Tilanteeni tällä hetkellä

Me Lopettajat
21

Tuo suurkuluttajan toleranssi on tosi pettävää. Sitä ajattelee, että kun toimintakyky säilyy, voi juoda lisää. Ja että jos kerran osaa vielä käyttäytyäkin humalassa, niin mitä väärä on edes juoda. ”Tietää rajansa” oli todellakin sitä, että tiesi miten välttää krapula. Ei sitä, että joi kohtuullisesti. Nykyään näen lähes jokaisen alkoholiin ennen liittyneen ajatukseni itsepetoksena ja valehteluna itselleni.

Ihminen on julma eläin. Jotkut ihmiset saavat mielihyvää toisten kompuroinnista, kampittavatkin jos ei muuten meinaa kaatua. Minä jopa tunsin sellaisenkin ihmisen, joka halusi toiminnallaan aiheuttaa toiselle pahaa, jotta pystyi sitten esittämään myötä kokijaa ja auttajaa, lohduttajaa. Kerrassaan pirullinen ihmisyksilö. No, toiminta tuli ilmi. Mutta silloinkin juttu kääntyi niin, että hän oli se uhri.

Pysy tosiaan linjoilla ja kirjoittele. Kanssaeläjät täällä kuuntelevat ja myötäelävät. Lisäksi harrastukset auttavat ja esimerkiksi jonkun juomattoman ystävän kanssa keskustelu ihan muista jutuista voisi olla hyvästä tämän linkin lisäksi.

Nukkuminen on myös tosi hyvä lääke. Ihan kaikkeen. Mutta kyllähän tuossa asenteessa pippuria vaikuttaa olevan. Tekstistä päätellen fokus on vahva, vaikka epäilyksiä onkin. On hyvä, että et syyttele itseäsi. Ihmisillä on tapana käyttää enemmän aikaa syyttelyyn kuin itse ongelman ratkaisemiseen. On hyvä suunnata energia nimenomaan tärkeimpään, eli päätöksessä pysymiseen.

22

UnelmaParemmastaElämästä, kiitos sanoistasi. Havahduttava kuvaus ystävyydestä nurjimmillaan. Olen alkanut todella miettiä suhdettani ystäviin, ketkä ovat oikeita, ketkä vähemmän luotettavia. Jonkinlainen silmien avaus on tapahtunut. En tällä hetkellä siedä tämän ihmisen, joka houkutteli/houkuttelee vastaisuudessakin minua juomaan, läsnäoloa tai viestejä.

Join eilenkin, koska olo oli niin sietämätön. Pääsin juomalla oloon, joka oli hyvä. Koen sen loiventamisena. Söin lounaan ja päivällisen, joten krapula tuli vain aamuyön hikoilujen muodossa. Nyt olo on aika neutraali suihkun jälkeen kahvia siemaillessa. Päätä ei särje eikä vanne kiristä toistaiseksi. Olisiko krapula mennyt nukkuen ohi.

Haaveilen erilaisesta elämäntyylistä. Luin eilen juttujani täältä monen vuoden takaa ja sekin masensi, että olen roikkunut täällä niin kauan. Joskus vähentäjä, sitten lopettaja. Se edesauttoi ratkeamista. Tuli jonkinlainen hälläväliä -fiilis. Mitä nyt muutamalla kaljalla enää tässä vaiheessa on väliä. Turhaa kidutan itseäni olematta hampaat irvessä raitis. Se oli sen iltapäivän miete.

Tänään en juo. Visualisoin mielessäni asioita, jotka haluan saavuttaa. Nyt tiedän, mitä on takana, mutta tästä hetkestä eteenpäin en tiedä tulevaa. Voin siis vaikuttaa. Tänään en juo. Elokuu on kesästä vielä kokonaan elämättä ja heinäkuutakin vielä, kaikkea ihanaa voi tapahtua ja nauttia selvästä elämästä ennen syksyä ja talvea. Koko kesää ei ole vielä menetetty. Turha ruokkia katastrofi-ajattelua, vaan pitää yllä toivoa.

23

Huh, nyt se krapula iski voimalla päälle. Ainoa lohduttava ajatus, että tiedän oireiden olevan pahimmillaan, kun kaikki alkoholi on poistunut elimistöstä. Tämä olkoon hyvä muistutus siitä, mitä juomisesta seuraa. Aivan pikkuasiat saavat minun ärsyyntymään -Kun laukku tippuu väärinpäin tuolilta lattialle, kun viikattu lakana tipahtaa lattialle, huohotan ja ähisen ison turvonneen mahani kanssa, posket ja kasvot turvoksissa, päätä kivistää, ärsyttää. Mikä itsetuho ajaa minut tällaiseen, etten välitä itsestäni. Tämä hetki tuntuu ikuisuudelta, on tunne, ettei tästä voi selvitä. Nyt on vaan pakko, koska juomisen kierre ei voi enää jatkua. Toivon, että ilta on helpompi. Yritän pitää itseni sopivan kiireisenä ja samalla pelottaa aivan helvetisti, voiko tästä olosta selvitä vai jäänkö tällaiseen ikuiseen krapulan tilaan, jossa kaikki on mahdotonta ja vaikeaa. Paitsi juominen.

