Ooh, ihana matkakertomus! Olen muka ollut niin duunikiiruinen, etten ole edes kunnolla ehtinyt plinkata…
Kyl tekis mieli tuollakin päin käydä maisemia kattelemassa. Mutta niin paljon on lähempänä vielä maita ajelematta, että näinköhän noin kauas ikinä päästään. Ens kesänä ollaan menossa ei Andeille vaan Alpeille 
Erityiskivaa myös lukea, että viihdekäyttö suju kuten pitikin.
Annoin matkakertomuksessa ehkä liian hyvä kuvan viihdekäytön onnistumisesta. Se ei todellakaan pilannut millään muodoin matkaamme, mutta edelleen sitä kyseenalaistan. Kuten kerroin, kun kapusimme kaverin ylälaitumille todella harmittelin aikaisempaa tissuttamista. Sillä tavalla alkoholi vaikuttaa minuun. Tuntuu, että seuraavana päivänä kunnosta on hävinnyt puolet. Hengästyn ihan hirveästi. Jaksan kyllä tehdä vaikka mitä, kun saan kroppaan lämmön päälle, mutta rankemman liikunnan aloittaminen on ihan hirveetä. Puuskutan kuin itseäni 30 vuotta vanhempi ihminen. Ja se ottaa tosissaan pattiin. Tuo oli siis tulosta siitä, että oltiin ennen sitä ehditty tissutella jo 4 päivää. Sama huomattiin muuallakin, kun piti kiivetä mäkiä. Ja Patagoniassa sitä pitää tehdä, siellä on kaikkialla mäkiä jos ei pysy aivan jokien tai vuonojen rannassa.
Haluaisin oikeasti oppia nauttimaan lomasta ulkomailla ilman, että siihen pitää liittyä alkoholi joka päivä. Kuten Hemmentaali kirjoitti minäkin jo aina ennen matkaa hekumoin ajatuksella miten kivaa on joka ilta voida ottaa viiniä ruoan kanssa, käydä iltapäivällä terassilla, nauttia jotain viilentävää uima-altaalla jne. Se on loppujen lopuksi oikeastaan aika sairasta. Mutta siitäkin varmasti voisi oppia pois kun vain tekisi jotain asialle. Tälläkin reissulla olin päättänyt, että todella olen joitain päiviä ilman, mutta sitten kun mies sanoo, että “mennään ostamaan drinksu pullo” niin minä jo heti mietin missä on kauppa. Että sellaista itsekuria.
Seuraavaksi matkaksi suunnittelen pyöräreissua johonkin Euroopan maahan loppukevääseen. Siinä olisi hyvä tilaisuus opetella ulkomaan lomaa ilman alkoholia. Pyöräillessä en koskaan juo mitään alkoholia ainakaan ennen kuin päivän pyöräilyt on loppu. En edes vaikka olisi mitä viinin maistatusta tarjolla. Minulta häviää jo yhdestä annoksesta voimat jaloista sen verran pahasti että ei ole siihen varaa.
No, ennen mitään reissuja opetellaan taas tätä normieloa. Nyt viikolla ei ole tehnyt ollenkaan mieli mitään alkoholia mikä on aika ihme ottaen huomioon, että tuossa tuli kuitenkin 3,5 viikon putki tissuttelua. Luulisi, että siitä jää helposti mieliteko päälle. Saa nähdä mikä on viikonloppuna fiilis. Olen ajatellut, että en tee asiasta kauheasti numeroa. Perjantaina tuskin tulee mitään otettua kun lauantaina haluan päästä hiihtämään heti aamupäivällä. Lauantaina illalla mennään kavereiden kanssa teatteriin ja sen jälkeen syömään. Sinne lähden autolla, kun meiltä tuo liikkuminen on sen verran hankalaa eikä tämä ole sellainen porukka muutenkaan kenen kanssa kauheasti tulisi mitään juotua. He ovat niitä 2 lasia tyyppejä. Kahden lasin takia ei viitsi tilata taksia. Jos sitten kun tullaan kotiin tekee mieli yömyssyä niin sen aion itselleni sallia. Mutta vain jos ihan oikeasti tekee mieli, ei pelkästään tavan vuoksi.
