Nyt sitten on lomat taas hetkeksi aikaa takana päin. Perjantaina palattiin reissusta ja tänään taas töihin. Vielä on hieman jet lagia ilmassa sekä myös vähän vaikea orientoitua tähän. Mutta kokemuksesta tiedän, että parin päivän kuluttua menee taas jo ihan rutiinilla. Kiva oli kuulla, että joku täällä oli jo kaivannutkin.
Loma oli todella antoisa. Rentoutti työn näkökulmasta todellakin. Reissun luonteen takia voin sanoa, että ei ollut pelkkää ihanuutta ja autuutta, mutta teki todella tehtävänsä arjesta irrottautumisessa. En kirjoita tänne kokonaista matkakertomusta, koska en usko että sitä kukaan jaksaa lukea. Itselle sellaista rustailen ja ehkä jossain matkablogissa julkaisenkin. Mutta kirjoittelen tänne niitä kokemuksia, jotka tämän loman erotti muista aikaisemmista lomistamme. Ja koska ollaan plinkissä kommentoin aina väliin vähän juopotteluakin.
Kohde oli siis Chile ja siellä etenkin pohjoinen Patagonia. Paikka valikoitui siksi, että olen aina halunnut käydä Chilessä ja ystävämme (yksinäinen, kaunis, nainen) on sinne osittain asettunut. Chilessä on nyt kesä. Ajankohta vastasi sellaista heinäkuun loppua - elokuun alkua. Koulut alkavat ensi viikolla siellä. Ja kun mentiin heinätyöt oli juuri saatu valmiiksi.
Santiagossa vietimme sekä loman alussa, että lopussa päiviä, yhteensä 7 yötä. Se on erittäin laaja kaupunki, jossa on monia erilaisia kaupunginosia. Perinteisiä nähtävyyksiä on kuitenkin aika vähän. Suurin osa siirtomaa-ajan rakennuksista on tuhoutunut maanjäristyksissä ja tulipaloissa. Eri kaupunginosia oli kuitenkin kiva vertailla ja kävelykilometrejä kertyi 10 - 18 päivässä. Metrolla ajeltiin pisimmät matkat, mutta se on vähän tylsää kun ei näe mitään. Paitsi paikallisia artisteja ja kaupustelijoita. Joka matkalla tuli joku vaunuun esittämään musaansa, toinen myymään vesipulloja ja kolmas kaupustelemaan jotain muuta. Ja tuohan on tietysti kiellettyä. Maan tapa on kuitenkin se, että ei kerjätä vaan yritetään aina jotain vastavuoroisuutta. Hotellimme oli oikein mukava. Katolla 13. kerroksessa oli uima-allas ja baari. Siellä vietin joka päivä aikaa siinä klo 16-18. Mies piti siestaa huoneen viileydessä ja minä nautin auringosta. Yleensä ensin käytiin yhdessä ottamassa drinksut siinä ja sitten hän lähti viilentymään. Santiagossa iltapäivät olivat todella kuumia, siinä +32 ja paahtavampia kuin monessa tropiikin kohteessa koska ilma on todella kuivaa.
Road tripin aloitimme kolmantena päivänä lentämällä 1,5 tuntia etelämmäs ja noutamalla siitä Europcarin vuokra-auton, Subaru Foresterin. Sillä sitten ajelimme sellaiset 2500 km seuraavan kahden viikon aikana. Eka hauska sattumus tapahtui siinä kun autoa tarkastimme näimme kun viereisestä vuokraamosta joku lähti maasturillaan vauhdikkaasti liikkeelle ja ajoi täysillä päin kanttikiveä = puhjennut rengas. Hieman hymyilytti, toivon, että heilläkin oli rengasvakuutus 
. Me otimme se, kun tiesimme, että Patagonian tiet ovat vaativia, mutta emme arvanneet että sitä voisi tarvita jo lentokentällä.
