Rukoilulla voi todellakin olla hyviä vaikutuksia rukoilijaan itseensä, sen minäkin olen aina todennut. Rukoilusta voi saada voimaa ja lohtua itselleen. Se on siis meditatiivista, kuten usein toteamme.
Jonkun toisen puolesta rukoilemista olen saattanut joskus hieman pilkata, koska se on täysin hyödytöntä, ja joskus jopa hieman alentuvaa.
Uskovaisuuteen suhtaudun muuten yleensä melko pragmaattisesti. Se on ihan jees, jos ihminen saa uskosta apua päästä eroon jostakin pahemmasta ongelmasta, esim. päihderiippuvuudesta tai rikollisuudesta.
Katsoin juuri Netflixiltä sarjaa nimeltä “Maailman kovimmat vankilat”. Yhdessä jaksossa vierailtiin Suomessa, Kylmäkosken vankilassa. Siellä istui tuomiotaan henkirikoksista ynnä muista eräs uskovainen romanimies.
Romanit ovat siitä erikoinen vähemmistö, että heillä esiintyy melko paljon sekä rikollisuutta että hengellisyyttä. Rikollisuutta esiintyy tosin usein monilla vähemmistöillä, tietääkseni myös suomalaisilla emigranteilla Ruotsissa viime vuosisadalla. “En finne igen!” oli Ruotsissa usein kuultu huokaus.
Mutta siis romaneissa rikokset, päihdeongelmat ja uskonnollisuus ilmenevät usein jopa samaan aikaan. Toki hekin voivat usein saada uskonnosta voimaa päästä eroon päihteistä ja rikoksista.
Mieleeni tuli, että Suomenkin kaikissa vankiloissa on varmaan aina se yksi uskovainen pitkäaikaisvanki, joka on löytänyt kiven sisällä Jeesuksen. Siis juuri niin kuin amerikkalaisissa elokuvissakin. Siellä hän lukee Raamattua sellissään päivät pääksytysten, pysyttelee hieman erossa muista, mutta kaikki antavat hänen olla rauhassa.
Jeesus on antanut anteeksi senkin, mitä ihmiset eivät voi antaa anteeksi.
Juuri äsken eräs kaulaan asti tatuoitu linnakundi pyysi baaritiskin kupeessa, voisinko rukoilla hänen puolestaan. Lupasin tehdä niin. Hän kertoi myös lukeneensa kirjani useaan kertaan… Siinä oli kuulemma jotain sellaista joka häntä liikutti.
Kirjoitan tätä kapakan pöydässä, odotan jos joku tulisi taas kysymään : Miksi sä et enää juo?
Sitten kerron voimasta joka minut muutti…
Kerron siis kysyttäessä, en saarnaa, enkä käy kenenkään kimppuun.
On tietysti hyvin viisasta olla käymättä tatuoitujen gorillojen rinnuksiin kiinni.
Minua pyydettiin taas puhumaan muutoksestani yleisön eteen. Kerroin etten voi niin tehdä, koska itku tulisi heti ensimmäisillä sanoilla. En surusta itkisi, vaan siitä kaikesta ilosta, jota olen saanut kokea uuden elämäni aikana.
Menee ehkä vielä muutamia vuosia ennen kuin rohkenen astua ihmisten eteen. Uskon kuitenkin että niin tulee tapahtumaan.
Huomenta. Et Putkis ole pelkuri, et todellakaan. Enkä minäkään, eikä kukaan joka tännekin kirjoittelee ja kertoo tarinaansa, näin minä sen koen. koska minulta ainakin vaati rohkeutta alkaa tänne kirjoittelemaan. Hävetti kauheasti ekaksi.
