Uusi yritys monen vuoden jälkeen

Me Lopettajat
987

Ihana kuulla, että parempi vaihe on aluillaan. Sen olet todella ansainnut. :heart:

Minähän siis en osaa huolehtia itsestäni tai pitää kiinni rajoistani. Opettelen vasta. Minusta tuntuu, että se on vihdoin käymässä pikkuisen helpommaksi nyt, kun kaapissa ei ole enää luurankoa nimeltä alkoholi. Sen aiheuttama taakka on ollut kokonaisvaltaisempi kuin luulinkaan. Ihan pienin erin alan vasta saada kiinni siitä, että olen itse itseni tärkein ihminen ja toisaalta elämä on yhteispeliä. Luulen, että alkoholinkäyttö on osaltaan pysäyttäynyt henkisen kehitykseni vuosiksi. Sen, mitä ikä ja kokemus olisi normaalisti pikkuhiljaa tuonut. Se on sääli, mutta sentään mennyttä.

Osaan kyllä huolestua muiden puolesta, kun huomaan että heidän ylitseen kävellään mennen tullen ja vielä pyyhitään kengät samalla. Itse luulen varmaan valheellisesti olevani jotenkin vahvempi sellaiseen rooliin. “Auttamaan” muita ottamalla kynnysmaton osan heidän puolestaan. Vaikka se ei tietenkään auta yhtään ketään, ei varsinkaan sitä, joka yli kävelee. Ei hän ala myönnytyksiä saadessaan talloa yhtään vähemmän, vaan päinvastoin enemmän ja useampaa.

Töissä meillä on tapana päästää toisiamme aiemmin kotiin, kun vuoro vaihtuu. Se toimii ihan tasapuolisesti minusta, kukaan ei mitenkään jyrää ja pidän rennosta käytännöstä. Mutta minulle tuottaa aina tosi paljon ongelmia olla se joka päästetään. Tunnen kamalaa syyllisyyttä ja katson kelloa, että minkä verran minun pitää ottaa takaisin. Sen sijaan on tosi kiva olla se, joka menee vaikka aiemmin, jotta töissä ahertanut pääsee ajoissa kotiin. Näin on ollut vuosikaudet. Kukaan ei todellakaan pyydä tai odota minulta muita enemmän, vaan kehitän ongelmani ihan omassa päässäni.

Plinkkiläisten elämästä stressaamisesta olen sentään päästänyt irti. Nyt jo huvittaa, miten tuli hypättyä vähän turhan syvälle. Töissä huolehdin asiakkaista, mutta pyrin pitämään sen työajan sisällä. Välillä alkaa ajatukset vaeltaa, mutta aika nopeasti muistutan itseäni, että älä vapaalla. Mutta mutta, ei se helppoa ole, ei ollenkaan. Varsinkaan kun en tietenkään ihan kylmäksikään ole pyrkimässä, vaan nimenomaan välittäminen on yksi vahvuuksistani ja saa ollakin. Mutta joku järki.

Tsemppiä Lintuanna! Toivottavasti hyvä linja pysyy. :hibiscus:

1 tykkäys
988

Kirjoituksesi oli kokonaisuudessaan hieno ja viisas.
Tuohon lainaukseen liittyen todellakin joskus muiden auttaminen on itsensä pakenemisen sijaan lepoa itsensä ajattelusta. Varsinkin terapiaprosessi on niin voimakas ja karkaa helposti kokopäivätyöksi, jolloin liki 24/7 pohtii ja analysoi itseään ja sekin lopulta vie voimat. Uskon että liki kaikille käy niin, muistelen itsekin jotenkin uponneeni liiaksi pohtimaan omaa itseäni terapioiden aikana. Jonkinlainen sopiva tasapaino ehkä toimii parhaiten ja tuo raskaiden asioiden sekaan iloa, merkityksellisyysttä ja muuta mietittävää.
Tällöin sekä muiden auttaminen, että itselle mielekkiden asioiden tekeminen tuo kaivattua lepoa itsensä analysoimisesta. Jossain tekemisessäkin, vaikka neulomisessa, saattaa päästä kunnon flow-tilaan, jossa sopivasti unohtaa itsensä.

