Oikein hyvää pohdintaa sinulta Lintuanna jälleen kerran. Itse päädyinkin nyt tällä raitistumiskerralla olla lopulta odottamatta yhtään mitään.
Tulin siihen lopputulokseen, että mikä tilanne vain on parempi kuin elämä alkoholin kanssa. Että vaikka pään sisällä ja ulkoisesti ei tapahtuisi yhtään mitään, mutta jos en kaada etanolia sisääni, niin tilanne on siitäkin huolimatta pakko olla parempi, vaikka ulkonäössä ja fiiliksissä ei tapahtuisi yhtään mitään.
Ilokseni olen kuitenkin huomannut, että muutoksia parempaan tapahtuu. Tosin ne tapahtuvat niin hissukseen, että ei niitä huomaa, ellei niihin kiinnitä erityistä huomiota.
Minulla oli samankaltainen tilanne; olin mielenterveysongelmista kärsivän isäni “äiti” ja tuki jostain 8-vuotiaasta liki viisikymppiseksi eli se työ loppui vasta isäni kuolemaan. Tai ehkä siihen kun hän muistisairauden myötä menetti puhekykynsä ja vietti viimeiset vuotensa vuodepotilaana laitoksessa.
Tottakai moinen kasvattaa ihmisen helposti vinoon ja omaksuu vääränlaiset ihmissuhdemallit. Luulin pitkään sääliä ja auttamista, toisen kannattelua rakkaudeksi. Se oli asia jonka osasin ja jonka avulla sain hyväksyntää ja kehuja. On eri asia rakastaa kuin kipeästi tarvita toista.
Uusien mallien opettelu on työlästä, mutta olen huomannut, että kyllä minusta pidetään muutenkin. Rakkauttakaan ei tarvitse ostaa auttanalla tai muutenkaan. Tai ainakin auttanista tulee olla molemmin puolin tarpeen mukaan.
Päihde- ja mielenterveysongelmista toipumisessa tarvitaan tervettä itsekkyyttä. Toisten eteen uhrautumisesta oman hyvinvointinsa kustannuksella ei saa palkintoja. Näin tänän hyvin avioeroni yhteydessä; keskiryin auttamaan exääni, joka palkitsi sen kiusanteolla. Omat asiani menivät perseelleen ja sen sotkun ja terveyteni romahtamisen keskellä sitten olin aika yksin. Loppuunkäytettynä ja tarpeettomana.
Tällä järjellä keskittyisin hoitamaan ensisijaisesti omat asiani kuntoon. Opiksi tuo oli ja exänkin kanssa asiat on myöhemmin sovittu.
On sinullakin halutessasi oikeus laittaa oma toipumisesi etusijalle ja ehkä pyytää apua tai tilanteesi huomioon ottamista miesystävältä ja muilta. Ehkä toipuminen ei etene, jos se on tärkeysjärjestyksessä alempana… ties monenteneko muiden asioiden takana.
1 tykkäys
Minulla on ihan samaa auttamisongelmaa. Siksi varmasti olen päätynyt myös auttamistyöhön, minkä lisäksi tietysti osallistun vapaaehtoistoimintaan. Sanomattakin lienee selvää, että parisuhteissa on joka kerta ollut joku pelastamiskulma, usein myös ystävyyssuhteissa.
Noin viikko sitten, sen taannoisen draaman aikoihin, oivalsin myös olevani liian huolissani “tutuista” plinkkiläisistä. Eihän se ihan tervettä ole, että palstan ulkopuolellakin pohtii miten kaikilla menee ja käyttää aikaa sen tutkimiseen, miten olisi tehokkainta missäkin muutoksen vaiheessa reagoida, jotta se auttaisi toisen edistymistä. Minun on pakko jättää sellainen pois, sekä itseni että muiden takia. Sen jälkeen olen kyllä höllännytkin. Uskon myös, että kyseessä on jonkinlainen pako omasta elämästä. Koska itseäni en auta, enkä varsinkaan apua pyydä.
