Uskotko Jumalaan?

Olohuone
21

^ Olen miettinyt samaa. Olenkin myös taipuvainen johtopäätökseen, että uskonnoissa ja uskossa kuoleman jälkeiseen elämään on loppujen lopuksi kyse kuolemanpelosta. Onhan monelle ymmärrettävästi ahdistava ajatus, että kuolema olisi oman elämän ja tietoisuuden absoluuttinen päätepiste, jonka jälkeen ei ole mitään: pelkkä tiedottomuus ja olemattomuus. Ajatus voi tuntua joistakin myös epäoikeudenmukaiselta, jos kaikkien lopullinen kohtalo on vain lakata olemasta, riippumatta siitä onko tehnyt elämässään hyvää vai pahaa tai onko uskonut johonkin jumaluuksiin vai ei.

Toki voi nähdä niinkin, että kuoleman lopullisuus onkin lohdullinen ajatus. Kuuluuhan se elämän luonnolliseen kiertokulkuun, jossa jokaisella elollisella olennolla on vain oma rajallinen aikansa. Uskonnollisessa hautajaistoimituksessa lausuttuun “Maasta sinä olet tullut ja maaksi sinun pitää jälleen tuleman” -fraasiin voi yhtyä uskonnotonkin. Mutta viimeisenä, tai minään muunakaan päivänä, ei kukaan sinua ole herättävä. :slight_smile:

Mutta jos palataan uskontojen lupauksiin kuoleman jälkeisestä elämästä, niin monelle uskovaisellekin tuntuu olevan vaikea kysymys, että mitä siellä Taivaassa sitten tehdään kun sinne on päästy? Siellä kuulemma iloitaan ja siellä on ihanaa, mutta kuka jaksaa iloita 24/7 ikuisesti?
Syödäänkö ja juodaanko taivaassa edes? Jos syödään niin miksi, koska ei kai ihmisellä tuonpuoleisessa ole enää fyysisiä elintoimintoja, jotka tarvitsevat ravintoa? Käydäänkö taivaassa vessassa? Entä onko taivaassa seksiä? Muslimien paratiisissa ainakin on, mutta onko kristittyjen taivaassa? Voiko taivaassa ryhtyä uuteen parisuhteeseen jonkun kanssa, jota ei maanpäällisessä elämässä ole kohdannutkaan, vai ollaanko taivaassa vain tutussa porukassa iänkaikkisuudesta iänkaikkisuuteen, aamen?

Näihin kysymyksiin uskovaiset eivät yleensä osaa vastata, vaikka he tuntuvat usein tietävän tarkkaan Jumalan tahdon ja mielipiteet joka asiaan. Taivaasta he loppujen lopuksi tietävät vähän, tai edes siitä miksi sinne kannattaa pyrkiä. :bulb:

22

Hei. Tulin taas lukemaan ja kirjoittamaan tänne ajatuksiani.
Onneksi Raamatussakin sanotaan jossain kohtaa että “taivas on jo keskellänne”. Uskon siihen että se miten elämme täällä ja kohtelemme muita on se taivas mihin pyrkiä.
Itselläni on nyt kova paikka edessä ja olen rukoillut kovasti voimia kestää se. Saan rukoilemisesta, mietiskelystä rauhaa, etten riehu vihaisena ja katkerana särkien ihmisten mielenrauhaa ympärilläni. Kerron asiat kyllä ja keskustelen, yritän olla syyttelemättä muita. No, en ole oikein hyvin onnistunut, kyllä viha ja kiukku aika ajoin nousee pintaan, mutta rauhoitun ja pyydän anteeksi vihaisia sanojani. Ne ei kuitenkaan auta ketään, ei minua eikä muita.
Uskohan on luottamista siihen mitä ei näe. Se on jonkun kauan sitten eläneen viisaan sanoja, ei minun.

