Onnittelut 38 päivän raittiudesta! Hyvällä mallilla menee. Onko tämä kerta ollut helpompi vai vaikeampi kuin edellinen kerta? Tai erosiko tuntemukset sen kummemmin?
Kauheita juttuja olet nuoruudessa poikakavereiden toimesta joutunut kokemaan. Sinulla pitää olla katajan sitkeys että kaikesta olet selvinnyt.
Älä anna kaverisi huokutella pahoille teille.
Hyvää raitista viikonloppua sinulle ja kaikille muillekin.
Kiitos! Hmm. En oikeastaan muista, kumpi oli helpompi. Molemmissa oli samanlaiset ekat 3 viikot, mutta tämä sujuu jotenkin luonnostaan ja vaivattomasti.
On tosiaan kaikenlaista kokemusta menneeseen elämään mahtunut. Olen yksineläjä -tyyppinen. Tekivätkö kokemukset minusta tällaisen vai olenko luonteeltani yksineläjä? En todella tiedä.
Ei oikeastaan mikään harmita. Mennessä eikä nykyisessä. Olen huomannut, että tässä raitistumisessa pidän paremmin puoliani.
En anna houkutuksille periksi ja kataja-vertaus oli hieno! Kataja on kaunis kasvi. Mielelläni olen kuin kataja.
Olen pohtinut tänään ihmisten kavaluutta parisuhteessa. Kuinka kaunis kulissi voi olla ja kuinka vaikea rehellisyys tuossa kulississa. Kaverini on jostain syystä epävakaa ja ailahteleva. Oikeastaan mikään sovittu ei ole pätenyt tänä kesänä. Hänen elämänsä on mennyt rilluttelu-suuntaan ja sinne hän yrittää vetää perässään. Ryyppyseuraksi käyn mainiosti, johtunee hänen ongelmistaan. Onneksi olen riittävän vahva kulkemaan omaa raitista polkuani. Toivottavasti ystävyys silti säilyy.
Omalla kohdallani olen pohtinut samaa. Luulen, että toisenlainen elämä olisi vähän tosenlaisen lopputulokseen. Jos ajattelee vaikka männynsiementä, kyllähän senkin tulevaan ilmiasuun vaikuttaa paljon, putoaako se karuun kalliomaastoon vai rehevämpään. Joku isohkon kiven koloon juurtunut mänty oli selviytynyt kolossa olevan mullan ja sammalen avulla ja saanut kasvatettua juuria kiven päältä maahan. Sitkeä sekin ja selviytynyt.
Ajattelen, että kaikki mitä ihmisellekin tapahtuu, jättää jonkun jäljen, vaikuttaa hiukan suuntaan. Sattumallakin on vaikutusta. Hyvästä alusta huolimatta voi joutua onnettomuuteen, joutua ventovierasen kohdistuvan rikoksen uhriksi tai päätyä sairaaseen työyhteisöön. Nämäkin väistämättä vaikuttavat elämänkulkuun ja turvallisuudentunteeseen.
Toisenlainen elämä olisi ehkä muovannut minuakin sosiaalisemmaksi, ehkä itsevarmeemkasi ja toisaalta luottavaisemmaksi, joilla piirteillä on varmaan vaikutusta ihmiisuhteiden muodostumiseen ja niiden laatuunkin.
Tämäkin elämä on hyvä ja tämä nyt on se ainut mikä on, arvokas ainoana elämänä.
Raittiina asioita alkaa nähdä tarkemmin ja eri tavalla. Ehkä jotenkin rehellisyys arvona muuttuu tärkeämmäksi, kun onhan se aika oleellinen osa riippuvuuksista toipumista. Valehtelu ja epäluotettavuus on niin isossa roolissa päihdeongelmassa. Todellisuus vääristyy, kun elää itsepetoksessa, selittelee asioita itselleen ja muille. Raittiina kaikki sellainen on ainakin minua alkanut hiertää enemmän.
Joskus joku alkoholismiin (tai omaan pohjaansa) vasta matkalla oleva saattaa ottaa etäisyyttä siihen, joka joka kääntyy jo sieltä tulemaan poispäin. Minulta jäi pikkuhiljaa pois ne ystävät ja tutut, joiden kanssa näkemiseen oli liittynyt aina alkoholi. Joidenkin kanssa selväpäinen tekeminen yhdessä lisääntyi.
Toivottavasti sinulle ja ystävällesi löytyy juhlimisen tilalle jotain kumpaakin kiinnostavaa tekemistä ja ystävyys säilyy ja jopa paranee.
Mukavaa ja raitista lauantaita!
