Taas koen pelkoa juomista kohtaan. Taisin säikähtää minussa ilmennyttä uutta impulsiivista käytöstä ja sitä, että aloin juomaan useammin. Siinä mielestäni voi ajatella näkyvän sitä, kun puhutaan, että tämä on etenevä sairaus. En tiedä, toisaalta tuntuu kovasti siltä, että jaksamisessani ja mielialassani kävi joku notkahdus ja luovutin reilun kuukauden juomattomuuden lopussa jotenkin. Ainakin tunnistan sen, että juomattomuus ei tuonutkaan mitään hyvää eikä ollut niin palkitsevaa kuin olin odottanut. Nyt yritän olla odottamatta mitään, että en pety ja jaksaisin olla juomatta kauemmin. Yritän edelleen hyväksyä vaikeaa elämäntilannettakin, ehkä siitä johtuen en kokenut juomattomuuden tuoneen mitään hyvää, olo kun oli kamala raittiinakin. Tai sitten en vain vielä tunnistanut mahdollisia pieniä vivahde-eroja, joita juomattomuus saattoi kuitenkin tuoda.
Nyt olen kyllä helpottunut, että en ole juonut, vaikka onkin huono olo. Ehkä lenkille pääsy korjaa asiaa edes hieman. Ah ja taas jään kiinni siitä, että odotan parempaa oloa. Onhan se ihan inhimillistäkin, mutta niin voin pettyä helpommin.
Edit. Nyt, kun kirjoitin kaiken tuon, en voi olla miettimättä, että väheksynkö juomattomuutta jotenkin. Tuntuu nimittäin hullulta, ettei se olisi tuonut mitään hyvää. Ainakin kävimme salilla enemmän ja säännöllisesti eikä ollut sitä väsynyttä pöhnää, mikä juomisen jälkeen on. Kyllä, odotin varmasti liikoja, mutta nyt olisi tärkeää huomioida pienen pieniäkin hyviä asioita, joita juomattomuus voisi tuoda.
Hei Lintuanna!
Huomasitko silloin 8 vuoden raittiuden aikana olevasi onnellisempi noin ylipäätään? Koska säännöllinen lipittäminen kuitenkin sotkee aivokemiat niin, että onnea ei tunne enää ihan samalla tavalla. Mutta senkin pitäisi palautua, kunhan ne vain pääsevät tasoittumaan, johon menee kuitenkin kuukausia aikaa.
Kyllä minä taisin olla onnellisempi, mutta vain ennen kuin uuvuin ja masennus uusiutui. Muistan kokeneeni onnea pienistä arkisista asioista ennen sitä. Oli myös aika, jolloin raittiina koin, että tavallinen arki on parasta. Senkin muistin vasta eilenillalla. Mun itse asiassa varmasti kannattais tietoisesti muistellakin noita asioita, joita koin raittiuden aikana.
Tuokin olisi hyvä muistaa, että alkoholin käytön lopetuksen jälkeen voi mennä kuukausia ennen kuin aivokemiat normalisoituu. Yhden kuukauden aikana ei välttämättä ehdi huomatakaan mitään sen isompaa. Jotkut toki kokevat jo parin ensimmäisen viikon jälkeen lähes euforiaa, ilmiöllä on joku oma nimikin, mutta en nyt muista sitä. Ehkä minäkin erehdyin odottamaan sitä, vaikka ennemmin kannattaisi muistaa, että minulla oli jo ennen juomista uupuminen, masennus ym.alla ja vaikea elämäntilanne, joten mikään euforian kaltainen ei varmasti ole minun kohdallani todennäköistä.
Tänään (pelosta huolimatta) tuli juomisyllykkeitä, kun joudun sietämään epätietoisuutta, epävarmuutta ja avuttomuuden tunnetta eräissä lapseni asioissa. En millään jaksaisi tällaista välitilaa, mutta en voi tehdä mitään. Kävi sitten juominen mielessä helpotuksen näkökulmasta. Menimme kuitenkin lenkille ja ostamaan urheiluvaatteita XXL:stä, jos se motivoisi näitä urheiluharrastuksia jatkumaan. Kävimme myös kahvilla ja huomasin onnekseni, että makeanhimo on ilmeisesti taas taltutettu. Huomenna yritämme elvyttää nuupahtaneen kuntosaliharrastuksemme taas aktiiviseksi.