23

Minulle on lohdullinen ajatus myös se, että elämälläni ei ole mitään merkitystä. Tämä ei tarkoita mitään nihilististä millään ei ole mitään väliä -murjottelua. Kyllä elämäni on mulle itselleni ja muutamalle läheiselleni merkityksellinen, yleensä ihan tykkään elämästäni ja pyrin tekemään asioita, jotka henkilökohtaisesti koen kivoina tai muutoin mielekkäinä ja elämään oman arvomaailmani mukaan. Tarkoitan, että elämälläni ja olemassaolollani ei ole universaalissa tai muussakaan laajemmassa mittakaavassa mitään merkitystä ja hyvä niin. Minusta olisi puistattava ajatus, että olisin osa jotakin suurta suunnitelmaa ja mun pitäisi pyrkiä ikään kuin elämään sen mukaan. Uskon, että olemme kaikki syntyneet tänne silkkaa sattuman kauppaa ja jos elämällä jokin tarkoitus onkin, niin se on lähinnä biologinen, eli jatkaa oman lajinsa elossapysymistä ihan siinä, kuin muillakin eliöillä. Ihmislajin kohdalla tosin ei olisi suurikaan tragedia, jos se kuolisi sukupuuttoon ja itse olenkin jättänyt lisääntymisen väliin :unamused: .

24

Eihän tämän hetken maailman tilanne ( tai toisaalta ainahan se on ollut) ole kovin mairitteleva ihmisolennolle. Olemmeko ihan oikeasti tuollaisia kuin se näyttää pahimmillaan. Ja miksi? Mikä saa ihmisen olemaaan julma toiselle ihmisolennolle?
Vihaa, kaunaa , katkeruutta, petollisuutta, valhetta… Kaikkea pahaa tapahtuu. Mutta silti, yritän ainakin katsoa sinne missä on rakkautta, lempeyttä, ystävyyttä.

25

Uskonnonvapaus on hyvä asia, ja jokaisella on oikeus uskoa mihin haluaa ja palvoa sellaisia henkiolentoja kuin haluaa. Mutta on niin kovin raivostuttavaa kuulla jatkuvasti huonoja uutisia siitä, mitä kaikkea näiden uskomisten varjolla tehdään.
Juuri äsken esim. Intiassa muslimit murhasivat hindun ja kostotoimia on tietysti luvassa. Norjassa jihadisti ammuskeli viattomia ihmisiä joiden arveli loukkaavan hänen sekopäistä Jumalaansa (sama Jumala kuin kristityillä ja juutalaisilla).
Jumalan nimessä alistetaan naisia mm. kieltämällä abortti ja vainotaan vähemmistöjä jne. jne.

Tietenkään kaikkien maailman pahuuksien taustalla ei ole usko johonkin jumaluuteen, ja uskonnon nimissä tehdään myös hyvää. Uskominen jumaluuksiin ei kuitenkaan ole edellytys hyvän tekemiselle, ja esim. monet auttamisjärjestöt ovatkin uskonnollisesti sitoutumattomia.

On tietysti hyvä asia, jos joku saa jumalaan uskomisesta apua vaikkapa päihderiippuvuudesta toipumiseen tai rukoilemisesta jotain meditatiivista mielihyvää.
Kuitenkin; jos minä uskoisin Jumalaan ja haluaisin pyytää häneltä jotain, pyytäisin häntä kyllä ensin auttamaan sodissa ja nälässä kärsiviä lapsia, ennen kuin ryhtyy auttelemaan minua jossain korkin kiinni pitämisessä. :bulb:

26

En taida uskoa ainakaan sillä tavalla mitä kirkkomme opettaa.
Aika moni näyttäisi kuitenkin uskovan päätellen tuosta mitä tv juuri nyt näyttää.
Lestadiolaiset ovat taas viettämässä suviseurojaan. Liki 100000 osallistujaa on jälleen kokoontunut nelipäiväisille kesäjuhlilleen. Hyvä heille.

Uskonnon opetus koulussa on jotain mitä en oikein ole koskaan sisäistänyt.
Muistan kun lapseni luki uskonnon kokeeseen ja sitten kokeesta ei tullut ihan kymppiä. Mitä väliä, hyvin hän on pärjännyt.
Jälkeenpäin oli vanhempain tapaaminen ja tulin kysyneeksi opettajalta miten tärkeää on tietää ja mitä auttaa lasta elämässä tieto siitä, miten monta kertaa juutalaiset kiersivät Jerikon muureja että ne luhistuuvat, ja kierrettiinkö vasta- vai myötäpäivään?Ja kuka se löysikään Mooses-vauvan kaislaveneestä? Tärkeitä tietoja lapselle…

Ovatko ne niin tärkeää tietoa, että niillä pistetään pieniä lapsia paremmuusjärjestykseen 2000 -luvulla koulussa? Lapseni ei ollut kokeessa noita muistanut :smiley:
Opettaja, nuori nainen, mutkutteli että mutta kun on se opetussuunnitelma.
Sanoin, että olisi tärkempää opettaa näille pienille, ettei kiusata kavereita, ja yritetään muutenkin olla kilttejä lähimmäisille.
Sen kun kaikki sisäistäisi maailma voisi olla hiukan mukavampi paikka.
Eikös se Jeesuskin näillä linjoilla ollut?
Viisas kaveri J, mutta hänen jumalallisesta taustastaan voidaan olla montaa mieltä.
Ja ollaankin.