Puolesta tekeminen on monesti auttajalle nopeampaa ja helpompaa, mutta pidemmälle taas senkin asian pohtiva toivoo, että kannustaminen auttaa autettavaa enemmän. Tekee siis tässäkin suhteessa itse asiassa enemmän töitä toisen hyväksi kuin hän, joka hoitaa homman itse. Varsinkin työssäni tasapainoilen näiden asioiden kanssa jatkuvasti. Pitää yrittää aistia, minkä verran kannattaa yrittää tukea hoitamaan asioitaan itse ja milloin se on vain kaikkien voimavarojen hukkaamista. Samalla pitää muistaa huomioida hänetkin, joka tekee kaiken pyydetyn kiltteyttään, mutta ainoastaan kuormittuu sen sijaan että edistyisi. Ja todellakaan aina ei mene nappiin, kun ihmisten kanssa toimitaan.
Jep, ei edes mielihyvää. Kun tosiaan uhraa oman hyvinvointinsa samalla. Olemme me kyllä aika hassuja kaikki. Ei mikään ihme, että ollaan samaan aineeseen jossain vaiheessa sorruttu. 
1 tykkäys
Minä lopetin isäni auttamisen, kun hänen alkoholisminsa paheni ja hän oli melkein aina humalassa soittaessaan. En enää vastannut iltaisin puhelimeen. Hänen kuollessaan tämä aiheutti kovia omantunnontuskia, mutta minun oli itseni takia pakko toimia niin.
Oma ammattini sillä tavalla hankaloittaa asioita, että ihmiset mielellään kääntyvät puoleeni tarvitessaan vinkkejä ongelmiinsa enkä ole tätä osannut rajata. Tai no nyt olen ottanut etäisyyttä kaikkiin muihin paitsi miesystävääni ja lapseeni. Kai minulla on siellä taustalla sitäkin, että haluan olla edes jotenkin hyödyksi, kun en ole töissäkään ajankohtaisesti. Ihmisille on tärkeää tuntea olevansa hyödyksi. Minäkin tein vapaaehtoistöitä ennen uupumistani ja ne sentään osasin lopettaa. Minua miesystäväni auttamisessa palkitsee se, että hän helpottuu ja jaksaa taas toimia työssään. Mutta kai se alkoi käydä minulle aika raskaaksi, kun siitä tuli tapa verrattuna siihen, että se olisi ollut satunnaista. Nyt opettelen tervettä itsekkyyttä ja pyydän ja otan vastaan itsekin apua miesystävältäni. Siitä on siis tullut vastavuoroista. Lenkeillä olen alkanut yrittää pitää puheenaiheet kevyinä, että jaksaisimme kumpikin paremmin. Välillä toki puhumme vakaviakin.
Suurin muutos on se, että olen alkanut pyytää ja vastaanottaa apua. Se on ollut itse asiassa todella helpottavaa. Yksin ei tarvitse pärjätä.
2 tykkäystä
Mulla jäi lauantaina putki päälle. Ensin ajattelin taannoisen draaman takia, että en sitten kerro sitä täällä, niin ei tarvitse ottaa niin sanotusti p*skaa niskaan. Nää putket on kuitenkin mulle uusia ja ne pelottaa mua. Lauantaina ja vielä sunnuntaiaamuna uskoin, että se oli vika kerta ja olin helpottunut. Iltapäivällä se muuttui sekunnin sadasosassa. Kuten joka päivä aamulla ja päivällä olen ajatellut, että nyt se on ohi, iltapäivällä/illalla se on muuttunut tyystin.
Nyt sovittiin miesystävän kanssa, että kun käydään yhdessä kaupassa, juomahyllyille ei vain mennä enää. Toivottavasti en ole niin pitelemätön, että jatkan kaupassa käyntiä yksin.
Ajattelen liikaa muiden mielipiteitä ja nytkin ajattelen tuotanko ison pettymyksen ja ajatteleeko joku, että ylläpidän ongelmaani paljastamalla sen täällä. Päätin silti toimia, koska muuten tunnen oloni epärehelliseksi siitäkin huolimatta, että ei täällä ole pakko kertoa miten paljon ja usein juo. Se vain tuntuu olevan mulle paras keino tehdä ongelmaani näkyväksi, että joskus vihdoinkin saisin tämän kokonaan loppumaan. Tunnistan pelkääväni seurauksia, mutta olkoon rehellisyys sen arvoista.
Ehkä sen verran noista putkista vielä, että jokaisena iltana oon pystynyt jättää juomia juomatta. Mutta osin sen takia putket on sitten iltasella jatkuneetkin. Kun on juomia valmiiksi jääkaapissa.
