Tukea

Hyvät kanssasisaret (ja tietysti veljetkin)!

Nyt tarvitsen tukea. Olen pari päivää sitten pyytänyt miestäni hommaamaan oman asunnon. Nyt tarvitsen tukea, että en sitä päätöstä pyörtäisi. Hän varmasti tulee yrittämään kaikkensa, että saisi mahdollisuuden pitää tätä kotiani yömajana. Ja minä olen heikko, todella heikko.

Parasta kuitenkin tällä hetkellä on, että voin lopettaa tukemisen ja mahdollistamisen. Mä olen tähdännyt sellaiseen määränpäähän, että mies olisi raitis ja meillä olisi samanlainen perhe-elämä kuin aikaisemmin. Tajusin kuitenkin, että en voi yksin päättää tuohon pääseväni. Mietin, että mikäli mieheni jatkaa “retkuilua”, mulla on kaksi vaihtoehtoa, joista valita. Mä elän näin tämän miehen kanssa tai mä elän eri tavalla ilman sitä miestä. Mä en voi pakottaa sitä elämään raitiina sen takia, että mä saan sen mun unelmaperheen takaisin.

Sitten kun mä alan ajatella, että kumman noista vaihtoehdoista mä valitsen, ei mun ole vaikea päättää. Jos mieheni ei enää ole se, johon olen rakastunut ja jonka kanssa haluan elää, niin mä en voi jatkaa tätä. Mä vähitellen väsytän itseni niin, että musta ei ole mitään hyötyä lapsillekaan. Eli pyysin häntä muuttamaan pois, erona en osaa tätä pitää. Joku suojamekanismi haluaa uskoa, että josko tämä kuitenkin auttaisi. Näin hiton kipeä mä olen…

Eli tässä seuraan kuinka mun käy. Tämä ehkä jotenkin auttaa mua pitämään pääni paremmin. Mä en halua palata samaan ja sen yhden putkareissun jälkeen päätin, että muutos tulee nyt tai mä lopetan tämän hotellin pidon. Näin tapahtukoon ja toivottavasti jaksan.

Kiitos teille, tämä kotikanava on ollut (ja tulee toivottavasti olemaan) suuri tuki. Täällä on hyvä käydä tuulettamassa, pohtimassa ja välillä nauramassakin.

Olen kertonut useasti, ristin käteni kun minusta erottiin. MUISTA MIEHESI KIITTÄ SINUA VIELÄ JOSKUS TÄSTÄ PÄÄTÖKSESTÄSI.

Yksinkertaista Mallu. Jos haluat elää juopon säännöillä ja pelata hänen peliään, jatkat entiseen tapaan. Jos haluat elää omaa elämääsi ja nauttua siitä, annat juopolle kenkää. Kylmän viileästi. Se on karu tempaus, mutta minä olen saanut raittiuden juuri tuolla tavalla. Mikään, huomaa mikään muu ei saanut lopettamaan juomista. Viinalakkoja kyllä oli ja sitten juotiin entistä rajummin.

Voi Mallu, sä olet tehnyt nyt sen josta mä vasta haaveilen… Ihailen sun rohkeuttasi ja päättäväisyyttä, pysy sellaisena! Näytä itsellesi (ja miehellesi), ettei sua enää pallotella, että olet tosissasi ja rajat on nyt asetettu. Ehkä minäkin joku päivä vielä… Oot mun idoli :wink: .

Hienoa Mallu, että olet päässyt noin pitkälle!
Paljon voimia Sinulle, että jaksat pysyä päätöksessäsi. Mikään muu ei todellakaan auta päihderiippuvaisen kanssa. Lepäile ja pidä hyvää huolta itsestäsi ja toivotaan, että hän tulee vielä järkiinsä. Luota elämänkulkuun - jos on tarkoitettu, että jatkatte yhdessä, niin tulee tapahtumaan, jos ei niin onnistuit pelastamaan itsesi ja lapsesi todella kivuliaalta elämältä. Maailma on miehiä täynnä, jos sen aika tulee. Anna ajan kulua ja elä omaa elämääsi rauhallisin mielin. Vastaavassa tilanteessa itse rukoilin tasapainoa itselleni ja sitä, että mieheni tulisi järkiinsä. Meidät oli tarkoitettu jatkamaan, koska mieheni tuli järkiinsä ja suhteemmekin korjaantui. Paljon voimia Sinulle!

