Uusi yritys monen vuoden jälkeen

Tämä kuulostaa hyvältä, samoin se, että jo pyysit apua parvekekukkien kanssa. Nuohan ovat juuri niitä konkreettisia muutoksia raittiuden tueksi.
Pelkkä päätös olla juomatta ei kauas kanna ilman, että alkaa tehdä konkreettisia asioita sen eteen… että jokin muuttuu.
Hyvä sinä!

Toisekseen kotityöt voivat olla ihan kivaa yhteistä tekemistä. Heilan kanssa ruuanlaitto ja pyykkihommat ym sujuu sopuisasti ja vertailemme eriäviä tekotapojamme hyväntahtoisesti vitsaillen. Toki nyt olen tehnyt enemmän, kun hän on voinut huonosti.
(Exäni taas äksyili ja osoitti mieltään, jos pyysin häntä tekemään kotitöitä. Kaksion imurointi saattoi kestää 5h, kun lähestulkoon joka neliömetrin jälkeen hän piti tauon ja joi kaljan. Nyt en edes käsitä, miksi katselin moista niinkin kauan. :smiley: )

1 tykkäys

Tuota niin… onko tyhmä kysymys: Miksi sinä ostat kotiin alkoholia???

Muistan kun vielä juopottelin, olin kovasti yrittänyt lopettaa juomista, yksin, ilman AA:ta, tms. ,niin eräskin kerta kun olin opiskelemassa, tunnit loppuivat ja lähdin kävelemään kotiin. Kävelin Alkon ohi (ois ollut toinenkin reitti) ja havahduin vasta kun olin pullorivien edessä ja sätin itseäni ettei sinun pitänyt hakea viinaa!! Miksi täällä olet??? Ihan kuin olisin jossain huumassa, kuin jokin olisi minussa ja määräsi mitä teen. Tuon tilanteen jälkeen ei mennyt enää kauaa kun menin AA:han tajusin etten selviä yksin.
Sen jälkeen ei askeleet ole vieneet Alkoon, eikä kaupassa ole tarttunut käsiin olutta.
Täälläkin tuetaan toisiamme ettei sitä alkoholia tarvi ostaa kotiin. Kun yhden kerran välttää houkutuksen niin siitä se alkaa.
Mutta jos ostaa alkoholia kotiin niin on täysin mahdoton ajatus että voisi lopettaa juomisen???

Itsekään en koskaan kaada juomia viemäriin. Minusta se olisi tyhmää rahanhaaskausta.

Minulla itselläni on ollut sellainen kuvio, että ostan juomaa niin paljon, että jää myös krapulaoluet tai seuraavalle päivälle. Jotenkin jännästi juomien säilyttäminen jääkaapissa tuo turvaa. Pitää olla varaa, jotta voi juoda niihin oloihin, joita ei selvinpäin jaksa.

Joo. Ei ole kestävää touhua, jos jatkan vastaavaa. Sovitaanko nyt, että juomat jäävät kauppaan ja rentoutuksena toimii vaikkapa pieni kävelylenkki raittiissa ilmassa, jota hengitellä ja antaa raittiin ilman parantaa meidät, jotka kamppailemme virittyneiden olojen kanssa hakemalla lohtua alkoholista. Tiedän ettei tämä kaikissa tilanteissa toimi. Olen vaeltanut kännissä, mennyt luontoon voidakseni illalla juoda, käynyt lenkillä, jotta voin ryypätä saunaoluet sen päälle. Mutta jospa kuitenkin aina yrittäisimme ja puhuisimme itsellemme kauniisti. Ei tarvitse mennä 30 km:n vaellukselle ollakseen jotain. Vaeltaakin voi suorittamisen ilosta. Joskus 2 metriä sivulle astuminen riittää, vaikka omalle parvekkeelle, ja se, että hyväksyy tilanteensa ja haluaa auttaa itseään toipumaan.

Tällaista tuli nyt tänään… Tsemppiä!!

