Jatkanpa vielä uuteen viestiin tuntojani. Tavallaan tiedän, että se, mikä minut tällaiseen alakuloiseen elämään on johtanut, on alkoholin suurkulutus.
En ole palautunut vuoden kestäneestä suurkulutuksesta ja se on muuttanut minua. En voi odottaakaan olevani “normaali” koska tällainen jatkuva riskikäyttö on muuttanut mikua, ajatteluani, muistiani ja kognitiivisia taitoja (työstressi mukaanluettuna.) Ja se täytyy nyt vain hyväksyä. Hetki kerrallaan, pala palalta, näinhän se meni.
Tällä hetkellä kaikki tuntuu masentavalta. Positiivisesti ajateltuna, saan raittiuden tavoittelusta mielihyvää ja pysyn toimeliaana arjessani, joten sikäli olen mennyt eteenpäin. Vielä yli kuukausi sitten ryyppäsin päiväkausia kämpässäni syömässä ja juomatta sotkuisuuden keskellä, koska en jaksanut siivota epäjärjestystä. Aloitekyky oli tuolloin nollissa. Jaksoin sen verran, että raahuduin kauppaan hakemaan lisää. Ostetut ruoat jäivät syömättä. Nyt sentään pidän itseni “liikkeellä” vaikka paha olo onkin ikävän tuttu seuralainen.
Tiedän, että vasta 3 kk raittiuden kohdalla olen toipunut käytöstä. Sinne suunnistaminen tuntuu ylivoimaiselta ponnistukselta, mutta päivä kerrallaan. Se fraasi on ihana.
Minä teen henkistä pesäeroa alkoholista. Kuten ehkä lapsuudenkodistani ja omista vanhemmista ja heidän liian suuresta vaikutuksesta elämääni. Katson elämääni ihan freessinä. Retkahtamisen myötä tiedän, että todellakin pärjään ilman alkoa. En halua olla riippuvainen enää, enkä olekaan, koska 3 viikon ryyppäys tuntuisi täysin mahdottomalta nyt. Elän omaa elämääni. Alkoholistit ovat oikeasti todella vahvoja ihmisiä, emme vain tiedä sitä.
Suurkiitos vielä teille kaikille ihanille, jotka olette tsempanneet! Nuo kaikki viestit auttavat minua tässä hetkessä. Kiitos ystävät.
Olen täällä miltei henkeä pidätellyt ja lähetellyt Sinulle tsemppiä ja samalla tsempannut myös itseäni. Kaikki tuo mitä sanot kuulostaa tutulta. Alkoholi eristää lopulta niin henkisesti kuin fyysisesti. On se julma aine. Tupakanhimoon on keksitty suusuihke - olisipa alkoholiin myös keksitty mokoma. Minäkin koitan pitää itseni kiireisenä, täällä on nyt viisi päivää oltu ilman ja tuntuu ihan erilaiselta, mutta koko ajan saa olla varuillaan. Alkoholi syö aivoista kaikki mielhiyvää aiheuttavat aineet, joten ei mikään ihme, että pienetkin vastoinkäymiset saavat hurjan pettymyksen ja epäonnistumisen tunteet pintaan. Olen monesti täällä näitä tekstejä lukiessani ajatellut, että hyvänen aika sentään miten fiksua ja oivaltavaa porukkaa täällä on. Lämmin virtuaalinen halaus Sinulle. Hetki kerrallaan mennään.
Kyllä asia on juuri niin kuin tuossa itsetuntemustasi hienosti kuvaavassa lainauksessa kirjoitat. Alkoholi on siitä(kin) katala aine, että pitkällisen ja määrältään suuren käytön jälkeen kestää jotenkin kohtuuttoman kauan, että mieli alkaa palautua normaalitilaan. En nyt viittaa suoraan sinuun, mutta monet juopot eivät enää edes muista minkälaista on olla aidosti iloinen tai kokea oikeastaan mitään myönteistä ilman viinaa. Itsekin olin sellainen. Vaikka järjellä tietää, että jos vain on juomatta niin ennemmin tai myöhemmin alkaa päivä paistaa tunnelin päässä, niin on se silti vaikeaa kärvistellä ja odotella. Ei se ole mikään ihme jos retkahtaa. Mutta päivä kerrallaan vaan, ja sinulla on tänään ja huomenna ja kaikkina tulevina päivinä taas uusi mahdollisuus valita juomattomuus!
Puhutte niin asiaa! Kärvistely kuvaa oloani hyvin. Ja se lamaannuttava yksinäisyys. Joskus sitä kuvitteli, että oli muka suosittu, kun venyi baareissa ja seuraa ja selkääntaputtelijoita riitti. Kun koitti arki, he katosivat, paitsi minulle arki ei tullutkaan, jatkoin juomista. Kun he taas joivat, he saattoivat jälleen eksyä polulleni. Ei muutoin.