24

Kun lukee raitistuneiden elämäntarinoita, niin aika usein niissä toistuu se että ystäväpiiri on pitänyt uusia kokonaan. Tai ainakin se juova osa ystäväpiiriä. Joskin juomattomana ystäväpiiri varmaan uusiutuu itsestäänkin? Ainakin osittain. Uusien juomattomien ystävien löytämisessä on sitten omat ongelmansa. Aikuisena ystävyyssuhteiden solmiminen on kyllä kummallisen hankalaa. Varsinkin minkään syvällisemmän ystävyyssuhteen. Uudet tuttavuudet virkistävät ihmismieltä ja voivat auttaa pysymään raittiina jo siksikin, että mieleen saa jotain uutta.

Varmaan liika päihdelinkin käyttö voi olla haitaksi. Asiat pyörii liikaa itse asian ympärillä ja kun näin käy, on se mielessä silloinkin kun ei tartteisi olla. Näin alkuun voisi olla parasta laittaa joku hömppäsarja tai elokuva pyörimään ja ostaa jotain suolaista ja makeaa ja mennä sillä tavalla pahat hetket ohi. Krapulan hoitoon meillä kaikilla on varmaan omat neuvonsa, mutta minusta yksi parhaista keinoista on juoda esim. Gatoradea ja sitten syödä kaurapuuroa. Tuo juoma nesteyttää ja puuro sitoo nestettä. Lisäksi voi syödä maustekurkkuja ja juoda niiden lientä. Voi kuulostaa oksettavalle, mutta on tehokas lääke. Jos voi syödä kanamunia, niin niiden sisältämä joku aine torjuu alkoholin palamismyrkkyjä eli helpottaa krapulaa.

Elokuu on tosiaan vielä elämättä ja heinäkuutakin on jäljellä. Jokainen selvä päivä tekee tulevaisuudesta paremman. Pidä kiinni tavoitteistasi!

25

Se on hyvä, että olet vuosia sitten alkanut yrittää tehdä alkoholin käytöllesi muutoksia ja olet tiedostanut ongelman. Juurihan onnistuit olemaan myös monta kuukautta ilman. hyvä sinä. Nyt vaan takaisin oikeaan suuntaan ja alku on aina vaikein. Mitkä sais sinut viimeksi alku raittiudesta pitämään korkin kiinni. Niitä voisit miettiä. Tehdä vaikka listan mitkä asiat oli paremmin kuin olit raitis. Tsemppiä sulle yritykseen jättää alkoholi.

26

Kiitoksia mahtavista kommenteista UnelmaParemmastaElämästä ja Suuntaaetsin! Minut juomaan houkutelleelle ystävälle asetan rajat. Tämä oli hyvä oppikokemus tähän kohtaan. Enää en selittele, että kyllähän tässä juoda voidaan. Selvinpäin voidaan tavata, mutta humalaisiin illanviettoihin en enää lähde ja pysyn tästä lujana. Sen verran järkyttävä kokemus oli tämä humalainen usean kuukauden matka, miltei joka päiväistä juomista. Suuntaaetsin, kysyit mikä sai minut viimeksi raitistumaan. Kyllä se oli se hirvittävä krapula, se oli pahin joka elämässäni oli ollut. Mutta siinähän se kuukausien kuluessa alkoholiongelma unohtui lopulta ja tuli takas ne juomisfiilikset, ja oli altis jutuille, että voi juoda. Itsehän siihen seuraan ja tilanteeseen hakeutui, ystävän painostuksella, mutta vastuu oli minun. Tämän pidän jatkossa mielessä. En halua enää juoda. En saa siitä mitään.

Krapulavinkkeihin voisin lisätä, että mulle toimi tänään se, etten jäänyt potemaan sitä, vaan lähdin aktiivisesti tekemään muuta, heti kun olo salli. Onneksi pahin vaihe oli klo 12-15 välillä, sen jälkeen krapula lieveni ja pääsin ulos asunnosta tuulettumaan. Sauna on ollut kyllä aivan paras nyt illalla. Ja kylmä vesi ja mansikat.

Voin siis ilokseni todeta, että olen onnistunut olemaan tänään ilman alkoholia ja tästä tuli eka raitis päivä! Niin onnellinen! Hyvä vinkki myös tuo, ettei alkoholismiin pidä keskittyä liikaa, koska jos se täyttää kaikki ajatukset niin onhan se ahdistavaa. Käyn silti nyt joka päivä kertomassa illalla raittiista päivästä. Se ei vaadi liikaa, mutta muistuttaa siitä, ettei tilannetta unohtaakaan voi, koska se johtaa juomiseen. Hyvää yötä nyt kaikille. Olen niin tyytyväinen, että saan nukkua selvinpäin ja levätä.

