Nyt kävikin ilmi, että mieshän retkuilee siksi, kun meillä on todella siivoamatonta vähän väliä. 
Nyt on tämä päivä takana ja mieskin on hengissä. Yhden kerran teki mieli kyllä vauhdissa avata auton ovi ja puhottaa se sinne rekkojen jalkoihin…
Tässä kävi nyt sitten seuraavasti: Eipä mennyt asiat ihan odotetusti, kuten arvasinkin. Lääkäri ei edelleenkään lähetettä mihinkään kirjoita ja mies sitten itsekin myönsi, että kynnys lähteä hoitoihin on kova.
Olin jo menomatkalla saanut suuni auki ja järkevästi puhunut hänelle, että ei hänen minun takiaan ole syytä hoitoon lähteä. Että joka tapauksessa haluaisin hänet täältä pois joksikin aikaa, että saan omaa päätäni kasaan. Mutta kun ei kukaan suoranaisesti sieltä hoitoa ole antamassa, niin ei tuosta kyllä ole sitä nyt vaatimaan tosissaan. Luulen minä.
Takaisin sitten tultiin ja tunsin itseni todella typeräksi, kun olin sitä idioottia lähtenyt kyytimään. Mies oli pahalla tuulella ja haukkui milloin minkäkin viranomaisen pataluhaksi. Mä vain ajelin ja mietin sitä kyydistä pudottamista.
Tilanne sitten rauhoittui vähän ja mies pyysi, että saisiko olla kotona jos tekee itselleen viikko-ohjelman ryhmineen. Että jos sovittaisiin jo valmiiksi, että jos yksikään ryhmä jää välistä, niin sitten hän lähtee. Ja taas mä olin heikko ja lupasin.
Oli siitä kyllä se hyöty, että meille tuli tänään kaksi kuormaa soraa pihalle ja hän reippaasti levitteli ne uuden elämänsä innossa. Mutta muuten olen kyllä todella skeptinen ja odotan vain kauhulla, että koska tämä yritys menee perseelleen. Toisaalta pikkuinen toivo taas meinaa ottaa kyynisyyden joukossa valtaa ja se kuiskii, että entä jos sittenkin. Ehkä mä sitten vain kuuntelen sitä toivoa liikaa ja unohdan kaikki paskat jutut. 
Mietin myös, että olisiko pitänyt tehdä sopimus myös noista iltaöisistä poissaoloista. Niitä kun mä en myöskään tule katsomaan tulevaisuudessa. Tottakai jokainen voi joskus jossain käydä, mutta täällä oli enemmän sääntö kun poikkeus, että mies tuli kotiin joskus yöllä. Olikin varmaan jossain poikien kanssa porkkanaa istuttamassa kaiket yöt. Tai jossain muussa rakentavassa ja raittutta tukevassa harrasteessa…
No, hän taas sai lääkäriltä rauhottavia ja siksi mä tunnenkin itseni ihan typerykseksi. Mä ajelen ukon kanssa pitkin kyliä hakemaan rauhottavia. Kun hänen arvomaailmansa on ollut, että ei bentsoja tms. Hän on aikoinaan käynyt lääkkeettömän hoidon ja oli aikaisemmin kyseisistä lääkkeistä sitä mieltä, että ne ei auta tippaakaan raittiuteen. Että näin.
Taidan olla typerä ämmä, mutta en voi sille mitään. Jotenkin nolottaa itseni puolesta se, että olen heikko. Mutta nyt mun täytyy vaan psyykata itseni siihen, että en ala taas katsomaan läpi sormien lipsuilua. Eipä mun uhkauksilla muutenkaan taida olla väliä, mutta olisi kai aika toteuttaa edes seuraava. 
Koska sulla ei ole ollut valtaa raitistaa miestäsi, ei sulla ole myöskään valtaa tuhota hänen elämäänsä, vaikka hän niin nyt haluaisikin sen kruunun sinulle antaa. Ei aina malta odottaa, vaikka tietäisi sen kuinka välttämättömäksi ja oikeaksi. Liha on heikko. Sen mä muistan aina itselleni sanoa, kun huomaan taas herääväni jostain muualta kuin olen päättänyt… eli mieheni vierestä.
