@Setämies taas kuvasi asian hyvin.
Minä kunnioitan Lintuanna sinun rehellistä kirjoittelua.
1 tykkäys
Tottahan se on, että itsen ruoskiminen ei auta, mutta on sitä kyllä vaikeaa olla tekemättä. Kaduttaa niin paljon kuukauden sisäiset juomiset enkä tajua, mikä minuun on mennyt. Tai no, kontrolli on ainakin pettänyt. Haluaisin niin skipata tämän vaikean alun, mikä ei kohdallani ole johtanut mihinkään hyvään. Silkkaa räpiköintiä ja riskinottoa. En edes tunnista itseäni tästä toiminnasta. Jotenkin “sekosin” sen kuukauden tauon jälkeen. Pelottaa impulsiivisuuteni ja miten lähellä juominen koko ajan on. Tarvitsisin etäisyyttä, mutta en tiedä miten sitä nyt yhtäkkiä saada. Yritin muistella mikä oli toisin viime kerralla, kun onnistuin, mutta en muista. Pitäisi varmaan tehdä joku turvasuunnitelma.
Ehkä yritän liikaa tahdonvoimalla. Uusi alku -kurssin mukaan tahdonvoimankin suhteen väsyy alun jälkeen. Pitäisi löytää siis muita keinoja kuin tahdonvoima. Masennus tekee minusta niin välinpitämättömän, että alkoholifaktojen ajatteleminen ei riitä. Hällä väliä -fiilis on vahvana ja voimavarat vähissä. Onneksi on vielä Uusi alku -kurssia jäljellä.
En tiedä mitä miesystäväni ajattelee tilanteestani, tai tiedän hänen olevan huolissaan, mutta yhtälailla silti “antaa” minun juoda. Ei suhtaudu siihen mitenkään, ei vaikka ei itse juonut. Minua hävettää, en kykene nyt olemaan lempeä itseäni kohtaan. Suhtaudun vakavasti ja yritän saada karisteltua hällä väliä -fiilistä pois. Ehkä kirjaan päiväkirjaan taas syitä olla juomatta.
En muuten tiedä miksei tällä kertaa alkoholifaktojen miettiminen auta. Onko se tosiaan tuo masennuksen hällä väliä. Se oli viime kerralla iso osa muutosta, että kykenin ajattelemaan alkoholia hermomyrkkynä. Nyt pääni syöttää ajatuksia, että “alkoholihan on laillinen päihde. Aina on muitakin ihmisiä juomahyllyillä. Ei kai se niin vakavaa voi olla, kun muutkin juo.” Jollain tavalla siis osa minusta edelleen vähättelee tilannettani, vaikka suurin osa on huolissaan. Sisäinen ristiriita on vielä liian iso. Tein päiväkirjaan juomisen plussat ja miinukset ja totta kai miinuksia oli enemmän. Ei silti sekään estänyt minua retkahtamasta.
No, joka tapauksessa, nyt tähtään aurinkoiselle lenkille. Aion jutella miesystäväni kanssa taas juomisestani. Ehkä vielä joku kerta oivallan taas raittiuden merkityksen.
En näemmä voi olla miettimättä ajatteleeko joku nyt minun ylläpitäväni ongelmaani täällä ja hävettää tosi paljon tämä kirjoittaminen ja pohtiminen. Jos ylläpidän näin ongelmaani, olen sille sokea. Minua mielestäni auttaa erilaisten syiden ja mahdollisuuksien pohtiminen. Voihan toki olla, että olen väärässä.
1 tykkäys
Lintuanna en ole mikään ammattilainen ja vasta uusikin palstalla, mutta minä kyllä uskon, että asioiden kohtaaminen, myöntäminen ja toiselle ääneen sanominen auttaa tiellä raitistumisessa. Osaat kertoa hienosti tunteistasi ja ainakin minulle nämä tekstit tuovat ajatuksia myös itselleni. Toivon voimaa löytää se syy miksi raittius on tie jota kulkea.
1 tykkäys
Kiitos sanoistasi @Yksinäin.
Kiva kuulla, jos sinäkin olet saanut kirjoituksistani jotain ajateltavaa. Minäkin sain nyt jo ajateltavaa sinun kirjoituksistasi, kiitos siitäkin.
Minäkin toivon, että löydän tarvittavat syyt palata raittiuteen. Tällä hetkellä tunnun olevan kovin eksyksissä. Yritän painotta sanoja tällä hetkellä.