Vietimme ystävämme seudulla viikon. Se on todella syrjäseutua, turisteja huomattavasti vähemmän kuin muualla Patagoniassa. Lähinnä perhokalastajia Argentiinasta.
Ystävämme oli varannut meille mökin maatilalta läheltä (5 km) kotiaan. Kun saavuimme oli helle ja upea auringon paiste. Mökki näytti vaatimattomalta, mutta tuntui olevan ihan ok. Ja olisikin ollut ellei keli olisi muuttunut huomattavasti kylmemmäksi. Mökki oli tehty laudasta ja vanerista eikä siinä ollut minkäänlaista eristystä. Ikkunoista veti ja oven alla oli sentin rako. Sähkö tuli aurinkopaneeleista ja oli yhdistetty vain kahteen katosta roikkuvaan lamppuun, toinen tuvassa ja toinen vessassa. Kylppäristä tuli vain kylmää vettä ja sitäkin erittäin heikolla paineella. Lämmityksenä mökissä toimi puuhella. Hellassa ei ollut mitään varaavaa hormia, pelkkä putki ulos. Tuo on maan tapa, ei mitään erikoista siellä. Ihmettelimme siinä mökkiä viilentäessämme, että miksi sänkyihin oli pedattu 3 paksua filttiä. Emme parin päivän päästä ihmetelleet enää ollenkaan. Mutta eka ilta oli suorastaan romanttinen lämpimässä auringonlaskussa. Kävimme syömässä farmin pää talossa, jossa meille kokkasi paikan n 80 vuotias rouva. Hänen ruoka oli oikein mainiota koko viikon. Hankalaa oli se, että hän puhui vain espanjaa ja sitäkin argentiinalaisella aksentilla. Meillä oli todella pahoja vaikeuksia ymmärtää toisiamme. Perusasiat kuten ruokailuiden aikataulusta ym sopiminen vielä meni, mutta kun hän olisi välillä halunnut jutella niin sitten oltiin ihan kuutamolla. Mutta koska hän jälkikäteen kehui ystävällemme, että olimme oikein esimerkillisiä ihmisiä niin ei kai se sitten niin pahasti mönkään mennyt kuitenkaan.
Toka päivä Patagoniassa valkeni huomattavasti viileämpänä ja synkempänä kuin edellinen. Mökissäkin oli melko viileää, mutta vielä jotenkin tarkeni. Aamiaisen jälkeen suuntasimme ystävämme tiluksille. Löysimme hänen ohjeidensa perusteella helposti perille; matkalla kuusi veräjää eikä pidä kääntyä vielä huonomman näköisille teille. Näiden veräjien kanssa sain kunnon jumppaa. 4 niistä oli todella painavia, olivat tehty niin mataliksi, että ne joutui nostamaan ja kantamaan, että mahtuivat aukeamaan. Vielä kun majapaikkakin päätti alkaa pitämään kolmea veräjäänsä kiinni meinasi jo itku päästä. Heidän veräjät olivat niin painavia, että meinasi voimat loppua kesken. Ja nyt kaikki ihmettelee miksi minä niitä avasin eikä vahva mieheni (niinpä!). Tie ystävälle oli kuitenkin paikoitellen sen verran paha, että en halunnut sitä ajaa. Sisälsi tosi jyrkkiä kivikkoisia mäkiä ja uskomattomia urarännejä. Eikä ole mitään järkeä, että kuski nousee portteja availemaan. No, sain siis viikossa myös liikuntaa ja paljon mustelmia. Liikuntaa ja mustelmia tuli myös sillä, että aika pian perille päästyämme hän ehdotti, että kävisimme juottamassa hevoset ylälaitumella ja samalla katsoisimme voisimme raivata uuden aidan paikkaa. Me siis olimme luvanneet häntä auttaa tilan hommissa. Ylälaitumelle pääseminen vaati noin 45-60 minuutin kiipeämisen paikoitellen lähes kohtisuoraan kohoavaa rinnettä, polkua jossa maa lähti välillä jalkojen alta. Kaveri paineli edellä kuin olisi ollut päiväkävelyllä, mutta minä jouduin pysähtymään vähän väliä tasaamaan pulssia. Sääli, että tässä kohtaa oli jo alkanut satamaan joten näkymät ylhäältä jäivät peittoon. Uskomme kyllä, että olisivat olleet hienot. Alas tullessa vetäisin oikein makoisat lipat kun maa lähti jalkojen alta = mustelma takareidessä. Tässä kohtaa otti pattiin kaikki tähän asti lomalla tissutettu alkoholi, se todella vaikuttaa kestävyyteen heti lyhyellä aikavälilläkin. Mutta ei annettu sen haitata.