Mitä itkemiseen tulee niin minä olen myös hyvin itkuherkkä, siis sitä itkee onnesta että pääsi pois viinahelvetistä ja siitä kaikesta kaaoksesta mitä juova ympäristö aiheutti itselle, lapsille, puolisolle, suvulle. ja sitä ihmettä edelleen vain ihmettelen miten lopetin juomisen, miksei se onnistunut kun olin yksin päättänyt lopettaa. “tämä on viimeinen kerta”, “en enää ikinä”, ja kerrat vain jatkui. Muutama päivä ja taas se alkoi. Ja sitten yhtäkkiä, ihme tapahtui, mutten yksin, vaan yhdessä toisen kanssa ja myöhemmin toisten.
Olen onnellinen tänään. Kas kummaa ahdistus ja masennuksen tunne on hetkeksi pois kun tässä kirjoitan ja tajuan että kaikki on hyvin.
Niin no,
Joissain asioissa olemme rohkeita, toisissa pelkureita.
Et ehkä muista että olen anonyymi vain täällä Plinkissä ja muuallakin somessa. Kuitenkin läheiset ihmiset ja pubin kaverit, tarjoilijat, sekä monet muut ympärilläni olevat ihmiset tietävät että kirjoittelen täällä. Jotkut käyvät myös lukemassa kirjoituksiani. Vaikka siis esiinnyn nimimerkillä, olen anonyymi vain julkisesti. Hieman erikoista, ehkä?
Lauantaina keskustelin viimeksi isäni kanssa puhelimessa. Hän luki kirjani noin vuosi sitten. Pelkäsin hänen reaktiotaan silloin. Kirjoitin nimittäin väkivallasta ja sekakäytön verisistä seurauksista. Kuitenkin pelkäsin turhaan. Kirjoitukseni poisti viimeisetkin vihanrippeet väliltämme. Ymmärsimme molemmat, että päihteet aiheuttivat nuo ikävät välikohtaukset. Hän luopui alkoholista muutama vuosi ennen minua.
… Lauantaina hän siis soitti ja kyseli kuulumisia. Olin hieman kiireinen omissa touhuissani, siivoilin ja lämmitin uunia. Niitä todella tärkeitä asioita… Puhelu katkesi huonon yhteyden takia. Ajattelin soittaa hetken päästä takaisin. En soittanut, lähdin pubiin katsomaan kavereita.
Istuin pubissa puoleen yöhön. Yllättäen minulle tuli huono-olo. Join siis vain muutaman kolan, en tietenkään alkoholia. Lähdin kotiin ja muistin että puhelu jäi isälle soittamatta, no jos aamulla sitten…
Pääsin kotiin ja menin suoraan vessaan oksentamaan. Vaikka olo oli hyvin ällöttävä, hieman huvitti kyseinen tilanne. Pubista kotiin ja vessaan oksentamaan. Oih, ystäväni IDO59, olet yhä kylmä.
Oksensin muutaman kerran yön aikana. Nukuin puoleen päivään.
Puhelin soi…
Hyvin ikävä uutinen. Isäni oli saanut sunnuntai aamuna massiivisen aivoverenvuodon…
Hän ei todennäköisesti enää koskaan soita ja kysy:
No, mitäpä mökille kuuluu…?
Kirjoitit, Vieraammaksi54.
“Olen onnellinen tänään. Kas kummaa ahdistus ja masennuksen tunne on hetkeksi pois kun tässä kirjoitan ja tajuan että kaikki on hyvin.”
Niin myös minulla on kaikki hyvin. Kun annoin kirjan isälleni luettavaksi, annoin hänelle myös sen sanoman, mikä minun raitistumiseen johti.
^ Pahoittelut isäsi sairastumisen vuoksi, Putkis. Toivon, että hän toipuu tuosta aivoverenvuodosta niin hyvin kuin mahdollista. Siitähän voi toipua, vaikka hyvin vaarallinen tapahtuma onkin.
Ehkä voisin nyt kertoa, että minun äitini kuoli kaksi viikkoa sitten. Hän oli sairastanut syöpää kolme vuotta. Suhteellisen nuorena meni. Olisi täyttänyt tänä syksynä 73 vuotta.