Olen tapaillut miehiä paljonkin. Seurustelusuhteita niistä ei ole tullut, johtuen siitä, että ainekset ovat puuttuneet. Kenties oma arvottomuuden kokemus on vaikuttanut siihen, etten ole osannut hakeutua oikeaan seuraan. On tässä toinenkin puoli. Olen sitä kautta oppinut arvostamaan omaa elämääni ja rima suhteeseen on korkea. Muutenkin olen nyt oppinut pitämään puoliani, enkä anna itseäni kohdeltavan huonosti. Tämä koskee myös sukulaisia ja ystäviä. En tavallaan enää lamaannu siitä, enkä jää murehtimaan. Olen tehnyt mielenkiintoisia havaintoja ympäristöstäni ja parisuhteista ylipäänsä. Aika ongelmavyyhtejä ne tuntuvat olevan. Ei ihme, että jokainen yöelämässä tapaamani varattu mies on yrittänyt vokotella. Nykyäänhän on muuten muotia tällainen hyötyajattelu, että useilta ihmisiltä otetaan monia asioita, mitä ei yhdeltä saada eli nykyään osa ois varmaan ihan luvan kanssa vokottelemassa. Ei ole minun juttu, tuollainen kulttuuri on vieras. Harmi, että juovana aikana olen käyttäytynyt toisin ja joihinkin vokotteluihin langennut. Minut on kasvatettu niin rehelliseksi, että vanhemmilta jos ne taidot ovat puuttuneet, niin minuun rehellisyys on sitten iskostettu. Kuitenkin inhoan tuota mennyttä juovaa itseäni, mitä kaikkea se on tehnyt, vieraiden miesten kanssa. Menee varmaan aikaa antaa anteeksi itselleen.
Olenpa muutaman kerran (4) ollut todella rakastunutkin. Ei varmaan yllätä, että jokainen heistä oli parisuhteessa, yhtä lukuunottamatta. Omaksi puolustuksekseni voin sanoa, että 3 heistä jätti kertomatta asiasta. Neljännen kohdalla en tainnut välittää asiasta. Ehkä tunteiden tasolla rakastuminen tapahtuukin just silloin kun siihen ei ole aihetta. Se on pakokeino vastuusta. Oikeasti ajattelen vakaiden suhteiden alkavan aivan eri tavalla. Mutta nämä kokemukset ovat saaneet omaa itsetuntoani alas. Aivan kuin en muuta voisi saavuttaa tai parempaa saada. Olen ottanut vastuuta jostain, joka ei ole ollut minun hallinnassani eli toisen ihmisen käytöksestä. Mikä ei ole ihmeellistä tällä taustalla, jossa olen kasvanut ottamaan vastuuta omasta isästäni ja hänen juomisestaan. Uuvuttanut itseni muiden ongelmilla, jo aivan lapsesta lähtien.
Nykyään sinkkuna eläminen onkin itselleni vapautta, joka antaa minulle sen tunteen, että elän parasta aikaa naisena. Minulla ei ole tarvetta pyöritellä suhteita suuntaan tai toiseen, yrittää väkisin tutustua keneenkään eikä kulkea treffeillä. Ehkä tässä iässä jo voi sanoa, että jos tämä minulle itselleni sopii, niin nyt jo saan elää omaa polkuani sinkkuna eikä asia hävetä yhtään. Joskus nuorenahan se alkoi se vanhapiika pelottelu tai irvailu. Kyllä maailma on muuttunut. Nyt tämä minut juomaan houkutellut kaverini, joka vuosien ajan muistutti minua sinkkuudestani ja miehen tarpeestani, kuinka minullakin tulisi olla mies, pettää nyt omaa miestään ja elää kaksoiselämää. Sama nainen tekee minulle ilkeitä huomautteluja esimerkiksi painostani. Olenkin miettinyt tajuaakohan hän ollenkaan arvostaa ympärillään olevia ihmisiä. Käytöksen perusteella voi olla, että tuollainen ihminen, joka ei pidä sovitusta kiinni ja laukoo suustaan mitä tahansa ja tekee mitä tahansa, voi karkoittaa ihmisiä kauemmas. Ainakin itse olen jotenkin varuillani, koska en halua jälleen ratketa tai lähteä mukautumaan siihen, että jonkun toisen mielestä minun tulisi juoda. Ymmärrän kuitenkin häntäkin. Hän elää tällä hetkellä sitä aikaa, minkä itsekin olen kokenut.
Nyt juhlitaan pyöreitä, eli 40 päivää raittiina. Olen tosi onnellinen tästä uudesta alusta. Se on mahdollistanut minulle jo nyt monia asioita.
42 päivää raittiina ja ne todella voimakkaat ääripään kokemukset esim. häpeästä ovat hävinneet kuin tuhka tuuleen. Olo on tasainen.
Töissä käydään ja harrastellaan. En kaipaile alkoholia. 42 päivän aikana, olen juonut 2 alkoholitonta olutta eri kertoina yhden kerrallaan. Hyvä korvike niissä hetkissä.
