Hei, hieno saavutus! Tahmeinta on alku, kun ovat helposti ajatukset ja tunteet ihan sotkussa ja koko elämänrytmi voi mennä monella uusiksi, kun alko jää ja se voi olla melko ankkuroitumatonta menoa jonkin aikaa. Kahdessa kuukaudessa pääsee jo ehkä vaikeimman yli. Olet syystä ylpeä!
Kurja juttu, mutta toisaalta silmien avautuminen on hyvä asia. Huonot ihmissuhteet syövät omaa hyvinvointia ja pahimmillaan ylläpitävät päihdeongelmia.
Raitistuminen on muiden ongelmien selvittämisen edellytys… liian usein juomisen tuoman ahdistuksen alle jää muitakin oloa huonontavia asioita, ne menevät juomisen tai kuvitellun oman viallisuuden piikkiin.
Monihan tajuaa raitistuttuaan erota huonosta avioliitostakin tai vaihtaa ilmapiiriltään huonon työpaikan parempaan.
Minullakin oli se ystävyyssuhde, jossa ajanvietettä oli heikkouksillani vitsailu, joka oli satuttavaa, baikka osallistuin siihen itsekin.
Äidiltänikin siedin inhottavia asioita ja otin ne oikeutettuina ja hänen sanomisensa ylhäältä annettuina totuuksina. Samoin tajusin avioliittoni vinouden vasta raitistuttuani ja erottuani. Siinäkin oli sama dynamiikka kuin muissakin ihmissuhteissani, minua kohdeltiin huonosti, siedin sitä ja voin huonosti ja itsetunto mureni pikkuhiljaa, liki huomaamatta… jotenkin annoin paljon enemmän mitä itse sain ja luulin, että etten muuta ansaitsekaan. Siihen olin oppinut ja kasvanut.
Raitistuminen tuo mukanaan heräämisen ja terveemmän omanarvontunnon ja ainakin minä aloin kyseenalaistaa monia käytäntöjä ja totuutena pitämiäni asioita. Siitä tulee suruakin… kuten kirjoititkin… miettii oliko mikään sitä mitä kuvittelin.
Voi hyvin! Ansaitset paljon reilumpia ja sinulle hyvää toivovia ystäviä!
Tuo mitä kuvasit, ei ole ystävyyttä. Sinun pyrkimyksiäsi yritetään vesittää, etkä saa tukea.
Vähän samoin mitä äitini teki ja tekee minulle… kun suunnittelen ja yritän jotain… vertauskuvallisesti pumppaan kumivenettä hiki hatussa aikeena lähteä ylittämään hankalaa vesistöä, hän mollaa, lannistaa ja tökkii reikiä kumipaattiini sabotoidakseen koko yrityksen ja raakkuu sitten häijynä, että tiesi, etten tietenkään onnistu. 
Mutta pysykäämme sitkeinä vastoinkäymisistä ja sabotointiyriryksistä huolimatta! Kun totuus joidenkin ihmisten pahantahtoisuudesta valkeni minulle raitistumisprosessin myötä 2015, oikeastaan kaikki tuo antoi vaan lisää tarmoa raittiina pysymiseen.
Kaikki turha pois. Niin oon itse ajatellut. Mikä kellekin on turhaa, se on omissa käsissä se.
Metsänpeitto, kirjoitit osuvasti.
Olen kirjoittanut näin syyskuussa 2022. "Tässä putkessa juominen yltyi niin rajuksi viime viikonloppuna, että fyysinen olo oli todella kurja, sietämätön. Aloin miettiä jälleen niitä samoja kysymyksiä: miksi, miksi, miksi. Ja sitten se toinen kysymys, miksi tahdonvoimani on niin heikko. Mieli on mustana.
Haluan lopettaa juomisen."
Miksi tahdonvoimani on tosiaan niin heikko, kun se ei oikeasti ole?
Katsoin viime vuoden merkintöjä kalenterissa. Tammikuusta syyskuuhun säännöllistä juomista. Joo, olin vähentäjä, joten join luvan kanssa. Samaisella ystävälläni, joka on ollut merkittävä juomisen alullepanija vuonna 2023, oli tapana tulla luokseni juomien kanssa myös vuonna 2022, vaikka seuraavana päivänä oli töihin lähtö. Hänellä ei ollut. Hän tuli luokseni viinipullon kanssa. Hän tiesi alkoholismistani. Olin uskoutunut siitä joitakin viikkoja aiemmin, kertonut pitkästä putkestani ja kuinka vaikeaa on olla ilman.