Tässähän saattaa tiivistetysti ollakin onnellisuuden salaisuus. Tai sellaisen perustyytyväisyyden ja merkityksellisen elämän resepti.

1 tykkäys
989

Kiitos. :heart: Tarkoitin, että minusta näyttää siltä, että huolehdit itsestäsi ja rajoistasi, koska mietit ja kirjoitat siitä. Sillä tasollahan se muutos ensin alkaa ja sinulla se muutos on käsittääkseni alkanut juurikin puheistasi päätellen. Viehän se joskus aikaa ennen kuin se alkaa näkyä käytännössä. Ja, kuten sanoit helppoa se ei ole.

Kuulostat niin kovin inhimilliseltä ja sensitiiviseltä tuossa työasiassa, tulee mieleen, että olet epäitsekäs. Varmasti kaikki muutos, mikä alkoholin poisjättämisen jälkeen on alkanut, on hyväksi. Olisi kaikille meistä. :slight_smile:

1 tykkäys
990

Kiitos. :heart: Minäkin olen tosiaan liiaksi uponnut prosessiin. Kerran lenkillä huomasin, että minun on välillä nykyään vaikeaa keksiä puhuttavaa muusta kuin kaikesta terapiaprosessiin ja itsensä kehittämiseen liittyvästä ja kavahdin. En halua olla raskasta seuraa. Sentään miesystävä jakaa mielenkiinnon itsensä kehittämiseen ja saa jutteluista itsekin apua. Mutta välillä tekee mieli puhua jostain ihan muusta, vaikka linnuista. Kiinnitän nyt huomiota tähän enemmän.

Neulonta kuulostaa juuri sellaiselta, että siinä voi saada hetken lepoa ja pään nollausta. Minulla on tapana aloittaa projekteja, jotka sitten jäävät kesken. Olisi nytkin neulottavaa odottamassa. Käytän nykyään neulontakehikkoja, koska käsin neulon niin älyttömän tiukasti, että se alkaa vain käydä hermoille, kun ei saa puikkoa läpi siitä, mistä sen kuuluisi mennä. :sweat_smile: siinä olisi siis vielä opeteltavaa. Nyt pelaan taas puhelimella sanapelejä ja siinäkin saa ihanasti unohtaa itsensä. Kaikenlainen käsillä tekeminen kuitenkin kuulostaa jollain tapaa paremmalta, kun siinä ei olla nenä kiinni puhelimessa.

991

Se, että haluaa kehittää itseään on ihailtavaa ja hyvä juttu, mutta se ei ole hyvä, jos itsensä kehittämisestä tulee stressiä ylläpitävä pakkomielle. Itsekin tässä opettelen, kuinka rentoutua ja opettaa hermostoa rauhoittumaan, ilman alkoholia. Lepo avainasemassa, uudet konstit rauhoittaa mieli ja keho, ja asioiden hyväksyminen. Nyt on näin.

2 tykkäystä
992

Totta, mulla se on niin iso mielenkiinnon kohde, että on taitanut mennä jo överiksi. Nyt oon aloittanut uudelleen meditoinnin ja arvostan olemista, vain olemista, eri tavalla taas. Hetkeksi nämäkin jo hävitin, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa uudelleen. Myös tuo hermoston rauhoittaminen on tosi tärkeää. Mulla on niin paljon ylivireyttä, että sain siihen jo betasalpaajatkin tueksi. :sweat_smile:

3 tykkäystä
993

Minulla taas on toisinpäin; neulon helposti liian löysää ja joudun alunperinkin ottamaan ohjeessa mainittua pienemmt puikot. :joy:

Ajattelisin, että tietty huojuminen kuuluu jotenkin elämään; tasapainon etsimistähän kaikki lopulta on. Jossain tilanteessa ajatuuu tai joutuukin paahtamaan enemmän ja on hyvä sitten taas höllätä.
Henkinen puoli, oppiminen ja fyysinen harjoittelu kaikki vaativat sekä aktiivista stimulaatiota ja tekemistä, että lepoa. Itse asiassa varsinainen kehittyminen tapahuu juuri sen levon, ei niinkään aktiivisen tekemisen aikana. Lihakset kasvavat ja uusiutuvat, luettu tieto tai muu harjoittelu omaksutaan ja se sulautuu aivoissa muuhun, jolloin se on käyttökelpoisempaakin ja sovellettavissa muihinkin asioihin ja tilanteisiin.