Kirjoitankin erillisen viestin, että en kaada suoraan Yksinäin niskaan liikaa omia juttujani.
Nyt on käynyt niin, että minä itse en osaa jättää itseäni rauhaan ja tapahtunut draama painaa edelleen mielessäni. Sen takia seilaan nyt edelleen sen välillä, että viitsinkö enää jatkaa kirjoittamista vai en. Tuntuu, että tänne kirjoittaminen meni nyt jotenkin pilalle tämän tapahtuneen draaman takia. En tiedä mitä teen, mutta ainakin toistaiseksi jatkan kirjoittamista.
Nyt huomaan kuitenkin miettiväni, miksi jonkun toisen mielestä ylläpidän ongelmaani täällä. Olen herkkä ja olisin halunnut asiaan reilun vastauksen. Nyt en saanut mitään vastausta, joten asia jäi roikkumaan avoimena ilmaan.
Yritän myös itse miettiä onko siinä perää, että ylläpidän ongelmaani täällä. Kirjoitinkin jo aiemmin, että kaikki ei kestä vaikeita tunteita ja tunnelmia, vaan heille tulee tarve ratkoa ne äkkiä pois. Minun ketjussani näitä tunnelmia joutuu sietämään ilman äkillisiä ratkaisuja, joten edelleen suositan olemaan lukematta ketjuani, jos ei siedä vaikeutta.
Itsekin olin ennen ratkaisukeskeisempi, mutta kun sietokykyni terapian myötä parani, tajusin oman ratkaisukeskeisyyden palvelevan tunteiden torjunnan tehtävää, mikä taas on vahingollista. Aito ja hyvä ratkaisukeskeisyys astuu kuvaan vasta, kun vaikeat tunteet ja tunnelmat ovat saaneet tilansa ja tulleet hyväksytyiksi. En muista kuka mielenterveyden johtotähdistämme (joku osaava psykiatri tai psykologi) sanoi, että masennus alkaa parantua vasta, kun se tulee kohdatuksi ja kuulluksi. Sitä minäkin teen, en enää piilottele masennusta, koska se johti vain kasvavaan pahaan oloon ja itseni kieltämiseen. Antti Mattila on kuvannut masennuksen olevan kuin tien risteys; se kertoo siitä, että tie, mitä tähän asti on kuljettu, on väärä ja on aika vaihtaa näkökulmaa ja valita toinen polku. Tähänkin pyrin, mistä kertoo mm. se, että teen työtä sisäisen vaativuuteni kanssa. Lopulta nämä kaikki nivoutuvat kaikkeen ja juomiseen. Siksi koen sen merkityksellisenä. Minä juon, koska minulla on ongelmia. Kirjoitan, koska haluan lopulta muuttaa asioita. Ei minulle tänne kirjoittaminen ole ikinä helppoa. Häpeä on aina läsnä, kuten juomisessakin. Kuitenkin minulla on suuri tarve palata jo kerran saavuttamaani raittiuteen. Tätä uutta juovaa aikaa on nyt kestänyt 9 kuukautta ja sitä ennen olin kuukautta vajaa 8 vuotta raittiina.
Lisäänpä vielä, että tänään huomasin sittenkin kärsiväni FOMO:sta. Muut on vappupiknikeillänsä pitämässä hauskaa ja me kävimme vain tavallisella lenkillä ja sen jälkeen jätskeillä. Meidätkin kutsuttiin luontopolulle ja piknikille, mutta kieltäydyin, koska meillä on ollut joitain lieviä oireita mahdollisesti alkavasta taudista. Tänään meillä olikin kutakuinkin ok olo, joten syyllinen on todennäköisesti siitepöly ja katupöly. En tiedä, nyt joka tapauksessa harmittaa, että on sivussa hauskanpidosta. Minä, jos kuka, tarvitsisin uutta sisältöä elämääni.
Eihän sillä oikeastaan ole väliä. Vai mitä?
Tekipä niin tai näin, elipä niin tai näin, muilla on siitä erilaisia mielipiteitä.
Ehkä sen ristiriidan kanssa voi opetella elämään?
Toisekseen tuo kyseinen asia voi jonkun kohdalla pitää paikkansa, vaikka sinun kohdallasi ei. Sinä ehkä pikemminkin annat itsellesi julkisen jalkapuu-rangaistuksen kertomalla retkahduksista.
