Hankala tilanne siis. Syitä käytökselle voi olla varmasti vaikka ja mitä maan ja taivaan väliltä. Mutta varmaan ainut vaihtoehto raitistumisen kannalta on saada täysi tuki raittiina olemiselle?
1 tykkäys
Olet varmasti oikeassa, vaikka tänään sainkin hyvän mielen kieltäytymisestä, olisi se varmasti pidemmän päälle riski retkahtamiselle. Tai oikeastaan tiedän, että olisi; huonona päivänä olisin varmasti sanonut “kyllä”. Keskustelut miesystävän kanssa siis jatkuvat…
Ihanaa kun huomaat kuinka sinua houkutellaan juomaan ja syömään herkkuja! Aivan ihanaa että itse sen huomaat. Onneksi olkoon. Siitä se lähtee.
Kun olin naimissa toisen alkoholistin kanssa niin siinä kävi just niin että kun yritimme olla juomatta, ettei ainakaan tänä viikonloppuna oteta, niin kas kummaa jompikumpi haki kuitenkin, tai minä pyysin hakemaan ja toinen kilttinä haki.
minä olen hurjan tyytyväinen kun herkut on kaapissa enkä ole niitä mässäillyt yhtenä iltana. Kyllä se tästä, päivä kerrallaan.
Tsemppiä!
1 tykkäys
Voi ei. Minulle ajattelemattomuus kelpaa selitykseksi tasan niin kauan, kun aiheesta ei ole käyty selkeää keskustelua. Kun siis on kyse ihan aikuisesta, älykkyydeltään jotakuinkin normaalitasoisesta ihmisestä. Mutta kun selkeät toiveet perusteluineen on esitetty, on vain ylimielisyyttä olla niitä noudattamatta. Kiltteys taas menee läpi siinä kohtaa, kun itse torppaat tavoitteesi eikä toinen uskalla siihen puuttua. Mutta että ihan varta vasten tarjoaa herkkuja tai alkoholia, ei vain käy. Hellyyttävää muka, ihan kuin olisit joku pörröinen lemmikki, joka söpösti omistajan armoilla puputtaa tarjotut herkut. Yhh.
Vähän tulee nyt mieleen, onko hyvinvointisi paraneminen miesystävälle jopa jonkinlainen tiedostettu tai tiedostamaton uhka. Vähän salit peruuntuu ja nokan eteen ilmestyy herkkuja, pidemmät luontoretket ei oikein maistu… Minullehan siis tuli sellainen olo omassa parisuhteessani, kun lopetin juomisen. Puoliso ei sentään tarjonnut alkoholia, mutta tuli olo, että hänelle oli ollut etu, kun olin sillä tavalla heikompi. Samaa tahtia kuin minä vahvistuin, hänessä heräsi selkeää epävarmuutta.
Toivottavasti saat keskusteltua asian ihan kunnolla halki, suoraan ja avoimesti. Parisuhteessa ollaan tiimi, joka vahvistuu kun kumpi tahansa vahvistuu. Jos se siihen kaatuu, oli asetelma jo alunperin väärä. Tsemppiä!
Mun mielestä syömisen tai juomisen pitäisi olla aika henk. koht. juttu (yhteiset ateriat ja herkuttelut poislukien), mutta kuulostaa oudolta tarjota tai tuputtaa jotain herkkuja jne. jos toinen ei halua, niin sit ei.
Hyvä näkökulma, joka kävi itselläkin eilen mielessä, kun oikein aloin tosissani miettiä tätä kuviota. Ehkä hän kokee ylipainonsa helpompana sietää, kun minäkin syön herkkuja hänen laillaan. Hän on yrittänyt kauan laihduttaa siinä onnistumatta, kun herkut vie miestä. Mutta en todella osaa sanoa, mistä on kyse. Eilen kysyin Fresitasta uudelleen, niin hän sanoi vain, että se tuli äitienpäivänä ruusujen kanssa mieleen. En jotenkaan usko, että hän toimisi tietoisesti, ehkä tiedostamattaan sitten. Ajattelin jatkaa puhumista lenkillä joku päivä noista herkuistakin vielä, vaikka itse olen sillä tavalla syyllinen, että olen aina vain lopulta suostunut herkkuihin. Olen ollut heikko.