Isänihän kuoli hyvin nuorena, jo monta monituista vuotta sitten.
Paljon jäi sanomatta ja välejä selvittämättä kummankin kanssa, mutta ei sille nyt enää mitään voi. Lähiomaisten menetys ei saa minua sen erityisemmin uskomaan kuolemanjälkeiseen elämään, vaikka olisikin houkuttelevaa ajatella että kohtaan heidät vielä jossain tuonpuoleisessa elämässä.
Omien vanhempien kuolema on kuitenkin loppujen lopuksi luonnollinen, normaali asia. Jälkeläisten kuuluukin haudata vanhempansa, mieluummin kuin toisin päin. Kauheinta on, jos isä tai äiti joutuu hautaamaan oman lapsensa. Sellaistakin maailmassa tapahtuu, koska sodat, onnettomuudet, sairaudet, päihteet.
Minusta tuntuisi edelleen käsittämättömän itsekeskeiseltä kuvitella, että yläilmoissa väijyisi joku valkopartainen kaikkivoiva ukkeli, joka lukee ajatuksiani ja kuulee rukoukseni, ja auttaa minua toipumaan omista ongelmistani jos sitä taiten kädet ristissä häneltä pyydän.
Samaan aikaan kuitenkin lapsia ja syyttömiä siviilejä silpoutuu ohjusiskuissa Ukrainassa ja Lähi-idässä, kokonaisia perheitä hukkuu mereen paetessaan sotia ja kurjuutta, ihmisiä vangitaan ja kidutetaan heidän ajatustensa takia.
Valkopartainen kaikkivoiva laupias ukkeli yläilmoissa sallii tämän kaiken tapahtua, mutta haluaa ehdottomasti pelastaa minut alkoholismilta.
It is so weird.
Tästäkin huolimatta: hyvää syyspäivää kaikille ja voimia jokaiselle joka voimia nyt tarvitsee.
Voimia sinulle Putkis ja muillekin tosiaan tarvitsemme sitä välillä että selviää tästä päivästä.
Ihanaa että sait kirjoitettua kirjan ja isäsi luki sen. Minäkin sain selvitettyä välit vanhempieni kanssa ennen heidän kuolemaansa, kun raitistuin.
olen kuunnellut netin kautta luentoja traumoista ja niistä selviytymisistä. uskomattoman paljon sain lohtua sieltä ja ymmärsin ettei tämä olotila mitä koen nyt ole muuta kuin että vanhat traumat nosti mieleen pelon, ahdistuksen. Näin se menee. Kun ymmärtää niin tulee rauhallisempi olo.
Uskon että jokainen jota jumala-asiat kiinnostaa etsii siihen tietoa ja saa tietoa kun oikein sitä haluaa.
Niinkuin nyt minäkin, oli hädissäni itseni takia että miksei oloni parane vaikka erosta on jo toista vuotta, Sitten kuuntelen youtubesta jotain traumaluentoa ja samaistun ja ymmärrän, olo helpottuu. En olekaan huono, kelpaamaton, epäonnistunut yksilö.
Alkoholismi on ainakin minulla traumaattinen kokemus, saati mitä kaikkea muuta siihen sisältyy: väkivaltaa, alistamista, syyllisyyttä, häpeää jne. Kun en enää juo voin elää ihan normaalia elämää. Enkä halua enää edes mennä sellaisiin paikkoihin missä juopotellaan, en kykene.
Olet kyllä Putkis rohkea kun menet sinne missä juodaan… minä pelkään että alan liikaa samaistumaan siihen porukkaan.
Niin,
On tosiaankin tärkeää saada välit kuntoon, ennen kuin kuolema ovet sulkee. Itselläni jäi vain yksi puhelu kesken, ei muuta. Ihmeitä täytyisi tapahtua että isäni kanssa vielä keskustelisin. En siihen usko. Aikamme on rajallinen tässä elämässä.