Omia vanhempia ajattelen suht lempeästi. He eivät ole täydellisiä, mutta näin aikuisena pystyn jättämään virheet taakse. Tätä edellytti se osin ankarakin pohdinta. Tärkeintä oli ettei alkanut omassa mielessä esittämään kulissia vaan rikkoi ne mielikuvat, kun ne eivät vastanneet omia kokemuksia. Ne olivat äidin minulle kertomia asioita, joita pidin totena, koska äiti pääsi minun elämässä auktoriteetin asemaan, ehkä liian ankaraan, jos henkistä puolta ajattelee. Nyt pystyn suhtautumaan häneen kuin aikuiseen. Kaksi aikuista vastakkain ja kun hän ei juo tai ole veemäinen minua kohtaan, niin meillä on asialliset välit. Osaa hän olla hyvin ystävällinenkin ja kompensoida sillä tätä koettua toista puolta. Koen, että olen saanut elämääni paremmat eväät ja lähtökohdat kuin vanhempani tai isovanhempani saivat omassa lapsuudessaan. Osittain he toistavat opittua perintöä hyvässä ja pahassa.
Kyllähän tuollainen ylempänä kuvaamasi ystävyys aika toksiselta vaikuttaa. Hyvä että olet varovainen. Hukkuva vetää usein muita mukanaan.
Miesasiasta, näin miehenä ja ennen vanhaan jonkin verran ravintoloissa käyneenä luulen, että ravintoloissa ei useinkaan tapaa niitä kilttejä, kivoja ja hyvin aikein liikkeellä olevia miehiä eikä naisia. He ovat muualla. Jollain tapaa baariväessä korostuu jonkinlaiset elämänhallintaongelmat ja tietynlaiset tyypit. On varmasti parempi olla sinkkuna kuin vaarallisen myrkyllisessä ympäristössä. Toki sitten se, että ei se kiva ole olla täysin yksinkään – varsinkaan loppuelämää. Mutta jos viihtyy yksin, niin onhan elämä mukavaa, kun voi tosiaan mennä omaa polkua minne haluaa.
Mistä sitten hyvää seuraa löytää, jos sellaista kaipaa? Siinäpä kysymys. Näin nelikymppisenä tuntuu, että muilla omanikäisillä ihmisillä yleensäkin on jo perhe tai sitten he ovat jollain tapaa vähän syrjäytyneitä tai syöksymässä sinne samaan, minne minäkin olin syöksymässä. Toki vähän kärjistäen tämä mutta kuitenkin. On jo hankalaa löytää ystävää esim. salille, kun kaikki tuntuu elävän ruuhkavuosiaan. Baarin saattaisi kyllä löytää seuraa.
Pysy valitsemallasi tiellä. Tosi hienoa että olo on tasainen. Tasaisuus tuo turvaa.
Hei Unelmaparemmastaelämästä! Sama ajatus minulla. Seuraa ei ole helppo löytää. Ja sinkkuina on paljon henkilöitä, joilla on epärealistiset toiveet tai eroavat perheelliset etsivät uusioperhettä.
Näin on kuitenkin hyvä. Minulla ei ole ollut paineita pariutua enää vuosiin, joten sikäli olen tyytyväinen. Eikä läheisyyttäkään enää kaipaa. Olen päässyt sellaiseen mukavaan olotilaan ja nyt kun olen pystynyt olemaan myös raittiina, niin hienoa aikaa tämä on.
Kaveristani vielä. Hän houkuttelee kovasti juomiseen. En kyllä ole suostunut. En tee enää samaa virhettä kuin silloin, kun ratkesin. Olen ajoittain tuntenut ratkeamisestani vihaa kaveriani kohtaan, koska hän psyykkasi minua pitkään ratkeamistani kohti luomalla juomista kohtaan myönteisen ilmapiirin ja kyseenalaistamalla sen, että minulla on mitään ongelmaa. Minusta se oli todella tavoitteellista toimintaa pitkään häneltä, saada minut juomaan. Ja olen kysynyt mielessäni, millainen kaveri toimii tuolla tavalla. Olen päässyt onneksi katkeruudesta irti, ajatellut kaveriani myötätunnolla, erehtyvänä ihmisenä, koska hän on kai alkoholisoitumassa itse ja toimii sen mukaan. Hänen toimintapansa ovat myrkylliset siltä osin. Hän ei ole kovin luotettava kaveri ja sen kun tietää, niin on helpompi itse olla varovaisempi hänen suhteensa, eikä antaa ystävyydelle liikaa. Hän on tottunut siihen, että olen se bilehile, joka juo kaikista eniten ja sekoilee. Hän näemmä kaipaa sitä ihmistä ystäväkseen ja tekee kaikkensa, jotta saa minut sellaisena elämäänsä. Kyllä joka kerrasta oppii ja raittius alkaa elämäntapana kantamaan. Jos en kelpaa hänen ystäväkseen ilman viinin ja siiderin huuruisia iltoja, niin silloin ystävyys jää taakse luonnollisesti. Näin se on ilmeisesti monilla mennyt täällä. Onhan se vaikeaa aina olla suojaamassa itseään houkuttelulta juomiseen ja sitten katsoa pettynyttä naamaa, jos painostus ei tehoa. Jotenkin outoa käytöstä. Muokkaus → Itseasiassa nyt just tuli mieleeni kirkas hetki, jolloin kaverini mainitsi erään keskustelun yhteydessä, monta kuukautta ennen kuin alkoi houkuttelevan minua juomaan, seuraavaa: “Jos juot, sinulla lähtee se homma käsistä ja saattaa mennä aivan hurlumhei monta kuukautta.” Hän on siis todella tietoinen siitä. Sanattomaksi vetää.