Minä ajaudun ylivireystilaan ja uupumukseen nykyisin lähinnä siksi, että innostun jostakin liikaa ja väsytän itseni. Alan muuttua ärtyneemmäksi ja nukkua huonommin. Ei makeaa mahan täydeltä siis edes mukavissa tekemisisssä, ainakaan minulle. Vaikka makoilen sohvalla ja periaatteesa huolehdin levosta, joudun silti ajoittain hiukan toppuuttelemaan itseäni, kun mopo meinaa lähteä keulimaan. Ihan valmista ei taida koskaan tulla, mutta ehkä sen keskeneräisyytensä kanssa voi oppia elämään.

Mukavaa ja raitista tätäkin päivää!

2 tykkäystä
994

Kuulostaa silti hyvältä, että sinulla on niin innostavia tekemisiä, että joutuu niiden takia toppuuttelemaan ja hillitsemään. Sinulla taitaa olla paljon hyvää elämässäsi. Huomaan tästäkin, että minulla ei ole. Olisin iloinen, jos olisi noin innostavia tekemisiä, vaikka uupuminen ei tietenkään ole kivaa.

Välillä ajattelen, että tavallisuus on aliarvostettua. Mitä vikaa on tavallisessa elämässä? Minulle se on tavoiteltava tila, näiden vastoinkäymisten takia. Olisin iloinen siitäkin, jos elämäni olisi tavallista. Se olisi jo paljon.

Omaan ketjuusi laittamasi wabi-sabi puhutteli. Hyvä ja kuvaava käsite. Tosiaan, keskeneräisiä ollaan eikä valmiiksi tulla koskaan.

Mukavaa päivää sinullekin!

995

Kai se on pakko taas myöntää, että hyvä vaiheeni jäi vain hyväksi aluksi. On turhaa miettiä, mikä ihme minuun on mennyt, koska alkoholiongelmahan se, mutta silti mietin. Pääni on niin hemmetin kiinni suorittamisessa, että mietin jo etukäteen, että jahas, pitää juoda, kun laitan parvekekukat, että jaksan laittaa ne pahuksen parvekekukat. Saan niistä ja niiden hoidosta ja ajatuksesta, että autan pölyttäjiä mielihyvää, mutta nyt mietin vakavissani, että jos sen takia pitää juoda, että jaksaa laittaa parvekekukat, jätänkö tänä kesänä laittamatta ne kokonaan. Metsänpeitto sanoi hyvin, että eihän ole järkeä, että joudun juoda jaksaakseni esim. laittaa ruokaa. Se on totta, eihän siinä olekaan järkeä. Ei missään tässä ole mitään järkeä. No, huomenna yritän uudelleen päästä juomattomuuden makuun. Eihän tässä muu auta.

Ostin eilen kalenterin, mihin alan suunnitella ruoanlaittoa ja muita velvollisuuksia siten, että ei tarvitsisi juoda jaksaakseni ne. En tee siitä suunnitelmasta “pakkoa”, vaan yritän hahmotella viikkoa, että ei aina kävisi niin, että samoille päiville tulee kaikki hoidettavat jutut. Yritän siis hakea tasapainoa päivilleni. Olen nyt myös pari kertaa kieltäytynyt lenkistä, kun on samalle päivälle osunut ruoanlaittoa ja siivousta. Kaikkea ei voi saada, sitäkin yritän taas ymmärtää, kun toimintakykyni on tällä hetkellä sen verran rajoittunut.

Ps. Mietin silti pyytäisinkö miesystävältäni apua parvekekukkien laittamisessa. Eihän niitä tarvitse joka kesä laittaa niin paljon (minulla menee herkästi sekin överiksi, kun se on minulle niin tärkeää) ja voisin laittaa ne juomatta, jos saisin apua. Mietin tätä vielä.