Itse olen hyvin ymmärtänyt elämän rajallisuuden ja ehkä myös hyväksynyt sen. En siis suurta surua kanna, vaikka kuolema lähimmäisen vie. Ikävä kyllä jää.
Kaksikymmentäkaksi helmeä.
Jossainhan se minun korini on? En sitä nyt näe. Olisin vaan tarkistanut paljonko helmiä on vielä
jäljellä. Sain vuosia sitten suuren kasan arvokkaita helmiä. Virheettömiä, kauneimpia mitä elämässäni
olen koskaan saanut. Sain nuo helmet lahjaksi, eikä minun tarvinnut maksaa niistä mitään.
Joka vuosi otan yhden helmen korista ja käytän sen niin kuin parhaaksi näen. Vain yhden helmen
vuodessa.
Helmikorini oli joskus aivan täynnä. Helmiä tuntui olevan loputon määrä. Taisin tuhlailla niitä,
hukkasin aika monta. Ei se silloin haitannut, koska helmiä oli niin paljon.
Olen kyllä katunut joidenkin helmien kohtaloa. Huono kauppamies olen ollut. Olen vaihtanut ja myynyt
helmiä aivan liian halvalla. Käyttänyt niitä tarpeettomiin hankintoihin.
Ahaa, löysinkin korini!
Onhan täällä vielä…, mutta miksi näin vähän! Kyllä niitä piti olla enemmän. Eihän näillä voi enää ostaa
kaikkea sitä mitä haluaisin. Miksi toiset helmet ovat niin pieniä? Hailakoitakin väriltään? Missä ovat ne
suuret värikkäät helmet, joita piti olla paljon? Eihän täällä ole kuin muutama sellainen…
Lasken helmet. Lasken uudelleen ja uudelleen…
Kaksikymmentäkaksi helmeä. Sen verran niitä on jäljellä. Kyllähän niillä pärjää vielä. Olen kyllä
velkaantunut ja antanut muutamia helmiä pantiksi. En vain muista kuinka monta. Olisiko viisi tai
kahdeksan… ei kai sentään kymmentä? Kahdeksan helmen otto tuosta korista tekee suuren tyhjän
tilan. Olenko käyttänyt sen johonkin tarpeelliseen? Kahdeksan helmeä oli pieni mitättömän kokoinen
kasa täydessä korissa. Niiden arvo hukkui kaikkien muiden helmien sekaan. Nyt kun korissa on jo
paljon tilaa ovat nuo kahdeksan helmeä saaneet suuremman arvon.
Minun täytyy nyt ryhdistäytyä ja käyttää helmiä viisaammin. Ovathan ne lahjaksi saatuja, ei niitä
sopisi oikein poiskaan heittää. Entä jos lahjan antaja kysyy minulta joskus:
Mitäpä muuten teit sillä yhdellä suurella helmellä jonka minulta sait? Valmistin sen sinulle suurella
vaivalla ja käytin siihen paljon aikaa. Käytin siihen kokonaisen vuoden. Oliko se helmi hyvä?
Kerro, nyt kun olet sen käyttänyt.
Kiitos, Vadelmamunkki ja Winston-84.
Isäni helmikorin viimeinen helmi on nyt käytetty loppuun. Sain aamulla puhelun töihin että kuolema on tullut.
Puhelu oli lyhyt. Huokaisin kerran pari ja menin takaisin työhöni.
Välillä ajattelin tapahtunutta, sitten jatkoin koneen huoltoa. Kiristelin ruuveja, pesin pintoja, säädin sylintereitä…
Iltapäivällä kone heräsi henkiin. Olin huoltanut ja korjannut sen. Vaihtanut rikkinäiset ja epäkelvot osat.
En tuntenut suurta surua, vaikka isäni kuoli. Hän elää muistoissa ja muutamissa työkaluissa jotka häneltä sain.
Menetys on aina menetys, vaikka emme olisikaan joutuneet täysin surun murtamiksi, ja läheisen poismeno olisi ollut jo ennakoitavissa, niin kuin iäkkäillä ihmisillä on.
