UnelmaParemmastaElämästä, se on valitettavasti totta, että kun alkoholisti huiputtaa itsensä tekemään asioita, jotta saa juoda, lopulta juominen tulee pääasiaksi ja se muu tekeminen jää.
Tätä vihaan itsekin eniten omassa alkoholismissa, kuinka aaltoilevaa muu tekeminen on silloin. Juomisesta tulee tosi lannistunut olo.
Tänään 6 päivää raittiina. Jee!!! 
Tänään saan kirjoittaa, että 7 päivä raittiina! Mikä mahtava saavutus!
Elämäni on avautunut uudella tavalla. Raitistumisen ekat 3 päivää olivat vaikeampia. Nyt on parempi fiilis, mutta silti, en koe olevani täysin toipunut n. 3 kk juomisesta. Se on ollut rankkaa puuhaa.
Päällimäisenä tavoite tähänkin päivään, ettei tarvitsi juoda enää. Olen sisäistänyt jälleen oman alkoholismini. Sairaudentunne olikin hetki ennen ratkeamistani ja sen jälkeiset juomiskuukaudet poissa.
Lintuanna kirjoitti omassa ketjussaan häpeästä. Minä olen myös elänyt nuoruuteni ja varhaisaikuisuuteni häpeän kanssa.
Häpeä heräsi jo aivan kasvatuksesta. Äitini lempisana, jos jotain oli puhuttu hänen mielen vastaisesti: “Häpeä.” Tai “Häpeä, mitä puhut.” Tai orastavissa miessuhteissa: “Ei kukaan kiinnostu tuollaisesta.” Eli kukaan mies ei kiinnostu minusta, jos en tee, kuten äiti neuvoo. Yksi äitini lause: “Sinua saa hävetä.” Myös yksi tulee mieleeni: “Mitähän muutkin ajattelevat.”
Ei mikään kovin helppo kasvualusta nuorelle elämänsä keväässä olevalle naiselle. Enhän pitänyt itseäni edes kauniina. Se harmittaa näin jälkeenpäin, kun itsetunto on kunnossa, että kuinka negatiivisesti sitä suhtautuikaan itseensä ja omiin mahdollisuuksiinsa silloin nuorena. Elämässä on kuitenkin ollut myös valtavasti hyvää. Nämä kokemukset ovat niitä nurjia, jotka täytyy myös käsitellä vapautuakseen tarpeesta juoda omaan tunnetyhjiöönsä.
Välit kun oli niin etäiset nuorena, äitini ei tiedä mitään elämäni synkimmistä hetkistä. Siitä, mitä olen kokenut esimerkiksi miesten taholta. Kaiketi pelkäsin, että hän kääntäisi minulle selkänsä, koska mikään luottamuksellinen juttelu ei ollut luontevaa. Olen omaksunut hyvin vahvan “minä pärjään yksin” -asenteen. Aikuisiällä olen puhunut rohkeammin esimerkiksi läheisen miehen tekemästä seksuaalisesta häirinnästä ja äitini valitettavasti käänsi minulle selkänsä ja piti miehen puolta. Vieläkin asia nousee äidilleni kummastuksena, miksi en ole minua lähennelleen miehen kanssa tekemisissä. Enää se ei liikuta minua, mutta joskus tuntui tosi pahalta, jäädä ilman tukea.
Ehkä hänen kyvyttömyytensä kohdata omia tunteitaan, on aiheuttanut häneen tuon ominaisuuden olla kyvytön myötäelämään oman lapsen kokemusmaailmaa. Ehkä hän kantaa sisällään jotakin niin hirveää, jonka vuoksi hänestä tuli kylmä ja etäinen. Hyvinä hetkinä todella mukava seuraihminen ja huumorintajuinen, mutta valitettavasti se puoli näkyy hänestä omalle perheelle todella harvoin. Sen hyvän puolen näkevät enimmäkseen aina vieraat ihmiset.
Varhaislapsuus on niin tärkeää aikaa ihmisen kehittymiselle. Surullisia tarinoita on paljon.
Itse kasvoin perheessä, jossa isä oli narsisti. Se sukupolvissa kulkeva trauma katkesi minuun. Mun lapset eivät ole nähneet taikka kokeneet väkivaltaa.