Niinhän se varmasti onkin outoa. Karjalainen tapa myös, isoäitini teki samaa. Olen ajatellut, että se on miehen tapa osoittaa rakkautta, mutta onhan se toki ristiriitaista, kun minä yritän pudottaa pari kiloa painoa.
Onhan tuo “vanhalla kansalla” ollut ihan tavallista. Muistan, kun isoäitini loukkaantui syvästi, kun en ottanut tarjottuja herkkuja, vaikka siihen oli silloin ihan lääkärissä todettu syy. Ihmisellä on muutenkin joku sisäsyntyinen halu syöttää myös eläimiä. “Ei saa ruokkia” -ohjeet ovat iso pettymys ja niitä jopa jätetään noudattamatta. Kun sehän tosiaan on hellyyttävää ja jotenkin luottamuksen osoitus, että eläin ottaa herkun. Siitä varmaan tuo aiempi pörröinen lemmikki -vertaus minulle mieleen tulikin.
Voihan se olla, että jotkut persoonallisuuden piirteet tekevät hankalaksi osoittaa rakkauttaan muilla keinoin. Mutta silti, kun kerrot vaihtoehtoisia tapoja, luulisi niiden noudattamisen onnistuvan. Ja kerrot tietysti myös sen, että tässä tapauksessa tuo ei kerro sinulle rakkaudesta tai edes välittämisestä. En tiedä minkä kokoinen olet, mutta jos nyt kyse sattuisikin olemaan vaikka huolesta liiallisen laihtumisen suhteen, ei siihenkään ole oikea tapa reagoida herkkuja tuputtamalla.
Kun olen kirjoittanut täällä vastoinkäymisistä, se on ollut enemmän sellaista nettipäiväkirjan pitoa, ei sitä, että etsisin syitä juoda. Se on ollut sellaista paineiden purkua, jotta on helpompaa pysyä selvinpäin. Jokainen juoppo tietää, että syitä ei edes tarvitse etsiä, kunhan juo. Toisaalta on toki myös heitä, jotka juovat ihan kaikkiin syihin. Itse koen, että minulla ei ole enää mitään syytä juoda, juon vain, koska olen alkoholiongelmainen. Olen ajatellut sen niin, että kun kaikki muutkaan ei juo vastoinkäymisiin ja jaksamattomuuteen, ei ne ole siinä mielessä syitä juoda. Olen ajatellut sen niin, että jaksoin kahdeksan vuotta olla juomatta, miksi en nyt jaksaisi, kunhan vain pääsen tästä vielä jaloilleni taas.
Olen ajatellut alkaa poistamaan henkilökohtaisuuksia tästä viestiketjustani, kunhan jaksan ja on sopivasti aikaa. Olen ollut liian avoin. En poista kaikkea, vain hyvin henkkoht viestejä ja viestejä, joista minut lapsineni ja miesystävineni on mahdollista tunnistaa. Tuskin kukaan muu on ollut niin avoin kuin minä ja nyt kaiken huomioiden, koen tehneeni siinä virheen. En silti pidä kiirettä tämän projektin kanssa, sen verran pitkä on ketjuni ja jaksaminen nyt tosi vähissä. Onneksi tänään on sentään terapia, johan sitä taukoa olikin.
Olen alkanut löytää pieniä asioita, joista saankin jotain mielihyvää ja yritän nyt korostaa niitä arjessani. On mukava huomata, että mielihyvän tunteminen on taas alkamassa. Minulla kestikin tosi kauan tuo vaihe, että en saanut mielihyvää mistään muusta kuin alkoholista. Jos tämä positiivinen muutos alkaa tästä voimistua, voi se auttaa myös olemaan helpommin ilman alkoholia. Toivon parasta.
Kun mietin omaa juoma-aikaani, niin käsitän nyt jälkeenpäin, että olihan läheisten hyvin vaikeaa tietää miten toimia, kun olin itse epäjohdonmukainen.
Vuoroin join ja vuoroin olin juomatta, välillä otin tarjotut juomat vastaan ja välillä suutuin tuputtaisesta ja syytin, että mies tai joku muu yrittää tahallaan saada minut retkahtamaan. Onhan läheistenkin siinä tilanteessa melko mahdotonta tietää, mitä heiltä juuri tänään odotetaan. Herkkuihin varmaan tosiaan pätee ihan sama.