Toivottavasti hiihtokelit jatkuu vielä pitkään, siinä on hyvä syy pysytellä selvänä viikonloppuna. Ainoa vika on, että minulta operoidaan ensi viikolla polvi enkä tiedä kuinka äkkiä sen jälkeen pääsen hiihtämään. Toivottavasti jo 1,5 kuluttua.
Perjantai, perjantai… perjantai, perjantai!!
Töissä on ihan kiva taas olla takaisin, mutta on ihanaa kun tulee viikonloppu. Toivottavasti tämä ihana auringonpaiste jatkuisi vielä ainakin huomisen kuten ennuste nyt sanoo. Saisi kunnolla siitä nauttia. Täällä töissä kun ei ihan kauheasti päivän valoa näe.
Huomenna olisi tarkoitus mennä ensimmäistä kertaa tänä talvena hiihtämään. Ostin uudet monot joulun tienoilla kun vanhat hankasivat. Toivottavasti nämä nyt ovat hyvät ja menevät monta vuotta. Sunnuntaina sitten voisi mennä lumikenkäilemään (sitä tein viime viikonloppuna). Todennäköisesti seuraavana viikonloppuna nuo joutuu jättämään väliin jos polvitähystykseni toteutuu. Täytyy siis nyt nauttia.
Mies oli käynyt jo eilen Alkossa. Hän on edelleen lomalla ja oli ilmeisesti sitä mieltä, että 4 päivää alkotta riittää. Vähän teki mieli kuittailla, kun tulin töistä, mutta toisaalta kuka minä olen moralisoimaan. Itse en osaa olla lomalla yhtäkään päivää juomatta.
Hän on vaan vähän ärsyttävää seuraa silloin kun on yksikseen ryypännyt kotona. Silloin sitä tuntuu menevän aina huomattavasti enemmän kuin reissussa tai ravintolassa. Hänellä on kännissä aina kauhea tarve kommentoida kaikkea mitä telkkarista näkee, esim eilen taas uutista Länsimetron kakkososan viivästymisestä. Siinä kohtaa oli pakko pyytää, ettei aloita. Olen kyllä samaa mieltä hänen kanssaan asiasta, mutta en jaksa kuunnella sitä jankkaamista siitä kuinka perseestä ne tyypit ja sopimukset ovat. Se kun ei humalaisella lopu samalla tavalla kuin selvin päin. No, ymmärsi tällä kertaa olla menemättä sinne. Samaa on sitten taas tarjolla varmasti tänään. Lauantaina sitten mennään kaveri porukassa teatteriin, joten hänkään ei voi samalla tavalla tintata.
Mutta en anna hänen häiritä minua, minä menen tänään aikaisin nukkumaan ja herään huomenna pirteänä hiihtämään. Siivoukset ym saa nyt jäädä. Minä nautin talvesta nyt kun vihdoin on lunta ja aurinkoa. Nauttikaa tekin kanssavähentäjät!
Viikonloppu menikin kosteammissa merkeissä kuin olin suunnitellut. Päätinkin jättää auton kotiin ja mennä teatteriin taksilla. Eli siinä tuli väliajalla juotua viiniä, samoin teatterin jälkeen ruuan kanssa ja sitten vielä mentiin yhden ystävän kanssa baariin juomaan muutamat. Kunnon tuhkimoina tultiin kotiin ennen puoltayötä ja otettiin yhdet yömyssyt siinä omalla sohvalla. Oikein kiva ilta eikä harmittanut ollenkaan, että join.
Ja sitten tulee taas se MUTTA… kuin niin monta kertaa ennenkin. Sunnuntaina piti sitten juoda pois kaikki mitä oli jäänyt lauantailta jäljelle. En suinkaan yksin, mies aloitti sen jo ennen minua, mutta pidin kyllä puoleni. Onneksi kaikki loppui sen verran ajoissa, että nyt ei ole mitään krapulaa, mutta aivan turhaa tuo on. Ehdottomasti sellainen tapa josta on päästävä eroon. Ja vaikka ei ole krapulaa on väsymys. Tissuttelu sai aikaiseksi sen, että nukahdin eilen ruoan jälkeen sohvalle mikä tarkoitti, että ei sitten illalla tullutkaan uni ajoissa. Kun kello soi puoli seitsemän olisin kovin mielelläni kääntänyt kylkeä.