Kuoleman äärellä olemme aina tavallaan äärettömyyden äärellä, riippumatta siitä mihin uskomme tai mihin emme usko. Meitä yhdistää tietoisuus siitä, että jokaisen elävän olennon aika maan päällä on rajallinen.
Elämä on ainutkertainen ja arvokas lahja, vaikka kestääkin vain rajallisen ajan itse kullakin.
Pian on taas se aika vuodesta, kun sosiaalisessa mediassa väännetään koulujen joulujuhlista kirkoissa ja joulu-evankeliumin esittämisestä. Tämä debatti toistuu varmasti joka ikinen vuosi, oli maailmassa meneillään sitten miten paljon akuutimpiakin asioita ja huolenaiheita.
Ja tottahan toki sosiaalisen median vanhurskas väki huutaa jälleen “maassa maan tavalla” ja syyttää kristillisten joulujuhlien estämisestä maahanmuuttajia ja muslimeja. Ymmärtäisivät syyttää edes meitä supisuomalaisia uskonnottomia ja ateisteja, niin olisivat edes vähän oikean syyllisen jäljillä.
Asiahan on nyt kuitenkin niin, että lapset ja kaikki koululaiset saavat kyllä vapaasti mennä jumalanpalvelukseen omalla ajallaan jos haluavat. Saavat laulaa virsiäkin ja uskonnollisia lauluja jos haluavat, mutta omalla ajallaan.
Koulujen ohjelmaan uskonnonharjoituksen ei pidä kuulua. Joskus ennen vanhaan (Kekkosen, markan ja YYA:n aikaan) se on kenties kuulunut, mutta joissain asioissa maailman pitääkin muuttua ja mennä eteenpäin.
Näytelmäharrastus on tietysti hyvä harrastus lapsillekin, ja sikäli joulukuvaelman eli jouluevankeliumin esittäminen näytelmänä voisi ollakin ihan o.k. Silloin kuitenkin kaikille pitäisi olla tehty selväksi, että kyseessä on eräänlainen satu, eikä sitä pidä ottaa todellisten tapahtumien kuvauksena.
Minä olin muuten kerran ala-asteen joulunäytelmässä enkeli.
Suvivirret ja jouluevankeliumit eivät ole minulle henkilökohtaisesti mikään ongelma, vaikka olenkin ehdottomasti sitä mieltä, että tunnustuksellinen uskonnonopetus tai muukaan uskonnonopetus ei kuulu peruskouluun.
Silloin muinaisella 80-luvulla, kun olin eka- ja tokaluokalla, meillä oli opettaja, jolla oli hyvin vahva kristillinen vakaumus. Hyvin ahkerasti toi sitä esiin meille lapsukaisille. Olisikin harrastanut sitä edes uskontotunneilla, mutta kun laulatti meillä virsiä ja kertoili kristillisen lähetystyön tärkeydestä jokaisessa mahdollisessa muussakin välissä. Myös ruokarukouksen lukeminen kuului hänellä ohjelmaan aina kouluruokailussa. Nykyään tuollainen ei tulisi kuuloonkaan ja hyvä niin. Tuolloin ei edes raivoateisti äitini tajunnut kritisoida opettajaa moisesta hihhuloinnista, vaikka hänelle siitä avoimesti kerroinkin.
Huomenta ja osanottoni Putkis isäsi poismenon johdosta.
Tänne kirjautuminen olikin aika ongelma minulle joka en ole kovin nuori enää, siis kirjoittaa myös kun on muuttunut kokonaan. No ongelmat ja niihin ratkaisut eivät kai muutu tämän myötä.
Minulle ei ole jäänyt mitään traumoja vanhempien uskonnon harjoittamisesta, eikä koulun näytelmistä. No jossain vaiheessa nuorempana olin ehkä kriittinenkin kaikesta, mutta kun ikää tulee ymmärtää että “aika aikaansa kutakin”. Se oli sitä aikaa silloin ja piste.