2 tykkäystä

Huomenta. Nykyään ei tekisi tiukkaa ollenkaan kaataa viinat viemäriin. Eikä oikeastaan ennenkään tehnyt tiukkaa, kaadoinhan minä viinoja lavuaariin… häpesin omaa kännäämistä niin paljon että vihasin alkoholia, vihasin ja häpesin kaikkea mikä liittyi juomiseen.
Olen hirmu onnellinen että tein niin, kaadoin viinat pois. Nyt ymmärrän kuinka tärkeää se oli.
nykyään karkkien ja herkkujen kanssa on sama peli, en osta niitä kotiin kuin harvoin, olkoon se “karkkipäivä” joskus, mutta ällö olo tulee mässäilystäkin, en sitäkään oloa halua itselleni.

1 tykkäys

En ole itsekään kaatanut viemäriin muuta kuin jotain avattuja juomia. Mutta se, että ne pitää itse juoda tai menevät haaskuun, on kyllä hyvin alkoholistinen ajatus. Onneksi ei tarvitse. Ne on lähtökohtaisesti aika helppo antaa eteenpäin tai vältellä kokonaan niiden ottamista omien seinien sisäpuolelle, jos niin haluaa. Onhan osalla tosiaan sama herkkujen kanssa. Eivät säily kaapissa, joten parempi olla niitä siellä pitämättä.

Toivottavasti Lintuanna pystyt taas jossain vaiheessa jättämään alkoholin. :blossom:

1 tykkäys

Minäkään en koskaan kaatanut kuin jotain avattuja ja sammumisen vuoksi seisomaan jääneitä tölkkejä viemäriin ja sekin tuntui pahalta. Alkoholi oli lähes aina sen jokaisessa muodossa minulle jotenkin todella arvokasta. Nyt vasta aivan hiljattain monen kuukauden raittiuden jälkeen huomaan suhtautuvani asiaan eri tavalla. Nykyään katson jotain olut lavaa sillä ajatuksella, että siinäkin on sitten vain paljon vettä ja etanolia. Ja sitten ripaus jotain muuta, joka tuo makua, enkä tuntisi varmaan yhtään mitään, jos näkisin kaiken sen kaatuvan viemäristä alas.

4 tykkäystä

Tai sitten voi laajentaa. Jos olen ostanut ne juodakseni, enkä ole lopettamassa, miksi kaataisin viemäriin? Jos olen lopettamassa, miksi en anna niiden olla jääkaapissa? Se, että ne kaataa viemäristä alas, on alkoholistista pelkoa, ettei hillitse itseään?

Olen antanut kaikki ylijääneet alkoholit kavereille. Eipä ole haitannut, vaikka ovat kaapissa venyneet, nytkään tämän lopettamisen aikana. Mulla on hyvä itsekuri.

1 tykkäys

Sama oli minulla. Alkoholi; tai lähinnä kaljatölkki tai -laatikko oli jonkinlainen valuuttayksikkökin. Saatoin harmitella terveyskeskysmaksua tms tyyliin siihenkin meni kaljalootan hinta ihan hukkaan :joy:

Nykyään ajattelen alkoholia syöpävaarallisena ja elämän tuhoavana myrkkynä, jonka kaadan mieluummin viemäriin kuin sisääni.
Toisaalta muiden juominen on minulle tietyllä tapaa neutraali asia, eihän kenenkään juomiseen voi vaikuttaa, eikä oikeastaan ole tarviskaan. Ex-puolisoni kohdalla näin sen hyvin. Toivon kyllä että jokainen raittiutta haluava onnistuisi raitistumaan.
Jokainen kuitenkin elää elämänsä niinkuin parhaiten taitaa ja on vapaa tekemään onat valintansa.

Mukavaa sunnuntaita!

5 tykkäystä

Minäkään en kaataisi juomia viemäriin, olisi mielestäni rahan haaskausta. Meillä kyllä on aina alkoholia nurkissa, mutta ne eivät onneksi aiheuta minulle houkutusta.

Toivottavasti LintaAnna saat voimia jättää juomat ostamatta ja alun raittiuteen. :heart: Kaikki omassa ajassaan ja paikassaan.

