Uutta ja kummempaa

Kotikanava
1

Toivomustähti ilmoittautuu. Olen palasina, toivottavasti nyt viimeisen kerran tässä tilanteeessa. Tilanne on siis se, että jätin mieheni juuri hetki sitten (varmaan 20. kerran). Haistelin ja katselin ja kyräilin ja kyllä, kyllä se oli uskottava, hän oli juonut. 2,5kk olin onnellinen. Mieheni ei juonut tuona aikana. Ja nyt sitten 2 viikkoa ennen joulua itken tässä silmät päästäni ja kirjoitan.

Kerron vähän taustoistamme. Olemme olleet yli kymmenen vuotta yhdessä. Meillä on kaksi lasta ja uusi omakotitalo. Mieheni on aina juonut paljon, koko yhdessäolomme ajan. Oikeastaan tähän voisi monestakin täältä lukemastani ketjusta kopioida loput. Olen käynyt mieheni kanssa läpi saman kaavan, minkä niin moni muukin täällä. Tissuttelua, ryyppyreissuja, tappeluja, riitoja,piilottelua, valehtelua, ryyppäämistä, selittelyjä, sovintoja, valehtelua, juomisen lisääntymistä pikkuhiljaa koko ajan. Kaiken lopuksi tuli AA ja Antabus, mutta nekään eivät auttaneet. Taukoa tuli tuoksi 2,5kk ajaksi, kun olin “tosissani” uhannut lähteä.

Viimeiset vuodet uuteen kotiin muuttamisen jälkeen ovat olleet helvettiä. Mies on juonut välillä joka päivä, välillä sinnitellyt juomalla “vain” kerran viikossa. Elämämme on pyörinyt hänen ja hänen alkoholi ongelmansa ympärillä. Olen luopunut harrastuksistani, kun en uskaltanut lähteä kotoa mihinkään, kun mies joi ollessaan lasten kanssa kotona. Työni on kärsinyt tästä, olen joutunut olemaan tämän takia töistä pois, kun en ole aamulla voinut lähteä, kun mies ei ole ollut siinä kunnossa, että olisi voinut lapsia hoitaa. Olen ollut töissä, mutta täysin tolaltani, kun lapseni on soittanut ja itkenyt puhelimeen, kun on ollut hädissään huomatessaan isänsä olevan humalassa. Olen ollut lasten kanssa yli puolikymmentä kertaa paossa, kun en vain enää loppuajasta voinut jäädä kotiin, vaikka hän olisi ottanut vain yhden oluen. Mitta oli niin täynnä, olin pakokauhun vallassa, kun huomasin, että hän on juonut. Kaiken hyvän lisäksi, olen sotkenut välini omiin läheisiini puolustaessanin miestäni. Mieheni on, kuten varmaan moni, moni muukin, juonut alkuun oluita, sitten viinejä ja lopulta raakaa viinaa. Loppuajasta meni viinapullo (ja varmasti muutakin) joka ilta.

Haluan sen sanoa, että mieheni on hyvä isä selvinpäin. Pääasiasa hän on päivät ollut selvinpäin. Mutta ihminenhän ei ole selvinpäin ollessaankaan oma itsensä, jos edellisenä päivänä on viinapullon vetäissyt. Mutta se, että hän on ihmisenä niin ihana, kuin onkin, on pitänyt minut tässä. Ja tietysti lapset sekä tämä koti.

Toivon todella, että voisitte kommentoida tähän jotain. En tiedä, mistä ihmeestä saan voimia, jotta voin tästä lähteä? Ja mistä minun pitää aloittaa? Mistä löydän asunnon ja milloin sen saan? Pää on täynnä kysymyksiä ja sekasortoa. En voi mitenkään tajuta, että MIKSI tämä tapahtui nyt. Sisimmässäni sen tiesin, ettei tämä tule onnistumaan, mutta että juuri nyt, kun tuntui ensimmäisen kerran niin hyvältä laittaa tätä kotia joluksi, kun ei ollut pelkoa juomisesta (tai niin luulin). En enää aikonut tähän leikkiin ryhtyä ja haluaisin nyt tällä kertaa todellakin pitää sanani. Voi apua sentään. Kai sen on uskottava, että tämä ei ole unta vaan tämä tosiaan tapahtuu minulle…

2

Pitkän tien olet kulkenut,hyvä että näille sivuille olet löytänyt. Samat vajeet taitaa itse kullakin olla,juopoksi tulevalla ja perheellä.Itse mietin mitä tilanne tekee lapsille…kyllä naisena kaikkea kestää,mutta äitinä ei.Noin olen omalta osaltani miettinyt. oletko lukenut alkoholismi-kirjoja? Erooon viinasta on kirjoittanut raitistunut hlö.Olipa silmiä avaava kirja! poisti osaltani salailun tai itsen syyttelyä siitä miksi toinen juo. Ymmärsin riippuvuuden ja sen että akohilismista toipuminen on kokonaisvaltainen juttu,koko ajatusmaailma uusiksi rakennettava.On ymmärrettävä että elämä on lahja.On vain tämä hetki,tämän hetken päätöksillä on vaikutusta huomiseen.Al anonin päivä kerrallaan ja tyyneysrukous tuovat selkeyttä mieleeni. lisäksi itselle monta mukavaaa artikkelia löytynyt www.juhakemppinen.fi alta. ajatteleva päihdepsykiatri nettisivuista päätellen.Avasi uusia näkökulmia. onko teillä kännitapaturmia? Itse ihmettelen kun terveydenhoito ei tartu vaikka kännipäissä telomisia joutuu hoitamaan…välinpitämättömyyttä

3

Kiitos sinulle “pitkä tie” vastauksestasi. Näitä sivuja olen pitkään lukenut, mutta nyt epätoivo kasvoi sen verran suureksi, että tuntui hyvältä purkaa sitä johonkin. Vaikeita aikoja on ollut paljon. Vaikeimpia niistä ne, kun lapset olivat humalaisen isänsä kanssa kotona ja jouduin töistä milloin ketäkin sukulaista paikalle hätyyttämään ja hakemaan lapsia pois kotoaan. Tuo aika oli niin musertavan hirveää aikaa. Olen tosiaan ihan samaa mieltä, että äitinä tätä ei enempäänsä kestä.

