Kiva kun kirjoitit @Lintuanna, oli kuva kuulla sinusta. Luulinkin että näin viime yönä unta ja ihmettelin mitäköhän sulle kuuluu ja olenkohan lukenut kirjoituksiasi vähään aikaan. Me ollaan täällä kaikki yhtä arvokkaita, riippumatta siitä miten raittius sujuu. Tälläiseen porukkaan mahtuu joku dissailijakin ja kaikilla voi olla huonosti harkittu hetki, älä jää niihin kiinni, keskity enemmistöön ja omaan paranemiseen. Rohkeasti vaan kynää käteen jos siitä on toipumisessa apua!
1 tykkäys
Lintuanna…
Ei sinun tarvitse olla valmis ja raitis kun tänne kirjoitat.
Olen hieman surullinen…
Mutta voimia sinulle.
1 tykkäys
Niinpä ei todellakaan tarvi olla raitis jo valmiiksi… miksikä tänne tarvis edes tulla jos ihan omin avuin ilman tukea selviää elämästä.
Minä myönnän etten selviä ilman muiden ihmisten tukea ja toivottavasti minäkin voin tukea muita ja antamaan vinkkejä mistä saa apua.
Tänä aamuna tajusin että olen niin luuseri ja toisten perässä menijä… no sekin minun on vain kiltisti hyväksyttävä. Mutten onneksi enää mene alkoholinhuurujen perässä enkä muidenkaan päihteiden… Tai en ole luuseri. Olen rohkea ja itsellinen, pärjään ihan hyvin, mielikuvitus vain jonain hetkenä luo ihan vääriä kuvia ja melkein jo uskoin ja vaivuin itsesääliin.
Nyt pää pystyyn ja kohti uusia seikkailuja:)
2 tykkäystä
Minulle tuli sellainen päähänpinttymä että kirjoitan tänne vasta sitten kun olen ollut tasan kolme kuukautta selvinpäin. Sitten, kun olen ylittänyt ne minun kahden kuukauden selvinpäin -olot kuukaudella. Sitten uskallan kirjoittaa, jos nyt silloin tekee mieli kirjoittaa.
Et todellakaan ollut ainoa mokailija ja luulen että taustalla Päihdelinkkiä lukemassa meitä epäonnistujia, juomiseen repsahtajia on paljon. Itselläni kesäloma oli aivan hirveä. Loman viimeisinä päivinä istuin salmiakkikossun ja lonkeroiden kanssa laavulla järven rannalla itkien ääneen, että “mä en halua olla tällainen, mutta kuitenkin koko ajan oon”. Siitä epätoivoisesta itkusta jäi jotain käteen ja sieltä lähtien olen ollut selvinpäin. Aloitin siivoamalla, puhdistamalla perusteellisesti jääkaappini ja ostamalla sinne kaikkea järkevää, terveellistä ja silmääni miellyttäviä tuotteita, joiden sisällöstäkin pidän.
Mielestäni tuo sinun vähentämis-suunnitelma kuulostaa hyvältä. Meitä on niin erilaisia alkoholinkäyttäjiä, että keinot vähentämiseen/lopettamiseenkin ovat erilaisia. Mielestäni jokainen tyyli matkan taittamiseen on tänne tervetullut <3
2 tykkäystä
Kiitos kaikille vastauksista, sain uutta mietittävää. @Reepu ymmärrän niin hyvin tuon tavoitellun 3 kuukautta! Jotain tuollaista mullakin oli ajatuksissa, että ensin pitää onnistua ja vasta sitten kirjoittaa, että en ole vaivaksi muille ja muuta yhtä älytöntä. Myös se oma vaativuus nostaa tässä päätä, kun pitäisi tehdä ensin sitä ja tätä ennen kuin voi kirjoittaa. Vähän sama ilmiö kuin se, että jotkut laihduttavat ennen kuin kehtaavat alkaa käydä kuntosalilla. Tai itse asiassa ihan sama ilmiö.
Mietin myös sitä, että aiemmin kirjoitin tänne kaikista retkahduksista itseäni ruoskien, niin ehkä sekään ei ole ihan tervettä. Vaativuus siinäkin taustalla. Voisin suhtautua itseeni myös myötätunnolla, että vastoinkäymisiä on ollut vain liikaa ja voimavaroja liian vähän. En ole valinnut sitä itse eli voisin luopua myös syyllisyyden tunteesta. Toki se on helpommin sanottu kuin tehty, mutta ainahan voin yrittää.