46 päivää raittiina ollessani ajattelen näin. Tulevat kompastuskivet kierrän, tekemällä omien tunteiden mukaan. Mutta kyllähän sen näkee, että alkoholi vie. Alkoholi puhuu tavallaan kaverini ohi. Seuraksi kelpaa vaikka kuka, jos juomaan pitää päästä. Se on sitä hulluutta, kun alkoholi määrää. Vaikka houkuttelemaan minut juomaan, itsekkäistä syistä. On jotenkin sanaton fiilis. Muistan itsekin, mikä hulluus minut sai lähtemään kauppaan 20:45 hakemaan ilta-/yöjuomat. Ja klo 9:00 aamujuomat. Minä, järkevä ihminen.
Mutta joka tapauksessa oma suunta on kompassissa. Näin mennään eteenpäin. Ihanaa raitista päivää kaikille ja sinulle Unelmaparemmastaelämästä, sinkkukaverilleni! Katsos nyt, onhan meitä sinkkujakin täällä. Siitä saadaan olla ylpeitä, että ollaan raittiina. Päivät voi suunnitella sen maltillisuuden kautta, kun pystyy toimimaan mielekkäällä tavalla, ohjaamaan toimintaansa ja nauttimaan ympärillä olevista asioista ja kokemaan aitoja tunteita. Voidaan myös unelmoida ja tehdä tekoja niitä kohti.
Päivä 47. Lueskelin vanhoja tekstejäni ketjussa. Minua on kalvanut lapsesta lähtien sellainen outo tunne, ettei minulla ei ole oikeutta tunteisiini, vaan minun tulee peilata tunteeni yhteisöön, jossa elän ja mukautua iloiseksi tai surulliseksi sen mukaisesti.
Tottakai oma perhe on ollut itselle se tärkein, vaikka se olisi millainen, se on kuitenkin oma perhe hyvine ja huonoine puolineen. En vaihtaisi lapsuudenperhettä toiseen, koska hyvinhän mulla on mennyt, vaikka vaikeaakin on ollut. Sitkeys on katajan!
Tänään tunteita. Alakuloisuus. Masentuneisuus. Levon tarve. Lepo ei virkistä. Syksy. Kulkeminen kohti talvea. Pieni puuhastelu arjen askareissa ja mielekäs tekeminen rauhoittaa sykkyyteen vaipuvaa ja herkästi tuntevaa mieltä.
Raittius ei tunnu miltään. Tiedän, että näin on kuitenkin hyvä.
Kahvi. Toinen kuppi kahvia.
Ystäväni olivat selvästi päättäneet, että raittiuteni päättyy, koska he tulivat kylään ja laittoivat siiderin minun nenän alle. “Me tarjotaan!” Kieltäydyin juomasta, kieltäydyin baarista. Seurasin kuitenkin juomista edessäni jonkin aikaa.
Tässä ketjussa olen käsitellyt paljon teemaa, jossa ystävä käyttäytyy minua juomaan houkuttelevana voimakkaana hahmona ja miellytän häntä aloittamalla juomisen. Näin on tapahtunut vuosien ajan, kuten sama henkilö oli eilenkin päätoimijana siinä, että ratkean juomaan. Hän näyttäytyy tässä tarinassa ensimmäistä kertaa käärmeenä, joka houkuttelee minut elämään omien pyrkimysteni vastaisesti. En ole ymmärtänyt tämän toiminnan merkitystä. Olen vain syyttänyt itseäni, kun olen ratkennut. Hänellä on ollut valtava merkitys asiassa. Tällä hetkellä olen yksinäisempi ihminen kuin vuosiin ja samalla tehnyt itselleni ensimmäinen kerta oikean teon, joka on kummunnut omista tunteistani.
Hei. Liekö sattumaa olenkaan vaan mikä lie käski minua avaamaan plinkin ja lukemaan. Kiitos hyvistä kirjoituksista. Näistä on ollut apua, siis useammassa ketjussa, minulle tässä elämän vaiheessa eron jälkeen.
Siis yksinäisyyttähän minä poden. Totuin pitkässä liitossa että toinen ihminen on samassa huushollissa. Jutella, nukkua ja lähteä reissuun tai vain pelata korttia tms. Kaipaan aivan mahdottomasti kumppania. Mutta mutta… en ole uskaltanut alkaa seurustella, vielä, en tiedä koska.
Olen minäkin nyt käynyt läpi elämääni, miettinyt kaikenlaista, ja pelännyt että toistanko samoja virheitä. Mutta en toista. Rukoilen Korkeampaa auttamaan kun en itse välillä osaa toimia. Ja kas kummaa, vastauksia tulee toisten ihmisten kautta tai luen jotain joka avaa solmuja minussa.