Seuraavat päivät kuluivat siinä, että käytiin ajelemassa lähistöllä sellaisia teitä, että ei niitä täällä edes teiksi kutsuttaisi. Onneksi oli hyvä neliveto alla. Sitten auttelimme (siis mieheni auttoi) ystäväämme mm puiden kaadossa ja veräjien rakentamisessa ja kunnostamisessa. Minä lähinnä hoidin kokkailun. Kävimme myös lähistöllä (90 km suunta) paikallisessa markkinatapahtumassa. Sielläkin kaverimme tunsi puolet porukasta ja meidät olisivat ottaneet todella mielellään mukaan juttuun jos vain olisimme osanneet. Kovia ovat sielläkin äijät ottamaan olutta. Perjantaina kun näimme heidät (paikallisia muusikoita, jockeyta ja rodeotyyppejä) oli hyvä vauhti päällä. Lauantaina eräällä miehellä oli todella punaiset silmät mistä miehelleni kuittasin, että taitaa olla tosi paha darra. Mutta hänelläpä olikin kuollut laukkaratsu edellisenä yönä. Oli treeneissä kaatunut, mutta saatu vielä talliin, mutta yön aikana siihen sitten kuukahtanut. Ilmeisesti murtunut niskanikama. Tosi surullista ja hän oli itkenyt koko yön. Mutta kyllä silti taas olut maistui ja bileet näyttivät jatkuvan. Me emme voineet jäädä kun olimme luvanneet palata sinä päivänä takaisin eikä ollut majoitustakaan. Takaisin “koti” kylässä pääsimme ratsastamaan. Miehelleni eka kerta elämässä ja minullekin eka yli 20 vuoteen. Kivaa oli, hepat oikein rauhallisia. Piti käydä noutamassa lehmiä pihatarhaan, mutta osa oli kiivennyt niin jyrkkään paikkaan, että eivät meidän kanssa sinne viitsineet lähteä.
Hepat meille lainasi pari paikallista. Annoimme kaverillemme vähän rahaa ja pyysimme ostamaan heille jotain kiitokseksi. Sanoi toiselle vievänsä viinipullon, mutta toiselle pitäisi keksiä jotain alkoholitonta kun oli juuri saanut putken poikki. Seutu on sellaista, että siellä varmaan juodaan vähän siksi, että ei ole oikein muuta tekemistä. Tyypit hoitavat lehmiä ja lampaita, mutta siellä kun ne elävät kokonaan ulkona eivät ne teetä töitä koko ajan, etenkään kesällä. Sitten sitä istutaan kavereiden kanssa tai yksin viettämässä iltaa ja tissutetaan kaljaa tai halpaa viiniä.