Ennen tätä 2,5kk paussia, mies kunnostautui sen verran, että ollessaan lasten kanssa keskenään kotona, ei juonut. Mutta kuinka pitkään sitä ihminen jaksaa pelossa elää? Siinä pelossa, että onko humalassa, kun tulen töistä kotiin. Siinä pelossa, että mitä taas yöllä tapahtuu, kun tulee humalassa reissultaan kotiin. Hekeeko asetta kaapista ja uhkaa itsensä tappamisella, minut ainakin herättää useamman kerran ja haukkuu.

Alkoholismi kirjoja en ole lukenut. Mutta kiitos paljon vinkistä, kuulostaa hyvältä tuo mainitsemasi kirja. Itse olen salailua vältellyt, mutta toisaalta se, että olen ollut melko avoin, on myös rikkonut niitä välejä. Eräs läheiseni avautui miehelleni ja tavallaan sanomisillaan loukkasi myös minua. Haukkui myös paljon ihmisiä, jotka eivät tähän asiaan/tilanteeseen kuulu lainkaan. Syytteli sellaisia ihmisiä asiasta, jotka eivät mieheni juomiseen voi vaikuttaa. Ymmärrän tätä läheistäni, mutta asiat sotkeutuivat lopulta melkoiseksi solmuksi. Itseäni koitan olla syyttelemättä, mutta toisaalta taas mietin, että mitä, jos olisin helpompi ihminen. En tosiaan ole helppo ihminen, mutta olen nähnyt myös sen, että vaikka muuttaisin omaa käytöstäni, sillä ei ole väliä. Aina se sama kaava toistuu.

Meillä kännitapaturmia on sattunut yllättävän vähän. Ruhjeita on tullut kaatumisten ja tappeluiden seurauksena, mutta mitään vakavampaa ei ole sattunut. Nuorempana tullut kyllä pahasti pieksetyksi. Siitäkään ei pysyviä vammoja jäänyt. Itse ihmettelen myös sitä, kuinka terveydenhuolto on niin välinpitämätön. Miksi ihmisiä ei hoideta kokonaisvaltaisesti? Ei oteta vastuuta? Lääkäri “lopetti” mieheni antabuksen erään toisen lääkityksen vuoksi, mutta ei tarjonnut mitään tilalle!! Tai ainakaan mieheni ei sellaisesta minulle maininnut. Mutta tämä asia saa minut edelleen raivonpartaalle, kun sitä ajattelen. Eihän ihmistä voi noin jättää tyhjänpäälle. Mutta todellakin hän on tietysti saattanut jotain muuta tarjota, mistä mieheni ei ole minulle maininnut. Olen myös erittäin äimistynyt siitä, mitä miehelleni sanottiin AA:ssa. Hänelle sanottiin, että alkoholia ei tarvitse jättää kokonaan pois. En edelleenkään voi ymmärtää, miten AA:ssa työskentelevä henkilö voi sieltä apua hakevalle henkilölle päästää tällaisen sammakon suustaan!? Itse olen sitä mieltä, että viina vie miestäni, eikä toisinpäin, joten muuta vaihtoehtoa ei kai ole? Onko oikeasti kukaan selvinnyt tällaisesta tilanteesta niin, että käyttö on jatkunut kohtuullisena? Varmaan se mahdollista on, mutta minä kyllä vahvasti epäilen. Aika sen kai vain näyttää…

Kiitos vielä kaikista vinkeistä. Tämä on sitä henkistä tukea, mitä juuri nyt tarvitsen.

4

Mies ei kadu mitään. Hänellä ei ole alkoholiongelmaa omasta mielestään. Ongelmaa ei ole, koska hän ei aio juomistaan tänään jatkaa. En kuulemma arvosta sitä,että hän on ollut monta kuukautta juomatta. Mitä sillä on merkitystä, vaikka olisi ollut monta vuotta juomatta, jos nyt sama meno jatkuu. Taas joudun pelkäämään, haistelemaan, kyttäämään. Mitä merkitystä sillä on, että tänään ei juo. Juoko huomenna? Entäs ylihuomenna. Toinen lapsista kysyi eilen, onko isi juonut? Tänään aamulla rukoili, että olethan äiti kotona, kun tulen koulusta? Pelkää, että isä on vielä humalassa, kun hän tulee koulusta kotiin. Miehelleni nämä kerroin, mutta kuulemma lapsi tiesi isänsä olleen humalassa minun käytökseni vuoksi. Mahdollisesti, mutta lapsi on kyllä oppinut isänsä humalaisen olemuksen erottamaan. Mutta minä olen siis syyllinen siihen, että lapsi noin reagoi. Uskomatonta!

