Muistan tuon älyttömän väsymyksen viimeisimmiltä raitistumisyrityskerroiltani. Pohtiminen/työstäminen on raskasta omalla tavallaan ja jossain vaiheessa uuvuin, vaikka fyysisesti voinkin paljon paremmin 1-2 kk raittiuden jälkeen (vielä 6 kk:n jälkeenkin). Oma neuvoni on olla yrittämättä liikaa. Eli ajatusten ei ole hyvä pyöriä vaan alkon ja lopettamisen ympärillä=tulee taakaksi. Itse kirjoitin liikoja esim. tänne plinkkiin ja roikuin aina lukemassa palstaa. Jossain vaiheessa homma kääntyi itseään vastaan. Eli tee kaikkea muutakin mikä kiinnostaa ja unohda hetkeksi koko alkoholiongelma 
Mun on vaikea käsittää sitä, että jotkut istuvat AA palavereissa päivittäin jopa kahdesti, vaikka en tarkoita että ongelmaa pitäisi juosta karkuun tai lakaista ikään kuin maton alle (tietenkin se voi olla ainoa vaihtoehto silloin jos joka tunti on vaarassa tarttua pulloon). Jatkuva muistuttaminen ei sovi itselleni ainakaan, tietenkään en ole vielä onnistunut “lopullisessa tavoitteessa”. Kukin tavallaan:) Tsemppiä ja vain päivä kerrallaan!
Kiitos samoin 
Mä en varmaankaan pohdi tai “työstä” tätä mitenkään erityisen paljon Mä olne muutenkin pohtijatyyppi - ei tämä raittius siihen tuo mitään uutta.
Mutta luulen, että kropaan ja päähän kerääntynyt lepotarve alkaa purkautua. Kun ryyppää, niin sitä pitää fysiikkaansa koko ajan kovilla. Pää ei saa tarpeeksi hyvää unta, kroppa ei saa lepoa eika liikuntaa, mieli on apea. Kun sitten alkaa raitistua, niin varmaan siinä on tällainen reaktiovaihe.
Mä olen ihan tajuttoman väsynyt. Taisin olla krapulaisenakin paremmin tässä maailmassa
Täytyy nyt vielä muutama tunti jaksaa töissä… vielä muutama päivä ja sitten lomalle.
Hei haralbant! Minulla on ainakin niin voimakas väsymystila miltei koko ajan, että olen jo kerennyt miettimään olenko jotenkin sairas. Uskoisin kuitenkin syyn löytyvän siitä, että oli aika raskasta tuo juomiseni viimeksi ja nyt on sitten klinikkaa, antabusta, miettimistä…muutenkin on ollut stressi päällä. Antabuskin väsyttää, otan sen nykyisin illalla ennen nukkumaanmenoa ja se ehkä hieman auttaa. Olen kyllä silti kuin jokin “zombie”! Tekisi mieli vain nukkua koko ajan. Minua uuvuttaa tupakkakin, sitä on palanut nyt taas vielä normaaliakin enemmän ja mietinkin koko ajan pitäisikö se vaan suosiollisesti lopettaa nyt tähän samaan, lomalla se voisi onnistuakin paremmin. Kesällä kun vetää kessua kuin viimeistä päivää, vie se todella paljon energiaa ja kesä siis tekee sen että kun on muutenkin kuumaa usein niin tuntuu että henki ei kulje kohta enää ollenkaan.
Terveisin Jilla, puoliunessa… 
Siitä vaan. Jätä tupakkakin. Et sä sitäkään oikeasti tarvitse 
lizzy, heippa!
Liityin AA:han jo kauan sitten, ja tuntemani raitistuneet käyvät useimmiten yhden, jotkut 2-3 kertaa viikossa palavereissaan. Sillä tahdilla työ, perhe-elämä ja harrastukset onnistuvat parhaiten. Olen kyllä tavannut esim työttömiä, jotka työttömyyden alussa saattavat käydä päivittäin tai useamminkin, mutta raitistumisen edistyessä tai työllistyessään he ovat rytmittäneet palaverit muuhun elämään sopivaksi. Valtaosa aa-laisista on työelämässä ihan hyvin pärjänneitä, viranhaltijoita, palkkatyötä tekeviä tai yrittäjiä, kaikilta koulutustasoilta.
AA:ssa voi käydä kokouksissa oman valintansa mukaisesti. Useilla pienillä paikkakunnilla palavereja onkin vain kerran viikossa.