Minullakin oli naiskaveri joka käytös alkoi minua huolettaa, jokin vain ahdisti niin kovasti että pyysin, ettei niin paljoa olla tekemisissä. Koska olen liian herkässä olotilassa ja saatan ehkä alkaa samaistumaan hänen juttuihinsa. ja sitä en tahdo. Myös on naisia ympärillä jotka ovat asuneet vuosia yksin ja kehuvat kovasti kuinka se on ihanaa ja hieman kuin moittivat miksen ole onnellinen kun olen vapaa? Vapaa? Minähän olin naimisissakin ihan vapaa, en koskaan kokenut että olisin vanki.
Nyt olen miettinyt, että en halua tehdä sitä virhettä, että alan vain jonkun kanssa olemaan joka on mukava. vai onko sitä rakkautta enää jaossa minulle. En tiedä. Ikää tulee ja ehkei sitä enää rakastu, ihastu.
Minulla oli täysin raitis mies ja en usko että uskallan alkaa sellaisen kanssa joka juo. Onneksi ystäväni eivät juopottele. Ottavat joskus lasillisen jossain tilaisuudessa, muttei muuta. Vuosien raittiuden myötä on ystävät vaihtuneet. Tai oikeastaan juopottelu-kaverit jäi melkein heti kun raitistuin, ja ei niitä ollut kuin pari ihmistä joiden kanssa join. Aika suppea on minun ystäväpiiri ollut aina.
Pitää vain mennä eteenpäin päivä kerrallaan eikä ajatella etten koskaan löydä kumppania elämääni. Tehdä jotain mukavaa, menen vaikka sienimetsään kävelemään…
Raitista jatkoa kaikille!
Tuo oli todella ilkeää ja pahantahtoista. 
Todellisessa ystävyydessä tahtoo toiselle hyvää ja haluaa tukea ystäväänsä tämän omissa pyrkimyksissä. Itse koin aika surullisenakin jonkinlaisen silmieni avautumisen raitistuttuani joidenkin ihmisten suhteen. Minulla oli ollut vain tietynlainen välinearvo juomaseurana tai apuna eri asioissa, mutta toivoessani tukea raittiuteen tai vastavuoroisuutta siihen ihmissuhteeseen, en tullut lainkaan kuulluksi.
Oma äitikin oli suuri pettymys. Hän oli tietoinen ongelmistani alkoholin suhteen jossain määrin ja yrityksistäni lopettaa, vaikken hänen nähtensä tai vanhempinen kodissa ole juurikaan juonut. Joskus isän ja sisarusten kanssa kesälomalla tai jouluna. Niin, siis kun lopetin juomisen, äiti alkoi korostetun usein puhua alkoholista… pyöritellä jotain lahjaviinapulloja kysellen mihinkähän nämä laittaisi, kun ei hukkaankaan viitsisi heittää tai suunnitella kuinka mukavaa on ottaa jotain hyvää viiniä ruuan kanssa.
Yhdessä ystävyyssuhtessa havahduin, että koko suhde perustuu jonkinlaiselle minun pilkkaamiselle… Osallistuin siihen itsekin ja laskin leikkiä puutteistani ja ongelmistani. Oikeastaan se oli todella ilkeää ja osani oli olla se huono, jonka rinnalla ystäväni kokee itsensä paremmaksi. Itseensä kohdistuvaa leikinlaskua tämä ihminen ei kestänyt lainkaan ja asian puheeksiottamisesta hän suuttui. Kaikenhan piti muutenkin mennä sillä tavalla kun hän tahtoi ja jotenkin se oli joskus minullekin ok.
Miksi moiseen havahtuu vasta raitistuttuaan? Ehkä se pahantahtoinen sabotointi jotenkin yltyy. Oma onnistuminen on uhka, ehkä toinen tuntee kateutta tai ihmissuhteen dynamiikka muuttuu ja sitä yritetään paulauttaa takaisin ennalleen.
Minäkin viihdyn yksinkin, toisaalta kumppanikin voisi olla kiva. Ihminen taitaa vanhetessaaan muuttua jotenkin jäykemmäksi, siis vähemmän sopeutuvaksi, niin mietin välillä haluanko enää edes voimia vievään kompromissien tekemiseen ja pohdintaan missä pitäiis joustaa ja missä ei.Ei minulla ole siitä ollut tarpeeksi ymmärrystä ennenkään. Ehkä rajojani on rikottu niin paljon, etten enää usko voivani asua kenenkään kanssa. Haluan oven ja lukon itseni ja muiden väliin. Sen paremmin lapsuudenkodissani kuin avioliitossani en edes pyytämällä saanut rauhaa nukkua tai rauhaa heräillä hiljaisuudessa. Läheiset ihmiset ovat ajatelleet, että heidän tarpeensa ajaa aina minun tarpeideni ohi, minut voi repiä sairaanakin ylös täyttämään niitä. Koska siihen kasvoin, en osannut käytäntöä edes kyseenalaistaa.
Mutta, eihän sitä tiedä, josko joskus vielä rakastuisin ja asiat menisivät vähän toisin. Yksinkin on hyvä. Ja onhan koira elävä ja lämpöinen nukkumakaveri.
