Olen sitä mieltä, että jos oma halu on, hän sen lääkkeensä ottaa.
3 päivää sitten oli siis hänen juoppokaverinsa ollut meillä ryyppäämässä ja saunomassa. Oli mies kuulemma hänen vuokseen valvonut, mutta mitään ei ollut ottanut. Krapulaiselta kuitenkin vaikutti. Toissailtana oli saunaillassa, jossa kuulemma oluen ottanut. Naama kuulemma lehahtanut punaiseksi heti. Ravintolassa oli myös käynyt, jossa myös juonut oluen. En usko, että noihin kahteen juomingit jäänyt. Olemus oli krapulainen taas. Tämä kertoo kyllä ongelman vakavuudesta. Jos on perheensä menettänyt ja raitistuminen saattaisi sen vielä pelastaa, niin valitsee edelleenkin mieluummin pullon.
Olen Vyana kanssasi täysin samaa mieltä, että hyvä kun mies teki näin. Tekee ratkaisun minulle todella paljon helpommaksi.
Jatkan tästä myöhemmin, lapset heräsivät, joten aamutouhuihin, mukavaa päivää
Tuosta lasten tapaamisesta. Olen kerran soittanut poliisit hakemaan miehen. Lapsistamme tehtiin lastensuojelu ilmoitus. Mies kyllä tietää, että virheisiin ei ole varaa. Sanoi itse eräänä päivänä, että voin soittaa viranomaiset paikalle, mikäli hän humalassa lasten kanssa, että sittenhän hän tapaa lapsia vain valvotusti. Lapsilla on puhelimet, joilla tarvittaessa voivat apua soittaa. Itseäni ahdistaa se, että en itse tiedä, eivätkä lapsetkaan, milloin isä höyryää tuoreelle ja milloin edellisen päivän viinoille. Tämä tuottaa jatkuvasti lapsille pahan olon ja noita fyysisiä oireita, mistä aiemmin kerroin. Ja nyt, kun en ole itse paikalla, voin vain kuvitella sen pahan olon ja ahdistuksen määrän lapsissa 
En tiedä, pitäisikö hommata alkometri, jotta saisin puhallutettua miestä silloin, kun epäilyttää lapsia hänelle jättää ? Vai miten ihmeessä näissä tilanteissa kuuluisi toimia? Lapsissa aiheuttaa ahdistusta pelkästään se, että isä on krapulassa, vaikka nollat puhaltaisikin. Surettaa niin hirveästi
Mies myös vahvasti vakuuttaa rakkauttaan ja sitä, että valitsee mieluummin perheensä, kuin alkoholin. Ja mitä hän tekeekään, ei hakeutunut hoitoon, ei mielenterveystoimistoon saatikka a-klinikalle, aloitti muka antabuksen, ottanut mahdollisesti jopa kahtena päivänä yhden tableetin puolentoistaviikon aikana, juonut olutta (ja ties mitä muuta) useampana päivänä. Vanhempi lapsi on TAAS tosi pettynyt isäänsä, kun tämä ei mennyt hoitoon (olen puhunut lapsille melko rehellisesti tilanteesta). Lapsikin jo ymmärtää, että isin lääkkeiden otto ei ole tae mistään.
(Voi, pitäisikin ottaa huomenna perheneuvolaan yhteyttä, osaisin kertoa lapsille asiat oikein 
)
Tänään mies taas soitellut tiheään ikävissään. Sanoi, että eiköhän ME saada nämä asiat tästä kuitenkin vielä järjestymään. Olen sitä hänelle jo aiemmin toitottanut, että älä puhu meistä, minulla on asiat kunnossa. Sanoin, että sinä voit nyt hoitaa asiasi kuntoon, minä olen jo oman osuuteni tässä tehnyt ja enemmänkin. Edelleen yrittää minulle työntää vastuuta ongelmastaan. Sanoo, että hän hakeutuu hoitoon, jos tulemme lasten kanssa kotiin. Ei vain tunnu ymmärtävän, että hän on niitä mahdollisuuksia saanut ihan liikaakin. Kerroin, että en aio enää siihen myrskynsilmään itseäni ja lapsiani asettaa.