3 tykkäystä
Nuo putket on pelottavia.
Itse olen pelännyt että kohta on aika jolloin ei pysty itse lopettamaan vaan joutuu katkolle.
Mutta ehkä nämä “pelot” vie kohti sitä pistettä,jolloin tietää että on täysin voimaton alkoholin suhteen ja on valmis tekemään mitä tahansa voidakseen lopettaa.
Minä kunnioitan sinun rehellistä itsetutkiskelua,et todella päästä itseäsi helpolla etkä ruodi kenenkään muun prosesseja sormella osoitellen
3 tykkäystä
Kiitos sanoistasi. Varmasti tämä täydellisen rehellisyyden vaade johtuu myös sisäisestä vaativuudestani, mutta tässä kohtaa siitä lienee enemmän hyötyä kuin haittaa.
Olen miettinyt nyt avun hakemista joka päivä. Jos voisin luottaa siihen, että psykiatrian poliklinikka ei katkaisisi tämän ilmitullessa asiakkuutta, harkitsisin vielä enemmän. Minulla on kuitenki vihdoin ja viimein alkamassa tutkimukset, jotka olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten enkä ota mitään riskiä, että minunkin asiakkuus katkaistaisiin päihdeongelman takia. Tutkimusten alkaminen myös auttanee minua lopettamaan juomisen, koska pidän niitä niin tärkeänä. Ainakin toivon niin, voihan se olla, että en silti pysty lopettamaan. Sitten pitää miettiä avun hakemista uudelleen.
3 tykkäystä
Voitko antaa itsellesi luvan olla miettimättä,prosesessoimatta päihdeongelma,kunnes nuo odottamasi tutkimukset on tehty. Voit antaa itsellesi armoa sinne asti ja sitten hakeutua päihdepuolen palveluihin?
Minä tein tietoisen ratkaisun,että menin päihdepkl:lle. Tipuin siis kaiken psyk.puolen avun ulkopuolelle. Mutta jokaisen pitää päättää valitettavasti nykysuomen tilanteessa päättää mihin laittaa ns.paukut.
Omasta mielestä psyk&päihdepuolen pitäisi tehdä tiivistä yhteistyötä ja siten alkaisi oikeasti tulla tulosta.
Mutta toivon sinulle juuri nyt kaikkea hyvää,armoa itseäsi kohtaan ja toivoa tulevaisuutta ajatellen
1 tykkäys
Kiitos Viiwa. Olet varmasti oikeassa. Ehkä hoidan nyt tutkimukset rauhassa.
Minäkin olen sitä mieltä, että psykan ja päihdepuolen pitäisi tehdä yhteistyötä, yhdessä hoitaa asiakkuuksia. Tuntuu ihan hullulta, että näin ei ole. Me asiakkaatkin joudumme sitten pähkäilemään ja valitsemaan vain toisen. Älytöntä.
Onneksi sinä et jäänyt kuitenkaan tyhjän päälle, olet vain nyt “toisella puolella”.
2 tykkäystä
Tänään kävi, kuten pelkäsinkin eli lapseni hoito katkaistiin. Olisin ymmärtänyt, jos kyse olisi neurotyypillisestä ihmisestä tai, jos hän olisi kerta toisensa jälkeen vain perunut tapaamisia, mutta mistään tällaisesta ei ole ollut kyse. Raakaa peliä ja olen todella pettynyt, nyt olemme taas yksin.
Itse en jaksaisi enää ollenkaan enkä tajua, miten kukaan voi olettaakaan, että jaksaisin. Tiedän oman ammattini kautta, että joskus näin tehdään, jotta tilanne saadaan kriisiytettyä ja silloin aloitettua uusi hoitojakso. Toivon todella, että tällaisesta ei ole kyse, koska en mitenkään jaksaisi, jos lapseni tilanne tästä vielä “kriisiytyisi”, kun yhtä kriisiä tämä on ollut nyt koko ajan.
5 tykkäystä
Voin samaistua sinun tunteisiin. Kun lapsi on täysi-ikäinen,mutta ei kuitenkaan pärjää omillaan.
Mutta me selvitään näistäkin haasteista.
2 tykkäystä
Tsemppihalaus! Toivottavasti kaikki kääntyy vielä parhain päin.