Voi olla että sadan vuoden päästä ihmiset ovat vihaisia siitä että uskonto kiellettiin kokonaan yhteiskunnasta.
Kun raitistuin ja pääsin vertaistukeen, ja aloin lukea ja keskustella erilaisten ihmisten kanssa niin ymmärrys lisääntyi ja anteeksianto menneestä tuli myös vapauttamaan minut turhasta vihanpidosta. Minulle oli tehty väärin, kyllä ja se jatkui myös alkoholistisessa elämässä. Oikeastaan minun pahin aika onkin se aika kun juopottelin ja jouduin kaikenlaisen hyväksikäytön, alistamisen, pahoipitelyn ym. uhriksi. Pahinta oli että join sen takia että kestin sitä elämää. Se ei ollut ihmisarvoista.
Mitä tulee yhteyteen sukulaisiin ja vanhempiin niin en osaa vieläkään jutella, tai tulla toimeen joidenkin kanssa, ei vain ole enää mitään asiaa mistä aloittaa juttelu. Isäni kanssa en osannut jutella, meille ei ollut koskaan kait muodostunut sellaisia väliä että olisimme olleet läheisiä. Mutta emme olleet vihoissa. Sitä vain ajautuu erilleen. Eikä se ole kenenkään syy.
Joulu on ollut minulle aina ahdistuksen aikaa, lahjojen ja muun touhun vuoksi, kun on tuntunut etten ole tarpeeksi, en ole hyvä, en osaa yms. Huono itsetunto kait sai aikaan etten tuntenut osaavani mitään tarpeeksi hyvin, siis kenelle ja miksi?
Toivon joulurauhaa kaikille, elämää rauhassa läheisten kanssa ilman paineita ja suorituksia.
Vieraammaksi54 kirjoitti: “Voi olla että sadan vuoden päästä ihmiset ovat vihaisia siitä että uskonto kiellettiin kokonaan yhteiskunnasta.”
Missä yhteiskunnassa uskonto on kielletty, tai missä yhteiskunnassa edes näyttää siltä että se tultaisiin kieltämään joskus?
Uskonnothan olivat virallisesti kiellettyjä muinaisessa Neuvostoliitossa ja ehkä joissain muissakin kommunistisissa diktatuureissa, mutta niissäkin uskonnot ovat hiipineet takaisin vallankahvaan. Esimerkiksi Putinin Venäjä on hyvinkin uskonnollinen ja jopa fundamentalistinen maa, jossa ortodoksisen kirkon korkein piispakin lietsoo pyhää sotaa Putinin tukena, ja jossa uskonnon varjolla vainotaan mm. sukupuolivähemmistöjä.
Uskonto sivuaa myös Suomen presidentinvaaleja. Eräässä vaalikoneessa on kysymys, aikovatko ehdokkaat toivottaa kansalle “Jumalan siunausta” uudenvuodenpuheessaan presidenttinä. Yllättäen Li Andersson on ainoa, joka sanoo ettei aio toivottaa Jumalan siunausta. Jopa uskonnoton Halla-aho aikoo toivotella Jumalan siunausta, koska pelkää kai muuten menettävänsä persuja kannattavan kristillisen oikeiston äänet.
Jumalan siunailuun aikoo ryhtyä myös Pekka Haavisto, vaikka samaisen Jumalan nimissä on lietsottu vihaa hänenkin edustamaansa vähemmistöä kohtaan.
No, kyse on useimmilla pelkästä traditiosta. Niin on aina toivotettu ja siksi niin pitää edelleen toivottaman. Toisekseen, jos ei aikoisi toivottaa, joku saattaisi pitää liian vasemmistolaisena, ja sehän ei passaa sen enempää Haavistolle kuin Urpilaisellekaan, koska hieman ääniä olisi pakko haalia sieltä keskeltä ja oikealta laidaltakin.