Minua päivittäinen muistuttaminen alkoholismistani on auttanut pysymään erossa ekasta huikasta.
Kahvi.
Sekö se on mikä mua väsyttää?
Mä olen “jättänyt” kahvin juonnin noin vuosi sitten. Tai kyllä mä jätin sen kerran jo aikaisemminkin. Silloin toistakymmentä vuotta sitten kun taistelin tupakasta eroon, niin tein itseni kanssa diilin. Jos jätän tupakan, niin saan ottaa takaisin kahvin, jota en ollut juonut puoleen vuoteen. Tein kaupat eikä yhtään kaduta. Vuosien taistelu tupakan kanssa päättyi. Otin takaisin pahanmakuisen piristeen.
No, nyt sitten vuosi sitten jätin kahvin. Hetken mielijohteesta. Tuli vaan mitta täyteen. Paitsi että en ihan kokonaan jättänyt. Olen juonut noin kupin viikossa - yleensä viikottaisessa tiimipalaverissa. Pahalta se on maistunut. Joka kerta olen ihmetellyut, että miksiköhän ihmeessä mä taas otin kupposen.
Nyt kun jätin viinan, niin olen huomaamattani juonut kahvia melkein joka päviä. Joinakin jopa pari kuppia. Ja tämä on aiheuttanut sen, että nukun tosi huonosti. Illalla en saa unen päästä kiinni ja nukun levottomasti.
Viime yönä nukuin jo paremmin, kun en eilen juonut kahvia.
Eli, onkohan tämä mun rankka väsymys yhteydessä kofeiiniin? Kun ei sitä normaalisti juurikaan käytä, niin sitten äkillinen lisääminen vaikuttaa voimakkaasti?
Kokeile auttaako jos kaffen vaihtaa vihreään teehen. Se on vielä hirveämmän makuista, mutta ei välttämättä uuvuta kuten kahvi. Aasin kuseltahan se maistuu, mikä voi olla ihan hyväkin juttu jos haluaa kofeiinista lopullisesti eroon. Eli teellä pystyisi ainakin vierottautumaan helpommin, kun sitä ei tee mieli juoda… 
Mä olen viimeisen vuoden aikana juonut kahvin sijasta lähinnä Earl Grey -teetä. Ja tietenkin viinaa
Vihreä tee on kyllä aika pahaa. Kuulemma se olisi terveellistä… Mutta kun en mä “juo” jotain sen terveellisyyden takia, vaan siksi, että täytän sillä jotain tyhjyyttä sisälläni. Siihen ei oikein mikään “terveellinen” juoma sovi. Sen pitää olla epäterveellinen tai ainakin haitallinen
Nyt mulla on vähän huono omatunto. Aion nimittäin kertoa, että tämä lopettaminen on mulle nyt helppoa. Tai siltä se on tuntunut pari viikkoa.
Ei ole tehnyt yhtään mieli juoda. Ei tippaakaan. Sen sijaan on kyllä tehnyt mieli paeta yksinäisyyttä ja tyhjää kotia johonkin “huumaavaan”…
Moni teistä taistelee jatkuvan tai usein toistuvan järjettömän voimakkaan alkoholin nauttimisen himon kourissa. Olen lukenut kirjoituksia ja tuntenut suurta myötätuntoa… Ymmärrän. Olen kokenut sitä lajia paljon…
Niin mullakin on aina ennen ollut. Mä olen lopettanut varmaan satoja kertoja. Viime vuosina melkein joka päivä. Olen taistellut alkon ulkopuolella autossa: mennäkö vai eikö mennä ostamaan? Olen tiennyt sen teatteriksi. Yhtä kertaa lukuun ottamatta olen aina mennyt. Viina himo on ollut niin kova…
Mutta nyt on eri juttu. Voi toki olla, että vielä joskus lankean juomaan, mutta se ei poista sitä, että nyt ensimäistä kertaa moneen moneen vuoteen mun ei tee yhtään mieli juoda. En yhtään haaveile siitä, että kunpa saisin ottaa kännit.
Miksi nyt on näin eri tilanne? Mä en keksi muuta selitystä kuin että se mun metodini on tepsinyt. Eli olen rakentanut itselleni uuden identiteetin: MINÄ olen raitis. Rakensin sitä pitkän aikaa. Sanoin sitä itselleni silloinkin, kun suutelin taskulämmintä kossupulloa. Rakensin minakuvani uudelleen. Nyt näyttää siltä, että se on ainakin jonkin verran onnistunut.
