Tämäkin oli hyvä kuulla. En tiedä missä vaiheessa aloin kuvitella, että juomisen lopettaminen onnistuu vasta, kun saan takaisin sisäisen motivaation. Josko voisin ulkoisen motivaation avulla sittenkin päästä edes alkuun, jos yrittäisin kovemmin. Lakkasin jotenkin yrittämästäkin, kun huomasin sisäisen motivaation loppuneen. Tätä näkökulmaa täytyykin alkaa miettiä ihan kunnolla. Kiitos, kun jaoit.
Kyllä minullakin on joissain asioissa samaa ja se ärsyttää itseänikin. Kuten totesit, eihän sitä loputtomiin voi purkaa pettymystään toiselle, vaan on jotenkin pystyttävä itse käsittelemään tunne ja päästävä sen yli.
Meilläkin on ollut yksi teema, josta heilan seurustelun alkuvaiheen tekemiset ja sanomiset osuivat itseäni kohtalaisen kipeään kohtaan ja en ole meinannnut päästä siitä yli. Myöhemmin tulkitsin sen läpi monia muitakin hänen lausumiaan. Tartuin ja keräsin “todistusaineistoa” oman tulkintani tueksi. Huomaisin ne mitkä sitä tukevat ja ohitin ne jotka ei. Näinhän ihmisen mieli helposti toimii muissakin asioissa.
Onneksi olen tuosta päässyt aika hyvin irti. Harvakseltaan sitä on lyhyesti sivuttu ja olen yrittänyt sen saman kelan pyörähtäessä käyntiin sanoa vaan että tuli taas ikäviä ajatuksia, muttei puhuta niistä, vaan kuunnellaako musiikkia tai tehdäänkö jotain, minkä tiedän piristävän mieltäni.
Luultavasti tietyn pisteen jälkeen samojen asioiden jankkaaminen vain vahvistaa niitä… Ehkä toistot ohittaa ne puolestaan vahvistavat sitä ohittamista. Pään sisäisen levysoittimen samaan uraan juuttuneen neulan saa kerta kerralta helpommin hyppäämään eteenpäin.
Minulla auttaa huumorikin, pystyn nauramaan itselleni ja myös tuolle juuttumiselle ja muulle. Olen joitakin tyhmyyksiä tehnyt tässä itsekin, sanonut ja toiminut epäreilusti, joten ehkäpä olemme heilan kanssa tasoissa; ajoittain yhtä lapsellisia molemmat. Heila teki aiemmin harkitsemattomia ostoksia ja sorruin itsekin tässä tunnekuohussa tilailemaan kaikenlaista ja peruuttelin niitä sitten sähköposteilla. Loppujen lopuksi tuntuu, että nämä vaikeudet ovat lähentäneet meitä.
Kaikkihan meniin täällä kuin reaalimaailmassa yhtälailla matkaa teemme, yritämme päästä eteenpäin, oppia, kehittyä ja saada elämämme paremmaksi. Elämää on joka askel, kaikki kompurointikin. Nyt, tänään. Ei vasta sitten kun saan sitä tai tätä tai sitten kun raitistun.
Voimia kaikille omalla polullaan!
”Minunkin miesystäväni epäilee itsellään ADHD:ta ja myös minä epäilen sitä hänellä”
Minä olen seurustellut nyt 14 vuotta ihmisen kanssa jolla adhd. Onhan se välillä aika raskastikin mutta olemme kääntäneet asian huumorin puolella ja se on parantanut suhtautumista siihen.
Hänellä usein tarve muutella kotimme järjestystä jopa päivittäin😁
Matot ovat saattaneet vaihtaa paikkaa keskellä yötä.
Hän saattaa lähteä hetken mielijohteesta ostamaan t-paitaa mutta tuleekin kotiin uuden imurin kanssa. Eikä edes muista mitä lähti alunperin ostamaan.
Hän saa loistavia ideoita usein. Milloin hänestä tulee veturin kuljettaja ja toisena päivänä hänestä tuleekin lentäjä.
Työpaikka vaihtuu usein, kun tylsistyy helposti.
Hänellä on nyt ollut lääkitys 2-vuotta ja huomaan selvän eron. Esim työpaikka ei ole vaihtunut tänä aikana. Päivisin poukkoilu on vähentynyt mutta iltaisin kun lääkkeen vaikutus hiipuu niin alkaa se ideointi ja mattojen vaihtelu.
Mutta loppupeleissä nuo ovat pieniä asioita esim. Verratuna omaan alkoholismiini.
Joo, huumori auttaa kovastikin. Minulla itsellänikin on impulsiivista toimintaa ja ehkä vähän erikoisia ajatuskulkuja ja jotenkin olen alkanut tottua ja jopa pitää heilan adhd-piirteistä.
Hymyilyttää, kun huomaan, että jaahas, nyt hän ei kuule, eikä näe mitään, kun on pakko löytää komerosta joku pikkujuttu, kun on välittömästi korjattava joku pieni silmää häiritsevä asia, mutta toisaalta viikon tiskivuori ei häntä häiritse.
Tai kaupassa saatamme molemnat harhailla jonnekin ja sitten etsitään tai soitellaan, mihin toinen on mennyt ja mitä hakemaan.
Minua on helpottanut, kun olen pystynyt rentoutumaan. Alussa stressitasoni nousivat jatkuvista muutoksista ja yllätyksistä, nyt nyt pystyn vähän paremmin menemään omaa rataani. Eihän minun ole pakko joka asiaan reagoida, sillä voihan heilakin välillä muuttaa muuttamansa suunnitelman takaisin alkuperäiseen, jos sillä kertaa pitäydyn siinä alkuperäisessä. 
olin vaan liian tottunut ja ehdollistunut hyppimään, jos joku hyppyyttää.
Minulla on ollut nyt mahdollisuus oppia uusia toimintatapoja.
1 tykkäys
Minä myös aluksi stressasin jatkuvista muutoksista ja yllätyksistä. Nykyään en niistä hetkahda. Ei ainakaan arki ole koskaan tylsää kun ei ikinä tiedä minkä idean hän keksii😁
Minulla on vielä tekemistä muutosten ja yllätysten kanssa. En osaa vielä suhtautua niihin ja menen helposti ylivireystilaan. Saatan suuttuakin. Kertoo varmasti karua kieltään sisäisestä turvattomuudestani. Yritän opetella rentoutta ja sitä, että en hätääntyisi niin helposti. Miesystävä taas on opetellut ennakointia. Kyllä itselläkin jotain eteenpäin menoa on tuntunut tapahtuneen, mutta vielä riittää työsarkaa.
Laitan tännekin. Täysi-ikäinen lapseni lähetti minulle tämän linkin. Onhan se tosi pysäyttävää. minulla on lapsenikin takia jatkuva huono omatunto, vaikka hän onkin jo täysi-ikäinen.
3 tykkäystä