Minä ostan nykyään harvoin itselleni mitään. Nyt ostin vähän aikaa sitten mekon ja tänään trikoot, paidan ja takin ja, vaikka kaikille tuli/tulee heti käyttöä, minulle tulee silti huono omatunto ostamisesta. Tänään kaiken lisäksi maksoin vaatteet miesystäväni antamalla lahjakortilla ja silti tuli huono omatunto. Kai minäkin kärsin jonkin tasoisesta ilmastoahdistuksesta, kun yritän välttää ylikulutusta ja no, kai ihan kulutustakin. Vuosien varrella on kertynyt ihan liikaa tavaraa, josta nykyään yritän päästä eroon jaksamiseni sallimissa rajoissa. Yritän pärjätä - ja pärjäänkin - tosi vähällä ja se taitaa sopia minulle. Myönnän silti, että olisihan se ollut kiva, jos olisin voinut nauttia ostoksista huonon omatunnon sijaan. Ehkä sitä tulee, kun pöäsen käyttämään vaatteita.
Tein äsken selleri-omenasmoothieta ja nyt aion levätä loppuillan. Siitä en koe nyt mitään huonoa omatuntoa. Ensin taidan kirjoittaa silti vielä päiväkirjaan, jos se helpottaisi näitä vaikeita tunteita.
Edit. Tuli vielä mieleen tuosta shoppailusta, että voisi ajatella mun menneen vähän niinkuin ääripäästä toiseen, kun ennen shoppailin vähän liikaakin ja mielihyvää saadakseni. Nyt olen sitten lähempänä toista ääripäätä. Mietin olenko ollut aiemmin koukussa shoppailuunkin, pidän sitä hyvin mahdollisena.
Hitto, kun pelottaa taas kaikki. Pelottaa juominenkin. Onneksi en ole nyt juonut. Se helpottaa. En tiedä onko nämä pelottamiset sitä, että minulla on takauma päällä. Saattaa hyvinkin olla.
Tajusin tehneeni eräänlaisen ajatusvirheen, kun olen ajatellut, että minulle ei tule edes krapulaa. Kun eihän krapula tarkoita välttämättä pelkkää pahoinvointia ja päänsärkyä. Onhan väsynyt ja pöhnäinen olokin krapulaa ja sitä minulle tulee. Varmasti auttaisi lopettamiseen, jos tulisi ihan pahoinvointiakin, mutta kukapa väsyneempää ja pöhnäistäkään oloa haluaisi. En siis aio enää ajatella, että “ei tule edes krapulaa”, vaan, että kylläpäs tulee. Kaikki näennäisen pienikin negatiivinen (ei ole oikeastaan edes pientä…) kannattaa huomioida. Kerätä todistusaineistoa sitä varten, miksi juominen kannattaa lopettaa.
Tänään mennään tauon jälkeen salille ja toivon siellä menevän ihan hyvin. Toivon rauhallista salikertaa; siellä on aina mukavampaa olla, kun on vähän ihmisiä ja saa mennä vapaasti laitteesta toiseen.
Tänään tuli yhtäkkiä mieleen, että jossain vaiheessa raittiuttahan reagoin kaikkeen kiusallisenkin voimakkaasti. Kirjoitin tännekin, miten kyynelehdin liikutuksesta jo jonkun plinkkikaverin hyvistä uutisista. Olin unohtanut sen. Mihinkähän se on jäänyt? Voi olla, että vuodenajoilla on osuutensa. Ne ovat vaikuttaneet minuun voimakkaasti aina, ja jotenkin iän karttuessa tuntuu että yhä vain enemmän. Ehken siis olekaan ihan niin toivottoman tunteeton kuin luulen. Ehkä järjestelmää sekoittaa vielä alkoholin jälkeenkin moni muukin asia. No siis tietysti sekoittaa, mutta välillä se hämmentää, kun ei ymmärrä mikä johtuu mistäkin.