Olen huomannut, että nykyään juominen saa minut surulliseksi ja silti olen jatkanut sitä. Kun viime vuoden heinäkuussa repsahdin n.8n vuoden jälkeen, aloin heti kirjoittaa tänne sen kummemmin sitä ajattelematta. Olen kirjoittanut valtavasti, kuten ketjun viestien määrästä voi päätellä. Alusta asti oli jotenkin selvänä se, että pyrin uudelleen täysraittiuteen. Mutta ilmeisesti osa minusta on eri mieltä, varsinkin siitä lähtien, kun sisäinen motivaatio lopahti. Silti roikun näillä raittiuteen pyrkivillä palstoilla koko ajan eli en ole vielä luovuttanutkaan. Olen kai aika eksyksissä. Jotenkin vaan tunnen itseni sen verran hyvin, että tiedän, en koskaan lakkaa tavoittelemasta täysraittiutta.Kesti se sitten miten pitkään tahansa.
Mielenkiintoinen ilmiö on se, että olin ensin kuukauden juomatta ja sen jälkeen juominen repesi käsiin. Olen monesti lukenut, että tipattomien jälkeen, käyttö lisääntyy entisestään. Että yhtäkkiä juodaankin “kaksin käsin”. Ilmeisesti minulla on sellainen vaihe menossa. Ja, että tiedän, että pitää lopettaa, mutta en pysty/osaa vielä. Annanko itseni juoda vielä eri verukkeilla, voi olla. Siksikin mietin viitsiikö sitä tänne kirjoittaa, mutta toisaalta olen varma, että tulen taas lopettamaan kokonaan.
3 tykkäystä
Hei, Lintuanna.
Sinulla on selvästi ongelma alkoholin käytön suhteen. Siksi voit kirjoittaa täällä, vaikka satatuhatta viestiä.
Minulla tulee, uskoakseni, ensi keväänä 8 vuotta ilman alkoholia. Minä kirjoittelen edelleen, vaikka minulla ei ole alkoholiongelmaa. Jos toisen meistä olisi pakko poistua täältä, enkö se olisi silloin minä?
Muistatko hetken kun ensimmäisen kerran kohtasimme tällä palstalla? Kerroin silloin linnuista jotka kuolivat kaukana pohjoisessa.
Sinä, Lintuanna, olet takuulla vahvempi kuin yksikään niistä linnuista.
3 tykkäystä
No ei kumpikaan saa lähteä kirjoittamasta, ja toivottavasti ei kukaan lähde. Kumpikin ja me kaikki ollaan täällä tärkeitä. Joku jossain lukee ja ymmärtää mitä meistä joku kirjoittaa, me kun ollaan niin erilaisia ja silti jossain kohtaa samanlaisia.
3 tykkäystä
Kiitos sanoistasi @Putkis_0132! Hyviä pointteja sinulla. Muistan toki linnut, pitää yrittää voimaantua tästä. Alkoholiongelmani on selvä.
1 tykkäys
Miten te muut saitte sisäisen motivaation juomisen lopettamiseen?
Minulla on edelleen lähinnä ulkoista motivaatiota. Järjellä tiedän, että pitää lopettaa juominen, tunnepuoli vain haraa vastaan. Olen huolissani terveydestäni ja lihomisestani, silti nekään ei riitä. Olemme terapiassa puhuneet paljon juomisestani ja terapeuttini kehotti tutkimaan itsetuhoisuutta. Mietin myös onko juomisessani passiivisaggressiivista uhmaa miesystävääni kohtaan, kun hän tuotti suhteemme aikana ison pettymyksen ja muutoksen suunnitelmiimme. En osaa käsitellä pettymystä ja juon uhmakkaasti pilaten sitten kaiken lopunkin, näin kärjistäen sanoen. Epäkypsäähän se on, minulta vain puuttuu paremmat keinot.
Kirjoitin samasta asiasta I am soberin ryhmiin, minut saatetaan tunnistaa Plinkin Lintuannaksi, mutta se ei nyt haittaa. Tärkeintä olisi saada kuulla muiden ajatuksia siitä, miten te olette saaneet sisäisen motivaation. Ei ole välttämättä mikään helpoin aihe ja vastattava kysymys. Kainosti toivon, että edes joku jaksaisi vastata.
Toisaalta uskon, että monelle riittää huoli terveydestä ja vaikka lihomisesta, jolloin on pakko vain todeta, että valitettavasti minulle ei riitä. En edes mokaile kännissä, että tulisi sellaisia morkkiksia. Juomisesta tosin tulee morkkiksia. En tajua miksei ne riitä juomisen lopettamiseen. 
