Päivitetty päivän tilanne?
Mul on taas tänää ollu mielekästä tekemistä töis, ihan itse keksin 
… Päätin siivota taka-huoneen, aiemmin siäl ei mahtun ees kävelee, mut se kyl vähä vituttaa et mä en oo palkallinen ja toinen on ja mä teen kaikki hommat 
. Mun on PAKKO saada töitä 3kk:den sisää tai en voi jatkaa koulutust ilm. No en siit stressaa, laitan vaa hakemuksia, mut kyl se vähä vituttaa jos omist rahoist maksan koulutuksen ja se jää kesken 
.
Huomen pitäis saada frendilt 50 egee takas. Ainoo ongelma on, et siält saa bubrea ja kaikkee muutakin enkä tiedä miks olisin ilman. Klinikalle jätin jo ero-anomuksen ku omahoitsu ei oo koskaa paikal yms yms. Ei voi enempää tunnistus-syistä kertoa. Mä en tunnu koostuvan tuosta klinikasta enää mitää! Se et siäl saa puhua, mut koska ku ei oo omahoitsu paikal… Ei ainakaa silloin ku ois tarvis, joten… ei paljoo kiinnosta pysyä selvänä ku taas tollanen meno siäl. Vaik mun omahoitsu ei oo pomo, ni koko saatanan paikka on ihan rempallaa ku se on pois. Toinen hoitaja ei osaa tehdä kahta asiaa samaa aikaa ja jonot seisoo ja mun pitäis käydä töissä!!!
Alko kyl valittaa et “tuskinpa terveyskeskuslääkäri uusii sun adhd-lääkkeit”. Sanoin et mul on miekkarist siihe diagnoosi et jompikumpi sen uusii. Vituttaa koko klinikka. Onneks on koulut ja työt, työkkärit, opettajat, sossu ja niitten henkilökunta ym. tahot ketä nykyää kiinnostaa! Ei niit varmaa kiinnostaiskaa, mut kerrankii niil ois mahollisuus saada yks ihan koht syrjäytyvä hlö takaisin työelämään; tosin joka hemmetin ongelman mitä maailmast löytyy ni sen kautta on mentävä, mut oishan se niillekii voitto. Kerrankii sossukii on tukees jossaa asias ja ymmärtää ettei mua kiinnosta viettää loppuelämä niitten luukul. Ainoo ongelma on et työkkäri ei anna tehä mun hommia, ne ku on määritelty ajallisest. Pitäis vaa istua kotona, ja paskat! Mä vaik alan sit yrittäjäks, mut kotona en istu!!
Ja opiskelemaan (siis kunnolla koulunpenkille) en mene ennenku opintotuet nousee. Niil entisil rahoil piti ottaa lainaa, et pääs sossun kassalle, joka sit makso kirjat ja lääkkeet yms. Kaveri joka ei lainaa ottan, eli tonnikalal ja nuudelil; enää niitäkää ei saa ostettuu, ku ruoka on niin helvetin kallista. Onneks jos mies joutuu työttömäks, ni eletää kuulemma vuos sen liiton rahoil. Ja adhd-lääkkeit mä en voi lopettaa ja 28kpleen paketti makso ilm. 4 pakettia päälle 60 egee. 4 pakettii riittää kuukaudeks.
Mua OIKEESTI on ahistanu koko viikon tää Suomen taloudellinen tilanne ja etenkii se, et jos mä TAAS joudun pakon edestä joko lopettaa koulun tai sit kotii istumaa työttömäks, mä en enää kestäis sitä. Onneks sentää Obama voitti vaalit, antaa ees HIUKAN uskoa et jenkitkii voi tulevaisuudes olla mukana jossain, eikä toimia kuten monopoli maailmassa… MÄ TAHDON TÖITÄ JA SEN AMMATIN, ONKO SE LIIKAA PYYDETTY??? Ilmeisest ainakii tältä kaupungilta :HUOH: Thank God mä oon taistelija, sossussakii sano et moni ois mun asemas jo luovuttanu, et jatka taistelua ja vaadi mitä sun täytyy et saat sen ammatin; niin mä teen vaik kova koulu täs on käytävä ja jatkuvast joutuu ahistuu jostaa… 
Mut täs elämäntilantees mä ajattelen vain itseäni. Mä otan sen mikä mulle kuuluu ja jos/kun oon väliinputoaja JOKA PAIKASSA. (se on ihan työkkärissä myönnetty, mä ku tiiän monesta asiasta liikaa/oon ylikoulutettu, mut en kuitenkaa tiiä tarpeeks et vois vaa paperit lätkästä käteen, ja jo se, et mä tiiän tyylii kaiken tästäkin koulutuksesta kertoo paljo . Vaik silloses koulus vedin vessas vetoi, ni ne opetukset on SILTI jääny mun päähän, ku niit on tarpeeks jankattu…) Mä oon katton et ois ollu helvetin paljo parempi, jos ois jääny vaik peruskoulu kesken, tai oisin ees jättän lukion käymättä, mut sit oisin lentän kotonta pihalle. Ku ois aikoinaa tienny mitä tahtois opiskella, tai tiesin mä mut se oli eri paikkakunnal enkä uskaltan lähteä yli tunnin ajomatkan päähän toiseen kaupunkiin opiskelemaan 15 vuotiaana 
Niin, onneksi sinulla on tukijoukkoja, joita kiinnostaa sinun hyvinvointisi?