Ei tämä mielen ja kropan sekoilu mihinkään lopu, vaikka alkoholinkäyttö loppuikin. Ehkä se on samalla sekä hyvä että huono uutinen. Mutta näköjään tulee asioita luultua ja muistettua väärin.
Tätä pitääkin ihan ajatella. Mulla on usein sellainen olo, että tunteita on ihan liikaa. Oon liittänyt sen psykoterapiani vaiheeseen, mutta en siitä tiedä. Kuten on ollut puhetta, minäkin mm. koen olevani erityisherkkä.
Kiitos teille . Hiiri ja Kiu8 kirjoitti toisessa ketjussa hyvin, että eivät halua koskaan aloittaa uudelleen raitistumista. Harmittaa todella, että en 8 vuoden jälkeen muistanut, miten vaikeaa se on. Olinko unohtanut sen? Olin. Luulinko liikoja itsestäni n.8 vuoden raittiuden jälkeen? Luulin. En rehellisesti sanottuna olisi ikinä uskonut, että palaan taas tilanteeseen, missä en osaa lopettaa juomista. Olin siis alkujaankin vähätellyt ongelmani vakavuutta.
Hyvä pointti ja se on kyllä totta, en ole koskaan ollut niin vaikeassa tilanteessa kuin nykyään olen. Ei ole koskaan mennyt näin huonosti. En ole myöskään koskaan ollut niin masentunut kuin nykyään. Ehkä joudun tavallaan päästämään irti tuosta kahdeksan vuoden takaisesta nyt ja aloittamaan uudestaan. Uudessa tilanteessa. En muista koskaan elämäni aikana kokeneeni niin suurta avuttomuuden tunnetta kuin nykyään koen. Se on mielestäni kaikista pahinta.
Tuli Viiwan kirjoituksesta vasta mieleen, että en tosiaan ole koskaan ollut niin vaikeassa elämäntilanteessa kuin nyt. En itse asiassa olisi osannut edes kuvitella, että voisin joutua vielä vaikeampaan tilanteeseen, koska meillä oli mm. koulukiusaamisen takia jo muutenkin todella vaikeaa. En koko tuona koulukiusaamisen aikana juonut yhtään. Silti se oli aivan kamalaa aikaa. Nykyään sitten maksellaan jälkipyykkejä. Ja oma jaksamiseni romahti. Se se kai suurin syy oli siihen, että en enää jaksanut raittiina. Ajattelen silti jotenkin, että kaikki syyt on tekosyitä ja näin tämä meni nyt tällä kertaa.
Mietin myös tuota, että voisiko yksi osasyy ollakin lapsesi aikuistumisessa. Silloin kun alaikäisellä lapsella on ongelmia, voi suorittajavanhemman paine omaan päihteettömyyteen olla suurempi. Vaikka yhteiskunta ei vanhemman vastuuta konkreettisesti peräänkuuluttaisikaan, se ajatus voi asua oman pään sisällä. Kun selvittelee alaikäisen lapsensa koulu- ja muita ongelmia, vaikka kuinka raskaitakin, voi mukana olla ajatus siitä, että mitään syytä oman vanhemmuuden epäilyille ei voi antaa juomalla itse. Vaikka lapsi on sama oma lapsi ja hänen aikuistuttuaan neuvot vähenevät entisestään, vähenee tietyllä tavalla myös vastuu. Ei siis toki omassa mielessä, kuten todettua. Mutta ajatus siitä, että joku muu saattaisi kiinnittää sellaiseen huomiota, ei enää samalla tavalla kosketa.
Kamalan pitkä lätinä taas aiheesta, mikä olisi varmaan sanottavissa yhdellä lauseella. Mutta tuli tuollainenkin näkökulma mieleen. Sen lisäksi, että aikuisen lapsen asioissa on yksinkertaisesti keinottomampi kuin koskaan. En ole omaan perhetilanteeseeni ottanut täällä juurikaan kantaa, mutta heitetään nyt ylimalkaan, että tunnistan elämäntilanteen.