5

Hei yritä muistaa tämä. Koska juuri näin se menee. Oma käytöksesi; on se sitten avointa, määräilevää, kontrolloivaa, rakastavaa, pidättyväistä tai holhoavaa ei vaikuta kärpäsen pierun vertaa. Alkoholisti juo, koska on sairas ja riippuvainen. Sinä et pysty käytökselläsi siihen vaikuttamaan. Mahdollistamalla juomisen (eli suostumalla elämään näin epätoivoisissa asetelmissa) estät häntä kohtaamasta pohjaansa, mutta toisaalta monen alkoholistin pohja on hauta, niin että eipä tuo mahdollistaminen tuossa vaiheessa kun mies on jo pitkään juonut lähes joka päivä varmaankaan vaikuta enää suuntaan tai toiseen. Itse elin pitkään juopon vaimona, ja onneksi lopulta ymmärsin olevani läheisriippuvainen, ja aloin keskittyä omaan elämääni ja tervehtymiseeni. Mieheni raitistui, kun poistuin viereltä säätämästä. Emme ole enää yhdessä, mutta hän on saanut pitää raittiutensa, AA:n avulla, jo lähes 10 vuoden ajan.

Meillä? Huomaatko, miten kirjoitat passiivimuodossa… Miehelläsi, hän on se joka juo, ette TE. Et pääse eroon noista asetelmista ennen kuin ymmärrät, että olet oma itsenäinen ihminen, et osa miestäsi.

Terveydenhoito ei pysty mitään miehesi alkoholismille, kuten et sinäkään. Vastuu mahdollisesta raitistumisesta on vain miehelläsi, ja häntä ei se selvästikään kiinnosta. Antabus on pakko jättää pois, jos esim. maksa-arvot ovat huonot, ja juominen taas tuhoaa maksan… Eli veikkaan että lääkäri on neuvonut jättämään antabuksen sen vuoksi pois, että huomasi maksa-arvojen tilanteen. Tai sitten miehesi on keksinyt koko jutun. Sorry suora puheeni. Mutta AA:ssa ei ensinnäkään työskentele ketään, kaikki ovat siellä vapaaehtoisia, eikä siellä myöskään kukaan neuvo “juomaan vain vähän” vaan siellä on kyllä vallalla ja vaatimuksena ihan täysraittius. Kokemuksesta sellainen vinkki, että alkoholisti kusettaa etevästi, varsinkin jos hän haluaa jatkaa juomistaan.

Hienoa on, että alat heräämään tilanteeseen, ja harkitset pois muuttamista. Ei kannata antaa alkoholismin pilata omaa ja lapsiesi elämää. Itse löysin voimani takaisin al-anonin avulla, siellä vertaistukiryhmissä juttelemassa sain paljon tukea toisilta samassa tilanteessa olevilta, ja aloin vähitellen taas uskoa elämään. Löysin itsestäni myös ne piirteet, mitkä saivat minut menemään alkoholistin kanssa yhteen, ja aloin ymmärtää itseäni paremmin. Sain työkalut, joiden avulla elää iloista, vapauden ja mielenrauhan täyttämää elämää. Ymmärsin, että ongelma ei missään vaiheessa ollut se juova rakkaani, vaan minä itse. Oma sairauteni, ja sairas käyttäytymiseni, joka jatkuessaan olisi varmasti tuhonnut myös lasteni elämän. Olisin ehkä ilman al-anoniakin eronnut alkoholistista, mutta pian olisin löytänyt uuden juovan kumppanin itselleni, koska läheisriippuvainen persoona hakee niitä juomarin hyviä puolia täydentämään omia pelkojaan: Itseluottamusta, hauskuuttamista, suuria tunteita, mahtipontoisia rakkaudenosoituksia, me-vastaan-kaikki-muut- yhteensitouttamista, valtavia tunnemyrskyjä ja suuria sovinnontekohetkiä, jne jne.

Nyt olen yhdessä rauhallisen, kiltin miehen kanssa, jolla ei ole alkoholiongelmaa. Rakastan itseäni, elämääni ja miestäni - tässä järjestyksessä. Se, että oppii olemaan itselleen armollinen, kuuntelemaan toisia, turvautumaan toisiin, hakemaan apua ja uskomaan että on sen avun arvoinen, oli aika pitkä tie, mutta se kannatti käydä.

Tsemppiä sinulle, ansaitset paljon parempaa. Ensimmäinen askel on alkaa ajatella MINÄ-muodossa, ja hakea itsellesi ja lapsillesi apua. Siitä se solmu alkaa vähitellen purkautumaan, kun ensin eriytät miehesi alkoholi-ongelman itsestäsi, ja löydät omat rajasi, ja alat välittää itsestäsi sillä samalla tavalla, mitä olet odottanut mieheltäsi. Toivottavasti onnistut, itsesi vuoksi sinun pitää ajatella lapsiasi, jotka elävät syyttöminä tässä asetelmassa.

6

Toivomustähti hyvä

Kuulostaa NIIN tutulta! Minä olen ollut 10 vuotta kotonani “vankina”, en ole voinut lähteä minnekään yöksi juuri samaisesta syystä: mieheni on juonut nimenomaan silloin, kun hänen olisi pitänyt olla lasten vahtina. Ja ikinä en pääse siitä tuskasta, miltä itkuisen ja hätäisen lapsen puhelu kuulostaa, kun isä onkin juonut itsensä kaatokänniin! 10 vuotta olen kärvistellyt, sillä taloudellisesti olin täysin riippuvainen miehestäni ja kuten teilläkin, selvinpäin mies on ihana ja huolehtivainen ja blaa blaa. Myös minä olen aikoinani saanut myös omat mustelmani aggressiivisista humalailloista.

Nyt alan olla kypsä ajatukselle avioerosta ja haeskelen vain voimia sen toteuttamiseen. Olen alkanut miettiä tuota “elät vain kerran” asiaa. Olen jo elämäni keskivaiheilla mutta haluaisin vielä niin kovasti tuntea muutakin, kuin huolta, murhetta ja pelkoa. Ja olla petetty ja suurten huijausten ja kusetusten kohde.