Hyvä
Hyvä, Toivomustähti! Tsemppiä! 
Moi!
Toi lapsi-asia on kyllä tosi mutkikas. Ja voin vain kuvitella miten karmealta tuntuu seurata lasten tuskaa. Hyvä juttu on tietysti se, että lapset ovat nyt turvassa. Tarkoitan siis sitä, että on vain tietty määrä asioita joita voit tehdä. Selväksi isäksi et voi ruveta, mutta olet tehnyt parhaasi.
Alkometri kuulostaa hyvältä. Mietin vain sitä, että miten helppoa sen käyttö sitten on? Alkkari saattaa olla aika yhteityökyvytön tai kaivaa pullon esiin kun puhaltaminen on suoritettu. Toisen ihmisen tekemisiä (varsinkin päihdeongelmaisen) kun on aika mahdotonta ennustaa. Miehelläsi on tietysti oikeutensa, mutta niin on lapsillasikin. Mietin vain, että onko tapaaminen tässä tilanteessa edes mitenkään realistista kun mistään ei ole takeita ja lapset ovat jo valmiiksi ahdistuneita?
Perheneuvola kuulostaa hyvältä idealta. Voisikohan tosta tapaamisasiasta soitella jollekin lastensuojelutyöntekijälle, alkoholistin lapsiin erikoistuneelle psykologille tmv.? Aivan varmasti on olemassa jokin taho jolta neuvoja saa.
En nyt tiedä oliko tästä mitään apuja. Tsemppiä, edelleen !
Kiitos Vyana vinkeistä ja rohkaisusta. Olen lukenut ketjuasi, olet kokenut hirveitä asioita Tsemppiä sinulle.
Mies ollut selvinpäin nyt. Joten alkometrin hankkiminen vielä jäänyt… Miehellä vaikuttaa nyt olevan halu juomattomuuteen. A-klinikalla käynyt nyt. Olen nyt itse sitä mieltä, että mies ei koskaan kykene kohtuukäyttöön. Vaikka hän siihen kykenisikin, en voi kuvitellakaan, että tyynenä katselisin, kun hän pullon avaa. A-klinikalla oli puhuttu siitä, että mieheni (tai kukaan muukaan) ei voi luvata loppuelämän juomattomuutta. Se on tietysti ihan selvä asia. Olivat jutelleet siitä, että meidän pitäisi tehdä kirjallinen sopimus säännöistä, jossa molempien allekirjoitus. Minä en nyt vain tiedä, että millainen se sopimus sitten olisi. Mies ymmärtänyt sopimuksen niin, että siihen merkataan, kuinka usein hän voi juoda ja minkä verran. Minähän en voi nimeäni sellaiseen lappuun laittaa, jossa hyväksyn miehen juomisen. En tiedä, jos kyse olisi lapusta, jossa mies lupaisi olla juomatta esim. 10 kk. Sehän tarkoittaisi sitä, että 10 kk jälkeen voi taas juoda. Taitaa olla meikäläisen päässä nyt sellainen solmu ja trauma tämän asian suhteen, että mahdotonta ajatella yhteistä tulevaisuutta.
Kertokaa, millaisia kokemuksia a-klunikasta tai tällaisesta tilanteesta. Jotenkin neuvoton olo, kun tuntuu, että olen tässä jossain puolessavälissä. En ole takaisin menossa, mutta en voi laittaa asioita eteenpäinkään. Esim omaisuuden jakaminen.
Uneton Himmu tässä…samoista asioista valvon, ja kello herättäisi töihin klo 6.15. Pähkäillessä samoja asioita. Tosin meillä ei yhteisiä lapsia, joten huomattavasti helpompaa, ja silti tarpeeksi raskasta.