Ymmärrän kyllä, että sinua ottaa päähän nuo erilaiset epäkohdat ja kun niitä näyttää olevan aika paljon.
Mikä on kuitenkin tärkeintä, on sinun hyvinvointisi. Jossakin lauseessa kerroit, että tekisi mieli luovuttaa.
Toivottavasti et, ei se ole sen arvoista.
Mitkä fiilikset ym. tilanteet näin perjantaina?
[size=85]…Ja sitten kun taas on ollukin rauhallista ihan liian kauan (olotilan suhteen), niin eikös se ahdistus hiivi nurkan takaa taas pahempana kuin edellisen kerran. Ja olo on taas semmoinen, että pää täyteen ihan mitä vaan… Ei vaan oo kaapissa mitään, millä sais nupin sekasi… tai ennemminki rauhalliseks(?) ja pois kaikki nämä ajatukset 
[/size]
Mulla ei tahdonvoima riittäny. Mut mä en oo piikittän, mä otin sen verran et hädin tuskin huomaa, ehkä vajaan millin korkeintaa. Mies on kyl pettyny, ei vastaa meses, mut mä puhelimes soitin sille aiemmin et jos lähen perää kyselee; täs on aina tää vaara. Mä olin heti töistä päässeenä kahen vaiheil et otanko vai enkö ota. Tää ei jotankaa tunnu ongelmalt, ennenku siit taas tulee kunnon ongelma. Miks mä en voi olla kokonaan ilman; näkee vanhoi kavereit, mut miks mul pitää olla “kaksois-elämä”? Mä oon ulospäin nykyää täysin tavallinen; käyn töis, oon aina huoliteltu ja siisti, oon sosiaalinen; esimerkiks siäl oli siäl kaupas mun entinen koulu-kaveri ja ku siin oli aikaa ni puhuin sen kans talouden tilasta ja laman mahdollisuudesta. Eli noist muist narkkareist ihmiset huomaa et ne käyttää ja must huomas koulus aikoinaa, mut nyt mä menin taas täysin “ulkopuolisena” narkki-piireist (mist oon tietenkii hemmetin ylpee ja annoin myös ymmärtää et ihan vanhoi tuttui ollaa ja lainasin rahaa vain), mut silti kuulun siihen piiriin (mikä on kans silti mukavaa kuulua johonkin). Sit mä kuitenkii tapaan töis näit narkkareita, ketkä tietää et mä käytän, mut mitä ei luonnollisestikaan millää muotoa mainita töissä. Välil jopa vaa moikataa ja sanotaa et näkyillää…
Nistin leimahan mul on otsas, viäl nykypäivänäkin jotkuu väittää mun käyttävän esim. piriä, johon aiemmin pystyin vastaa et en ollu ottan lähes 3 vuotee, nyt joudun sanoo et vajaan 3 vuoden aikan oon ottan yhet vedot eikä kiinnosta pätkääkään!
Ehkä täs asias on nyt jotain mitä mä en taas näe! Mä vaa oon taas alkan ajatella, et jos muut juo Perjantaina kännit, ni mä voin ottaa vähän bubrea. En mä itekää ymmärrä enkä voi kovin tarkast selittää, mut en mä todellakaan itteäni minään viihdekäyttäjänä pidä, enkä sitä ole; tuskin kukaa on mut mä vähiten… Mä tarvin ongelman et voin sit ratkaista sen ja ongelman osaan hankkia, mut miten mä ratkasen sen asian, ku en oo viäl täysin hankkinu ongelmaakaan… Mä oon ihan pihal omist ajatuksist ja se ei johdu kyl bubresta… . Jos ei oo ongelmaa ni oisin ollu sit ottamatta silti 
Rasittavaa pyörityst mun elämä, mut ite mä sen valitsen; onko niin et mä en osaa muuta taaskaan???
