Hei
Yksinkertainen kysymys. Uskotko Jumalaan?
Sanoisin näin että en usko vielä Jumalaan, mutta uskon raamatun rakkauden sanomaan.
Ei, en usko että on oikeasti olemassa. Jotkut sanovat että Jumala on olemassa ns. sosiaalisena konstruktiona, eli ihmisiin ja yhteiskuntaan vaikuttavana käsitteenä, mutta samalla tavalla olemassa olevia ovat Aku Ankka ja Joulupukki.
Raamatun rakkauden sanoma näyttäytyy minulle mm. ohjeina orjien pitämiseen ja kivitystuomioiden antamiseen ihmisille. Jumala on tavallaan koominen hahmo Raamatun tarinoissa siten, että hän flippaa joskus erikoisista syistä, ja sen jälkeen rankaisee ihmisiä mm. hukuttamalla ihmiset vedenpaisumukseen tai kylvämällä kaupunkiin tulta ja tulikiveä.
Uudessa Testamentissa Jumala katsoo parhaimmaksi antaa oman poikansa kidutettavaksi ja tapettavaksi voidakseen antaa anteeksi ihmiskunnalle, sen sijaan että olisi vain antanut anteeksi ihmiskunnalle ilman mitään verenvuodatusta. 
Kaikkivaltiaalle ei olisi luullut olevan vaikeaa, mutta aina pitää hieman veren vuotaa ja luita mennä rikki, kun Laupias Taivaan isä lapsiensa parissa operoi. 
Palaamme Mark Twainin ikuiseen viisauteen: Jumalan ainoa puolustus on, ettei häntä ole olemassa.
En usko.
Jos ajattelee näitä erinäisten opinkappaleiden jumalia, niin ne ovat niin absurdeja juttuja, että usko loppuu alkuunsa. Vaikka miettisin jumalaa ihan henkilökohtaisena kokemuksena, joka on irrallaan opinkappaleista ja instituutioista(Sikäli kun ihmisen ajattelu voi koskaan olla täysin vapaata noista), niin ei iske siltikään. Ajatus jostakin korkeammasta voimasta, suuresta suunnittelijasta tmv. tuntuu lähinnä hiton pelottavalta ja ahdistavalta . Näin siis silloinkin, vaikkei asiaan liittyisi mitään helvetin tulilla ja muilla rangaistuksilla pelottelua ja sellaisiin uskomista. Mulle on paljon lohdullisempi ajatus se, että olen sattuman kaupalla syntynyt solumassa, joka elää elämänsä ilman sen suurempaa tarkoitusta ja kuolee pois, eli lakkaa olemasta sitten, kun kroppa sanoo sopimuksen irti.
En todellakaan.
Raamatun luin aikoinani kannesta kanteen. Vanhan testamentin jumala on äärimmäisen raaka ja julma eikä uudessakaan paljon kehumista ole.
Kuten sanoin en usko jumalaan mutta Jeesuksen rakkauden sanomaan. Kristityillä ei ole mitään tekemistä uuden testamentin, jumalan kanssa.
En ymmärrä miksi kommentoit näin. Vastasin vain aloittajan kysymykseen eikä sillä ollut mitään tekemistä kirjoitustesi kanssa.
^ Excuse me, mutta eikös kristityt nimenomaan ammenna uskonsa Uudesta Testamentista ja Jeesuksesta? Niin mä olen ainakin tulkinnut, että jo nimitys “kristitty” viittaa Jeesukseen Kristukseen.
Hmm… tuli mieleen kun monet uskovaiset sanovat että Jumala puhuu heille. Siis puhuu, konkreettisesti. Olen joskus huvikseni kysynyt heiltä, että millainen ääni Jumalalla on, ja että puhuuko Jumala suomea? Puhuuko kirjakieltä vai ihanko kuulijansa kanssa samaa murretta jutustelee? 
Tähän en kuitenkaan koskaan saa selvää vastausta. Yhtä turhaa olisi kysyä persulta, että mihin Suomi pitäisi saada takaisin. Vastausta ei tule. 
Huomenta. Aloittaja kysyi uskotko Jumalaan?
Vastaus: Uskon.
En oikein osaa sanoa. Tosin on ihmisiä joille on tapahtunut ihmeellisiä asioita, puhuneet kielillä ja saaneet rauhan sydämeensä. Mutta miten sen voi tavallinen tallaaja saavuttaa, pitäisikö uskoa etsiä ja hylätä kaikki muu. Mun itseni on vaikea rukoilla, en tiedä miksi. Erään uskovaisen mielestä saatana ohjaa mua. Mutta mistä me tiedetään onko sitä edes olemassa? Entä jos haluan jatkaa valitsemallani tiellä, juomisen? Onko siis tuomittu helvettiin vai? Toisaalta mietin että jokainen meistä palaa kuoltuaan sinne mistä on tänne tullutkin. Eikä ole mtn helvettiä. Eikö se olisi armollista Jumalalta?
Uskon rakastavaan Jumalaan. En niinkään “uskovaisten” uskomuksiin millä he ruoskivat itseään ja muita, varsinkin muita, siis jotkut, ei kaikki. On ihania uskovaisia ihmisiä, mutta on myös melko törkeitäkin, tuomion julistajia. Niinkuin on muissakin “lahkoissa” ym. missä ihmiset tuomitsevat toisiaan jotka eivät usko samalla tavalla kuin he itse. Se on aika metkaa, kun huomaa miten äkkiä tuomio tulee, ei tarvi olla uskonnosta kyse, kaikenlaiset aatteet, ismit, harrastukset, urheilu, missä tahansa se on esillä. Sellaisia me ihmiset kait ollaan. 