Tuo raamattu on ihmisten kirjoittama ja se kädessä ja siihen vedoten on tehty paljon pahaa ja sodittu monta sotaa. Sama koskee koraania ja muita uskonnollisia teoksia.

Mutta uskokoot, ne jotka haluavat ja uskostaan mielelleen rauhaa saavat.

27

En usko. Uskominen on vastuun siirtoa itseltä.

Tietenkin on asioita, joita emme vielä ymmärrä esim kvanttifysiikan alueella.

28

En

29

Mitähän mahdat tarkemmin tällä tarkoittaa? Se kun ei oikein käynyt selväksi tuosta one-lineristasi. Minusta on vähän erikoinen ajatus, että kaikki jumalaan uskovat olisivat vastuunpakoilijoita… Ööh, siis missä kaikissa asioissa? Totta kai uskiksissa riittää sitäkin jengiä, jotka ajattelevat, että herran haltuun ja mitä vain voi tehdä, koska jumala antaa kyllä anteeksi, mutta ei tämä läheskään kaikkia uskovaisia koske. Itse tunnen uskovaisia, jotka eivät ole mitenkään vastuuttomia ihmisiä, päinvastoin. Sitten puolestaan tunnen ateisteja, jotka kyllä ovat varsin lahjakkaita siirtämään vastuun asioistaan ja mokailuistaan muille. Foorumin aihepiiriä sivuten; monelle se Jessen posse on parempi ja nimenomaan vastuullisempi vaihtoehto, kuin entinen elämänsä pahasti päihdeongelmaisena ja esim. rikoskierteessä elävänä linnakundina. Toki muutoksen voi tehdä ilman uskoontuloakin ja moni on tehnytkin, mutta joillakin se onnistuu parhaiten Jeesukseen turvaamalla.

Edit: Tuosta lillemorin maininnasta Jeesuksen jumalallisesta alkuperästä: Jos minulta kysytään uskonko Jeesukseen(Harvoin tosin kysytään), vastaan kyllä. Tarkoitan sillä, että uskon kyseisen historiallisen henkilön eläneen ja vaikuttaneen aikoinaan siellä Lähi-idän aavikolla. Ihan samalla tavalla, kuin uskon, että esim. Stalin, Sokrates, Napoleon, Martti Luther jne., jne. olivat olemassa, vaikkeivat minun elinaikanani olekaan eläneet. Oman aikansa anarkisti ja kansankiihottaja Jessekin oli ja varmaan sai ihan hyvääkin aikaan heikompien puolustajana. Tosin olen saanut hänestä myös hieman narsistisen kuvan, mutta sellaisiahan karismaattiset johtajat usein tuppaavat olemaan. Niihin stooreihin en kuitenkaan usko sekuntiakaan, että Jeesus olisi ollut jumalan poika, kävellyt vetten päällä, muuttanut veden viiniksi, ruokkinut ne 5000(Vai montako niitä oli?) ihmistä viidellä leivällä ja kahdella kalalla, noussut kuolleista ym. En myöskään usko, että Jeesus antaa syntini anteeksi ja pelastaa minut iänkaikkiseen elämään.