Kyselen tuossa, miksi tahdonvoimani on niin heikko. Olen ollut tilassa, jossa olen uskoutunut ystävälleni ja saanut häneltä juomaan yllytystä.
Onko se tosiaan niin, että alkoholistista tulee itsekäs omia pyrkimyksiä ajava ja muista piittaamaton henkilö? Missä määrin olin itse sitä? Jokin puolustus sekin, että join yksin.
Yrittikö hän saada minut yhä syvemmäs omaan ahdinkooni? Onko hän vain tyhmä käytökseltään tässä asiassa, tyyppi, joka ei osaa käytöstapoja? Vai oliko hänen käytöksensä täysin tietoista ja laskelmoitua toimintaa? Uskon tähän, koska hänen puolelta käytös on ollut aina juomiseen painostavaa. Hänen seurassaan täytyy juoda. Niin se vaan on mennyt. Olen lähtenyt itse siihen mukaan.
En näe toimintaani enää niin jyrkästi, että se on ainoastaan oma heikkouteni, jossa minun oma käytös aiheuttaa mulle paskaa ja ystävät ovat viattomia. Kyllä tässä menee ystävyyssuhteet uusiksi. On aika ottaa vastuu myös siitä, keiden kanssa liikun, mitä heidän kanssaan teen ja mihin typeryyksiin lähden mukaan. Tällä kertaa hävettää, että olen tehnyt asioita, koska olen luottanut tähän ihmiseen. On tavallaan ollut mahdotonta valita toisin, kun on ollut niin kiinni alkoholismissa ja verhonnut yhdessä juomisen ystävyydeksi.
Tunnen tällöin hetkellä niin suurta ärtymystä hänen toimintaansa kohtaan. Olen myös ärtynyt itselleni. Olen antanut hänen naureskella minulle vuosia. Koen, että ystävyys on ollut harhaa. Yhdistävä tekijä on ollut pullo pöydällä.
Olen ajatellut aiemmin, että tämä ihminen on ainoa ystäväni. Mutta se vaan on niin, että huonoja ystävyyssuhteita ei pidä väkisin ylläpitää, vaikka se niin tympeältä kuulostaakin. Minun elämän osalta raitistuminen on tärkeintä. Se ettei enää luotakaan johon kuhun, on myös voimaannuttava kokemus. Luottamus ansaitaan ja kun se rikotaan, se myös menetetään.
Kiitos, Metsänpeitto. Olen samaa mieltä. Ehkä ensimmäistä kertaa elämässä. Olen tottunut tähän asti vaan mukautumaan siihen, mitä saan.
Tulipas paljon muokkauksia, mutta olen muokannut lainauksia, jotta tulevat oikein näkyviin.
Kiitos! Ehkä se just on sitä, että oppii elämään just niin kuin haluaa, eikä taivu ulkoisen painostuksen alle. Jos haluan elää raittiina ja olen sen vuoksi ankea ja tympeä tyyppi jollekin ystäville, elämässä löytyy uusia ystäviä, jotka oikeasti pitävät minusta just sellaisena kuin olen selvinpäin.
Tämäkin on hyvin sanottu. Lyhyesti kiteytetty.
Huomenta. Ihanaa tulla lukemaan tänne ja saamaan vertaistukea! Ja yritän kirjoittaa myös. Vaikka minulla on pitkä raittius niin olen nyt elämäntilanteessa, jossa on tarkoin harkittava mihin alan ja kenen kanssa. Se on se valinta jonka teen. Ja yritän olla järkevä enkä mene pelon sanelemana ns.ojasta allikkoon.
Olen asunut nyt yksin ja se on tuntunut välillä hankalalta, ikävältä ja yksinäiseltä. Pelko hiipii mieleen, etten enää ikinä asu kenenkään kanssa ja mielikuvitus lisää pelon tunteita että miten sitten käy jne… Mutta onneksi vielä tajuan, ettei minun tarvitse elää kuin vain päivän kerrallaan. Se on kyllä viisas neuvo, vain päivän, elän hyvin, teen mukavia asioita, lähden ulos, teen jotain muuta jos ajatukset menee synkiksi.
Minulla on pari hyvää ystävää jotka eivät juo, sisaruksia jotka eivät ota yhtään ( vissiin sukuvika ettei alkoholi käy) ja se ei tunnu minulle riittävän vaan haluan, siis juuri niin, haluan että löydän kumppanin jonka kanssa asua yhdessä, kokisin olevani turvassa. tai jotain sellaista.