1 tykkäys
Lintuanna Voimia lapsen asioiden selvittämiseen, voimien löytämiseen omien tutkimusten kanssa ja raittiuden tien löytämiseen. Kaikki selviää kun on aika.
1 tykkäys
Tsemppiä ja voimia. Tunnen kyllä tuon tunteen kun joutuu olemaan huolissaan lapsestaan. Mutta niin ikävää kun se onkin joillekkin asioille ei toinen ihminen, edes vanhempi, voi mitään. Minä rukoilin hirveän paljon silloin. laitoin rukouspyyntöjä netinkin kautta vaikka mihin uskontokuntaan, ihan sama, kunhan rukoiltiin. uskon että se auttoi. Ainakin minua kun purin huolta johonkin. Kyllähän minä uskon myös Korkeimpaan, mutta en sitä tyrkytä kenellekään, enkä siksi tätä kerro, kerron vain oman kokemuksen. Ja sen takia rukoilin etten itse ala juomaan, kun olin niin hädissäni lapseni asioiden takia. Kun olin tehnyt sen minkä voin ja mikä oli minun hallinnassa niin muut oli pakko jättää pois mielestä kun niille en voi mitään.
Minähän olen myös kovin ankara itselleni, vaativa, kaikki pitäisi mennä hyvin ja kunnolla. Ja tulevaisuus pelottaa tällä hetkellä kovasti. Silti jaksan ola selvinpäin. Käyn ryhmissä ja kuuntelen muita, puhun itsekin jotain. Jokin kumma voima siellä ryhmässä on, menen sinne ahdistuneena ja tulen pois mieli keventyneenä. Toivoa ja uskoa tuli roppakaupalla.
Sellainen lause on minua kantanut joskus, että vaikka tällähetkellä kaikki näyttää ihan mustalta, en voi tietää mitä tapahtuu hetken päästä, huomenna, illalla… siinä on pikkuinen toivon kipinä.
Ja toinen lause on hengellisestä kirjasta: “Totuus ilman armoa on raakuutta”. Se kyllä minun kohdalla pitää paikkansa. Minun on alettava olemaan armollinen itselleni…
Raitista päivää kaikille.
1 tykkäys
Olen ateisti, mutta nyt viimekin päivinä toivonut, että pystyisin itsekin uskomaan johonkin. Olen silti rukoillut, kun lapsena tehtiin niin ja pelkkä se rutiini tuo jotain turvaa. Välillä mietin olenko ihan hölmö, no, epätoivoinen ainakin olen ja kai sen piikkiin menee jo paljon. Armollisuutta tarvitaan ja sitä opettelen edelleen. Olen kateellinen ihmisille, jotka käy ryhmissä. Minulla on niin paha sosiaalisten tilanteiden pelko, että en pystyisi enkä myöskään välitä siitä hurmoshenkisyydestä. Olen lukenut AA:N ja AAL:n tekstejä, mutta niissäkin vaivaa se. No, kaikki ei sovi kaikille ja näillä mennään.
1 tykkäys
On ollut taas parina päivänä vaikeaa tehdä Uusi alku -kurssin tehtäviä, kun ne koskee sosiaalisia tilanteita, joita minulla ei ajankohtaisesti ole juurikaan ja nekin, jotka on, en yleensä juo. Pitäisi kai miettiä mennyttä elämää ja tehdä sen pohjalta.
Tänään pitäisi saada putki katki omin voimin, kun huomenna on tutkimustapaaminen. Toivon todella, että onnistun enkä peru sitä juomisen takia. Luulin ehkä liikoja itsestäni, kun en olisi osannut edes ajatella joutuvani tällaiseen tilanteeseen. Vähättelin iilmeisesti ongelmaani. Nyt alkaa olla jo sellainen olo, että en pääse lenkillekään tänään. Niitähän en ole jättänyt aiemmin juomisen takia väliin. Siitäkään huolimatta, että olen miettinyt monesti millainen rasitus se on juoneen elimistölle. Olen niilläkin lunastanut riittävän hyvän paikkaa tässä elämässäni. En vielä tiedä kehtaanko perua lenkkiä miesystäväni takia. Pelkään tulevan suuttumusta ja riitaa, vaikka miesystäväni tuntien se on kai epätodennäköistä. Hän osoittaa pahaa mieltä eikä ikinä suutu. Sekin on erikoista, mutta otan sen hyvällä vastaan. Toisaalta ahdistaa myös ajatus koko päivän levosta. Tai no, otin pesutuvan ja aloitinkin sen jo, joten ihan pelkkää lepopäivää ei ole luvassa.