No, itse puhun “viinapirusta” joka minua vei ja ohjas kun join. Mutta himohan se on. Aivoissa tai missä lie oleva hermotus ym. mitä enkyllä ymmärrä, muttei tarvi ymmärtääkään, kunhan pysyn erossa siitä ensimmäisestä ryypystä juomishaluisena. Juomiseen ei tee enää mieli. Ja rukoilen sitä Korkeinta Voimaa, Jumalaa että Hän varjelisi etten enää sorru juomisen tielle.
1 tykkäys
^ Joo, minusta on vähän hassua, että aletaan puhua pelkästään siitä Raamatun huru-ukosta, jos kysymys kuuluu: uskotko jumalaan. Toki sekin aihepiiriin liittyy, en minä sillä. Jumalakokemus voi kuitenkin olla varsin henkilökohtainen ja jumala sellainen, millaiseksi kukin uskova hänet kokee ja ajattelee. Plus niitä “virallisia” jumaliakin on muita, kuin Raamatun jumala. Itselläni ei ole mitään tilausta jumalille tai muille korkeammille voimille, mutta jos jollakulla muulla on, en oleta hänen automaattisesti olevan helvetin tulen pelossa elävä ja Raamattua fundamentalistisesti tulkitseva hihhuli.
Erittäin kärjistäen sanoen: On kahden sorttisia uskovaisia; niitä, jotka saavat mielenrauhaa, lohtua, iloa jne. uskostaan ja niitä, jotka tulevat sitä tuskaisemmiksi, mitä enemmän jumalansa kanssa juttelevat.
Uskonto-nimiset instituutiot ovat sitten asia erikseen. Niitäkin tosin on kosolti muitakin, kuin Raamattuun pohjaavia.
Minä ymmärrän kyllä hyvin, mitä jotkut tarkoittavat hengellisyyden kokemuksella, rauhalla ja ties millä ikuisuuden kosketuksella. Ymmärrän että ne ovat tarpeellisia tunteita monelle ihmiselle, ja ihmiset hakevat juuri sellaisia fiiliksiä suhteestaan Jumalaan, tai siihen, millaiseksi he kuvittelevat Jumalan tms. korkeamman voiman.
Mutta se on silti pelkkä fiilis. Ei sillä ole mitään tekemistä sen kylmän kysymyksen kanssa, onko Jumala tms. korkeampia voimia oikeasti olemassa.
Jos Jumala tms. on oikeasti olemassa, hän varmaan on olemassa riippumatta siitä mitä me hänestä pohdimme tai miten hänestä fiilistelemme.
Ja tarkoitan ihan oikeaa konkreettista olemassa olemista, samalla tavalla kuin sinä, minä ja Helsingin Tuomiokirkko olemme olemassa.
Jumalan konkreettista olemassaoloa ei tietenkään tarvita siihen, että ihminen saa “jumalakokemuksia”, hengellisyyden kokemuksia, mielenrauhaa ynnä muuta mukavaa jota uskosta voi saada.
Ihminen on silloin luonut oman mielikuvansa Jumalasta, jota vaalii ajatuksissaan.
Myös jumaliin uskomaton voi kuitenkin saada voimakkaita henkisiä kokemuksia esim. taiteesta, maailman katselusta tai vaikkapa rakkaudesta. Ihan vaan olemassa olevien olentojen välisestä rakkaudesta.
Kyllä. Se on minusta aika armollinen ajatus loppujen lopuksi, ilman koko Jumalaakaan. Siinä mielessä “maasta sinä olet tullut, maaksi sinun pitää jälleen tuleman” on ihan viisaasti sanottu.
Atomit ja molekyylit joista koostumme, palaavat luonnon kiertokulkuun.
Ei ole mitään jumalaa, sori vaan… kirkoissa puhutaan paskaa! Hyvät massit käärivät siitä vieläpä sit. Taas yks ihmisen keksintö. Toki siitä joillekin apua monessa jutussa, mut ei sitä vaan ole olemassa.
PS ja jos on niin kyl se on Saatana mikä on olemassa ennemmin ku jumala!
En.
Uskon, kuin myös saatanan olemassaoloon
En usko, sekin vähäinen usko meni siinä kun näin äitini 5-vuoden taistelun sairautta vastaan jota ei voi voittaa. Oli oman mielensä vanki ja kärsi ja kitui. Silloin lakkasin uskomasta lopullisesti.
Se mihin uskon on jotain muuta kun jumala.
Uskon, että kun ihminen kuolee, että jonkinlaisena energiana siirrytään johonkin toiseen maailmaan ja elämä jatkuu, mutta jumalan valtakunta se ei ole.
En usko Jumalaan.
Mutta ken uskoo, en häntä tuomitse, kunhan ei kiihko tuputusta ala julistaa.
Minua on askarruttanut monien ihmisten tarve uskoa jonkinlaiseen kuoleman jälkeiseen elämään, oli se sitten kristittyjen taivas, hindujen uudelleen syntymä tai vaikka ihan itsekeksitty kuoleman jälkeinen jatkumo. HUOM!: Tarkoitukseni ei ole pilkata toisten uskoa, maailmankatsomusta ymv., vaan ihan mielenkiinnosta olen pohtinut, mistä em. tarve kumpuaa. Onko se kuolemanpelkoa vai mitä? Itselleni kun ajatus siitä, että elämä jatkuisi kuoleman jälkeen tavalla tahi toisella on lähinnä karmaiseva, ei tippaakaan lohdullinen. Vaikka ihan tykkäänkin elämästäni, eikä mulla ole mikään kiire täältä pois, niin kyllä tässä yhdessä kierroksessa on silti ihan riittävästi ja tämän jälkeen tahdon vain yksinkertaisesti lakata olemasta. Uskon ja hartaasti toivon, että niin kuoleman jälkeen tapahtuukin.