Tai mistä minä tiedän, äidin alkoholikäyttö voi olla henkiseen väkivaltaan rinnastettava asia? Lapsi kokee, ettei äiti välitä?
Minä vain, kirjoitit sukupolven yli menevästä traumasta. Se juuri. Sitähän tässä kannetaan mukana. Tiedä vaikka vuosisatojen tai jopa tuhansien yli. En mene nyt yksityiskohtiin, kun on jo niin myöhä, mutta kirjoitan tästä aiheesta ehkä myöhemmin lisää. On jo myöhä ja olen aika väsynyt. On aina ikävä kuulla kaltoinkohtelusta. Joskus elämäni yksi suuri tabu oli se, että myös minua on lyöty lapsuudessani. En ole koskaan oikein halunnut siitä kirjoittaa.
Häpeästä minulla olisi paljon kirjoitettavaa, tunnistan, että häpeä on joka päivä läsnä elämässäni jossain muodossa. Häpeän myös paitsi itseäni, myös muita ihmisiä, jos he käyttäytyvät mielestäni nolosti. Häpeä ei liity välttämättä alkoholiin, vaan myös muihin asioihin, kun olen selvinpäin. Joskus häpeä kahlehti minua. Nyt se on sellaisena inhottavana piikkinä, joka estää aitoa iloa ja yhteyttä muihin ihmisiin. Ahdistun, kun alan häpeämään muiden seurassa, esimerkiksi sanomisiani. “Miksi sanoin niin…?” Tällöin tulkitsen myös muita ihmisiä itsestäni käsin. “He tekivät siksi niin, koska minä…” ja sitten vellon kovassa häpeässä jonkin aikaa, kunnes saan sen hieman laimentumaan ja pystyn taas suhteuttamaan sen kokonaisuuteen. En tiedä onko normaalia hävetä niin paljoa kaikkea.
On tämä alkoholistin tunne-elämä hienoa.
Tänään 9 päivää raittiina.
Lempeä kettu, meillä on hyvin samankaltaisia kokemuksia! Voimia sinulle. 
Myös minua kasvatettiin häpeällä ja äitini on myötätunnoton. Hänen isänsä oli sodassa, joten myös meillä ylisukupolvista traumaa. Nuorena aikuisena uusi poikaystäväni pahoinpiteli minut ja äitini sanoi vain, että “sinä osaatkin olla ärsyttävä”. Hänkin siis asettui miehen puolelle ja piti väkivaltaa minun syynä. Ehkä siis ymmärrän jotain mitä olet kokenut. Satuttavia kokemuksia meillä.
Mitä taas nykyelämääni tulee, myös minulla häpeä näyttäytyy noin. Mietin miksi menin tekemään x ja häpeän valtavasti. Nykyään aina joskus mietin, että todennäköisesti turhaan; ei muut ihmiset välttämättä kiinnitä edes huomiota saati jää miettimään minun tekojani, ainakaan mitenkään paljon. Häpeäkasvatuksen takia minulla on mm. lähes alituinen pelko tulla arvostelluksi.
Minulla on ollut päiväkirja pelkästään häpeän käsittelyä varten. Se on jo täynnä, tarvitsisin kai uuden.
Onnittelut 9.päivästä, hieno juttu!
Jälkikäteiset pohdinnat siitä mitä on sanonut missäkin tilanteessa liittyvät myös erityisherkkyyteen. Jotenkin uskon, että tiedätte, mutta erityisherkkyyshän on synnynnäinen asia, jota varmaan myös elämänkokemukset muokkaavat; ikään kuin virittävät sitä joko herkemmäksi värähtelyille tai sitten kestämään paremmin. Alkoholi vaikuttanee tuohon saaden arat asiat vieläkin aristavimmiksi. Taitaa olla niin, että erityisherkille addiktio kehittyy helpommin. Onhan alkoholilla turruttava vaikutus. Nousuhumalan ajan sitä tuntee itsensä vahvaksi. Tuntemani erityisherkät ihmiset vaikuttavat ihastuttavan empaattisilta ja lämpimiltä. Tässä kylmässä maailmassa empaattisuus ja kilttiys on vaarallistakin. Minä näen erityisherkkyyden kuitenkin hyvänä ja kauniina ominaisuutena. Usein tätä kauneutta ja kilttiyttä käytetään vallan välineen. Se on kamalaa.