30

Usko Jumalaan on ihan eri juttu kuin uskonnot, uskomukset yms. Kun tajusin, että erotan sanat usko ja uskonto. Niin valitsen uskon. Uskonnoista on ikävä kyllä aika ikäviä kokemuksia, pitää olla tietynlainen että kelpaa, ei saa tehdä sitä eikä tätä… En jaksais elää uskossa jos kokoajan pitäisi miettiä teinkö taas väärin, kelpaanko. Useat uskovaiset ovat kyllä ihmeellisiä ihmisiä, ja en varmaan ikinä heidänlaisiksiin tulisikaan.
Me ihmiset ollaan niin erilaisia, ja on erilaiset traumat, kokemukset, ympäristö yms. joka muokkaa meitä, tahdoimmepa sitä tai emme. Siksipä en tuomitse, enkä moiti heitä, jotka eivät usko samalla tavalla kuin minä. He saavat uskoa mihin uskovat tai olla uskomatta, jokainen seisoo sen oman jumalansa edessä kuollessaan. Minä haluan uskoa rakastavaan, ymmärtävään Jumalaan joka ei sorra eikä vihaa, Ihmisessä on myös pahuus, ihminen sortaa ja vihaa. Eli erotan myös sen että ihmisen tekemiset eivät ole Jumalasta, ainakaan aina, vaan ihmisen oma pahuus, kauna, katkeruus paljastuu siinä, kun viha tulee esille.
muttei ketään siltikään saa vihata. Tuo vihainenkin ihminen on jossain vaiheessa joutunut vihan kierteeseen jostain syystä, mikä trauma siellä takana onkin.
Keron vain kokemuksesta miten itse olin vihainen, katkera, kaunainen, aina kaikki oli muiden syytä. Join koska … jne. Ja mitä se kenellekään kuuluu jos juon. No, kyllähän se kuului ja kauas välillä. Ja ympärillä olevat joutuivat häpeämään ja sietämään paljon. Kun muutin suunnan, en enää juonut enkä polttanut, ympräristö oli huojentunut. Mutta meni kauan ennekuin luottamus tuli takaisin, ennenkuin sain anteeksi. Piti hyvittää, pyytää anteeksi ja silti olematta kynnysmatto missään.
Omat valinnat, omat himot, halut, omat väärät valinnat johti usein siihen että jouduin kärsimään. Halusin ehkä liikaa töitä, liikaa urheilua, liikaa jotain nautintoa, niistä ne vaikeudet tulee kun en pysy kohtuudessa, olen liian innokas, liikaa haluan jotain välittämättä varoituksista tai muista ihmisistä.
Opetteleminen elämään toisten ihmisten keskellä ihmisenä, samanlaisena kuin muut ihmiset, ilman erityiskohtelua, tavallista elämää onkin ihan mukavaa ja rauhallista.
Tuli pitkä kirjoitus, mutta tänään piti hieman rauhoittaa mieltä kirjoittamalla, etten tee hätiköityjä päätöksiä jotka ehkä vain saattavat minut pulaan, väärään seuraan, vääriin paikkoihin, joudun vain kärsimään.
Hyvää päivän jatkoa kaikille!

31

^ Ihminen luo Jumalan omaksi kuvakseen, tai sitten luo omassa mielessään vain muuten mahdollisimman itselleen sopivan kuvan jumalasta. Se on tietysti ihan o.k. ja ymmärrettävää, koska kenenkään henkilökohtaista käsitystä jumalasta ei voi todistaa vääräksi.

Tuli mieleen se rohkea nuori arabimies, joka muinoin Vancouverin Pridessä kantoi kylttiä jossa luki “Allah is gay!” Hän sai paljon ihastuneita reaktioita, mutta toki myös vihaa osakseen. Hän oli kuitenkin tehnyt sen mikä mielessään on oikein: luonut jumaluudesta itselleen sopivan kuvan. Niin muutkin tekevät.

Asia erikseen on sitten ne fundamentalistit, joiden jumalakuva pohjautuu pyhiin kirjoihin. Raamatusta (varmaan myös Koraanista) voi löytää julman taivaallisen despootin, joka kiduttaa ja rääkkää ihmisiä milloin minkäkin päähänpiston perusteella. Saattaapa jopa huvikseen antaa kiduttaa ja tappaa oman poikansa, jotta voisi harkita antaa anteeksi ihmisille ja pelastaa nämä joltain rangaistukselta, jonka hän itse on ihmisille säätänyt.

Toki on ymmärrettävää, että monet nykyajan kristityt väittävät Jeesuksen kumonneen Vanhan Testamentin julmat lait, vaikka Jeesus ei missään kohtaa sano tehneensä niin.