Huomaan olevani katkera ihminen. Se paistaa minusta läpi, minulle itselleni, itseni seurassa kun olen. Ja nämä vaikeat tunteet just ylläpitää sitä juomisen kierrettä ja vie aivoistani mielihyvän rippeet. Vaikka sen tietääkin, aina, siis aina löytyy loistava syy juoda.
Ratkesin tismalleen samassa kohtaa kuin viimeksi eli päivää vaille 2 viikon raittiutta. Tuskallisen vaikeaa on löytää pidempää raittiutta, mutta jos en kirjoittelisi täällä ja yrittäisi muuttua, joisin kai vieläkin enemmän. Tiedän, että urheilusta voisin löytää terveellisemmän addiktion, ja se voisi olla keino säilyä ilman alkoholia ja saavuttaa pidempi raittius. Mutta kuten sanottua, koko persoonaa, luonnetta, historiaa, tulevaisuutta, elämäntapojaan, kykyjään, mielialojaan ei voi muuttaa hetkessä…
Mä lopetin menneisyyden syyttämisen omasta ongelmasta alkoholin kanssa. Mä olen ottanut itse vastuun itsestäni ja tekemisistäni. Se on ollut avain mun alkosta vapaalle elolle. Raitista kesää!
Toivottavasti et yritä koko pakettia muuttaa kerralla. Persoona ja luonne muuttuu itsekseen ajan kanssa. Jokaisen persoona kehittyy hitaasti ajan saatossa. Siihen ei varsinsisesti voi vaikuttaa kuten ei siihen että vesi on märkää. Sitä muuttaa ympäröivät olosuhteet ja elämänkokemukset. Alkoholi vääristää persoonan ja luonteen ja sen köytön lopettaminen kirkastaa ihmisen oikean persoonan. Se mitä ihminen on alkoholin vaikutuksen alla tai sen vaikutuspiirissä on usein kieroutunut ja usein sairas. Mutta persoonaa on itse vaikea lähteä aktiivisesti muuttamaan. Sanoisin sitä mshdottomaksi. Elämästä voi poistaa asioita ja sitten huomaa miten ne muutokset vaikutta.
Historiaa ei voi kukaan muutaa mutta suhtautumisensa siihen kyllä voi.
Tulevaisuuteen voi vaikuttaa itse omilla valinnoillaan mutta on myös hyväksyttävä se, että elämään kuuluu sattumuksia joihin itse ei voi vaikuttaa ja ne usein muokkaa tulevaisuuttamme. On osattava myös hyväksyä sekin että tietyt asiat ei välttämättä ikinä muutu koska olemme tehneet tietyt valinnat jo menneisyydessä. Se on vain kylmä fakta mutta onneksi sellainen on harvinaisempaa.
Mielialaan on paha vaikuttaa. On opittava hyväksymään omat tunteensa. On osattava kuunnella itseään ja hyväksyttävä se ettei kaikki elämän hetket ole auvoa. Se kuuluu myös itsensä hyväksymiseen että kuuntelee omia mielialojaan.
Yhtä tärkeään se että antaa itselleen luvan olla iloinen ja kokea onnen hetkiä
Tämä tosiaan on ikävä kierre; katkeruus ym lisää tarvetta juoda ja tosaalta juominen lisää katkeruutta ja pyörä pyörii ja pyörii.
Kaikkea ei voi, eikä tarvitse muuttaa heti. Ei se ole mahdollistakaan. Fincocon kirjoitus on hieno, se kannattaa kaikkien lukea ajatuksella.
Olin jonkin aikaa vielä alkuraittiudestakin katkera, ajatukseni junnasivat exässä, lapsuudessa ja omissa typerissä valinnoissani ja toimissani. Kun olin edelleen juomatta, ajattelu muuttui pikkuhiljaa. Ihminen kokonaisuudessaan kehittyy ja muuttuu koko ajan, myös persoonallisuus muovautuu.
Jotenkin avain muutokseen on olla juomatta keinolla millä hyvänsä, jotta tuo muutos on mahdollinen. Juodessa ennemminkin taantuu tai muuttuu huonompaan suuntaan kaikin tavoin.
Minulla on alla pidempi raittius jo ja vastoinkäymisten kestäminen on helpottunut pikkuhiljaa. Nyt esimerkiksi eilen tapahtui jotain, joka taisi katkaista kamelin selän ja todennäköisesti suhde heilan kanssa on ohi… En nukkunut juuri lainkaan ja olo on varsin paha, oksettava ja hassua kyllä on vaikea hengittääkin. Tapahtuma itsessään ei ollut mitenkään dramaattinen, vaan sellainen mitä tässä on matkan varrella ollut aiemminkin, nyt vaan saattoi tulla minulla mitta täyteen.