Miten oppisin olemaan sunnuntaina juomatta vaikka juomaa olisi tarjolla ja edellisen illan huurut kummittelevat päässäni? Kysymys on lähinnä itselleni, mutta saa muutkin vastata jos tulee mieleen hyviä vinkkejä tai ajatuksia. Pystyn kyllä olemaan juomatta sunnuntaina jos en juo mitään lauantaina, mutta kun (vielä) ei ole tarkoitukseni lopettaa kokonaan niin tuosta pitää opetella pois jollain keinolla.
Moikka
Joskus jos mulla on ollut riskiä sunnuntaitissuttelusta olen kaatanut ennen nukkumaanmenoa avatut viinit ym pois. Ainahan sitä ei tajua tehdä…
Olisi ihan käypä ratkaisu jos olisivat yksin minun juomia, mutta kun ovat miehenikin. Enkä viitsi laittaa häntä siihen asemaan, että hän yrittäisi sitten kieltää minua niitä juomasta. Siitä tulisi vaan riitaa, eikä minun ongelmani ole hänen.
Tunnistan tuon sunnuntaijutun Vilma myös itessäni. Vuorotyöläisenä ihan sama mikä viikonpäivä, mutta jos tänään tissuttelisin illalla ja huomenna+ylihuomenna olis vapaata niin ihan varmasti se polttelis huomennakin. Mutta jos ylihuomenna ois työpäivä niin sillloin ei polttele. Mulle se työpäivä on se ehoton no-no-no!
Hankalia kysymyksiä ja mietintöjä. Muuta vaivan arvosta miettiä ja pohtia ne asiat.
Tuossa just tuumailinkin, että helpompaa olla kokonaan juomatta kuin miettiä joisko vai eikö kaippa se tää plinkissä taivallettu matka tuottaa jonkinmoista tulosta kun näin miettii.
Mutta toivottavasti löydät vastauksen tuohon sunnuntai-kysymykseen <3
Olin vähän loman jälkeen ajatellut, että voisi pitää muutaman tipattoman viikon. Ihan vaan tasapainon vuoksi. Mutta nyt kyllä näyttää siltä, että siitä ei ainakaan nyt heti mitään tule.
Olin tiistaina polven tähystysleikkauksessa, mitä olin odottanut innolla. Polvestani oli revennyt ulkokierukka jo melkein pari vuotta sitten ja siitä asti olen kärsinyt kivusta etenkin kävellessä vähän pidempään. Piti olla pikku juttu, vain poistaa rikkinäiset osat kierukasta ja olisin heti voinut kävellä jalalla, sauvojen avustamana. Ja viikon päästä jo urheilla. Siinä leikkauspöydällä kirurgi kuitenkin päätti yrittää korjata kierukan, kun polveni oli muuten niin hyvässä kunnossa. Kuulemma paremman näköinen kuin monella kolmekymppisellä, että jotain nuorekasta minussakin . No, nyt niiden polven sisällä olevien ompeleiden takia toipumusaika on sitten paljon pidempi. Seuraaviin 4 viikkoon en saa ollenkaan laittaa painoa jalalle ja sitten vielä 2 viikkoa sen jälkeen vaan puolet. Eli 6 viikkoa sauvojen kanssa kävelyä. Ekat pari viikkoa pitää pysytellä kotona ja sitten jos opin kävelemään sauvoilla niin että jalalle ei mene painoa voin mennä töihin. Siellä kun ei tarvitse liikkua.
Tietysti tämä on parempi ratkaisu kuin kierukan poistaminen, jos tämä onnistuu. Mutta nyt olen sitten täysin sidottu tänne sisätiloihin. Kun jalalle ei saa laittaa ollenkaan painoa (näkkileipä ei saisi mennä rikki, sanoivat) niin keppien kanssa kulkeminen on käytännösäs yhdellä jalalla hyppimistä. Ja kun elopainoa on paljon se on niin raskasta, että kovin pitkälle en pääse.
Sairaslomaa olisi koko 6 viikkoa, mutta teen töitä kotoa käsin. Jos ihan vaan rupeisin tässä sohvalla makaamaan aivottomana kypsyisin varmasti niin, että joisin joka päivä. Siis jos voisin. Nythän olen täysin riippuvainen siitä mitä mieheni kotiin kantaa 
.