1 tykkäys

Lintuanna. Retkahduksiasi sekä kirjoituksiasi arvostellaan monen eri nimimerkin kautta ikävältä kuulostavaan sävyyn noissa joissakin muissa ketjuissa. Hehän saavat pitää mietteensä vapaasti. Mietteet heijastavat heidän ajattelutapaansa, eivätkä kerro sinusta. Luen kirjoituksiasi, enkä ole kokenut niitä samoin. Jatka vaan kirjoittelua! Tässä sinulle kesän ensikukkanen :blossom: tuomaan iloa päivääsi!

2 tykkäystä

Kiitos @Lempea_kettu, arvostan kommenttiasi todella paljon. :heart:

Taas yksi koitos taklattu tuossa taannoin ja toivon, että se jäisi viimeiseksi. Olen elellyt hiljaiseloa, hoitanut itseäni kuntosalilla ja levolla ja mansikoilla ja yrittänyt sietää hellettä. Iltaisin olen katsonut vaikuttavia luontodokumentteja, vaikka luonnon julmuus on pysäyttävää. Ryhmädynaamiset ilmiöt ovat totta kaikkialla, missä on ryhmiä. Myös täällä plinkissä. Olen hoitanut parvekekukkiani, mistä tulee hyvä mieli. Päivä kerrallaan.

4 tykkäystä

Surun ja muiden “negatiivisten” tunteiden merkitystä ei kannata väheksyä. Oikeastihan ne ei ole “negatiivisia” tunteita. Yhtä tärkeitä kuin vaikkapa ilo.

Erään psykologian kentällä tehdyn tutkimuksen mukaan surullisella tuulella olevat ihmiset ovat arvostelukykyisempiä, muistikin toimii paremmin. Onnellisten verrokkiryhmään verrattuna surulliset olivat myös motivoituneempia, herkempiä sosiaalisille normeille ja anteliaampia, he havainnoivat tilannettaan tarkemmin ja olivat motivoituneempia muuttamaan sitä. Lyhytaikainen surutila näytti synnyttävän myös herkemmin ja enemmän empatiaa. Tosi mielenkiintoinen yksityiskohta oli sellainen koe, missä surulliset ja onnelliset ihmiset saivat päättää antavatko rahaa itselleen vai muille, niin ilmeni, että surulliset ihmiset antoivat merkittävästi enemmän rahaa muille kuin onnelliset.

Minusta on positiivista, jos täällä palstallakin näkyy kaikki tunteet. Täällä kannattaisi olla tilaa niille kaikille. Vääriä tunteitahan ei ole olemassakaan. Luen sitä Ilon kirjaa, minkä mukaan aitoon iloon ei edes päästä sivuuttamalla vaikeita tunteita, vaan elämällä niiden läpi. Vaikeuksissa eläneet ihmiset myös arvostavat iloa ja onnea todennäköisesti enemmän. Sanotaan myös, että kärsimys voi jalostaa. Varsinkin, jos siitä löytää jonkun merkityksen. Minä olen löytänyt omasta kärsimyksestä mm.sen merkityksen, että en pelkää enää kuolemaa. Suhtaudun siihen nykyään eri tavalla, paljon positiivisemmin ja osana luonnollista elämää.

No, tällaisia tänään näin aamulla mielessä. Kohta suuntaan kuntosalille. Hyvää viikonloppua kaikille plinkkiläisille! :smiling_face:

3 tykkäystä

Tunteet kertovat aina jotakin, niillä on joku viesti, vaikeillakin. Kateus voi kertoa mitä kaipaa tai tarvitsee elämäänsä, viha tai kiukku jossakin ihmissuhteessa voi havahduttaa sen väristyneisyyteen jne.

Varmaan surukin voi lisätä auttamishalua tai empatiaa, tai joissain tilanteissa saa kääntymään sisäänpäin jonkinlaisen itsesäälin vallassa. Ainakin auttaminen tai muiden hyvien tekojen tekeminen usein lisää onnellisuuden tunteita. Pienikin apua tai vaikka roskien kerääminen voi tekijällekin tuoda hyvää mieltä ja merkityksellisyyden tunteita.