Ja tänään ei taas enää väsytä niin. En ole nyt pariin päivään juonut kahvia ja olen saanut viime yönä hyvät syvät yöunet. Nyt ei päässä kiristä.
Toivottavasti tämä, arvoisat juoppotoverini, ei ärsytä tietä. En sano sitä ylpeilläkseni, vaan rohkaistakseni. Mä olin jo pitkään siinä luulossa, että ehkäpä en voi enää koskaan elää viinahimosta vapaana - edes viikkoa. En voinut kuvitellakaan, että lopetan kuin seinään ja sen jälkeen kahteen viikkoon ei tee yhtään mieli! Se on mulle tosi ihmeellinen saavutus!
Haluan siis rohkaista meitä kaikkia: viinanhimosta voi päästä eroon. Ainakin minä olen päässyt ja ainakin kahdeksi viikoksi. Voi olla että se himo tulee taas joskus. Yritän selvittää sen tilanteen uuden MINÄn tavalla. Katsotaan. Tulta päin vaan.
Tosi hienoa haralbant! Ja kannustavaa ainakin minulle nimenomaan on hienoa kuulla että noinkin voi mennä, siis silloin tietää sen olevan mahdollista. Uskon, että oleellista on ollut juuri tuo uuden minän rakentaminen, olen nyt miettinyt sitä paljon. Minunkin pitää rakentaa minuuteni tavallaan uusiksi ja myös oivalsin tänään sen, että olen valintoineni, ajatuksinani ja tekemisinäni MINÄ eikä tarvitse seurata ketään tai mitään muuta, mihin minulla tuppaa oleen taipumusta. Siinäpä pohtimista hetkeksi aikaa 
Mutta todella hienoa, haluan sanoa vielä, olen iloinen puolestasi ja toooooosi ylpeä!
Niin voi. Minulle oli äärettömän helppoa olla raitis ja se helpottui entisestään siinä vaiheessa, kun irtauduin AA:sta ja ymmärsin, ettei minulla tarvitse olla koko ajan jotain “tiloja” eikä kaiken elämässä tarvitse olla kamalaa draamaa, joka käydään purkamassa puheenvuoroissa.
Eikä se, että palasin alkoholin käyttäjäksi, tapahtunut niin että olisin retkahtanut yhteen ja juonut saman tien itseni turmiolle. Harkitsin pitkään, siis kuukausien ajan, haluanko vielä juoda. Ja totesin, että haluan. Siitä on nyt neljä vuotta (varmaan aika tarkkaan, koska muistelen että olisin sen ensimmäisen tai ainakin ensimmäisten kuplivien kanssa syönyt tuoreita mansikoita).
Mutta sitä en suosittele kenellekään, halusin vain jakaa tuon saman kokemuksen, että alkoholin voi todellakin unohtaa ihan kokonaan, se himo häviää.
Yksi_nainen64, en näe tuossa mitään eroa että ikäänkuin “päätit” juoda. Moni muukin on “päättänyt” ja “harkinnut” allekirjoittanut muun muassa. Siellä se himo vaan oli sinullakin kun juoda piti. Voin sanoa että itseltänikin on otettu viinanhimo pois hetkellisesti kuukausiksi, yli puoleksi vuodeksi mutta sitten piti päättää juoda kun vielä oli juomatonta jäljellä ja jos se nousuhumala sittenkin olisi kivaa…Ei se vielä valitettavasti kerro mitään ettei ole muutamaan viikkoon/kuukauteen tehnyt yhtään mieli, valitettavasti. Tuli vähän negatiivinen kirjoitus mutta moni voi varmaan yhtyä puheenvuoroon mitä sitä kaunistelemaan. Se on hiukka eri sellaisilla käyttäjillä jotka kerran pari kuukaudessa ovat nauttineen kaksi lasillista ja sitten “lopettaneet kokonaan” eli liene ihan vaikeaa. Voin minäkin vaikka hampurilaisten syönnin lopettaa kun niitä muutenkin menee noin kaksi vuodessa :mrgreen:
Ihan selvennykseksi, että taustalla oli siis katkoja, päihdekuntoutusta, itsetuhoisuutta, lastensuojelun yhteydenottoa… eli ei “kahta lasillista kerran pari kuukaudessa” ja helppoa raittiutta oli kestänyt kuutisen vuotta siinä vaiheessa, kun aloin kyseenalaistaa sen, haluanko jatkaa elämääni absolutistina. Sinä keväänä mielialalääkkeiden teho selvästi alkoi lakata ja olo oli surkea, toimintakykyni oli nollassa. Lääkkeet vaihdettiin uudempiin (Cymbalta) ja tulin hulluksi. En selitä tarkemmin, mutta uskon vahvasti, että ennen pitkää olisin luultavasti tappanut joko itseni tai jonkun muun. Lääkäri ei suostunut tekemään ilmoitusta ko. lääkkeen sivuvaikutusta mutta vaihtoi sen pyynnöstäni takaisin “perinteisiin” SSRI-lääkkeisiin. Siinä vaiheessa olin kuitenkin saanut elämäni niin solmuun, että muutamia viikkoja myöhemmin en enää nähnyt syytä kieltäytyä hankkimasta kuplivaa.