Toisessa ajassa olisin tietysti juomassa, nyt se ei tullut mieleenkään. Heikommallakin mielenterveydellä on siis mahdollista raitistuttua kestää todella vaikeat tunteet selvinpäin. Toki hetkeksi sain päähäni pyörimään itsemurha-ajatukset, että ei helvetti minä en jaksa enää tätä elämää, mutta nekin sain työnnettyä pois.
Uskalsin sentään rakastaa ja on mahdollista, että elämässä tapahtuu vielä hyviä asioita, kun jaksan tämän läpi.
Itseään ei nimittäin kannata tuhota muiden ihmisten tekemisten, eikä omien hankalien tunteidenkaan takia. Yritä sinäkin Lempeä kettu päästä taas raittiuden reunaan kiinni! Erilaisia hyviä asioita voi olla edessä, vaikka nyt on vähän vaikeaa.
Metsänpeitto, haluan ihan ekaksi toivottaa sinulle voimia käydä läpi tunnekuohut ja myrskyt, ja valoa omalle sisäiselle äänellesi, joka kertoo oikean ratkaisun parisuhteesi kannalta. Onko aika lähteä eri suuntaan vai onko aika jäädä. Olet vahva.
Totta tuo, Fincoco, että mikään ei muutu hetkessä. Jään mietiskelemään viisaita sanojasi.
Kun kirjoitin katkeruudesta, minun oli jotenkin helpompi olla sen jälkeen. En juossut tunnetta enää karkuun, vaan kohtasin sen. Olen lueskellut tunteista viime aikoina ja tottatosiaan, jos kääntäisikin, että tunteiden takana on jokin tarve, esimerkiksi yksinäisyyden takana on tarve tulla nähdyksi, katkeruuden takana on tarve elää oman näköistä elämää, pelon takana on tarve saada läheisyyttä…ahdistuksen takana tarve luottaa valintoihinsa ja antaa elämän johdattaa.
Jospa tunteet voisikin jatkossa vain antaa olla ja olla kauhistumatta niistä. Traumatakauma on onneksi mennyttä, olen mukavasti elämässä kiinni, touhuilen… pää on jotenkin selkeämpi, kun ympärillä on siistiä. Laitan ruokaa. Pidän huolta itsestäni. Vaalin hyvää ja kauniita asioita. Opin takamasta sen, että voisin yrittää saada takauma-persoonaani lempeästi lähemmäs itseäni, jolloin en olisi niin ahdistuksen vietävissä. Ainoa keino on mennä rohkeasti pelottavia asioita kohti.
Olen kans sitä miettinyt, että ajatuksilla on suuri voima. Taidan opiskella seuraavaksi, kuinka ajatteluaan voisi kehittää tällaisissa tilanteissa, joissa riippuvuusongelmat ovat hallitsevia.
Voisihan tuolle menneisyydellekin jo anteeksi antaa.
Kiitos Lempeä Kettu! Olo on vaikea ja ristiriitainen, mutta eiköhän olo pikkuhiljaa helpotu.
Sait tunteen tunnettua ja jotenkin käsiteltyä. Niiden taustalla on usein jotain syvempää. Ne tarpeet on helpompi täyttää, kun ne tunnistaa.
Kun tuntemuksiaan kirjoittaa, ne jotenkin jäsentyvät ja selkiytyvät ja on helpompi olla. Minulla on vihko tuota varten ja usein sen täytyttyä tuhoan sen. Se on alusta, jolle kirjoitan nopeasti ja sekaisella käsialla tunteitani ulos, eikä koe tarpeelliseksi niitä säilyttää tai lukea myöhemmin, eri asia siis kuin päiväkirja.
Sinunkin ajattelussasi on tapahtunut muutos, minusta näyttää, että retkahtamisesta huolimatta olet matkalla eteenpäin ja kohti raittiutta.
Kiitos Metsänpeitto havainnostasi ja kirjoituksestasi. Olet oikeassa kyllä siinä, että nyt on tarve rakentaa elämää muunkin kuin alkoholistin identiteetin varaan. Ei kaikki ole niin täydellistä ja retkahduksen jälkeen, uuteen raittiuteen kiinni ilman pakkopullaa raittiudesta.
Suorittaminen kun on ollut ongelmani joka asiassa, joten niin kauan kuin raittius on suorittamista, en tule raitistumaan. Mutta kun rakennan elämääni vähitellen raittiin identiteetin varaan, tutustun tunteisiini ja itseeni, uskon onnistuvani paremmin ja samalla tunnen iloa päivieni täyttymisestä muulla tavalla kuin juomalla.