Monet luovat omassa päässään itselleen mieluisan kuvan jostakin jumaluudesta, josta tulee heille jonkinlainen turvariepu. Kuvitteelliseen jumalaan voi tarrata kun maailma kohtelee kaltoin. Se on ihan o.k, jos se auttaa ihmistä ja siitä saa jotain lohtua tai turvaa. Se ei toki tarkoita, että se jumaluus olisi oikeasti ja konkreettisesti olemassa.

32

Huomenta. Yhä edelleen uskon Jumalaan ja rukoillen pyydän nyt apua ja mielen tyyneyttä, että pysyn järjissäni enkä tee mitään hätiköityä jota joudun katumaan.
Usein olen huomannut vasta jälkeenpäin, miten jokin asia mikä tuntui raastavalta tai rangaistukselta tai muulla tavoin tuskaiselta tms. niin se olikin kuitenkin väärin ymmärretty myötäkäyminen. Enhän itse tiedä tulevaa, en tiedä mitä on edessä. Yritän kyllä junailla asioita oman mieleni mukaan viisaasti, muttei ne aina ole viisaasti tehty.
Olen joskus aikamoinen jääräpää. Ja yritän pakottaa itseni sopeutumaan johonkin, joka on väärin minua ja jopa läheisiäni kohtaan. Ylpeys on aikamoinen veitikka joka saa minut tekemään väärin itseäni ja läheisiäni kohtaan. Ylpeys, se etten kehtaa myöntää erehtyneeni, olen mokannut, olen väärässä, tein väärän valinnan. Ja sitten häpeä, sitäkään en haluaisi kestää. Onhan näitä tunteita joihin aikoinaan join. Epätoivo on pahin, yksinäisyys toinen, erilaisuus. Epätoivohan se alkaa syöttämään mieleen etten ole hyvä, en kelpaa mihinkään ja siitähän se luisuu sinne missä viina ja aineet ovat ainoa lohtu ja sinne en halua matkata enää.
Se oli aika helpottava tunne kun vuosia sitten tunnustin suvulle että olen alkoholisti ja käyn AA-ryhmissä, sekä sen että uskon Jumalaan. Enää ei tarvinnut selitellä eikä piilotella mitään.
Hyvää päivän jatkoa kaikille! Raitista sellaista.

33

Kyllä, tahdon uskoa Jumalaan ja lisäksi Hänen Poikaansa Jeesukseen.

Olen uskonut jo nuoresta alkaen. Ongelmat, joita minulla on itseni kanssa, eivät ole Hänen syytään. Riippuvuuteni on kehittynyt perintö- ja ympäristötekijöiden yhteisvaikutuksesta ja puhjennut jo teini-iässä.

Ajattelen niin, että Jumala loi alun perin vapaalla tahdolla varustetun ehjän ihmisen, joka eli Hänen yhteydessään. Sen seurauksena, että ensimmäinen ihmispari käänsi selkänsä Jumalalle ja valitsi Hänen tahtonsa vastaisen elämän, ovat kaikki pahuudet, riippuvuudet, väkivalta ja rakkaudettomuus kehittyneet ihmiskunnassa. Raamatun mukaan usko Jeesukseen palauttaa tämän kadotetun yhteyden elämän Antajaan.

Kiitos teille omista rehellisistä avautumisistanne aloittajan kysymykseen. Usko Jumalaan tai sen puute on tosiaan jokaisen henkilökohtainen asia.

34

Raamatun ensimmäisiä lukuja eli ns. luomiskertomusta on joskus arvuuteltu naisen kirjoittamaksi. Teoriaa on esitellyt mm. teologi Jaakko Heinimäki jossain kirjassaan. Nimeltäänhän luomiskertomus kuuluu Mooseksen 1. kirjaan, joka ei toki tarkoita että joku Mooses olisi itse raapustanut kaikki kirjoitukset, jotka hänen nimiinsä on pantu.

Naispuoliseen kirjoittajaan viittaisi mm. Eevan aktiivinen rooli ns. “syntiinlankeemus”-tarinassa. Tarinan dynamiikka on Eevan ja käärmeen (paholaisen?) välisessä dialogissa ja sen jälkeen tapahtumaketjussa, jossa Eeva suostuttelee Aataminkin syömään kiellettyä hedelmää. (Onpa muuten kauhea rikos. Aivan kuin pikkulapset salaa piparipurkilla. Kyllä moisen rikkeen takia kannattaa jo karkottaa ja kirota kyseiset riiviöt. Niinhän jokainen rakastava vanhempi tekisi :slight_smile: )

However, Aatami on luomiskertomuksessa täysin passiivinen statisti. Hän on altis vaimonsa vaikutukselle. Jaakko Heinimäki kutsuu Aatamia “nyökytteleväksi hölmöläiseksi”. Tämä on tulkittu siis toisaalta niin että tarinan kirjoittaja olisi naispuolinen, mutta toisaalta myös naisvihan ilmentymäksi, koska nainenhan lankeaa ensin käärmeen ansaan ja suostuttelee miehenkin turmioon.