27

Olen havainnut itsessäni vihan ja katkeruuden tunteita, jotka liittyvät etenkin toiseen vanhempaani. Hänen alkoholiongelmaansa kun olin lapsi, tapaansa ja tyyliinsä puhua, sivuuttaa omat lapsensa, ajatella vain itseään, kuinka hän vei ilman kodista vuosien ajaksi, pilasi juhlapyhät liialla juomisellaan, eräs juhannus konttasi, uutenavuotena ampui raketteja päissään, vanhempien illat olivat riitelyä. Arkiviikonloppuina nukkui sohvalla istualtaan kaljapullo kädessä, jouduin nousemaan omasta sängystä, kävelemään hänen luokseen ja sanomaan television huutaessa, että menisi nukkumaan, eikä se koskaan mennyt. Kodin piinaava hiljaisuus, varominen, olohuoneesta tuli ahdistava paikka aina kun siellä oli aikuisia. Miten tällaisella lapsuudella voisi tulla paremmin voiva ja tasapainoinen, omat tunteensa huomioiva aikuinen yksilö, kun jo lapsesta asti on oppinut kieltämään ikävät tunteensa, leikkimään rakastavaa ja miellyttävää lasta, jotta aikuisilla olisi parempi elämä, jotta aikuiset saavat olla rauhassa lapsilta.

Vanhempani ovat sivuuttaneet lapsen tarpeet, silti he ovat onnistuneet saamaan minulle sen tunteen, että he ovat uhrautuneet lastensa puolesta ja tehneet kaikkensa lasten eteen. Aivan kuin olisin heille velkaa elämäni. Rakkautta on osoitettu ruoalla, silläkin voi hallita, jos joutuu elämämään ruoanlaittajan aikataulun mukaan, vaikka on jo isompi ja pystyisi tekemään ruokaa myös itse.

Kamppailen vuodesta toiseen samojen tunnemaisemien kanssa, kun olen juonut. Koen toteuttavani tehtävää, joka on minulle vanhempieni toimesta opetettu eli tätä taakkaa, jossa juominen on ainoa mahdollisuuteni. Taakka on suuri, mutta ei voi olla mahdotonta selviytyä siitä pois.

Tätä kirjoittaessani koen rikkovani äidin kanssa lapsena tekemäni valan: kotiasioista ei kerrota sanallakaan ulkopuolisille, ei edes kavereille, onko selvä. Selvähän se oli. Olin lojaali. Mietin aina ensin häntä kaikessa. Vielä aikuisena olen kuullut äitini latistavia sanoja päässäni, kuinka en osaa tai pysty. Elin äitini rakentamaa kulissia, jossa lopulta kaikki ongelmat verhottiin vitsiksi, joita kerrottiin kotona. Se oli ainoa keino käsitellä teemoja, ulkopuolisille kun ei saanut kertoa mistään. Pidän yhä omaa lapsuuttani normaalina, jossa kaikki oli ihanteellista. Siksi aloin jo varhain syyttää omasta masentuneisuudesta itseäni, minulla kun ei ollut mitään syytä siihenkään tunteeseen.

Tunnekylmyys on ollut lapsuudenkodissani läsnä. Siellä ei ole osoitettu tunteita avoimesti, vaan siellä on aina juotu kaikki vapaat ja eletty arkea, joka on ihmisen pahin vihollinen. Lopulta juotu myös arkena. Se sama malli on periytynyt minulle. Minun on vaikea havaita omia tunteitani tai tarpeitani. Jähmetyn joskus toimintakyvyttömäksi, enkä kykene tekemään asioita, joita haluaisin. Vetäydyn itsestäni ajatuksiini ja minun on vaikea toimia järkevästi. Alkoholi palauttaa minua “olemaan läsnä.” Joka on kyllä aika omituista ja haitallinen toimintamalli. Olen siis saanut koulut käytyä jne., en ole koskaan ollut terapiassa, käyn töissä jne., mutta päihteiden kanssa nämä ikävät “olen vieras itselleni” -teemat nousevat aina esille. Vähän niinkuin takaumina lapsuudesta. Päihteet ovat kierolla tavalla osa persoonani ja vihaan sitä! Alkoholi on vähän niin kuin lääke kaikkeen, kaikkiin oloihin, iloihin, suruihin.

Täytyy asettaa tiukat rajat ja luoda omaa päihteetöntä elämää siitä huolimatta, että se on vierasta ja outoa. Iskostaa omaan päähän, että mikään normaali ei ole sitä, että minun täytyisi juoda, oli tilanne mikä tahansa! Se on ollut vanhempieni elämää ja he ovat olleet kyvyttömiä valitsemaan toisin. Juominen ei ole minun elämääni, vaikka nyt aikuisena toteutankin samaa, jonka mallin olen kotoa oppinut, ja nämä puutteelliset arjenhallintataidot on myös omaksuttu kotoa. Haluaisin tehdä toisin, haluaisin olla vapaa menneisyyden taakasta ja elää raittiina hyvää elämää. Tässä motto tuleville päiville. En halua enää maksaa vanhempieni virheistä vaan haluan elää omaa elämää.

Haluaisin antaa anteeksi, vaikka vanhempani eivät sitä koskaan pyytäisi, koska vanhempani ovat syöttäneet minulle itsestään tarinan täydellisinä vanhempina, jotka ovat olleet aina läsnä, jos lapset ovat jotakin vailla. Tämähän ei pidä paikkaansa. He tekivät minusta näkymättömän, jotta tarvitsisin mahdollisimman vähän heitä tai ketään muitakaan. Haluaisin antaa anteeksi itselleni, että olen tuhonnut tähän astisen elämäni juomisen vuoksi. Avata puhtaan kirjan, jota lähteä kirjoittamaan.