Mut mä epäilen silti, ettei kyse oo pelkästää siitä et oonko mä riippuvainen vai en. Se on jollaa taval niin normaalia elämää mulle, ku oon kuitenkii yli 8 vuotta sit alkan käyttää päivittäin ja reilu 5 vuotta piikittän ja nyt oon parempi ku en oo piikittänykää. Tää on aivan älyttömän laaja psyykkinen juttu koko mun kamankäyttö, et ei mikää ihme etten mä; eikä kukaa muukaan ymmärrä mitään kaavaa sille ja tiedä et miten mä sen kokonaan lopettaisin Uskon et se kuntoutus ois kerrasta poikki ja sen aikana mä OPPISIN OIKEESTI olemaan ilman…
[size=80]Toivottavast täs on enää mitää järkee ku oli jo muidenkii tunnistamisen pakosta lyhennettävä… ja tietenkin mä myös otin iv:st, et toi ei enää pidä paikkasa toi alku… Nisti mikä nisti, vaikka voissa paistais! Tai niin mä voin nyt ajatella… [/size]
Niin, mikä sitten auttaisi. Olet kuitenkin edennyt sillä omalla tavallasi. Tulee tässä mieleen, että olisiko kuitenkin parempi tehdä se lopullinen lopettamispäätös? Kuntouttavan hoitojakson myötä se varmaan olisi helpompi.
Oletko miettinyt malibu sitä, että kuitenkin sinua aina kaduttaa kun olet käyttänyt päihteitä?
Niin, eihän nämä aina ole niin yksioikoisia asiota, kuten kirjoitit. Mikähän sinua auttaisi olemaan irti kokonaan?
No, nämä ovat niitä asioita mitä tuli mieleen.
Mutta on kuitenkin ollut parempi olla. Mikä teki vointisi hieman paremmaksi tuossa välillä?
[size=85] Mä päätin nyt luovuttaa. Ostin ison määrän bentsoja ja sain kaverinkauppaa vielä lisäksi. En ajatellu ördata, vaan jotenkin vaan saada sitä kuorta ja rajaa ympärilleni, jota tuskin koskaan on ollut. Joskus ei ole muuta keinoa. Kun k a i k k i satuttaa, enkä pysty ohittaan asioita: sanoja, tapahtumia, kaikkea sitä, mitä näen. Tää nyt on ollut tämmöstä ees taas vatvomista, mutta todellista motivaatiota ei taida olla.[i][/size]
Olen pahoillani, mut mä en jaksa. [/i]
Tsemppiä kaikille, ja toivon, että selviätte, ja kiitos tuesta tänä aikana
ET SÄ VOI LUOVUTTAA!!! Mä tiedän itse kuinka paljon helpompaa on katsoa maailmaa sen turruttavan lääkekerroksen alta, mut silloin jää oikestaan myös ne kaikista KAUNEIMMAT ASIAT näkemättä. Mä näen kesällä ja talvellakin luonnonkin AIVAN erilailla kuin silloin ku vedin paljon lääkkeitä. Mul tuo et oon tiputtan santut 3mg:stä 0,5mg:iin päivä ja pamit 30mg:stä 10mg:iin päivä; muutti jo maailmaa älyttömästi…
Anna ton olla retkahdus ja sit taas jatkat, sä tuut kokoajan “kovemmaksi” ja kestät tätä maailmaa paremmin! Tuu viäl tänne kirjottelee vaik nyt luovuttaisitkin, MÄ ainakii TAHDON tietää miten sul menee. Ja saatathan sä vielä muuttaa mieltäsi, sul oli=ON niin paljon hyviä ajatuksia ja muuta. Ehkä tuo on vaan sitä sun impulsiivisuuttas etkä halua tuota oikeastaan; nyt vain oot pohtinu sitä niin paljon yksinään et luulet sen olevan ainoa oikea vaihtoehto. Kyl musta tuntuu tosi tyhmältä et mä oon ollu tääl koko ajan ku tää k-huone on toiminu, enkä oo vieläkää pystyn lopettaa ja netis taas vois luulla et on tosi helppoa olla ilman, mut se on ihan eri asia kirjottaa ku elää oikeaa elämää… Mäkää en olis bubreissani, jos oisin osannu tehdä kuten eilen kirjoitin. Älä lähde lopullisesti, älä luovuta!!! Anna sen olla vain retkahdus, niitähän on… 
Mä en tahdo et sä luovutat, mä en vaa suostu 
En mä osaa muuta kirjottaa, mä en tahdo et sä luovutat, OIKEESTI!!! PRKL!