Antabuksesta se verran: meillä miesä nautiskeli annoksensa näyttävästi silmieni edessä, mutta oli samaan aikaan alkanut kokeilla paljonko sietää juoda yhden pillerin kanssa!! Hahaa! Ovat siis todella ovelia viinanhimoissaan. Ja sitä tuntee itsensä tosi tyhmäksi, kun sinisilmäisesti uskoo toisen selityksiä.

Eräs psykologi sanoi juuri hiljattain minulle kovin tylysti: harvemmin alkoholismi paranee eli mieti tuota avioeroa vakavasti.

Vaikka osa minusta on jo päättänytkin erota ja on innoissaankin uudesta, hetken kuluttua koittavasta vapaudesta niin toisaalta olen tosi surullinen ja koen tekeväni niin väärin miestäni kohtaan. Parhaimmillaan hän on kuitenkin ollut ihana ja meillä on ollut hyviä hetkiä yhdessä. Alkoholi on vain muuttanut häntä kovasti ja enempi elämämme on nykyisin riitelyä ja toisen sättimistä - ja viinahuuruja ja valhetta siinä välillä.

Tällä palstalla on paljon fiksuja ja ajattelevia kirjoittajia, joilta saa paljon hyviä käytännön ohjeita ja neuvoja. Minä olen vain tällainen tavallinen tuhertaja, joka käytän palstaa oman pahan oloni helpottamiseksi. Ja ehkä jonkinlaisena päiväkirjana, jotta näen itsekin mitä missäkin vaiheessa olen ajatellut. Ja tuntuu vain niin helpottavalta, että samanlaisessa tilanteessa on muitakin. Se tekee tästä paskamaisesta tilanteesta edes hieman siedettävämmän. Mutta taitaa minunkin työmatkani huomenna alkaa itkuisissa merkeissä, kuten jo taas muutaman viikon ajan. Voin niin pahoin tämän tilanteen edessä.

Mutta vielä Toivomustähti: nimimerkkisi kertoo paljon, mutta totuus taitaa olla meille molemmille melkoisen tylyä. Koitetaan pitää itsestämme ja lapsistamme huolta. Vaikka näin kurjasti kävi meillekin, niin täytyy iloa ja onneakin vielä olla tarjolla. Tsemppiä!

7

“sitruunapippuri”: Kiitos vastauksestasi. En tiedä,miksi kirjoitin passiivimuodossa tuohon. Olen sitä miettinyt, koska olen ajatellut olevani itsenäinen ihminen. Ehkä en sittenkään ole. Tarkoitukseni on ollut tutustua tuohon läheisriippuvuus käsitteeseen paremmin,koska epäilen vahvasti olevani juuri sitä. Ymmärrän kuitenkin sen, että mieheni on se, joka tekee ratkaisunsa. Minä, AA tai terveydenhuolto eivät niitä tee. Ja kukaan muu ei todellakaan voi häntä raitistaa. Mutta kuitenkin ihmettelin sitä, että lääkäri näin määrännyt,mutta ei ole tarjonnut mitään tilalle. No, ehkä minua onkin tosiaan taas kusetettu pahemman kerran. Se, mitä AA:ssa sanottiin, olen itse ollut kuulemassa.

Tuo, että mieheni joutui Antabuksen lopettamaan, johtui siitä (hänen omien sanojensa mukaan), kun hän joutui leikkaukseen ja sai vahvat särkylääkkeet. Lääkäri oli sanonut, että lääke on lopetettava ainakin siihen saakka, kun leikkaus on tehty. Olisi kuulemma rasittanut maksaa liikaa. Mieshän ei luonnollisestikaan halunnut ottaa selvää, milloin voisi antabusta jatkaa. Oli kuulemma niin varma siitä, että halusi pysyä raittiina. Puhui, kuinka ihanaa elämä on, kun ei ole riitoja ja pahaa oloa. Sittemmin on tosiaan ääni muuttunut kellossa. Alkoi janottamaan. Tuli puheet siitä, kuinka hän kaipaa jotain “elämää”. Saunailtoja kavereidensa kanssa yms.

Mutta kiitos, sain ajattelemisen aihetta lisää.

8

“syyslintu”: Kiitos kirjoituksestasi. Itsekin ajattelen samoin, että tämä voisi tosiaan toimia päiväkirjana itselleni. Mutta lähinnä halusin tätä kautta purkaa omaa pahaa oloani sekä saada sitä vertaistukea.

Vielä tuosta antabuksesta. Mieheni on antabusta yrittänyt nyt 2 kertaa. Ensimmäinen kuuri kesti laskujeni mukaan n. 7 tabletin verran. Oli ihan hirvittävä järkytys, kun hän sitten “kesken kuurin” vaikuttikin yhtäkkiä humaltuneelta. Se oli jotain ihan hirvittävää. En ollut uskoa sitä todeksi. Luulin hänen olleen tuolloin todellakin ihan tosissaan raitistumisen suhteen. Eilinen ratkeaminen oli vieläkin pahempi pettymys. Pettymyksistä pahin. Juuri kun elämä tuntui vihdoin hymyilevän. Mies oli muuttunut sellaiseksi, mikä hän oli vuosia sitten. Ihana, läheisyyttä hakeva, rakastava, onnellisen oloinen. Pikkuhiljaa hän alkoi vetäytyä minusta, alkoi kaivella vanhoja asioita, en kuulemma koskaan tee lähestymisiä häntä kohtaan. Myönnän olleeni etäinen. Olen pikkuhiljaa ottanut häneen varmaan vuosien saatossa etäisyyttä enemmän ja enemmän. Suhteen alusta asti mies on ollut se, joka on kaivannut enemmän läheisyyttä, mutta en tiedä, olenko jotenkin kovettanut itseni. En uskalla ehkä antautua, koska en ole häneen voinut luottaa? Voikohan tällainen kovuus koskaan poistua vai onko se tullut osaksi minua? Olen ajoittain melko jäätävän kylmä, läheisyys jopa inhottaa tai raivostuttaa minua.