Jatkan vielä. Olen niin loistava suorittaja, että suoritan myös sitä alkoholismia. “Nyt kun on aloitettu, juodaan kunnolla!”
Onhan se kuitenkin niin, että oli elämänmuutos mikä tahansa, vaikka painonpudotus tai liikunnan aloittaminen, niin joku ihminen voi vetää 3 kk jotakin dieettiä tahdonvoimalla, ja sitten kun se päättyy, niin palaa vanhoihin tottumuksiin, koska se on vaan sitä, mihin se ihminen on kasvanut ja oppinut.
Onhan tämä upea onnistuminen, että palasin raittiuteen takaisin kiinni, näin helposti vielä! Tällä kertaa juoppolalli ei herännyt ojasta.
Moi. Olen uusi täällä, mutta lukenut paljon näitä keskusteluja. Oma juomiseni oli pitkään viikonloppujuomista (n
15v). Aluksi vähempi, mutta ajan kuluessa tosiaan toleranssit kasvoi ja alkoi olemaan pe-su joka viikonloppu. Työmatkoilla saattoi mennä myös viikolla reippaammin. Loppuvaiheessa kaikki lomat ja viikonloput muisti pois kännejä. Työt hoidin ja perhe pysyi vielä koossa. Nyt vuodenvaihteessa tuli ero ei ainoastaan alkoholin takia, mutta vaikutti asiaan kuitenkin. Siitä lähti järjetön ryyppäämimen joka päivä. Puoli vuotta join lähes joka päivä. Meno oli aivan järjetöntä 15-18 olutta viikolla ja viikonloppuisin 30. Toistä tuli hoitoonohjaus ja terveys alkoi myös jo mennä. Lopettamisen jälkeen vielä viinakramppi. Nyt reilu 2 viikkoa juomatta ja koitan pysyä sillä linjalla. Entiseen en halua palata.
Hui, ei varmasti haluta. Olet juonut itsetuhoisella meiningillä pitkään. Voimaa tulevaan taisteluun irti viinanpirusta ja kehoitan lämpimäati kirjoittelemaan tänne lisää kuulumisiasi.
Minulle kuuluu hyvää. En ole juonut, ei ole tehnyt mieli, eikä oikeastaan ole kaiketi siksi ollut mitään päivitettävääkään. Olen vahvistanut elämän erilaisia osa-alueita, opetellut tuntemaan itseäni paremmin (rehellisemmin) ja hyväksymään itseni tällaisena kuin olen. Mielikuva turvassa olemisesta on alkanut näkyä elämässäni vahvasti raittiuden kautta.
Hei Jussivares. Ratkesin 12 päivän raittiuden jälkeen, 13. päivänä ja join neljänä päivänä, joista viimisimpänä 4 annosta. Olen ollut siis 4 päivää raitis ja huomenna tulee viides, eikä ole mielitekoja eikä himoja. Jotenkin vaan ei enää se juominen kiinnostanut. Sitä ennen vedinkin semmosen reilun kolmen viikon kostean putken, jota käsittelin täällä paljon ja sen aikana, kun sain keskustella täällä asioista, keksin tämän, että raittius on turvasatamani. Se kantaa minua eteenpäin ja on muuttunut todeksi mielessäni. Olen myös lisännyt touhuamista sellaisten asioiden parissa, jotka lisäävät hyvinvointiani. Miten sinulla menee Jussivares?
Kuulostaa oikein lupaavalta Lempea_kettu. Minulla oli ne viimeiset juomakerrat/lankeamiset myös tuollaisia, että siitä ei enää oikein iloa saanut, kun mieli oli tavallaan jo kerennyt mennä sinne raittiuden ihanuuteen ja kun olin jo onnistunut riisumaan juomisesta lähes kaiken.
Se oli minulle enää hetken kestävää pöhinää ja unohdusta, josta täytyi maksaa valtavan iso hinta. Tosi paska diili siis, ja tajusin, että en halunnut enää edes jättää kokematta hetkeäkään tätä ainutlaatuista elämää.
Hyvin vedätte @Lempea_kettu ja @Jussivares! Teillä on näemmä kyky retkahtaa ja pysyä silti laidan sisäpuolella. Tarkoitan tätä hyvällä, noista retkahduksista saa hyviä oppeja miksi näin kävi, mikä triggeröi, miten olisi voinut olla estettävissä jne.
Mulla oli lyhyt, n. 3kk, raittius 10 vuotta sitten joka unohtui täysin retkahduksen jälkeen. Siitä ei kyllä jäänyt mitään oppia päähän. Tai… jäi siitä ehkä sittenkin se että mun kohdalla seuraava retkahdus saattaa olla viimeinen. Tai ainakin voi sitten katsella taas 10 vuoden päästä, mahdollisesti kaiken ihanan elämästään menettäneenä että joko taas yrittäisi?!