Mitäs sit se Kuivaus-huoneen kokous ja kaikki, et sä VOI OIKEEST JÄTTÄÄ MEIT! Tääl on muutkii retkahtanu, jotkuu enemmän jotkuu vähemmän, mut ei voi luovuttaa… Asuisitpa sä täällä, ni me voitais keskustella, ku molemmat on retkahtanu ja saada vertaistukea. Mua oikeesti vituttaa aivan helvetisti jos sä meinaat vain luovuttaa ja antaa elämäs mennä pillereiden mukaa. Sä oot siihen liian ihana ihminen. Mä en kestä et sä aiot lähteä!!! Mieti vielä plz, älä ainakaan jätä meitä pimentöön… oikeest. Sust välitetään!
Mä en osaa ilmaista kunnol tunteit, mut mä tunnen kyl empatiaa ja surua muiden kirjottajien puolest ja yritän OIKEASTI auttaa heitä, oltiin me netissä tai ei! MÄ myös tuun iloseks jos jollaa menee hyvin, mä en taho et sä luovutat, mä välitän, tajuutko?
Betsopää. Ei kai? Peesaan tuon malibun tekstiä, jos vaan nyt suinkin kokoat itsesi. Ei se motivaatiosta ole kiinni.
Tiedät kyllä, että käyttö ei ole sinun parhaaksesi.
No mul on mies sit ilmeisest jättääs. Tais olla viiminen pisara et oon tänää sekasin. En tiiä jaksaako hoito-kotiin ast oottaa, sanoo et häivyn siält 3 päiväs. Meil ois Tiistain aika klinikalle, mut ku se ei taho sinne ku MÄ en ymmärrä selvii asioit. En ymmärräkään, mä tiiän. En voi kuulemma adhd:ta syyttää kaikesta. Kas kummaa ku ex uhkas viiltää iteltää ranteet auki ja itki et se joutuu jättämää mut ellen lopeta viiltelemist; et pelkää et löytää mut kuolleena, ennenku tajusin et se koskee sitäkin jos mä viiltelen. Aina oon aatellu et mun elämä, teen mitä tahon, mut eipä taidakaan olla niin. On pakko lähtee hakee tupakkaa kaupast, mä en jaksa, mä en kestä jos tuo jättää mut, mä menisin sinne Tuhkimoo osittain siks et saatais sit perhe ja tuo mies ei vaa puhu ja sit ku puhuu ni on jättääs, ei aiemmin.
No sen jälkee on kyl ihan yks lysti oonko selvänä vai en. Tai hengissä vai en. Senkans aattelin lapset tehä, et ei sit oo lapsia, ei tulevaisuutta; en mä lamaa tahdo nähä. En mä yksin tahdo olla, mä tahdon olla sen kans, ketä mä rakastan. se rakastaa kans mua, uskon ainakii tai en tiiä enää. Sen mielest mä tahallee retkahan. MÄ en jaksa, en kirjottaa en mitää, mä tahon röökii, pitää mennä kauppaa. Ottakoo mies lasagnen pois… Ei ollu ku lähes 4 ja puol vuotta oltu yhes. Ja ystäviäkää oo pahemmin, nytkää ketää kelle soittais, joten…
Mikä meitä nyt riivaa? Itselläkin on ollut sellainen pvä että jos olisi ollut jtn nenän edessä olisin vetänyt. Paitsi jotkut sanovat, että älä sano “vetää”, kun et ole edes ikinä “vetänyt”, muutakuin nokkiin. No, sama mulle. Vanha katkotuttukin tuli pari kertaa tossa “keskustassa” vastaan. Olen pitänyt sitä jotenkin hyvännäköisenä ja erityisen ihailtavan itsevarmana, hauskan tyyppinä. Ja nyt. voi jessus mihin jamaan oli itsensä laittanut. Kaikki se karisma ja hauskuus oli tipotiessään. Huuteli vaan jotain kaverilleen, että “oot mulle velkaa”. Kivat naama punanen ja keho turvoksissa.