Täytyy sanoa, että tuolla minäkin olin iloinen, että meillä oli juomavarasto täynnä. Kun kelit synkkenivät ja kylmenivät oli mökkimme sen verran synkkä, että ilman vodkapulloa olisi voinut itku tulla. Iltamme menivät siinä kun kävimme kasin aikaa syömässä ja sitten sen jälkeen lämmitimme hellaa kunnes alkoi nukuttamaan. Minulla toki oli kirjani, mutta kun miehellä ei ollut mitään ajanvietettä niin pitihän sitä sitten hänen kanssaan jutella. Siinä erittäin epämukavilla nojatuoleilla sitten kului monta pulloa ja tuli höpötettyä vaikka mitä. Yöt herättiin vuoron perään laittamaan lisää pökköä pesään. Eräänä yönä tuli pääsi sammumaan ja ulkona oli +3, silloin ei olisi tehnyt mieli nousta peittojen alta ollenkaan.
Vikat 2 päivää oli taas hyvä ilma ja fiiliskin sen mukaa paljon parempi. Hyvillä mielin kuitenkin lähdimme viikon jälkeen jatkamaan matkaa kohti uusia maisemia ja seikkailuja. Ajelimme seuraavat 6 päivää vielä etelämmäs. Loppumatkan oli pääasiassa tosi kivat kelit. Välillä tuli sadekuuroja, mutta silloin kun ajoimme joten ei haitannut ollenkaan. Mies tykkäsi ajaa vaikka tiet välillä olivatkin tosi huonoja. Kun oli hyvä soratie alla hän varmaan ajatteli olevansa rallissa (on ajanut sitä). Eräässä paikassa Sveitsiläis pariskunta vähän ihmetteli kun kerroin että välillä tultiin reilusti yli satasta. Siinä samassa paikassa mieheni teki taas hommia. Korjasi huoneemme terassin oven. Sitä kun ei saanut lukkoon kun oli kamanat väärässä asennossa. Siitä hyvästä saatiin päivän oluet ja viinit ilmaiseksi. Loppuloman majoitukset olivat aika ylellisiä. Eräässä jopa oli Tylö sauna. Paras oli kyllä eka paikka tuon mökin jälkeen. Siellä kun oli oikein kaasulämmitys. Ja itsepalvelu pesula. Farmimajoituksessa oli kuulunut hintaan, että mamma pesee meidän pyykit. Pesihän hän, mutta kuivatti oman hellansa päällä joten kaikki haisi vanhalle lihakeitolle. Ei ihan kiva haju vaatteissa, mutta koirat tykkäsi.
Tästä tarinasta tulee nyt vähän turhan pitkä mutta pitää vielä kertoa mm se, kun palautimme autoa. Kartan mukaan lentokentän kylässä on bensa-asema. Ja autohan pitää palauttaa täytenä. Emme kuitenkaan millään löytäneet pikkukylästä bensistä, joten menin pikkukaupasta sitä kysymään. Tyttö siellä heilutti vaan kättään että mene tuohon naapurin. Sanoin että ei siinä mitään bensistä näkynyt mutta sinne vaan käski. Meni sitten pihaan haahuilemaan, oli sellainen vanhan pajan näköinen. Sieltä tuli joku vanha tätsy joka käski vaan ajamaan pihaan kun bensaa kyselin. Siinä hän sitten alkoi käsin tankista pumppaamaan 10 litran ämpäriin bensaa ja siitä tratilla Subarun tankkiin. Että sellainen bensa-asema lentokentän vieressä.
Paikallisista lennoista on kerrottava tarina joka meihin alkoholista kiinnostuneihin kolahtaa. Menomatkalla Patagoniaan tilasin Piscolan eli Piscon + colan. Toivat sellaisen pikkupullon kuin aina lentokoneessa ja cokiksen tölkissä. Maksoin juomat ja meinasin kaataa lasiini, mutta pullopa ei vaan auennut. Korkki vaan pyöri jengoillaan ei suostunut irtoamaan kannasta. Annoin se takaisin lentoemolle ja pyysin vaihtamaan. Kävi ilmi, että se oli koneen ainoa Pisco pullo!!! vaikka olivat mainostaneet juomaa. Eikä heillä ollut mitään millä sitä avata, siis ei edes veistä. Siinä kun vuoronperään jokainen sitä nyhräsi alkoi jo laskeutuminen joten pyysin vain rahani takaisin ja annoin Piscon olla. Eli ajokunnossa olisin ollut minäkin. Hauskemman asiasta tekee se, että tämä toistui paluumatkalla. Jos ei olisi ollut kyseessä eri kone olisin väittänyt että se on sama pullo. Mutta nytpä itse oli juoni ja keksin, että sen saa auki kellon soljella. Alkoholismini siis selvästi kehittyi matkan varrella 
.