Itsekin olen toisinaan jopa todella innostunut muuttamisesta. Ja sitten tosiaan tulee hirveä suru. Mies itkee lohduttomasti, kun puhun eroamisesta. Tiedän ja uskon, että hän todellakin meitä rakastaa. Me olemme hänelle kaikki kaikessa. Ja hän on todella paljon tehnyt asioita perheensä ja lastensa eteen. Minulle on yleensä ruoka odottamassa, kun tulen töistä kotiin. Koti on siivottu. Mies on touhunnut lasten kanssa. Hän todellakin osaa olla lapsille läsnä.

Mutta samaan aikaan tullessani haistelen, onko nyt otettu. Jos on, niin minkä verran ja missä ne loput on. Näitä asioita pyöritellessä se oma pinna alkaa pikkuhiljaa kiristyä. Ei naurata lasten höpötykset, eikä mikään muukaan. Päällimmäisenä tunteena on vain harmistus ja paha mieli. Oleppa siinä sitten läsnä iloisena ja mukavana äitinä lapsille, jotka ovat kokopäivän odottaneet äitiä töistä kotiin. Ja tunne on ihan sama, vaikka se mies ei siinä vaiheessa olisi vielä ottanutkaan mitään. Kun sehän VOI kohta olla huppelissa. On keskityttävä oman ukkokultansa haisteluun, ilmeisiin, katseisiin (joko ne silmät ovat lasittuneet) ja horjahduksiin. Ja kotoa ei voi lähteä mihinkään, varsinkaan ilman sitä miestä. Uskallappa poistua lasten kanssa vaikka kauppaan, niin sen kyllä tietää, mikä kotona odottaa. Keittiönpöydän ääressä nuokkuva outo mies. Tai sitten vastassa on mies, jonka joka toisesta sanasta saattaa saada selvää. Väliin tulee kummallista hörötystä, kun ne omat hyvät vitsit on niin makeita.

Tähän loppuun nyt vielä täytyy todeta, että on vielä yksi syy sille, miksi tässä olen. Mieheni juominen meni todellakin överiksi rakentamisen aikana. Hän uupui ihan totaalisesti. Jossa varmasti alkoholi oli iso tekijä. Mutta tuon muuttamisen jälkeen meni pitkään, että homma oli aivan holtitonta. Mutta noin vuosi sitten tilanne alkoi kääntyä pikkuhiljaa parempaan päin. Juominen on kaikkinensa koko ajan vähentynyt. Ehkä elättelen vielä toivoa siitä, että tämä suunta jatkuisi… En vain tiedä, kauanko vielä jaksan odottaa… Vai jaksanko enää.

Olen pahoillani, mikäli tämä tekstini on sekavaa luettavaa. Olen tällähetkellä melkoisen pyörryksissäni ja väsynyt tästä kaikesta.

9

Tuossa osa jo kummasteli AAssa saamianne neuvoja. Olisko paikka ollut kuitenkin A-klinikka? Siellä lähdetään asiakkaan “tarpeista”, jos asiakas haluaa harjoitella kohtuukäyttöä, niin heille se on OK (vaikka suurin osa A-klinikan asiakkaista on niin riippuvaisia alkoholista etteivät koskaan kohtuukäyttöön kykene). AA on yksityinen, riippumaton seura, jossa alkoholismista raitistuneet auttavat vertaisiaan raitistumaan alkoholismi- nimisestä sairaudesta. AA:ssa nähdään selvästi ettei kohtuukäyttö onnistu kun riippuvuus on syntynyt, siellä ei varmasti sellaista suositella. AA perustuu vapaaehtoisuuteen, ei ole työntekijöitä vaan yhdessä kokouksia pitäviä vertaisia jotka kertovat kokemuksiaan ja käyvät läpi 12 askeleen ohjelmaa kohti raittutta (askeleissa myönnetään voimattomuus alkoholin suhteen, myönnetään, että tarvitaan apua, halutaan ottaa apu vastaan, käydään läpi omaa elämää, pyydetään anteeksi ja hyvitetään aiheutetut vääryydet jne, kuin kognitiivista psykoterapiaa). AAn rinnalla on AlAnon, jossa alkoholistien läheiset käyvät purkamassa tuntojaan. Siellä voi käydä myös purkamassa paineitaan ja kuuntelemalla muita tajuta kuinka alkoholismi on sairastuttanut omaa perhettä ja tehnyt omasta käyttäytymisestä itselle vahingollista. Kokeile auttaisiko, monia on AA ja AlAnon auttanut! :smiley:

10

Hei TT, sorry kun nyt jauhan tästä yhdestä pikkuasiasta… mutta voisiko olla, että miehesi on käynyt A-klinikalla, eikä AA:ssa? Nimittäin AA:ssa ei ole työntekijöitä, eikä sinne mene vaimot mukana. (Paitsi jos on joku avopalaveri, silloin voi kumppani olla huoneessa kuuntelemassa) A-klinikalla kuulemma joskus voidaan kannustaa vähempään käyttöön, mutta AA on 12-askeleen vertaistukiryhmä, jossa on kiertävä puheenvuoro, kukaan ei kommentoi toisten puheita, enkä ole koskaan kuullut että kukaan olisi siellä kannustanut kohtuukäyttöön.