Minä taas tunnistan, että itse käytin ehkä vertaistukiryhmää ja päihdehoitajaa rippituolina, vaikken niin tietoisesti Tunnustin syntini, sain myötätuntoa, mieleni keveni ja hetken päästä join taas.
Molemnat puolet asiasta voivat olla totta ja ihminen tulkitsee asioita aina oman kokemuksensa kautta.
Ihmissuhteissa ja kanssakäymisessä on kitkaa kaikkialla. Ihmiset kokevat asioita eri tavoilla, ilmaisevat itseään eri tavoin, omaavat eri näkemyksiä. Ehkä on jotenkin opeteltava elämään sen kitkan kanssa? Ei kaikki ole missään joka asiasta samaa mieltä… ei päihdeongelmien kohdalla edes lääkärit ja muut asiantuntijat, miksi siis me täällä?
Minulla ja heilalla on ollut riitaa viime aikoina, olemme loukanneet toisiamne, pyytäbeet anteeksi, miettineet mitä järkeä suhteessa on, kun on niin hankalaa ja jotenkin kaivamne toisistamme esiin huonoimpia piirteitä. Rakastan häntä ja toisaalta hän ärsyttää minua aika lailla. Sama toisinpäinkin tietysti. Ristiriidat ja kitka siis ilmenevät kokonaisen nettipalstan lisäksi suhteessa yhteen ihmiseen. 
Ajattelin silti jatkaa sekä täällä, että heilan kanssa.
Toivottavasti sinäkin, sanoin kuin muut jatkatte kirjoittelua. Tästäkin erimielisyydestä voi oppia jotakin uutta, jopa itsestään.
Olen yrittänyt kyllä ajatella, että mitä väliä. Se vaan on taas järjen ajattelua, ei tunnepuolen. Tunnepuolta on loukattu ja jätetty yksin pähkäilemään mitä juuri tapahtui. Järjellä osaan ajatella, että missä on ihmissuhteita, siellä on ristiriitoja ja osaan suhtautua niihin aikuismaisemmin ja ei niin isoina ongelmina. Järjellä on aina niin “helppo sanoa”.
En osaa oikein kuvitella kuvaamaasi synninpäästöä, varmaan koska minusta retkahduksista kertominen ei tunnu siltä, päinvastoin, se vain alleviivaa ongelmaani. Mutta ilmeisesti tosiaan sekin on mahdollista. AitoaIloaKohti tietää siitä minua enemmän, ilmeisesti se on hänellekin tyypillistä. Silti olen sitä mieltä, että ei olisi tarvinnut minua ja Lempeää Kettua siihen sotkea.
Tämä on ainoa “some”, missä olen aktiivinen, joten sekin vaikuttanee siihen miten osaan käsitellä äkillisiä hyökkäyksiä tai muita vastaavia. Olen aiemmin kokenut palstan rakentavana ja siksi turvallisena. Tämä nyt käynyt välikohtaus muistutti, että missä on some, siellä on asiattomat kommunikaatiotavat. AitoaIloaKohti on avoimesti kertonut, että hänellä on julma kiusaajaminä, joten en voi olla miettimättä, että sekö osa oli asialla.
Niinhän se silti tosiaan menee, että ristiriidat kuuluu ihmissuhteisiin. Siinäkin olen sitten kai “liian herkkä”. Se kuitenkin herättää vastustusta minussa siksi, että psykopatiasta psykiatrini mukaan kärsivä äitini hoki aina kaikesta, että olen vain liian herkkä. Osaltaan olen sitä mieltä, että minä en ole liian herkkä, vaan nyt esimerkiksi nimimerkin AitoaIloaKohti pitäisi opetella puhumaan toisille empaattisesti ja rakentavasti. Missä menee se raja, se on tärkeä kysymys. Jos aloittaa viestinsä sanomalla “tämä ei ole empaattinen viesti” vai miten se meni, ollaan mielestäni jo vaarallisilla vesillä.
Ehkä lisään vielä sen, että esimerkiksi minulla ja miesystävälläni on tosi rakentavaa riitelyä. Miesystäväni on sanonut, että olen rakentavin hänen tuntemansa riitelijä. Odotan samaa kohtelua myös itselleni, mikä ehkä kertoo sisäisestä vaativuudestani. Silti ainakin miesystäväni yltää siihen joka kerta. Ei hän latele minulle “omia totuuksiaan” itsestään varmana. Sitä suuremmalla syyllä ärsyttää, että joku satunnainen netti-ihminen niin tekee.