Päätös pitää edelleen. Miehen kanssa siitä juttelin, eikä hän enää tuomitse suoraan päätöstäni tehdyksi siksi, että “pääsen jakamaan per…ttä”. Näin hän ensin sanoi, kun asian otin puheeksi. Seuraava reaktio oli, että hänen mielestään mä hylkään hänet, koska hän ei pärjää raittiina yksin asuessaan ainakaan. Mä totesin vain, että ei se raittus tunnu onnistuvan näin yhdessä asuessakaan enkä mä voi ketään pelastaa, kun ei ole siipiä tonne selkäpuolelle kasvanut.

Eli tyypillistä addiktin syyllistämistä on tullut ja varmasti tulee vielä.

Tänään kuitenkin hän jo puhui suunnitelmistaan ihan rauhallisesti, kunhan nyt saisi niitä toteutetuksi. Mä vaan tässä mietin, että missä vaiheessa heitän ukon pihalle, jos ei ala itselleen asuinpaikkaa järjestämään. Kun tyypillistähän on, että hän jäisi tähän roikkumaan ja odottaisi, että tämä mun “vinksahdus” menisi ohi.

Mä itse ajattelen typerästi niin, että tämä ei ehkä olisikaan lopullinen ero. Selväksi on kuitenkin tullut, että en mä voi sen kanssa asuntoa jakaa, kun meillä tuntuu tällä hetkellä olevan ihan erilainen tapa elää. Ja mun täytyy kunnioittaa hänen tapaansa elää, mutta ei mun tarvitse siihen mennä mukaan.

Mutta pakko myöntää, että sisimmässäni toivon vieläkin, että jostain löytyisi se mies, johon mä olen rakastunut. Järkyttävää on kuinka paljon ihminen muuttuu eläessään edes jonkin verran päihdemaailmassa. Hän ei itse varmaan sitä oivalla, eikä varmasti ainakaan tunnusta itselleen.

Raittuteen en voi pakottaa, mutta ulos minun elämästäni voin. Ihan vain oman mielenterveyteni vuoksi.

Kiitos kaikille tuesta ja kannustuksesta, sitä tulen tarvitsemaan. Eikä musta kenenkään idoliksi ole. :wink: Yritän vain valaa itseeni voimaa, että en jättäisi tätä asiaa kesken. Että en menisi siihen “huomenna on paremmin” -halpaan. Siihen on niin helppo uskoa ja tuudittautua. Sen ymmärrän jotenkin, että mies valehtelee minulle, onhan hän sairas, mutta että minäkin valahtelen itselleni ja kuvittelen kerta toisensa jälkeen, että kyllä tämä tästä. Kun ei tämä nyt tästä! Mun on oltava itselleni rehellinen, siitä lähdetään ja katsotaan mihin päädytään. Toivottavasti ei ojasta alikkoon.

Ihmettelen itsekin, että kuinka minusta, itsenäisestä ja vahvasta naisesta, on tullut näin helvetin heikko. Ja kylläpä tuo addikti on ehtinyt minuakin sairastuttaa tässä retkuillessaan. No, kokeilen välillä omia jalkoja ja yritän pysyäkin niillä.

Huh, kylläpä ihan pelottaa :confused:

Huomenta Mallu,
Itse tein miehelleni selväksi sen, että näin ei voi enää jatkua (=tämä juomisvaihtoehto ei ole enää käytössä). Pyysin häntä menemään hotelliin miettimään rauhassa mitä hän elämältään haluaa ja miten haluaa sitä elää. Hänellä oli vihko ja kynä mukanaan ja pyysin häntä kirjoittamaan asioita ja perusteluita siihen, koska hän meni laidasta laitaan ajatuksissaan (alkoholia oli niin vaikea jättää). Tein hänelle selväksi, että vain raittiina yhteiselomme voi jatkua. Ehkä sinunkin kannattaisi tehdä selväksi minkälaisin ehdoin tätä eroa olet hänestä tekemässä, niin se voi motivoida häntä nopeammin päihteettömyyteen. Tärkeintä on, että päihderiippuvainen ymmärtää, että olet tosissasi, eikä muita vaihtoehtoja todellakaan ole käytössä. Jos hän raitistuu, niin ei kannata heti antaa kaiken palata ennalleen, vaan vähitelleen askel askeleelta (näin hän myös oppii, että ei kannata rikkoa suhdetta, kun se ei välttämättä enää palaudukaan ennalleen). Itselleni tämä oli luontaista koska oli ollut sen verran vaikeaa, että halusin vähän aikaa katsoa miten käy. Kuuntele sisintäsi, niin se ohjaa sinua parhaiten. Paljon voimia sinulle!