Joka tapauksessa ajattelen, että raitistuminen käynnistää usein paljon isomman muutoksen elämässä kuin mitä alunperin kuvittelee.
Onnea kertyneistä ja kertyvistä raittiista päivistä, Lempeä Kettu!
Huomenta. Kait se on kun raitistuu niin havahtuu siihen miten itseä kohdellaan, miten itse itseään kohtelee, mihin alistuu. Minäkin kun raitistuin asuin yksin ja päätin etten ikinä päästä ketään enää kotiini, tänne ei kukaan tule rähisemään. Siis erosin silloin alkoholisti puolisosta. Mutta kun aikaa kului ja muutuin niin sitten uskalsin alkaa seurustelemaan ja muuttaa yhteen. Eikä se tuntunut ollenkaan huonolta asialta. Päinvastoin, ihmettelin miten erilaista oli elää raittiin ihmisen kanssa, raitista elämää. Olen kiitollinen noista vuosista, koska ne antoivat minulle varmuuden etten ole epäkelpo ja huono, vaan osaan olla parisuhteessa. Ihana juttu. Vaikka se päättyikin niin silti koen ettei yhdessä asuminen jonkun kanssa ole ollenkaan pois suljettu. Muttei enää juovan ihmisen kanssa.
Sitten toinen juttu josta haluan kertoa, alussa pidin sukulaisiin hieman etäisyyttä. Myöhemmin sitten tajusin, ettei muiden ihmisten tarvitse muuttua jos minä muutun. Eiväthän he ole alkoholisteja, eikä heidän tarvitse minun takia alkaa muuttamaan itseään. Se oli jännä huomata etten olut aiemmin tajunnut, etteivät muut ihmiset juokaan niin paljoa kuin minä, olin luullut että esim. ravintolassa ihmiset on humalassa (koska itse olin) ja kun menin selvinpäin ravintolaan niin kas kummaa ei siellä ollutkaan humalaisia, vain yksi tai kaksi oli selkeästi humalassa 
Minulla puhkesi paniikkihäiriöt ja valtava ujous kun raitistuin, no ne varmaan olivat olleet hoitamattomana alusta saakka. Menin terapiaan ja sellaisiin ryhmiin missä sain vertaistukea. Nyt en enää jännitä enkä koe paniikkikohtauksiakaan, paitsi normaali jännityshän kuuluu elämään.
Kaikkea hyvää ja ihanaa itsetutkistelua ja raittius on kuin pulpahtaisi pintaan jostain syvältä, elämää näkee kirkkaimmin silmin ja mielin!
Paljon kiitoksia viesteistänne Metsänpeitto ja Vieraammaksi54! On todella mahtava kuulla kokemuksianne ja saada kertoa omista mieltä painavista asioista. Yhtäkkiä huomaa, ettei ne painakaan. Osa asioista haihtuu kuin usva auringon noustessa.
Se on tosi, että huomaa asioita toisin. Häpeä ei kahlitse, mutta häpeän silti omaa toimintaani yhä joissain tilanteessa. Ajattelen silti, että no nyt en ainakaan käyttäydy niin. Saan siitä lohtua.
Ystäväni toiminta on kyllä paskamaista, mutta olen ajatellut, että onko se kulttuuri johon olemme kasvaneet just sellainen amerikkalainen “viinipullon kanssa kylään” -meininki ja juomista yhteisen hauskan varjolla? Ehkä nyt tosiaan olen rehellisempi ihminen myös muille. Aiemmin olenkin esittänyt, että kyllä maistuu ja onpa mahtava idea tuollainen.
Silloin en vielä ollut täysin tietoinen sairaudesta nimeltä alkoholismi.
Uskon, että ystävät jäävät elämääni siten kuin viihdymme vielä toistemme seurassa, mutta minä asetan rajat sille, mitä juon tai teen. Nyt se tuntuu niin selvältä. Alkoholi ei voi olla se ainoa yhdistävä tekijä.
Tänään 48 päivää raittiina.
Tuo kuulostaa todella hyvältä!
Jos on kohdellut itseään huonosti ja antanut muidenkin tehdä samaa, alussa riittää ihan se, että asettuu jämäkästi itsensä puolelle ja nostaa raittiuden vaalimisen ensimmäiselle sijalle. Muut prosessit sitten etenevät omaa tahtiaan. Rehellisyys on tosiana sitäkin, että kertoo mitä haluaa ja mitä ei halua, opettelee siihne, jos ennen ei ole oikein osannut.
Ihmiset kulkevat omia polkujaan ja käyvät eri vaiheita läpi eri aikaan. Joskus joku ihmissihde päättyy, joskus vain etäännytään ja löydetään takaisin myöhemmin. Raitistuminen on yksi murroskohta, samaa voi käydä, kun ystävyksistä joku saa lapsia tai sairastuu vakavasti; joidenkin kanssa etääntyy ja joidenkin kanssa voi lähentyä.