Mutta se siitä.
Lääkkeistä tuli mieleen.
Mä söin joskus masennuslääkettä (eron yhteydessä) pari kuukautta. Ensin lääkäri määräsi yhtä lajia. Se teki mut ihan zombieksi. Tuijotin vaan apaattisen eteenpäin… Vaihdoin lääkettä. Se ei tehnyt ihan niin vahvaa vaikutusta, mutta silti mulle tuli olo, että tää ei sovi mulle. Jätin lääkkeet ja aloin itsehoidon. Se tepsi.
Pari vuotta eron jälkeen ryypättyäni menin lääkäriin ja pyysin sellaista lääkettä, joka vie juomisen ilon. En muista nimeä. Piti estää sen, että ei tule nousuhumalan hyvää fiilistä. No, söin sitä kuukauden. Tuli taas aivan zombie-olo. Jätin sen ja jatkoin juomista. Ajattelin, että tästä on selvittävä jollain paremmalla keinolla.
Jatkoin juomista muutaman vuoden ja vakuuttelin itselleni, että kyllä tämä tästä. Kunhan mies vaan saa motivaatiota, niin sitten alkaa muutos.
Motivaatiota on nyt tullut. Ja mies on lähtenyt raittiin elämän tielle. Nyt vaan sinnikkäästi eteenpäin.
Mä en ajattele, että “alkoholismi” olisi jokin sellainen asia, joka olisi tullut ihmiseen “jäädäkseen”. En usko, että “kerran alkoholisti, aina alkoholisti”.
Mulla on huuliherpes. Se on mussa pysyvästi. Se muhii kai jossain selkärangassa. Se tulee joskus esille. Varsinkin pidemmillä vaelluksilla, kun tulee yhtäkkiä suuri määrä auringon valoa. Silloin menee huulet rakoille.
“Alkoholismi” on musta vaan “ajatusvirus”, ei biologinen virus. Vääränlaisen ajatuksen voi poistaa, nollata, ohjelmoida uudelleen. Herpestä ei voi. Se virus on toisella tavalla “olemassa”, fyysisessä havaittavassa todellisuudessa. Alkovirus on poistettavissa. Se vaatii työtä, mutta onnistuu. Uskoisin, että se on mahdollista kenen tahansa kohdalla.
Tietenkään ei voi poistaa kaikea sitä mitä pitkäaikainen liiallinen käyttö on aiheuttanut. Mutta identiteetin voi muuttaa. Näin mä ajattelen. Tiedän, että toisenlaisia mielipiteitä on.
Huomenta yksi_nainen. Minua on kauan askarruttanut tuo “himo”-kysymys. Ajan kuluessa alkoholin tarve todellakin häviää. Ensin fyysisesti, sitten pikkuhiljaa myös psyykkisesti. Aine painuu taka-alalle, mutta pysyy päihdemuistissa.
Toinen asia jota olen pohdiskellut ja edelleenkin pohdiskelen on retkahdukset pitempään raittiina olleilla. Omaan retkahdukseeni runsaat 2 vuotta sitten liittyi luultavasti jonkinlainen tarve pysäyttää ajan ja tapahtumien kulku. Olin ollut melkein päivälleen 3 vuotta raittiina eivätkä asiat olleetkaan menneet toivomusteni mukaan. Aiheutti suurta turhautumista ja jopa pelkoa tulevasta kehityksestä. Jotenka siis join, vaikka minkäänlaista himoa tai selvästi määriteltävissä olevaa tarvetta ei ollutkaan. Oliko taka-alalla toive siitä, että juomalla jotenkin pysäyttäisin ajan ja palaisin johonkin pisteeseen josta voisi taas lähteä rakentamaan kuvioita uudelleen?