Mies meillä käytti aivan samoja puolustuksia ja sanoja niissä, joten niille ja lupauksille ei kannata alkaa laskemaan painoa. Jonnekin kirjoitin, että tässä merkitsee teot, ei sanat. Kun ja jos on näyttöä siitä pidemmästä raittiudesta vähintään vuoden ajalta, voi jo puhua järkevästi. Nyt ovat aivot kemiallisissa huuruissa.
meillä yritetään sanoilla käydä kauppaa, samoin aa-käynneillä. Niilläkään ei ole merkitystä, jos tunne-elämässä alkoholin seuraukset näkyvät. Miehesi ei ole ollut halukas lähtemään Minnesota-malliseen hoitoon? Vaikka ei pullosta halua erota, siellä voi tulla parannusta. Raittiutta se ei tuo kovapäisimmillekään tyypeille. Heillä miehellä takuulla tunne-elämässä vaurioita, ei kai kaiken tiedon saanut enää ehdoin tahdoin joisi muutoin. no, tällaiset sitten juovat. mutta älä sinä laske senkään varaan, että siellä toipuisi. Toipuu, hyvä. Jos ei, hyvä kun elät omillasi.
Voittehan te alkaa tehdä omaisuuden erottelua heti. Kaikki kannattaa laittaa mahdollisimman tarkkaan ylös. Parin tunnin työ esim. asianajajan kanssa voisi olla hyvä. Sitten nimet alle. Olitteko naimisissa, en nyt muista…No, ailloin ositus. Kaikki paperit pankista ym. vain valmiiksi, jotta miehen kanssa ei tule pitkittämistä. Lastenvalvojalle aika elatuksen laskemiseksi ja tapaamisia varten. no, jos mies juo noin, ei tapaamisia välttämättä vou järjestää. Tässä tapauksessa asianajaja varmaan suosittelee, että haet yksinhuoltajuutta. Jotta lasten elämä olisi rauhallista, asiat kannattaa siksi miettiä perheneuvolasa ja lastensuojelussa.
Vihdoin alkaa nukuttaa, jatkan vkl. Voimia sinulle!
Kiitos Himmu vastauksesta. Mies ei ole halukas lähtemään Minnesota hoitoon. Mies taitaa käydä a-klinikallakin vain näön vuoksi. Vapaa alkoi ja taas napsahti korkki auki. Kuulemma pari saunaolutta. Pöydällä oli aamulla kirkasta puoli lasia, kun kävin. Kuulemma kaverin. Oli odottanut hirveästi lapsia, että ovat hänen luonaan useamman yön. Tänään olin kylmä ja ilmoitin, että lapset ei tule, koska eilen maistunut (tämän olen kyllä useampaan kertaan ilmoittanut, että lapset eivät krapula eli loivennuspäivänä tule). Ilmeisesti nyt sitten voikin loppuvapaan käyttää ryyppäämiseen, ku ex taas liioittelee.
Niin ja lapsia en siis hänelle vie, koska ei ole lasten tehtävä kytätä isäänsä, että onkohan tänään juonut, vai onko krapulassa. Ja ilman loiventavia ei ole osoittanut pystyvänsä olemaan. Vietin mieluummin lasten kanssa kivan päivän raittiissa ilmassa
Ihmettelen todella, jos vielä toiselle a-klinikka käynnille menee. Täytyisi vain nyt antaa asioiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Raivostuttaa niin p…leesti tuo toiminta. Mutta ehkä vielä enemmän vanhempiensa toiminta. Toinen lapsi oli mummolassa yötä. Mummo tulikin myöhällä kotiin, mitä en tiennyt. Pappa oli tällä välin aloittanut ryypiskelyn. Ärsyttää, eikö nyt voi sen kerran, kun pienet lapset hänen vastuullaan ovat, pysytellä selvinpäin. Ja mummo puolustelee poikansa juomisia. 