Voi Lintuanna. Minäkin olen herkkä ja jään aina miettimään kaikkia pikkujuttuja vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Eilen aamulla itsekin olin kyllä hetkellisesti turhautunut, kun tuntui, että kommenttejani oli yhtäkkiä useampikin tulkinnut totaalisen eri tavoin kuin olin ne tarkoittanut. Minä kun en halua pahaa mieltä kenellekään. Otan sellaisen vakavasti ja mietin, että pakko varoa sanojaan, ettei tahaton loukkaaminen jatku.
Ymmärsin kuitenkin nopeasti, että siinä oli nyt monella tavoin huono hetki vähän kaikelle. Yhdestä ei empaattisesta kommetista nousi tunteita, joista jatkui pienimuotoinen väärinymmärrysten sarja. Ilmassa oli ollut jo pientä närästystä avun hakemisen teemaan liittyen ja sitten tuli vielä feikkivihjailut, mikä johti retkahtelun kautta retkahduksista kertomiseen ja siihen reagointiin. Itse kuitenkin pääsin asiasta tällä kertaa nopeasti yli. Ehkä varon jatkossa sen verran, että rauhoitan omalta osaltani tilanteen heti kun huomaan ensimmäisen pienen närästyksen nousevan kenellä tahansa.
Mitäs vielä, niin retkahduksista en minäkään pysty ketään täällä tuomitsemaan enkä haluakaan. Kuten sanoinkin aiemmin, empatia on ainut mahdollinen tapa reagoida netissä, vaikka mietinkin jossain kommenteissa asiaa eri kanteilta, kuten tapanani usein on. Omassa kirjoittelussani huomaan sen, että mitä enemmän kommentoin sitä vähemmän mietin. Osaan olla rasittavankin tarkka sanamuodoista ja siitä, ettei asiaa voi ymmärtää väärin, mutta kun alan luottaa että luonteeni jotenkin jo tiedetään, alkaa ote lipsua ja juttu muuttua rennommaksi. Huomaan nytkin, että olen kirjoittanut joitakin kommentteja tosi huonosti ja sekavasti. Voi olla, että pyörittelen jatkossa vähän vähemmän ainakin muualla kuin omassa ketjussani. 
Ja vielä selvennykseksi, jos joku nyt vaikka sekoittaa nimimerkkejä ja kommentteja, minustakaan Lintuanna tai kukaan muukaan ei ylläpidä ongelmaansa plinkin avulla tai retkahtelusta kertomalla. Itsekin päätin jo ajat sitten kertoa jokaisen, jos niitä tulee. Kaikki muut eivät halua kertoa, ja se on tietysti ihan yhtä ok. AitoaIloaKohti ei ole tainnut käydä mitään lisäämässä, mutta ehkä se kannattaa yrittää jättää taakseen. Jos on niin huono olla, että tarve on näpäyttää, aiheen kyllä keksii. Sen ihmisen näpäytyksen kohteena voi yhtä hyvin olla ihan kuka vaan. Se olisi ihan yhtä hyvin voinut olla vaikka täällä p*skantärkeänä neuvojaan jakamassa roikkuva Hiiri tai kuka tahansa muu.
Mutta siis, hyvillä mielin ainakin täällä plinkkeillään edelleen. Toivottavasti sielläkin taas mahdollisimman pian!
1 tykkäys
Joo enkä tosiaan halua vähätellä tunteitasi. En ole edes täysin perillä mitä täällä on kirjoiteltu ja tuliko nuo ikävät kommentit sinun ketjuusi vai kirjoittiko hän omaan ketjuunsa tai muualle. En itse löytänyt mitään viestiä missä ketään olisi nimeltä mainittu, kun keskustelua on käyty eri ketjuissa ja osioissa.
Ehkä olen jotenkin itse alistunut siihen, ettei asiat ja keskustelut aina suju hyvin. Lapsuudenkodissani oli paljon henkistä väkivaltaa, huutamista ja mykkäkoulua ja se loppui vasta viimeisenkin vanhempani kuolemaan… kesti siis koko elämäni, yli 50v… vaikka yritin joskus puhua ihan asiallisesti käytöksen satuttavuudesta … koulukiusaamisesta nyt puhunattakaan. ihmiset eivät toimi niinkuin toivoisi tai mikä olisi kohtuullista.