Olen alkanut löytää pieniä asioita, joista saankin jotain mielihyvää ja yritän nyt korostaa niitä arjessani. On mukava huomata, että mielihyvän tunteminen on taas alkamassa.
Kuulostaa hyvältä,jospa aito elämä alkaisi tulla ja tarve juoda väistyä.
1 tykkäys
Meillä ei ole tässä juomisasiassa epäselvyyttä, miesystäväni tietää, että tähtään taas absolutismiin. Herkkujen osalta sanoinkin, että en ole loukkaantunut, vaan näen sen niin, ettei miesystäväni aina tiedä miten toimia ja kerroinkin, että itse olen alistunut.
Tänään harmitti, ettei ole sellaista äitiä, jolle soittaa ja kertoa, että olen pulassa alkoholin kanssa, mitä teen. Surettaa tosi paljon. Jos minä soittaisin näin äidilleni, hän aloittaisi vakituisen litaniansa: “Olet aina ollut haastava lapsi, itkit kaikesta” ja blaablaa. Oma psykiatrini sanoi, että äidilläni on psykopatiaa ja terapeuttini sanoi, että äitiäni ei edes pykoterapia auttaisi, niin vaurioitunut hän on.
Terapiani aikana olen kuitenkin alkanut tuntea suurta myötätuntoa äitiäni kohtaan. Hän on sota-ajan lapsi, joutunut itsenäistymään liian varhain, jo pienenä ihanana tyttönä alkanut kantaa vastuuta kodista. Meillä on nykyään hyvät välit ja voin sanoa rakastavani häntä, vaikka hän käytti sekä fyysistä että psyykkistä väkivaltaa kasvatuksessa. Hänen oma taustansa huomioiden, olen antanut hänelle anteeksi. Hän yritti parhaansa niillä resursseilla, jotka hänellä oli.
2 tykkäystä
“Putki” on nyt katki ja fiilis on tosi hyvä ja helpottunut. Johan se kestikin, en ole ikinä juonut moista päivien määrää putkeen jotain määrää alkoholia. Aurinko paistaa ja aamun sanapelit saivat hyvää mieltä aikaan. Odotan jo päivän lenkkiä.
Lapsenkin asioissa tapahtui hyvä ja tärkeä käänne parempaan, olen kiitollinen siitä.
6 tykkäystä
Oikein kiva kuulla noin positiivisia uutisia sieltä suunnalta! 
Täälläkin odotellaan jo kovasti päivän lenkkiä. Kävi elämässä mitä tahansa, mutta tänään me nautitaan raittiista lauantaista, ja siinä onkin kaikki mitä me just nyt tarvitaan.
1 tykkäys
Onpa hieno juttu, että hankaluuksien jälkeen on useampikin asia kääntynyt parempaan suuntaan ja tunnelin päässä näkyy valoa.
Olet niin ihailtavan sinnikkäästi jaksanut jatkaa eteenpäin vaikeuksista huolimatta.
Mukavaa lauantaita!
1 tykkäys
Kiitos kommenteistanne. 
Nyt on tosiaan omalla tavallaan hyvä kohta elämässä ja toivon, että tämä jatkuisi, vaikka tiedän senkin, että tavalliseen elämään kuuluu surut ja murheetkin enkä aio niitäkään pelästyä. Nyt nautin silti tästä.
Kiitos, mukavaa lauantaita teillekin!
1 tykkäys
Hyvä että olet antanut anteeksi äidillesi. Se on hirveen tärkeetä. Oma äiti oli välillä melko piru kun oltiin lapsia. Kun oltiin levottomia niin otti neulan esille ja painoi sen rannevaltimon kohdalle ja huusi että tappaa itsensä jos ei rauhoituta. Kaikenlaista osasi touhuta. Alkoholi häntä silloin vei.
Olen kuitenkin antanut anteeksi ja nykyään lähinnä olen iloinen että sain tutustua hänen raittiiseen minään. Nyt sitten muistisairaus vie hänet pois hitaasti.