Hmm. No, onneksi mulla ei ole sitä tyhmänrohkeutta kysellä kaman perään. Muuten oisin itsekin taas hukassa. Kenties taas muiden nurkissa.
-vuodatus-
Madde tosi upeest sä olit pystyny väkisin hakeutuu yksinää töihi ja kaikkee ku luin tuosta toisesta topicista. Hatunnoston arvoinen suoritus… =)
Me sovittiin miehen kans, se itki toista kertaa mun nähden; ei jaksa et huudan ja oon sekasin. On melkee neljä ja puol vuotta venan et lopetan, ei jaksa enää. Mä lupasin yrittää kaikkeni, lopettaa huutamisen jos kertoo milloin huudan; yrittää olla ilman kamaa ja jos ei muuta, ni lähteä vuoden alus sinne kuntoutus-kotiin. Ehdotin muuttoa muutamaks kk:deks naapuri-kaupunkiin, et pääsisin porukast eroon. Sanoin et jos se ei hae mua sieltä kuntoutus-kodista mikäli sinne joudun (pääsen) menee, ni meidän porukat ei oo IKINÄ suostuneet mua hakemaan. Kukaan ei mua Enosta hakis jos sinne meen ja se ois vaa mun omaks parhaaks.
En tahdo miestä menettää, hän ei jaksa jatkaa näin et mä oon sekasin ku tulee Perjantaina töistä ja haluis rentoutua. Ei jaksa tehdä ruokaa mun kaa jos oon sekasin. Mä siis heitin bubret jälleen vessasta alas. Mä en voi todellakaan jatkaa näin. Mä en yritä raitistua mun miehen tähden. Mä en itse pidä siitä, et oon kamoissani, enkä useest ees jos oon kännis. Haluan kuitenkin olla mun miehen kans yhes, meil meni just hyvin; en jaksa tapella samoist asioist, jotka nykyää liian usein liittyy kamaa jollaa lail. Kieltämättä naapurit on varmaan kuulleet et mä käytän välillä. Mä vaa mietin et ku lapsena ois halun et joku kuulee, ku silloinkii sanottii ettei saa huutaa ku naapurit kuulee; ois kuullu minkälaist perhe-elämää meil ois. En mä ois kuitenkaa kehan huutaa naapurei apuu vaik mut ois lukittu vessaan.
Mä siis tahdon perheen mun avokin kans ja se ei tahdo mua jos käytän. Eikö se oo syy olla ilman jos mikään? Mä en tiedä monta kertaa se kestää, se jo aikoinaa puoltoist vuotta sit teki lopputyötä ja valvo aivan vituksee ja vaa kirjotti ku jätti viime tippaan. Sit mä sille kama-päissään huusin kauheest ja silloin mä näin ekan kerran ku se itki. Se oli hajota, oli lopputyö ja sit viäl kamala akka rääkymäs kama-päissää sääntöi… Kyl mä sitä kaduinkii. Nyt mun on aika ansaita olla sen kans. Tosin tahdon sen vaa sil ehdol, et myös se jättää nimittelyt sikseen. 3 päivää tosiaa ollaa kunnioitettu toisiamme ja hyvin on menny. Et eiköhän tämäkin tästä, ei tullu ees tupakkaa ostettua…
Tsemppiä meille kaikille ja Madde toi sun kertomus tuos toises topicis anto mulle voimaa uskoa et kyl mäkin sen teen; mul ei oo enää fyysistä koukkua ollu aikoihin, pelkkä sosiaalinen ja psyykkinen… Ne pitäis jättää, selvisinhän mä äskeisestäkin ilman tupakkaa pelkän purkan avulla. Pelkästää psyykkinen ongelma, tietää et rööki rauhottaa… Mut unia kaikille… Yritetään jaksaa
Mä en todellakaan tiedä. Kyse ei ole retkahduksesta. On pitkä-aikaisesta käytöstä kyse, parikymmentä vuotta kestäneestä. Mä tarvin sen huojennuksen ja turtumuksen ja sumun, koska mä en vaan kertakaikkiaan kestä tätä elämää, tätä maailmaa, omia tunteitani. Se on niin turhaa. Mä olen tolkuttoman masentunut ja tarvin sen helpotuksen, jonka kemia ajoittain tuo. Melkein tuntuu turhalta puhua retkahduksista, kun motivaatiota ja päämäärää ei ole. Emmä tiedä kui haitallista tää käyttö mulle on. Kaikenlaista on sattunut, mutta jos ei ördaa ja vedä övereitä, päihtyminen on yksi ratkaisu.