Ehkä olen turtunut. En tiedä.
Saatoin olla juovaan aikaan jotenkin herkempi loukkaantumaan ja ottamaan itseeni. En tiedä johtuiko se juomisesta vai olenko vaan vanhetessa hiukan seestynyt.
Olen edelleen keskeneräinen. Varmaan keskeneräisiä eri tavoin täällä ovat muutkin. Opettelen elämää edelleen, omia rajoja, tunteiden käsittelyä, riitelyäkin. Raitistuminen oli vain yksi osa-alue.
Mukavaa iltaa!
1 tykkäys
Kiitos @Hiiri 
Tänään on ainakin jo parempi fiilis, joten ehkä olen jättämässä asian taakse. Minäkin varmasti luin viestejä eri tavalla kuin ne oli tarkoitettu lukuun ottamatta sitä ei empaattista viestiä, missä ei ollut mitään väärinymmärrettävää. Mutta ehkä muuten keskustelu kasvoi lumipallon lailla ja väärinymmärryksiä tuli puolin ja toisin.
Jatketaan plinkkeilyä hyvillä mielin!
1 tykkäys
Kyllä minut ja Lempeä kettu mainittiin nimellä ja sanottiin, että ketjumme on ongelman ylläpitämistä ja valehtelua. Kyse oli AitoaIloaKohti nimimerkin ketjusta. Mutta kuten äsken kirjoitin, nyt olen pääsemässä asian yli.
Minä en oikein osaa alistua siihen, että asiat ja keskustelu eivät suju aina hyvin. Ehkä se johtuu sisäisestä vaativuudestani, että on vaikeaa hyväksyä sitä, että asiat hoidetaan väärin. Mutta kyllähän minä sen järjellä tiedän, että asiat ja keskustelut eivät aina suju hyvin. Osaan jopa joitain sivuuttaa tosi nopeasti eli en kaikkiin suhtaudu yhtä voimakkaasti kuin tähän nyt käyneeseen tapahtumaan. Ehkä eniten ärsyttää, että käydään räiskimässä epäempaattisia viestejä eikä sitten palata edes perustelemaan niitä. No, se on nyt ollutta ja mennyttä ja, kuten sanottu, aion toistaiseksi jatkaa kirjoittelua.
Olet oikeassa, että kaikki me olemme keskeneräisiä emmekä voi päättää, miten muut kirjoittaa. Itselleni se osui huonoon saumaan, kun ongelmani on vain pahentunut ja olin tehnyt sitä näkyväksi. Olen herkillä ja yritän puolustaa rajojani. Tai opetella sitä. Vielä on oppimista “vähän kaikessa” eikä valmiiksi tulla koskaan.
3 tykkäystä
Olen alkanut miettiä olenko aina vähätellyt alkoholiongelmaani. Jo teini-ikäisenä join pahaan oloon ja usein liikaa. Nuorena aikuisena olin muutaman vuoden täysin alkoton, vaikka kävinkin ystävän kanssa tanssimassa. Harrastin silloin niin paljon urheilua, että juominen ei sopinut kuvioon. En muutenkaan halunnut enää juoda. Silloin jo huomasin, että meillä selvinpäin olevilla oli kaikista hauskinta ja pisimpään, vielä yöbussissa kikatettiin, kun muut nuokkui grilliruokiensa kanssa. Lapsen saatuani olin myös kauan selvinpäin. Kun hän alkoi olla sen verran vanha, että meni yökylään, aloin käymään ulkona ja juoda silloin yhä enemmän ja enemmän. Ja silloin, kun join, join aina ongelmallisesti. Siitä olen ylpeä, että ystäväni joivat aina baarissa viinaa ja shotteja, mutta niistä olen aina kieltäytynyt. Join olutta ja siideriä, mutta niitäkin liikaa.
Nyt, kun katson tätä kaikkea taaksepäin, tuntuu, että minulla on aina ollut alkoholiongelma, koska se on kai aina ollut itselääkintää. Tuossa n.8 vuoden raittiuden aikana aloin varmasti luottaa liikaa itseeni ja leikkiä tulella. Mielestäni sekin, että en olisi ikinä uskonut alkavani joskus juoda miniputkia, kertoo siitä, että en ole todella ollut ihan perillä ongelmastani. Enhän uskonut, että minulle voisi näin käydä.