Tuo, ettei halua enää koskaan lopettaa juomista, pätee muuten ihan jo vaikka parin tunnin tai päivän tipattoman kohdalla. Kannattaa siihenkin edes yrittää tarttua, jos suinkin pystyy. Että haluanko todella lopettaa taas uudelleen huomenna?
Paljon voimia. Toivon niin kovin onnistumisia, peukut pystyssä.
Kiitos taas @Hiiri. Jäin pohtimaan tätä tärkeää kirjoitustasi. Siinä on useampi osuva pointti. Kun lapseni oli alaikäinen, tiesin aina, miten toimia ja myös toimin. Juominenkin oli helpompaa lopettaa, kun lapsen yökyläilyt alkoivat vähentyä ja lapsi konkreettisesti tarvitsi minua enemmän. Juomiselle ei ollut enää mahdollisuuksia samalla tavalla kuin aiemmin. Tosiaan vastuun kantaminen oli silloin niin sanotusti eri sfääreissä ja tavallaan se teki kaikesta helpompaa. Nykyään taas olen ihan huomattavasti enemmän yksin enkä voi ottaa liikaa vastuuta, koska haluan lapseni itsenäistyvän kunnolla. Samaan aikaan se vastuu elää mielessäni ja tasapainoilen sen kanssa, miten voin toimia sen suhteen ja miten en. Se on välillä tosi vaikeaa ja, kun en voi toimia, herää se syvä avuttomuuden kokemus, mitä on varmasti kenen tahansa vaikeaa sietää. En ole aiemmin elämässäni kokenut samankaltaista.
Harmittaa, että menee niin huonosti. Olen yrittänyt miettiä mikä sai minut lopulta luovuttamaan, mutta en juuri ole viisastunut. Listasin juomisen miinukset ja plussat ja ero on räikeä 15-3, mutta silti vaan tekee mieli juoda. Juon jaksaakseni kotityöt, juon hakeakseni helpotusta vaikeisiin tunteisiin ja juon myös “tylsyyteen” eli varmaan masennuksen tunteisiin. Olen alkanut juomaan peräkkäisinä päivinä ja se on uutta ja huolestuttavaa. Pelot ja häpeä on lisääntynyt, mutta silti halu juoda ei vaan häviä. Olen tosi pettynyt tilanteeseen ja itseeni.
Edit. Mulla on joku illuusio, että alkoholin juominen jotenkin muuttaisi elämääni. Yritän saada itseni tajuamaan, että eihän se muuta. Mun elämäntilanne pysyy ihan samana, vaikka joisin. Vaikka luulen voivani paeta juomalla tilannettani, niin sehän on vain illuusio; en mä sitä oikeasti pakoon pääse. Pitäisi siis keksiä toimivampi keino tulla oman elämän kanssa toimeen, mutta mikä ihme se voisi olla. En ole ainakaan vielä keksinyt.
Ehkä pahinta nyt on se, että motivaatio raitistumiseen katosi. Tai siis se sisäinen motivaatio. Olen miettinyt pitäisikö kokeilla elää hetki ilman plinkkiä ja katsoa miten menee, mutta kun sekään ei tunnu oikealta. Olen nyt jotenkin eksyksissä jopa itseltäni. Tuntuu, että en jaksa kerryttää raittiita päiviä, vaikka se jo paljastaa, että suhtautumiseni on huono. Minunhan pitäisi vain elää tavallista elämää, kuten elin ennen viime heinäkuutakin eikä “kerryttää päiviä”. Olen tämän suhtautumisenikin kanssa jotenkin eksyksissä. En muista enää miten raitistuin.
Hei @Lintuanna ! Jos Uusi alku -kurssin tilaus uudelleen ei onnistu, niin ota yhteys sähköpostitse paihdelinkki@a-klinikka.fi, tsekataan missä vika. Jos aiempaa tilausta ei ole vielä poistettu, niin se estää kurssin tilaamisen uudelleen. Poistelen vanhoja tilauksia muutaman kuukauden välein.
Ensin taidan kirjoittaa silti vielä päiväkirjaan, jos se helpottaisi näitä vaikeita tunteita.
Mutta näköjään tulee asioita luultua ja muistettua väärin.