Eniten toivon, että iltapäivän ahdistuksissani en keksi mennä ostamaan lisää juotavaa. Pitäisi nyt vihdoin tehdä se turvasuunnitelma, sekin on jäänyt. Kunpa jaksaisinkin tehdä kaiken ajallaan. Minulla on huomattavia vaikeuksia hyväksyä tämän hetkistä, todellista toimintakykyäni ja sitä on välttämätöntä alkaa tekemään, kun aion lopettaa juomisen jollain aikavälillä. Kuten Metsänpeittokin sanoi, ei ole järkeä, että joudun juoda jaksaakseni siivota ja tehdä ruokaa. Minun on pakko joustaa vaatimuksistani.
Hyvää helatorstaita joka tapauksessa kaikille!
1 tykkäys
Riippuvuudet ovat pirullisia vaivoja, joiden luonteeseen kuuluvat itsepetos ja kuvitelmat, että hallitsee kyllä homnan… olen poikkeustapaus, enkä juuri minä koskaan sitä tai tätä… juo putkia, aja kännissä, jätä menemättä töihin tai päädy katuojaan.
En minäkään uskonut voivani menettää kontrollin siinä määrin kuin menetin, ennenkuin olin siinä tilanteessa. Join vaikken halunnut. Istuin pelkääjän paikalla ja kuskina oli itseni sijaan alkoholi.
Sitä ennen olin käsityksessä että haluan juoda, hallitsen homman riittävästi, nollaus aika ajoin on paikallaan ja tarvitsen sitä. Sumuverhona vielä toimi tietty rappuoromantiikan ihailu, mikä esti tajuamasta tilannettani.
Juomalla alkoholiriippuvuus sairautena etenee ja pahenee koko ajan.
Itse muuten luulen, että otan mieluummin vastaan suoraa suuttumusta kuin pahan mielen osoittamista. En tietenkään tiedä miten se teillä ilmenee, mutta luultavasti itse ottaisin helposti sellaisen epäsuorana syyllistämisenä, jota olisi vaikeampi käsitellä kuin suoraa suuttumusta.
Toivottavasti saat putken poikki ja sitten nuo tutkimusjutut hoidettua. Kuten Viivakin kirjoitti, varmaan olisi järkevää tehdä ne ensin ja sen jälkeen pohtia hyödytkö tässä kohtaa enemmän päihde- vai mt-puolen avusta.
Sinulla on ihan hyvät mahdollisuudet päästä selville vesille tämänhetkisestä kurimuksesta ja elää hyvää elämää!
2 tykkäystä
Kiitos taas Metsänpeitto. Olin kyllä selvillä, että minulla on alkoholiongelma. Se oli selvää. Mutta en ossnnut odottaa, että 5 annoksesta kerran viikossa juomisesta olisi suora hyppy monen päivän putkiin ja juomamäärien kasvuun. Olisin odottanut, että ehkä alan juoda kahtena päivänä kasvaneita annoksia, mutta että 3, 4 tai viisikin päivää putkeen, yllätti kyllä minut. Toimin nyt elävänä esimerkkinä täällä tästä, että paheneminen voi tapahtua äkkiä ja pahemmin kuin itse ounastelee sairautensa etenevän.