Olen kamppaillut elämästäni 20 vuotta alkoholin kanssa. Nyt riittää tämä. Elämässä täytyy jo alkaa uusi aika, muuten en enää jaksa. On todella niin, että jaksamiseni päihde-elämään on täysin loppu, henkinen puoli täysin uupunut.

Onko täällä muita, jotka ovat kasvaneet päihdeympäristössä, jossa vanhemmat ovat olleet työssäkäyviä ja ulkoisesti menestyviä?

28

Ehkä just sellaisen asian haluan kirjoittaa ylös, että olen kokenut olevani äidilleni aina vääränlainen. Latistamista, arvostelua, haukkumista. En oikein edes tiedä kuka olen. Joskus vain olen miettinyt, että jos tällaiseen on kasvanut, miten elämässä voi menestyä, jos on näin surkea jopa oman vanhemman mielestä.

Kierrän vuodesta toiseen tätä paskaa ympäri ja teen samanlaisia valintoja eli valitsen aina epäonnistumisen ja juomisen, kun stressi kasvaa liian suureksi ja alan miellyttää valinnoillani muita, kuten ystävääni, joka on sisäänpäinkääntynyt ihminen, ettei osaa olla ihmisten seurassa ilman humalan suomaa rentoutta. Vituttaa tuossakin asiassa miellyttää muiden tarpeita enemmän kuin kulkea omaa tietä omien arvojen mukaisesti, vaikka kieltäytymällä viinaksista voiskin tulla jollekin paha mieli. Siitä hyvästä aiheutan itselleni monen kuukauden putken. Olipa kannattava illanvietto jep jep.

Ehkäpä vihdoin ja viimein voisin lakata miellyttämästä muiden kuviteltuja tarpeita. Ymmärrän sen mekanismin, josta ne ovat tulleet, olisiko se keino vapautua niistä tekemällä vihdoin ja viimein valintoja, jotka eivät johda itsetuhoiseen ja pakonomaiseen juomiseen. Se sisäinen arvottomus ei pakottaisi ylläpitämään päihde-elämää, eikä siihen enää ratkeaisi.

29

Hei Lempeä Kettu, tosi hyvin analysoit ja kirjoitat asioista. Minulla on ilmeisesti hyvinkin samanlainen tausta lapsuudessa kuin sinulla. Kulissit oli pystyssä ja mitään ei saanut kenellekään kertoa. Äidiltäni opin “siivousoluet” ja täysi-ikäistyttyäni vanhemmat tarjosivat juotavaa stressiin. Äitini ja isänäitini ovat olleet supersuorittajia ja minusta tuli sisäisesti vaativa loppuunpalaja.

Paljon tsemppiä sinne ja voimia tähän päivään!

30

Tosi hyvä juttu että et ole juonut. Siitä se raittius taas lähtee!

Vähän samanlainen elämänkaari minulla miellyttämisineen. Joskin vanhempani erosivat jossain välissä 90-luvun alkua. Käsittääkseni isäni tsemppasi, kun jäi yksinhuoltajakseni ja joi vähänlaisesti silloin kun minä olin paikalla. Äiti tosin muisti joka kerta minut nähdessään muistuttaa isäni juomisesta joi hän tai ei. Olin joku välikappale vihalle. Pahimpia asioita mihin lapsi voi joutua. Vanhempieni eroa pidän hyvänä. Olisi varmaan ollut melkoista riitelyä muuten.

Nuorena aikuisena minulle sanottiin usein, että olen mukavampi juoneena, joten aloin arastelemaan selvänä oloa tilanteissa, joihin liittyi muita. Varsinkin toista sukupuolta. Eihän se pidemmän päälle hyvästä ollut. Aloin itsekin uskomaan, että selvänä todellakin olen huonoa seuraa. Ja kun tarpeeksi monta kertaa on juovuksissa, niin addiktiohan siitä tulee ja sitten jo aloin pitämään juonutta minää oikeana minänäni. Elämä alkoi jakaantumaan lopulta täysin kahteen osaan, oikeastaan kahteen persoonaan. Työpersoona oli selvä ja skarppi, melkein ylitoimija. Toinen persoona täysin vastakohta. Kumpikaan ei ollut oikea minä, se, joka nyt on tullut takaisin ohjaksiin.

Isäni ja äitini välien takia olen pelännyt solmia suhteita. Etten vain joudu samaan tilanteeseen. Lisäksi suhteissa olen vältellyt konflikteja ja oikeat tarpeeni olen lieventänyt alkoholilla joksikin hahmottomuudeksi, josta vieläkin kärsin. On tosi vaikeaa sanoa mitä minä haluan. Ja miten. Lisäksi minulla on ollut tarve näyttää vähemmilleni, että olen pärjännyt. Tämä näkynyt lähinnä koulutuksena ja sittemmin työtekona. Perisuomalaiset pärjäämisen merkit.