Vaikka olen päässyt voitolle häpeäntunteistani, niin myötähäpeä kukkii edelleen vahvasti. Jossain määrin se jopa vaikuttaa lisääntyneen, ainakin tiettyjen ihmisen kohdalla. Luinko jostain, että häpeä on lähinnä uskomus. Epätosi asia, lopulta. Yleensä se on vain omassa päässä oleva juttu. Näin minä olen itselleni sanonut, kun huomaan, että häpeäntunne alkaa nostamaan päätään.
Lempeä kettu, onneksi olkoon eilisestä yhdeksännestä raittiuspäivästä. Tänään sitten kakussa kymppi!
Hyvää viikonloppua kaikille!
Kiitos Lintuanna! Myös meillä äiti on höystänyt minun ärsyttävyyttäni, vittumaisuuttani, nostanut sen tapetille ja alleviivannut sitä. Joskus tuntuu, että ollessaan oikein ystävällinen, hän tekee sen jonkin sortin katumuksesta. Tosi kamalalta kuulostaa, mitä sinulle on sanottu. Häpeäkasvatusta todella ja myötätunnotonta, kuten minunkin kotona. Olen oikea itseni piiskaaja, etenkin jos mokaan. Mistäpä sitä itsemyötätuntoakaan ois oppinut.
Tänään muuten sattui sellainen juttu, että päätin hakea olutta. Olin oluthyllyllä jo. Ajattelin, että vaan pari. Sitten mietin,että eihän ne riitä mihinkään. Sillä hetkellä millään muulla ei ollut merkitystä, kunhan saan alkoholia. Siinä himossa ei ollut mitään järkeä! Se oli todella pelottavaa. Kuitenkin järkeilemällä valitsin oluthyllyn vieressä olevan ananaslimsan… järkeilin, että jos 10 ei riitä, miksi ottaa vähempää. En ottanut siis mitään muuta kuin limsan. Ei voi muuta sanoa kuin että huh kuinka lähellä oli ratkeaminen… 10 päivää raittiina.
Kiitos onnitteluista! Palaan vielä kirjoittamaan sinulle UnelmaParemmastaElämästä! Nyt silmät painuvat väkisin kiinni.
Unelma
Onneksi olkoon että selvisit yli pahan hetken. Niistä hetkistä voimistut. Näin ainakin itse koen.
Muistan oman “hetkeni” kun tuli aivan kamala olo että pitää saada jotain viinaa, kaljaa, mitä tahansa. Seisoin keittiössäni ja olotila oli kammottava ja ahdistava, (olin kait ollut jo jonkin aikaa raittiina) onneksi oli ryhmäkaverin numero ja soitin hänelle ja menin ryhmään. Heti kun olin soittanut, olotila helpotti ja kun olin päättänyt mennä ryhmäänkin niin sekin helpotti.
Tajuan nyt että voin käyttää tuota keinoa muuhunkin mikä ahdistaa, soitan kaverille niin tunnetila menee ohi.
Niin tai kirjoitan tänne, tulen kirjoittamaan tänne niin elämä on taas hieman helpompaa jatkaa.
Hyvää ja raitista lauantaita kaikille!
Hui, apua miten lähellä olet käynyt tuolla oluthyllyllä. Ihanaa, että selätit tilanteen. Itse asiassa en ole itse vieläkään ollut kahdeksaa kuukautta juomatta, kuten sinä olit viimeksi. Takanasi on siis jo tosi hienoja onnistumisia, miksei niitä olisi myös edessä. Hirveän iso ja lämmin tsemppihalaus!