Uskonnot eivät tunnu olevan katoamassa mihinkään, eikä niitä varmastikaan olla kieltämässä meidän aikanamme. Suurempi uhkakuva on uskonnollisten voimien vahvistuminen yhdistyneenä poliittiseen populismiin, jonka ääripäässä saattaisi odottaa Handmaid´s Tale -sarjassa kuvatun Gileadin kaltainen yhteiskunta.
Uskon. Tutkimus erityisesti kuolemanrajakokemusten saralla on vakuuttanut minut täysin Jumalan olemassaolosta. Vaikuttaisi siltä että Jumala ei kuitenkaan ole aivan sitä mitä useimmissa uskonnoissa sanotaan.
Myös kuolinvuodekokemukset, ns. terminal lucidity ja muut vastaavat ilmiöt tukevat kuolemanjälkeisen elämän hypoteesia ja samalla myös Jumalan olemassaoloa.
Hieman nippelitietoa: kuolemanrajakokemukset eivät johdu aivojen happivajeesta eivätkä DMT: stä koska aivot eivät edes eritä DMT: tä (ainakaan läheskään tarpeeksi) kuoleman koittaessa. Koko DMT argumentti perustui erään tohtori Strassmannin virheelliseen arvaukseen. Ketamiinia ei myöskään vapaudu aivoista ihmisen kuollessa joten väite siitä että ketamiini aiheuttaisi nämä kokemukset on yhtä perätön.
Pienten lasten kuolemanrajakokemukset ovat myöskin yhteneväisiä pääsisällöltään aikuisten kokemusten kanssa, joten kuolemanrajakokemus ei perustu mielikuvituksen tuottamiin odotuksiin. Kokemuksia kuvaillaan usein “todemmiksi kuin todellinen elämä.” On myös todistettu että kuolemanrajakokemukset eivät ole hallusinaatioita.
Voisin kumota tässä kaikki skeptiset argumentit mitä kuolemanrajakokemuksiin tulee, mutta en nyt jaksa kirjoittaa enempää koska siinä menisi pitkä tovi.
Kiitos Sinulle, xone15.
Ehkä kirjoitat vielä lisää, odotan…
Ihmiset ovat siis “kurkistaneet” toiselle puolelle.
Itse olen kokenut elämässäni viimeisten vuosien aikana hyvin erikoisia “sattumuksia”.
Ihmeellisen paljon on ollut myös erikoisia kohtaamisia, olen niistä kirjoittanut ketjussani Putka Häiriköille.
Viimeksi kohtasin eräässä seurakunnan tilaisuudessa miehen joka oli siellä pitämässä puhetta. Tilaisuuden jälkeen minut ohjattiin tuon miehen juttusille. Juttelimme ja sitten vaihdoimme kirjojamme. Hänen kirjansa paljasti minulle että olimme kenties kohdanneet muutamia vuosia sitten. Join silloin paljon ja poliisit ottivat minut joskus talteen. Tuo puheen pitänyt mies oli yksi entisistä poliiseista. Luin hänen tarinansa. Haluan sanoa hänelle vielä muutaman sanan. Yksi niistä alkaa… Ante…
Tapaamme toivottavasti alkuvuodesta.
Tänään sain meseen viestin:
Moi, muistatko vielä minut… Viestittelijä on 37 vuoden takaa. Emme ole tuona aikana tavanneet kertaakaan (siis en ainakaan muista). Kirjoitukseni ovat tavoittaneet hänet.
Tie jota olen kulkenut raitistumiseni jälkeen, joka siis alkoi ensiapuaseman lattialta kaljakassini viereltä kädet ristittynä, on antanut minulle ymmärryksen etten yksin olisi kaikkeen voinut pystyä.