Noin muuten pitää muistuttaa, että vihan ja katkeruuden kanssa kannattaa olla varovainen. Viha ja katkeruus ruokkivat itseään, tulematta koskaan kylläisiksi. Tunteet on varmaan hyvä käydä läpi, mutta sitten jättää taakseen. Todellista voimaa on anteeksiantaminen ja hyväksyminen. Ei sillä, että minä olisin antanut ja hyväksynyt. Joka tapauksessa, vitukseen alkaa juomaan helpommin kuin hyvään mieleen. Joten lienee selvää kumpaa tunnetta kannattaa tavoitella?

Hienoa kun sinulla vakaa halu olla juomatta. Se on paras alku sillä matkalla!

31

Kiitoksia Lintuanna! Kiitos, kun kerroit. Tärkeä juttu mulle kuulla, että samankaltaisia perhetaustoja on ja näistä voi vihdoin vapaasti kirjoittaa. Tekstisi tuntui hyvin tutulta, etenkin tuo “minusta tuli sisäisesti vaativa loppuunpalaja.” Hyvin ilmaistu. Olen ollut myös vastaavanlainen, jota jaksoin aikani, kunnes seurasi loppuunpalaminen ja itsemurha-ajatukset. Näin jälkeenpäin se on ollut totaalista sisäistä kohtaamattomuutta ja kyvyttömyyttä olla läsnä omassa elämässä omana itsenä. Alkoholi on ollut vahvassa roolissa edesauttamassa umpikujaan ajautumista. Ehkä minusta on vuosien myötä tullut itselleni lempeämpi. Sitä on täytynyt ja täytyy yhä opetella.

Siivousoluet, tuttua! Myös tarjoaminen alkoholia seuraksi asiaan kuin asiaan alkoholin ollessa positiivisessa roolissa. Äitiäni en ole nähnyt selvinpäin siivoamassa. Kun hiprakassa siivoamisesta ei ole lopulta tullut mitään, hän alkoi komennella muita ja kärtysi niin kauan, että tunnelma oli kaikilta pilalla. Mitään yhteistoimintaa tällä tyylillä ei ole syntynyt. Kaikki on ollut pakkoa ja äidin uhriutumista. Arkisista asioista on tullut yhtä sirkusta. Tänään pohdin, miten alkoholismi on itsensä kieltävä sairaus. Jopa omasta tyttärestä tulee vittumainen omalle äidilleen, alkoholisti kääntää sen niin päin, että muissa on vika ettei vain tarvitse itse muuttua. Käytös onnistui murentamaan itsetuntoni ja uskomaan, että olen huonompi kuin kaikkien muiden äitien tyttäret.

Tsemppiä Lintuanna myös sinulle jokaiseen päivään! Meitä on täällä monia, jotka kärsitään samanlaisesta problematiikasta sisäisen tunnemaiseman osalta. Erilaiset tarinat, mutta kuitenkin niin paljon samaistuttavaa ja yhteisesti jaettavaa kokemusta.

UnelmaParemmastaEämästä, vastaan sinulle hetken kuluttua…luen ensin viestisi ajatuksella vielä uudestaan läpi.

Sinun kirjoituksesi tuntuu myös niin tutulta! Minun vanhempani olivat eron partaalla, olin siinä välissä, kuuntelin molempia vuorotellen ja olin oikea terapeutti heidän välissään. Ikää mulla oli 13 tai 14. Muistan, kuinka ahdistunut olin. Kotona tuntui etten saa henkeä. Kannoin niitä salaisuuksia, kummakin vanhemman uskoutumisia sisälläni. Sitten kaikki jatkui kuitenkin kuin ennenkin. Riitely vain paheni kunnes kumpikin alkoi olla aina vaan niin humalassa etteivät onnistuneet enää siinä. Tai eivät välittäneet. Ilmapiiri oli kuitenkin aina vaikea, koska kumpikin haukkuivat toisiaan minulle. Yritin jotenkin auttaa, raitistaa isää ja miellyttää äitiä, vaikka epäonnistuin kummassakin tehtävässä. Vähitellen alkoholi vain täytti kaiken kotielämän. Ja heti kun itse pystyin, aloin toteuttamaan samaa tapaa esimerkin ansiosta. En tiennyt, että on muunkinlaisia vaihtoehtoja. Ja myös minulla tuo sama, että omien vanhempieni vuoksi välttelen suhteita. En halua itselleni samaa.

Minulla myös tuota samaa persoonan ristiriitaisuutta ja keskenään vastakohtaisia rooleja ja niiden vaihteluja. Mitä kirjoitit tuosta anteeksiannosta, niin todella haluaisin antaa anteeksi. Ehkä se hetki ei ole vielä, mutta tiedän, että katkeruus on maailman paskin kaveri. Kuinka monta iltaa olen halannut pulloa ja itkenyt katkeruuden tunnettani ja minuun kiinni juuttunutta surua silmäni turvoksiin, ilman, että kukaan on näkemässä, lohduttamassa. Kuten ei nähnyt eikä lohduttanut silloinkaan, vaan oli vain nieltävä ja unohdettava. Alkoholi avasi monesti sen portin takaisin niihin tunnelmiin.