Mallu, ehkä sinun olisi helpompi olla syyllistymättä miehesi hylkäämispuheista, jos yrittäisit ajatella, että miehesi on hylännyt sinut ja lapsensa jo aika päivää juomalla niin, ettei ole kyennyt huolehtimaan aviopuolison ja isän velvollisuuksistaan.

Miehesi on aikuinen ihminen, joka on itse vastuussa omista valinnoistaan. Sinun tehtäväsi on vain asettaa ehdot, joilla mies voi kuulua sinun ja lastesi elämään. Et pyydä häeltä mahdottomuuksia, vain sitä, mitä jokainen aikuinen ja lapsi tarvitsee voidakseen elää turvassa ja huolehdittuna. Jos miehesi ei niihin ehtoihin suostu, sinun on suljettava hänet elämäsi ja lastesi elämän ulkopuolelle.

En kuvittele, että se on niin helppoa kuin miltä muutamaan lauseeseen tiivistettynä vaikuttaa, mutta muuta vaihtoehtoa ei ole, jos haluat huolehtia itsestäsi ja lapsistasi.

eräs kaverini oli samojen päätösten kyynnyksellä n. vuosi sitten ja hän teki radikaalin ratkaisun asialle. Hänen puolisonsa ei uskonut kaverini olevan tosissaan, eikä myös näin ollen lähtenyt yhteisestä taloudesta kuin pakolla. Kaverini keino oli hakea lähestymiskielto, jonka voi purkaa halutessaan.

KAIKKI KEINOT ON SALLITTUJA SODASSA, RAKKAUDESSA JA SELVÄNÄ PYSYMISESSÄ

Nyt on varmasti parempi, että asiat ajatteleekin mahdollisimman yksinkertaisesti. Tuntuu, että mä olen vääntänyt ja kääntänyt niitä juttuja jo niin kauan, että itseltä on mennyt pää ihan jumiin.

Ja huomaan, että olen “hylännyt” sellaisia asioita, jotka on mulle tärkeitä. Olen niin vahvasti keskittynyt tähän ongelmaan, että en ole tehnyt mukavia asioita itsekään. En ole käynyt juuri missään kavereiden kanssa ja harrastuksetkin on jääneet vähän vähemmälle. Eikä tästä voi edes syyttää mietä, vaan ihan itseä. Mä olen itse jättänyt kivoja asioita pois, koska olen koko ajan ollut ihan väsynyt.

Nyt viikonloppuna olen ollut perjantaina viihtellä ja eilen ystävän luona grillaamassa ja saunomassa, nukkunut viime yön hyvin ja aamulla lähtenyt harrastamaan. Koshta haen lapset isältään. Eli mun viikonloppu on mennyt hyvin, koska ei ole koko ajan sitä miettimistä, että missä tuo mis menee.

(Niin siis selvennykseksi: Emme ole naimisissa, vaan avoliitossa. Lapseni eivät ole hänen tekemiään, tein ne ihan yhden toisen juopon kanssa. Eli suurin vika on mun päässä, kun noiden retkujen kanssa ajaudun yhteen…)

Tätä kirjoittaessa mies juuri laittoi viestiä. Hänellä on kuulema tylsää ja kyseli minun kuulumisiani. Mä kerroin, että mulla on ollut kivaa ja alan kohta istuttaa kukkia pihalle. Hän oli kiukkuinen, kun en koskaan ota häntä mukaan kivoihin asioihin. Mä en viitsi vastata mitään. Hän kun ei huomaa sitä, että jos hän ei ole paikalla, niin maailma ei pysähdy siihen hetkeen. Ja sekin on mun syy, koska olen pysäyttänyt elämäni hänen retkuilujensa ajaksi. Mulla on ollut niin huono olla, että en ole halunnut mitään tehdä.