11

Toivomustähden tarina on niin tutunkuuloinen. Jos haluat vinkkiä, mitä voisi tehdä, niin annan tällaisen, joka on auttanut minun lähipiirissäni: Ota ukkosi mukaan ja menkää yhdessä kuuntelemaan luento alkoholismista. Alkuluennot eivät maksa mitään, mutta niillä saattaa tapahtua se, että alkkis havahtuu “unestaan” ja pääsee kiinni raittiudesta. Niin on käynyt monille ihmisille. Hiukan vaikea selittää lyhyesti, kun en haluaisi, että kirjoitukseni tulkitaan mainostamiseksi. Monet tämä on kuitenkin tuonut ns. haudan partaalta takaisin elämään. Jos ukkosi ei tule, niin mene yksin. Saat faktatietoa asiasta, joka tulee kietomaan sinun ja lastesi elämät kuin hämähäkki verkkoonsa, jollet pääse pyristelemään siitä irti. Irrottautumiseen ja toipumiseen tarvitsette apua te muut joka tapauksessa, kävi ukon miten hyvänsä.
Jos haluat lisää tietoa, voin kertoa omia kokemuksiani, vaikka yksityisesti.

12

Toivomustähti

Meillä on myös se yhteinen tunne jaettavanamme, että minunkin mieheni on parhaimmillaan ollut todella ihana lasten isä, tekee paljon asioita kotona, on todella ihana ja huolehtivainen. Pikkuhiljaa vian tuo piirre hänessä on jäänyt taemmas ja nykyisin kohtaan usein ilkeilevän, sisäänpäinkääntyneen ja kovin vieraaksi käyneen henkilön. Kerta kerralta hänen on vaikeampi ja vaikeampi käsitellä omaa juomistaan ja sen aiheuttamia harmeja. Hyvä, jos enää edes anteeksi pyytää. Ei mitään selittelyjä eikä asian käsittelyä.

Ja seuraus on se, että kuonaa on kertynyt niin paljon että yhteinen onnellinen tulevaisuus näyttää kovin vaikealta vaikka mieheni raitistuisikin. (kova yritys taas kerran päällä…). Ja kun olen niin monta kertaa itse antanut uuden mahdollisuuden ja yrittänyt jatkaa eteenpäin hyvällä ja hyväntahtoisesti - ja aina vaan tullut petetyksi, niin kai sitä omaksi suojaamisekseen jossain tulee raja vastaan.

Tuntuu tosi pahalta kun ajattelee niitä ihania hetkiä ja aikoja, jolloin oikeasti arvostin miestäni ja meillä meni hyvin. Sekin, että näkee toisen ala-arvoisessa kunnossa (sammuneena, örveltämässä) nakertaa kyllä rakkautta. Kai sekin on luonnollista??

Jokaisen aamun olen kuluneella viikolla aloittanut pikkuisella itkulla kun en tiedä mitä pitäisi tehdä ja pelkään tulevaisuutta. En enää haluaisi elää toista näin ankeaa syksyä mutta epäilen omaa rohkeuttani tehdä ratkaisu. Miehestäni siihen ei taida olla. Vaikka erosta ollaan puhuttu niin tuntuu, ettei hän ota tosissaan eikä panosta. Olen sanonut minkälaisia asioita itse haluaisin ja kaipaisin, jotta voisimme edes yrittää jatkoa, mutta sanani taitavat valua aivan hukkaan. Olo alkaa olla sellainen, että jos toinen ei kertakaikkiaan pysty käsittelemään omien töppäilyittensä seurauksia (=minun pahoinvointiani ja harmitustani) niin eipä yksi ihminen voi parisuhdetta pelastaa.

Voi kun voisi jotenkin herätä ja kaikki olisi vain pahaa unta.

Nytkin piti tehdä piparitaikinaa ja muita jouluvalmisteluja mutta omat voimat ja into ovat aivan kateissa. Mies onneksi työasioillaan tämän päivän.

13

Rakkautta kannattaa vaalia, ja poistua katsomasta sellaista juoppoa. Kun rakkaus loppuu niin se on vaikea saada takaisin. Kyl se niin on että ihmisten pitää olla raittiita, tai vähintään ei-alkoholisoituneita ennenkun parisuhde voi toimia.

14

Sanominen ei mene ikinä hukkaan, jos sanoo sen mitä tarkoittaa. Mutta kun sanoo, ei kannata olettaa että muutos tulisi. Mutta sanoa itsensä takia se mitä haluaa sanoa. Se ei koskaan hukkaan mene, vaikka juoppo ei ikinä raitistuisikaan.

15

Hei, olen tosiaan hölmösti sekoittanut AA:n ja A-klinikan… Kiitos, että korjasitte. Kiitos “Vieras” vinkistä. Epäilen, että miestäni en luennolle tällähetkellä saisi. Hän kokee, että pystyy hallitsemaan juomistaan. Minä näen asian toisin. Hän ei esim. pysty nykyään ottamaan vain yhtenä päivänä, vaan juominen jatkuu seuraavana päivänä. Se on hirveää. Meillä oli tämän viimeisen episodin toisena päivänä se tilanne, että minun täytyi lähteä iltavuoroon töihin. On ihan kamalaa, kun koittaa seurata ja kytätä ja haistella, että onko nyt aloitettu uudestaan. Voinko lähteä töihin vai täytyykö alkaa hakea lapsille selväpäistä hoitajaa. Mieheni ei tunnu ymmärtävän sitä, että pahinta melkein itselleni koko asiassa tällähetkellä on se, että en luota häneen. Olisi mielenkiintoista käydä jollakin luennolla kuuntelemassa. Alkoholismi sairautena on paljon (miten sen sanoisi) “monisäikeisempi”, kuin olen osannut kuvitellakaan.