Kiitos niin paljon tästä kirjoituksestasi UnelmaParemmastaElämästä, ja kiitos vielä myös sinulle Lintuanna! Autoitte minua suuresti, kun jaoitte palasen taustoistanne. En enää koe olevani aivan yksin tässä maailmassa. Häpeän vähemmän. Suuri salaisuus on menettänyt voimansa hallita ja aiheuttaa minulle kärsimystä lapsen roolissa, johon olin jumiutunut.

Vielä se tärkein juttu meinasi unohtua. Olen ollut nyt 2 päivää raitis. :slight_smile:

32

Huomenta. Niinhän se on että kun pääsee vertaistuen piiriin huomaa ettei ole yksin, on paljon muitakin ihmisiä joilla on alkoholi-huumeongelma ja taustat hyvin erilaisia, mutta sairaus sama.
Vertaistuessa sain purkaa katkeruuttani lapsuudestani ja elämästäni juoppojen seassa, jotka eivät tietenkään olleet “juoppoja”, pitivät vain hauskaa yms. Näin jälkeenpäin muistaen tajuan, kuinka en tykännyt juopottelevasta elämästä, että aina piti olla humalassa ja viinaa ja muka hauskaa, niin ja siivotessa minullakin oli viina vauhdittajana. Minua ahdisti ja hävetti aina jälkeenpäin oma juomiseni ja muidenkin. Häpesin suunnattomasti sitä elämäntyyliä. Yritin avio-eron jälkeen yksin selvitä siitä ulos, mutta en kyennytkään. Se oli aikamoinen shokki, kun tajusin, että olin itsekin jo juoppo, eikä se ympäristö. Olin katkera ja kitkerä ihminen. Vihainen.
Nyt se kaikki on takanapäin, olen hyväksynyt, että näin kävi. Muulla ei ole enää väliä kuin että olen raittiina päivän kerrallaan. Niistä päivistä ne vuodet kertyi. Ja yhä edelleen olen vain päivän kerrallaan. Ja itselleni suurin muutos oli, että ajan kanssa annoin anteeksi heille ja itselleni, ja myös pyysin anteeksi.
Nyt on elämässä ihan muita ongelmia ja vastuksia kuin viina tai huumeet tai lääkkeet, mutta käytän tähänkin tilanteeseen tuota oivallista neuvoa, että vain päivä kerrallaan. Ei tarvi luvata yhtään enempää itselleen. Tämän päivän yritän elää miellyttävästi ja hyvin, oli ne olosuhteet ympärillä mitä tahansa, koska muille ihmisille en voi mitään. Sitä olen jankuttanut itselleni, että ei ole mitään järkeä siinä että olen itse mieli maassa ja alakuloinen, vihainen, masentunut, vain sen vuoksi mitä muut tekee tai ovat tehneet. Siinä onkin ollut opettelemista ja opetteleminen jatkuu… mutta jollekin on pitänyt ensin purkaa paha olo ja siihen tämä plinkki nimettömänä ja kasvottomana voi olla hyvä keino.

33

Kiitos Vieraammaksi54 kokemuksesi jakamisesta! Kun sain kirjoittaa noista ikivanhoista asioista ja nyt kuulen näitä muidenkin tarinoita, niin kyllä sillä on iso merkitys just tässä kohtaa. Taakka kevenee, eikä tarvitse enää ohjautua menneisyyden kautta tekemään tämän päivän valintoja. Tabut murentuvat ja syyllisyys vähenee. Minäkin opettelen tuota, etten antaisi muiden ratkaisujen vaikuttaa niin paljon itseeni, vaikka minua loukataan. Oppisin olemaan sen suhteen omilla jaloillani seisova, joka ei liikaa murehtisi, koska muita ihmisiä ei voi muuttaa sen suhteen, omia valintoja voi kyllä tarkastella. Ne ovat tällaisia ihan arkipäivän asioita, joista tekee hyvin suuria omassa päässään, jos kokee, että tulee jonkun taholta esimerkiksi loukatuksi. Hyvänä esimerkkinä jämäkkyydestä on se ettei aloita juomista seuran/ystävän vuoksi omasta miellyttämisen halusta, vaan seisoo periaatteidensa takana, vaikka ystävä aloittaisi painostamisen.

Eilen en ehtinyt kirjoittamaan, mutta olen siis ollut 3 päivää raitis, kerron sen nyt. :slight_smile:

34

Onneksi olkoon, jatka vain päivä kerrallaan, siitä se lähtee.
Alkoholi ei ainakaan minulle anna mihinkään helpotusta. päinvastoin se antoi vain enemmän pahaa oloa. Ja joillekkin ihmisille alkoholi käy, eivät he tunne siitä häpeää, eikä tarvikaan. Minä en osaanut juoda nätisti. Minulla on sisaruksia ja vain kaksi meistä alkoholisoitui. Suvussa on paljon alkoholisteja ja alkoholiin kuolleita, maksa ei ole kestänyt. Terveyshän siinä menee ajan kans, mieli, tunne-elämä ja fyysisestikin. mutta kaikki paranee, ainakin ne mitkä vielä voi, kun juomatta. Sehän on selvää että jos jatkaa rankkaa juomista niin aivoista tuhoutuu joitain alueita, tämä ei ole minun arvelu vaan luin sen jostain tutkimuksesta. Sehän minulla pelottikin kun raitistuin että palautuuko ja millaiseksi palaudun kun en enää juo, kun kuitenkin aika nuorena aloitin ja parikymmentä vuotta käytin, lopussa jo aika rankasti.
Mutta nyt kiitollisena olen raittiina ja suhtkoht selväjärkisenäkin (ainakin oamsta mielestä :slight_smile:)