No, siis kukkia istuttamaan. Kevät tulee kohisten ja sehän on ihanaa.

Kiitos teille edelleen tuesta, kyllä mulle ne heikot hetket tulee, milloin punnitaan, että miten jaksan päätöksessä pysyä.

Mallu (unohdin taas kirjautua)

Mallu, mun on pitänyt kirjoittaa jotain tyyliin “sä oot mun idoli, älä vaan petä mua” - mutta fiksummin.

No semmoista hetkeä ei ole tullut että tosta jotain järkevää olisi saanut muotoiltua… :unamused:

Täällä, tänään, taas…

Tsemppiä Mallu!

Olin tuossa juuri läheisleirillä, jossa löytyi kyllä sellaisia muiden elämän asiantuntijoita, että verenpaineet nousi kohisten. Niin sitä voi vaikkapa addiktiin jossain muussa kuin parisuhteessa oleva ihminen kuvitella, että “senkun jätät koko retkun”. Joo. Halki, poikki ja pinoon. Ping Ongelma on poistunut elämästäsi. On jotenkin hassua, että kaikki ei tunnu ymmärtävän, että me ihan oikeasti rakastetaan näitä ukkojamme. Eikä rakastamastaan ihmisestä ole niin kauhean helppo irrottautua.

En tiedä miten paljon meillä vaikutti, että pidin kiinni omista suunnitelmistani tämän viikonlopun osalta. Miehellä oli perjantaina katkolla haastattelu, jota ennen kerroin hänelle lähteväni illalla liikenteeseen ja lauantaista sunnuntaihin olen leirillä. Kun osoittautui, että mies pääseekin halutessaan suoraan sisälle, niin tämä tarttui tilaisuuteen. Sitä en voi tietää, olisiko hän tehnyt samoin jos mun kotini olisi ollut hänelle auki, eikä sitä tarvitse miettiäkään. Mutta kaikkien onneksi päätyi valitsemaan näin hienosti. Toivottavasti nyt pysyy siellä. Visusti. Pitkään. Ja jaksaa jatkaa vielä hoitoa jonnekin eteenpäin…

Muuten, siellä leirillä oli kyllä ihan kivaa, oli ihan vertaistukeakin.

No niin. Nyt tulikin sitten se tositilanne.

Mies ilmoitti tänään tekstiviestillä, että aikoo itsensä tapaa. Hän sanoi, että olin hänen elämänsä rakkaus, valo, toivo ja kaikki.

Nyt olen itse ihan romuna. Voihan olla, että näin ei käy, mutta minkä taakan kanssa joudun elämään, jos jotain tapahtuukin. En kuitenkaan lähde tässäkään tapauksessa pyörtämään päätöstäni. Mä en voi alistua tommoselle uhkailulle ja en ole vastuussa hänen päätöksistään. Mutta onpa tämä vaikeaa.

Järkevästi tämän kaiken ymmärrän, mutta onhan vaikeaa olla sanomatta, että tule kotiin, yritetään vielä. No, en voi mitään. En edes tiedä missä hän on, joten voin vain odottaa mitä tuleman pitää.

Oletko tehnyt hänelle kristallinkirkkaaksi, että kyse on vain hänen päihteiden käytöstään ei muusta? Jos hän raitistuu ja ryhtyy hoitamaan itseään, niin silloinhan hänellä on mahdollisuus jatkaa kanssasi, vaikka aluksi asuisittekin erikseen. Mielestäni olisi tärkeä viestiä hänelle, että vain tästä asiasta on nyt kyse.

Mallu minä juovana aikana tapoin itseni monta kertaa. Yritin uhkailuilla saada puolisoni olemaan jättämättä minua. Muutaman kerran onnistuinkin. Sain jatkoaikaa juomiseen. Lopulta hän meni Al-anoniin ja oppi siellä käsittelemään alkoholistia. Lopputulos oli, että elän edelleen ja raittiina. Yhdessä emme ole enää. Ei voitaisi ollakaan, koska minä joisin siinä tapauksessa vieläkin. Tunnen itseni aika hyvin, enkä usko, että olisin raitistunut muulla tavalla, koska en suostunut kuuntelemaan mitään. En hyvällä enkä pahalla.

vieras.