Edit. Toivottavasti kaikki tajuaa, että en etsi hyväksyntää juomiselleni. Sitä ei ole omastakaan mielestäni ja edelleen ajattelen kaikkien syiden olevan lopulta tekosyitä. Tiedän varsin hyvin, että minulla on ongelma suorittamisen kanssa ja minulta tutkitaan paraikaa onko minulla vaativa persoonallisuus. Se menee minulla niin, että suoritan tai en suorita, koskaan ei ole riittävän hyvä. Voin esimerkiksi jättää parvekekukat laittamatta, mutta sitten en pääse sen yli, vaan se painaa ja on huono omatunto, vaikka kuinka järjellä asiaa itselleni pystyisin perustelemaan. Lyhyesti sanottuna; juon sen takia millainen olen ja sitä millainen olen, ei helposti muuteta. Yritän löytää keinoja tulla vaativuuteni ja itseni kanssa edes jotenkin toimeen.

1 tykkäys
996

Hei! Jos laittaisit vain sen verran kukkia, jotka jaksat laittaa ilman kännejä? Esim. 2 ruukkua/laatikkoa?

Humalan kanssa puuhasteluhan on aika monelle hauska tapa, ihan ei alkoholisteillekin. Toivon, että pääset pyristelemään irti siitä. Olet kuitenkin ilmeisesti 8 vuotta laittanut kukkia selvinpäin? Tilanteesi on muuttunut ja nyt se täytyy tehdä vain omien voimavarojen mukaisesti. Saisitko alkoholittomasta mitään irti?

Tunnistan tuossa sitä teemaa, että mielihyvänlähde täytyy tulla “jostakin”, koska on määrittelemättlmän huono olla. Itselläkin työuupumuksessa mielihyvä tuli ainoastaan pullosta. Jaksoi taas hetken, kunnes päivistä tuli aika raskaita. Alkoholisti voi olla itselleen aika ankara kaiken muun paitsi juomismyönnytysten kohdalla, jos voimavarat on loppu. En havaitse kirjoituksessasi lainkaan itsemyötätuntoa.

1 tykkäys
997

Kiitos, hyviä pointteja ja itsemyötätuntoa ei varmasti ollut nähtävissä. Listasin ja laskin juuri, mihin kukkien määrään voisin tulla sinuiksi ja määrä on 11. Muutama amppeli ja pari ruukkua. Se riittäisi.

Tosiaan moni nainen puuhastelee puutarhankin kanssa “pikku hömpsyissä” ja siitä se ajatus varmaan minullekin tulee. Mutta olen tosiaan 8 vuotta laittanut kukat ilman mitään hömpsyjä ja siihen taas tähtään. Elämäntilanne tosiaan muuttui, tuli hirveä määrä vastoinkäymisiä ja ongelma oli valmis.

Kiitos viestistäsi, sain siitäkin ajateltavaa.

998

Huomenta. Töitä tein kotona ja työpaikalla “hullun” lailla, pihamaa kukoisti. Tein töitä etten joisi. Nyt sen tajusin kun luin kirjoituksianne. Pakenin työntekoon. Jouten olo on minulle vierasta ja nykyäänkin jotenkin hätäännyn jos ei ole jotain “työtä” tiedossa, tai liikuntaa.
Ehkä alan opettelemaan jouten oloa seuraavaksi?? No en ala. Alan hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. Ihan hyvä minä.
olen ollut raittiina kauan, yrittänyt löytää syyn miksi join. Nyt lopetan itseni tutkimisen ja hutkimisen… ei ole muuta syytä kuin että olen addikti-ihminen ja jokin addikti pitää olla ja jos se on työnteko niin hyvä niin, mieluummin työtä kuin alkoholia.

1 tykkäys
999

Parvekekukat laitettu melkein kokonaan. Miesystävä on ihana, kun lähti mun kanssa ostamaan niitä, vaikkei muuten nyt auttanutkaan.

Mua pelottaa juomisputket, oon jotenkin pulassa ja mahdoton. Juuri nautin selvinpäin olosta ja luulin olevani juomatta kauemmankin aikaa, mutta sitten taas räsähti. En tiedä miten musta tuli näin avuton. Nyt yritän taas saada juomista katki. Kunpa vain pääsisin juomisesta kokonaan eroon, en jaksaisi tätä ongelmaa yhtään. Hakisin antabuksen, jos voisin sitä syödä. Maksan takia en voi, kerran kokeiltu ja maksa-arvot nousi pilviin ja piti lopettaa. Lopetin silloin sitten plinkin avulla juomisen. Nyt on plinkin lisäksi I am sober -sovelluskin. Toivon todella, että onnistun. Juuri olin yli kuukauden juomatta ja sitten alkoi tämä urakalla mokailu. Miten typeriltä mun suorittamiseen liittyvät syyt tuntuu, niin naurettavilta ja noloilta. Ei kyllä löydy tippaakaan enää itsemyötätuntoa.