Voi “syyslintu”, tiedän tuon tunteen,kun on niin paha olla, eikä saa asioita tehtyä. Meidän piti tuona miehen krapulapäivänä (eli toisena juopottelupäivänä) ostaa loput lahjat kahdestaan. Käydä kuusi katsomassa. Vaan se olikin painajaisunta koko päivä. Menin lähes jalattomaksi, en syönyt tuona päivänä mitään. Ravasin ikkunasta toiseen, autotalliin ja takaisin. Lähes sekosin, kun yritin selvittää, että onko hän juonut, aikooko juoda vai mitä. Töissä varmasti huomattiin itkuiset silmäni. Olen tullut hermoheikoksi asian suhteen.

Olen tuntenut samoin, kuin sinä “syyslintu”, että voisinko vielä ajatella yhteistä elämää miehin kanssa, vaikka hän raitistuisikin. Voinko vielä rakastaa, luottaa ja arvostaa häntä. Itse olen tuntenut häntä kohtaan toisinaan niin suurta halveksuntaa, että on todellakin tuntunut hyvin, hyvin epätodennäköiseltä, että voisin häntä enää mitenkään kunnioittaa. Eikös rakkauden perusta ole juuri toisen kunnioitus, arvostus sekä luottamus?

Mieheni kaverit ihmettelevät miehelleni, miksi olen hänelle niin tiukka. Hänhän oli yli 2kk juomatta kokonaan!! Eipä tainnut mieheni kertoa, että on ehkä tapahtunut “hieman” muutakin. Jotain, mitä hän ei ole heille kertonut. Sopivan tilaisuuden tullen kerron heille kyllä asian todellisen laidan.

Todella vaikea tilanne tällainen. Vuoden -12 syksy oli meidän perheen hirvittävintä aikaa, tämänhetkinen tilanne ei ole lähelläkään sitä. Mutta kun olen nähnyt sen hirveyden, mitä alkoholi saa mihessäni aikaan, en siedä enää mitään. En edes sitä saunaolutta. Ja tätä ei mieheni tunnu ymmärtävän. Pitäisi kuulemma antaa hänelle mahdollisuus näyttää. Voi hyvä ihme, kuinka paljon olen hänelle tilaisuuksia antanut.

16

Toivomustähti hei

Kirjoituksesi ovat kuin kaikuja omasta elämästäni… ja hei, kaiken tämän inhottavuuden keskellä se tuntuu hyvältä!

Noista juomismääristä ja tiukkuudesta: mieheni on aina humaltunut tosi pienistä määristä ja joskus yhdessä jonkinlaisessa terapiassa ollessamme olen huomannut, että minua pidetään tiukkiksena kun “noin pienistä määristä” hermostun. Olen kyllä itse ajatellut, että määrästä viis. Jos alkoholi tuntuu ongelmalta se on ongelma. Ja tärkeämpää kuin määrät on mielestäni se missä ja kenen seurassa juo. Ei siis lasten kanssa!!!

Ja juu, näinhän siinä käy kuten kuvasit: kun on tarpeeksi kauhetta nähnyt ja kokenut ei siedä enää mitään. Ja minua kyllä kuvottaa jo nähdä muitakin örveltäjiä. Meillä täällä kylillä on yksi vanhempi henkilö, joka usein kulkee kaduilla melkoisessa tuiterissa - ja on silloin niin kovin puheliaalla päällä. En yhtään jaksaisi kuunnella enää vieraitten humalaisten selitystö ja sössötystä!!! Tekisi mieli huutaa tosi rumasti. Oma sietokyky on siis varmastikin ylitetty näissä kuvioissa.

Tuo haistelu ja kuulostelu on kauheaa. Omat tuntosarvet kasvavat tosi pitkiksi ja sitä on koko ajan valppaana ja aistimassa että onkohan nyt taas sellainen vaihde päällä. Ja se, että toinen kieltää kirkkain silmin juoneensa on kai enemmänkin hänen valehtelua itselleen. “Eihän tässä nyt mitään pahaa, pari kaljaa vain…”.

Tänään puhuin ensimmäistä kertaa melko suoraan suunnitelmistani ja ajatuksistani (ero siis) eräälle ulkopuoliselle henkilölle. Toisaalta tuli helpottunut olo, kun hänkin tuki ja osoitti ymmärrystä. Sanoi olevansa apunani. Toisaalta tuli tosi paha mieli ja tunne, että olen pettänyt miestäni kun näin hänen tietämättään puhun muille. Voi itku, kun olisikin se kristallipallo ja näkisi tulevaisuuteen ja selviäisi miten tässä on käynyt.

Toivomustähti, voimia joulunalusaikaasi! Olen ymmärtänyt, että teillä on hieman pienemmät lapset, joten joudut kyllä yrittämään ja ehkä esittämäänkin heidän vuokseen. Omat lapseni ovat jo niin isoja, että olen kyllä sanonut jotenkin ympäripyöreästi etten tänä jouluna jaksa kovasti huhkia ja höösätä. Pakolliset kuviot ja ruokaostokset vain - ja toivottavasti edes jonkinlainen rauha kotona. En usko, että mieheni juo mutta ilmapiiri kotona on kireä. Ja korkki aukeaa sitten, kun lähden käymään omien sukulaisteni luona. Suuria odotuksia siis minulla ei ole joulun suhteen, koitan jotenkin tehdä oman oloni siedettäväksi ja yrittää edes vähän nautiskella lasten kanssa.

17

Hei Toivomustähti,
Suhtaudu varauksella kaikkeen, mitä miehesi sanoo, mm:ssa siihen, mitä hänen kaverinsa muka sinusta sanovat. Luultavasti eivät mitään.
Hae ihmeessä apua Al-Anonista.