Kylläpä tämä peli on raakaa. Iltapäivästä tuli sitten se viesti, että on tullut järkiinsä. Pyyteli anteeksi ja sanoi, että niin kauan kun on elämää, on toivoa. Mä en hänelle näyttänyt sitä, että mä olin aika paskana noista puheista. Koska tarkoitti sitä hän sitten tai ei, niin mä en voi suostua tommoseen uhkailuun. Se on sitäpaitsi hyvin alhaista. Eli saan nukkua rauhassa ensi yön, mieheni ei kuollut… ainakaan tällä kertaa. Mä mietin aika skeptisesti, että olisiko hän hulluuskohtauksessaan valmis menemään niin pitkälle, että tappaisi itsensä kostoksi mulle. No, yritän olla sitä ajattelematta.

Kultakala: Kiitos, en pettänyt tiukassakaan tilanteessa. :laughing:

Valoisa1: Olen tehnyt selväksi, mikä on edellytys yhdessä jatkamiselle. Olen puhunut leukani kipeäksi siitä, että mä olen koko ajan elänyt tätä prosessia päämääränä, että hän saa taas raittudesta kiinni ja voimme jatkaa entistä elämäämme, vain vähän viisaampina. Tohon tavoitteeseen mä en kuitenkaan pysty yksin. Ja jos mun on pakko valita, että elänkö hänen kanssaan käyttäjäpersoonana vai ilman häntä, niin otan sen ilman häntä. Olen myös sanonut, että en tässä tilanteessa edes vielä mieti eroa, vaan vain sitä, että meidän elämänarvomme eivät enää mahdu samaan taloon asumaan. Välilä mies tuntuu sen tajuavan ja välillä taas ei. Hän on välillä katkera ja on sitä mieltä, että olen pilannut hänen elämänsä. Siitä en enää pahemmin stressiä ota, kyllähän mä tiedän nämä päihdesairaan selittelyt.

Ja kyllä mä tiedän myös nämä itsarilla uhkailut, niitä tekee monet addiktit. Se vaan on niin sanoin kuvaamattoman rankkaa kun se uhkailija onkin oma mies. Kun tietää, että se ei ole tilanteessa oma itsensä ja joku käsittämätön voima ajaa sitä tekemään ja puhumaan ihan kamalia. Kun en voi olla vertaamatta häntä nyt ja esim vuosi sitten. Ei samaksi mieheksi uskoisi. Raittiina ja hoidossa ollessaan on uskomattoman elinvoimainen ja hieno ihminen.

Mä muuten kiitän myös tätä kanavaa ja Al Anonia siitä, että ilman näitä mä olisin varmaan itse hourulassa hoidossa. Niin rankasti otin silloin sen retkahduksen alun. Eli älkää hyvät ihmiset pelätkö hakea apua, jos elämä tuntuu olevan solmussa. Onhan mun elämä solmussa edelleen, mutta mä jotenkin rauhallisesti yritän avata sitä, enkä kierrä apaattisena kehää.

Eli jatkan projektiani kaikessa rauhassa ja katson mitä tuleman pitää. Kiitos teille ja myös voimia omiin haasteisiinne, mitä ne sitten lienevätkin.

Onpa sinulla, Mallu, ollut rankka viikonloppu. Sinulla vuorostasi. Teit rajanvedon, missä sinun rajasi kulkee ja sitä (tietysti) seuraa reaktio. Osasit siihen reaktioon varautua ja kestit tilanteen, kuitenkin, vaikka vaikeaa olikin.

Uskon, että olet tehnyt ainoalla mahdollisella tavalla, josta voi seurata jotain hyvää. Voimia sinulle tuleviin päiviin.

Hei Liisi, kiva kuulla (tai lukea) sinusta!

Mä olen taas aika hyvin ruodussa, eli ehdin miettimään, että mitä muille kuuluu. Eli miten teidän viikonloppu ja yhdessäolemisen juomattomuus on pitänyt?
Tuntuuko sinun rajanvetosi edelleen järkevältä?