“Miniputkista” puhun siksi, että olen viimeisen tauon jälkeen juonut ne kolme kertaa 3-4 päivänä putkeen, en viikkoja enkä kuukausia. Vaikka minulle nuo 3-4 päivänä tapahtuneet putket ei tunnu kyllä miniltä.
Olen alkanut miettiä avun hakemista tai edes sitä, että kertoisin psykan polillakin alkaneeni juomaan. Harmi vain, että joutuu pelkäämään loppuuko se kontakti kokonaan. Sen takia mietin vielä, mitä teen. Terapeuttini tietää tilanteestani, samoin yksi ystävä, joka on itsekin kirjoitellut täällä. Ja tietenkin miesystäväni. En voi sille mitään, että minua on alkanut ärsyttää se, että hän aina sanoo ymmärtävänsä hyvin miksi juon. Ja aina myös sanoo, että itse olisi tilanteessani juonut jo kauemmin ja enemmän. Sanoin hänelle eilen, että älä please enää ymmärrä, yritän ja haluan lopettaa juomisen taas kokonaan. Hän sanoi, ettei voi sanoa niin, koska hän nyt vain sattuu ymmärtämään miksi juon. En tiedä miten siihenkin pitäisi suhtautua, ehken juttele hänen kanssaan näin usein ongelmastani, vaan keskitän sen tänne plinkkiin. Aion silti kertoa rehellisesti miesystävälleni aina, jos juon. En päästä itseäni ja riippuvuuttani helpolla. Olen myös alkanut miettiä uskaltaisinko alkaa kommentoida I am sober -sovelluksessakin.
Koska pienetkin asiat merkitsee, pidän sitä hyvänä, että jo kahden juoman jälkeen minusta on alkanut tuntua, että en jaksa juoda enempää. Siinä missä aiemmin mietin, että kaapissa on “enää noin vähän juomaa”, nyt olen miettinyt, että “vielä noin paljon juomaa”. Minun ongelmani vain on se, että harvoin onnistun lopettamaan ennen kuin kaikki on juotu. Toki siinäkin tavoite, että kaappi olisi seuraavana päivänä tyhjä juomista. No, varmasti jo toistan itseäni. Metsänpeiton kirjoituksista kuitenkin nykyään usein mietin, miksi en sitten kaada niitä lavuaarista. Niinpä. Joka tapauksessa, toivon kuuluvani heihin, joiden juominen lisääntyy paljonkin juuri ennen lopettamista. En muista mistä luin, että näin voi käydä.
Täytyy se vielä lisätä, että olen tunnistanut, että jaksamiseni kanssa tuli stoppi. Kun lapseni tilanne vaikeutui toimeentulon ja hoidon saamisen suhteen, meni jotenkin viimeinenkin luotto ja toiveikkuus “hyvinvointiyhteiskuntaan”. He, jotka eniten apua tarvitsisi, ei sitä saa. Sellaisen luovuttamisen olen nyt itsestäni löytänyt.
1 tykkäys
Minä olin viimeisinä juomavuosinani aivan samanlainen, että kaappi täytyi ennen nukkumaanmenoa juoda tyhjäksi, koska seuraava päivä oli aina minun mielessäni “tipaton”. Ja sitten loppuvaiheessa minullakin kävi myös noin, että pettymys viimeisen juoman korkkaamisesta muuttui iloon ja helpotukseen, että pääsi kumoamaan jo viimeistä ja sen jälkeen sai mennä nukkumaan ja tiesi saavansa hetken rauhan koko sirkuksesta.
1 tykkäys
Huomenta. Lintuanna olet ollut 8v raittiina ja se on tosi iso saavutus, retkahdit juomaan ja haet apua, mikä sekin on tosi hieno asia.
Minä olen alkoholisti, tiedän sen, kun raitistuin niin luin hirveän paljon alkoholismista ja mitä se aiheuttaa ihmiselle ja se oli kyllä järkyttävää tietoa mitä luin. Ja olin myös sellaisella luennolla, missä lääkäri selitti ja piirsi myös kaikenlaisia kuvioita mitä alkoholi ihmisen mielessä, aivoissa ja kehossa ym. aiheuttaa. Ja tärkeintä, mitä sitten kun raitistuu, minkälainen tapahtuma siitäkin tulee ihmisen mieleen, aivoihin ym… Tätä tietoa saa kirjastoista kirjoista ja varmaan saman myös netistä.