Se harmittaa eniten, että tämä tuli aivan yllärinä. Jos olisin tiennyt olisin siivonnut kodin kunnolla, tehnyt ruokaa pakastimeen ja käynyt kaupassa. Nyt mitään näistä ei ollut tehtynä, joten joudumma syömään valmisruokaa kunnes oikea jalkani on tottunut että seison sen varassa vähän pidempään. Ennen sitä jo aamiaisen tekeminen itselle on tosi raskasta. Mies jo eilen sanoi, että hän kyllä saa todellisen miesflunssan heti kun minä olen jalkeilla, kun joutui kantamaan minulle ruoat naaman eteen 
.
No niin, hirveää valitusta, mutta olen maailman huonoin ihminen potemaan mitään. Kivut sentään alkaa olla sellaiset, että panacodilla pysyy aisoissa. Ja huomenna saan poistaa kääreet ja näen kuinka paksuna polvi vielä on. Hieman huolestuttaa itse asiassa se, että kun kivut häipyvät niin kuinka muistan, että jalan päälle ei saa laittaa ollenkaan painoa. Nyt se menee sillä, että jos vähänkin osuu varpaat lattiaan niin vihlaisee välittömästi. Mutta sitten kun sitä ei enää tunnu niin riski vahingossa nojata jalkaan on suuri. Toivottavasti siinä vaiheessa olen tottunut klenkkaus taktiikkaani.
Yritän hillitä viinan himoja lähinnä sillä ajatuksella, että sauvojen kanssa voi käydä hullusti alkoholin vaikutuksen alaisena.
Vinkkejä hyvistä valmisruoista vastaanotetaan!
Auts! En kyllä suosittele alkoholin kanssa läträämään, siinä voi mennä polvi pahasti rikki. Nyt sohvannurkkaan kirjojen ja hyvien leffojen pariin! (As if itse siihen pystyisin…)
Valmisruokakysymykseen en taida osata vastata.
Mutta hei, sinulla on mies, joka auttaa! Kuinkahan sitä tuollaisesta tilanteesta selviytyisi yksinasuvana?
Kyllä sitä yksin pärjäisi jos olisi pakko. Onneksi sentään minulla on kädet kunnossa, että pystyn sauvoilla itseäni kannattalemaan. Hankalaa se toki yksin olisi, mutta selviäisin jos tarvitsisi.
Meillä tämä työn jako on todella perinteitä noudatteleva. Minä hoidan ruokatalouden ja siivouksen, paitsi että kerran kuussa käy siivooja jonka maksamme puoliksi. Mies sitten hoitaa talon lämmityksen (puilla pääasiassa) ja ulkotyöt.
Nyt tein tilauksen paikalliseen k-kauppaan mistä mies sen noutaa. Sen olisi saanut kotiovellekin eli siinä mielessä saisin ruokaa vaikka ei olisi miestä. Ja siivoojankin varmaan saisi tulemaan tarvittaessa aikaisemmin kuin suunniteltu. Ja onhan sitä ystäviä jotka rientäisivät apuun jos pyytäisin.
On kivaa kun on toinen joka voi auttaa, mutta yksineläjille haluan sanoa, että ei tällainen pikku juttu vielä ketään kaada.
Oikeassa olet Hemmentaali tuon alkoholin suhteen. Mutta saa nähdä voitanko kiusauksen viikonloppuna.
no voi ny prkl kun myrkyn lykkäsivät!
toivotaan että ratkaisu on paras mahdollinen ja saat uuden kivuttoman polven.
mulle tuli semmoinen olo että ny Kela-taksi alle ja haen Vilman tänne sairastamaan mun seuraksi
vai kurvattaisiinko me heti alkon kautta :mrgreen: hakemaan ekstraviihdykettä, mistä sitäkään tietää.
täällä päässä olisi myös sen päiväset huumetropit että pois tieltä. kivut katoaisivat sultakin taivaan tuuliin.
einesruokina ainakin mun makuuni on Saarioisten lasagne ja kasvishernekeitto, Jalostajan muistaakseni.
itse en saa lasagnen valkokastiketta ikuna niin kuohkeaksi mitä tuossa Saarioisten eineksessä on. hernekeiton maustan sinapilla ja mielellään lorautan kermaa sekaan. hyvää muonaa kumpainenkin.
ymmärrän viinin himosi, mutta ole pirun varovainen ettei satu mitään.