No - ennenkuin menee tässä ketjussa OT:ksi, jätän heittoni mahdolliseen käsittelyyn ja toivotan YN:lle ja muillekin hyvää ja raitista päivän jatkoa.
Hyvä niin jos joku uskoo ja käytännössä todistaa, että alkoholismista voi parantua.
Itse olin yhdessä vaiheessa neljä vuotta juomatta ilman mielitekoja ja kuvittelin etten koskaan enää tule juomaan. Retkahdin silti kun tuli oikein rankka elämäntilanne.
Mielestäni edes kuuden vuoden juomattomuus ei todista mitään, varsinkaan kun asiasta todistaja kertoo taas juovansa.
Tähän taas pitää huomauttaa se, että itse en puhu retkahtamisesta. Valitsisin tänä päivänä ihan samalla tavalla kyseisessä tilanteessa. Se, miksi olen alkanut uudelleen harkita lopettamista johtuu siitä, että määrät ovat kuitenkin sen verran suuria, että taloudellinen tilanteeni kärsii. Ja toinen, mikä kärsii, on terveys eli en pääse ylipainostani eroon niin kauan kuin juon.
Yksi vaihtoehto, jota ihan näinä päivinä olen alkanut harkita, olisi myös vähentäminen siinä muodossa, että sallisin itselleni vain “sosiaalisen juomisen” mutta en ostaisi kotiin mitään. Ehkä. Siinä tapauksessa vähentäjien puolelta ehkä löytyy enemmän vinkkejä onnistumiseen. Annosten laskeminen ei kuitenkaan ole se, mihin pyrin, ja siksi tulin alunperin tänne.
Toimisiko tämä: Yksi kilo laihtumista sallisi yhden “vapaapäivän” raittiudessa, jolloin voisi ottaa frendien kanssa kuppia? Eli korkki voi hyvässä lykyssä pysyä kiinni ties miten kauan, jos paino ei lähde tippumaan. Voi toki lähteä kilokin viikossa, jolloin kerran viikossa olisi bileet oukei. Tai sitten 10 vuoden päästä, jos vaa’an lukema vaan ei hellitä.
Eli lopetat kunnes laihdut. Sen kilon verran. Tämän jälkeen vapaapäivä, ja lopetat taas kunnes seuraava kilo on pois. Näin elämästä ei puutu ilo eikä tartu kilo. Sitten kun normaalipaino on saavutettu, niin voi hyvinkin alkaa nauttimaan elämästä ilman alkoa, koska kilojen tippuminen on tietyn pisteen jälkeen mahdotonta, ja niin kävisi alkonkin ottaminen pikkuhiljaa mahdottomaksi.
Voi muru kun ainakin minulla pelkkä nesteen määrä saa painon heittelemään reilusti yli kilon vuorokaudessa, ja siihen kun lisätään kuukautiskierron vaikutukset niin se on sellaista siksakkia, että kilon tarkkuudella on aika turha pelata :mrgreen:
Kerran viikossa riittää, esim maanantai-aamu on hyvä. Jos on 4 kiloa pois (läskiä tai nestettä), ookoo. Siihen verrataan sitten seuraavana maanantai-aamuna. Seuraavat 4 viikkoa voi sitten sahata paikoillaan, tai ne 4 kiloa voi tulla takaisin. Ei niitä 4 vapaapäiväivää tarvitse kerralla käyttää. Tai jos käyttääkin, niin sitten on 4 viikkoa kuivin suin.
1 viikko: 88
2 viikko: 84 (+ neljä vapaapäivää)
3 viikko: 87
4 viikko: 91
5 viikko: 87
6 viikko: 83 (+ yksi vapaapäivää)
7 viikko: 85
8 viikko: 84
Alkupaino 88, minimipaino 83 = 5 vapaapäivää. Ja toki kaikki ainsaitu vapaapäivät voi myös lunastaa jotenkin toisin kuin ryyppäämällä. Esimerkiksi kylpyläreissulla, jne. Kunhan vaan on jotain konkreettista ja positiivista mihin ne kilot voi vaihtaa.