Kiitos Elohiiri ja Vieraammaksi54 tuesta ja kannustuksesta! Olin eilen jo päättänyt retkahtaa. Siksi menin oluthyllylle. Minulla ei ollut muuta ajatusta sillä hetkellä kuin että tarvin alkoholia, nyt! Ne sietämättömät tunteet… ne huusivat minulle, JUO, JUO, JUO! Jotenkin järkeilin, että nyt on menossa 10. päivä ja jos ratkean niin mitä ihmettä olen taas tekemässä, jos alan taas juoda… sitten se järki voitti. Himo ei ole kadonnut. Nytkin tekee mieli juoda. Ihan helvetisti. Nimenomaan niihin ikäviin tunteisiin eli todella väärästä syystä. Ehkä tämä tunteisiin juominen vähitellen taas sammuu kun kuukausia kuluu (muistan viime raittiudesta) mutta tämä alku on tällaista. Niin oli viimeksikin. Puolen vuoden kohdalla helpotti, kunnes tapahtui se puolihuolimaton täysin typerä retkahdus. Ja siitä lähti juominen käyntiin.
Tätä on alkoholistin elämä.
Häpeää ja sietämättömiä tunteita. Taistelua juovan ja raittiin elämän välillä. Kamalasti menee energiaa. Olen ollut tänäänkin aivan väsynyt. Tämä ongelma kuluttaa ja syö ihmistä, etenkin näin alussa todella paljon, mutta tässä tätä tyytymättömyyttä ja pettymystä vaan siedetään. Ilman tunteiden turruttamista. Häpeää niellen ja nieleskellen.
Ahdistaa aivan kaikki tulevassa. Minulla on paljon työstettävänä omien tunteiden kanssa. Viimeksi kun raitistuin, ajattelin, että pelkkä raittiina olo riittää. En tehnyt tunteilleni mitään. Ahdistuspiikit olivat yhä muistuttelemassa tarpeesta juoda. Kunpa voisikin itseään avittaa. Tehdä raittiuden polun itselleen helpommaksi omia ajatuksia muuttamalla. Hyväksyä tunne-elämän sairaus, ymmärtää sitä ja elää hyvää elämää voimakkaan ahdistuksen sekä alati läsnäolevan häpeän kanssa. Porskuttaa eteenpäin siitä huolimatta, olla rohkea ja yrittää tehdä asioita ennakkoluulottomasti.
Tänään 11. raitis päivä.
Minua on sanottu herkäksi. Itse olen tätä puolta kovin vähän pohtinut tai tiedostanut omassa elämässäni, mutta tuo mitä kirjoitat, tuntuu tutulta.
Kiitos näistä. Levollista tekstiä, joka auttaa löytämään lohdullisuutta tähän hetkeen.
Kyllä, minuakin on monin tavoin huiputettu ja käytetty hyväksi nuorempana, kun aloitin elämäni aikuisena. Ja vielä myöhemminkin sitä on yritetty. Ehkä sekin on yksi syy olla ilman läheisempiä ihmissuhteita. Voimakas pelko, itsesuojelu.
Tein SADD testin. Sen mukaan alkoholiriippuvuuteni on vahvaa.
Tällä hetkellä antaisin mitä vaan, että saisin nousuhumalan tunteen. Se helpottaisi ahdistukseen, levottomuuteen, itkuisuuteen. Itkin kyllä vähän. Mahassa on sellainen tunne, paha olla. Ei oksetus, vaan sellainen todella paha olla henkisesti. Aivan kuin pahan mielen tunteeni olisivat kehossani jumissa, eivätkä ne pääse ulos. Tekisi mieli oksentaa ne ulos, jos oksentaminen helpottaisi. Miten oksentaa, ilman fyysistä oksetuksen tunnetta, muuta kuin laittamalla sormet kurkkuun. Jännitys on jumissa kehossani, se ei vapaudu tai laukea. Se vaan on ja tekee minut hulluksi. Jalkani ovat levottomat. Tekee mieli juoda, sillä tämä lähtisi. Tämä on ollut raskas päivä eilisen tavoin. En usko huomisen tuovan helpotusta. Tekee mieli vaan juoda paha olo pois, vetää kännit. Pääsisi eteenpäin ahdistuksen kanssa, eikä kukaan tietäisi mitään, koska se ei kuuluisi kenellekään. Helpottaisin vain hetkeksi omaa olemistani, että tämä jännitys kehostani lähtisi. Olisipa ihana, jos joku turvallinen ihminen halaisi minua ja tämän kirjoittamalla sainkin silmäni kyyneliin, joten paras lopettaa kirjoittaminen tähän.