äläkä missään tapauksessa sotke Panacodia ja viiniä! se voi hujauttaa pään sekavaksi, etkä tietysti niin toimikaan.
en tarkoita mitään ikävää mutta “kiva” tietää että joku muukin on kotinsa vanki. kohtalotovereita ollaan tovin.
oletko käsityöihminen? ite en ole, mutta joku päivä tossa mietin josko alkaisi kutoa/virkata tilkkuja torkkupeitoksi asti.
pieni käsillä näpertäminen voisi tehdä päänupille hyvää, rauhoittavana toimintana.
tuosta ruokailusta. itse oon tilannut pari kertaa kiinalaista kotiin. loppujenlopuksi se ei tule paljon kalliimmaksi kuin ostaisi kaikki kamppeet kaupasta. tilaan aina kaksi annosta jotta saan palvelun ilmaiseksi vaikka olisin yksikseni. seuraavana päivänä vaan lämmitän toisen ja kyllä pelittää.
aaa… nyt olit kirjoittanut että onhan tuo kauppakuljetuskin mahdollista. totta ihmeessä, ja hyvä kun mies on apuna…
tsemppiä sulle Vilma. ja muille myös!
Kiitti einesvinkeistä. Hernekeitto (ihan lihalla, joku luomu versio) on yksi suosikkejani. Tuota lasagnea täytyy kokeilla.
Me asutaan niin metsässä, että tänne ei toimita ruokaa kuin pari pizzeriaa. Mutta on sentään se mies joka sitä voi hakea, jos tarve vaatii.
Olisi hauska ajatus tosiaan sairastaa yhdessä, voitais kirjoitella hurjia juttuja tänne plinkkiin pikku viinipäissämme . Mutta minulla on onneksi tämä työ. Se hoituu täältä kotoa siinä kuin työpaikaltakin. Meillä oikein kannustetaan etätöihin, että sitä nyt sitten tulee tehtyä. Minä kun vaan tykkään enemmän hoitaa hommat siellä työpaikalla. On kivampi kun on työkaverit niin, että niille voi puhua naamatusten, vaikka iso osa tiimistäni kylläkin on muualla. Mutta menee tämäkin. Käsitöitä en harrasta ollenkaan. Itseasiassa inhoan kaikkea sellaista. Ei hermot riitä ollenkaan, en kestä jos ei mene kerralla oikein.
Kirjoittelin Sylvia sinun palstalle kuinka keksin kotona liikkumisen helpottavia apuvälineitä, nyt tämä alkaa rokkaamaan. Vaikka pitää minun noilla sauvoilla kävelyä harjoitella, jossa pääsen sitten parin viikon päästä täältä liikkeelle.
Uutta minulle on piikittää itseäni. Lääkäri määräsi Klexane nimistä lääkettä joka pistetään vatsanahkaan. Se ehkäisee veritulppia kun pitää leikkauksen jälkeen olla niin paljon paikallaan. Vähän tekee häijyä itseen tuikata piikki, vaikka muuten en piikkejä ollenkaan kammoa. Mutta hyvin nämä pari ekaa kertaa ovat sujuneet.
Panacodeja olen syönyt vuosien varrella moneen vaivaan ja olen joskus jopa krapulaankin niitä ottanut. Tiedän siis, että niitä ei kannata juodessa ottaa. Vaikka minun nuppiin ne eivät kauheasti vaikuta, vähän tekevät väsyneen olon. Polvi alkaa kuitenkin olla jo sen verran paremmassa kunnossa, että veikkaan että huomenna en enää tarvitse muuta kuin korkeintaan tavallista paracetamolia tai buranan. Jälkimmäinen ärsyttää vatsaa, siksi lääkäri määräsi panacodit. Suunta on siis selkeästi parempaan.
Join the club my friend been there done that!