Apua, mistä saisin kyvyn pysytellä vain viileän asiallisena ilman silmitöntä kilahtamista. Vielä olen siihen pystynyt, mutta kyllä se kuppi tuonkin osalta vielä joskus täyttyy.
Jes, sainpas taas avautua Ohoh, käytin itsestäni sanaa ex 
Kuulostaa hyvältä Toivomustähti!
Mutta toi mummo -juttu, huh huh. Tämä ei ole nyt mitenkään rakentavaa kommentointia, mutta mitä ihmettä sen mummon päässä oikein pyörii? 
Siis ihan oikeesti. On eri asia aikuisena ihmisenä tietoisesti valita että haluaa elää alkoholistin kanssa, kuin että vaarantaa lapsenlapsensa välinpitämättömyydellään!
Ymmärrän kyllä mummoa siinä mielessä, että olen minäkin vuosia sumuttanut itseäni (ja samalla altistanut eläimeni kaltoinkohtelulle). Se on ihan inhimillistä, eikä minulla ole oikeutta tuomita ketään. MUTTA tosiasia on se, että jos pappa on juoppo, niin silloin mummo on perheen ainoa selväpäinen aikuinen jolla on vastuunsa, koska sen valinnan hän on tehnyt.
Myös toi pojan alkoholismin vähättely mietityttää mua aika paljon. Avaudun siitä enemmän omaan ketjuuni niin ei mene ihan räyhäämiseksi
Kyllä olen tosiaan Vyana minäkin tuota asiaa paljon ajatellut. Ihan liikaakin olen itseäni tuolla asialla vanhentanut. Eräs läheiseni sanoi jokin aika sitten, että mieheni läheiset tappavat mieheni tuolla käytöksellään. Näinhän siinä voi pahimmassa tapauksessa käydä. Mummo näkee asian aivan toisin. Rakkaudellaan ja hyvyydellään ajattelee voivansa pitää sekä miehensä, että poikansa alkoholinkäytön hallinnassa. Oli miten oli, ajatusmaailma ei minun näkövinkkelistäni ole terve. Miehensä hakannut sekä häntä, että lapsiaan aikoinaan humalassa. Siinäpä sitten onkin hyvän esimerkin antanut pojalleen siitä, mitä naisen tulee mieheltään kestää. Harmittaa lasten puolesta, kun pitävät tosi paljon mummosta. Mummo hoivaa ja hellii. Itse en uskalla enää lainkaan tuohon sukuun luottaa. Valvovat vielä aina myöhään, joten kyllähän siinä ehtii pappakin jo hyvään humalatilaan päästä, ennenkuin pienet unessa.
Miehelle oli a-klinikalta sanottu (miehen sanojen mukaan), ettei hän Antabuksia tarvitse. No, voihan se olla, että tuosta nyt raitistuu, kun en ole siellä paasaamassa. Alku nyt vain ei ole kovin lupaava ollut. Ei ymmärtänyt mies, kun sanoin, että lapset eivät tule, jos hän edellisenä päivänä juonut. Ihmetteli, että mikä siinä voi olla ongelmana, jos nollat puhaltaa. No koskaan ei ensinnäkään ole puhaltanut (alkometriä ei meillä ole). Ja toisakseen toinen lapsista ei lähde isälleen, jos tietää, että siellä edellisenä iltana ottanut. Sekä lisäksi vielä se, että aiemminkaan ei ole sitä loiventavaa jättänyt ottamatta. Että sellasia pikku ongelmia vain.
Mies puolusteli nyt juomistaan sillä, että hänellä niin ikävä. Haluaisi toisella tavalla yrittää raitistumista. Mikä tarkoittaisi sitä, että minä ja lapset olisimme kotona. Nyt on kuulemma koko ajan niin paha mieli, että täytynyt muutama ottaa. Pyysin, että lopettaisi ensitöikseen itselleen valehtelun. Ja sen jälkeen olisi rehellinen siellä a-klinikalla. Varmasti melko paljon jäänyt kertomatta asioita. Sanoinkin, että ei siellä kukaan pysty sinua auttamaan, jos oma tavoite on alkon vähentäminen, koska se ei tule mieheni tapauksessa onnistumaan.