Käyn kyllä toisinaan treffeillä, mutta mutta täysin raitista joka miellyttäisi ei ole löytynyt, ja en halua alkaa vain sen takia etten olisi yksin. Pelon sanelemana. Miksi en alkaisi mukavan miehen kanssa joka ottaa silloin tällöin? No juuri siksi, kun jotenkin tunnen sisälläni että en ole kovin vahva, olen heikko ja altis toisen houkutuksille.
Huomaan sen siitä kun joku pyysi, että tule tänne niin jätin kaiken mitä olin tekemässä ja menin. Siis tuo oli ennen, nykyään jo uskallan sanoa etten tule, nähdään joskus toiste, tai tuo ei minua kiinnosta en lähde siihen mukaan. Mutta pikkuinen pelko tai jokin tunne tulee aina kun kieltäydyn jostain, että hylätäänkö tai jäänkö ihan yksin.
Yksi kaverisuhde meni poikki kun sanoin etten ihan jokapäivä halua olla tekemisissä tai soitella. Hän viihtyi baareissa ja otti alkoholia niin se vähän hermostutti, että sorrunko minäkin jonain päivänä, kun on mieli maassa ja satun olemaan hänen lähellään ja hän tietenkin tarjoaisi ryypyn murheeseen, niinkuin itse ottaa. Olenko niin satavarma siitä etten ottaisi? Kun toinen hyvää hyvyyttään tarjoaa? Siis lasillisen, kun ei ymmärrä, etten tyytyisi yhteen lasilliseen vaan joisin sammuksiin asti. Sen muistan liiankin hyvin, etten osannut ottaa sitä yhtä lasillista. Niin sata kertaa lupasin että en nyt juo kuin vain nämä kolme olutta… oohhh… seuraava muistikuva lähiökapakasta. Se olikin jännää että loppuvaiheessa minulta meni muisti ihan ekan lasillisen tai olutpullon seurauksena.
Mutta tänään ihana sunnuntai aamu ja selvinpäin. Edelleen vain päivä kerrallaan.
Hyvää huomenta, Vieraammaksi54! Kuvasit tilannetta, joka mulla oli vuosia. Olin just tuo ihminen, joka ajatteli, että tuo on juuri sitä, mitä aito ystävä tekee.
Täällä ei tarvi feikata tai valehdella itselleen ja painella kapakkaan.
Metsänpeiton huomiot ovat saaneet minutkin pohtimaan nyrjähtäneiden ihmissuhteiden merkityksiä kokonaisvaltaiselle elämänlaadulle, jossa alkoholi ja sen liitännäisvaikutukset ovat toimineet paitsi omana huonona yrityksenäni ”lääkitä” tasapainotonta tunne-elämääni, tyhjyyden kuvitelmaani ja syyllisyyttäni myös tiettyjen suhteiden ja niiden dynaamisten asetelmien koossa pitävää voimaa, eräänlaista sosiaalista liimaa.
Heti alkuun varoitan merkittävästä köökkipsykologisoinnin vaarasta! Vetelen nyt hyvin intuitiiviselta ja kokemukselliselta pohjalta, minkä vetelen. Lukekaa ajatukseni terveellä kriittisyydellä:
Minulle tulee tuon ”ystäväsi” käyttäytymisestä mieleen sellainen ajatus, että tuolla manipulatiivisella käyttäytymisellään hän sitoo sinua itseensä ja täsmällisemmin ottaen juuri juovaan itseensä, minkä kautta hän pyrkii ehkä hahmottamaan itsensä olemassa olevaksi. Hän ikään kuin toteutuu juomisensa kautta mutta kun kukaan meistä ei voi olla olemassa yksin ja ilman siteitä toisiin ihmisiin, hän ”tarvitsee” sinut juomaan kanssaan itseään esiin. Kenties hän tiedostaa jollain tasolla juovansa ongelmallisesti ja pelkää jossain mantelitumakkeensa takana yksinäisyyttä, joka seuraisi erillisyyden kokemuksesta, jossa hän yksin juo, sinä et, ja pullo välillänne muodostuisi hänet yksinäisyyteensä sulkevaksi muuriksi sen sijaan, että se yhdistäisi sinut häneen ja tekisi hänet näkyväksi ja olemassa olevaksi, yhteisen juomisenne kautta tunnustetuksi.