2 tykkäystä
1000

Loputkin kukat laitettu. Huomaan, että se on vaikeaa myös siksi, että minulla tulee kipuja siitä, oikeastaan koko laittaminen oli kivuliasta selkäni takia. Se tekee siitä monin verroin raskaampaa. Huomasin myös, että naapurit ovat kaikki ostaneet valmiita kukka-amppeleita ja mietin mikä pakko minulla on istuttaa kaikki itse. Älytöntä, sekin äidiltäni opittu. Hän jaksaa, minä en. Silti minun on muka “pakko” yrittää.

Joka tapauksessa, nyt pyysin miesystäväni apua ja keksin kirjoittaa tänne plinkkiinkin lupauksen, että en juo huomenna. Miesystäväni kanssa sovittiin, että hän kysyy siitä huomenna. Ollaan menossa aamupäivällä salillekin eli en voi edes juoda tänään juurikaan. Tulen myös tänne plinkkiin raportoimaan, miten onnistun.

Olen alkanut pitää itseäni huijarina tämän juomisen takia. Huijaan itseäni, että olisi muka mahdollista aina juoda, kun samaan aikaan sattuu ruoanlaittoa ja muita kotitöitä. Se on mielestäni huijausta, koska siitä ei tule yhtään mitään, jos aina joutuisin juomaan. Sitä tahtia minusta tulisi rappioalkoholisti, joka menettää kaiken. Nyt jo pelottaa, miten miesystäväni jaksaa tätä ja tuntuu, että pelaan riskillä. Hänelläkin on varmasti rajansa enkä voi tietää etukäteen, koska se tulee eteen. Siksi mielestäni minun ei kannattaisi ottaa edes riskejä.

Tulin tänään surulliseksi, kun huomasin, että ihmiset nauttii alkaneesta kesästä ja minä juon selvitäkseni edes tavallisesta kotielämästä. Tuli olo, että olen elämän kuluttama kehäraakki. Tasan ei käy onnen lahjat.

Aion lukea taas Ilon kirjaa, nyt se on alkanut tuntua lohdulliselta.

1001

Heipä hei!
Hankalahan tuo tilanteesi on; voimat vähissä ja (vastivuudestasi johtuen) paljon “pakkoja”, joiden tekemiseen voimat eivät riitä, mutta joista joustaminenkin tuo ahdistusta. Jollain tapaa tavoitakin ehkä tunteen, olihan itsellänikin syömishäiriöaikaan nuorena monenlaisia pakkoja ja sääntöjä, eikä niillä ollut järjen kanssa mitään tekemistä.

Minullhan ei parvekekukkia ole ollut juuri koskaan. Koirankin takia en halua houkutella ampiaisia ja mehiläisiä parvekkeelle ja vetelyyttäni tässä voisin perustella itselleni puutarhabisneksen ongelmillakin… turve, multa, kasvitautien ja tuholaisten leviäminen… eli perusteita löytyy sekä kukkien laittamiseen, että laittamattomuuteen.

Kiva, että sait kukat laitettua ja miesystävän apuun niitä ostamaan. Kyllähän niist on iloakin aivan varmasti ja sait määrää sopeutettua voimavaroihisi.
Ehkä terapia ja omat pohdintasi auttavat pikkuhiljaa hellittänään liian raskaiksi käyvistä vaatimuksista. Se on ihan mahdollista kun olet hakenut ja saanut apua ja iän myötä moni asia muutenkin pikkuhiljaa saattaa helpottua.

Nyt kun mietin, niin ehkä äidillänikin oli kovia vaatimuksia itseään kohtaan. Muistan, että hermostuinkin joskus teininä ja nuorena aikuisena kaikkeen “pakolliseen” jota äiti umpiväsyneenä teki. Auttaminen oli vaikeaa, kun asiat piti tehdä tietyllä tavalla jonka vain hän osasi ja tiesi. Mietin ja joskus äyskinkun, että mihin helvetin mooseksen kivitauluun nämä kaikki määräykset on kirjoitettu… ehkäpä äiti ei voinut mitään, eikä osannut hakea apua. Ruoski itseään ja muitakin ja voi pahoin.