Ehkä se mistä olen jäänyt paitsi on hellyys ja läheisyys. Olen hellyyttä kavahtava, pelkkä kuori ihmiseksi. Nainen, joka ei ansaitse…
Syvässä ovat negatiiviset uskomukset, jotka saavat sieluni vuotamaan verta.
(Meni jonkin aikaa, joitakin tunteja, oloni helpotti. Nyt vain väsynyt.)
Tätä minä nyt opettelen seuraavan linkin oppien mukaisesti. Hengittämään häpeää läpi. Kohtaamalla vapautua taakasta. “Sinä olet se mikä olet ja ihan kaikki sinussa saa olla.” hidastaelamaa.fi/2021/08/7-aske … -saa-olla/
Mahtavaa, että selvisit tuosta koettelemuksesta! Pystyit pysäyttämään toimintaketjun ajoissa. Uskon, että se voi rutinoitua. Jokaisen onnistumisen myötä muistijälki vahvistuu.
Mun äiti ei koskaan pyydä mitään sanomisiaan tai tekemisiään anteeksi, ei näytä katuvankaan ja jos asian ottaa puheeksi väittää ettei ole mitään tehnyt ai sanonut ja asia on päinvastoin. Minä, sisarukseni ja edesmennyt isä ovat aina ne syylliset. Lapsena oli tavallaan pakko pyytää anteeksi äidin mykkäkoulun lopettamiseksi, vaikkei ollut mitään tehnyt tai sanonut.
Luulen, että Suomessa on paljon pitkiäkin sukupolvien ketjuja, joissa rikotut äidit ja isät rikkovat puolestana omat lapsensa.
Tuo erityisherkkyys on mielenkiintoinen aihe. Saatoin käyttää alkoholia juuri siihen. Viinalla sain puudutuksen, ettei ensinnäkään kovat äänet ja muut aistiärsykkeet tunnu niin pahalta ja toisekseen jonkinlaisen teflonin sieluuni ettei muitten sanomiset sattuneet, enkä menneyt liikasi mukaan tunnetasolla toisten ongelmiin tai kärsimykseen. Alkoholilla muutuin normaalimmaksi. Se tavallaan vaikutti ne selvätkin ajat, koin että kestin paremmin kun oli “lääke” olemassa. Olen raittiina eri ihminen, enemmän vereslihalla, nyljetty jopa, enkä kestä asioita tai ne sattuvat liikaa.
Lempeä Kettu, olet taitava kirjoittaja. Luen paljon kaikkea ja kiinnitin heti huomiota, että tekstisi on sujuvaa ja rikasta.
Hei Lempeä kettu. Voimia vaikeisiin hetkiin. Ehkä tässä paras apu on se perinteinen, että keskity olemaan tämä päivä raittiina. Huomenna keskity sitten huomiseen.
Metsänpeitto kirjoitti oivaltavasti, että kun pystyit pysäyttämään toimintaketjun ajoissa, voi tämä rutinoitua ja hiljalleen muuttua helpommaksi.
Kirjoitustesi perusteella sinä olet hieno ihminen. Sinua varmasti kaipaa nytkin joku vierelleen, mutta hän ei vielä ole sinua vain tavannut, eikä tiedä olemassa olostasi, mutta ehkä joku päivä tapaa ja tietää.
On kurjaa, kun joku menneisyyden huono ihminen pilaa elämää vielä jälkikäteenkin. Tunnistan tuon hyvin. On vaikeaa luottaa ihmisiin, mikä on sääli. Toisaalta taas tunnistan välillä itsessäni hyvinkin erilaisia tunteita, ja joitain ihmisiä kohtaan en ole yhtään varautunut ja saatan avautua välittömästi. En tiedä mistä se johtuu. Joistain vain huokuu sellainen kiltteys ja rehellisyys.