Multakin on polvi operoitu pari kertaa…polvilumpion kanssa ongelmia. Edellisellä kerralla todellakin tuli ne kepakot tutuksi ja kyllä niitten kanssa oppii vaikka mitä tekemään kunhan jonkun aikaa köpöttelee ja käsilihakset kasvaa kans.
Lääkkeitten kanssa mulla taas oli se hankaluus, että olen maailman huonoin ottamaan särkylääkkeitä ja tuo Panacod piti ihan vaan pakosta ottaa kun se jalka oli niin pirun kipeä.
Siinä tais viimeks mennä pari kuukautta saikulla ja sitten siinä loppusuoralla uskalsin jo muutamat siiderit ottaa. Hei oikeesti en ollut ees muistanut sitä “tipatonta” kautta mä pelkäsin niin paljon jalkani puolesta, että oikeesti olin lähes juomatta toki tästä jo kymmenen vuotta niin tiiäppä sitten miten ois ollu vuosi sitten 
Ja mä ehdottomasti liittysin teijän jengiin sairastamaan! tai mä voisin tulla hoitajaksi varsinainen pukki kaalimaan vartijaksi
Aiheesta huolimatta kiitos päivän nauruista tytöt <3
Mä olen huono einesten syöjä vaikka krapuloihin olen kyllä pitsoja yms mättöä mättänyt. Ja juustoja on mennyt sen punkun kanssa. Ja sehän tarkoittaa, että ylipainoa on 
vaan iteppä oon kiloni rakentanut ja niitä vastaan tässä taistelen.
Mutta kyllähän sä Vilma voit pikkuhiljaa tehäkin sitä ruokaa! istua nökötät korkealla tuolilla tms hellan ääressä?! ne on näppäriä semmoset tuorekset-vai-mitä-ne-nyt-on? niistä saa helposti tuoretta kasvista paistettua. Mulle ei oikein pakasteet uppoa ja jos en jaksa/kerkeä pilkkomaan niin käytän noita.
Mutta jos eineksiä joskus ostan niin ehottomasti sitä hernekeittoa! nyt en ole vain kuukausiin eineksiä ostanut niin en jaksa muistaa mitä kaikkea niitä onkaan
Mutta tsempit ja sinniä toipumiseen <3
Juu, kyllä minä alan tekemään ruokaa kun totun tähän jalkaan ja pelkästään toisen jalan varaamiseen. Ongelma on, että tuo tuoli minkä otin avukseni ei nouse kauhean korkealle, siitä on vähän hankala varmaan keitoksia sekoitella. Mutta kyllä siihen aion päästä. Nyt ensimmäiset päivät syödään uunimakkaraa, pakastemuusia ja kaupan lihapullia. Sitten pikku hiljaa kasvatan repertuaaria kun kipu hellittää ja liikkumiseen tottuu.
Eineksiä lähinnä kyselin itselleni lounaaksi. En viitsi kahta kertaa päivässä taiteilla tuossa keittiössä jakkaran ja keppien kera. Ajattelin, että voin päivällä syödä jonkun valmis jutun ja tilasinkin kaupasta joitain aasialaisia annoksia ja keittoja.
Kun vielä saan mieheni imuroimaan tämän talon ja pääsen huomenna siteistä eroon eli pääsen suihkuun niin siitä tämä sitten varmaan alkaa normalisoitumaan. Mutta niin kuin sanoin, olen maailman huonoin potemaan. Siksi en halua pitää mitään sairaslomaakaan, jotta en jää tähän itsesääliin rypemään.
Kirurgi oli kyllä vähän ihmeissään kun sanoin jatkavani töitä heti seuraavana päivänä ihan normaalisti, paitsi kotoa. Se sanoi että kaikki muut olisivat innoissaan 6 viikon saikkulista. Minä en ole ikinä osannut pitää sairaslomaa. Kun olen pakotettu olemaan paikallani tulee sellainen olo, että haluan tehdä jotain. Kun sitten olen ihan normaali lomalla ja voin tehdä mitä haluan ei ole minkäänlaista tarvetta edes vilkuilla työ sähköposteja tai muutakaan. Ehkä jotenkin tuota saikkulia en koe ansaituksi? Kunnon luterilainen kasvatus.