Sori kun otin tällaisen asian esille, mutta kun jotenkin tässä on ollut ikäänkuin itsestään selvänä, että kaikki haluavat lopettaa. Silti aina välillä käytetään. Mä tiedän, että tämä Kuivaushuone on lopettajille, joten paree varmaan poistuu tästä. Kiitos kuitenkin tsemppauksesta. Jokainen varmasti kuitenkin itsekin tietää mitä pystyy kestään, mitä ei. Mä tiedän, että osittain on kyse omasta suuruudenhulluudesta: maailma on täynnä sietämättömiä asioita, ja joskus tuntuu, että ainoa keino, on muuttaa omaa aivokemiaa. On niin paljon asioita, jotka ovat kontrollin ulkopuolella, noin niín kuin mielen ulkopuolella. Uskon, että monella on tätä samaa herkkyyttä…
Tähän mä kuitenkin olen päätynyt. Kaksi vuotta olen kai tässä käynyt raportoimassa erilaisista retkuiluista, ja jotenkin se tuntuu niin epärehelliseltä. Jos haluan käyttää, se on minun asiani, jos haluan lopettaa, siitä tulee muidenkin asia.
Toivotan t o d e l l a hyvää jatkoa ja uskoa kaikille.
BP.Niin, no jokainen tietenkin päättää mitä tekee. Olet antanut paljon ajateltavaa, hyviä ja rakentavia ajatuksia.
Toivottavasti nyt kuitenkin jollakin tavalla pääset myös raittiuteen käsiksi. Jos taas retkahtelusta, käytöstä puhutaan, niin sitä esiintyy, se sinänsä ei ole epänormaalia. Raitistuminen on prosessi- lause pitää sisällään myös totuutta. Mutta motivaatio. Siinä on paljon miettimistä. Eihän se aina ole täysin kymppi, mutta jos edes vähän on motivaatioata, niin se hyvä. Voimia sinulle Bentsopää. Toivon kuulevani sinusta vielä.
Olen kyllä sitä mieltä, että päihteet eivät koskaan ole mikään ratkaisu, mihinkään ongelmaan.
Lääkkeet ovat ok, jos niitä käytetään lääkärin määräämillä annoksilla jne.
Ja malibu, joko päästi selville vesille?
Hyvä sinä!
Mä oon selvillä vesillä joo. Siis miehen kans ONNEKS se klinikka-aika Tiistaina; saatais ihan ammatti-ihmisen kans tätä suhdetta pohtia, mä en siedä tiettyä käytöstä kuten nimittelyä ja tahdon kompromisseja ku oon siisti ja hän tahtoo rentoutua työpäivän jälkeen. Hän ei siedä et mä nalkutan asioist (no ku ne ei tietenkään tietsikan äärel tuu tehtyä ja neljän päivän viive ei oo kovinkaan mukava jos kyse on imuroinnist tai tiskeistä), mut jos hän meinaa et must saa lähes mykän, niin silloin on turha edes yrittää muuttaa mua; mä puhun paljon ja voin välillä olla hiljaa ja tehdä jotain muuta, mut hiljasta musta ei saa. Ja mies ei tahdo mun käyttävän.
Eli haluun nyt suhteesee selkeet säännöt mitä molemmat noudattaa ja mikäli tää juttu nyt tuon miehenkans onnistuu, ollaa kyl ennenkii pystytty molemmat muuttumaan, tai siis muuttamaan käytöstämme, ei muuttumaan henkilönä. Tottakai mulle on aivan älyttömän tärkeä myös sit se sen kanta, et mä oon selvänä; koska en mä ajatellu et se ihan noin paljon vaikuttais sen elämään et mä sekoilen. Mä oon ihan aina ajatellu et se on mun kroppa ja mun pää jolla mä sekoilen, ja muiden on aivan turha valittaa mun päätöksistä; parisuhtees on kuitenkin ilmeisest pakko uskoa, et se vaikuttaa myös sen toisen henkilön elämään etenkin kun asutaan saman asunnon alla; oon ollu itsekäs.