Mä kanssa mietin pitkään, että miten yritän tehdä sen erittäin selväksi, että rakastan miestäni, mutta en pidä hänen käyttäjäpersoonastaan. Mä päädyin tähän ja vielä se on helppo pitää, mutta kun pari päivää kuluu, niin mut on paljon helpompi pyrtää kauniilla puheilla ja lupauksilla. Siksi laitoin tämän ketjun. Olen vähän niin kuin tilivelvollinen jollekin :wink:

Minäkin olen huomannut tämän kanavan tosi hyväksi paikaksi monessa mielessä. Täällä voi lukea entisten/nykyisten käyttäjien tarinoita - heidän viisauksiaan. Täällä oppii hyvin nopeasti, että en ole yksin riippuvuutta sairastavan läheisenä. Ja täällä voi saada ja antaa tukea meille toisille samassa tilanteessa oleville. Ja myös siinä tämä on apuna, että itse kirjoittaessaan tulee työstäneeksi ajatuksiaan ja muille niistä kertoessaan “joutuu” myöhemminkin asiaan palaamaan. Näkee jälkeenkinpäin, mitä on ajatellut, mitä päättänyt ja miltä se on tuntunut.

Kiitos kysymästä. Päihteetön viikonloppumme oli päihteetön. Heti perjantaina, kun saavuimme mökille ja olimme asettuneet paikoillemme, otin puheeksi, miten käytännössä järjestämme asian. Olin nimittäin jääkaappia täydentäessäni nähnyt mm. pullollisen Suomi-viinaa (joka on minulle outo tuttavuus ennestään…) Mies suhtautui tosi hyvin. Sanoi, että jos minä en olisi asiaa ottanut puheeksi, hän olisi. Sanoi, että hänellekin on tärkeää, että mietimme tarkkaan, mitä pulloille tehdään. Siksi, että minä tuntisin oloni turvalliseksi ja etteivät ne olisi hänellä silmissä koko ajan. Hetken mietittyämme päädyimme siihen, että vajaa viinilaatikollinen tyhjennettiin viemäriin (hän itse teki sen) ja minä sain täydet pullot piilotettaviksi. Kaikki tapahtui koko ajan hyvässä hengessä. Olimme yhteisellä asialla: Minä saamassa turvallista viikonloppua itselleni, hän taistelemassa riippuvuuttaan vastaan.

Ilta meni mukavasti, ihan tavallisissa merkeissä hyvin syöden, jutellen ja mentiin aikaisin nukkumaan. Lauantain teimme kovasti töitä: pätikittiin puita, pilkottiin ja pinoon. Viime yö meni suureksi osaksi valvoessa, mutta senkin valvomisen aikana käydyt riidat kääntyivät rakentaviksi. Tänään hän sanoi, että ei ollut vaikeaa olla ilman, juomatta.

Itse varovaisesti uskalsin ruveta tuntemaan toiveikkuutta ja turvallisuutta. Minä vedin rajani. Hän reagoi niin kuin viime viikonloppuna reagoi. Nyt olemme tässä. En ole hoitamassa häntä, en kyttäämässä, en tyrkyttämässä apuani. Olen vain vetänyt oman rajani, joka on se, että olen hänen seurassaan vain, kun hän on selvä. Hän oivalsi, että olen tosissani ja haluaa nyt itse pitää saman rajan ja hän kokee sen rajan myös itseään suojaavaksi.

Toivon, että näin voi jatkua. Pelkään, että takapakkeja vielä tulee. Mutta minun rajani pysyy siinä, mihin sen asetin. Muuta vaihtoehtoa ei ole.

Rajat suojaavat. Meitä kaikkia.

Hyvä Mallu!

Liisi tiivistit hyvin, että rajat suojaavat. Heti rupesi ajatteluttamaan ne omat rajat. Jään pohtimaan.

Ja jatketaan… akuutissa tilanteessa kun venettä on keikutettu, kaikki hakevat uusia uriaan. Parin kuukauden, vuoden päästä on helppoa nähdä tilanne vähän ulkopuolisena. Mutta se aika saada etäisyyttä tapahtumiin on vaan elettävä.

Taidanpa mennä aloittamaan uuden topicin, saas nähdä mihin muurahaispesään sitten sohaisen…