^ Edellä mainitut kuolemanrajakokemukset ja Putkiksen kertoma sattuma eivät kuitenkaan kerro mitään Jumalan tai jonkinlaisen jumaluuden olemassaolosta. Vaikka toki on myös niitä uskovaisten kirjoittamia kuolemanrajakokemuksia, joissa henkilö kertoo käyneensä ihan taivaan valtakunnassa ja kohdanneensa Jumalan tai Jeesuksen. Joku on myös kertonut käyneensä helvetissä. Nämä raportit ovat kuitenkin yleensä niin höperön kuuloisia, ettei niitä voi ottaa kovin vakavissaan.
Ihmisen psyyke on ihmeellinen. Jumaluuden kohtaaminen kuolemanrajakokemuksessa tai jossain suuressa hengellisessä kokemuksessa riippuu aina siitä, minkä uskonnon vaikutuspiirissä ihminen on elänyt. Intialainen hindu ei kohtaa Jeesusta, eikä profeetta Muhammed ilmesty randomisti jollekin uskovaiselle kristitylle.
Jonkinlaista crossover -ilmiötä uskontojen ja kulttien vaikutuksessa toki joskus tapahtuu. Ovathan esim. Hare krishna -liike ja ns. itämaiset filosofiat saaneet jalansijaa länsimaissa, ja toisaalta länsimaiset lähetyssaarnaajat ovat onnistuneet syöttämään kristinuskoa ns. pakanoille.
Kaikki tämä leviää kuitenkin vain ihmisten välityksellä. Et voi kohdata esim. Jeesusta tai jonkun tietyn uskonnon jumalaa ilman että joku ihminen on kertonut sinulle ensin siitä, joko puhumalla tai kirjan välityksellä.
Todisteita minkään jumalan olemassaolosta emme tule saamaan. Jumala piiloutuu meiltä aina vain ovelammin. Kristinuskon jumala on liuennut ilmaan tai sulautunut tapettiin niin lahjakkaasti, että jopa jotkut papit pitävät jumalan käsitettä vain abstraktiona.
PS. Putkis, koet siis ilmeisesti niin, että Jumala on auttanut sinua raitistumaan ja selviämään alkoholismista. Se on mahtava asia, mutta onko sinulla selitystä siihen, miksi Jumala ei välitä esimerkiksi niistä sadoista ja tuhansista lapsista jotka kuolevat nälkään tai tallautuvat sodan jalkoihin, vaan sen sijaan Hän haluaa aina välillä pelastaa meitä hyvinvointivaltioiden juoppoja viinan kiroilta? Tätä minä olen aina ihmetellyt ja tahtonut Jumalalta kysyä. Mutta eihän se äijä minulle vastaa.
Moi,
Ei minulla ole selityksiä miksi Jumala toimii niin kuin toimii.
On todella suuri kysymys, miksi juoppo pelastuu jo täällä maanpällisessä helvetissä. Miksi pieni lapsi kuolee sodassa.
Eihän siinä ole mitään järkeä.
Kerran, jos saan Jumalan kohdata, vien tämän kysymyksen Hänelle. Kerronko terveisiä sinulta, jos et itse pääse paikalle?
Minun juodut vuosikymmenet sisältävät kaikenlaista pahaa, jotka olen ihan itse tehnyt. En voi syyttää ketään toista. Tuomioita olen saanut ja ne olen sovittanut.
Tekoni eivät kuitenkaan ole poistuneet. Anteeksi olen pyytänyt ja anteeksi olen saanut. Muutamat ihmiset joihin juomiseni on vaikuttanut, eivät koskaan taida unohtaa kohtaamaansa kärsimystä. Olen tehnyt jotain sellaista, jota he eivät voi unohtaa. Olen siis kylvänyt vihansiemenen. Tuo siemen kasvoi minussakin, kastelin sitä alkoholilla. Siitä kasvoi nopeasti suuren varjon antava Vihanpuu.
Kasvit eivät kasva jos niitä ei kastele.
Ymmärtäisivät syyttää edes meitä supisuomalaisia uskonnottomia ja ateisteja, niin olisivat edes vähän oikean syyllisen jäljillä. 