Miten me saisimme häpeäntunnetta lievennettyä? Voisiko ajatella, kun kirjoitit tunne-elämän sairaudesta, että se ei olekaan sairautta vaan ihan ominaisuus? Vähän kuten silmien tai hiusten väri? En tiedä onko se, mutta ehkä häpeäntunnetta ei tarvitse hävetä, vaan hyväksyä se, että hävettää? Kun asioita hyväksyy, niitä alkaa katselemaan eri kantilta ja ne voivat muuttua negatiivisista neutraaleiksi tai jopa positiivisiksi. Tai asioiksi, joita ei enää ajattele. Vähän kuten esim. jotkut fyysiset ominaisuudet.
Täytyy vielä kompata Metsänpeittoa, että kirjoitat tosiaan hienosti. Vaikka aiheet eivät ole iloisia, teksiäsi on nautinto lukea.
Häpeä on tunne. Siis yksi tunteista kuten rakkaus, ilo, kateus, ikävä tai vaikkapa suru.
Häpeä on tunteista tuhoavin.
Lempeä Kettu, miten voit ja mitä sinulle kuuluu?
Ajattelin sinua eilen, kun muistelin omaa elämääni. Minähän yritin lopettaa sekä syömishäiriöön liittyvää oksentamista, että juomista koko ajan, monen monituisen vuoden ajan. Se oli henkisesti hirvittävän raskasta; yrittää ja epäonnistua… joka maanantai, joka kuun ensimmäinen päivä… koko ajan. Suunilleen miljoona epäonnistumista niskassa painoi itsetunnon lyttyyn ja vei toivonkin.
Kaiken muun avun ohella oloa helpotti ajattelutavan muutos. Vaikka tavoite on lopettaa, sitä kohti voi yrittää mennä niinkin, että merkitsee seinäkalenteriin eri väreillä juomapäivät ja raittiit päivät. Siinä tavallaan se raittius ei koko ajan nollaudu vaan on osittain onnistunut. Erittäin hyvä tulos on, jos juomapäivien määrä on laskeva kuukausien kuluessa.
Muutenhan retkahtaessa unohtuu tyystin se, että oli viikon, pari viikkoa tai jopa kuukauden kokonaan juomatta ja mieli juuttuu epäonnistumiseen, vaikka olisi ollut senkin kuukauden aikana enemmän päiviä raittiinakin kuin juomassa.
Toivon, että voit hyvin!
Ja jos voit huonosti, muista että tilanne voi hyvinkin muuttua parempaan suuntaan, pikkuhiljaa.
Hei!
Kiitos teille kaikille ihanille niin kauniista sanoistanne, mitä kirjoituksiini tulee. Aivan häkellyin.
Minulle kuuluu aika hyvää. Olen havainnut, että erittäin voimakkaat tunnereaktiot tosiaan olivat osaltaan juomisen aiheuttamaa. Pääsin häpeästä irti lopulta! Se tuntui aivan mahtavalta, kun se helpotti. Kiitos teille! Olitte mahtava tuki ja tsemppi! Ilman teitä en olisi pystynyt kohtaamaan vaikeaa häpeää. Olen sen jälkeen tietoisesti vältellyt ikävien asioiden ajattelemista, vaikka maailman paino lepää harteillani. Häpeän kaikkoamisen jälkeen on ollut muutaman päivän hyvä jakso tähän hetkeen asti. Tänään 15 päivää raittiina.
Pientä juomisen petailua mielessäni on. Tai ei mitään pientä. Tänään olen aivan päättänyt milloin, missä ja mitä juon. Aivan kuin olisin huijannut itseäni olemaan raittiina, hetken aikaa. Pelottavaa.
Ihana kuulla, että alkaa tuntua paremmalta. Tuo juomisen petaaminen kyllä surettaa. Kunpa voisin jotenkin auttaa pääsemään siitä. Vaikka ajatukset toisaalta ovat vain ajatuksia, jotka eivät vielä satuta ketään, kunhan eivät ihan mieltä valtaa. Ne voi ainakin yrittää pitää siellä omassa arvossaan ja vastata tyynen rauhallisesti, että höpö höpö. Siis sen sijaan, että kovasti säikähtää ja rimpuilee ja antaa niille valtaa sekoittaa koko järki.
Hirveästi tsemppiä!