Eeva ja Aatami siis syövät kielletyn hedelmän ja he tajuavat olevansa alasti. Heille tulee kiire piiloutua tai verhota itsensä. Miksi tarinaa kutsutaan syntiinlankeemukseksi, kun kyseessähän on oikeasti lankeaminen moraaliin tai jopa moralismiin?

Mielenkiintoista on myös, että tarinan Jumala ei tunnu olevan kaikkitietävä tai kaikkialle näkevä. Hän joutuu etsimään ja huhuilemaan Aatamia ja Eevaa, jotka lymyävät pusikossa alastomuutensa takia.

Luomiskertomus on toki mielenkiintoinen ja hauska tarina, kuten monet muutkin Raamatun kertomukset. En kuitenkaan näe syytä, miksi ne eivät olisi vain satuja tai myyttejä samalla tavalla kuin vaikkapa Tuhannen ja yhden yön sadut, Homeroksen kertomukset tai vaikkapa Kalevalan tarinat. :bulb:

35

Hei Vieraammaksi54, olet päässyt jo pitkälle toipumisen tiellä. Olet rohjennut kertoa sekä ongelmastasi että uskostasi. Minulla edellinen on vielä tekemättä. Häpeän riippuvuuttani niin paljon, että olen salannut sen läheisiltäni.

Tuo riittämättömyyden ja kelpaamattomuuden tunne epäonnistumisten jälkeen on tuttua. Kuten kirjoitit, se pyrkii ohjaamaan sellaiselle lohdutuksen lähteelle, joka kuitenkin on lyhytaikaista. Tällaisissa tilanteissa minullekin on rohkaisua tuonut usko siihen, että Jumala rakastaa minua ja hyväksyy minut täydellisesti Jeesuksen ansion perusteella.

Saan lohdutusta myös kaltaisiltasi vertaistukijoilta, joiden myönteiset kokemukset selviämisestä vahvistavat omiani. Kiitos rohkeudestasi!

36

Hei ja kiitos kokemuksista. kun raitistuin löysin Aale Tynin runon Kaarisilta, se sykähdytti ja mietin sitä paljon. Kun lähdin tavallaan eri polulle kuin lapseni, ex-mieheni ja sukulaiset, lähdin AA-polulle ja löysin uskon Jumalaan. Mutta täysin erilaisen kuin mitä se oli minun mielessä ollut joskus nuorena tai lapsena. En vieläkään kaikkea ymmärrä eikä minun tarvitsekaan.

Mitä tulee Raamatun lukuun. En ole lukenut oikeastaan muuta kuin psalmia, sananlaskuja ja Uutta Testamenttia, sitäkin valikoiden. Minä olen hyvin herkkä alkoholisti, mieleltäni herkkä, minut saa pois tolaltaan hyvin herkästi tai tiedän että minut saa vedettyä mukaan mihin vain jos houkuttelee. Siksipä pidän itseni ympärillä rajat enkä lähde mukaan mihinkään uskonnottomaan tai uskovaisten juttuihin, varsinkaan jotka tuomitsevat ihmisiä. Kumpikin puoli saa pitää omat mielipiteensä en heidän uskoaan halua kumota, kunhan minut jätetään rauhaan eikä yritetä kumota minun uskoa. Niin, onko se itsensä suojelemista ettei enää tarttis pettyä ihmisiin… eikä ihmisten luomiin lahkoihin. AA on siitä ihan juttu että siellä saa olla oma itsensä eikä tarvi uskoa mihinkään jos ei halua, muttei pilkata sitä joka uskoo.
Hyvää päivän jatkoa ja raitista päivää!

37

Saako Jumalaa pilkata?