En tiedä, mutta muistan jostain hyvin kaukaa elämästäni vaiheen, jossa juomisen lopettamiseen kuului myös monien kaverisuhteiden katkaiseminen siksi, että nuo suhteet olivat täysin alkoholisoituneet eli niissä toisiimme sitova liima oli vain juominen. Tällä hetkellä minulla ei tätä ongelmaa ole, mutta muistan hyvin sen vaikeuden, mikä kuvioon liittyi. Nytkin pohdin todella paljon sitä, millaiset suhteeni ovat vääristyneet sillä tavoin, että niitä voi nimittää jopa alkoholistisiksi. Omassa kuviossani liima ei ole niinkään alkoholi tai juominen, vaan syyllisyys: juomiseni on ollut niin konkreettinen haitta, että sillä on periaatteessa helppo selittää kaikki muutkin ongelmat, eikä ainoastaan suhteeseen peilautuneet ”yhteiset ongelmat”. Syyllisyys ja häpeä ovat erinomaiset käyttövoimat myös silloin, kun toinen tarvitsee niitä oman uhriutensa todistamiseen ja sen itselleen selittämiseen, että kaikki hänessä oleva käyttäytymisen vaikeus selittyy toisen tekemisillä. Tällöin vain vahvistan hänen narratiiviaan, kun rituaalisesti kieriskelen syyllisyydessäni ja yritän sovitella kaikkea sellaistakin, mistä en itse edes ole vastuussa. Myös vääränlainen syyllisyys voi olla alkoholiliitännäinen side huonossa ihmissuhteessa, joka joltakin - liian suurelta - osin perustuu emotionaaliselle vallan- ja hyväksikäytölle.
Molempien tapauksessa voi olla niin, ettei ”lypsäjä” hahmota itseään riittävästi. Hänellä ei ole rajoja ja tervettä erillisyyden kokemusta itsessään. Näin ollen hänellä ei ole rajoja myöskään sinulle. Hän ei kunnioita rajojasi, kun ei edes tiedä, mitä ne ovat. Hän projisoi, siirtää, sinuun oman kaoottisen sisäisyytensä ja pyrkii tunteisiisi vaikuttamisen avulla saamaan sinut käyttäytymiseen, minkä kautta hän itse kokisi hetkellisesti olevansa yhteydessä toiseen ihmiseen ja tulevansa samalla tasolla näkyväksi. Omituinen naljailu ja vittuilu ongelmastasi ja omasta itsenäisestä pyrkimyksestä sen ratkaisemiseen uhkaa mahdollisesti hänen hataraa, valheellista minuuttaan. Ehkä hän jollain tasolla tiedostaa omankin ongelmansa ja halveksuu sitä sisällään, selkeän osoitteen puuttuessa hänen on tuo halveksuntansa vain siirrettävä sinua kohti. Ihmiset, joilla omat ääriviivat hämärtyvät jostain syystä, tuntuvat olevan erityisen alttiita imeytymään toisiin kiinni ja oma havaintoni on, että he myös mustavalkoistuvat tunne-elämässään helposti siten, että demonisoivat herkästi toisia mutta myöskin palvovat lapsellisen kritiikittömästi sellaisia, joiden kokevat seisovan puolellaan.
Uskon ihmiseen muutoskykyisenä toimijana mutta vasta, kun hän todella kasvaa omaan vastuuseensa ja toimijuuteensa. Tätä edeltää realiteettien tunnistaminen ja tunnustaminen. Olen itse siinä pisteessä, jossa olen vasta päässyt oman toimijuuteni alkuun, mitä juuri päihdeongelmaan tulee. Monilla muilla osa-alueilla en ole ollut lainkaan niin passiivinen tai ”sairas” kuin olen kuvitellut. Minua kiinnostavat tällä hetkellä juuri nuo valheelliset tai vääristyneet uskomukset itsestäni, joita olen voinut osittain kantaa mukanani pitkäänkin, osittain ne ovat saaneet voimansa elämäntilanteeseen sitoutuneista ihmissuhteista, joista keskeisin on parisuhteeni. Kun avoimesti tarkastelen sitäkin, ei kyseessä ole ”kokonaan sairastunut” vaan osittaisesti vinoutunut suhde: sellainen, jossa toinen ei kykene ottamaan vastuuta omasta aggressiostaan vaan pikemmin vahvistaa emotionaalista kipeyttään terapiassaan, jossa sielläkään ei ilmeisesti pysty kohtaamaan itselleen vaikeimpia kipuja, joiden väistämiseen ”tarvitsee” minua ja syyllisyyttäni. Ihminen itsessään ei ole minulle ongelma tai jotenkin vähemmän rakas kuin ennen, vaan hänen omalle vastuulleen kuuluva ongelma on vain sellainen, että siteenä välillämme se estää häntä ja meitä yhdessä rakentamasta aitoa yhteyttä, mikä edellyttäisi rehellisyyttä molemmilta. Tähän minulla ei ole muuta mahdollisuutta vaikuttaa kuin pysytellä hänestä emotionaalisesti mahdollisimman kaukana ja tämän hän on saattanut oivaltaa itsekin.