Ajattelen, että ihmissuhteissa ylipäätään toisen kuunteleminen ja kunnioittaminen ovat tärkeitä asioita… toisen tukeminen ja hyväntahtoisuus. On aika iso ero houkutteleeko masentunutta ystäväänsä lenkille tai kahville piristääkseen tätä vai houkutteleeko tai suorastaan painostaako alkoholongelmaista ystävää juomaan… varsinkin jos on nähnyt, mitä siitä seuraa.
Joissakin ihmissuhteissa tuollaiset asiat voi ottaa puheeksi ystävällisesti, joidenkin kanssa se ei auta. Siis tavallaan jos sanoo, että toivoo tukea raittiudelleen ja ehdottaa näkemistä kahvittelun tai lenkkeilyn merkeissä, ei tule kuulluksi kuitenkaan.
Sekinhän on totta, ettei kukaan ole ajatustenlukija, joten oma tahto pitäsi jotenkin saada sanottua. Minulla oli tässä suuria vaikeuksia ja se on oma osani siinä, että ylipäätään ajauduin tai suostuin olemaan epäterveissä ystävyys- tai parisuhteissa.
Jossain vaiheessa tuo patoutunut kiukku omalla kohdallani sitten purkautui todella ärhäkkänä oman reviirin puolustamisena ja suutuin suht pienestäkin painostamisesta suhteettoman paljon ennenkuin jonkinlainen tasapaino löytyi. Rajojaan voi puolustaa lempeän lujastikin.
Tuo juttu minua häiritsee todella paljon. Huomaan, että hän ei olekaan aivan niin vilpitön ihminen kuin olen ajatellut. Ehkä kateus? Pahansuopaisuus? Puhdas ajattelemattomuus? Joku hänen oma oikkunsa painostaa ihmistä juomaan, joka on uskoutunut hänelle ongelmasta?
Tämä maailma on muutenkin raskas. Koen tämän maailman julmana paikkana. Ihmisten pahuus ja julmuus. En voi sietää sitä, että pahuus näkyy jo lapsissa ja esimerkiksi viattomia eläimiä kohdellaan väkivaltaisesti. Ja aikuiset myös. Se ihmisten pahuus ja ne sietämättömät uutiset toimivat usein minulla juomiseen ajavana asiana. En vain kestä selvinpäin asioita, joita tapahtuu. Koen empaattisesti hädän ja tuskan. Tunnen surua kaikkien viattomasti kärsivien puolesta. Ja vihaa tekijöitä kohtaan. Myös roskaamisen otan todella raskaasti. Ja meillä piti olla maailman laadukkainta varhaiskasvatusta, jonka piti kompensoida kaiketi sitä, että kaikille ei ole kotona opetettu perusasioita, kuinka kohdellaan ympäristöä jne. monia muita etiikkaan kuuluvia asioita.
Tämä on yksi suurin tekijä mikä saa minut juomaan. Se ahdistus tulee niin voimakkaana niskaan, enkä hallitse niin suuria tunteita, jotenkin en tule niiden kanssa toimeen. Jo lapsesta asti olen nähnyt maailman pahuuden uutisten kautta, eläinkuljetukset EU-maiden välillä, rikollisuuden, nähnyt mitä kouluissa tapahtuu, mitä lapset tekevät toisilleen, ja suuret tunteet ovat jääneet jotenkin purkamatta. Mutta sitä teen nyt, opettelen sietämään tunteita ollessani raitis, koska muuten tuhoan itseni, jos pakenen alkoholiin, enkä voi tehdä hyviä tekoja ja vaikuttaa asioihin.
Hei Katajainen kettu ja muut.
Nauroin aikaisemmin kirjoittamallesi sanavalinnalle hurlumhei, mutta ei ole mukavaa, jos toinen ongelman tiedostaessaankin houkuttelee juomaan; sinua pitäisi kuitenkin auttaa olemaan juomatta. Onko sinulla sellaista ystävää, joka tietää ongelmastasi, ollen sellainen, joka tiukan paikan tullen pyytää sinua vaikka kahville tai vaikka elokuvia katsomaan, tai jotakuta, jonka kanssa voi puhua puhelimessa? Siinä mielessä on hyvä olla yksin, stressitasot pysyy matalina. Pidän yksinoloa välivaiheena. En usko, että yksinolo on pidemmän päälle hyvästä. Syrjäydyn muilla tapaa vaan.
Tämä maailma on tosi raskas. On vaikeaa olla selvänä kun lukee ja näkee kaikkea mitä on meneillään. Olen huomannut, että ajatustesi puolesta voisit olla kadonnut kaksoseni. Eli et ole yksin ajatuksiesi, vaikeuksiesikaan kanssa. Muista se. Ja minun lisäksi täällä on varmaan kymmeniä samoin tuntevia ja ajattelevia.
Juominen ei vaan auta mitään, mihinkään. Sen olen huomannut. Pysytään siis raittiina.