Kysymys on joskus ollut olevinaan relevantti. Esim. kirjailija Hannu Salama tuomittiin “jumalanpilkasta” 60-luvulla. Mutta jos kaikkivaltias Jumala olisi olemassa, voisiko joku ihminen maan matonen edes pilkata häntä? :astonished:

Okei, lainsäädännössämme tuo jumalanpilkka muutettiin muotoon “uskonrauhan häiritseminen”, mutta sama asia.

Jos Jumala/Allah/Odin/Vishnu on olemassa, pahastuuko ja loukkaantuuko hän meidän kuolevaisten pilkasta pahasti? Joidenkin tulkinnan mukaan pahastuu. Siksi joku tarttui konepistooliin, koska huumorilehdessä oli piirretty pilakuva profeetasta.

Jos uskosi olisi vahva, miksi mikään pilkka hetkauttaisi sitä?

Joku kysyy minulta joskus, miksi pilkkaan Jumalaa? En oikeastaan pilkkaa Jumalaa koska häntä ei olemassa, vaan irvailen joidenkin irrationaalista uskoa, jos sitä käytetään ihmisten eriarvoistamiseen. (“Jumala vihaa homoja”)

Kirjoitin joskus Plinkkiin hassun heiton “Jeesus tulee, nieletkö vai syljetkö?”. Yksi henkilö suuttui siitä pahasti. Hän sanoi että loukkaan jotain pyhää. Jeesus ei kuitenkaan ilmaantunut kertomaan minulle että loukkaan häntä.
En loukannut ketään oikeasti olemassa olevaa ihmistä. Loukkasin kuulemma Jeesusta. Tai jonkun tulkinnan mukaan Jeesukseen uskovia, mutta miksi ihmeessä he loukkaantuivat Jeesuksen puolesta?
Kysymys on ihan relevantti, jos uskot Jeesukseen ja rakastat häntä.

Joku kirkkoisä kauan sitten ilmoitti, että pilkatessamme Jumalaa itse asiassa ylistämme höntä, koska kellään ihmisellä ei voi olla mitään käsitystä Jumalasta, joten pilkka on vain jumalankuvien pilkkaamista.

Ehkä niinkin. Mutta missä lienee Jumala silloin, kun Ukrainassa kuolee ohjusiskuihin 500 lasta?

38

Hei. Ukrainalaisia tappaa aseet jotka ovat venäläisten käsissä, ikävä kyllä me ihmiset olemme petoja toisillemme.
Sain huomata itse omassa elämässäni viimeisen puolen vuoden aikana että ihminen on julma ja tunteeton toista kohtaan. Ei mitään myötätuntoa eikä rakkautta.
Ikävä kyllä tadamme tarvita itsellemme ensin sitä rakkautta ja lempeyttä, että jaksamme antaa sitä muille. Vaikka maailma näyttäis kuinka kauhealta, yritän rakastaa lähimmäistäni ja itseäni. Tänään on ollut vaikea päivä kun alkoholismin vaurioittama minäni ja elämäni ei oikein tunnu olevan muille tarpeeksi hyvä, eli on vain pakko vain hyväksyä itsensä tällaisenaan. menneille ei voi mitään vaikka mitä tekisin, siihen tarvitsen Jumalan ja lähimmäisten armoa.

39

Ajattelen kanssasi, Vieraammaksi54, aika pitkälle samalla tavalla.

En tahdo ulkoistaa pahuutta, sillä kun katson sisintäni, löydän sitä sieltä. Tarvitsen armoa ja anteeksiantamusta voidakseni elää sovinnossa menneisyyteni kanssa. Siksi olen valinnut uskon Jumalaan.

Lapsuuden hylkäämiskokemukset ovat osatekijä riippuvuuteni kehittymisessä - oman voimakkaan alttiuteni ohella. Sen kanssa kipuillessani olen huomannut saavani Jumalalta lohdutusta, joka minulta on puuttunut nuoruudesta lähtien. Luottamus Hänen rakkauteensa on minulle voimavara selviytymisessäni elämässä eteenpäin ja pysymisessä kuivilla.

40

Tämä on mielenkiintoinen. Vaikeaa se on. Samaan hengenvetoon ihmettelen, miksi niin monet ihmiset uskovat ilman kritiikkiä ja saavat siitä voimaakin itselleen ja elämäänsä.