”Ystäväsi” voisi olla jonain päivänä ystäväsi, jos hän kykenisi autenttiseen kohtaamiseen kanssasi ilman minkäänlaista pakottamista. Mutta juuri tällä hetkellähän tuo näyttää siltä, että sinua yritetään vain manipuloida ja pakottaa toimimaan tavalla, jolla rikkoisit itseäsi ja arvojasi vastaan. En usko, että kukaan normaalisti juova tarvitsee toisen juomista yhtään mihinkään. Hän ottaa tai on ottamatta aivan siitä riippumatta, mitä hänen seuralaisensa tekee. Normaalisti juova ei muutenkaan taida juoda jatkuvasti tai sellaisiin tarkoituksiin kuin itse aloimme juoda. Sehän tässä on, että myös toisten ongelmista riippumatta voimme jotain vain omalle ongelmallemme. Luulen, että aito nöyryys voisi meidän tapauksessamme syntyä juuri sen tajuamisesta, missä omat rajamme menevät. Tunnut selvästi erottavan tämän ”ystäväsi” käyttäytymistavat ja vinoutuneet motiivit niiden takana. Voisiko ajatella, että tällainen tunnistamisen kyky heijastelee myös oman minuutesi asteittaista selkiytymistä ja olla sellaisenaan aika vahva tervehtymisen merkki?
Kukaan ei ole täydellinen, kaikilla on ongelmia, aivan kaikki ovat jollain tavalla haavoilla. Sen olen taas tajunnut itsekin ja samalla se myös huojentaa mieltä: kaikkien ongelmat eivät ole minun ratkaistavissani enkä voi toisten oloa helpottaa mukautumalla heidän välittömiin haluihinsa. Ei ole pakko juoda siksi, että toinen tarvitsee sen oman juomisensa oikeuttajaksi eikä ole myöskään pakko imeytyä kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan syyllisyyteen, minkä toinen tarvitsee oman rajattoman uhriutumisensa polttoaineeksi ja vastuunsa pakoilemisen selittäjäksi. Voimme tehdä jotain vain omille asioillemme, viime kädessä hekin vain omilleen.
Kyökkipsykologisointi on ihan positiivista, silloin kun pyrkimyksenä on sen avulla hahmottaa omia, toisten ja ihmissuhteiden ongelmia tai syitä niihin. Negatiiviseksi se kääntyy siinä kohtaa, jos tarkoitus on käyttää sitä toisen alistamiseen tai vaientamiseen. Itse en ilman alan koulutusta kyökkipsykologiaa pätevämpiin analyyseihin pystykään. 
Rajojen hämärtyminen hankaloittaa aitojen ihmissuhteiden muodostumista ja liian usein pari- tai ystävyyssuhteeksi luultu vääristynyt suhde muodostuu heikkorajaisten välille; toinen tunkee koko ajan toisien tontlle, ylittää toisen rajat ja toinen puolestaan sallii sen.
Omalla kohdallani harmittaa, että jollain tapaa kasvoin tai minut kasvatettiin siihen, että rajojani saa rikkoa; olen muita varten, minut voi repiä sairaanakin kuuntelemaan huolia tai auttamaan jo lapsena… Myöhemmin olen automaattisesti asemoinut itseni samaan rooliin, ollut liian joustava, joten ihmissuhteet ovat kasvaneet vinoon jo alun alkaen ja niitä on muodostunut juuri noitteen toisten tontille tunkevien ihmisten kanssa.
“Normaalilla” ihmisellä hälytyskellot soivat ja hän kykenee pitämään rajansa. Minulle tuo epänormaali on tuntunut normaalille, joten en ole osannut toimia toisin kuin olen toiminut. Vastuu nyt aikuisena on myös minun; olen mahdollistanut vinon suhteen syntymisen ja sen vinoon kasvamisen.
Nykyisin ajattelen, että puheyhteys on hyvin tärkeä ja se, että ihmisen seurasssa on helppo ja vapautunut olo. Täytyy voida turvallisin mielein ottaa puheeksi kokemuksen sa ja tunteensa ja myös ongelmat ilman pelkoa niiden mitätöinnistä tai rähjäämisestä ja ilkeydestä. Sillä tavoinhan ihmissuhteesta tulee molemmille ilon aihe ja kummankin tarpeisiin vastaataan. Voi käsitellä oman ajan tarvetta, tapaamistiheyttä ja mitä yhdessä tehdään. Jos jonkun kanssa joutuu olemaan koko ajan varuillaan tai olo on epämäärisen huono, suhde ei ehkä ole terveellä pohjalla.