Hän, toisin kuin sinä, oli vaativa muitakin kohtaan. Ehkä minulle sitä kautta kaikenlainen pakko on muodostunut vastenmieliseksi ja kyseenalaistan ne… en kertakaikkiaan kestä, että minua pakotetaan tai painostettaan mihinkään. Se on joskus hyvä asia, joskus huono. Tyhmäähän on periaatteessa jängätä vastaan.

Mukavaa päivää ja pienin askelin eteenpäin! Ajatustapojen muuttaninen vie aikaa, ei Roomaakaan päivässä rakennettu.

1 tykkäys
1002

Minä olen ollut tuollainen ihminen, ennen elämäntavan muutosta, olen vieläkin joskus aivan liian ankara ja ehdoton itseäni kohtaan. Sekin on kuulemma jotain narsistista, varmaan onkin, eihän ole normaalia että on liian ankara itseään ja muita kohtaan.
ja join että sain poikki pakkokierteen. On se ollut kamalaa aikaa. Ja taas uusi kierre.
päivä kerrallaan ilman viinaa, niin elämäkin rauhoittui. Hengitysharjoitukset, jooga, rentoutuminen, luonnossa kulkeminen niin ettei tarvinnut enää viinalla hoitaa itseä.
Täällä kun lukee toisten rehellisiä kirjoituksia oivaltaa miten itsekin on toiminut joskus. kiitos teille että kirjoitatte.

1 tykkäys
1004

Tuli vielä mieleen paljon miettimäni “onnistumisen pelko”. Esimerkiksi kun olin kuukauden juomatta, aloin huomata, että kuntosalin jälkeen jaksoinkin tehdä ruoan aika hyvin. Huomasin hoikistumista, kun unilääkkeeni vaihdettiin samalla. Moni voisi ajatella, että nämähän on vain hyviä asioita ja ovatkin, mutta minulla käy myös niin, että sen sijaan, että pystyisin vain iloita myönteisistä muutoksista, minulla alkaa automaattisesti vaatimukset lisääntyä. Onnistuminen tietää siis vaatimusten lisääntymistä ja siitä kulkee polku uudelleen uupumiseen, mikä myös nykyään jo pelottaa minua. Olen uupunut jo neljä kertaa ja uskon sen liittyvän vaativaan persoonallisuuteeni. Kaikki nämä vaatimusten lisääntymiset ja uupumiset ovat automaattisia reaktioita ja, vaikka olen jo vuosikausia opetellut tulemaan niiden kanssa toimeen ja joustamaan, se on silti tosi vaikeaa.

1005

En onnistu 100 %sesti tänään tavoitteessani, koska päätin sitten silti juoda “ne loput”, mitkä oli juotavana. Huomiseksi ei pitäisi ainakaan toivottavasti jäädä enää mitään. Metsänpeiton sanoja mietin, että miksi en kaada loppuja viemäriin. Niinpä, siinä kaiken kertova kysymys ja vastaus.

Joka tapauksessa, nyt pyydän ekan kerran miesystävää auttamaan pyykkien pesussakin. Vähentää riskejä juoda sekin. Nyt tämän juomisen takia on jo pakko myöntää, että en selviä yksin.

1006

Lintuanna… ostatko sinä tarkoituksella juomista aina sen verran reilusti että sitä jää tähteeksi ja seuraavana päivänä toteat että ”juon kun kerran sattuu juomista olemaan”
Kun olen huomannut tuon kaavan toistuvan sulla

1007

Itse asiassa en, vaan useammin nimenomaan päinvastoin. En viitsi ostaa paljoa, että ei nimenomaan jäisi seuraavalle päivälle. Piti ihan miettiä uudelleen, mitä vastaan, kun se ei ollutkaan ihan selvää. Jos ostan niin, että jää seuraavallekin päivälle, se on melkein varma, että seuraavakin päivä menee juodessa. Siksi nykyään en nimenomaan halua ostaa ylimääräistä. Kyllähän sitä välillä silti tapahtuu, että ylimääräistä jää.

1 tykkäys