Haluaisin vielä kuulla kokemuksia tuolta a-klinikalta. Onko kukaan sen avulla raitistunut? Kannattaako minun sinne lähteä myös, jos pyydetään? Epäilen kyllä, ettei meikäläistä sinne kaivata totuuksia laukomaan 
Kauanko siellä pitäisi vähintään kulkea, että edes jotain vaikutusta olisi? Kiitos.
Ensimmäinen “vakavampi” yritys raitistua (vaimon mieliksi) tapahtui 5 vuotta sitten. Vaimo halusi että etsin AA:n rinnalle jotain ammattimaisempaa hoitoa siis esim. terapiaa. Lupauduin pitkin hampain menemään A-klinikalle ja kävinkin siellä muutaman kerran.
Kerroin siellä että käyn myös AA:ssa. Heti kysyttiin ihmeissään että “minkälaista siellä on?” Työntekijä oli jonkinlainen kesäharjoittelija ja opiskeli jotain sosiaalialaa.
Aika nopeasti alettiin puhumaan hänen opinnoista yms. Ja sain vakuutettua “hoitajan” toteamaan ettei mulla ole oikeastaan tarvetta A-klinikan hoitoon. Sanoin tämän kotonakin ja lopetin käymisen. Pikkuhiljaa jäi AA kerhokin ja vanha juominen alkoi uudestaan.
Jälkeenpäin mulle jäi vähän paska maku suuhun koko paikasta. Taitaa ne puheet joissa todetaan ettei toista voi raitistaa pitää paikkansa. A-klinikalle sopii myös vähentäminen, sekin on hoitotulos. Alkoholistille se ei oikein taidakaan sopia. Eikä rauhoittavat. Nehän korvaisi vaan yhden päihteen toisella.
Katkaisuhoito on toinen juttu. Siitä ei ole kokemuksia. Olen vaan kuullut että sielläkin on moni käynyt toistuvasti.
Ainoa asia mikä jäi A-klinikasta käteen oli elämäni ensimmäinen pysäköintivirhemaksu.
AA kerho on kyllä loistava paikka. Siellä on kokeneita alkoholisteja, ne tietää juopon kaikki metkut eikä mikään selittely mene läpi. Mutta ei sekään väkisin toimi.
Hei!
A-klinikasta en ole kuullut miltään taholta mitään hyvää sanottavaa. Johtuen osittain jo siitäkin, että heille sopii vähentäminen. Eihän se oikeasti alkoholistille tehoa ja sehän on yhtä kuin antaisi sen “luvan” juoda.
AA:sta sen sijaan sanoisin, että se tuntuisi toimivan (puolison 8kk kokemuksen perusteella), kun siellä on muita samassa veneessä olevia. Vertaistuki lienee parempi kuin hyysäävää sosiaalitantta näin kauhean karkeasti sanottuna.
Katkaisuhoidosta on näin puolison ominaisuudessa kokemusta ja sitä täytyy kiitellä siinä mielessä, että henkilökunta oli lämminhenkistä, eivät syytelleet ja kohtelivat ihan ihmisenä. Puoliso puhalsi promillen, kun meni hoitoon eikä siinäkään kohtaa tullut paheksuntaa, vaan täysin asiallista kohtelua. Vieroitusoireisiin sai ensimmäisen vuorokauden aikana lääkkeitä, mutta ei sen jälkeen. Ei myöskään annettu mitään reseptiä tms sieltä päästyäänkään. Ehkä eri paikoissa on eri tapoja. Kunnan päihdetyöntekijäkin vaikuttaa ihan täyspäiseltä ja suosittelee AA:ssa käymistä. Tarjosi myös terapiaa, jos tuntuu tarpeelliselta.