Tapailin hetkeen yhtä miestä, ja ahdistuin hänen tarkertumisestaan. Vaikka puhui oman ajan tarpeesta, hän pommitti viestein ja tapaamisehdotuksin koko ajan. En tullut kuulluksi ja oletusarvo olisi jotenkin (taas) ollut se, että luovun omasta elämästäni ja astun hänen elämäänsä tekemään hänen haluamiaan asioita. Mutta erona aiempaan, pystyin pitämään rajani. Yritin puhua asiasta, ottaa vastuun siis ja olla suora ja kun se ei tuottanut tulosta, päätin suhteen. Tämä ihminen käyttäytyi hiukan marttyyrimaisesti ja muistutti siinä suhteessa kovasti äitiäni. Ei hän halunnut sanoa edes suoraan haluaako pitää yhteyttä, kun sitä kysyin pinenen yhteydenpitotauon jälkeen. Viestitti vain, että “on antanut minun olla rauhassa, kun seura ei kelpaa”.
En kumminkaan jäänyt Naurismäen mainitseman vääränlaisen syyllisyydentunteen takia tuohon roikkumaan. Hänhän on aikuisena ihmisenä itse vastuussa tunteistaan ja kommunikoinnistaan. Änkyröikö vai kykeneekö sanomaan, että hän ei kaveripohjanlta yhteydenpitoa halua. Sama minulla itselläni; on opeteltava sanomaan, mitä haluaa ja mitä ei halua.
Luojan kiitos siis, vanhanakin pystyy oppimaan uusia tapoja, vaikka se onkin aika ajoin työlästä.
Raittius tuo tervettä ryhtiä ja auttaa pikkuhiljaa rajaamaan terveesti ja suojelemaan omaa elämää ja sielua.
Voikaa hyvin tänäänkin Lempeä Kettu ja muut!
Naurismäki. Tekstisi alla osui terävänäköisesti tilanteeseen. Olen itsekin miettinyt henkilön motiiveja ja käytöksen taustoja. Miettinyt myös, onko käytöksessä jokin mt-ongelma, joka on salattu minulta (tai ehkä pimennossa henkilölle itselleenkin) tai ehkä hän on epävakaa persoonallisuus, jossa henkilö vain on epävakaa luonteeltaan ja kenties juominen maadoittaa. No, en ole alan asiantuntija, joskus lukenut haastatteluja aiheista. Tämä kaikki on tietenkin vain spekulointia, mutta olen tietoinen siitä, että monenlaista voi ihmisten käytöksen takaa löytyä. Ehkä se vain on kivaa -ryypätä. Ilman sen kummempaa diagnoosia. Kivaa, kun on joku, jolla menee tosi huonosti, ja voi ajatella, ettei mee ainakaan yhtä huonosti. Että oma touhu ois kohtuuden rajoissa verrattuna siihen oikeaan alkoholistiin, joka perin avoimesti kertoo ja uskoutuu ongelmastaan.
Sen ainakin tiedän, että hän kokee selvinpäin olonsa ihmisten joukossa vaikeaksi, tarvii siis rentouttavan, joka yhdistää muihin. Ilmeisesti myös minuun. Tavallaan tuo käytös, mitä Naurismäki kuvasit, tuntuu tutulta.
Olen kesällä huomannut, että minua tarvitaan esiliinaksi vieraan miehen tapaamisiin, alibiksi, missä on oltu ja seuraksi terassille, jotta vieras mies voi kuin tyhjästä ilmestyä seuraamme. Sääliksi käy tätä kumppania, jota on huijattu uskomaan siihen, että nainen on luottamuksen arvoinen. Ehkä tässä on jo sellainen tilanne, että mies jo toivoo naisen löytävän uuden, koska kyllähän nyt jokainen tietää, mitä baarissa tapahtuu. Harva on niin sinisilmäinen, että kovin pitkään uskoisi selityksiä, vaikkei mitään konkreettista todistetta pettämisestä saisikaan.
Vaisto mullakin heräsi siitä, että tämä ei olekaan ihan sitä, mitä olen uskonut eli sitä hyväntahtoista ja aitoa ystävyyttä, vaikka siinä vaiheessa oli vaikea vielä eritellä, mistä tunne on peräisin.