35

Näinhän se on, että alkoholi on todellakin heille nautintojuoma, jotka osaavat kohtuuden! En kuulu siihen joukkoon. Pelotti monesti se, että tuhoan itseni, koska tiesin sen olevan väistämättä edessä oleva fakta, jos en pysty enää lopettamaan. Olin itsekin lukenut vaikka mitä artikkeleja ja nähnyt alkoholin tuhoamia ihmisraunioita. Eräs naapuri jäi mieleen. Korkeassa asemassa tehnyt elämäntyönsä. Eläkkeellä käveli katkokävelyä, koko rappu haisi viinalle, lähiökapakassa tärisi ja änkytti ja toisteli samoja asioita. Itse olin myös vastaavassa seurassa juomassa krapulakaljojani.

  1. päivä raittiina.
36

Onnittelut neljännestä raittiista päivästä! Eikö sitä sanota, että ensimmäiset päivät fyysisesti vaikeimmat. Sitten helpottaa. Joskin henkiset jutut alkaa sitten kuiskuttulemaan. Mutta pysy vahvana.

Juovatko sinun vanhempasi edelleen? Miten suhtaudut siihen jos juovat? Minun isäni on eläkkeelle päästytään ja varsinkin parina viime vuonna alkanut juomaan huomattavan paljon. Puheessa jo paljon toistoa. On kärttyinen maailmalle. Liikkeet huonontuneet. Käyttäyminen esim. Kaupassa tökeröä jos on juonut. Sellaista vinoilevaa vitsailua jota vihaan. Huomaan vältteleväni hänen näkemistään jos on juonut. Suku täynnä vastaavia juoppoja noin muutenkin. Noiden esimerkkienkään vuoksi en halua koskaan juoda. En halua tulla sellaiseksi koskaan. Sen lisäksi että isäni juominen ahdistaa hänen terveydensä takia, ahdistaa se myös siksi, että se tuo mieleen lapsuudessa koettuja tunteita. Häpeää, surua, ahdistusta yms. Ja myös vihaa siitä että hän on humalassa.

37

Kiitos UnelmaParemmastaElämästä! Totta puhut! Fyysistä krapulaa ei ole, eikä morkkistakaan. Äsken häivähti mieleen, että ei enää koskaan ihania kotibileitä…

Todella ikävä kuulla isästäsi. Halaus! Alkoholisoitumista on järkyttävää seurata sivusta. Äiti juo edelleen, rankastikin. Hänelle jos sanoisi, että olet alkoholisti, hän suuttuisi verisesti ja haukkuisi minut. Tämä on kuitenkin ajatukseni. Hän on alkoholisoitunut ja passiivinen, mutta kulissit on yhä kunnossa. Minä sen sijaan en ole lähtenyt enää valehtelemaan ja koen olevani petturi ja huono tytär. On ollut kova huoli etenkin silloin kun kaatuilee päissään. Silloin nousee se häpeä, että jos joudun soittamaan ambulanssin, niin ulkopuoliset näkevät millainen äitini on. Kysyit miten suhtaudun vanhemman juomiseen, en oikeastaan mitenkään. Olen väsynyt aiheeseen ja työnnän tunteeni syrjään.

Toinen vanhempani on onneksi raitistunut eikä käytä, mutta hänkin kaatuili juovana aikana useasti ja oli silloin kova huoli, öisin etenkin. Nykyään mietin, että olen aivan turtunut aiheeseen. Jos hän joskus suunnittelee puheissaan juovansa, olen kehoittanut painavasti miettimään kaksi kertaa.

Eräs sukulainen kulkee myös samaa alkoholismin polkua. Hän on vaiheessa, jossa kieltäminen on niin suurta, että kuvittelee olevansa täydellinen. Tunnistan käytöksessä alkoholistista harhaa, joka ruokkii juomista ja aiheuttaa valtavasti riitoja ympäristöönsä. Kaikissa muissa tietysti vika, aina.

Uskon täysin, että toisissa suvuissa on täydelliset geenit alkoholisoitumiseen. Siispä, ei avata korkkia ja lähdetä kokeilemaan. Senhän jo tiedämme, miten asiat ovat menneet, näin menisivät jatkossakin.