Ajattelen että kärsimys on osa elämää, kaipuu ja suru voi olla haikean kaunista. Kaipaan menehtyneitä lemmikkejä siihen tapaan ja joskus vanhempianikin.

Jollain oudolla tavalla raittiina omalla kohdallani tunteet ovat kohdattavissa ja hyväksyttävissä paremmin, niin hullulta kuin se kuulostaakin. Ne eiväti muutu itsesääliksi ja uhriutumiseksi, mikä juovaan aikaan tapahtui helposti.

Tuo mitä kirjoitit kuoleman hyväksymisestä osaksi elämää on tärkeä juttu, samoin jotenkin myös vanhenemisen ja muutoksen hyväksyminen.
Hetket ja tilanteet ovat ainutlaatuisia ja ohikiitäviä, mutta osaako niihin aina pysähtyä ja arvostaa niitä?
On kiva elää eri elämänvaiheet kokea ne ja nähdä mitä mikäkin tuo tullessaan. Luulin nuorena, että vanheneminen on kamalaa, mutra eihän tänä ole, päinvastoin. Kivuista, kärsimyksestä ja menetyksistä huolimatta nautin elämästäni valtaosan ajasta. Ei ihmisen mieliala voi olla koko ajan huippuhyvä. Poudan seass on sadetta ja ukkosta ja niitä kaikkia tarvitaan.

Mukavaa ja raitista päivää ka tsemppiä!

Olen miettinyt paljon onnellisuusparadoksia. Aikoinaan jo opin, että onnellisuus karkaa vain kauemmas, jos itse jatkuvasti tavoittelee onnellisuutta. Huomasin silloin, että elämällä merkityksellistä arkea, onnellisuus alkaa nousta itsestään arjen pienistäkin iloista. Lakkasin siis tavoittelemasta onnellisuutta ja sen sijaan pyrin elämään merkityksellistä elämää. Joka tapauksessa uuvuin työelämässä uudestaan ja nyt olen tajunnut uusiutuneen masennuksen ja anhedonian takia eksyneeni taas mielihyvän oravanpyörään, missä olen helpon mielihyvän ja äkkinäisen ilon perässä, vaikka kannattaisi keskittyä merkityksellisen elämän rakentamiseen ja elämiseen uudelleen. Eksyin polulta jossain vaiheessa ja nyt olen oivaltanut sen. Lakkaan siis taas juoksemasta helpon mielihyvän perässä.

Eilen olimme juhlimassa kevään uutta ylioppilasta ja pystyin olla täysin läsnä koko juhlien ajan, mikä ilahdutti. Tuntui taas hyvältä unohtaa itsensä ja elämänsä ja keskittyä uuden ylioppilaan juhlistamiseen. Omalla lapsellanikin menee paremmin, mistä suurin ilo kumpuaa. Olen tosi kiitollinen.

3 tykkäystä

Huh, on tuo traumapsykoterapia kyllä aikamoista. Oikeastaan olen alkanut jo vähän odottaa sen loppumista. Psykoterapiaprosessi tavallaan pakottaa kääntymään sisäänpäin ja tutkailemaan ja analysoimaan itseään juurta jaksain ja se, jos mikä, alkaa välillä puuduttaa. Ei jaksaisi miettiä itseään niin paljon ja olen sitä tehnyt vielä täällä plinkissäkin tosi paljon. Suurin työhän tehdään nimenomaan terapia-ajan ulkopuolella.

Minulla on nyt jo vuoden verran ollut käynnissä psykoterapian tuskallisin vaihe, joka on välillä ollut aika raakaa ja lohdutontakin. Joskus tulee mieleen, että senkinkö takia aloin uudelleen juomaankin sen n. 8 vuoden raittiuden jälkeen. Laskettiin terapeutin kanssa, että tätä uutta juomisaikaa on nyt vajaa 8kk, kun siitä vähentää ne pari kuukautta, mitkä olen ollut juomatta. Ja tuohon vajaaseen 8 kuukauteen mahtuu viikkoja, jolloin en ole juonut. No, joka tapauksessa, usein tulee jo korvista ulos kaikki analysointi.