Alkoholismi ei ole leikin asia, se on sairaus siinä missä muutkin sairaudet ja sitä kannattaa hoitaa.
Minä tulin tänne kirjoittelemaan kun on elämässä kriisi, ihan sen takia etten alkaisi juomaan.
Nuo “miniputket” oli minulle tuttuja elämässä kun join. Ja vaarallisiahan ne olivat. En halunnut kuolla vielä. On uskomattoman ihana asia että edelleen olen pysynyt erillään alkoholista. mutta ikävä kyllä en voi sanoa edelleenkään etten enää koskaan juo. Olen vain päivän kerrallaan juomatta. edelleen. Ja teen tänään kaikkea mukavaa mitä vain voin tehdä. Tai itken suruani, sekin on tärkeää ollut, että myönnän eron olleen minulle kova paikka ja henkisesti raskasta, mutta silti olen juomatta ja kestän tämän tuskan. Ehkä se jonain päivänä jo helpottaa. Alkoholi ei ainakaan sitä helpota, päinvastoin taitaa vaan moninkertaistaa ja tulee enemmän ongelmia.
Hyvää viikon loppua ja raitista sellaista, päivä kerrallaan.
Vielä sellainen että en kykene puhumaan asioistani aina avoimesti, hyvin harvoin puhun, kirjoitan mieluummin. Ja minulla onkin vihkoja joihin kirjoitan ja kirjoitan niin saan pahan olon sisältä ulos.
1 tykkäys
Minäkin kirjoitan paljon päiväkirjaan. Ja kaipaan tuota 8 vuoden raittiutta. Nyt on vaikeaa, kun aivot vain syöttävät halua juoda, enkä haluaisi tehdä mitään muuta kuin juoda nyt. Juominen auttaa pakenemaan vaikeita asioita, juomisen suunnittelukin estää ajattelemasta niitä. Mutta kyllähän minä haluaisin olla näistä haluista ja ajatuksista kokonaan vapaa. Nyt pitäisi hyväksyä se, että tulee paljon tylsiä ja vaikeita päiviä.
Salilla käyty. Tajusin siellä, että kun minähän olen masennuksen myötä menettänyt kykyni saada eri asioista mielihyvää, niin siksi varmaan alkoholi on nyt saanut niin ison roolin elämässäni. Se aiheuttaa sen dopamiiniryöpyn. Alan ymmärtää miksi on niin vaikeaa lopettaa juomista. Pitäisi löytää tilalle muita mielihyvän lähteitä, mutta miten, kun en vain saa mielihyvää mistään. Viimeksi, kun lopetin kävin jumpassa ja kävelyillä paljon ja silloin sain niistä paljon mielihyvää. Silloin myös marjastin ja sienestin, kävin läheisten kanssa luontopolulla, mistä myös sain mielihyvää ja siitä luonnossa oleilusta varsinkin. Oli kuitenkin ehkä helpompi lopettaa silloin juominen. Silti mietin voisiko olla niin, että saankin pikkiriikkisen mielihyvää edes jostain muusta kuin alkoholista. Entäs jos en vain tunnista sitä, kun en ole hetkessä useinkaan läsnä. Aloitanpa uudelleen tietoisuustaitojen harjoittelun. Aloin myös lukea Ilon kirjaa.
Miesystäväni ei viihdy luonnossa ötököiden takia, mutta olemme silti suunnitelleet huomiselle yhtä luontopolkua. Mielenkiintoista seurata, miten se vaikuttaa vointiini. Tälle illalle on menoa läheisten luo.
Kyllä minullakin oli aina alkoholiongelma. Samoin kuin sinä, lääkitsin itseäni ja toisekseen halusin aina humalaan. En koskaan ymmärtänyt mitään maistelua ja jos tarjolla oli vain ruokajuoma ( yksi olut tms) jätin sen väliin, koska en nähnyt yhden juomisessa mitään järkeä.
Makukin oli sivuseikka, kunhan tavara vaan nousi päähän. Halusin känniin tai vähintäänkin hyvään hiprakkaan.