Onpa siellä nyt potilaita, ottakaa levon kannalta nämä “pakkolomat”. Teillä on onneksi apua ihan käden ulottuvilla joten miehet passatkoot.
Minulta murtui nilkka vuosi sitten, likukastuin kadulla jääpolanteeseen.
Kyllä siinä yksinelävällekin apua löytyi. Naapurit laittoivat hetkessä hoitoringin pystyyn, soittivat kaupoille lähtiessään tarvitseeko tuoda mitään, kävivät pitämässä seuraa ja soittelivat jutellakseen. Sitten kun sain jo varata jalalla tuli naapuri ulkoiluttamaan minua, käveltiin pihatiellä ympyrää minun etanavauhtiani jne. Sanoinkin kauempana asuvalle siskolleni puhelimessa, ettei minulla ole koskaan ollut näin vilkasta sosiaalista elämää kuin nyt, jalka paketissa.
Tilasin ruokaostokset netin kotiinkuljetuksesta, kuljettaja kantoi kassit keittiön pöydälle ja kysyi pärjäänkö. Olisi kai laittanut ne jääkaappiin asti jos olisin pyytänyt.
Onko sinulla, Vilma, lähialueilla apuvälinelainaamoa? Minulle yks naapureista haki rompetta autokuormallisen, suihkutuolin, wc-istuimen korottajan. Korillisen rollaattorin sain tavaroiden siirtämistä varten, istuimeen kiinnitettävä tarjotinkin siinä oli. Jääkaapilta/liedeltä pöydän ääreen oli just harmittava kaksi askelta matkaa, rollarilla oli kätevä lykätä ateria pöydän ääreen. Ja tarttumapihdit olivat vailla vertaansa. Ainahan sitä onnistuu jonkin esineen tiputtamaan lattialle tai se on ihan pikkasen liian kaukana. Helppo oli sieltä pihdeillä nostaa. Otapa selvää kotipaikkakuntasi tilanteesta.
Toipumista sinulle. Sylviallekin tsempit. Hyvä että flunssa meni jo ohi.
Kiitti vinkeistä Juulia, mutta luulen pärjääväni aika hyvin ilman. Onneksi kumartelu onnistuu ja olen todella iloinen, että olen pitänyt aina kiinni siitä, että matalaltakin sohvalta noustaan ilman käsien apua. Nyt sitten yhdelläkin jalalla nousu onnistuu hyvin pienen tuen avulla. Ja kun tuon toimistotuolin keksin avukseni on tosi helppo liikkua sillä keittiössä. Tai voisi sillä mennä ympäri taloakin, mutta yritän opetella noilla kepeillä kulkemaan, jotta pääsen sitten parin viikon päästä ulos.
Se pari viikkoa oli se aika mitä lääkäri haluaa minun olevan täys levossa. Sitten voin mennä työpaikalle jos osaan kulkea niin, että jalalle ei mene painoa. Töissä joutuu liikkumaan vähän pidempiä matkoja kuin täällä kotona, vaikka ei menisikään neuvotteluhuoneisiin muualle rakennuksessa. Kuitenkin autotallista työpisteelle ja sieltä vessaan ym on aika paljon pidemmät välit kuin meidän pienessä omakotitalossa. Siksi pitää nyt harjoittaa käsien lihaksia sekä tuon terveen jalan lihaksia. Ottaa etenkin peppuun tuo pomppiminen ja jalkapohjaan seisominen yhdellä jalalla. Kai tässäkin treeni tekee mestarin ja 6 viikon päästä sujuu kuin rasvattu 
.
heipat,
mikä on vointi tänään?
vinkki tuon Klexanin piikittämiseen… itsehän oon piikittänyt tätä pirun litkua jo kolme kuukautta aamuin illoin, argh.
ota kunnon satsi vatsamakkaraa sormien väliin ja purista niin tiukasti että se vähän tuntuu, jolloin itse piikki taas ei tunnu ollenkaan.
sitten vien piikin snadisti sivuttain ihoon rauhallisesti, en enää siis tuikkaa sitä nopealla liikkeellä kuten alkuaikoina.
itselleni sopii parhaiten tämä tapa.
juu, tänne vaan sairastamaan Klexan Clubiin ja vilmasto hoitajaksi, kiitos. myös muut ovat tervetulleita.
skrivaillaan sit mojovia ryhmämietteitä tänne!