Olen välillä sanonut miesystävälleni, että olisi helpompaa, kun hän suuttuisi, vaikka juuri nyt en jaksaisi sitäkään. Mutta olet oikeassa, että se olisi parempi vaihtoehto verrattuna mökötykseen ja passiivisaggressiiviseen mykkäkouluun, joita hän välillä pitää. Olen yrittänyt sanoa, että se on väärää vallankäyttöä ja näin ollen omanlaistaan henkistä väkivaltaa. Nyt kuitenkin sekin tuntuu paremmalta vaihtoehdolta, kun en jaksa yhtään mitään. Oikeastaan tällä hetkellä koko miesystävä ahdistaa karhunpalveluksineen, vaikka välillä uskon hänen yrittävän omilla keinoillaan parastaan tai totean, että hän ei vain jaksa nyt enempää. Olemmehan me etääntyneet ja hän on alkanut tehdä enemmän päätöksiä, jotka vie häntä vielä etäämmälle. Aluksi kerroin hänelle alkaneista putkistani ja hän vastasi kyynelhymiön, ei mitään muuta. Kieltämättä siinä kohtaa mietin itsekkäästi, miten valtavasti olen häntä auttanut ja hän vastaa yhdellä hymiöllä. Kokemuksesta tiedän hänen pystyvän paljon parempaakin, hänellä on mahdolliseksi autistiksi yllättävän hyvät sosiaaliset taidot. Mutta se on selvää, että olen alkanut odottaa vastavuoroisesti apua itsellenikin, onko se nyt sitten sitä tervettä itsekkyyttä sitten, en tiedä. Voihan olla, että suhteemme ei kestä tätä epäonnistumistani. Nähtäväksi jää.
Tuli vielä mieleeni, että kun miesystäväni on suuttunut, on hän lähtenyt ostamaan alkoholia ja juonut vihaisena vastaamatta viestiin. Aiemmasta elämästään hän on kertonut saattaneensa heittää puhelimensa tai astioita seinään. Näitä minä kyllä pelkään ja ehkä siksi koen kuitenkin, että on parempi, että hän ei suutu. Suhteen sisäisiä jännityksiä tämänkaltainen kyllä lisää, olenkin pitänyt suhdettamme outona jo kauan ja alunperin siitä tänne kirjoitinkin.
Tämä on ihan suoraan myös minun elämästäni, en voi ymmärtää mitä järkeä on juoda yksi tai kaksi, mieluummin ilman. Viiniä joskus ruuan kanssa maun vuoksi, mutta useimmiten siitäkin lähtee hinku juoda lisää.
1 tykkäys
Ehk itse ajattelen niin, että suhteet eivät aina kestä toisen osapuolen muuttumista, varsinkin, jos suhteen dynamiikka on ollut sellainen, että toinen on siitä hyötynyt enemmän ja toinen auttanut ja joustanut vähän liikaa.
Tuskin suhde teilläkään pelkkään sinun “epäonnistumiseesi” kaatuu jos kaatuu.
Kirjoitit, että suostut vointiisi nähden liian pitkiin pelituokioihin, lenkit ja kuntosali viivästyvät miehen myöhästelyn ja pommiin nukkumisen takia jne. Varmaanhan tuo ei ole koko totuus ja tulkitsen asioita omien kokemusteni, kun olen sopeutunut ja sopeuttanut toimintaani ihan liikaa muiden oikkuihin lapsuudenkodissani ja juopin exäni kanssa.
Silti näkisin aika tärkeäksi halun auttaa ja ottaa toisen tilanne huomioon nimenoman molemmin puolin. Tästä yritän heilan kanssa olla aika tarkka. En halua, että kohta huomaan taas olevani se joka koko ajan antaa ja joustaa enemmän. Myös minun tarpeeni, jaksamiseni, ongelmani, haaveeni ja hyvinvointini pitää olla yhtä tärkeitä kuin hänen. Olen auttanut häntä nyt enemmän, mutta seuraan tilannetta ja sitä minkä verran heila hiukan toivuttuaan alkaa osoittaa halua auttaa minua ja toteutuvatko ne konkreettiset asiat, joista hän puhui ennen saikkuaan.
Olen alunperinkin sanonut hänelle, etten ala enää raahata ketään reppuselässä tai elää suhteessa, jossa vastavuoroisuus ei toteudu ja toinen on tavattoman itsekäs ja itsekeskeinen.
Jos omia asioitaan ja omaa hyvinvointiaan ei laita ykköseksi edes itse, miksi siitä väkittäisi kukaan muukaan? Tämä on ollut minulle tärkein oppi omassa raitistumisprosessissani.
Jotenkin sen oivaltamisen jäljeen kaikki on sujunut paremmin, ihmissuhteetkin. Osa niistä on muuttunut paremmiksi, muutosta kestämättömät ovat katkenneet ja uudet muodostuneet alunperinkin terveemmiksi.
Sinun hyvinvointisi ja toipumisesi ovat tärkeitä ja tavoittelemisen arvoisia asioita.
4 tykkäystä