Olen tullut siihen lopputulokseen, että minun elämäni kannalta tällainen myrkyllinen ystävyys saa jäädä. Olen jo liian monta vuotta miettinyt näitä samoja teemoja tämän yhden henkilön käytöksen puolesta. Nyt tällainen pohdinta saa luvan loppua ja teen itse valinnan olla hakeutumatta seuraan. Itseni takia. Hän ei ole vuosien aikana ollut läsnä silloin kun olisin ystävän apua tarvinut, mutta hän on aina ollut läsnä silloin, kun minulla on mennyt huonosti, hän on kuunnellut ja hämmentänyt esimerkiksi miessuhteita omilla spekulaatioillaan, jotka olen tietysti uskonut. Vasta tänä kesänä tajusin, kun ne samat spekulaatiot alkoivat kuulostaa niin tutulta, että samat valheelliset höpötykset toistuvat vuosien perään, ystävän apua sen sijaan ei näy, pelkkää elämääni hämmentävää puhetta vain, joka on sotkenut omia tunteitani. Esimerkiksi se perusnarratiivi, jossa minua kaltoin kohteleva mies tekee sen suuresta rakkaudesta, siis täyttä pötyä, ja sitä kautta se on kuin suora kehoitus jatkaa suhdetta. Lopulta se toistuva tarina vaan on jo käynyt liian paksuksi, jopa mulle. Olen itse muuttunut, saadessani raittiudesta kunnolla kiinni. Alkaessani tiedostaa oman elämäni asioita ja käytökseni taustoja.
Ihmissuhteesta luopuminen tekee kipeää, mutta se on ainoa avain kasvulle. Ei voi jatkua niin, että annan tilanteen jatkua, kuten ennenkin, ja 5 kuukauden kuluttua alan ryyppäämään, kun olosuhteet on tehty otolliseksi ystäväni tuella sellaiseksi, että palaan vanhaan elämäntapaani juoda rankasti, aivan kuin huomisella tai sillä, että olen alkoholisti, ei olisi väliä. Jos asialla ei ole hänelle väliä, vaikka hän ei välittäisi paskaakaan siitä, että on saanut toisen juomaan ja kännäämään, kuten aina, minulle sillä totta vie on väliä! Kannan itse asiasta vastuun ja siksi tämä välirikko on ainoa keino pysyä raittiina, koska kukaan muista ystävistäni ei nimittäin painosta minua juomaan, koskaan. Sellainen käytös on todella paskaa käytöstä, eikä mikään ystävyys sellaiseen oikeuta. Jos en ole halunnut juoda, painostuksen jälkeenkään, vastaus on ollut mällistys eli kielen näyttäminen. Siinä se kiitos ystävyydestä ja seurasta.
Kiitos tekstistäsi, Naurismäki. Se puhutteli tarkastelemaan asiaa laajemmin. Emmehän me voi koskaan tietää totuutta toisen käytökselle, mutta voimme tehdä ne omat valinnat, syyllistymmekö, olemmeko vaikutukselle alttiita ja nostammeko juoman huulille vai käsittelemmekö asiat fiksusti kuin aikuiset ja teemme toisen valinnan kuin seura, joka yrittää pakottaa meidät takaisin siihen jamaan, josta ollaan just noustu ja selvitty päihteettömiksi.
Ystäväsi saattaa olla myös hyvin yksinäinen. Ja yksinäinen myös alkoholiongelmansa kanssa. Voihan se olla hätähuutoa häneltäkin. Tiedostaa ongelmaa olevan?
Nyt kun kuvaat tuota hänen käytöstään vielä laajemmin, kaverista entistä sekavampi käsitys. Ihan hyvin voi olla jotain muutakin mielenterveydellstä ongelmaa tai haastetta, johon sitten oireilee todella omituisella käytöksellään ja siinähän näyttäisi kirjoa olevan kerrakseen. Voi varmaan olla kaikkea mahdollista persoonallisuushäiriötä myöten mutta joka tapauksessa sinun omalta kannaltasi on tärkeintä tiedostaa se, että tuo käyttäytyminen on sinulle myrkyllistä ja monella tavoin kuormittavaa. Siltä kannattaa suojautua ja itsekin olen tosiaan pohtinut nyt paljon sitä, miten elämänlaadun kokonaisuudessa on kyse niin paljosta muustakin kuin juomisesta, oireilusta. Epäterveiksi muotoutuneet ihmissuhteet on ehkä vain pakko katkaista, ellei niihin ole yhteistä halua rakentaa tervehdyttäviä ratkaisuja.
Tämähän se on; tarvitaan molempien tahtotila. Yksin ei pysty kahden ihmisen välistä suhdetta korjaamaan.
Se, että toinen ottaa ongelmat puheeksi on luottamuksen osoitus, merkki siitä, että pitää suhdetta tärkeänä ja korjaamisen arvoisena.