Mietin aiemmin, että siirtyisin ensin Vähentäjiin, koska se voisi auttaa, vaikka lopullinen tavoitteeni onkin lopettaa uudelleen kokonaan. Ehkä kirjoitan sinne heti tänään.
2 tykkäystä
Ajattelin vielä kirjoittaa, että toki tiedän, että en yhtäkkiä muiden neuvoillakaan saa sisäistä motivaatiota synnytettyä. Kaipailen vain näkemyksiä. Aloitin kirjoittamaan Vähentäjiin, sekin varmasti helpottaa. Elämä tuntuu edelleen olevan kriisissä, vaikka koirani ja isäni kuolemasta alkaa hiljalleen olla aikaa. Uusi hyvä juttu on se, että ollaan siskoni kanssa sovittu yhdessä juomisen vähentämisestä. Meidän ero on siinä, että sisko on sanonut suoraan, että ei halua lopettaa kokonaan ja minä taas olen sanonut, että haluan lopettaa kokonaan.
1 tykkäys
Todella kiva jos alat kirjoittamaan vaikka tuonne Vähentäjiin, minä ainakin luen mielelläni kirjoituksiasi, oli ne kirjoitettu millaisessa tilanteessa tahansa <3
1 tykkäys
Kiitos @Reepu 
katsotaan mitä saan raapustettua. 
1 tykkäys
Itselläni päätös lopettaa johtui siitä että terveys petti eli oli pakko. Mieli olisi halunnut edelleen jatkaa. Sitä tässä päivittäin taistellaankin mielen kanssa. Toivon itsekin ettei tekisi mieli, mutta valehtelisin jos sanoisin että juomis himot loppui kun lopetin.
Tänään oli pitkästä aikaa vaikea päivä. Nousin sängystä väärällä jalalla ja naama on ollut norsunvitulla koko päivän. Sori kielenkäyttöni.
Menin vielä katsomaan ryyppämisestä kertovan elokuvan joka oikein yllytti juomaan. Tuossa äsken mietiskelin että alko olis vielä ysiin asti auki. Toki tiedän että ERITTÄIN huono idea, mutta täytyy taistella mieltä vastaan.
Ehkä vaan yritän selviytyä tästä päivästä kun huomenna voi taas olla perempi päivä.
Olen yleensä pirtsakka iloinen persoona mutta välillä kun tulee huono päivä niin se on sit oikeesti huono. Nyt on sellainen.
1 tykkäys
Voi kyllä olla että aiheutan kiukun itselleni tahallaan että saisin vaan hyvän syyn juoda.
1 tykkäys
Nyt tsemppiä pysyä tiukkana @Nainen38! Kadut niin paljon huomenna, jos nyt lankeat hyvän alun jälkeen. Sitten on koko huominen ja ensi viikostakin vähintään hyvä siivu pilalla. Sen sijaan voit valita aamulla kiittää itseäsi runsain mitoin, kun ajatuskin juomisesta tuntuu taas oikeasti typerältä. Älä lähde siihen muutaman tunnin “ilon” takia. Minäkin olen täällä ihan selvinpäin, niin myös moni muu. 
Motivaatiosta. Pakko myöntää, että piti käydä vielä lukemassa sisäisen ja ulkoisen motivaation määritelmistä. Enkä silti ole ihan varma. No sen tiedän, että alku mentiin pitkälti ulkoisella, ihan kuten kohtalotoveri tuossa edellä hienosti osoittaa. Että vaikeuksia on ja itseään pitää yksinkertaisesti pakottaa olemaan juomatta. Raittiiden kuukausien karttuessa on sisäinen motivaatio vahvistunut ja pintaan tullut yhä vahvempi ajatus siitä, etten aidosti halua juoda. Silti ulkoisetkin motivaation lähteet täytyy pitää jatkuvasti mielessä, eli kaikki se paska mitä juomisesta taas vähintäänkin jollakin aikataululla vääjäämättä seuraisi. Ja toisaalta se hyvä, mitä on seurannut ja seuraa yhä juomattomuudesta. Se kaikki vahvistaa sisäistä halua, mikä lienee kuitenkin oleellinen tekijä pitkän tähtäimen onnistumiselle.