Miniputkia oli minullakin; join usein viikosta 3-4 päivää ja loput olin selvänä. Oli muutama kunnon putkikin (pisin 9 päivää) joiden aikana join kunnolla. Määrät olivat suuria, ei mitään tissuttelua.
Jostain syystä tästä tuli mieleen se, kun taisit joskus kirjoittaa, että olitte pohtineet onko miesystävälläsi autistisia piirteitä. Ja ajattelevathan ihmiset muutenkin eri tavoilla, mutta ehkä hän on vaan rehellinen ja kertoo sinulle mitä ajattelee ja kokee… ei halua (tai edes osaa) poiketa totuudesta, vaikka se jossain kohtaa voi ollakin välittämistä ja auttamista, jos tuossa sanoisi muuta kuin ehkä ajattelee; eli että juominen haittaa häntä ja (rakkaudesta) potkisi persuksille.
Ehkä tosiaan juomisenkin suhteen pätee se, että kaikkien pimeintä ja vaikeinta on juuri ennen raitistumista… sellainen mustin notko, josta kääntyy kohti valoa.
Mulla syyskuusta alkaen juominen on kestänyt 2 viikosta 2 kuukauteen varmaan keskimäärin. Sitten päivän, viikon parin max. 3 viikon tauko ja taas jatketaan.
Kiitos, kun jaoit. Tuo oli hyvä oivallus, mikä liittyy miesystäväni mahdolliseen autismiin, en tajua miten en itse tullut ajatelleeksi. Sitähän se tosiaan voi olla.
Putket huolestuttaa minua erityisesti siksi, että joskus aiemmin en krapulassa pystynyt edes harkita alkoholia ja sitten se muuttui. Krapularyypyt kertovat ongelman pahenemisesta.
Nyt olet ollut viikon juomatta, mikä on mahtavaa! Itse en ole siihen päässyt maaliskuun juomattomuuden katkeamisen jälkeen. Joskus ennen muinoin minulla oli 8.päivä vaikein, nyt tuntuu, että se on 2. tai 3.päivä. Joka tapauksessa, toivottavasti meidän kohdalla putket on taakse jäänyttä elämää eikä tarvitse enää koskaan kärsiä niistä!
2 tykkäystä
Ostin eilen kaupasta juotavaa läheisillä käynnin jälkeen. Olin valtavan ahdistunut. Mutta en juonutkaan niitä, sillä illalla olikin olo, että en halunnut juoda. Tulin iloiseksi ja helpottuneeksi, että en halunnut juoda. Olisipa sellaista joka päivä. Nyt ne juomat ovat jääkaapissa. Tänään lähdemme lempiluontokohteeseeni retkelle ja toivon, että senkään jälkeen en halua juoda. Tämä meni vähän huonosti, sillä joudun tehdä vielä retken jälkeen ruokaa ja se on riskin paikka.
Minulla on sellaisia ajatuksia, että juon vielä viimeisen kerran. Mutta en tiedä onko se tänään. Hävettää kirjoittaa näitä tänne.
Tänä aamuna harmittelin, että aamut on minulle vaikeita enkä haluaisi edes herätä. Harmittaa sillä minulta jää ikään kuin pois se, että voisin iloita aamujen olevan hyviä, kun en ole juonut. Minulla on vähän joka aamu krapulainen olo, kun en ole nukkunut hyvin vuosiin. Ehkä tämän kanssa voi vielä tehdä töitä. Jos vaikka löytäisinkin jonkun ilon krapulattomista aamuista.
Jotta en joisi, olen ajatellut, että minun täytyy alkaa suunnitella ruoanlaittoa ja siivousta ennalta, että ei käy niin, että kun olen väsyneimmilläni, pitääkin vielä alkaa tehdä ruokaa ja siivota. En vielä tiedä miten sitä suunnittelen, mutta jotenkin. Ennakoimalla voisin välttää ehkä sen, että väsymyksen ja ahdistuksen takia ostan juomaa, että jaksan vielä puuhailla. Ensin pitää tunnistaa, mikä on minulla paras ja pirtein hetki päivästä. Alan siirtää puuhia siihen kohtaan päivästä.
Täytyy vielä sanoa, että on tämä kyllä hölmön hommaa; eilen kylässä ollessa häpesin itseäni hirveästi ja ajattelin, että minun on pakko lopettaa juominen. Sitten menin ja ostin siihen häpeään ja ahdistukseen juotavaa. Älytöntä.
2 tykkäystä