Usein vaan tahtoo käydä niin, että puheeksiottaminen saa aikaa loukkaantumisen, syyttelyn ja raivon purkauksia, eikä se kaikissa tapauksissa ole järkevää.
Loukkaantuminen ja syyttely ovat aivan kamalia vallankäytön välineitä silloin, kun ne otetaan minkä tahansa emotionaalisen suhteen käytännöiksi. Tavanomaisemmassa tapauksessa ne voivat olla vain defensiivisiä ensireaktioita, joiden laannuttua mieli avartuu ja yhteinenkin halu muutokseen syntyy. Näiden välille teen tätä nykyä merkittävän eron.
Mitä enemmän mietin, sitä enemmän saan ikäviä muistoja ja tulen vihaiseksi menneistä.
Olen yrittänyt puhumista. Siitä seurasi välirikko ja täysi kielto ja syyllistämiseni. Siksi en edes yritä puhua, koska en jaksa mitään selkkauksia tai välien selvittelyjä.
Tämä on lopulta minun raitistumiselle päivänselvä asia, jos haluan olla raitis, minun ei tule olla sellaisessa seurassa, jossa juomista ihannoidaan ja sallitaan tilanteessa kuin tilanteessa, jopa raskaana. Onhan se ryyppäämiseen perustuva ihmissuhdekin suhde, jolla on ollut paikkansa elämässä. En vain enää mitenkään näe jatkavani sitä elämää ja miksi koen syyllisyyttä siitä, että haluan elää toisin kuin olen aiemmin toiminut. Se on jännä juttu.
Minä olen ollut nyt parilla kurssilla (toinen toimintaa metsässä ja toinen kirjoittamisen parissa) ja jotenkin täytyin niissä ihmisten seurasta, johon ei millään tavalla kuulunut alkoholi, ei vitseinä, ei puheina, ei minään. Tajusin miten tärkeää minulle on suorastaan hakeutumalla hakeutua nyt sellaisiin kontakteihin, joissa viinanpaskalla ei ole mitään sijaa. On ne tilanteet ja kaveruuksien mahdollisuudet vaan jotenkin luotava itse itselleen, kun ei ainakaan minulla ole työelämän ulkopuolella ollut pitkään aikaan juuri muuta sosiaalista elämää.
Se on! Olen kokenut. Asiat kääntyivät päälaelleen. Suoranaisia valheita syytösten muodossa, jotka ovat niin absurdeja, että on vaikea edes kommentoida. En halua kokea sitä uudestaan, joten en lähde selvittämään yhtään mitään. Elämässä on joskus ihan viisasta keskittyä omaan toipumiseensa ja kun ihmissuhteiden vaikutuksen omaan juomisensa tiedostaa, voi tehdä sen tärkeän valinnan, jossa valitsee ryyppyillan sijasta raittiina olemisen, ja erottaa sen, ettei sillä ole mitään tekemistä sen kanssa, että olisin huono ystävä. Tuntuu aika älyttömältä, että tällaisia edes pohdin.
Ei varmasti ole älytöntä vaan pikemmin selkeä merkki siitä, että jäsennät ongelmavyyhtiä itsestäsi lähtevällä ja autonomisella tavalla, sitoutuneena omiin arvoihisi ja uskollisena omille tarpeillesi. Tohtisinko jopa sanoa, että ajatuksesi raitistuvat, tietoisuus itsestäsi raitistuu. Itse olen todennut kohdallani sen, että juomisessa oli kyse niin paljosta muustakin kuin juomisesta. Oma juominen ei ole toisten syytä, mutta esim. toisten pakottama rooli ei ole oma valinta.
Joo tämähän se on, kun tulee ulos siitä omasta alkoholismistaan, rohkaistuu yksin juovan mörrimöykyn sijasta sosiaaliseksi omaksi itsekseen, ymmärtää, kuinka kivaa on olla ihmisten parissa raittiina. Kukaan ei kysy lähdetäänkö juomaan, mitä ostetaan, tai muistele sitä, kuinka kännissä olin, millaiseen tyyppiin olin ihastunut ja mitä toilailin asialla naureskelen. Ei kyseenalaista sitä, etten juo tai painosta juomaan. Uusien tuttavien parissa tuntuu, että ois aivan tavallinen ihminen, kuten kuuluukin olla, eikä silloin tosiaan mieti sitä, että tässä pitäisi nyt avata tölkki tullakseen hyväksytyksi ja luodakseen hyvää mieltä ympäristöönsä juomisen muodossa.
Tosiaan näkee sen selkeästi, että oma käsitys ystävyydestä on vääristynyt jossain matkan varrella.