Viimeiset lomapäivät menivät ihan vaan lorviessa Santiagossa ja vieraillen lyhyesti Valparaisoon ja Vina del Mariin. Vähän alkoi tulla jo tylsistymistä, kun ei tahtonut jaksaa itse keksiä mitä tekisi. Olisi pitänyt olla joku sanomassa mihin mennä ja mitä tehdä. Tässä kohtaa lomaa tulikin juopoteltua kaikista eniten. Koko road trip juotiin jotain joka päivä, mutta joka aamu herättiin molemmat ajokunnossa. En kylläkään saanut ajaa kertaakaan, mutta solidaarisuudesta ja muutenkin oli kiva olla aamulla ihan reippaana. Santiagossa tuli sitten pari aamua, että tunsi sen usvan päässä mikä edellisen illan liiallisesta juomisesta tulee. Ei niin pahana, että olisi vienyt mitään lomasta, mutta vähän liikaa kuitenkin. Oli liikaa aikaa lorvia siinä päivän kierroksen ja illallisen välillä ja kun ei ollut aamulla lähtöä minnekään valvottiin pidempään ja tietysti tissutellen.
Lomaa ei alkoholi päässyt pilaamaan eikä huonontamaankaan, mutta kyllä sitä moneen kertaan mietin, että miksi pitää juoda? Mitä lisäarvoa se tuo? (Siellä mökin ankeudessa ne pari kolme iltaa niin paljonkin!). Jos kukaan pääsi tänne asti niin kertokaapa te, voisiko loma olla ihan yhtä kiva ilman juomista?
Nyt taas sitten töihin ja arkeen johon ei kuulu alkoholi. Mitään lupausta en ole tehnyt tipattomuudesta tai sen kestosta, mutta hyvää se varmaan tekisi ja tällä hetkellä tuntuu, että eipä ole mitään tarvetta juodakaan. Katsotaan miten se fiilis kehittyy.
ja kyllä täällä vähän pyllylle potkitaan välillä vaikkei ketään tuomita.
töissä kahvin kanssa on tullut napsittua pipareita. Hitto vieköön minä kyllä nakkaan kohta ne lootat sietlä roskiin!
.
. Niitähän (puikkoja a 170 kcal) tuli syötyä viikonloppuna 3 kpl. Ja lauantaina ravintolassa ihana jälkiruoka, jossa oli suklaakakkua, sorbettia ja vielä jotain suklaa kreemejä, taivaallista. Muutenkin illallinen oli todella hyvä, syötiin 5:n ruokalajin yllätysmenu. Ja ihan ilman viinejä. Olin siis autolla, joten ei edes tehnyt mieli mitään. Olen aika hyvin itseni ohjelmoinut siihen, että kun ajan niin en edes haikaile viinien perään.
. No, loman jälkeen tähän sitten uusi ote. Lomalla en aio stressata herkkujen enkä viininkään himoani. Vielä viikko töitä ennen lomaa…
niin paljon oon sielä puhunut ajatuksia päästä pois ja sitten taas ne toiset ajatukset saa tilaa.
Olen vaan nyt yrittänyt panostaa siihen oikeaan ruokaan ja tein kyllä marjapaistosta yks päivä herkuksi…mutta ilman sokeria. On kyllä mulla takana se mun PT jolla on osuutensa hommaan. Pakko tunnustaa etten ihan yksin toimi 