Yksi sisaruksista kantaa edelleen äitiä kohtaan kaunaa enkä usko että tämän elämän aikana osaa antaa anteeksi.
Mutta kyllä se helpottaa omaa elämää paljon kun osaa antaa anteeksi. Se on armollisuutta myös itseään kohtaan
3 tykkäystä
Kiva, kun palasit palstalle kirjoittelemaan.
Minäkin koen anteeksiannon äidille tärkeänä . Sinäkin olet näemmä kovia kokenut. Hyvä, että äitisi raitistui. Minä en tiedä paljonko äitini nykyään juo, mutta jollain tavalla sen tissuttelu on aina pysynyt hanskassa ja hänellä on paljon juomatontakin aikaa päivissään. Se ei vaikuta meidän suhteeseen, ainakaan nähtävästi. Yritän pitää välit hyvinä, vaikka äitini ei olekaan sellainen, jolta voi helposti pyytää apua. Sitä puolta olen aina äidissäni kaivannut ja itse olen tehnyt selväksi, että siinäkin kohden eroan äidistäni omassa äitiydessäni. No, kaikkea ei voi saada, joten näillä mennään. Kaunis kuva, kiitos!
1 tykkäys
Olen pohdiskellut paljon ja olen tajunnut, että terapiaprosessin myötä minusta on tullut itsekeskeinen. Totta kai prosessissa on tarkoituskin nimenomaan kääntyä itseensä sisäänpäin, mutta tuntuu, että minä olen todella kääntynyt sisäänpäin. Ehkä se on vain kokemus, koska autan edelleen muitakin, mutta se on kokemus, mitä en halua jättää huomiotta. Oikeastaan voisin keskittyä vielä enemmän muihin.
Tästä luin kirjasta, jossa on Dalai-laman ja Desmond Tutun pohdintoja ja keskusteluja ilosta. Ilosta, jonka olen huomannut puuttuvan elämästäni lähes kokonaan tänä vastoinkäymisten aikana. Se varmasti ajoikin minua ostamaan juuri tuon kirjan. Siinä siteerattiin jotain tutkimusta, jonka mukaan onnettomimmat ihmiset ovat itsekeskeisimpiä. Toki jatkuvat vastoinkäymiset vetävät ihmisen alas kerta toisensa jälkeen, mutta kirjan mukaan iloa olisi silti mahdollista kokea. Autan paraikaakin edelleen paljon muita, lastani, miesystävääni ja siskoani varsinkin ja omalla tavallaan se on yksi ongelmistanikin, mutta kirjan myötä aloin miettiä, miten voisin kääntää sen myös voimavaroja lisääväksi vahvuudeksi. Minähän todella autan elämässäni paljon läheisiäni enkä ole itse osannut antaa sille lainkaan arvoa. Nyt juuri ajattelen jopa niin, että voiko loppujen lopuksi mikään muu olla tärkeämpää kuin muiden auttaminen sen ohessa, että pitää huolta itsestään? Meillä on täällä esimerkkejäkin; Hiiri miettii plinkkiläisten auttamista omalla ajallaankin, Fincoco auttaa muistisairasta äitiään ja Metsänpeitto heilaansa. Ja kukin heistä huolehtii koko ajan myös itsestään ja pitää huolta rajoistaan. Mikä voi olla tärkeämpää, näin kärjistäen kysyen?
Olen silti jo huomannut, että onnellisimmillani olen, kun voin keskittyä muihin. Muihin keskittyminen on minulle helpottavaa, kuin lepoa omasta terapiaprosessistani. Olen myös parhaimmillani auttaessani muita. Tämä on kaksiteräinen miekka, mutta olen alkanut miettiä, että ehkä muiden auttaminen ei olekaan niin kuormittavaa kuin olen luullut, vaan se on kuormittavaa siksi, että en ole osannut huomioida miten paljon hyvää sillä saa aikaan. Kaikille osapuolille. Voimavarani ovat edelleen vähissä enkä aio nyt sen takia lisätä auttamista, aion vain alkaa taas nauttia siitä, jos se on mahdollista. On suunnaton helpotus joka kerta, kun saan unohtaa itseni. Se on minulle parasta henkistä lepoa.
1 tykkäys