Onneksi vastapainona on vaikkapa nuo luontodokumentit. Jos tykkää luonnosta, täytyy ihan suositella Yle Areenasta Avaran luonnon Vihreä planeetta -sarjan Veden maailma -jaksoa. Sekin oli niin ihana ja mielenkiintoinen ahdinpallero -levineen ja kaikkineen. Samalla tulee aina myös ihailtua dokumentin tekijöiden hienoa työtä. Ja Jarmo Heikkisen ja Juhani Rajalinin jo vuosikymmeniä tutut äänet ja rauhoittava puhe saavat minulle nykyään jo ihan turvallisen olon, vaikka dokumenteissa paikoin saattaa ikäviäkin puolia olla. Joka tapauksessa, hyvää ja lohdullista vastapainoa psykoterapialle. Tänäänkin juomatta.

5 tykkäystä

On ihan totta, että retkahdus tapahtuu helpommin silloin kun elämässä on kuormittavia tekijöitä. Terapia on raskasta ja raitistumisessa on muutenkin vähän sattuman kauppaakin, onko jonain heikkona hetkenä liian otolliset olosuhteet retkahtaa vai edes joku onnenkantamoinen pieni retkahtamista estävä seikka jarruna. Ensimmäisen repsun jälkeen kynnys madaltuu ja takaisin entiselle uralle pääseminen teettää töitä.

Uskon, että sinullakin toipumisprosessi etenee koko ajan, vaikka välillä on tullut takapakkia.

Mukavaa ja raitista päivää!

1 tykkäys

Joku muutos parempaan on ehkä tosiaan tapahtumassa. Tänään sain kuntosalista hyvän olon, ensimmäinen kerta koko alkuvuonna. Salin jälkeen ruokakin maistui peräti hyvältä. Ehkä anhedonia on vihdoin väistymässä.

Olen nyt keskittynyt enemmän alkuvuonna ostamaani Lepotila -valmennukseen. Siinä on kyllä monia hyviä puolia. Elelen edelleen hiljaiseloa ja kirjoitustarve on vähentynyt aika lailla.

Minulle tuleekin ilmeisesti vähän yllättäen muutto tässä kuukauden sisään, joten tekemistä on todella paljon ja välillä pelottaa, että voimat ei riitä. Tänään nautin kuitenkin salin ja ruoan tuomasta hyvästä olosta.

Ps. En tiedä lukeeko ylläpito viestejämme, ainakin aiemmin siitä on näyttyöä, mutta Päihdelinkki-chat-palkki vaikeuttaa paljon kirjoittamista. Pitäisi kai laittaa ihan palautetta.

3 tykkäystä

Jätin smoothieiden ja tuorepuuron teon helpottaakseni vaatimuksiani. Smoothiet saa jäädä nyt kokonaan, mutta tuorepuuron teko viideksi aamuksi säästää niin paljon aikaa ja rahaa ja lopuilta aamuilta vaivaa, että sen aion pitää viikkopuuhana. Mikäs sen ihanampaa, että on aina viideksi aamuksi aamupala valmiina. Se jo kannattaa.

Muutto on taas yhä varmempi, jännittää. Alunperin olin suunnitellut raivaavani tavaroita edelleen roskiin, mutta ei ole energiat riittäneet. Muuton myötä se tulee jokseenkin pakolliseksi. Valvon jo öisin muuttoajatusten takia, mutta näillä mennään. Tämä on kuitenkin vain noin kuukausi (?) elämästä ja sitten helpottaa.

2 tykkäystä

Hassua, miten samoja juttuja voi olla… Olen itsekin jättänyt smoothieiden teon toistaiseksi. Eihän se iso vaiva ole tehdä, mutta alkoi aiheuttaa ahdistusta kun en vaan enää jaksanut sitäkään mutta pakotin. Nyt syön vain banaanin sen asemasta.

Toivottavasti uusi tuleva koti on mieluisa :slight_smile:

1 tykkäys