18

Kiitoksia vastauksistanne. Toivon, että joulu sujunut kaikilla mukavasti. Meillä mies heitti ennen joulua kylmän kiven niskaan. Joi 20. ja 21. pv itsensä siihen kuntoon, että jouduin taas lapsille hoitajaa etsimään, kun hänestä ei lastenhoitohommiin ollut. Siinä sitten yritin taas lapsille vedet silmissä joulua laittamaa. Uudeksi vuodeksi ei sanonut ostaneensa mitään juotavaa, vaan niinpä vain taas illanpäälle kummasti humaltui. Minuun iskee aina tuossa vaiheessa ihan hirveä ahdistus. Ajoin miehen pihalle, kuten nykyään aina teen. En kertakaikkiaan voi katsella häntä, en vain voi olla saman katon alla. Tätä valehtelua ja luottamuksen uudelleen ja uudelleen rikkomista tämä on ollut. Antabusta on aloitettu ja lopetettu, en ole sitä edes vaatinut nyt, koska jos ei ihmisellä ole halua olla perheensä kanssa selvinpäin, en minä häntä siihen pakottamaan ala. Jossakin vaiheessa se vain sitten toivottavasti on siinä. Odottelen, että milloin kykenen lähtemään.

Eilen mies taas joi. Meni ulos puhelimeen ja kuulin, miten puhui minusta kaverilleen. Kuulin hänen puhelunsa oven läpi. Olen ajatellutkin, että valehtelee, vääristelee ja vähättelee asioita muille. Kertoi kaverilleen, kuinka hän ei muuta halua, kuin, että saisi ottaa pari kaljaa illalla, kuinka minä manipuloin ja hallitsen häntä. Jätti tietysti kertomatta sen, miksi tähän tilanteeseen on tultu. Kuinka hän on juonut alkoholia joka päivä useamman vuoden ajan. Jätti kertomatta, että kyse ei ole parista oluesta, vaan pullosta raakaa viinaa. Jätti kertomatta, kuinka lapset ovat loukkaantuneet hänen juomisensa vuoksi yms, yms. Joten ehkä hänen kertomansa kavereidensa puheista ovat totta. Mies on kiero kuin korkkiruuvi.

Tänään lupasi olla juomatta. On tosiaan päivänä muutamana ottanut sitä Antabusta ja ilmeisesti sen vuoksi menee ottaessaan kirjavaksi kasvoiltaan. Nyt on kirjava, kuin räsymatto, haisee alkoholilta. Ei kovin humaltuneelta kuitenkaan vaikuta, mitä tämä oikein on? En enää tiedä, mitä uskoa. Epäilen omaa järkeäni. Itkettää ja harmittaa. Tuntuu, että en kehtaa enää mihinkään edes tätä asiaa vuodattaa. Tunnen itseni niin saamattomaksi, aina vain annan tämän jatkua, itken, mutta en kuitenkaan saa tehtyä asialle mitään.

Minun tosiaan pitäsi hakea sitä apua itselleni. Minä tosiaan epäilen kyllä kaikkea, mitä hän nykyään sanoo, mutta siitä huolimatta yllätyn aina siitä, kuinka röyhkeä, salakavala ja kiero hän on.

19

Täällä taas tuntuu lähtevän “normi” pyörä käyntiin. Juominen vaikuttaa taas lisääntyvän. No se nyt ei ole mitään uutta ja ihmeellistä. Näinhän se menee. Ylämäen jälkeen tulee alamäki. Mutta olen tässä vuosien aikana saanut nähdä ja kokea jos ja vaikka ja mitä. Carmolis tipat ja yskänlääkkeet on kadonneet tuosta vaan. Mies on syönyt kipulääkkeitä pitkään. Taitaa olla 10 vuotta hyvinkin kasassa. Se, mikä tässä on ihmeellistä, on se, että en ole ymmärtänyt lainkaan, että miehelläni on riippuvuus niihin. On kyllä aikoja, ettei ole lääkkeitä syönyt, mutta tälläviikolla vasta tajusin sen, että viimeisin riippuvuus on ollut Panacod. Soitti minulle raivona, että lääkäri oli kysynyt, mitä kipulääkettä hän haluaa. Mieheni kertoessa lääkärille, että haluaisi Panacodeja, olikin lääkäri ehdottanut (ja myös kirjoittanut) Arcoxia (60mg). Onko täällä muilla tietoa/kokemusta kyseisestä lääkkeestä? Itse en ole koskaan kuullutkaan. Miksi tuo lääkäri ei kirjoittanut Panacodia? Mitä se näki sieltä papereistaan? Tuon Antabuksenko vai maksa arvot :confused: Jotain tuolta Saunan puolelta löysinkin, mutta haluaisin tähänkin kokemuksia/tietoa näistä lääkeasioista. Miten tuo Panacod nyt sitten, ei kai sitä nyt alkoholin kanssa voi käyttää :open_mouth: Tämä meikäläisen pieni pää on nyt niin sekaisin näistä kaikista jutuista, että voi hyvänen aika sentään.

Taas sekavaa sepustusta. Huonosti nukuin viime yön. Pelotti eilen tulla kotiin, kun tosiaan epäilin,että mies on juonut, kun lapsetkaan eivät olleet kotona. Pelkoni osoittautui oikeaksi. Kävelylenkillä oli, kun kotiin tulin. Ja arvata saattaa, että matkanvarrelta oli jotain tarjoilua löytynyt. En tiedä, kuka on tämä hänen nykyinen ystävänsä, joka hänelle tarjoilee. On kuulemma kieltänyt kertomasta minulle tarjoiluistaan. Todellakin tosi ystävä.

20

panacod ja viina ei sovi yhteen,maksan surma. Soita vaikka apteekki.Arcos ei sovi kaikille,kannattaa lukea sivuvaikutuslista…vinkki,vinkki.