38

Huomenta, “kanssasisaret tällä uudella raittiilla tiellä” joskus tuonkin olen kuullut. Itse en sitä keksinyt.
Mutta sen keksin tässä päivien mittaan nyt, kun elämässäni on tapahtunut myllerrys ja muutos, kaikki heilahti kuin pois sijoiltaan, eli jäin yksin viime vuonna, ettei mikään enää palaudu entiselleen. Olen odottanut ja toivonut että elämä sujuisi yhtä mukavasti ja rennosti kuin se oli ennen eroa. Odottanut, että kaikki kohta palautuu kuten ennen ja saan jatkaa entisessä. Mutta sitä ei enää ole, mikään ei palaudu enää entiselleen, minusta tulee uusi ihminen, minä muutun enkä palaa entiselleen. Oli järisyttävä huomio, että tämä on sitä mitä elän ja tähän on tyydyttävä… jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Mutta nyt en ole allapäin siitä, vaan alan olla utelias että miten elän? Miten voin itse vaikuttaa siihen millainen tulevaisuus minua odottaa, olen oikeastaan positiivisen utelias.
Joku kirjoitti ettei ole enää ihania kotibileitä. Kyllä bileitä voi pitää, hauskaa voi pitää, nauraa ja hullutella, ilman viinaa. Vasta kun olin selvinpäin itse ekassa juhlassa tajusin, etteivät muut juokaan niin paljon kuin olin luullut. Vain muutama oli humalassa. Oikeastaan sukujuhlassa veljeni oli humalassa ja se nolotti.
Al-anon ja muut läheisten ryhmät antavat apua kun läheinen juo. Minun äitini kyllä haukkui minua kun oli töppäillyt humalassa ja juorut levisi hänen korviinsa, motkotti ja oli kiukkuinen ja minä kuuntelin kiltisti, mutten muuttunut hänen käskystään. tai ehkä se oli sysäys kuitenkin… en tiedä. Jotkut laittavat välit poikki juoviin läheisiin, toiset eivät, sekin varmaan on niin että jos ei jaksa, ei riitä voimat niin on tehtävä niinkuin on itselle parasta, koska jos mieli on maassa ja ahdistaa niin sekin voi olla kimmoke juomiselle. Vertaistuki on varmaan siihenkin se paras apu että jaksaa, ettei itse mene samaan mukaan.
On tämä jännää, tämä raitis elämä. Hyvää ja raitista sunnuntaita!

39

Vieraammaksi54, kirjoitat positiivisesta uteliaisuudesta tulevaa kohtaan. Tunnistan tuon. Selvinpäin voi rakentaa minä-kuvaansa ja eheyttää sitä. Miettiä, mitkä asiat ovat itselle tärkeitä ja millaisessa seurassa haluaisi aikaansa viettää. Unelmoida ja luoda tasapainoista tulevaisuutta.

Tänään 5. päivä ilman alkoholia. Viinahammasta on toisinaan kolotellut, mutta vain hetken se on kestänyt. Ehkä lähinnä käy mielessä, että mitä jos jää jostain kivoista bileistä paitsi… se vain käy mielessä. En ole ollenkaan varma, olenko täysin raitistunut. Pystynkö sellaista lupaamaan itselleni. Se vähän pelottaa minua jo etukäteen. Ettei tämä vaan ois sitä juomisen petaamista…

Noista väleistä vielä juoviin sukulaisiin tai läheisiin. Ne ovat niitä raskaimpia ihmissuhteita, jotka sairastuttaa, koska se toinen suuntautuu aina sinuun sen humalan kautta, joka on valheellinen kemiallinen tila ja sieltä voi tulla mitä käytöstä vaan. Jossain vaiheessa kärsivällisyys loppuu. Alkoholistit ovat hyvin yksinäisiä ihmisiä. Minä jos kuka tiedän, ettei alkoholistia voi ulkopuolelta muuttaa, niin surullista kuin se onkin…

40

Kiitos Lempeä kettu sanoistasi. Halaukset sinulle.

Yksi minua kiukuttava asia juovassa vanhemmassani on muuten tuo alkoholistin passiivisuus. Tunnistan sen tosi hyvin, olin samanlainen, kun itse join. Alkuhumalassa sitä suunnitteli kaikenlaista, kunnes siitä hiljalleen passivoitui nahistuvan porkkanan tasolle. Lopulta sitä oli passiivinen jo alkuhumalassakin, kaikki jäi aikomuksen tasolle. Ei sellainen ole elämisen arvoista elämää. Miten sitä alkoholistista kiltisti sanotaankaan? Ei hänestä oikein ollut eläjiksi? Kyllä luulen, että jokaisesta on eläjäksi, mutta sairaus vain estää se elämisen.

Vieraammaksi, sinulla hyviä ajatuksia. Esimerkiksi selvänä bileet ovat tosi mukavia. Nauru on aitoa, hulluttelu tuntuu hyvältä sydänjuuria myöten. Lisäksi on hauskaa järjestää itsekseenkin alkoholittomia bileitä. Kokemuksesta nyt sanon, että jokainen alkoholiton ”juhla” on ollut ollut kivampi, kuin ne lukemattoman yhden ihmisen alkoholibileet, alkoholintäyteiset elokuvaillat, joissa filmi on katkennut puolilla väleillä elokuvaa. Minulla on muuten tosi paljon elokuvia, joista olen nähnyt noin puolet.

Hienoa että jo viides päivä ilman alkoholia. Ja tänään uusi päivä jälleen!