Voi Lempeä kettu, minulla on niin tuota samaa! Alkoholilla puudutettuna nuo kaikki oli helpompi kestää… sai jonkinlaisen kelmun itsensä ja maailman väliin
Olen “joutunut” juomaan yhdenkin kerran kun näin siipirikon naakan, se oli ehkä osunut konkun polkupyörän pinnoihin ja kun jäin pohtimaan sen auttamista, se pakeni ajoradalle ja jäi auton alle. Syöksyin lähimmän kaupan ovesta sisään ja lääkitsemään itseäni ainoalla keinolla, jonka osasin.
Viime aikoina ahdistusta on tuonut kuvat sairaista ketuista tarhoilla, enkä voi käsittää eri lajien kohtelun eroa. Ketun on lupa antaa krsiä ilman hoitoa, koiran kohdalla moinen toisi tuomion eläinsuojelurikoksesta.
Noita tunteita on vaikeaa sietää. Ehkä noiden asioiden ajattelua kannattaa rajoittaa, etteivät ne syö liikaa omaa hyvinvointia… yritän itse tehdä sen minkä pystyn kuten lahjoittaa rahaa, allekirjoittaa kansalaisaloitteita, auttaa eläimiä lähiympäristössä, kuten tuo kesäinen juottopaikka ja olen tehnyt eläinsuojeluilmoituksia parista huonosti hoidetusta koirasta.
Välillä siirrän ajatuksia tietoisesti mukavampiin… ihmiset pyrkivät kuitenkin auttamaankin eläimiä. Suomessakin on eläinten turvakoti/vanhainkoti.
Jos eläinlääkärikulut eivät olisi niin jäätäviä, ottaisin mieluusti koiran kaveriksi koira-tai kissavanhuksia viettämään leppoisaa loppuelämää.
Tunteita tulee ja menee, eikä niitä oikein kannata juomalla tai syömällä tai muillakaan riippuvuuksilla paeta tai sulloa piiloon. Ehkä itse yritän hyväksyä olon ja tunteen, ja jos se ei meinaa hellittää, vähän tuuppia sitä pois… käydä ulkona, katsoa jotain areenasta tai kääntää ajatuksia positiivisempiin. Tulla saa vapaasti, mutta ihan asumaan ei. 
vihan ja raivon kanssa minulla on ollut viime aikoina vähän hankalaa… se olisi hyvä saada valjastettua polttoaineeksi johonkin hyvään… oikealla tavalla omien rajojen turvaamiseen tai johonkin ponnistukseen.
Kiitos tuestanne Metsänpeitto ja UnelmaParemmastaElämästä. Arvostan kirjoituksianne ja sitä, että avasitte herkkiä ja kauniita sielujanne. Se auttoi minua pahimman tuskan yli. Koen sitä harva se päivä, mutta opettelen olemaan juomatta tuskaiseen olooni.
Viikkoa vailla 2 kk täynnä raitista elämää. Alkoholittoman ostin eilen, koska näin kuolleen siilinpoikasen moottoritiellä. Minulle tuli siitä todella paha mieli ja sitä ennen työasiat olivat raskauttaneet mieleni väsyksiin.
Nukahdin vaatteet päälle ja nukuin aamuun asti ennen kuin olin ehtinyt avata alkoholitonta. Nyt se katselee tuolta jääkaapista, mutta ei tee mieli oluen makua.
Yritetään rakkaat kanssakulkijat jaksaa uupumatta taakan alle. Pidetään huolta.
Niin se vaan kohta 2 kuukautta sinulla on hurahtanut. Onnea saavutuksesta. En tiedä ikääsi, mutta itse olen huomannut, että näin hieman päälle nelikymppisenä aika on alkanut menemään nopeasti, joten selviä päiviäkin kertyy kovaan tahtiin. Jotain hyvää iästä… Lisäksi kun on vähän huono muisti, niin enää ei edes muista, että voisi haluta juoda.
Kurja juttu tuo siili. Itseänikin surettaa nähdä kuolleita eläimiä. Surettaa sekin, kun ihmisten suhtautuminen eläviin olentoihin on niin kovin kylmä. Kauhean usein joutuu sulkemaan silmät ja korvat, kun ei jaksa maailmaa. Juominen ei asiassa auta. Tätä itsellenikin muistuttelen.
Jaksamista syksyyn. Ei uuvuta.
Jaksamista minun puolestani kaikille syksyyn. Kesä on takanapäin ja toivottavasti lämpimiä ilmoja olisi vielä monia ennen talvea.
Olen kirjoittanut aiemmin ystävästäni. Olen miettinyt asioita ja tajunnut, ettei hän ole oikea ystävä. Miten olenkin voinut kuvitella, että tämä ihminen on aito ja välittävä, jos hän jatkuvasti yrittää saada minua juomaan. Tuntuu kuin monen vuoden petos olisi ratkennut ja kuinka minua olisi huijattu, jotta ystäväni saisi nostaa itseään paremmaksi ihmiseksi epäonnistuvan ihmisen rinnalla. Ja siksi niin usein se ihmeellisen voimakas ahdistus hänen seurassaan. Viime aikoina monet ilkeät huomauttelut painostani ja vaatteistani avasivat silmäni näkemään tilanteen, eikä vähiten se, että alkoholistin luo viedään viinaa, että juo.