Sattui olemaan tv auki sunnuntaiaamupäivänä, kun lähetettiin jokin jumalanpalvelus. Katselin paikalla olleiden ihmisten onnesta loistavia ja iloisia kasvoja kun he lauloivat hengellisiä kappaleita tai lukivat jotain uskontoon liittyviä tekstejä.
Myönnän, että tunsin jonkinlaista kateutta niiden euforisesta tilasta. Tuli mieleen sanonta: “mulle satasella samaa, mitä nuo on vetäneet”
Olisi kiva uskoa, jos ja kun siitä tuollaiset olot tulee, mutta kun vaan ei pysty. Ainakaan siten, kun on yritetty opettaa tuolta lapsuudesta asti.

Sitten on nämä pitkälle uskomisessaan edenneet valaistuneet, jotka ylentävät itsensä tasolle mistä voi alkaa muita neuvomaan.
Postin ilmaisjakelun mukana tuli jokin aika sitten TV7:n lehti, mistä luin pääkirjoituksen, kanavan pääjehu oli sen kirjoittanut. Siitä lainauksena seuraava:

”Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä. Hän ei lähtökohtaisesti erottele ihmisiä hyviin ja huonoihin. Hän on hyvä kaikkia ihmisiä kohtaan. Paholainen on taas tullut varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. On siis vain kaksi voimaa jotka voivat hallita ihmistä: Jumalan ikuisesti kestävä rakkaus ja paholaisen tuhon ja pimeyden ajatukset. Eläessään ihmisen täytyy valita uskooko hän Jeesukseen vai jättääkö asian vihollisen ohjaukseen. Lukija saattaa miettiä, että onpa tuo ankarasti sanottu. Eikö riitä, että yritän elää tekemättä pahaa toisille?
Jumalan sanan mukaan ei riitä. Vain sydämen usko Jeesukseen ja sen suulla tunnustaminen riittää." :open_mouth:

Just. Tuon kun luki, alkoi tuntumaan tunne että mulle kyllä nyt riittää.
Ei noin, hyvät uskovat. Tuollainen kirjoitus toimii tasan päinvastoin kuin sen ilmeinen tarkoitus. Minäkin aloin katumaan sitä että tuli alkuvuonna palattua monen pakanavuoden jälkeen takaisin kirkon jäseneksi. Kehtaisikohan sitä erota taas kun tuli olo, että ei taidakaan olla minun juttu? Käänteisprofetiaa.

Uskovia olen ajatellut. Onko se elämä helpompaa, kun sen voi jättää Herran haltuun, ei tarvitsekaan ottaa kaikesta itse vastuuta, kun on olemassa korkeampi voima tai jumala, joka hoitaa hommat ottaen vastuuta tästä päivästä ja tulevista. Riittää kun uskoo, sillä tavalla oikein.

Jotenkin ohut tunne minullakin mielessäni, että saattaa sitä ihmistä ja ihmisen ymmärrystä isompaakin ollakin.
Missä lienee ja missä piileksii?
Taisin loukata jotakin jeesuksensa löytänyttä, kun toisaalla jossain uskalsin pohtia, että jumalat ja demonit saattavat olla omassa mielessä jokaisella ihmisellä. Aivossa kun riittää tuota kapasiteettia runsaasti.
Kun sitä voimaa sieltä oikealla tapaa oikealla hetkellä kaivaa, tekee moni yksilö ihmeitä jaksaen aika paljonkin. Ja olosuhteiden ollessa sopivat ja jos sattui olemaan raamattuja sekä virsikirjoja lähistöllä on mahdollista että toteaa: “nyt se pyhä henki taisi tulla, ylistetty olkoon.”

En väheksy uskovia, enkä uskonsa kohteita. Enkä varsinkaan pilkkaa. Toivoisin vaan, että he ajattelisivat ja malttaisivat olla tyrkyttelemättä uskoaan. Ja jos on ihan pakko tyrkyttää, kannattaa se tehdä taitavammin, mitä oli tuossa ilmaisjakelulehdessä.
Vastoin tuon TV7:n tyypin ohjeita meinaan toistaiseksi elää siten että yritän olla tekemättä pahaa toisille. Vaikka se tyypin kirjoittama sydämen usko ja sen suulla tunnustaminen puuttuukin.
Katsotaan mihin se riittää, sillä kuten Eputkin lauloivat: “Taivaassa vasta vaan, perseet tervataan!” :wink:

youtube.com/watch?v=lrRDsuULUgA