Olen kirjannut I am soberiin pitkän listan asioita kohtaan “Miksi teen tätä.” Ihan ensimmäinen raittiuden alussa kirjoittamani kohta on näköjään “Haluan pysyä elossa.” Ei se enää tulisi ensimmäisenä mieleen, mutta silloin oli olo, ettei tässä enää nuoremmaksi tulla, eikä samalla menolla välttämättä paljon vanhemmaksikaan. Nyt tuon näkeminen jotenkin pysäytti. Sen jälkeen olen lisännyt kohtia vähitellen, ja viimeisimpänä on eräs haave, minkä haluan toteuttaa. Sellainen, mistä en vielä lopettaessani tiennyt mitään.
En tiedä onko näistä pyörittelyistä mitään apua, kunhan pohdiskelen. 
Ehkä tuo on tosiaan ihan kiva idea ottaa vauhtia vähentäjistä. Sehän toimi aiemmin sysäyksenä meillä molemmilla. Toivottavasti sinnekin löytyy uusia tai vanhoja kavereita vaihtamaan ajatuksia. Ja tietenkin täälläkin saa kirjoittaa kun siltä tuntuu.
Tsemppiä!
3 tykkäystä
Kiitos @Hiiri tsempistä. Tätä juuri tarvitsinkin. Ajattelin nukkua yön yli ja miettiä asiaa vasta huomenna kun mieli virkeämpi ja toivottavasti oikealla jalalla noustu ylös sängystä.
Tuo on täysin totta että ei sitä kaikkea nyt kannata heittää hukkaan parin tunnin iloittelun takia. Tämä sai minut miettimään asiaa tarkemmin. Ehkä käyn myös lukemassa aloitus tekstini uudestaan, se varmaan on hyvä muistutus.
3 tykkäystä
Kiitos vastauksista ja tsemppiä @Nainen38! olisi varmaan tärkeää hyväksyä, että sisäinen motivaatio voi kasvaa vasta juomattomien päivien jo kertyessä. Hyvä näkökulma.
3 tykkäystä
Tuosta olen kyllä vahvasti samaa mieltä. Minulla meni monta viikkoa, ennenkuin alkoi tuntumaan että motivaatio tosiaan voisi kantaa vähän pidemmällekin. Sitä ennen oli käytävä läpi monen monta kärvistelyä ja läheltä piti -tilannetta.
4 tykkäystä
Heipä hei!
Tunnistan tuon ajattelumallin. Join aikanaan itsekin jotenkin uhmakkaasti… siis kohdattuani pettymyksiä tai huonoa kohtelua, join itsetuhoisen uhmakkaasti.
Tyhmäähän se on, siis siinä lyö lyötyä eli tekee lisäpahaa itselleen, vaikka on kärsinyt riittävästi jo muutenkin.
Kun asiaa mietin, ehkä alkuun motivaatio raitistua löytyi kuoleman pelosta ja jollain tapaa tuon uhman/vihan kohdistamisesta itseni tuhoamisen sijaan torakkamaiseen selviytymiseen. Vaikka elämä, henkilöt x, y tai z tai yhteiskunta yrittävät litistää ja tuhota minut, en sitten kiusallanikaan anna sen tapahtua… ettei kukaan kertakaikkiaan saa minua juomaan vaikka tekisi mitä.
Ajan myötä viha on sulanut pois ja ajattelen valtaosan aikaa mennyttä ihan hyväksyvästi ja lempeästi. Annoin itse kohdella itseäni huonosti, kun en nähnyt omaa arvoani. Ikävästi toimineet ihmisetkin todennäköisesti toimivat niin omista haavoistaan käsin.
Nykyisessäkin suhteessani on ollut ongelmia. Heilan (itsellään epäilemä) adhd tuottaa tiettyä poukkoilua ja sitä kautta stressiä. Rehellisyyden nimissä mainittakoon, että omat ongelmani tuovat sitä myös. Toisaalta olemme pystyneet asioista aika hyvin puhumaan ja koska meissä on paljon samaakin, se tuo ymmärrystä toista ja toisen käytöstä kohtaan.
Muistutan lisäksi itseäni, että jos en kestä tai halua olla hänen kanssaan, vastuullani on tehdä asialle jotain eli erota.
Tähän mennessä isoin apu on ollut se kun olen yrittänyt olla hilloamatta pahaa mieltäni ja tuntemuksiani mielen kompostiin paisumaan räjähdykseksi tai muuntumaan itsevihaksi tai arvottomuuden tunteeksi, vaan olen ottanut ne puheeksi ja pyytänyt, että heila tekisi samoin. Jotenkin koen, että on helpompi elää ja olla, jos kommunikoi suoremmin, eikä toisaalta joudu arvailemaan, painaako toisen mieltä jokin.