Kiitos kysymästä Sylvia. Alkaa olla kivut jo poissa pääasiassa. Enää oikeastaan kovemmin sattuu vain se kun liikuttaa jalkaa pitkän paikallaan olon aikana. Esim yöllä kun herää ja pitää päästä vessaan. Mutta en usko, että tänään enää tarvitsen mitään särkylääkettä. Otin äsken siteen pois, mutta vielä pariksi päiväksi piti jättää haavalaput, eli en vieläkään nähnyt reikiä. Mutta polvi näyttää ihan siistiltä, hieman vielä turvoksissa. Edistyy siis kuten pitääkin. Tuo kulkemisen vaikeus vaan ottaa päähän, mutta kai sekin alkaa sujumaan kun lihakset siihen tottuvat.
Klexanen piikityksessä ei ollenkaan inhota kipu. Minulla on sellainen rasvakerros vatsassa, että en edes piikkiä huomaa. Se on vaan se psykologinen heikkous itsen piikittämiseen. Mutta kyllä se sujuu, ei ole mikään ongelma. Kunhan muistan sen. Pidän pakettia olohuoneen pöydällä missä teen töitä, että ei pääse unohtumaan.
Nyt ei vielä näin aamutuimaan tule mieleen mitään mojovia mietteitä, mutta työstetään niitä tässä päivän aikana.
Moikka
Voi vitsit tuollainen “pakkoloma” vaikka etänä teetkin töitä. Mietin itseäni vastaavassa tilanteessa niin varmaan kiipeäisin seinille. Aluksi. Sitten sitä varmaan tottuisi ja juurtuisi sohvaan Netflixiä katsomaan. Se kuulostaa itse asiassa aika kivalta…
Mikäs toipumusennuste tuossa on? Ts. tuleeko entiselleen?
Lääkäri ei suostunut sanomaan mitään arviota siitä millä todennäköisyydellä tämä leikkaus tuottaa halutun tuloksen, mutta hänen mielestään kannatti yrittää. Jos tulos on haluttu on polvi sen jälkeen kuten ennen vammaa. Jos taas ei niin sitten joudutaan tähystämään uudestaan ja ottamaan kierukka pois. Sen jälkeen polvi todennäköisesti on jonkun vuoden ok, mutta sitten saattaa tulla pikku hiljaa nivelrikkoa. Kaikki tämä kuitenkin arvailua, kaikki vaihtoehdot ja niiden variaatiot ovat mahdollisia.
Kyllä alkaa välillä tulla sellainen olo, että hyppisin seinille jos voisin edes hyppiä. Kun istun / löhöön sohvalla unohdan välillä, että jalassa on mitään vikaa, mutta kun pitää lähteä liikkeelle asia kyllä palautuu nopeasti mieleen. Työt sujuvat täältä kotakin käsin, mutta ajatus siitä että en voi mennä ollenkaan ulos moneen viikkoon tuntuu todella raskaalta.
Vilmasto sanoi, että sauvojen kanssa oppii tekemään vaikka mitä. Näin varmaan on etenkin nuorempien ja hoikempien ihmisten kohdalla. Vaikka harrastan säännöllistä liikuntaa ja siten omaan melko hyvän lihaskunnon on itseni keppien varassa kannatteleminen niin raskasta, että en sitä pitkään pysty tekemään. Painoa on sen verran paljon, että lihakset eivät vaan pärjää. Lauantaina olin jo niin loppu, että oli pakko ajella vain tuolilla ympäriinsä koko viikonloppu ja lepuuttaa lihaksia. Kyllä tässä varmasti tulee tapahtumaan kehitystä, mutta nyt alan epäilemään sitä voisinko reilun viikon kuluttua mennä työpaikalle kuten suunniteltua. Siellä kuitenkin joutuu kävelemään (= hyppimään yhdellä jalalla) pari-kolmekymmentä metriä kerrallaan kun siirtyy esim tallista toimistoon. Ja vielä pidempään jos haluaa ruokalaan. Saattaapi olla, että olen kotona koko sen 4 viikkoa mitä jalkaa pitää pitää ilmassa. Mutta katsotaan miten tämä edistyy.