Mä sitä mietin jo ennen tätäkin ottamista se et soitin sille ja kysyin sen mielipidettä enkä saanu sitä selkeesti, ni se kamanhimo vei vallan. Ois pitän jättää, kuten miehelle puhelimes puhuin, jättää hakematta ne rahat ja kuten aioin tehdä; niin tätäkään ei olisi sattunut mut turha jossitella. Sanoin et tietenkii jos mies ois sanon, et “jätä hakematta se 50 egee jos saatat sen takia retkahtaa” ni olisin jättän, mut toivonkii et sais halua/apua mun TUKEMISEEN pysyä ilman tuolta omahoitajan juttusilta. Sanoin et eihän hän oo ku sairaanhoitaja, mut on se parisen vuotta opiskellu terapiaa ja jatkaa sitä yhä; must se tulee todella tarpeeseen; meijän äiskä on tietenkin puolueellinen, joten sen kaa puhuessa saan aina mielipiteen joka pulustaa mua, vaik ymmärtääkin osin miehen kannan. Ja mun mielest tuosta 4 kerran käynnistä omahoitsun kans puhuus mies hyötyis myös luultavast tosi paljon, koska mä pelkään et pikkujouluis sun muis hässäköis se ettii mua paremman muijan enkä taho päästää sitä sinne; joten tätäkin asiaa, joka on mun ongelma; saatais pohittua. Mä tahdon et tää suhde toimii jatkossa tosi hyvin ja käsitin et mieskin haluaa ja nyt vasta tajuan kuinka tärkeää se, et mä pysyn ilman kamaa/muutenkin raittiina; vaikuttaa tähän suhteeseen.
Pikkasen on sellaista et molemmat ihan vähän ehkä varoo sanojaan, ettei varmast tuu mistään uutta riitaa, mut en usko et kumpikaan meist tahtoo loppu-peleis erota, vaa tehää kaikkemme tän eteen et sujuis. Se vaatii multa sen et mä jätän sen mun toisen elämän; mä en voi haluta miehen kans perhettä ja samalla vetää kamaa, se on nyt vaan fakta täs vaihees… Ihan hyvä, kyl mä kokeilen täysillä; ja jos se tuhkimo on ainut vaihtoehto, mä tahdon käyttää sen. Toivon et löytyy kuitenkii omasta takaa se et pystyn lopettamaan tässä ja nyt. Ja kyl mä aion ottaa elämän omiin käsiini vaik tää juttu miehen kans ei onnistuis. Eihän sit seuraavakaan suhde toimis, ku ei toiminu aikasemmatkaa täl periaatteel. Suhde kuitenkin vaatii molemmalta ihmiseltä kovaa panostusta ja mä en miestä aio helpolla päästää. Onneks on nää koulu-asiat hoidos ku tulee heti seuraavat ongelmat eteen sit.
Jos vuodesta toisee “retkahtelee”, mielestäni motivaatiossa on suuri ongelma. Päätin vain olla rehellinen. Tietysti ihmisillä on täällä vakavampia päihdeongelmia kuin mulla: meinaan sekakäyttöä, kun mulla se nyt on viime vuosina pysynyt nois bentsois. Enkä todellakaan tarkoita puhua kuin omasta puolestani: olen i t s e ollut epärehellinen, en tarkoita muita, näissä retkahduksia seuranneissa syyllisyydentunnoissa ym. ym.
Lääkärit muuten määräävät joskus tolkuttomia annoksia bentsoja. Auktoriteetit eivät aina ole aina oikeassa eivätkä aina edes hyviä ihmisiä :mrgreen: kun se nyt vaan ei ole niin, että kyllä lääkäri varmasti aina tietää. Mulla oli viime vuoden keväällä 10 milliä yhdeltä julkisen puolen shrinkiltä alpratsolaamia (ihan silleen pikku hiljaa pyytämällä sain sen hilattua siihen), joka sitäpaitsi on siellä hyvin suosittu, siis helposti määrätty lääke. Aikomuksenani ei todellakaan ole vedellä moisia annoksia…
Joo mut eni vei. Rehellisyys on musta tärkeää… Päädyin siihen, että satunnaisesti tarvin sen nollauksen, mitä joku vetää vaik perjantaipullollaan… Hyvää jatkoa teille kaikille, ja kiitos tsemppauksesta koko aikana. Toivottavasti onnistutte kaikki pääsemään selvemmille vesille. 