Vaikeaa tuo välillä on, niinkuin kaiken muunkin uuden opettelu.
Tsemppiä kovasti! 
Kiitos, kun jaoit. Olen puhunut rakentavasti miesystävälle asiasta. Itse asiassa useampaankin otteeseen. Miesystävältä saan kiitosta rakentavasta avoimuudesta. Ei se aina tosiaan helppoa ole. Mun ongelma on se, että en meinaa millään päästä asian yli. Jään ikään kuin kiinni tunteisiin. Aina, kun joku asia liittyy pettymyksen aiheeseen, tunne nousee vielä voimakkaammin pinnalle. Ja takaraivossa se on ilmeisesti aika lailla koko ajan. Olen jopa miettinyt pitääkö nyt tämän takia erota, mutta en raaskisi. Nyt, kun tajusin juomiseni uhmakkuuden ja passiivisaggressiivisuuden olen päättänyt puhua siitä miehelle vielä kerran, kerroinkin jo oivallukseni hänelle, mutta puhun pettymyksestä vielä kerran ja sitten saan kyllä lopettaa sen. Otan vastuun siitä, että en pääse asian yli ja kirjoitan vastedes vaikka päiväkirjaan pettymyksestäni, mutta miesystävää en enää sillä kuormita. Olen tullut kuulluksi ja saanut anteeksipyynnön ajat sitten, on minun ongelmani, että en osaa käsitellä tunteita siten, että voisin päästää niistä irti.
Minunkin miesystäväni epäilee itsellään ADHD:ta ja myös minä epäilen sitä hänellä. Hän on rauhoittunut suhteemme aikana aika paljon, kun on työskennellyt asian parissa, mutta onhan se välillä aikamoista. Välillä esimerkiksi, kun olemme kaupoilla, hän saattaa impulsiivisesti lähteä jotain hakemaan sanomatta sanaakaan ja sitten joudun etsiä häntä pitkin kauppaa. Hänelle tulee myös vaiheita, jolloin impulsiivisesti ostelee kaikkea. Pari kuukautta sitten hän meni ostamaan jättimäisen television ja juoksumaton kotiinsa (ja saa toki ostaa kotiinsa mitä haluaa), mutta hän ei ole harrastanut nyt juoksua eikä ole käyttänyt juoksumattoa kuin pari kertaa. Siinä mielessä onni, että emme asu yhdessä sillä en missään nimessä haluaisi kotiini en jättimäistä televisiota saati jättimäistä juoksumattoa, jolle ei ole paljoa tilaa hänenkään kotona. Saa nähdä jääkö käyttämättä, alku on ainakin ollut hänellä tosi tahmea. No, annan hänen olla ja ostella mitä haluaa, ei ole minun asiani siihen puuttua. Seuraan vierestä mitä tapahtuu ja yleensä olen hiljaa. No, nämä nyt olivat vain pari esimerkkiä, miten ADHD ja impulsiivisuus näkyy hänestä. Ehkä kuormittavinta minulle kuitenkin on se, miten vaikeaa hänellä on töissä ja puhumme siitä joka kerta lenkillä. Hän vaihtaa usein työpaikkaa, vaikka olen yrittänyt hellästi vihjata, että tämän kaltaiset ongelmat tulevat aina seuraamaan perässä. Yritän tukea häntä jaksamaan ja toki sen teen, mutta välillä se tuntuu raskaalta, kun mikään ei muutu. Nyt sentään helpottaa, kun hän vihdoin suostui varata aikaa psykiatrilta eli en ole enää ainoa, joka häntä kannattelee. Se on iso juttu kummallekin.
Minustakin on helpompaa, kun puhutaan suoraan. Miesystävälleni se on vaikeaa, hän on vielä paljon enemmän konfliktin välttelijä kuin minä. Minä oikeastaan nykyään puhun kaikesta, koska en enää pelkää konflikteja miesystävän kanssa, kun ne menee yleensä aina rakentavasti miesystävän mykkäkouluja lukuun ottamatta. Niistäkin hän harjoittelee pois.
Minusta konfliktin välttely tekee ihmisestä vähän epäluotettavan ja jossain Hesarin haastattelussa psykoterapeutti sanoikin, että konfliktin välttelijä on kaikista epäluotettavin kumppani. Minä siis joudun usein arvailemaan ja kyselemään onko kaikki ok ja kannustamaan puhumiseen. Onneksi miesystävä on sentään omasta halustaan sitoutunut puhumisen harjoitteluun.
Kiitos tsempeistä, sitä tarvitaan!
1 tykkäys