Mutta mikäänhän ei toimi, ellei alkoholisti itse halua. On muuten ollut tämä oivallus melkoinen pala itselleenkin opittavaksi.
Hyvä Toivomustähti!
Olen samalaisten tunteiden myllerryksessä ollut itsekin pitkään,vuosia,vuosia.On pelkoa tulevasta viikonlopusta,juoko ja kuinka paljon,kyttäilyä,haistelua,viinakätköjen etsimistä,huutamista/raivoamista…tuntuu että itse tässä hulluksi on tulossa kun koko ajan kontrolloi toista ja sen tekemisiä.En tiedä enää omista tunteistani mitä ne on häntä kohtaan…ihan pelottaa…olen jäässä tai suojaudun että seuraava pettymys(känni) ei sattuisi niin paljon.En tiedä herääkö tunteet enää entiselleen koskaan.Sitä kun ei kestä enää sitä yhtäkään tölkin avauksen napsahdusta…Mieheni myös ollut hyvä ja huolehtiva isä,ei lasten pienenä ollessa onneksi juonut kun joitain saunaolusia silloin tällöin,mutta kun alkoivat olla teiniiässä ja osa poismuuttaneita,niin alkoholi rupesi enemmälti maistumaan ja nyt juonut joka viikonloppu läpeensä jo ainakin 8 vuotta.On toki ollut joitain kk ilman kokonaan,mutta kun sitten pikkuhiljaa rupesi ottamaan niin tahti kiihtynyt ja määrät lisääntyneet ja aineet koventuneet.Antabukset kokeiltu ja terapiat ja hoitoon ei ole vielä lähdössä,kun hänellä ei ole ongelmaa…ongelma on vain minussa.Olen muuttanut pois kotoa,vaikka helppoa se ei ole jättää oma koti toisen juomisen tähden.Voimia sinulle!
Eilen tänne kirjoittelin, vaan enpä tiedä, minne on kirjoitus hävinnyt… Kiva, kun olette tänne kommentoineet. Eipä siitä a-klinikasta tosiaan mitään pelastusta tullut. En haluaisi ketään/mitään moittia, mutta nyt tuntuu, että joku siinä paikassa mättää. Jotenkin velttoa toimintaa. Tuntuu, että jotenkin täytyis tukevammin napata ihminen hoiviinsa, kun sieltä apua kerran haetaan. Ei pitäisi alkaa epäillä, että " no jos sinusta siltä tuntuu, että uuden ajan haluat, niin voinhan minä sen täältä katsoa". Tai katsellaan Youtubesta harrastus hommia. Juu ja tiedän, että mies on jättänyt paaaljon kertomatta asioita, mutta eikö heidän pitäisi se ammattilaisina nähdä ja etsiä keinot, jotta se kissa tulee todella nostettua pöydälle. Ja toisaalta niillä yksityiskohdillakaan ole niin merkitystä, kun edes jotain työkaluja olisi niitä työkaluja hakevalle antaa.
Löysin itse kirjastosta “selviämistarinoita” kirjan. Ihan mielettömän hyvä kirja. Kirjoittajia en muista, mutta pariskunta kirjoitti omista näkökulmistaan aiheesta. Ahmin (muistaakseni) lähes 200 sivuisen kirjan vuorokaudessa. Suosittelen lämpimästi!! Mies halusi kirjan luettavaksi ja toivoo, ettei kirja koskaan loppuisi. On niin koskettava hänen mielestään. Otan vastaan hyviä kirjavinkkejä!
Etusivulla on tiedotteissa kirjallisuusvinkkejä.Selviämistarinoita on Lilli Loirin kirjs.Kyseessä isä ja tytär,ei pariskunta.Markku Kojon Eroon Viinasta on tuhti paketti,voin vinkata
Selviämistarina on pariskunnan kirjoittama, Henrik ja vaimonsa joku Aschan tmv. Oon lukenu sen kans, oli tosi hyvä.